Koska Salaisuuksien saari voitti Vuoden peli -palkinnon, sitä on helppo löytää edulliseen hintaan lähes mistä tahansa lautapelejä myyvästä kaupasta.

Jos peli kiinnostaa, sitä löytää alan erikoisliikkeistä. Lautapelit.fi on julkaissut pelin suomeksi, mutta laajassa markettijakelussa peli ei ole. Kannattaa siis etsiä Lautapelit.fi:stä ja muista asiantuntevista pelikaupoista.

Eclipsen ensimmäinen painos on jo myyty loppuun, joten peliä on tällä hetkellä vaikea löytää ainakaan Suomesta. Uusi painos on luvassa Lautapelit.fi:n Toni Niittymäen mukaan aikaisintaan huhtikuussa, joten siihen asti joutuu Eclipsen-himoinen tällä hetkellä vähintään odottamaan. Kärsivällisyys on hyve ja ennakkotilaaminen kannattaa…

Suomennettuja Roryn tarinakuutioita löytänee useimmista tavarataloista ja pelikaupoista.

Kiitokset Joulupukille oivallisesta videosta. Tämän videon vinkeillä saa varmasti lautapelaajat lähipiiristään tyytyväisiksi, oli kyse sitten peliharrastajista tai muuten vain lautapeleistä kiinnostuneista.

Agricolaa on varsin mukavasti saatavilla, koska kyseessä on peliharrastajapeliksi hyvin menestynyt tapaus, mutta pelialan erikoisliikkeistä sitä täytyy etsiä.

Koska hyväkään peli ei miellytä kaikkia, lista on jaettu erilaisiin luokituksiin. Näin sopivan pelin löytäminen helpottuu. Mukana on myös pari moneen tilaisuuteen sopivaa yleissuositusta, jotka ovat mainioita valintoja silloin, kun lahjansaaja ei osu helposti johonkin tiettyyn luokitukseen.

Katso myös muiden vuosien joululahjasuositukset — ne ovat yhä päteviä siltä osin kuin pelejä kaupasta löytyy. Listaan on merkitty myös huomionarvoisia vanhempia pelejä, joita saa yhä kaupoista. Kannattaa vilkaista myös Lautapelaajien lahjatoiveet -video.

Listan pelejä voi löytää mistä tahansa pelejä myyvästä kaupasta, mutta varmimmin pelit löytää pelikaupasta — kaikkia näistä peleistä ei saa marketeista.

Lautapeliopas toivottaa lukijoilleen hyvää joulua ja mukavia pelejä myös vuodelle 2012!

Listaa saatetaan päivittää vielä ennen joulua, joten kannattaa poiketa uudestaankin katsomassa. Jos olet kiinnostunut lautapeleistä, laita Lautapelioppaan päivitykset tilaukseen tai fanita Lautapeliopasta Facebookissa!

Yleissuositukset

Mondo. Tavoite: rakenna täydellinen maailma. Aikaa: korkeintaan seitsemän minuuttia. Lisähaasteet: kilpailevat maailmanrakentajat vievät kaikki parhaat palaset. Kolmen vaikeusasteensa ansiosta moneen tilanteeseen taipuva Mondo on hauska peli niin koko perheelle, aikuisille kuin peliharrastajillekin. Toimii myös yksinpelinä! Lue Mondon arvostelu »

Dobble. Nopea ja hauska peli perustuu yksinkertaiseen ideaan. Korteissa on läjä kuvioita ja jokaista korttiparia yhdistää yksi ja vain yksi kuvio. Kuka löytää yhteisen kuvion ensin? Tästä ideasta on rakenneltu viisi erilaista minipeliä, joita voi halutessaan yhdistellä isommaksi turnaukseksi. Tuloksena on todella hauska peli, joka sopii eri pelaajamäärille kahdesta kahdeksaan ja monenikäisille pelaajille. Lue Dobblen arvostelu »

Muista myös: Dixit, Qwirkle, Marrakech, Carcassonne.

Perhepeliksi

Salaisuuksien saari. Jännittävä seikkailu uppoavalla saarella! Vaativampi Pandemia voi olla enemmän peliharrastajien mieleen, mutta Salaisuuksien saari on perhepelinä oivallinen. Yhteistyöpelissä kaikki voittavat tai häviävät yhdessä, ja tässä pelissä haastetta riittää. Pelaajien on tehtävä yhteistyötä, muuten tappio on varma — eikä voitto sittenkään ole taattu juttu. Tyylikäs, toimiva peli, ansaitusti Vuoden perhepeli. Lue Salaisuuksien saaren arvostelu »

Jälkipeli. Eläinaiheinen Jälkipeli on mielenkiintoinen yhdistelmä setinkeräilyä, arvailua, bluffaamista ja loogista päättelyä. Sopii hyvin koko perheelle, mutta myös aikuisten ajanvietteeksi. Oppi&ilo-sarjalle uskollisesti pelissä on opettavainen puolensa: pelaamisen ohessa voi oppia faktatietoa suomalaisista eläimistä. Lue Jälkipelin arvostelu »

Top Race. Wolfgang Kramerin yli 20 vuotta vanha peli-idea toimii yhä. Tälläkin pelillä on ikää jo 15 vuotta, mutta vasta ilmestynyt suomennos on yhä ajankohtainen. Erityisesti perheen miehiin vetoava kilpa-ajopeli ei ole pelkkää rallia, vaan menestyäkseen täytyy osata arvioida omat vahvuutensa ja ostaa ennen kisaa sopivat autot sopivaan hintaan — ja sitten ajetaan, jolloin taktikointi radalla varmistaa menestyksen. Lue Top Racen arvostelu »

Muista myös: A la Carte, Charly.

Aikuisille

7 Wonders + Leaders. Vuoden aikuistenpeli on varma valinta. 7 Wonders ei ole aivan yksinkertainen peli, mutta palkitsee vaivannäön. Peli on melko nopea ja toimii hyvin eri pelaajamäärillä kolmesta seitsemään. Tällaista joustavuutta näkee harvoin! Leaders-lisäosa on oiva valinta peruspelin seuraksi, sillä se tuo peliin tarpeellista vaihtelua ja estää pelaajia jumiutumasta aina samoihin strategioihin. Lue 7 Wondersin arvostelu »

Fresko. Katedraalin fresko on aika kunnostaa. Pelaajien mestarimaalarit kilvoittelevat kunniasta urakassa. Oppipojat on ajettava hoitamaan asioita, jotta työ saadaan tehtyä. Ohjelmassa on  maalien ostamista ja sekoittamista, aikaisia herätyksiä ja teatteri-iltoja… Moduuleihin perustuva peli mahdollistaa pelin mutkikkuuden säätämisen sopivaksi. Deutscher Spiele Preis -voittaja on tyylipuhdas saksalainen lautapeli. Lue Freskon arvostelu »

Catan. Vanha peli, myönnetään, mutta Lautapelit.fi:n julkaiseman uuden laitoksen myötä Catan on taas ajankohtainen. Vuonna 1995 ilmestynyt peli on lautapelien uuden aallon edelläkävijä ja edelleen erittäin pätevä peli. Rakentamista ja kaupankäyntiä yhdistelevä peli on aiheesta klassikko. Innostuneiden iloksi Lautapelit.fi julkaisee uuteen laitokseen suomeksi myös kaikki lisäosat. Lue Catanin arvostelu »

Terra Evolution. Kotimainen pakanrakennuspeli Terra Evolution tarjoaa hauskan evoluutioteeman ja mahdollisuuden täräyttää toisen pelaajan planeettaa asteroidilla. Mitä muuta peliltä tarvitsee? Kaksinpeli on mukavan nopea mittelö, useammalla pelaajalla taas pääsee kilpailemaan herruudesta toden teolla ja lyömään kaveria luonnonmullistuksella oikein olan takaa. Vähän erilaiset pelikokemukset siis tarjolla, mutta molemmille löytyy varmasti ystävänsä. Itse suosin kaksinpeliä. Lue Terra Evolutionin arvostelu »

Hollywood. Elokuvakaupungissa kisataan siitä, kuka saa kiinnitettyä loistokkaimmat tähdet ja taitavimmat ohjaajat elokuviinsa. Parhaat elokuvat tuottaneelle studiolle on luvassa komeat palkinnot. Huutokaupoissa ei vain parane innostua huutamaan liikaa, sillä maksetut rahat jaetaan muille studioille… Napakka huutokauppapeli on helppo pelata ja hauskan leffateemansa vuoksi toimii hyvin missä tahansa porukassa, josta löytyy elokuvien ystäviä. Lue Hollywoodin arvostelu »

Muista myös: Modern Art, Mallorca. 

Tietovisailijoille

Bezzerwizzer. Tietovisojen ystäville vuoden 2011 parasta antia oli Bezzerwizzer, jossa perinteistä tietovisailua virkistetään sillä, että pelaajat pääsevät vastaamaan muille esitettyihin kysymyksiin, jos arvelevat itse tietävänsä paremmin. Lisäksi 20 aihealuetta varmistaa sen, että kysymyksiä on moneen lähtöön. Peli on myös mukavan nopea ja kestää vain 20–30 minuuttia. Uusintaottelu on helppo ottaa! Lue Bezzerwizzerin arvostelu »

Halki poikki pinoon. Osaatko laittaa asioita järjestykseen? Halki poikki pinoon kysyy yllättäviä asioita ja antaa kokeneellekin tietovisailijalle mainioita haasteita. Vähän erilainen tietovisailupeli on helposti lähestyttävä ja hauska. Toimii aikuisten pelinä ja perheen kesken kouluikäisten kanssa. Lue Halki poikki pinoon -arvostelu »

Muista myös: Arvuutin, Fauna.

Lapsille ja lapsenmielisille

Carneval. Leppäkertut valmistautuvat naamiaisiin vaihtamalla pilkkuja keskenään. Onnistuuko vaihto? Leppäkertut pussaavat, tai sitten toinen leppäkerttu kääntää vaihtoa ehdottavalle tylysti selkänsä. Tämä söpö peli on yhteistyöpeli, joka takaa sen, että hyvä mieli voitosta tai paha mieli tappiosta on yhteinen. Aikuisten kanssa tätä pelaa jo kolmivuotiaasta alkaen, mutta viisivuotias poikakin toivoo peliä silloin tällöin. Lue Carnevalin arvostelu »

Octopus. Harvan lautapelin välineistöön kuuluu pitkää keppiä, jonka päässä on iso kuminen mustekala. Tässä pelissä sellainen on. Olennaisempaa kepin päässä on pätkä siimaa, jonka päässä on pallo, jonka voi laittaa pyörimään — jolloin se uhkaa kaataa laudalla seikkailevan laivan. Octopus on vähän erilainen muistipeli, jonka hauska ulkoasu tekee siitä todella houkuttelevan. Lue Octopusin arvostelu »

Eläinpyramidi Maxi — Suuri seikkailu. Alkuperäinen Eläinpyramidi on erinomainen lastenpeli, eikä tämä uusi laitos juuri jälkeen jää (sen verran kuitenkin, että jos alkuperäistä ei vielä pelikokoelmista löydy, siitä kannattaa aloittaa). Tämä peli yhdistää sukupolvia ja tarjoaa hupia koko perheelle. Aikuisetkin voivat pelata keskenään… Tehtäväkorttien määrän vaihtelu on näppärä keino tasoittaa pelaajien välisiä taitoeroja. Kaikkiaan komea peli. Lue Eläinpyramidi Maxin arvostelu »

Richard Scarryn Touhula. Vuoden lastenpeli -palkinnon voittanutta Touhulaa voi suositella huoletta kaikkiin perheisiin, joissa pidetään Richard Scarrystä. Tässä yhteistyöpelissä kaikki voittavat tai häviävät yhdessä (todennäköisesti häviävät, sillä Eipäs-possu ja Juupas-possu ovat paha vastus). Pienten esineiden etsiminen kaksimetriseltä pelilaudalta on haastavaa ja hauskaa. Lue Richard Scarryn Touhulan arvostelu »

Muista myös: Lasten Carcassonne.

Peliharrastajille

Eclipse. Touko Tahkokallion ja Sampo Sikiön avaruuseepos Eclipse on kenties paras Suomessa koskaan tehty lautapeli. Tästä pelistä peliharrastaja ilahtuu. Englanninkielinen, muutaman tunnin kestävä peli on aika raskasta tavaraa, mutta sen verran hieno peli, että siitä innostuvat muutkin kuin scififanit. Lue Eclipsen arvostelu »

Power Grid. Vuoden 2011 kovimpia käännösjulkaisuja peliharrastajille oli ehdottomasti Power Grid, jossa pelaajat pääsevät rakentamaan voimalaverkostoja. Kaupungit yhdistetään sähköverkkoon, voimalat hankitaan huutokaupasta ja polttoaine löytyy sopuhintaan markkinoilta — kuka saa eniten virtaa jakoon? Paljon laskemista ja laskelmointia vaativa peli on ansiosta Lautapelioppaan suosituimpien pelien listan kärjessä. Lue Power Gridin arvostelu »

Principato. Eclipsen lisäksi Touko Tahkokallio on saanut aikaan Principaton, puhdasoppisen europelin, jossa tuotetaan kuutioita ja muutetaan niitä voittopisteiksi. Kliinisyyteen asti elegantti Principato on taitavasti rakennettu ja hyvin tasapainotettu peli, jonka toimintakorttimekaniikka on omaperäinen ja mielenkiintoinen. Lue Principaton arvostelu »

Muista myös: Toscana, Vasco da Gama.

Eläinpyramidia löytyy yhä lähes joka paikasta, sen verran suositusta pelistä on kyse. Eikä suotta! Pelihän on kerrassaan mainio. Myös uusi Eläinpyramidi Maxi on tutustumisen arvoinen peli, joka jatkaa saman idean jalostamista.

Päätoimittajalta vielä pieni pakkausvinkki: Eläinpyramidi menee tosiaan pieneen tilaan. Jos laatikkokin tuntuu liian isolta, ota puolen litran Minigrip-pussi ja sullo eläimet siihen. Todella tiivis matkapeli!

Kuten videosta huomaa, markettien pelitarjonta on hyvin vaihtelevaa laadultaan. Lautapeliopas suositteleekin vakaasti asiantuntevien pelikauppojen käyttämistä!

Pienestä, viehättävästä paketista löytyy yhdeksän noppaa, joissa on erilaisia kuvioita. Kuvat ovat mukavan moniselitteisiä, tajusin esimerkiksi vasta myöhemmin että kummitukseksi mieltämäni kuvio olikin toisin päin katsottuna selvä liekki. Tarinakuutioiden idea on yksinkertainen: heitä nopat ja kerro tarina, jossa noppien kuviot esiintyvät jollain tavalla.

Tarinakuutiot ovat mahtava tarinankerronnan apuväline meille, joita ei ole varsinaisesti tarinankerronnan lahjalla siunattu. Nopista saa mukavasti aineksia pieneen tarinaan ja hauskan haasteen, kun yrittää sommitella hyvin monimuotoiset elementit samaan kertomukseen.

Nopista ja tarinankerronnasta on helppo kehitellä erilaisia pelejä, joissa tarinankerrontavuoro siirtyy pelaajalta toiselle ja noppia heitetään uudestaan — mahdollisuuksia on paljon.

Tarinakuutiot toimivat hienosti myös lasten kanssa. Viisivuotias poikani pitää tarinoista ja pyytää kertomaan tarinoita noppien avulla. On myös mukava kuunnella lasten kehittelemiä tarinoita, pelin idea on niin helppo että viisivuotiaskin sen oivaltaa ja osaa kehitellä omia tarinoitaan.

Tyylikkääseen pieneen rasiaan pakatut nopat ovat erinomainen lahjaidea ja loistava hankinta etenkin lapsiperheisiin ja muille tarinankerronnan ystäville. BoardGameGeekissä joku kertoi käyttävänsä noppia roolipeleissä — siinäkin on oiva käyttötapa.

Nopat on kehitellyt Rory O’Connor ja julkaissut The Creativity Hub. Suomeen nopat on tuonut Competo, joten niitä saanee tavarataloista ja lelukaupoista, joissa Competon pelejä myydään. Nopat saa myös iPhonelle ja iPadille.

Mondo on uusi Lautapelit.fi:n julkaisu, jota löytyy kaupoista varsin kattavasti, mikäli tämän hauskan ja vauhdikkaan pelin haluat pelikokoelmiisi liittää.

Vuoden peli -voittajaa löytyy kaupoista aivan takuuvarmasti, joten jos peli kiinnostaa, sen löytää kyllä helposti. Lautapelioppaan päätoimittaja vinkkaa tässä samalla, että Tuomon videolla mainitsema 7 Wonders: Leaders -lisäosa on todella hyvä ostos 7 Wondersin kaveriksi.

Esittelyt on jaettu viiteen osaan: johdantoon ja jokaisen pelin omaan esittelyyn. Löydät videot alta ja pelit luonnollisesti App Storesta.

Johdanto

Carcassonne

Catan HD

Puerto Rico HD

Ticket to Ride

Yllättäen peli ei sittenkään kolahtanut. Olemme Lautapelioppaan toimituksessa vakaasti samaa mieltä: maailmassa on paljon parempiakin pelejä kuin Monopoli, kuten vaikkapa se Tuomon mainitsema Power Grid, josta löytyy myös Tuomon video.

Power Gridiä löytää tällä hetkellä erittäin hyvin kaupoista, sillä Lautapelit.fi:n tuore suomijulkaisu on vielä oikein mukavasti saatavilla. Ihan marketeista ei Power Gridiä löydä, eli kannattaa suunnata suoraan lähteille eli Lautapelit.fi:hin ja muihin alan liikkeisiin.

10-vuotisjuhlaversiota saa samoista kaupoista, jotka myyvät peruspeliäkin.

Katso myös: Carcassonnen esittelyvideo, Kirkot ja kievarit -lisäosan esittely, Kirjurit ja kauppiaat -lisäosan esittely, Lohikäärme ja linnanneito -lisäosan esittely, Torni -lisäosan esittely, Kreivi ja kuningas -lisäosan esittely, Kärryt ja kartanot -lisäosan esittely, Basaarit ja bastionit -lisäosan esittely.

Uno

Skip-Bo

Scrabble

Yhteenveto

Viimeisessä videossa Tuomo suosittelee perinteisiä korttipelejä. Niiden sääntöjä löydät muun muassa Korttipelioppaasta ja 150 korttipeliä -kirjasta.

Mikäli peli kiinnostaa, sitä voi etsiskellä alan erikoisliikkeistä. Saatavuus vaihtelee, mutta tätä kirjoitettaessa peliä löytyy kyllä ja varsin edulliseen hintaankin. Jos haluat tutustua peliin tarkemmin, arvosteluun on linkki videon yläpuolella ja suomenkieliset säännötkin löytyvät.

Mikäli peli tuntuu videon katsomisen jälkeen houkuttelevalta, sitä löytää parhaiten lautapelien erikoisliikkeistä.

Moninpelikelloja on nähty, mutta uusi DGT Cube on omakehun mukaan ensimmäinen kuuden pelaajan kello. Ehkä näin jollain markkinointilogiikalla onkin, sillä vuosikausia vanha G8 Game Timer on jopa kahdeksan pelaajan kello…

Luonteva käyttöliittymä

Kuva: Mikko Saari

DGT Cube on erinomaisen kätevä, sillä kuution käyttöliittymä on oivallinen. Sivuilla on eri värit, jokaiselle pelaajalle on oma väri ja vuoro vaihdetaan kääntämällä aktiivisen pelaajan puoli ylöspäin. Mitään nappeja ei tarvitse painaa. Tämän helpommaksi kellottaminen ei käy, kun pienellä harjoittelulla asetuksetkin saa säädettyä nopeasti.

Tarjolla on viisi eri kellotilaa. Kello voi laskea aikaa siirtoa kohden varastolla ja ilman, aikaa peliä kohden, käytettyä aikaa ja pelattuja vuoroja. Pelaajille voi säätää yksilöllisen ajan tai kaikille saman ajan. Tällä säätövaralla saa sopivan ajastuksen käytännössä peliin kuin peliin.

Kello sopii myös oivallisesti tiimalasin korvaajaksi. Perustiimalasin se hakkaa ainakin kolmella tavalla: se on tarkempi, aikaa voi vaihtaa jos haluaa ja kello piippaa, kun aika on loppu.

Moninpelien kellottamisen haasteet

Moninpelien kellottaminen ei kuitenkaan ole yhtä yksinkertaista kuin kaksinpelien. Kaksinpelissä on helppo rangaista ajan loppumisesta tappiolla, mutta harvassa moninpelissä tällainen onnistuu järkevästi, pelaajia ei voi yleensä pudottaa pelistä helposti eikä se ole oikein mielekästäkään.

Jos tavoitteena on saada pelit etenemään hieman nopeammin, sakkoja ei kuitenkaan välttämättä edes tarvita. Aikaa voi laskea nollasta ylöspäin, jolloin näkee, kuinka paljon aikaa kukin käytti (mielenkiintoinen tieto sinänsä). Kellon olemassaolo pitää huomion pelin etenemisessä ja karsii joutokäyntiä.

Mihin kelloa tarvitaan

Punaisen pelaajan aika käy. Kuva: Mikko Saari

Toki on hyvä kysymys, miksi ylipäätään pitää pelata nopeammin. Olen itse nopea pelaaja ja ajattelen asiaa siltä kannalta, että jos pelin voi pelata kellon kanssa kahden tunnin sijasta puolessatoista tunnissa, vapautuu puoli tuntia aikaa jonka voi käyttää toisen hyvän pelin parissa. Toisaalta kello tekee pelaamisesta tavallaan reilumpaa, jos miettimiseen käytetty aika tasoittuu.

Kello on muille pelaajille miellyttävämpi vaihtoehto kuin jatkuva nalkutus pelin etenemisestä. Jos kelloa siirtää pelaajalta toiselle, se toimii hyvänä muistutuksena siitä, kenen vuoro on. Kukaan tuskin kokee “ai oliks se mun vuoro”-odotteluja olennaisena osana pelikokemusta, vaikka muuten pelaisikin mieluiten rennommalla tahdilla.

Jos nauttii aikapaineen tuomasta lisätunnelmasta, kello on ehdoton apuväline. Sopivan tiukka aika siirron tekemiseen tekee pelistä hauskan — etenkin jos peli on sellainen, että siirron voi tuomita menetetyksi, jos aika loppuu kesken.

Ideoita kellon käyttöön

Pelissä, jossa kerätään pisteitä, voi muuttaa aikaa pisteiksi ja joko sakottaa hitaimpia tai antaa bonusta nopeimmille, joko kiinteän pistemäärän tai aikaan sidottuna. Varsinkin pelissä, jossa pisteitä kertyy runsaasti, joku tietty pistemäärä minuuttia kohden voi toimia. Pelaajille vaikkapa 20 minuuttia peliaikaa ja viisi pistettä sakkoa jokaisesta yli menevästä minuutista tai bonusta nopeammasta suoriutumisesta.

Radikaali ratkaisu on määrätä voittaja pisteminuuteilla, eli jakaa saavutettu pistemäärä käytetyillä minuuteilla. Kuka käyttää ajatteluaikansa tehokkaimmin? Väliäkö sillä jos joku saa enemmän pisteitä, jos aikaa kuluu moninkertaisesti?

Koska Dixit on uusi ja suosittu palkintovoittaja, sitä löytää aivan mistä tahansa, myös muualta kuin lautapelejä myyvistä erikoisliikkeistä. Antakaa siis Aliakselle mahdollisuus vetäytyä ansaittuun lepoon ja ottakaa tilalle uudempi ja tuoreempi Dixit.

RoboRally löytyy hyvinvarustelluista pelikaupoista, kiitos Avalon Hillin vuonna 2005 julkaiseman uuden laitoksen, joka on edelleen helposti saatavilla. Alkuperäistä, jo vuonna 1994 ilmestynyttä Wizards of the Coastin laitosta on nykyään varsin vaikea löytää.

Jos ja kun mielenkiinto heräsi, sillä Mallorcahan on kertakaikkisen erinomainen peli, Mallorcaa saa edullisesti vähän sieltä sun täältä, kiitos Vuoden peli -voiton.

Seuraava videoesittely on vuorossa helmikuussa.

Jos videon jälkeen tekee yhä mieli pelata Afrikan tähteä, ei syytä huoleen — löydät pelin ihan mistä tahansa lautapelejä myyvästä kaupasta ja vieläpä todella halvalla. Kenties juuri siksi peli käykin niin hyvin kaupaksi yhä edelleen.

Lautapeliseuran foorumilla kehuja kerännyt Eclipse on Touko Tahkokallion ja Sampo Sikiön kehittämä eeppinen avaruusmittelö, jossa taistellaan galaksin herruudesta. Lautapelioppaan toimituskin on päässyt peliä testaamaan ja Eclipse on täälläkin todettu erinomaiseksi sekoitukseksi mekaanisesti toimivaa europeliä ja temaattista avaruusoopperaa.

Mutta nyt päästämme ääneen Touko Tahkokallion:

Suivaantunut alku

Eclipsen tarinan alku voidaan nähdä siinä, kun pelasin Through the Agesia ensimmäistä kertaa vuoden 2009 keväällä ja olin järkyttynyt pelin resurssimekaniikan kirjanpidollisesta raskaudesta. Ajattelin, että täytyy löytyä joku kätevämpi tapa jolla resurssituotantoa voidaan seurata.

Tästä suivaantuneena pohdin asiaa ankarasti ja keksinkin mielestäni ovelan tavan, jolla kirjanpidollinen urakka helpottuu. Tämän resurssimekaniikan ympärille rupesin kehittämään yhtä pelisuunnittelijan graalinmaljoista, eli eeppistä historiallista sivilisaationrakennuspeliä — kartan kera tottakai. Työstin peliä jonkun matkaa eteenpäin, mutta se jäi lupaavasta alusta huolimatta kiireiden keskellä hyllyyn odottamaan parempaa aikaa ja odottaa siellä vieläkin.

Sinisen pelaajan pelilauta, jossa alhaalla tiede ja ylhäällä näppärä resurssijärjestelmä. Kuva: Sampo Sikiö

Eeppistä avaruudenvalloittamista eli Twilight Imperium

Syksyn 2009 mittaan ajatukset alkoivat pyöriä toisen haaveen eli eeppisen avaruudenvalloituspelin ympärillä. Twilight Imperium lienee markkinoilla olevista peleistä paras vastine tälle. Olin kuitenkin lukenut ja kuullut pelin tietyistä ominaisuuksista jotka eivät kaikkia europelien parissa kasvaneita ole miellyttäneet. Halusin kuitenkin ehdottomasti päästä peliä kokeilemaan.

Tilaisuus Twilight Imperiumin pelaamiseen järjestyikin: pelasin peliä kuuden kokeneen pelaajan kanssa Shattered Empire -lisäosalla varustettuna. Peliaikaa kertyi yli kahdeksan tuntia ja tunnelmani olivat pelin jälkeen ristiriitaiset. Pidin pelin eeppisestä luonteesta ja fiiliksestä joka avaruusimperiumin hallinnasta syntyi. Kuitenkin peli oli omaan makuun ehdottomasti liian pitkä ja luppoaikaa kertyi aivan järkyttävästi.

Twilight Imperiumin ongelmat

Twilight Imperiumissa itseäni häiritsivät erityisesti seuraavat ominaisuudet: pelin alkupuolella taisteleminen on liki takuuvarma pilata molempien taistelevien osapuolien peli. Pelissä olevien korttien ja äänestyksien satunnaisuus luo hauskoja tilanteita, mutta ei mielestäni sovi parhaalla tavalla näin pitkään peliin. Tiedepuu oli myös omaan makuuni tylsän lineaarinen.

Yksi suurimmista murinan aiheistani liittyi kuitenkin heksagonaalisen kartan avoimeen luonteeseen: Twilight Imperiumin avaruudessa kun ei ole muutamia esteitä lukuunottamatta lainkaan liikkumisrajoitteita ja pelaajien sotalaivueet pääsevät heksagonaalisten ruutujen kautta kulkemaan hyvin moneen suuntaan.

Kartan avoimuus aiheuttaa seuraavan ongelman: yksittäistä heksaa lukuunottamatta omaa aluetta on äärimmäisen vaikea puolustaa. Tilanne eskaloituu helposti, koska jos lähetät omat joukkosi hyökkäykseen, oma avaruus jää puolustuskyvyttömäksi ja naapurisi pääsevät valtaamaan alueesi (asiasta kiinnostuneiden kannattaa lukea myös pelivelho Alex Rockwellin kommentit BoardGameGeekissä). Twilight Imperium antoikin hyvän lähtöpisteen sille, mitä asioita haluaisin ratkaista toisin omassa pelissäni.

Twilight Imperiumin avointa avaruutta. Kuva: Chris Norwood / BGG

Muita vaikutteita

Twilight Imperiumin lisäksi muita Eclipseen voimakkaasti vaikuttaneita tekijöitä ovat olleet muun muassa Master of Orion -sarjan tietokonepelit, joita lapsuudessani pelasin paljon, sekä Iain M. Banksin Kulttuuri-sarjan kirjat. Eclipsessä pelaajat suunnittelevat omien aluksiensa pohjapiirustukset, mikä ajatus lienee kummunnut alunperin juuri lämpimistä muistoistani Master of Orion -pelin parissa.

Sampo Sikiö kommentoi väliin: Itselleni ehdottomasti merkittävimmät ei-pelilliset vaikutteet ovat olleet Banksin Kulttuuri-sarjan sekä Alastair Reynoldsin romaanit. Avaruusooppera-tyylistä scifiä en ole juuri televisiosta katsonut, pakollisia Star Warseja lukuunottamatta, eikä Master of Orionkaan ole minulle tuttu muuten kuin nimeltä.

Ensimmäiset versiot pelistä

Loppusyksyn 2009 ja talven aikana kirjoitin ensimmäisiä sääntöhahmotelmia vielä nimeämättömään avaruuspeliin, kuten ensimmäisen version teknologiapuusta ja teknologiamekaniikasta, avaruusalusten suunnittelusta, sekä pelaajalaudasta. Olin myös pohtinut, kuinka avaruuden avoinaista luonnetta voisi välttää ja tullut siihen tulokseen, että koska pelin kokoskaala olisi galaksi, olisi jopa luonnollista, että heksasta toiseen liikuttaisiin madonreikien kautta. Pelillisesti madonreikien tarkoituksena oli luoda sopivia rajoitteita kartalle.

Stefan Engblomin kanssa yhdessä käyty pitkä keskustelu johti nykyisen kaltaiseen Explore-mekaniikkaan, jossa että avaruutta tutkitaan heksoja kääntämällä ja heksan saa asettaa pelilaudalle haluamallaan tavalla, mikä asettaa madonreikäverkoston tiettyyn muotoon.

Pelin megalomaanisesta luonteesta ja omista kiireistäni johtuen etsin pelin kehittämiseen yhteistyökumppania. Olin tehnyt Sampo Sikiön kanssa yhteistyötä Arvuuttimen kuvituksen kanssa, joten kysyin häntä mukaan projektiin alkukeväästä 2010. Sampo innostui ajatuksesta kovasti ja aloitimme sääntöjen ja mekaniikkojen hiontaprosessin kovalla sykkeellä.

Tiesin kokemuksesta, että näin megalomaanisen pelin suunnitteleminen on aina suuri riski, koska jos peli ei ensimmäisillä kerroilla toimi kunnolla voi erinäisten vuotojen tukkiminen olla ylivoimaisen suuri tehtävä.

Pelaajan kehittämät alustyypit. Kuva: Sampo Sikiö

Ensimmäinen prototyyppi toimi!

Noin kuukauden intensiivisen mentaalisen hionnan tuloksena saimme tehtyä pelistä ensimmäisen prototyypin ja pääsimme testaamaan sitä erinomaisessa testiporukassa Petri Savolan ja Anttoni Huhtalan kanssa. Ensimmäinen pelitesti oli menestys ja pelasimme kolmituntisen testipelin alusta loppuun, pelin säilyttäen jännityksen viime metreille asti!

Vaikka Eclipseen on ensimmäiseen testiin verrattuna tehty hyvin monta pientä muutosta, on pelin perusrunko pysynyt hämmästyttävän samana. Saimme Sampon kanssa hiottua jo suunnitteluvaiheessa suurimmat särmät pois ja tämä on mahdollistanut vauhdikkaan ja alati eteenpäin menevän kehitysprosessin.

Eclipsen keskeisimmät piirteet

Tarkoituksenamme oli tehdä eeppinen avaruudenvalloituspeli, joka olisi kuitenkin pelattavissa yhden illan aikana, eli tavoittelimme maksimissaan kolmen tunnin peliaikaa. Eclipsessä jokainen pelaaja pelaa omaa rotua (oikeammin lienee kyllä lajia), joka pyrkii laajentamaan hallitsemaansa valtakuntaa mahdollisimman suureksi, kehittämään uusia teknologioita ja rakentamaan sota-aluksia sekä jättimäisiä rakennelmia (englanniksi Structures).

Pelin yksi mielenkiintoinen ominaisuus on myös se, että pelaajat voivat suunnitella omien aluksiensa pohjapiirrokset erilaisista komponenteista. Parempiin komponentteihin pääsee käsiksi tutkimalla uutta teknologiaa tai löytämällä avaruudessa lymyävän muinaisen rodun käyttämiä komponentteja.

Peli kuuluu niin sanottuun 4X-genreen (eXplore, eXpand, eXploit, eXterminate) ja sisältää pelaajien välistä suoraa konfliktia. Yhtenä suunnittelulähtökohtana oli kuitenkin seuraava: halusimme tehdä pelin, jossa sotiminen on integroitu oleellisena osana peliin. Liian useassa konfliktia sisältävässä pelissä on se ongelma, että sotivat osapuolet vain lähinnä kuluttavat resurssejaan taistelemalla, mistä taas hyötyvät ainoastaan neutraalit osapuolet. Vaihtoehtoisesti sotiminen on ainoa tapa pärjätä pelissä.

Peruslähtökohtana olikin, että taistelusta pitäisi saada voittopisteitä. Kuinka tällaisen mekaniikan käytännössä parhaiten toteuttaisi oli kuitenkin kysymysmerkki — sääntödraftissamme lukikin pitkään taistelun kohdalla “taistelusta saa pisteitä algoritmin f(x)=… mukaan”, algoritmia sen kummemmin täsmentämättä.

Lopulta tähän löytyi kuitenkin mielestäni varsin oiva ratkaisu, joka takaa, että taisteluun kannustetaan, mutta sen avulla ei voi kerätä kuitenkaan määrättömästi pisteitä.

Galaksin keskustassa on tungosta. Kuva: Sampo Sikiö

Eclipse toimii jopa hämmästyttävän hyvin eri pelaajamäärillä. Pelin Influence-kiekkomekaniikka antaa luonnollisen rajoitteen rotujen eksponentiaalisen tuotannon kasvun hyödyntämiseen. Yhdessä sen ominaisuuden kanssa, että avaruus muodostuu modulaarisesta laudasta, jonka kokoa muutetaan joustavasti pelaajamäärästä riippuen, voidaan sanoa, että peli toimii yhtä hyvin niin kuudella kuin kolmellakin pelaajalla. Jopa kaksinpeli on toimiva, vaikkakin hieman erilainen pelikokemus.

Pelin mukana tulee useita rotuja, joka yhdessä galaksin modulaarisen luonteen, teknologiapuun vaihtelun ja discovery-laattojen tarjoamien erilaisten tapahtumien johdosta (kiitos Stefulle tästä ideasta) Eclipse tarjoaa joka kerta uuden pelikokemuksen.

Eclipse voidaan kenties sijoittaa pelinä europelin ja amerikkalais-tyylisen pelin välimaastoon — molemmista genreistä on toki pyritty poimimaan ne parhaat puolet! Pelimekaniikka tarjoaa europelaajille tuttua pohdittavaa ja pelin tasapainoa on pyritty hiomaan huolella. Tässä kohtaa onkin hyvä kiittää Petri Savolan erinomaisia kommentteja pelin tasapainottamiseen liittyen. Peli on kuitenkin teemallisesti rikas ja taisteluineen tarjoaa erilaista jännitystä, kuin mitä monesta europelistä löytyy. Komponenttipuolella tätä hybridiajatusta tukee myös hauskasti muovisten alusten ja puukuutioiden yhteismarssi pelilaudalla.

Suurimmat haasteet pelinkehityksessä

Mekaniikkojen naksahdettua alusta asti hyvin paikalleen, on suurimmaksi haasteeksi on jäänyt eri rotujen, teknologioiden, tähtijärjestelmien ja eri voittopistehankintareittien tasapainottaminen. Halusimme eri rotujen olevan aidosti erilaisia pelata, joten usean rodun ominaisuuksien tasapainottaminen on ollut työläs projekti ja pyrimme vielä testamaan niitä lisää. Sampolle paljon työtä on tuottanut myös toimivan symboliikan ja käyttöliittymän kehittäminen.

Yksi haaste on ollut tietysti myös fyysisen prototyypin rakentaminen. Olemme tehneet pelistä useamman kopion (itse olen askarrellut näitä jo ainakin kolme) ja työmäärä on valtaisa. Komponenttipuolella myös sopivien muovisten alusten löytäminen pelin useaan kopioon oli haaste. Huomasimme Sampon kanssa BoardGameGeekissä, että Galactic Emperorin suunnittelijalla ja julkaisijalla Adam Westillä oli runsaasti muovisia aluksia, joille ei ollut käyttöä. Otin yhteyttä häneen ja West lähetti hyvin ystävällisesti meille aluksia käyttöömme.

Sampo kommentoi: Pelin käytettävyyden ja toteutettavuuden kannalta suuri haaste on ollut komponenttien suunnitteleminen sellaisiksi, että ne ovat helppoja lukea ja käsitellä mutta kuitenkin myös järkevän kokoisia (ns. keittiön pöytä -periaate) ja että niiden määrä on toteutettavissa realistisen julkaisuhinnan puitteissa. Itselleni on luontevaa ajatella ja ratkaista ongelmia visuaalisesti, joten prototyypin ulkoasua on kehitetty koko ajan pelin sääntöjen täsmentyessä.

Jos peliä haluaa ihailla enemmän, lisää kuvia löytyy Flickristä ja BoardGameGeekistä.

Vasemmalla keltaiset, oikealla punaiset ja keskellä mystisiä muinaisia. Kuva: Sampo Sikiö

Pelaamaan Eclipseä?

Pelin julkaisu ensi vuoden puolella näyttää lupaavalta, mutta sitä ennen peliä pääsee pelaamaan ainakin pääkaupunkiseudun lautapeliseuran pelikerhoissa (esim. Leppävaara, Nihtisillan N-BGC tai Kirjasto 10). Yhteyttä kannattaa ottaa suoraan joko minuun tai Sampoon — testautamme peliä kyllä mielellämme!

Mikäli mielenkiinto heräsi, peliä voi hakea lautapelikaupoista. Pelin saatavuus näyttäisi olevan hivenen heikkoa tällä hetkellä, mutta näin suosittuun peliin on varmasti luvassa lisäpainoksia ja käytettyjä kappaleita näyttäisi olevan liikkeellä jonkin verran.

Koska hyväkään peli ei miellytä kaikkia, lista on jaettu eri kategorioihin. Näin sopivan pelin löytäminen helpottuu. Mukana on pari hyvin moneen paikkaan sopivaa yleissuositusta, jotka ovat mainioita valintoja silloin, kun lahjansaaja ei osu helposti johonkin tiettyyn kategoriaan.

Katso myös muiden vuosien joululahjasuositukset — ne ovat yhä päteviä siltä osin kuin pelejä kaupasta löytyy. Listaan on merkitty myös huomionarvoisia vanhempia pelejä, joita saa yhä kaupoista.

Listan pelejä voi löytää mistä tahansa pelejä myyvästä kaupasta, mutta varmimmin pelit löytää pelikaupasta — kaikkia näistä peleistä ei saa marketeista.

Lautapeliopas toivottaa lukijoilleen hyvää joulua ja mukavia pelejä myös vuodelle 2011!

Listaa saatetaan vielä päivittää ennen joulua, joten kannattaa poiketa uudestaankin katsomassa. Jos olet kiinnostunut lautapeleistä, laita Lautapelioppaan päivitykset tilaukseen tai fanita Lautapeliopasta Facebookissa!

Yleissuositukset

Dixit. Vuoden peli -voittaja Dixit oli jo viime vuonna seurapelisuosituksena, mutta nostetaan tämä hitti vielä uudestaan esille ykkössuosikiksi. Peliharrastajat voivat tuhahdella pelille, mutta Dixit yksinkertaisesti toimii eikä todellakaan suotta ole voittanut vuoden peli -palkintoa Suomen lisäksi Saksassa, Ranskassa ja Espanjassa. Tämä mielikuvitusta ruokkiva peli ei sovellu kilpailemiseen, mutta jos pelikokemuksen hauskuus on tärkeämpää kuin voittaminen, Dixit tarjoaa aineksia hauskoihin peleihin. Lue Dixitin arvostelu »

Marrakech. Jokusen palkinnon myös voittanut Marrakech on hauska mattojenasettelupeli, joka toimii koko perheellä, mutta myös aikuisten kesken pelattuna. Hauskat matot ja muutenkin hiottu ulkoasu tekevät pelistä kiinnostavan ja säännöiltään helppo peli tarjoaa juuri sopivasti päänvaivaa ollakseen varsin nautittava kevyt peli. Lue Marrakechin arvostelu »

Huomioi myös: TransEuropa, Qwirkle, Ubongo-pelit, Carcassonne, Menolippu

Perhepeliksi

Mallorca. Tässä Vuoden peli -palkitussa perhepelissä ei ole kyse matkailusta, vaan hedelmien viljelystä. Pelaajat tuottavat ja myyvät hedelmiä liikuttamalla työläisiään hedelmäympyrällä ja kuljettamalla hedelmiä aasikärryillä sinne, missä niille on kysyntää. Mallorca on oivallinen perhepeli, joka sopii vaikeustasoltaan myös lapsille, mutta tarjoaa tarvittaessa kipakat pelit myös aikuisten kesken. Lue Mallorcan arvostelu »

A la Carte. Kuka kokkaa parhaat ruoat? Se selviää tässä hassussa pelissä, joka näyttää todella hienolta. Liedet ja maustepurkit tekevät pelistä elämyksen. Taidolla ei taida olla tuloksen kanssa juurikaan tekemistä, mutta oikealla asenteella pelaaminen on hauskaa, lettujen heittely juuri sopivan haastavaa ja peli kaikin puolin elämys. Lue A la Carten arvostelu »

Charly. Yksinkertainen eläintenruokkimispeli sopii niin lapsille kuin aikuisille. Pelin idea on tosi helppo ja pelaaminen joutuisaa. Tässä korttipelissä riittää kuitenkin sen verran ideaa, että vaikka tuurilla on paljon merkitystä, pärjätäkseen joutuu vähän miettimään, mitä tekee. Nopea peli, jota huomaa äkkiä pelanneensa monta erää putkeen. Lue Charlyn arvostelu »

Huomioi myös: Coloretto

Satunnaisemmin pelaaville aikuisille

Hornet. Tyylikäs ulkoasu houkuttelee kokeilemaan ja vaikka teema ei lopulta Hornetin vahva puoli olekaan, pelin tunnelma vetää silti mukaansa. Hornet tarjoaa sopivan annoksen häijyä taistelua pesistä ja voittaja saa kokea tehneensä töitä voittonsa puolesta, sillä tässä pelissä mitään ei saa ilman taistelua, jos muut pelaajat vain ovat hereillä. Lue Hornetin arvostelu »

Huomioi myös: Modern Art, Samurai

Tietovisailijoille

Fauna. Eläintiedon ystäville voi suositella Faunaa, jossa yritetään arvuutella eläinlajien ominaisuuksia. Arvaaminen tapahtuu pelaamalla kuutiota laudalle joko maailmankartalle osoittamaan eläimen elinympäristöä tai numeroradoille mittaamaan painoa ja pituutta. Myös melkein oikeista osumista palkitaan, joten pelissä voi peesailla fiksumpia tai yrittää arvata suuruusluokkaa sinne päin. Lue Faunan arvostelu »

Arvuutin. Monipuolisempaa tietovisaa hakeville tarjolla on kotimainen Arvuutin, joka niinikään on vähän uudenlainen tietovisa. Kaikki vastaavat pelaamalla numerokortteja, joiden summa on pelaajan vastaus — tässä pelissä vastaus kaikkiin kysymyksiin löytyy väliltä 1–100. Jippona vastauskortteja on rajallisesti, joten aina ei voi vastata oikein vaikka tietäisikin vastauksen ja välillä pitää passata ja tankata uusia kortteja. Lue Arvuuttimen arvostelu »

Lapsille ja lapsenmielisille

Lasten Carcassonne. Carcassonne itsessään ei ole vaikea peli, ainakaan ilman maanviljelijöitä, mutta Lasten Carcassonne on vielä helpompi. Tämä peli sopii mainiosti vähän pienemmillekin lapsille, mutta aikuinenkin voi nauttia pelistä. Lasten Carcassonnen yksinkertaisuudessa ja herttaisessa kuvituksessa on jotain varsin viehättävää. Lue Lasten Carcassonnen arvostelu »

Maaginen labyrintti. Tämä erittäin tyylikäs peli asettaa pelaajat vaikean tehtävän eteen: velhokokelaiden on löydettävä tarvittavat esineet taikalabyrintistä, jonka seinät ovat näkymättömät. Ovela toteutus tekee pelistä varsin näppärän muistipelin, jossa pärjää, kun pystyy painamaan näkymättömien seinien sijainnin mieleensä. Tätä peliä on ilo pelata. Lue Maagisen labyrintin arvostelu »

Huomioi myös: Eläinpyramidi

Peliharrastajille

Toscana. Tänä vuonna Essenin messuilla viininviljely oli suosittu aihe. Genren suomalaista yrittäjää Toscanaa ei tarvitse hävetä, sillä kyseessä on tyylikäs ja toimiva peli. Pelin omaperäinen graafinen ilme houkuttelee kokeilemaan ja viininviljelystä on saatu väännettyä toimiva peli, jossa pitää sompailla muuttuvien markkinoiden seassa menestyksekkäästi. Mitä enemmän pelissä on pelaajia, sitä eloisammat markkinat ovat, joten suosittelemme peliä vähintään neljälle pelaajalle. Lue Toscanan arvostelu »

Vasco da Gama. Laivojen varustaminen on yllättävän hauskaa puuhaa. Vasco da Gama ei juhli vahvalla teemalla, mutta mekaniikaltaan peli kyllä toimii: vuorojärjestyksen valitseminen vaatii vähän pähkäilyä, samoin parhaiden toimintojen valitseminen. Menestykseen on monta tapaa, joten peli jaksaa kiehtoa kerta toisensa jälkeen. Kokeneiden pelaajien kesken peli on lisäksi miellyttävän reipastahtinen. Lue Vasco da Gaman arvostelu »

7 Wonders. Vuoden 2010 peliharrastajahitti on yllättävänkin kevyt peli. Yhtä hyvin (ja yhtä nopeasti) niin kolmella kuin seitsemälläkin pelaajalla toimiva 7 Wonders on hauskaa kortinkierrätystä ja rakentamista. Taktinen peli vaatii nopeita päätöksiä ja toisten pelaajien valintojen huomioimista. Tuloksena on hauska ja hyvin toimiva peli, joka sopii myös satunnaisemmille pelailijoille. Lue 7 Wondersin arvostelu »

Huomioi myös: Dominion (etenkin uudet lisäosat)

Seurapeliksi

Bamboleo. Hyvässä sisäänheittopelissä on erittäin helpot säännöt ja näyttävä ulkoasu. Bamboleo täyttää nämä kriteerit. Pelaaminen on helppoa: ota vaappuvalta laudalta palikka kaatamatta rakennelmaa. Lauta näyttää välillä suorastaan uhmaavan painovoimaa. Pidemmän päälle Bamboleo on pelinä vähän rajallinen, mutta vaikkapa bileiden jäänsärkijänä se on erinomainen. Lue Bamboleon arvostelu »

Huomioi myös: Bandu

Baaripeliksi

Wizard. Maailmalla huippusuosittu Wizard on mainio kevyt korttipeli, jota voi pelata myös varsin tosissaan — MM-kisoissa nähtiin tänä vuonna suomalaisedustusta. Peli perustuu perinteiseen lupaus-korttipeliin, mutta koristelee kortit fantasia-aiheisesti, mikä kenties lisää pelin vetovoimaa tavalliseen korttipakkaan kyllästyneiden keskuudessa. Wizard on mainio baari- ja ajanvietepeli. Lue Wizardin arvostelu »

Huomioi myös: 7 Signum

Päivitys 27.10.2010: Hypticin Ilmo Nurmisen haastattelu on lisätty.

Aqua Games ja Paul Laane

Tuonela Productions ja Jussi Autio

Dragon Dawn ja Timo Multamäki

Mindwarrior Games ja Matti Jokihaara

Onni Games ja Touko Tahkokallio

Hyptic ja Ilmo Nurminen

Valitettavasti pelin suomenkielinen painos on loppuunmyyty. Alun perin peli ilmestyi vuonna 2007 vain Pohjoismaissa, kiitoksena näiden maiden innokkaille Menolippu-faneille, mutta suuren kysynnän vuoksi pelistä ilmestyi myös englanninkielinen laitos elokuussa 2008. Tätä kansainvälistä laitosta löytyy vielä melko helposti.

Jos peli vielä tämän videoesittelyn jälkeen kiehtoo, voit ilahtua siitä, että tämä yli 30 vuotta vanha hittipeli (David Moffat loi pelin riemuksemme vuonna 1977) on edelleen vaivattomasti saatavissa kaupasta kuin kaupasta.

Englanninkielisen Wikipedian Pass the Pigs -sivulta löytyy muuten kiehtovaa tilastodataa siitä, millä todennäköisyydellä sian heitto tuottaa erilaisia tuloksia. Aiheesta on kirjoitettu myös tieteellinen artikkeli, joka on julkaistu Journal of Statistics Education -lehdessä: Pig Data and Bayesian Inference on Multinomial Probabilities, jossa kerrotaan myös optimaalinen strategia peliin (vuoron aikana heitä, kunnes saat 22 pistettä).

Lautapelioppaassa on esitelty Memoirin lisäosia arvosteluina: Eastern Front, Terrain Pack, Pacific Theater ja Air Pack. Videomuotoisia esittelyjä lisäosista ei valitettavasti ole.

Suurin vaikuttaja tuohon teemavalintaan on kuitenkin henkilökohtainen kiinnostus aiheeseen. Mikään todellinen bongari en ainakaan vielä ole, sillä vasta tänä kesänä kokeilin ensimmäisen kerran tosissani myrskybongausta, mutta lopputulos oli varsin vaikuttava.

Myrskybongauksen maailmanmestaruuskisat

Tornado Alert! -peli ei sijoitu Suomeen, vaan Yhdysvaltojen kuuluisalle tornadovyöhykkeelle. Ajallisesti peli sijoittuu lähitulevaisuuteen, sillä vielä ei ole olemassa myrskybongauksen maailmanmestaruuskisoja. Teemansa puolesta pelimme on hieman ilmastonmuutoskriittinen. Taustalla on ajatus siitä, että myrskybongauksesta muodostuu suosittu extremehuvi, kun myrskyjen määrät ja voimakkuudet alkavat kohota ilmaston lämmetessä. Kiinnostuksen kohottua huomattavasti järjestetään kaikkien aikojen ensimmäinen myrskybongauksen maailmanmestaruuskisa, johon pelaajat luonnollisesti ottavat osaa.

Tässä reikäpäisessä kisassa hurjimmista paikoista saa kuvattua potentiaalisesti parhaat kuvat, mutta oman turvallisuuden kustannuksella – joka voi kostautua tylysti erän aikana. Kaikki pelin kortit kuvaavat jotain paikkaa tai tapahtumaa. Korttien kuvaamat paikat ovat sitä parempia, mitä suurempi numeroarvo niillä on. Toisaalta kuvauspaikat ovat aina vain sitä vaarallisempia mitä suurempi numeroarvo niillä on, joten näiden tekijöiden välillä tasapainoilu on tärkeää.

Pelaamisesta tekee ongelmallista se, että kaikki pelaajat ovat kuvaamassa samaa myrskyä, eikä kukaan yleensä halua antaa muille tilaisuutta räpsiä hyviä kuvia. Tästä seuraa usein, että pelaajat kärkkyvät otollista tilaisuutta kuvaamiselle varsin pitkään ja lopputuloksena saattaa olla pyöreä nolla erän päätteeksi. Erien välillä pelaajilla on kuitenkin mahdollisuus hylätä viimeisin tulos, mutta hylkäämisestä saa yhden miinuspisteen sanktiona. Normaali peli kestää kolme n. 15 minuutin mittaista erää, jonka jälkeen jokaisen pelaajan huonointa tulosta verrataan muiden huonoimpiin ja näistä paras voittaa.

Tornado Alert! on pohjimmiltaan nopeuspeli, mutta sen todellinen luonne riippuu täysin pelaajista. Pelissä voi kuitenkin pärjätä myös olematta nopea, sillä riskien hallinnan ja pienen muistipelielementin vuoksi liika nopeus voi olla pahasta. Mitä vähemmän erään osallistuu pelaajia, sitä tärkeämpää on kädenhallinta. Taktista pelisilmää tarvitsee myös jonkin verran onnistuakseen sotkemaan muiden pelin tilaisuuden tullen.

Suunnitteluprosessi

Omalla mittapuullani Tornado Alert! syntyi hetkessä, varsinkin jos sitä vertaa julkaisuaan odottavaan suurpeliimme, jota hiottiin nelisen vuotta. Tornado Alert! ei siis ole ensimmäinen pelimme, vaikka ensimmäinen julkaisuksi asti päässyt onkin. Idea myrskybongauspelistä syntyi jo yli kaksi vuotta sitten, joskin hyvin erilaisena kuin tämä juuri painosta saapunut luomus. Se oli hyvin yksinkertainen, kevyt ja nopea. Myös Tornado Alert! kuuluu kevyimpiin suunnittelemiini peleihin, mutta se on joka suhteessa pykälän verran raskaampi kuin sitä edeltänyt kehitysversio.

Tornado Alertin evoluutio alkoi varsinaisesti kesältä 2009, jolloin ensimmäinen karkea testipeliversio näki päivänvalon. Ensimmäisessä versiossa ei ollut käytännöllisesti katsoen laisinkaan grafiikkaa, vaan pelkästään tekstiä ja numeroita. Kyseisestä versiosta ei ole olemassa minkäänlaista kuvallista dokumenttia.

Grafiikattoman pelin tärkein funktio olikin erittäin nopea muokattavuus korttipakan tasapainon löytämiseksi. Karkea tasapainotus onnistui varsin nopeasti, mutta hienosäätöä tapahtui silti lähes viime metreille ennen materiaalin painoon lähettämistä. Eniten päänvaivaa tuottivat muutamat pelissä olevat erikoiskortit, joista pari täytyi jättää suunnittelupöydälle tasapainosyistä. Emme halunneet kasvattaa pakkaa enää yhtään paksummaksi, sillä se olisi pidentänyt kaksinpelin kestoa tarpeettomasti.

Kun suunnitteluprosessi oli edennyt niin pitkälle, että tiesimme haluavamme julkaista tämän pelin, silloiselta työnimeltään Storm Chaser’s Mayhem, alkoi varsinainen graafinen työ. Turhaa graafista työtä ei prosessin aikana tehty paljoakaan, sillä pelin kortit päivitettiin aina sitä mukaa kun uusin lopullista kohti edennyt ulkoasuversio valmistui. Tämän seurauksena tietysti peli oli mustavalkoinen varsin pitkään ja testaajille hieman epämukava pelattava.

Ulkoasua suunnitellessa oli alusta asti tärkeää, ettei pelistä tule kieliriippuvaista. Muita tärkeitä ulottuvuuksia olivat korttien keskinäinen erilaisuus ja koska taustoina käytetään oikeita valokuvia, melko realistinen piirtotyyli tuntui luontevalta. Semirealistinen piirtotyyli ei kuitenkaan estä kuvia olemasta hauskoja, vaan kokonaisuudessa on hauskuuttakin mukana lähemmin tarkasteltuna.

Alla on esitettynä erään kortin kehityskaari lähes alusta loppuun.

Vasemmalta oikealle versiot 2.0, 4.0 ja 6.0. Kuva: Ilmo Nurminen

Satunnaisia poimintoja – suunnittelijan kommentit pelistä

Koska toimin sekä suunnittelijana että graafikkona, voin näin jälkeenpäin todeta ulkoasun toteutuksen olleen lähes yhtä haastava kuin itse pelin kehittäminen. Lopulliseen ulkoasuun olen melko tyytyväinen, sillä mielestäni kuvitus ajaa asiansa varsin hyvin. Mitä taas tulee itse peliin, niin jokaisen täytyy kyllä kokea itse sen poikkeuksellinen luonne.

Tornado Alert! on hyvin mekaniikkavetoinen peli. Suosittelen ottamaan ainakin yhden harjoituserän ennen täysimittaista peliä pelin toiminnan ymmärtämiseksi.

Pelistä tuli lopulta varsin joustava erilaisia tilanteita varten. Kaksinpelinä se toimii kuin junan vessa ja pelaajat kykenevät kontrolloimaan peliä lähes täysin. Kolmella pelaajalla suosittelen pelaamaan ensin yhden kokonaisen pelin verran peruspeliä ja kun säännöt alkaa olla selvät, siirtymistä Tornado Alert! 2:n pariin, jonka sääntömuutokset löytyvät ohjevihon lopusta. Tornado Alert! 2 on parhaimmillaan 3–4 pelaajalla. 4–6 pelaajalle suosittelen jälleen peruspeliä.

Oma suosikkini on kaksinpeli, sillä siinä on yllättävänkin paljon syvyyttä. Toisaalta jos haluaa hektisempää menoa niin kannattaa valita Tornado Alert! 2 -pelityyli.

Laatikkoon lyöty 45 minuutin peliaika kuvaa parhaiten kaksinpeliä, kun pelataan kolme erää. Toinen ääripää taas on Tornado Alert! 2, jossa pelin kesto kutistuu helposti puoleen normaalista. Peli on yleensä sitä lyhyempi, mitä enemmän mukana on pelaajia. Mitä lyhyemmiksi erät käyvät, sitä hankalampaa on saada kelvollinen tulos. Pelin aikana tulosten arviointia vaikeuttaa se, että hyvän tuloksen raja vaihtelee riippuen erästä ja pelaajamäärästä.

Kokonaisuutena olen hyvin tyytyväinen peliin, vaikka pistetaulukon käyttäminen pelissä arveluttikin pitkään. Pistetaulukolle kehitettiin useita vaihtoehtoja ja muunnelmia, kuten erien tulosten seurannallekin. Lopulta kuitenkin päädyimme ratkaisuun, jossa käytetään taulukkoa apuna pisteytyksessä erien välillä. Käytännössä liikkumavara eri ratkaisujen välillä oli kokoajan pieni, sillä pelin perusrunko edellyttää hieman hankalaa pisteytysperiaatetta ja jos sen poistaa, lakkaa koko peli samalla olemasta. Testiemme perusteella pistetaulukko ei kuitenkaan haittaa pelaamista, vaan on lähinnä kosmeettinen ongelma.

Nykyisessä muodossaan Tornado Alert! tarjoaa hyvin mielenkiintoisen ja erilaisen pelikokemuksen, jota kannattaa ehdottomasti kokeilla, sillä se ei mielestäni – eikä myöskään kommenttien perusteella – muistuta toiminnaltaan mitään olemassaolevaa peliä.

Ensimmäinen sarjanumeroitu erä ei todennäköisesti tule laajempaan levitykseen, vaan sitä voi tilata joko suoraan meiltä tai hyvin varustelluista erikoisliikkeistä.

Jokaisen toimintavuoron aikana yksi pelaajan herhiläisistä suorittaa yhden seuraavista toiminnoista: meden keruu, hunajatoiminto tai lentäminen. Kaikki pelaajat valitsevat toiminnon samanaikaisesti tietämättä toistensa valintoja. Toiminnot suoritetaan toimintakorttien osoittamassa numerojärjestyksessä. Jokaisella toiminnolla on turvallinen ja riskialttiimpi vaihtoehto, joten pelaajat voivat päättää, pelaavatko he varman päälle, vai haluavatko yrittää saavuttaa enemmän ottamalla riskin.

Taustalla presidenttipeliä

Aloitimme lautapelien järjestelmällisen suunnittelun loppukesällä 2007. Uusia peli-ideoita tuntui kumpuavan mitä erinäisimmistä suunnista. Hornetin taustalla ollut idealähde oli Yhdysvaltojen presidentinvaalien esivaalikampanjat vuodenvaihteessa 2007-2008. Kisaa seuratessamme huomasimme, että siinä oli paljon pelimekaanisesti kiinnostavia elementtejä. Ensinnäkin säännöllisin väliajoin järjestettävät osavaltioesivaalit, joiden lopputuloksella oli suuri vaikutus seuraaviin osavaltioesivaaleihin. Toiseksi negatiiviseen kampanjointiin liittyvä loanheitto, josta pidemmän päälle kaikki kärsivät, mutta lyhyellä tähtäimellä yksittäinen ehdokas voi myös hyötyä. Lisäksi esivaaleista löytyi tietysti hyvin selkeä voittoehto: päästä oman puolueensa presidenttiehdokkaaksi.

Näiden eri mekaniikka-aihioiden sekamelskasta muovasimme testattavaksi kelpaavan pelin alkuvuodesta 2008. Ensimmäinen versio sisälsi jo paljon lopullisen Hornet-pelin elementtejä, muun muassa sen, että jokaisella pelaajalla oli kaksi nappulaa ohjattavanaan. Tosin ensimmäisissä versioissa pelaajat aloittivat vain yhdellä nappulalla, ja toisen (kampanjatoimiston) sai ostaa pelin aikana. Nappuloiden määrä vaihteli edelleen pelisuunnittelun edetessä. Päädyimme lopulta alkuperäiseen kahteen nappulaan, sillä totesimme, että se antoi pelaajille enemmän joustavuutta ja ulottuvuutta suunnitelmiensa toteuttamiseen ilman, että pelistä tuli kuitenkaan liian monimutkainen hallittavaksi.

Kevään mittaan USA:n esivaalikampanja tyrehtyi ja totesimme, ettei se toimisi teemana kuin kerran neljässä vuodessa, joten päädyimme vaihtamaan teeman yhden illan ideoinnin jälkeen mehiläisten maailmaan.

Mehiläispeliä kehitettäessä hiottiin eniten toimintokortteja, joiden lukumäärä vaihteli neljän ja kahdeksan välillä, ja joiden keskinäiset vuorovaikutussuhteet elivät myös paljon. Liikkumistoiminnossa lähdettiin alunperin siitä, että liikkumisesta joutuu maksamaan, ja päädyttiin tilanteeseen, missä liikkumalla saa myös kerätä mettä. Pelin dynaamisuuden parantamiseksi kehitettiin “superhunajatoiminto”, missä toisen pelaajan hunajaa voi vaihtaa suoraan omaansa. Toiminto oli niin vahva, että sitä piti heikentää useita kertoja, mutta yhä edelleen pelaajien keskeisin pelissä kohtaama kysymys on se, uskaltaako vaihtaa toisen pelaajan hunajaa omaansa, vai onko olemassa riski, että joku muu toimii samoin?

Kun pelissä oli vielä kyse esivaaleista, pelilauta näytti tältä. Kuva: Jani ja Tero Moliis

Oikean tasapainon hakeminen toimintoihin ja siten koko peliin olikin yksi haastavimmista asioista peliä kehitettäessä. Sama haaste on toki läsnä tavalla tai toisella kaikkien pelien suunnittelussa, mutta Hornetissa haaste oli mielestämme erityisen suuri, koska muiden pelaajien tekemiset vaikuttavat niin voimakkaasti omien toimintojen onnistumiseen. Lisäksi se, että Hornetissa on kaikkien pelaajien tiedossa oleva rajattu määrä pelivuoroja, tarkoittaa, että pärjätäkseen jokaisen pelaajan on pyrittävä laskemaan useampia siirtoja eteenpäin ja toivottava, etteivät muiden pelaajien valinnat häiritse omaa suunnitelmaa.

Pelin suuri interaktiivisuus johtaa kuitenkin siihen, että huolellisellakaan suunnittelulla pelaaja ei voi olla täysin varma siitä, mitä lopulta tulee tapahtumaan. Pelaajan kannattaakin hyödyntää päättelykyvyn lisäksi muita taitoja ja pyrkiä vaikuttamaan tapahtumiin keskustelemalla, suostuttelemalla, bluffaamalla tai miksei vaikka uhkailemallakin kanssapelaajia (tämäkin on testipeleissä nähty!). Osoittautui, että pelin testaaminen pasianssina eli siten, että itse ohjailee kaikkien pelaajien toimintoja, ei yksinkertaisesti toiminut, koska tällaiset psykologiset vaikuttimet puuttuivat.

Lopullisessa pelissä toiminnot ovat mielestämme keskenään varsin hyvin tasapainossa. Sen lisäksi tasapaino oman osaamisen, muiden pelaajien valintojen ja vapaavalintaisen tuurielementin välillä on mielestämme
erittäin hyvä. Näiden elementtien keskinäinen painoarvo on toki enemmänkin makuasia, mutta uskomme, että kehittämämme kombinaatio maistuu niin edistyneelle pelistrategikolle kuin vasta-aloittajallekin.

Presidenttipelin aikaisia toimintokortteja. Kuva: Jani ja Tero Moliis

Ideasta julkaisusopimukseen

Loppuvuodesta 2007 huomasimme, että työstämämme pelit olivat mielestämme varsin hyviä ja toimivia, joten rupesimme miettimään, miten niitä voisi saada julkaistua. Emme olleet siinä varhaisessa vaiheessa kiinnostuneita julkaisemaan pelejämme omakustanteisesti, joten parempien ideoiden puutteessa Jani käveli Lautapelit.fi-kauppaan Kampissa ja kysyi Toni Niittymäeltä, olisivatko he kiinnostuneita uusista peli-ideoista.

Jokseenkin skeptisen ensireaktion jälkeen saimme kuitenkin herätettyä ideoillamme sen verran kiinnostusta, että sovimme pitävämme pelitestaussession lähitulevaisuudessa. Kun sopiva aika viimein löytyi kesällä 2008, meillä oli kolme peliä esiteltäväksi, mehiläispeli uusimpana joukossa. Juuri mehiläispeli herättikin niin paljon innostusta, että kaksi viikkoa tuon tapaamisen jälkeen meillä oli julkaisusopimus allekirjoitettuna. Hornet on Lautapelit.fin ensimmäinen alusta loppuun tuottama peli.

Ideasta tuotteeksi

Sopimuksemme on lisenssisopimus, jossa me annoimme pelin idean ja senhetkiset säännöt Lautapelit.fi:n haltuun vapaasti kehitettäväksi lopulliseksi tuotteeksi, toki meidän erittäin aktiivisella osallistumisellamme ja panoksellamme. Sääntöjä kehitettiin edelleen ja pelin tasapaino parani jatkuvasti. Pelin ulkoasu alkoi myös muotoutumaan Lautapelit.fi:n löytämien kuvittaja Ossi Hiekkalan ja graafikko Paul Laanen toimesta.

Mehiläispelin lopullinen nimi lyötiin lukkoon vasta vuoden 2009 puolella. Vaikka Hornet ei olekaan biologisesti oikeaoppinen nimi (herhiläiset kun eivät tuota hunajaa), tuntui se kuitenkin kansainvälisesti ajateltuna parhaiten suuhun istuvalta ja sellaiselta vauhdikkaalta nimeltä, joka pelille haluttiin.

Nyt loppukesällä 2010 olemme tilanteessa, jossa peli on painossa ja tulossa myyntiin elokuussa. Olemme todella innoissamme siitä, että nimillämme varustettu lautapeli löytyy kaupan hyllyiltä ympäri maailmaa, kun ranskalainen Asmodee toimii pelin jakelijana Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja Benelux-maissa, ja yhdysvaltalainen Z-Man Games puolestaan julkaisee pelistä oman, englanninkielisen painoksen Yhdysvaltojen, Kanadan ja Aasian markkinoille.

Alkuperäinen haavemme siitä, että saisimme suunnittelemamme pelin kauppojen hyllyille, on siis toteutumassa. Nyt tuo haave on jo jatkojalostunut siten, että nimellämme varustettuja pelejä olisi mahtavaa saada kauppojen hyllyille säännöllisin väliajoin. Kiinnostus muihin prototyyppeihimme onkin ollut sen verran runsasta, että uskallamme olla luottavaisia, etteivät julkaistut pelimme jää tähän yhteen.

Modernia vaihtoehtoa haikailevien kannattaa tutustua ainakin Descent-lautapeliin. HeroQuestia kannattaa etsiä lähinnä Huuto.net:stä ja vastaavista, mutta hyväkuntoisesta pelistä kannattaa varautua maksamaan hyvä summa. BoardGameGeekin markkinapaikalta löytyy hyvä valikoima, eivätkä hinnatkaan ole aivan hirvittäviä.

• Lyhyt uutiskatsaus, jossa ennen kaikkea käsitellään Ropeconia.
• Hornet-pelin tekijöiden Jani ja Tero Moliisin haastattelu.
• Toscana-pelin suunnittelijan ja Hornetin graafikon Paul Laanen haastattelu.

Aiheita on vähän, mutta haastattelut ovat melko pitkiä ja ehdottomasti mielenkiintoisia, joten jakso on ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen. Jaksolla onkin mittaa lähes puolitoista tuntia.

Lataa podcast itsellesi tai käy kuuntelemassa se Boardgaming Finlandissa.

Videosta löytyy myös HD-laatuinen versio. Sen voit katsoa Youtubessa.

Katso myös:Carcassonnen esittelyvideo, Kirkot ja kievarit -lisäosan esittely, Kirjurit ja kauppiaat -lisäosan esittely, Lohikäärme ja linnanneito -lisäosan esittely, Torni -lisäosan esittely, Kreivi ja kuningas -lisäosan esittely.

Mitä paketista löytyy

Alkemiassa on 150 korttia. Se on puolet “tavallisesta” Dominionin lisäosasta. Nämä 150 korttia jakautuvat 12 valtakuntakorttiin ja yhteen “peruskorttiin”. (Korttien kuvia löydät Boardgame Newsin artikkelista.)

“Peruskortti” on Rohto! Se lisätään saataville aina kun pelataan Alkemian korteilla. Se on uusi resurssi. Rohto on aarre, joka ei tuota rahaa, vaan rohtopulloja. Kymmenen setin korteista vaatii maksuksi pulloja, joten niiden ostamiseen tarvitset Rohtoa ja lisäksi rahaa. Sääntökirjassa selitetään, miten esimerkiksi Muutostyöt toimivat näiden korttien kanssa ja niin edelleen, kaikki toimii suunnilleen kuten odottaisi. Rohto on kuin rahaa, mutta ei kuitenkaan ole. Rohtopullo on yhden pullon arvoinen.

Jotkut setin korteista liittyvät Rohtoon. Alkemisti palaa takaisin seuraavalla vuorolla, jos sinulla on Rohtoa. Apteekkari nostaa pakasta Rohtoja (ja Kuparia) sinulle. Muut kortit eivät mainitse Rohtoa, mutta tekevät sillä silti hyödyllisiä asioita. Yrttikauppias antaa sinun kierrättää tämän vuoron aarteita seuraavalle vuorolle. Oppipoika taas antaa sinun tuhota kortteja ja nostaa uusia kortteja tilalle tuhotun kortin hinnan mukaan, mikä on kätevä tapa päästä eroon tarpeettomasta Rohdosta.

Setin alateemana on “kortit, jotka liittyvät Toimintoihin”. Viinitarha on voittopistekortti, joka laskee pakassasi olevat toimintokortit. Golem pelaa pakastasi kaksi seuraavaa toimintokorttia (paitsi Golemeita). Yliopistolla saat ilmaisen toimintokortin ja +2 toimintoa, jotta voit pelata kaikki toimintokorttisi. Ennemalja nostaa käteesi kaikki toimintokortit pakkasi päältä.

Jos pelissä on vain yksi kortti, jonka hinnassa on Rohtoa, onko Rohdon ostamisessa järkeä, jotta kortin saa? Pitäisi olla. Niinpä kaikki kortit, joiden hinnassa on Rohtoa, ovat lähes kaikki hyödyllisiä runsaissa määrin. Apteekkari, Ennemalja, Yliopisto, Alkemisti ja Apuolento antavat kaikki vähintään +1 toimintoa; Golem pelaa muita toimintokortteja pakastasi, josta voit saada lisätoimintoja; Viinitarha on voittopistekortti ja Viisasten kivi aarre — kummatkin hyödyllisiä olla pakassa monta kertaa. Se jättää vain Transmutaation, jolla voi muuttaa pelikelvottomia toimintakortteja Pitäjiksi, ja Riivauksen, joka on niin kallis, ettet voi muutenkaan ostaa niitä enempää kuin tarvitset.

Kuinka tätä lisäosaa pelataan

Kuten tavallista, voit valita valtakuntakortit haluamallasi tavalla. Käytä haluamaasi tapaa valita kymmenen korttia ja haluamaasi tapaa valita tämä tapa. Tapa mikä tapa, tee omalla tavallasi.

Koska monet Alkemian korteista vaativat kuitenkin uuden resurssin, Rohdon, jotkut haluavat nähdä kerralla pelissä useamman kuin yhden Alkemian kortin, jotta Rohdon ostamisen jälkeen on vähän valinnanvaraa. Jotkut näistä pelaajista ovat tottuneet vain arpomaan kymmenen sattumanvaraista korttia.

Heille tarjoan tällaisen tavan: jaa kahdeksan sattumanvaraista korttia. Jos joukossa on Alkemian kortteja, kaiva arvontakorttien pakasta setin täydennykseksi kaksi Alkemian korttia. Jos kahdeksan kortin joukossa ei ole Alkemian kortteja, ota kaksi ei-Alkemiaa lisää. Kävi miten kävi, laita ohittamasi kortit takaisin arvontapakan päälle. Näin kaikki kortit esiintyvät yhtä usein kuin muutenkin, mutta Alkemian kortit paakkuuntuvat yhteen.

Muitakin tapoja on, tai voit aina arpoa kolme Alkemian korttia jos haluat pelata Alkemialla ja täydentää loput tavalliseen tapaan. Voit myös arpoa kymmenen sattumanvaraista korttia ja elää sen kanssa että joskus mukaan tulee vain yksi kortti, jonka hinnassa on Rohtoa. Ei se niin kamalaa ole.

Opas Dominion-korttien hintoihin

Lisätäkseni tämän jutun pituutta, tässä on lyhyt essee satunnaisesta Dominion-aiheesta. Valitsin aiheeksi korttien hinnat, koska Alkemia liittyy siihen.

Näen toisinaan yrityksiä määritellä siisti kaava Dominion-korttien eri plussien arvolle. Eri ominaisuuksille annetaan hintoja ja yritetään saada hinnat täsmäämään korttien oikeisiin hintoihin. Se ei toimi. Dominionin korttien hinnat eivät ole lineaarisia. Ominaisuudetkaan eivät ole lineaarisia! +1 toimintoa on parempi, jos sen mukana on +1 kortti. +2 ostoa ei ole kaksi kertaa parempi kuin +1 osto — ja niin edelleen.

Paljon merkitsee se, että alussa on seitsemän Kuparia ja kolme Tilaa. Se vääristää pahasti alimpia hintoja. Pakkasi tuottaa jo valmiiksi helposti 3 rahaa kierroksessa, eikä neljä rahaakaan ole vaikea juttu. Kun ostat lisää kortteja, yksittäisten korttien vaikutus nostoihisi käy aina vain pienemmäksi, koska pakka kasvaa. Samaan aikaan korttien laatu paranee, mutta se ei riitä: nouseminen seitsemästä kahdeksaan rahaan on vaikeampaa kuin nouseminen neljästä viiteen.

Tässä on pieni opas korttien lähtöhintoihin:

• 2 rahaa: Koska pakka tekee jo alussa enemmän kuin kaksi rahaa, nämä kortit yrittävät kovasti olla riittävän hyviä. Yleensä niiden täytyy olla oikeasti kolmen rahan arvoisia, muuten niitä ei vain osteta. Kakkosen kortti ostetaan joko 1) pelin alussa kahden rahan kädellä, kun kakkosen kortti ei ainakaan vahingoita pakkaa, 2) käsi on täynnä voittopisteitä ja kakkosen kortti on hyödyllinen, 3) joka paikka on täynnä Kirouksia, 4) käytössä on lisäosto ja kakkosen kortin saa paremman kortin kaveriksi tai 5) kakkosen kortti on oikeasti kolmosen arvoinen. Kun suunnittelen kakkosen kortin, pyrin siihen, että se on vähintäänkin ostamisen arvoinen 5/2-aloituksessa.
• 3 rahaa: Nämä kortit kilpailevat Hopean kanssa. Hopea on aina hyvä ostos, eikä edes “terminaali” (terminaali on toimintokortti, joka ei anna lisätoimintoja). Kolmen rahan terminaalin vika on siinä, että toiminnon voisi käyttää johonkin kalliimpaan ja tehokkaampaan. Jos oma strategia ei perustu kalliiseen terminaalitoimintoon, parin halvan terminaalitoiminnon ostaminen ei haittaa. Muuten täytyy joko elää ylimääräisten terminaalien kanssa tai olla ostamatta kolmosia — paitsi jos ne eivät ole terminaaleja! Kolmosen toiminto, josta saa lisätoiminnon, on ihan eri juttu. Niitä voi ostaa aina.
• 4 rahaa: Nämäkin kortit kilpailevat Hopean kanssa! Neljä rahaa ei ole paljon enemmän kuin kolme. Aloitat pelin yleensä 3/4- tai 4/3-kädellä, joten voit ostaa nelosen kortin heti. Olennaisin ero on, ettet voi ostaa niitä pelin alussa kahta. Jotkut kortit ovat liian hyviä, jos heti voi ostaa kaksi, joten niistä tulee herkästi neljän rahan kortteja eikä kolmosia. Jotkut yksinkertaiset kortit ovat kolmen rahan arvoisia, jotta voin tehdä neljän rahan hintaisia muunnelmia. Jos Kylä maksaisi neljä rahaa, Kylä-ja-bonus pitäisi maksaa viisi ja se on jo paljon enemmän. Kun Kylä on kolme, Kylä-ja-bonus voi maksaa neljä rahaa ja homma toimii.
• 5 rahaa: Nämä ovat strategian peruskortteja. Ne ovat isoin ero toimintojen ja aarteiden välillä. Kolmella rahalla saa Hopeaa ja kuudella Kultaa. Terminaaleja mahtuu rajallisesti, joten Hopeaa ostetaan neljän rahan käsilläkin. Viidellä rahalla saa sitten toimintoja, jotka todella tekevät jotakin, eivätkä ne kilpaile Hopean kanssa. Viitoset voivat olla selvästi voimakkaampia kuin neljän rahan kortit. Jos valtakuntakorttien setistä puuttuu jonkunhintaiset kortit, et missään nimessä halua, että viitosen kortteja ei ole. Parhaassa tapauksessa viitosen kortteja on tarjolla useita.
• 6 rahaa: Kullan kanssa kilpaileminen on erittäin vaikeaa ja kuutta rahaa ei ihan tuosta noin vain saada. Kuutosen kortteja ostetaan, jos ne ovat hyviä, mutta en silti tee useinkaan tämän hintaisia kortteja. Peruspelissä oli yksi, Hovin juonissa kaksi, Kaukaisissa rannoissa ei yhtään. Ne eivät edistä eri strategioita samalla tavalla kuin muut hintaluokat ja niitä pelataan harvemmin. Ei tämä täysin hyödytön hinta ole — toisinaan on siistiä tehdä kuuden hintainen kortti. Se ei vain ole varsinaisesti merkittävä tekijä pelissä.
• En ole tehnyt muita alle kahden hintaisia kortteja kuin Kuparin ja Kirouksen. Alunperin tämä johtui Sillan kaltaisista korteista — en halunnut tehdä pinon tyhjentämisestä liian helppoa. Jos kortti on ilmainen, sen voi aina ottaa lisäostolla, joten se on oltava aika heikko. Mutta käytännössä kaksi rahaa on jo valmiiksi aika vähän. Ei kannata tehdä halvempia kortteja. Jos kortti maksaisi yhden rahan, se olisi itse asiassa huonompi kuin sama kortti kahden hintaisena — sitä ei ostettaisi, ja se olisi huonompi Muutostöiden kanssa. Oli miten oli, ilmainen tai yhden rahan kortti ei ole täysin poissuljettu, etenkin erilaisten outojen lisähintojen kanssa, mutta tuskinpa näette sellaista ihan heti.
• Joidenkin mielestä minun ei koskaan pitäisi tehdä seitsemän rahan korttia. Heidän mielestään tyhjä kolo tässä kohtaa tekee paljon hyvää pelille. Itse asiassa vaikka tekisinkin seitsemän hintaisen kortin, useimmissa peleissä ei silti olisi seiskan korttia, joten mitä tämä aukko pelille tekeekin, se tekisisi sitä edelleen lähes joka pelissä. Lisäksi mitä seiskan kortista sitten saisikaan, sen saisi silloin kun kortti on pelissä. Seiskan kortti siellä ja täällä ei aiheuttaisi mitään aukontäyttymisongelmaa. Ongelma on itse asiassa siinä, että Dominion on pistemoottorinrakennuspeli, jonka moottori huipentuu tavallisesti kahdeksan hintaiseen Lääniin. Jos ei rakenna pakkaa, jonka tarkoitus on ostaa monta Lääniä yhdellä vuorolla, seitsemän rahaa on liikaa. Seiskan toiminnon voisi ostaa alkuvaiheessa, mutta myöhemmin se olisi vain liian kallis toiminto, joka jäisi Pitäjien jalkoihin. Ei siis seiskoja, eikä kahdeksan rahan korttejakaan. Jos haluaa kilpailla Läänin kanssa — kuten Riivaus — pitää tarjota Lääni ja ekstraa.

Alkemia sotkee tätä lisäämällä Rohdot. On houkuttelevaa laskea, mikä Rohdon rahallinen vastine kortin hinnassa on, mutta se ei ole mahdollista. Se ei ole lineaarista! Tämä on erityisen ilmeistä Rohtojen kanssa. Transmutaatio ja Apteekkari ovat aika samanarvoisia hinnaltaan, lisäostot poislukien; Apteekkari ja Golem eivät ole. Puutarha oli alunperin Alkemian kortti, silloin kun Viinitarha oli vielä perussetissä. Alunperin Puutarha maksoi Rohdon eikä rahaa ja Viinitarha maksoi neljä rahaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Golem on kahdeksan rahan arvoinen. Rohdolla ei ole rahallista vastinetta, mutta se on arvokkaampi halvemmissa korteissa.

Hupia Rohtojen kanssa

Tavallisesti tässä vaiheessa olisi aika kertoa, mitä Valtaistuinsali tekee näiden korttien kanssa. Taidatte kuitenkin tietää jo, mitä Valtaistuinsali tekee, eikö niin? Teet saman jutun kaksi kertaa. Puhunkin siis nyt Alkemian korteista mitä sylki suuhun tuo.

Alkemisti: Yrttikauppias on se ilmeinen yhdistelmä. Alkemistit palaavat Rohdolla pakkaan, jonka jälkeen Rohto palaa pakkaan Yrttikauppiaalla. Mikään ei kuitenkaan palauta Yrttikauppiasta pakkaan. En tiedä mitä siitä sanoisin. On toki muitakin tapoja varmistaa, että kädessä on Rohtoa. Kellareista voi löytyä Rohtoa. Oppipoika voi pistää paikat palasiksi etsiessään Rohtoa. Ainahan niitä voi ostaa läjän ja sillä hyvä.

Apteekkari: Apteekkarilla voi tehdä kaikenlaisia hauskoja kikkoja, mutta yksi yksinkertaisimpia on toinen Apteekkari. Ensimmäinen hakee käteesi Kuparia ja ehkä Rohtoa ja antaa järjestellä katsotut kortit. Toinen nostaa sitten haluamasi kortin, jonka laitoit pakan päälle (ja kukaties vähän lisää Kuparia).

Apuolento: Se on ilmainen (saat sen käyttämän kortin ja toiminnon takaisin), se jakelee Kirouksia, miksi siitä ei pitäisi? Kun Kiroukset loppuvat, se ikäänkuin katoaa pakastasi: mars matkoihisi Apuolento, työsi täällä on tehty. Ilmaiset hyökkäykset voivat olla pelottavia ja siksipä se maksaakin Rohtoa.

Ennemalja: Tässä on toinen tapa nostaa kahdeksan korttia. Tämän kortin massiivinen nostovoima ei tapahdu itsestään. Toimintoja pitää ostaa ja Kuparia tuhota. Jos katsot tarkkaan, huomaat että ennemaljassa näkyvä näky on Kylä.

Golem: Golem on hullu. Onneksi se on kallis ja vaatii valmisteluja. Pakan sisältö huolettaa paljon enemmän, kun mitä tahansa voi hypätä esiin kun pelaat Golemin. Hauskintahan on pelata kortintuhoaja, kuten Oppipoika, silloin kun et halua. Jotain hajoaa! Toinen juttu Golemeista on se, että voit saada komboja. Joskus kahden toiminnon välillä on hyvä kombo, jonka haluaisit toteutuvan — mutta se vaatii käteen Kylän ja molemmat kortit yhtä aikaa, ja se nyt vaan ei onnistu. Golemille se vain tapahtuu.

Oppipoika: Tiedän mitä ajattelet. Ei nyt, hetken päästä. Ajattelette että jonain päivänä räjäytän Läänin Oppipojalla ja nostan kahdeksan korttia. Kyllä, tulet tekemään niin. Ja jos Läänin tuhoaminen Oppipojalla voi olla hyvä juttu, minkä tahansa tuhoaminen voi olla hyvä. Erityisesti Oppipojat haluavat tuhota toisiaan.

Riivaus: Tavallisin kysymys on, mitä tapahtuu jos Riivaat jonkun ja laitat heidät pelaamaan Riivauksen, kuka kontrolloi tätä vuoroa? Riivattu pelaaja. Riivaus ei ole hyökkäys, mutta voi tuntua siltä ja joskus yrität puolustaa sitä vastaan. Yksi ilmeinen tapa on ostaa hyökkäyksiä. Ei sellaisia hyökkäyksiä, joista saa kortteja, vaan ilkeitä hyökkäyksiä. Jos Riivaat minut ja kädessäni on Noita, pelaatko sen? Teit miten tahansa, käsi oli parempi minulle (jos olisin pelannut sen) kuin sinulle. Et saa täyttä arvoa Riivauksesta. Toinen temppu on tavoitella erikoisvoittokortteja, kuten Puutarhoja. Puutarhapakassa käteni on tavallisesti täynnä Kuparia ja voittopistekortteja. Yritän vain saada 4 rahaa. Jos Riivaat minut, pahinta mitä voit tehdä on viedä minulta Puutarhan. Olet rakentanut pakan, joka tuottaa 6 rahaa ja Rohdon; haluat Läänejä. Taas käteni ovat parempia minulle kuin sinulle.

Transmutaatio: Kyllä, jos Transmutatoit Suuren salin, saat sekä Pitäjän että Kultaa. Kirous ei muutu miksikään, mutta ainakin pääset siitä eroon.

Viinitarha: Tätä on ilmeistä verrata Puutarhaan. Korteilla on kuitenkin paljon eroja, kortit jotka tekevät kummastakin hyvän ovat aivan eri kortteja. Puutarhat tahtovat Kuparia, Tiloja ja lisää Puutarhoja. Viinitarha ei pidä mistään noista, tai edes muista Viinitarhoista: se haluaa halpoja toimintoja ja paljon. Tämä tekee Viinitarha-pakasta aivan erilaisen kuin Puutarha-pakasta. Toinen juttu on se, että kun keräät Puutarhoja, muut ostavat niitä, ettet saa kaikkia. He eivät voi ostaa Viinitarhoja ilman Rohtoa. Onko heillä Rohtoa? Ei välttämättä.

Viisasten kivi: Tämä on mutkikas juttu. Haluat nostaa pakan läpi, jotta saat pelattua tätä korttia useammin. Mutta kun pelaat sen putken Kyliä ja Takomoita, korttisi eivät olekaan enää pakassasi, jolloin Viisasten kivi ei tuota sinulle rahaa. Haluat siis tapoja saada kortin käteesi useammin ilman, että kortteja tulee peliin tai käteesi. Tämä taas johtaa aikaisemmin aliarvostettuihin kortteihin kuten Kansleri tai Luotsi — tai Yrttikauppias.

Yliopisto: Kun yliopistosi tuottaa sinulle Toreja, se on kauppakorkea! Kun se tuottaa Juhlia, se on sirkuskoulu! Kun se tuottaa Kiduttajia, se on todella rankka yliopisto. Jos tarjolla on muita Alkemian kortteja, Yliopisto kouluttaa yleensä uusia Oppipoikia. Jep, eipä tästä ole muuta sanottavaa kuin teemavitsejä. Saat toimintoja ja sitten pelaat ne, miksipä ei. On tärkeää, että Yliopistolla ei saa Yliopistoa, muuten pinot tyhjenisivät hetkessä.

Yrttikauppias: Joidenkin mielestä tämä on ainoa kortti setistä, joka ei liity Rohtoon. Kymmenen kortin hinnassa on Rohto, Oppipoika ottaa Rohdot huomioon hinnoissa ja Rohto on Rohto. Entäs Yrttikauppias? Se on setissä sattumoisin juuri sen takia, miten se toimii Rohdon kanssa! Halpa lisäosto on hyvä juttu, kun yrität ostaa kortteja, joissa on Rohtoa hinnassa. Lisäksi kortti laittaa aarteita takaisin pakan päälle. Aarteita, kuten… Rohtoa? Aivan oikein. Tietysti tiesit sen jo Alkemisti-jutustani.

Siinäpä se

Kyllä, ne olivat retorisia kysymyksiä. Näin jälkikäteen se on ilmeistä.

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Boardgame Newsissä nimellä Designer “Preview” — Dominion: Alchemy . This article first appeared on BoardgameNews.com. Translated by Mikko Saari.

As d’Or

Vuosina 1989–2003 toimittajista koostuva raati jakoi kultaisia ässiä eri kategorioissa ja pääpalkinto, Super As d’Or jaettiin ylipäätään vuoden parhaalle pelille. Vuonna 2004 raati sai enemmän päätösvaltaa ja palkintojen määrä pudotettiin yhteen, jonka lisäksi nimettiin kymmenen ehdokasta.

Heti seuraavana vuonna palkinto yhdistettiin Jeu de l’Année -palkinnon kanssa. Nimeämistä muutettiin siten, että vuosiluku ei ole julkaisuvuoden mukaan, vaan palkinnon antamisvuoden. Näin vuosi 2004 jäi välistä ja ensimmäinen uusi palkinto oli 2005 As d’Or Jeu de l’Année.

As d’Or -voittajat

• 2011: Skull & Roses (Hervé Marly, Asmodée)
• 2010: Identik (Amanda Kohout ja William Jacobson, Asmodée)
• 2009: Dixit (Jean-Louis Roubira, Asmodée)
• 2008: Marrakech (Dominique Ehrhard, Gigamic)
• 2007: Du balai! (Bruno Cathala ja Serge Laget, Asmodée)
• 2006: Time’s Up! (Peter Sarrett, Repos Production)
• 2005: Menolippu (Alan Moon, Days of Wonder)
• 2003: Alhambra (Dirk Henn, Queen Games)
• 2002: Bakari (Virginia Charves, Tactic)
• 2001: Blokus (Bernard Tavitian, Sekkoïa / Winning Moves)
• 2000: Kahuna (Günter Cornet, Kosmos)
• 1999: La Route des épices (Victor Lucas, Sentosphère)
• 1998: Zatre (Manfred Schüling, Amigo / Gigamic)
• 1997: Gang of Four (Lee Yih, Days of Wonder)
• 1996: Magic: The Gathering (Richard Garfield, Wizards of the Coast)
• 1995: Condottière (Dominique Ehrhard, Eurogames)
• 1994: Pusher (Werner Falkhof, Peri Spiele / Theta)
• 1993: Pipeline (Habourdin / University Games)
• 1992: Quarto (Blaise Müller, Gigamic)
• 1990: Tutankhamonin kosto (Stefanie Rohner ja Christian Wolf, Jumbo)
• 1989: Abalone (Michel Lalet ja Laurent Lévi, Abalone / Hasbro)
• 1988: Super gang (Gérard Mathieu ja Gérard Delfanti, Ludodélire)

Paras lastenpeli -palkinnot

• 2011: Octopus (Oliver Igelhault, Kosmos)
• 2010: Nicht zu Fassen (Frederic Moyerson, Gigamic / Zoch)
• 2009: Roqfort (Bernhard Weber ja Jens-Peter Schliemann, Zoch)
• 2008: Burg-Ritter (Christian Tiggemann, HABA)
• 2007: Velhojen yö (Jens-Peter Schliemann ja Kirsten Becker, Drei Magier Spiele)
• 2006: Loiskis! (Thierry Chapeau, Gigamic)

Doom on valitettavasti suomenkielisenä loppuunmyyty, englanninkielistä sentään saattaa vielä löytyä. Jos pelin 60 euron hinta tuntuu suolaiselta, BoardGameGeekin markkinapaikalta voi yrittää löytää edullisempia kappaleita — pelissä on tosin sen verran paljon sälää, että postikulut käyvät helposti kalliiksi.

• Wizardin SM-turnaus
• Lautapelaamisen SM-kisat
• Uudet kotimaiset pelit eli Arvuutin ja Aether, Tori ja Toscana sekä Hornet
• Lautapelioppaan keskusteluhetkessä taas Antti ja Hannu Sinisalo puhuvat muun muassa Advanced Civilizationista, Vasco da Gamasta ja Greedistä
• Edellisen kilpailun voittaja julkistetaan ja uusi kilpailu alkaa

Voit ladata podcastin itsellesi tai kuunnella sen Boardgaming Finlandin sivuilla.

Rakennusvaihe päättyy ja pisteiden jauhaminen alkaa, kun voit keskittyä pistesiirtoihin (tavallisesti 6+ pistettä kierroksessa ilman apua muilta pelaajilta) useamman peräkkäisen kierroksen ajan.

Pisteiden jauhaminen

Kun tämä vaihe alkaa, pelaajan kaikki huomio on pisteiden tuottamisessa ja pelin lopettamisessa sopivalla hetkellä mahdollisimman pian. Se tarkoittaa, että pelaaja käyttää vain niitä vaiheita, jotka tuottavat mahdollisimman paljon pisteitä — Settle sotilaalle, Consume ×2 ja Produce kuluttajalle, Develop Galactic Federation -strategialle ja niin edelleen. Consumeen luottavat voivat yleensä jauhaa samaa kuviota loppuun asti, mutta muiden on huonon tuurin sattuessa pysähdyttävä hetkeksi tankkaamaan.

Pelin tavoite on tässä vaiheessa kerätä pisteitä, mutta asemaa parantavat rakentamiset ovat paikallaan, etenkin jos niitä voi tehdä toisten vaihevalinnoissa loisien. Oman aseman kehittäminen on tässä vaiheessa kuitenkin selvästi toissijainen asia.

Pelin lopettaminen sopivalla hetkellä tarkoittaa, että voittopisteet saa loppumaan tai pöydän täyteen ennen kuin vastapuoli saa oman pelinsä lopetettua. Jos pystyt lopettamaan ennen kuin toinen pelaaja on valmis, saat etua. Varma menestyksen tae se ei tietenkään ole.

Tämä vaihe päättyy, kun pelin loppuminen on selvästi nähtävissä, eli kun joku pelaajista on yhden tai kahden rakentamisen päässä 12 kortista tai kun Consume-pelaajalla on maailmat täynnä tavaraa ja pelissä ei ole enää tarpeeksi voittopistemerkkejä.

Lopetus

Parin viimeisen kierroksen aikana pelaajat yrittävät yhdistää viimeisen puskun kohti maaliviivaa niihin rakentamisiin, joita on säästetty pelin loppua varten. Nyt on aika pelata kortit, jotka eivät tee mitään muuta kuin antavat pisteitä. On aika lyödä pöytään Rebel Homeworldin ja New Galactic Orderin kaltaiset kortit.

Korttivirta on vain keino saavuttaa päämäärä. Tässä vaiheessa voit huoletta tyhjentää kätesi pistemääräsi maksimoimiseksi. Jos olet jäljessä pisteissä ja kädessäsi ei ole mitään vahvaa rakennettavaa, voit yrittää viimeistä riskinottoa ja yrittää saada jotain parempaa rakennettavaa Explore +5 -toiminnolla.

Tässä vaiheessa on tavallista käyttää minuutti tai pari käden analysointiin, jotta keksii, mitkä vaiheet tarvitsee, kuka luultavasti valitsee mitäkin ja sitten kun vaiheet on paljastettu, millä siirroilla saa parhaat mahdolliset pisteet, kaikki vaiheet huomioiden.

Artikkeli on ilmestynyt alunperin My Play -blogissa nimellä Race for the Galaxy Strategy – Stages of a Game. Mikäli haluat kommentoida artikkelia kirjoittajalle tai esittää kysymyksiä, kommentit kannattaa käydä jättämässä alkuperäiseen merkintään. This article first appeared in My Play. Translated by Mikko Saari.

Squad Leaderista ja sen lisäosista löydät lisätietoja BoardGameGeekistä. Geekin markkinapaikalla on tälläkin hetkellä tarjolla useita kappaleita peliä, mikäli vanhan klassikon hankkiminen kiinnostaa.

Lautapelinurkka – World Without End from Antti Koskinen on Vimeo.

Antti Koskisen Lautapelinurkka esittelee joka jaksossaan yhden tutustumisen arvoisen lauta- tai korttipelin. Videosta selviää, miten peli toimii, miltä se näyttää ja onko se mistään kotoisin.

Reiner Knizian suunnittelema peli on syystäkin Lautapelioppaan lastenpelilistan kärjessä. Päällisin puolin hyvin yksinkertainen peli tarjoaa paljon purtavaa sekä pienemmille että isommille pelaajille. Kilpikonnakisailu on yllättävän addiktoivaa, joten tähän peliin kannattaa tutustua. Harmillisesti peli on ainakin Suomessa loppuunmyyty, joten jos törmäät siihen jossakin, kannattaa napata se talteen!

Tuotantolaitokset

Pieni indigolaitos – Hinta 1, pisteet 1
Tämä rakennus kannattaa ostaa jossain vaiheessa peliä melkein aina, koska rahalle saa hyvää vastinetta tuotantopotentiaalin lisäksi pisteen muodossa. Jos sinulla ei ole maissipeltoa, rakennus kannattanee ostaa jo aivan alussa parin ensimmäisen kierroksen aikana.

Pieni sokerimylly – Hinta 2, pisteet 1
Jos sinulla on sokeriplantaasi, tämä on erittäin hyvä rakennus ja kannattaa ostaa ensi tilassa erityisesti alkupelissä. Rakennus on vielä parempi, jos näyttää siltä, että muut pelaajat eivät aio tuottaa sokeria – tällöin sokerimonopolin omistaja on todella vahvoilla.

Suuri indigolaitos – Hinta 3, pisteet 2
Tätä rakennusta ei useimmiten kannata ostaa alkupelin aikana, mutta loppupelissä tämän rakentamalla saa hyvällä hyötysuhteella pisteitä. Rakennuksen voi ostaa myös, jos pyrkii lopettamaan pelin nopeasti kolonistien loppumiseen. Kahdella miehitetyllä kivilouhoksella tämä on järkevä ostos melkeinpä strategiasta riippumatta.

Suuri sokerimylly – Hinta 4, pisteet 2
Rakennus ostetaan käytännössä ainoastaan silloin, jos suuri indigolaitos on jo ostettu pisteiden tai tyhjien kolonistipaikkojen takia. Kahden louhkosen avulla tämä voisi kenties olla käyttökelpoinen muulloinkin.

Tupakkakuivaamo – Hinta 5, pisteet 3
Pelin aikana on melkein pakko aloittaa jossain vaiheessa joko sokerin, tupakan tai kahvin tuotanto, jos ei halua hävitä. Tupakkakuivaamo on hyvä rakennus, jos tupakkaplantaasi on päätynyt laudallesi. Tätä ostetaan usein myös pelkkiä pisteitä varten loppupelissä.

Kahvinpaahtimo – Hinta 6, pisteet 3
Hyvä rakennus, jos tupakkatuotanto ei ole vielä käynnissä. Yleensä pyritään siihen, että joko kahvin tai tupakan tuotanto aloitetaan mahdollisimman nopeasti, mutta melko harvoin molempia tuotetaan yhtä aikaa.

Violetit rakennukset

Pieni tori – Hinta 1, pisteet 1
Loistava rakennus, jonka ostamalla saa pisteen lisäksi rahansa takaisin jo yhden myyntikerran jälkeen. Melkeinpä ainoa syy olla ostamatta tätä rakennusta on se, että on jokin vielä tärkeämpi rakennus ostettavana.

Hacienda – Hinta 2, pisteet 1
Aloittelijat pelaavat tätä paljon, mutta itse ostan tämän lähinnä pisteitä varten loppupelin aikana. Silloin tällöin tätä voi kokeilla myös alkupelissä, jos käytössä on ylimääräinen kolonisti. Tätä ei kannata ostaa, jos tuotanto kärsii sen miehittämisestä – tuotantolaitosten miehittäminen on melkein poikkeuksetta tärkeämpää kuin haciendan miehittäminen.

Rakennusvaja – Hinta 2, pisteet 1
Ihan kelvollinen rakennus, mutta jää usein ostamatta, koska on tärkeämpiäkin ostettavia ja toisaalta rahaa halutaan säästää tupakka- tai kahvituotannon aloittamiseen. Rakennus on hyödyllinen erityisesti silloin, jos näyttää siltä, että tulet muutoin väistämättä saamaan toisen indigo- tai sokeripellon.

Pieni varasto – Hinta 3, pisteet 1
Loistava rakennus, erityisesti 4-5 pelaajan pelissä kun peliä ei voi kontrolloida täydellisesti. Tämän haluaa melkein aina ostaa, mutta ongelmana on, että yleensä ensin haluaa tuotannon ja rahatalouden hyvään kuntoon ja sen jälkeen varastoja ei välttämättä enää ole jäljellä.

Majatalo – Hinta 4, pisteet 2
Aloittelijat yliarvostavat tätä rakennusta kovasti. Rakennuksen haluaa käyttöönsä alkupelissä, mutta alkupelissä ei useimmiten ole varaa tuhlata 4 rahaa majataloon. Tämän vuoksi majatalon rakentaminen on useimmiten suuri riski.

Toimisto – Hinta 5, pisteet 2
Käyttökelpoinen erittäin harvoin. Suuren torin ja kahvituotannon kanssa tämä on oikeasti harkitsemisen arvoinen rakennus, mutta yleensä tälle rakennukselle ei ole käyttöä. Silloin tällöin toimiston ostaminen voi tuntua pakolliselta, mutta yleensä tuotannon hajauttaminen on parempi ratkaisu.

Suuri tori – Hinta 5, pisteet 2
Kallis, mutta käyttökelpoinen rakennus. Tämä rakennus on loistava peleissä, joissa kauppaa käydään paljon, mutta varsin keskinkertainen peleissä, joissa kauppamaja jää jumiin syystä tai toisesta (tyypillisesti esim. peleissä, joissa ei tuoteta jotain tuotetta ollenkaan).

Suuri varasto – Hinta 6, pisteet 2
Ei merkittävästi parempi kuin pieni varasto, mutta paljon kalliimpi. Tämän rakennuksen täydellinen hyödyntäminen on erittäin vaikeaa ja raha ei kasva puissa, joten nyrkkisääntönä voidaan pitää, että suurta varastoa ei kannata ostaa. Huonoin rakennus.

Tehdas – Hinta 7, pisteet 3
Hyvä rakennus erityisesti aggressiivisia laivaajia vastaan. Kannattaa ostaa siinä vaiheessa kun tuottaa kolmea eri tuotetta ja sen jälkeen tyypillisesti laajennetaan tuotantoa vielä 1-2 tuotetyypillä. Useimmiten tehdas ei ole virhesijoitus, mutta ei se myöskään takaa voittoa.

Yliopisto – Hinta 8, pisteet 3
Aivan liian kallis rakennus, jonka käyttömahdollisuudet ovat melko minimaaliset. Yliopisto on mahdollisesti hyödyllinen tilanteessa, jossa rahaa tulee ovista ja ikkunoista markettien ja kahvin myynnin avulla, jolloin yliopistoon käytetyt 8 rahaa eivät tunnu missään. Tätä rakennusta ei missään tapauksessa kannata ostaa, jos siihen kuluu suurin osa rahoista, koska tällöin rakennuksesta ei pääse hyötymään millään tavalla.

Satama – Hinta 8, pisteet 3
Kenties pelin paras rakennus. Tämä kannattaa hankkia, jos on mahdollisuus kontrolloida kapteenia sillä tavalla, että kaikki laivat eivät täyty tuotteilla, joita itse ei pysty tuottamaan. Satama on huono investointi ainoastaan aivan pelin lopussa kun siitä ei enää ehdi hyötyä.

Laituri – Hinta 9, pisteet 3
Hyvä, mutta kallis rakennus. Laituri kuitenkin kannattaa hankkia, jos tuottaa paljon samaa tuotetta (esim. maissia) tai jos pienet varastot loppuvat kesken. Satama ja laituri yhdistettynä ovat lähes voittamaton yhdistelmä, jos tuotantoa on kohtalaisesti. Laiturin hankintahetkellä kannattaa kuitenkin miettiä tarkasti miten paljon peliä on vielä jäljellä – melko usein pisterakennuksen ostaminen on parempi idea.

Pisterakennukset

Kiltatalo – Hinta 10, pisteet 4
Paras ja himotuin iso rakennus. 2-3 kivilouhoksen avulla saa rakennettua isot tuotantolaitokset todella halvalla, jolloin kiltatalo tuottaa helposti suuren määrän pisteitä. Ilman kivilouhoksia tämä rakennus on ainoastaan kelvollinen, mutta kannattaa monesti ostaa pois toisten nenän edestä.

Virka-asunto – Hinta 10, pisteet 4
Käytännössä tämä on 4+4 pisteen rakennus. Jos olet hankkinut haciendan, voit saada 4+7 pistettä, mutta mikään erityinen pistekone virka-asunto ei ole.

Linnake – Hinta 10, pisteet 4
Kolonistipisteet ovat useimmiten 5-6, joten linnake ei tuota suunnattomia pistemääriä, mutta hyvä rakennus se on silti, koska pisteitä saa melkeinpä taktiikasta riippumatta.

Tullikamari – Hinta 10, pisteet 4
Ehdoton rakennus laivausstrategian käyttäjälle. Jos joku vastustajistasi laivaa paljon (yli 24), tämä kannattanee ostaa pois, jos on vaarana, että laivaaja saa ostettua tullikamarin.

Kaupungintalo – Hinta 10, pisteet 4
Keskinkertainen rakennus, mutta silloin tällöin voi olla jopa 7-8 pisteen arvoinen, jos on rakentanut paljon violetteja rakennuksia.

Katso myös: Carcassonnen esittelyvideo, Kirkot ja kievarit -lisäosan esittely, Kirjurit ja kauppiaat -lisäosan esittely, Lohikäärme ja linnanneito -lisäosan esittely, Torni -lisäosan esittely, Kreivi ja kuningas -lisäosan esittely, Basaarit ja bastionit -lisäosan esittely.

Katso myös: Carcassonnen esittelyvideo, Kirkot ja kievarit -lisäosan esittely, Kirjurit ja kauppiaat -lisäosan esittely, Lohikäärme ja linnanneito -lisäosan esittely, Torni -lisäosan esittely, Kärryt ja kartanot -lisäosan esittely, Basaarit ja bastionit -lisäosan esittely.

Katso myös: Carcassonnen esittelyvideo, Kirkot ja kievarit -lisäosan esittely, Kirjurit ja kauppiaat -lisäosan esittely, Lohikäärme ja linnanneito -lisäosan esittely, Kreivi ja kuningas -lisäosan esittely, Kärryt ja kartanot -lisäosan esittely, Basaarit ja bastionit -lisäosan esittely.

Katso myös: Carcassonnen esittelyvideo, Kirkot ja kievarit -lisäosan esittely, Kirjurit ja kauppiaat -lisäosan esittely, Torni -lisäosan esittely, Kreivi ja kuningas -lisäosan esittely, Kärryt ja kartanot -lisäosan esittely, Basaarit ja bastionit -lisäosan esittely.

Katso myös: Carcassonnen esittelyvideo, Kirkot ja kievarit -lisäosan esittely, Lohikäärme ja linnanneito -lisäosan esittely, Torni -lisäosan esittely, Kreivi ja kuningas -lisäosan esittely, Kärryt ja kartanot -lisäosan esittely, Basaarit ja bastionit -lisäosan esittely.

Katso myös: Carcassonnen esittelyvideo, Kirjurit ja kauppiaat -lisäosan esittely, Lohikäärme ja linnanneito -lisäosan esittely, Torni -lisäosan esittely, Kreivi ja kuningas -lisäosan esittely, Kärryt ja kartanot -lisäosan esittely, Basaarit ja bastionit -lisäosan esittely.

Lautapelinurkka – Soul Hunters from Antti Koskinen on Vimeo.

Antti Koskisen Lautapelinurkka esittelee joka jaksossaan yhden tutustumisen arvoisen lauta- tai korttipelin. Videosta selviää, miten peli toimii, miltä se näyttää ja onko se mistään kotoisin.

Lisäosien videot

• Kirkot ja kievarit
• Kirjurit ja kauppiaat
• Lohikäärme ja linnanneito
• Torni
• Kreivi ja kuningas
• Kärryt ja kartanot
• Basaarit ja bastionit

Videon tyyli on mukavasti erilainen verrattuna Lautapelinurkka-videoihin. Hauska juttu, että muutkin tekevät peliesittelyjä videomuodossa. Toivottavasti Tuomo julkaisee lisää näitä videoita, sen verran vakuuttavaa jälki jo näin ensimmäisen videon kohdalla on.

Muoks: merkkasinkin tämän jälkikäteen Tuomon kirjoittamaksi, niin kaikki Tuomon videot näkee näppärästi yhdestä paikasta.

Mensa Select on toimiva laadun tae satunnaisemmalle pelailijalle, joka pitää fiksuista peleistä, jotka ovat säännöiltään yksinkertaisia ja nopeita oppia. Tällaisten pelien palkitsemisessa Mensa Select on hyvä. Peliharrastajalle voittajat ovat järjestään liian kevyitä. Noin yleensä ottaen abstrakteilla peleillä on keskimääräistä paremmat mahdollisuudet voittoon.

Palkinnon valintamenettely selittää asiaa. Keväisin järjestetään Mensan jäsenille avoin Mind Games -tapahtuma, johon pelivalmistajat voivat ilmoittaa uutuuspelejään (osallistuminen maksaa kuulemma $500). Pelaajat pääsevät testaamaan pelejä ja arvioivat jokaisen viidellä kategorialla: ulkoasu, alkuperäisyys, pelattavuus, vetovoima ja ohjeiden laatu. Parhaat pisteet saaneet pelit vievät voiton.

Viikonlopun aikana on testattava viidestäkymmenestä pelistä vähintään 30 ja enemmänkin saa pelata. Kiirettä siis pitää, joten ei ihme, että kovin raskaita ja mutkikkaita pelejä Mensa Selectin voittajina ei nähdä. Kyseessä on tavallaan ensivaikutelmapalkinto, monet pelit arvioidaan yhden pelin perusteella. Hitaasti aukeavat pelit eivät pärjää eikä pidemmän päälle yksitoikkoiseksi paljastuvia pelejä välttämättä huomata huonoiksi.

Mensa Select -voittajat

• 2011: InStructures, Pastiche, Pirate versus Pirate, Stomple, Uncle Chestnut’s Table Gype
• 2010: Anomia, Dizios, Salaisuuksien saari, Word on the Street, Yikerz!
• 2009: Cornerstone, Dominion, Marrakech, Stratum, Tic-Tac-Ku
• 2008: AmuseAmaze, Eye Know, Jumbulaya, Pixel, Tiki Topple
• 2007: Gemlok, Gheos, Hit or Miss, Qwirkle, Skullduggery
• 2006: Deflexion (Khet), Hive, Keesdrow, Pentago, Tiedolla tai tuurilla
• 2005: Da Vincin haaste, Genial, Loot, Niagara, Zendo
• 2004: 10 Days in Africa, Basari, The Bridges of Shangri-La, Rumis, Yinsh
• 2003: Blokus, Cityscape, Fire and Ice, Octiles, TransAmerica
• 2002: Curses, Dvonn, Muggins, Smart Mouth, The Legend of Landlock
• 2001: Brainstrain, Dao, Metro, Shapes Up!, The Pollgame
• 2000: 3 Stones, Finish Lines, Imaginiff, Time’s Up!, Zèrtz
• 1999: Kuin kaksi marjaa, Bollox, Doubles Wild, Fluxx, Quiddler
• 1998: Avalam, Cube Checkers, Kram, Spy Alley, Wadjet
• 1997: Hattrick, Rush Hour, Quoridor, Sagarian, Stops
• 1996: Rat-a-Tat Cat (Biberbande), Pirateer, 6 nimmt, Quadwrangle, Touche!
• 1995: Wordspin Scramble, Continuo, Duo, Quixo, The Great Dalmuti
• 1994: Char, Chung Toi, Downfall, Magic: The Gathering, Pyraos
• 1993: Farook, Inklings, Overturn, Quadrature, Quarto
• 1992: Kinesis, Q4, Terrace, Traverse, Why Not?
• 1991: Pyramis, Lapis, Set, Master Labyrinth, Clue: The Great Museum Caper
• 1990: Taboo, Scattergories, Tribond, Abalone, Trivial Pursuit

Katso myös lista Lautapelioppaassa arvostelluista Mensa Select -voittajista.

Tutustu peleihin

Tiesitkö, että maailmassa on kymmeniä tuhansia lautapelejä? Jos aikaisempi pelikokemuksesi on linjaa Monopoli, Afrikan tähti, Kimble ja Trivial Pursuit, on korkea aika päivittää lautapelitietämystäsi! Jos ei tunne nykyaikaisia pelejä, on vaikeaa tehdä lautapeliä, joka pärjää vertailussa uusille peleille.

Tutustu siis uutuuksiin! Käy läpi ainakin sellaiset uudet hittipelit kuin Carcassonne, Catanin uudisasukkaat, Menolippu, Puerto Rico ja Dominion — Valtakunta. Voit saada aivan uusia ideoita!

Huomaa myös, että maailmaan mahtuu loppujen lopuksi rajallisesti ideoita. On hyvin mahdollista, että joku muu on tehnyt jo jotain samankaltaista. Paras paikka tutustua olemassa oleviin peleihin on kymmeniä tuhansia pelejä luetteloiva BoardGameGeek. Sen selaileminen voi olla hitusen haastavaa kokemattomalle, mutta Geekiä penkomalla voit löytää pelejä samasta aiheesta kuin oma pelisi.

Idea ei yksin riitä

Kuva: Cayusa / Flickr

Monet aloittelevat pelisuunnittelijat yliarvostavat ideoitaan. Tämä näkyy siinä, että ideaa vartioidaan mustasukkaisesti, eikä sitä missään nimessä kerrota kenellekään. Saatetaan harkita jopa patentointia.

Väärin! Kukaan ei halua varastaa ideaasi, ei ainakaan pelifirma. Hyviä ideoita nimittäin riittää aivan valtavasti. Niitä keksii jokainen, joka pelaa tarpeeksi lautapelejä. Olennaista on se, miten siitä hyvästä ideasta hiotaan toimiva peli. Se on paljon vaikeampi vaihe. Voit siis huoletta kertoa ideastasi muille. Patentoiminen on useimmissa tapauksissa rahan ja ajan hukkaa.

Pelifirma ei siis halua pelkkää ideaa, vaan lähes valmiin pelin. Ideoita riittää, eikä julkaisijoilla ole aikaa kehittää niistä toimivia pelejä. Jotta pelisi julkaistaisiin, sinun on hiottava se siis valmiiksi. Viimeisen päälle valmis sen ei tarvitse olla, varsinkaan ulkoiselta toteutukseltaan, mutta mitä valmiimpi peli on, sen varmempaa on sen saaminen julkaistuksi.

Testaa, testaa ja testaa!

Kaikista yleisin ja vakavin virhe aloittelevilla pelisuunnittelijoilla on testauksen unohtaminen. Peliä pitää pelata paljon, kymmeniä tai satoja kertoja. Jos et itse jaksa pelata peliä niin paljon, miten kukaan muukaan jaksaisi? Muista kokeilla rikkoa peliäsi tahallaan kokeilemalla mitä oudoimpia strategioita. Eihän peli edellytä toimiakseen pelaajilta juuri tietynlaista tapaa pelata?

Varmin tapa mokata peli on unohtaa sokkotestaus. Sokkotesti tarkoittaa sitä, että peliä pelaa sellainen porukka, joka ei ole nähnyt sitä koskaan aikaisemmin. Suunnittelija ei saa olla mukana! Pelaajien on selvittävä pelistä yksin, pelkästään sääntökirja apunaan. Sokkotestin onnistuminen edellyttää siis, että sääntökirjasi on luettava, kattava ja ristiriidaton — nämä ovatkin tärkeitä vaatimuksia julkaistulle pelille. Järjestä siis ainakin muutama kierros sokkotestejä siten, että korjaat sääntökirjaa testien välillä.

Sääntökirjan hiominen on sikälikin tärkeää, että usein pelin julkaisua harkitseva taho haluaa tutustua peliin nimenomaan lukemalla sen säännöt.

Hae apua ja tukea

Yksinään ei kannata kyhjöttää, vaan peli-ideasta kannattaa keskustella muiden pelisuunnittelua harrastavien kanssa. Pelisuunnittelusta puhutaan esimerkiksi Lautapeliseuran foorumilla ja englanniksi Board Game Designers Forumilla. Erilaiset pelisuunnittelukilpailut kuten Lautapeliseuran toisinaan järjestämät suunnitelukilpailut tai arvostettu Hippodicen suunnittelukilpailu ovat myös oivallinen tapa testauttaa pelinsä tasoa ja saada palautetta.

Pelkästään se, että joku lukee pelin säännöt, voi paljastaa pelistäsi jonkun vian tai puutteen, jota et itse keksinyt. Jos mieltäsi askarruttaa jonkun yksityiskohdan toteutus, eri foorumeilta saat ideoita, miten asian voisi toteuttaa. Erilaisilta suunnittelijafoorumeilta, myös Lautapeliseuran foorumilta, löydät lisäksi kokeneita suunnittelijoita, jotka ovat julkaisseet pelejä ja osaavat siten neuvoa julkaisuvaiheen yksityiskohdissa.

Apua pyytäessään kannattaa muistaa hyvät tavat ja sopivan nöyrä suhtautuminen oman peli-idean erinomaisuuteen. Jos suhtautuu jokaiseen vastaantulijaan mahdollisena idearosvona eikä suostu näyttämään pelinsä sääntöjä kenellekään, kukaan ei auta ja lopputulos on todennäköisesti floppi. Jos suhtautuu asiaan avoimemmin, saa apua ja tuloksena on takuuvarmasti parempi peli, joka mahdollisesti jopa julkaistaan.

Epäillyt – Ideasta tuotteeksi

Ensimmäisen idean Epäillyt-pelistä sain keväällä 2008, jolloin keksin yhden perusmekaniikoista, jonka varaan peli rakentuu. Teemallisesti peli sijaitsi aluksi kuvitteellisessa kaupungissa, mutta myöhemmin vuoden 2008 aikana sain idean sijoittaa tapahtumat Helsinkiin. Vanhan Helsingin valitsin teemaksi siksi, että salapoliisiteema istuu huomattavasti paremmin nostalgian ja tunnelman puolesta vanhaan aikaan kuin nykyisyyteen.

Luonnos Epäillyt-pelin pelilaudasta. Kuva: Kimmo Sorsamo

Marektoy Oy oli varsin kiinnostunut pelistä heti ensimmäisen yhteisen pelitestauksemme jälkeen joulukuussa 2008. Pelin säännöt olivat tällöin 90 % valmiit. Tämä oli erittäin tärkeä hetki pelin julkaisun kannalta, vaikka moni asia oli silti vielä hyvin epävarmalla pohjalla: esimerkiksi tuotantoon liittyvät kysymykset olivat vielä hyvin avoinna tässä vaiheessa. Oma strategiani pelisuunnittelun saralla on se, että tarjoan valmiin tuotteen julkaisijalle. Tähän pyrin myös Marektoyn kanssa. He antoivat omat arvokkaat näkemyksensä, mutta vastuu pelin saattamisesta valmiiksi tuotteeksi oli minulla.

Alkuvuosi 2009 oli hyvin kiireistä aikaa. Tammikuussa otin yhteyttä vanhaan lukiokaveriini Lauri Martikaiseen, jonka muistin omaavan huikean arkkitehtuurillisen tietämyksen Helsingin kortteleista. Tarjotessani Laurille projektiluonteista työtä pelilaudan 30-luvun Helsingin historiallisen ilmeen suunnittelussa hän kiinnostui projektista välittömästi. Yhteistyö osoittautuikin erittäin onnistuneeksi. Ilman Laurin työpanosta pelistä ei olisi tullut historiallisesti niin tarkkaa ja tyylikästä kuin mitä se nyt on. Kiersimme yhdessä Laurin kanssa Helsingin museoissa keräämässä ilmakuvamateriaalia 30-luvun Helsingistä ja laadimme ohjeet graafikolle. Myös oma suhteellisen vaatimaton arkkitehtuurillinen ja historiallinen tietämykseni kasvoi roimasti projektin kuluessa!

Tarjosin projektia samalle graafikolle, Tim Foleylle, joka suunnitteli minulle myös Maximus-pelin kuvituksen. Foley on ollut projektieni yksi ehdottomista kulmakivistä, todellinen ammattilainen Atlantin takaa. Suurin haaste Epäillyt-pelin graafisessa suunnittelussa kohdistui pelilautaan. Kuinka saamme kuvitettua vanhojen ilmakuvien ja Eniron karttapalvelun kopterinäkymän perusteella vuoden 1934 Helsingin? Massiivisten Photoshopilla luomieni ohjetiedostojen ja Tim Foleyn uskomattoman tunnollisen työn ja tarkkuuden ansiosta lopputuloksena on Helsingin ydinkeskusta, jossa jokainen julkisivurakennus on piirretty vuoden 1934 mukaisesti.

Graafikko Tim Foleylle lähetettyjä Photoshop-malleja. Kuva: Kimmo Sorsamo

Tim Foleyn grafiikat valmistuivat huhtikuussa 2009. Tätä ennen olin pyytänyt tarjousta saksalaiselta LudoFactilta pelin valmistamisesta. Myös tähän vaiheeseen liittyi paljon uuden oppimista: erilaisten standardien, värimäärityksien, komponenttien leikkausrajojen määrittelyä yms, jotka tulee hallita ennen kuin peli saadaan tuotantoon.

Pelien tuotanto sinänsä on melko hullunkurinen prosessi nykypäivänä: saadessani grafiikkatiedostot standardien mukaiseen kuntoon lähetin ne ftp-yhteydellä valmistajalle Saksaan. Koko tuotanto siis hoitui ilman, että olin nähnyt koko tuotantolaitosta tai yhtään laitoksen työntekijää! Seuraavaksi pelit tuotiin Suomeen toukokuussa Marektoyn varastolle. Siirryttäessä logistiikan pariin vastuu siirtyi julkaisijalle Marektoylle.

Ensimmäisen kerran peli tuli kauppojen (Anttiloiden) valikoimaan kesäkuussa. Yli puolen vuoden intensiivinen työrupeama oli ohitse, ja yli vuosi oli kulunut siitä, kun sain ensimmäisen idean Epäillyt-pelistä. Monet kauppaketjuista teki peliostoksensa syys-lokakuussa, jonka jälkeen Epäillyt on löytynyt suurimmasta osasta tavarataloja ja kauppaketjuja, joilla on lautapelejä on myynnissä.

Epäillyt-pelin valmis pelilauta. Kuva: Kimmo Sorsamo

Kymmenien testipelien, ideointiin uhratun ajan ja uusien oivallusten kautta Epäillyt muokkautui valmiiksi tuotteeksi. Lähtökohtana Epäillyt-pelin kehittämisessä minulla oli se, että säännöt ovat riittävän yksinkertaiset perhepelikategoriaan sopivaksi. Yli neljää sivua säännöt eivät mielestäni saa ylittää, mikäli peli on tarkoitettu massamarkkinoille. Kuitenkaan pelkkien tuuripelien suunnittelusta en ole niinkään kiinnostunut. Pelisuunnittelijan haasteena on se, että kykenee luomaan yksinkertaisilla säännöillä taktista syvyyttä peliin.

Toinen haaste oli se, että halusin Epäiltyjen sopivan massamarkkinoille, mutta saavan myöskin peliarvosteluissa riittävän hyviä arvosanoja. Tavoitteet ovat täyttyneet mukavasti, sillä peliä on myyty kaupoista tämän hetkisen tiedon mukaan aika hyvin. Arvosteluiden ja kilpailumenestyksen saralla olen erityisen tyytyväinen Pelit-lehden antamaan ‘neljään tähteen’ Epäillyistä sekä Vuoden Peli -kilpailun finaalipaikkaan.

Epäillyt – Tuotteesta brändiksi

Epäillyt-pelikonsepti on luonteeltaan sellainen, että samoilla säännöillä se on mahdollista lokalisoida eri kaupunkeihin. Toukokuussa 2009 aloin suunnittelemaan Dresden-versiota Epäillyistä Saksan markkinoita varten. Peli on nyt joulukuussa 2009 lähestulkoon julkaisuvalmis. Pelin nimi on Die Verdächtigen ja se on tällä hetkellä testattavana usealla saksalaisella julkaisijalla. Toivon, että saisin myönteisen julkaisupäätöksen joltakin taholta parin seuraavan kuukauden kuluessa.

Suomen markkinoilla tavoitteena on, että Epäillyistä tulisi brändituote, joka löytyy kauppojen hyllyiltä monena seuraavana vuotena. Tämän vuoden joulun myyntilukuja odotan mielenkiinnolla, sillä ne antavat suuntaa sille, onko tällainen tavoite realistinen.

Helsinki-pelisarjan toinen osa

Tällä hetkellä kehitän Suomen markkinoille ensi vuodeksi uutta peliä, jonka työnimi on Tornin Varjossa. Kyseessä tulee olemaan Helsinki-pelisarjan toinen osa. Pelimekaniikaltaan ja teemaltaan se tulee olemaan täysin erilainen kuin Epäillyt. Samaa on kuitenkin se, että pelaamista jatketaan historiallisessa Helsingissä!

Antti Koskisen Lautapelinurkka on videomuotoinen peliesittely, joka käsittelee jokaisessa jaksossaan yhden lauta- tai korttipelin. Jos yllä oleva video ei näy, voit ladata tämänkertaisen Lautapelinurkan suoraan tästä: Lautapelinurkka: Dominion (tiedoston koko on n. 28 megaa).

Pelisuunnittelun alusta asti oli selvää, että Myytin genre on opetuspeli. Pelisuunnittelumme keskeisenä ohjenuorana oli suunnitella opetuspeli siten, että pelin on oltava viihdyttävä ja mukaansa tempaava, jolloin oppiminen tapahtuu, jos tapahtuu, pelaamisen ohella. Meitä inspiroi pelisuunnittelussa muun muassa Modern Art -lautapeli, jossa on Myytin tavoin yhdistetty pelaaminen ja taide. Myytti on siis yhtä aikaa historiallinen lautapeli, perhepeli ja opetuspeli.

Myytti, taide ja monikulttuurisuus – pelin opetuksellinen tausta

Myytissä pelaaja on taiteilija 1800-luvun ja 1900-luvun alun Suomessa. Pelaajan tavoitteena on tehdä mahdollisimman arvokkaita Väinämöis-teoksia osittain läpinäkyvistä pelikorteista. Pelin keskiössä ovat siten erilaiset kuvat Kalevalan sankarista Väinämöisestä.

Monikulttuurisuudesta kiinnostuneina esitämme Myytti-pelissä erityisesti ideakorttien välityksellä, että suomalaisuuden kuvalliseen ilmentäjään, Väinämöiseen liittyy paljon Suomen valtion rajojen ulkopuolelle ulottuvia yhteyksiä. Ajattelemme niin maailman kuin Väinämöisenkin olevan lähtökohtaisesti monikulttuurisia verkostojensa vuoksi!

Pelin ohjekirjassa perustellaan jokainen pelikortti historialliseen lähteisiin viitaten sekä taideteoskorttien kääntöpuolilla kerrotaan tarinoita Väinämöisen vaikutteista. Kun pelaaja näkee oman maansa moninaisuuden, voi hän olla ehkä avoimempi monikulttuurisuutta kohtaan. Myytti-peli tuokin uuden näkökulman myös Väinämöisen moneen kertaan kerrottuun tarinaan myös taidehistorian näkökulmasta.

Meitä motivoi Myytin suunnitteluun pelin mahdollisuudet yhteistoiminnallisena opetusvälineenä sekä lautapelit erilaisena ja hauskana tapana välittää sanallista, kuvallista ja toiminnallistettua tietoa. Lisäksi lautapeli on liikuteltava opetusväline, joka saavuttaa helposti monenlaisia ihmisiä koko Suomessa. Notkola ja Koskela ovat pitäneet muutamilla helsinkiläisillä kouluilla Myytti-pelipajoja saaden innostuneen vastaanoton pelille! Opetustavoitteet olivat kuitenkin samaan aikaan paitsi pelisuunnittelumme keskiössä niin myös epäolennaisia kaikkein tärkeimmän eli toimivan pelin rinnalla.

Myytin koukut

Robert Ekman: Väinämöisen soitto

Pelin testaaminen oli armotonta, mutta palkitsevaa! Myytin testipelitilanteet kirvoittivat muun muassa seuraavanlaisia kommentteja:

”Ideakortit pitävät mukavasti skarppina.” Ansku 27 v.
” Naurattava peli.” Teemu 9 v.
” 30-luvulla olisitte joutuneet tästä vankilaan”. Antti 55 v.
” Mä ostan tän heti”. Tytti 16 v.
” Eiku pelataan vielä toinen, tää on kiva peli”. Patrick 10 v.
” Tää on hyvä suuttumisen hallinta -peli” Tomi 9 v.

Suunnittelimme peliin koukkuja erilaisia pelaajaryhmiä ajatellen: pelin visuaalisuutta hyödyntävä pelitekniikka ja kuvallinen huumori vetoavat ehdottaman hyvin nuorimpiin 9-10 -vuotiaisiin lapsipelaajiin – jopa niin hyvin, että he saattavat paljastaa korttikäsiyhdistelmänsä kilpailijatoverilleen, jos saavat koottua käsikorteista hassun Väinämöis-hahmon!

Pelimekaniikkaan integroidut taidehistorialliset tietoiskut puolestaan houkuttavat taiteesta ja taidehistoriasta kiinnostunutta yleisöä, joka ei ehkä aiemmin ole innostunut lautapeleistä. Taidehistoria linkittyyy pelimekaniikkaan konkreettisesti Myytin ideakorttien myötä, jotka ohjaavat pelaajan käytännössä lukemaan pelikorttiensa tekstejä. Ideakortit tuovat peliin myös osin sattumaan sidotun nopeuselementin peliin: nopein reagoija palkitaan lisäpisteilllä.

Peliä voi kuitenkin pelata ilman pelkoa taidehistorian pakkosyötöstä sellainenkin henkilö, jota taide tai taidehistoria ei kiinnosta. Testipelien perusteella Myytissä mukanaan vie korttikäden hallintaan liittyvät haasteet ja pelaajien välinen tiivis vuorovaikutus. Uskommekin, että Myytin vahvuutena on sen kyky koota yhteen eri-ikäisiä ja -taustaisia henkilöitä.

Pelin kehitystyö

Ryhmätyö oli vastuun jakamisen, ideoiden testaamisen ja toistemme kannustamisen mahdollistaja. Yhteistyötahomme KEHYS, Valtion taidemuseon kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet -yksikön tuki oli myös keskeistä projektin onnistumisen kannalta erityisesti taideteosten kuvaoikeuksien hankkimisessa ja pelin taidehistoriallisen pätevyyden tarkistamisessa.

Syksyllä 2008 pelille löytyi kustantajaksi Lautapelit.fi. Tässä vaiheessa pelimekaniikka oli käytännössä valmis. Ainoa muutos, jota Lautapelit.fi toivoi oli pelilauta, joka korvasi pistelaskussa aiemmin käyttämämme paperi ja kynä -yhdistelmän. Pelilauta tuokin Myyttiin lisää tyylikkyyttä.

Akseli Gallen-Kallela: Sammon puolustus

Myytin pohjatyönä pelasimme pelejä ja ideoimme sekä testasimme erilaisia monikulttuuriseen taidekasvatukseen soveltuvia peli-ideoitamme, kunnes perusidea tarinasta ja pelimekaniikasta Myytille hahmottui. Tämän jälkeen kartoitimme alustavasti peliin vaadittavat, Väinämöisen kuvalliseen ilmentymään liittyvät kansainväliset vaikutteet taidehistoriallisista lähteistä ja etsimme peliin sopivia taideteoskuvia kuva-arkistoista.

Taidehistoriallisen materiaalin pohjalta kuvitimme ja valmistimme protopakan piirtoheitinkalvo-paperipiirrosyhdistelmänä. Pelautimme ja kehitimme protopeliä ensin parinkymmenen suullisesti selitetyn testipelin avulla, jonka jälkeen aloimme testata peliä kirjoittamamme peliohjeen avulla. Hioimme peliä ja erityisesti peliohjetta vielä noin 20 testipelin avulla.

Myytin testipelaajien ikä vaihteli 6-vuotiaista vajaa kuusikymppisiin, lautapeliharrastajista lautapelejä inhoaviin ja erilaisiin ammattiryhmiin. Käytimme aktiiviseen Myytti-pelin testaukseen puoli vuotta. Huolellisen pelitestauksen ansiosta Myytti on monipuolisista tietosisällöistään huolimatta kevyesti pelattava ja viihdyttävä peli, joka sisältää sopivassa suhteessa niin tuurielementtejä kuin taktikointia. Pelin kuvitukset tukevat saumattomasti pelimekaniikkaa, koska me pelintekijät vastaamme itse myös sen kuvallisesta ilmeestä, joka on pelimekaniikan tavoin testattu käytännössä.

Toivotamme jännittäviä pelihetkiä ja kiitämme vielä kerran kaikkia testipelaajia.

Koska mikään peli ei miellytä kaikkia, lista on jaettu eri kategorioihin. Näin sopivan pelin löytäminen helpottuu. Mukana on pari hyvin moneen paikkaan sopivaa yleissuositusta, jotka ovat mainioita valintoja silloin, kun lahjansaaja ei osu helposti johonkin tiettyyn kategoriaan.

Katso myös muiden vuosien joululahjasuositukset — ne ovat yhä päteviä siltä osin kuin pelejä kaupasta löytyy. Näitä pelejä voi löytää mistä tahansa pelejä myyvästä kaupasta, mutta varmimmin pelit löytää pelikaupasta — kaikkia näistä peleistä ei saa marketeista.

Lautapeliopas toivottaa lukijoilleen hyvää joulua ja mukavia pelejä!

Yleissuositukset

TransEuropa+ on erittäin helppo, moneen tilanteeseen sopiva peli. Pelaajia mahtuu mukaan 2-6, peli toimii hienosti etenkin suuremmilla määrillä. Pelin idea on yksinkertainen ja säännöt selittää nopeasti, pelaamaan pääsee nopeasti, vaikka peli olisi täysin vieras. Peli on myös nopeasti pelattu ja yleensä sen verran epäreilu, että jollekulle jää palava revanssihenki. Plussaversion omanväriset ratapalikat ovat mainio mauste muuten kieltämättä hivenen miedon makuiseen soppaan. TransEuropa+ sopii yhtä hyvin niin lasten kanssa pelattavaksi kuin kevyeksi viihteeksi aikuisten kesken. Lue TransEuropa+ -arvostelu.

Pandemia. Aiheensakin puolesta ajankohtainen Pandemia on nopeatempoinen yhteistyöpeli 2-4 pelaajalle. Tavoittena on torjua neljä maailmalla leviävää kulkutautia, ennen kuin epidemiat karkaavat käsistä. Pandemia on yksinkertainen oppia, ja sen vaikeustasoa voidaan pelaajien halujen ja kokemuksen mukaan säätää helpohkosta pirullisen vaikeaksi. Peli on lisäksi pelimekaniikaltaan tuore ja nokkela — tautien leviäminen kartalla on toteutettu erittäin siistillä ja toimivalla tavalla. Korttivetoisessa pelissä onnella on jonkin verran merkitystä, mutta pelaajien yhteispelillä ja taidolla on silti tärkein rooli. Pandemia sopii monenlaisiin pelitilanteisiin, sillä sen pelaa alusta loppuun helposti alle 45 minuutissa. Lue Pandemia -arvostelu.

Perhepeliksi

Zak Pak! Tänäkin vuonna on pakko myötäillä Vuoden peli -raatia. Parhaaksi perhepeliksi valittu Zak Pak! on mainiota viihdettä perheen kesken ja myös kevyttä peliä kaipaaville aikuisille. Peli on aika yksinkertainen ja loppujen lopuksi varsin paljon kiinni nopanheitosta ja tuurista kuorma-autojen valinnassa, mutta lopputulos on yllättävän hauska peli, jossa epäonnistuminen itse asiassa oikein viihdyttävää. Tätä peliä ei voi eikä pidä pelata liian tosissaan, ainakaan ilman pieniä sääntömuutoksia, mutta kevyenä hömppäviihteenä ja perhepelinä Zak Pak! on mainio. Lue Zak Pak! -arvostelu.

Epäillyt. Tämä Komisario Palmu -henkinen murhamysteeri pistää pelaajat selvittämään, ketkä kolme ovat maineikkaan liikemies Falkin murhan takana. Peli vaatii hieman päättelykykyä, mutta täydellisen tiedon keräämiseen ei ole aikaa — pelaajien on siis arvailtava, oltava onnekkaita ja päästävä oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Tämä tekee pelistä jännittävän ja antaa kaikille pelaajille sopivasti mahdollisuuksia voittoon. Kotimainen Epäillyt on näyttävä peli, jonka kuvitus vie pelaajat oitis 1930-luvun Helsingin tunnelmaan. Lue Epäillyt -arvostelu.

Koululaisille

Myytti: Väinämöisen tarina on taidekasvattajien tekemä, mutta kasvatuksellisista ominaisuuksistaan huolimatta peli on hauska pelata. Peli toimii monella tasolla ja viihdyttää niin nuorempia kuin vanhempia pelaajia. Pelatessa tulee nauttineeksi annoksen suomalaista kulttuuriperintöä ja oppineeksi yhtä jos toista taiteen näkemyksistä Väinämöisestä. Myytti onkin harvinaisen oivallinen yhdistelmä opettavaista ja hauskaa. Lue Myytti -arvostelu.

Satunnaisemmin pelaaville aikuisille

Miksi juuri Mäntsälä…? on hauska ja helppotajuinen maantietovisa, joka mittaa pelaajien Suomi-tietämystä hyvin. Peli on mainiota viihdettä aikuisten kesken, etenkin jos kukaan ei ole ylivertainen Suomi-tuntija ja pienet bluffit menevät joskus läpi. Pienikokoinen peli sopii baarin pöydälle ja kulkee muutenkin mukana kätevästi. Pelin idea on sen verran yksinkertainen, että tätä peliä voi tarjota sellaisillekin, jotka eivät jaksa uusista lautapeleistä innostua. Tietovisailuhan on aina hauskaa, ehkä tämän saa joskus tarjottua vaikkapa Trivial Pursuitin korvikkeeksi. HC-pelaajat hommaavat saksalaisen Ausgerechnet Buxtehude -version. Lue Miksi juuri Mäntsälä…? -arvostelu.

Politix. Tähän sarjaan osuu myös politiikka-aiheinen , joka voi aiheensa vuoksi osua joillekin pelaajille makuhermoon oikein mukavasti. Varsinkin pareittain pelattavana nelinpelinä Politix on hauskaa ja kevyttä viihdettä, jota haittaa vain hivenen vaikeaselkoinen sääntökirja. Kunhan sääntöihin perehtyy huolella, sekään ei ole ongelma. Päivänpolitiikan ystäville Politix on oivallinen valinta. Lue Politix -arvostelu.

Lapsille ja lapsenmielisille

Zoobaloo on sellainen mainio lastenpeli, joka toimii hauskasti myös aikuisten kesken. Aika näyttää, onko Zoobaloo viime vuoden Vuoden peli -voittajan Eläinpyramidin tapainen hitti, mahdollisuuksia siihen on. Pelissä on arviointia ja tilanhahmotusta — mahtuvatko eläimet lautalle vai eivät? — ja yhteistyötä, kun eläinten mahtumismahdollisuuksiin uskoneet pelaajat joutuvat porukalla ahtamaan eläimiä lautalle aikapaineen alaisena. Sivustakatsojilla riittänee hupia. Lue Zoobaloo -arvostelu.

Hiirikaruselli on siitä erinomainen peli, että sitä voivat pelata hyvinkin pienet pelaajat. Peli toimi 3,5-vuotiaan testipelaajan kanssa, eikä kyse ole mistään pelihirmusta vaan tavallisen lyhyellä kärsivällisyydellä varustetusta kolmivuotiaasta. Siksi Hiirikaruselli saa lämpimät suosittelut, varsinkin kun tämän vauhdikkaan ja keskittymistä vaativan muistipelin pelaaminen on aikuisenkin mielestä mukavaa. Pelissä on mukana vaativampi muunnelma, josta riittää iloa myös kolmi-nelivuotiaita vanhemmille. Lue Hiirikaruselli -arvostelu.

Sir Hasse. Vähän yli kymmenen vuotta sitten Deutscher Spiele Preisin lastenpelipalkinnon kuitannut Sir Hasse ilmestyi nyt suomeksi. Tyylikäs oravapeli on helppo ja hauska, hienot oravanappulat houkuttelevat pelaamaan. Mukana on riskinhallintaa, peli ei ole pelkkää arpapeliä. Peli edellyttää tarkkaavaisuutta myös muiden pelaajien vuoroilla, joten pelissä ei ole tylsiä hetkiä. Lue Sir Hasse -arvostelu.

Peliharrastajille

Ghost Stories on pirullisen vaikea peli. Onneksi pelaajilla on sentään vaikeaa yhdessä! Ghost Stories on ulkoisesti todella näyttävä peli, joka tarjoaa melkoisia haasteita. Harvassa ovat ne peliporukat, jotka selviävät ensimmäisellä yrittämällä edes aloittelijavaikeustasosta. Satunnaiseen pelailuun Ghost Stories on turhauttava peli, mutta jos intoa ja sitkeyttä riittää, tämä peli tarjoaa haasteita porukalle pitkäksi aikaa. Toimiakseen kummitustarinat vaativat ryhmän, joka osaa lähestyä peliä sopivalla tavalla ongelmana, joka on ratkaistava yhdessä. Jos pelit menevät yhden pelaajan saneluksi, pelaamisesta katoaa ilo nopeasti. Oikealla porukalla Ghost Stories on todellinen helmi peliksi. Lue Ghost Stories -arvostelu.

Seurapeliksi

Dixit. Tämän pelin idea on yksinkertainen ja tuttu, mutta toteutus omaperäinen. Rappakaljaa pelanneille pelin peruskuvio on selvä, mutta tässä ei keksitä sanallisia selityksiä, vaan valitaan yhden pelaajan antamaan aiheeseen sopivia kuvia kädessä olevista korteista. Pelin kortit ovat taiteellisia, ajatuksia herättäviä ja surrealistisia, joten materiaali on ainakin sopivan outoa. Dixit sopii sekä aikuisten kesken pelattavaksi että perhepeliksi. Seurapelille sopivasti pelaajia mahtuu mukaan kuusi ja peli onkin sitä parempi, mitä enemmän pelaajia on mukana. Lue Dixit -arvostelu.

Baaripeliksi

7 Signum. Baarin pöydällä mahtuu mukavasti lyömään korttia. Jos marjapussit, ristiseiskat ja muut perinteiset korttipelit eivät kiinnosta, kannattaa tutustua uudempaan tarjontaan. 7 Signum on helppo tikkipeli, joka kierrättää perinnepelien ideoita uuteen uskoon. Pelaajien on kerrottava etukäteen täsmälleen, millaiset tikit aikovat kierroksen aikana voittaa. Epäonnistumisesta seuraa sakkoja. Mikä parasta, yksi pelaajista pääsee pelaamaan sabotööriä, jonka menestyy sitä paremmin, mitä enemmän saa tehtyä sakkoja muille pelaajille. Lue 7 Signum -arvostelu.

Inquisitio. Jos hurja teema — kidutusta inkvisition kourissa — ei pelota, Inquisitio on oivallinen valinta synkkätunnelmaisiin baaripeleihin. Noh, suomalaisia teema tuskin järkyttää. Pelin aihe on joka tapauksessa lähinnä aikuisille sopiva. Tunnelmallinen peli herättää ajatuksia, vaikeustasoltaan peli sopii hyvin vähän satunnaisemmillekin pelaajille, joita taas teema voi houkutellakin. Lue Inquisitio -arvostelu.

[flowplayer src=http://www.lautapeliopas.fi/videotiedostot/lautapelinurkka-myytti.mov width=320 height=240]

Antti Koskisen Lautapelinurkka on videomuotoinen peliesittely, joka käsittelee jokaisessa jaksossaan yhden lauta- tai korttipelin. Jos yllä oleva video ei näy, voit ladata tämänkertaisen Lautapelinurkan suoraan tästä: Lautapelinurkka: Myytti (tiedoston koko on n. 43 megaa).

Ensinnäkin: mitä laatikosta löytyy? Korttien kuvat löytyvät jo netistä (osa 1, osa 2), mutta käyn silti läpi boksin sisällön ja esittelen joitakin kortteja.

Toiseksi tarjoan Hyökkäyksen anatomian. Se on yksinkertaisesti essee Dominionin hyökkäyskorttien tekemisestä. Minusta tuntui, että essee satunnaisesta Dominionin suunnitteluun liittyvästä seikasta olisi oiva tapa täyttää tilaa. Ja se on! Onnistuin!

Kolmanneksi seuraa vakiopalsta Valtaistuinsali-muunnelmista. Jälleen kerran valtaosa kysymyksistä tulee liittymään Valtaistuinsaliin. En kadu silti mitään. Minulla on sitä paitsi vastauksia. Niissä kohdin kun epäselvyyksiä ei ole, tyydyn ihmettelemään mitä kaikkea hienoa saakaan aikaan valtaistuinsalittamalla eri kortteja.

Mitä laatikosta löytyy

Dominion — Kaukaiset rannat sisältää 300 korttia. Paketissa on 26 uutta valtakuntakorttia, 10 kappaletta kutakin, niiden 26 arvontakorttia ja jokunen tyhjä kortti. Mukana ei ole rahoja tai pistekortteja, eli tarvitset joko Valtakunnan tai Hovin juonet, jotta voit pelata peliä. Mukana on myös kolmen kortin tarvitsemat pelialustat ja kahden kortin tarvitsemat pelimerkit. En tiedä, paljonko pelimerkkejä on. Tarpeeksi.

Mukana on 26 korttia, kun aikaisemmissa seteissä oli vain 25. Meillä oli tilaa, joten lisäsimme yhden kortin. Mukana oli tilaa 27 kortille, mutta laitoimme sen sijaan setin tyhjiä kortteja, jotta voit tehdä oman korttisi. Settiin oli ollut tyrkyllä yksi kortti, joka karsiutui niukasti ulos, mutta oli hyvin pidetty, joten kaikki järjestyi kätevästi. Onneksi tilaa ei ollut 28 kortille, huh.

Kaukaisilla rannoilla on iso toiminnallinen teema: seuraava vuorosi. Se on tulevaisuuden setti! Kostean tulevaisuuden…

Teema esiintyy selkeimmin Toistuvissa korteissa. Nämä oranssireunaiset kortit tekevät jotain seuraavalla vuorollasi. Ne pysyvät pelissä edessäsi siihen vuoroon asti, kunnes ne käytetään. Ei kovin vaikeaa. Suurin osa niistä, kuten Laituri, tekee jotain sekä nykyisellä vuorolla että seuraavalla vuorolla (+2 korttia ja +1 osto nyt ja seuraavalla kierroksella). Taktikko on ainoa, joka tekee jotain ainoastaan seuraavalla vuorollasi (heitä käsi pois, saat +5 korttia, +1 osto ja +1 toiminto seuraavalla kierroksella). Majakka tekee jotain kahden kierroksen välillä, mutta myös molemmilla kierroksilla (+1 raha, +1 toiminto nyt, +1 raha seuraavalla kierroksella, suoja hyökkäyksiltä kierrosten välillä).

Yhden vuoron kahleista pääsee eroon muillakin tavoilla. Pakan päällä olevat kortit nostetaan yleensä seuraavalla kierroksella, joten monet korteista tekevät jotain pakanpäällisillä, kuten Aarrekartta (tuhoa kädestä kaksi Aarrekarttaa, saat 4 Kultaa). Aarrekammion voit pelata kierros toisensa jälkeen, kunnes ostat pisteitä (Aarrekammio antaa +1 kortti, +1 toiminto, +1 raha). Salakuljettajat kurkottavat toisten pelaajien kierroksille ja tuovat sieltä jotain maukasta (saat enintään 6 rahaa maksavan kortin, jonka oikeanpuoleinen naapurisi osti kierroksellaan).

Jotkut kortit jatkavat eloaan mainitsemillani alustoilla ja merkeillä. Saari lähettää kortin kauas tulevaisuuteen — aina pelin loppuun asti! Merirosvolaiva kerää omaa aarrepinoaan, kun korttia käytetään (muilta pelaajilta tuhotaan rahoja, joista saa yhden rahan arvoisia rahamerkkejä). Alkuasukaskylä kokoaa kerta toisensa jälkeen korttipinoja sinulle (laita kortti pakan päältä kylään tai ota kylän kaikki kortit käteesi). Korteilla on tyylikkäästi yhteensopivat pelialustat, kuten korttien kuvituksesta näkee.

Seuraavan kierroksen teema on vahva tässä setissä, mutta mukana on myös kortteja, jotka eivät liity siihen millään tavalla.

Kaukaiset rannat vaatii kuparit ja muut, kuten sanoin, mutta jos rahat ja pistekortit löytyvät, lisäosaa voi pelata itsekseen. Et tarvitse välttämättä muiden osien valtakuntakortteja. Mukana on 26 korttia, joten vaihtelua riittää. Kortit hoitavat kyllä kaikki tarpeelliset perustoiminnot, jotta peli sujuu mukavasti. Voit toki sekoittaa lisäosan kortteja muiden Dominionien kanssa. Tee miten tahdot!

Hyökkäyksen anatomia

Dominionissa on periaatteessa kuudenlaisia hyökkäyksiä — ja olen käyttänyt vain neljää lajia! Enimmäkseen niitä onkin vain neljä.

Hyökkäystä voi tarkastella sen mukaan, mihin se kohdistuu. Mitä pelissä on? Palaajilla on pakat. Pakkoihin voi hyökätä kolmella tavalla. Sitten on kädet, niitä voi satuttaa oikeastaan vain yhdellä tavalla. Sitten on se, mitä vuorolla voi tehdä ja lopuksi on pisteet, erotettuina korteista. Siis:

1. Anna muille kortteja, joita he eivät halua.
2. Saa heidät menettämään kortteja, jotka he haluavat.
3. Pistä heidän pakkansa epämiellyttävään järjestykseen.
4. Pakota heidät heittämään kortteja pois.
5. Tee heidän vuoroistaan huonompia.
6. Vähennä heidän pisteitään.

Kaikki tähän mennessä esiintyneet hyökkäykset ovat ensimmäisen neljän luokan esimerkkejä. Noita on #1, Byrokraatti on #3 ja #4 ja niin edelleen. Toki muille pelaajille voi tehdä myös juttuja, joiden he haluavat tapahtuvan, mutta se  ei kyllä ole hyökkäämistä.

Tarkastellaanpa näitä lähemmin.

1. Anna muille kortteja, joita he eivät halua.

Esimerkiksi Noita ja Huijari.

Kiroamisen hieno puoli on sen yksinkertaisuus. On helppo sanoa “Kaikki muut pelaajat nostavat Kirouksen”. Se jättää korttiin paljon tilaa muille efekteille. Pelaajille voi myös antaa muita kortteja, joita he eivät halua, kuten Kuparia ja Tiloja.

2. Saa heidät menettämään kortteja, jotka he haluavat.

Esimerkiksi Varas ja Tihulainen.

Tämä on vaikein hyökkäys tehdä. Toisten pelaajien kärsimyksissä ei saa olla liikaa varianssia — ei niin, että toinen menettää Läänin ja toinen Kuparin. Kortin pitää olla riittävän hyvä käytettäväksi — Kuparin ja Tilojen tuhoaminen ei ole yleensä järkevää. Se ei saa aiheuttaa peliin naurettavia tilanteita liian helposti, jotkut varhaiset kortit tässä kategoriassa johtivat tilanteeseen, jossa kaikilla oli viisi korttia ja peli oli täysin jumissa. Lopuksi tekstin on mahduttava kortille. Aika vaikea juttu, siis.

Niinpä tällaiset hyökkäyskortit määritellään sitä kautta, miten ne hoitavat yllämainitut ongelmat, ei niiden ekstrajuttujen kautta. Ja sitten jotkut eivät pidä niistä. Minun korttini, minun kallisarvoiset korttini! Joten teen näitä harvemmin kuin muita hyökkäyksiä.

3. Pistä heidän pakkansa epämiellyttävään järjestykseen.

Esimerkiksi Vakooja ja Byrokraatti.

Tämä on vähän kuin pakottaisi jonkun heittämään kortteja pois etukäteen. Tällainen hyökkäys kiusaa uhriaan seuraavalla vuorolla tai tällä vuorolla, riippuen siitä, voivatko he nostaa lisäkortteja vai eivät. Kuten näet, hyökkäyksen voi tehdä kahdella tavalla: katso, mitä pakan päällä on ja sotke sitä, tai lisää jotain pakan päälle.

Vakooja-tyyliset kortit ovat helposti tekstiltään pitkiä ja muistuttavat liikaa Vakoojaa. Byrokraatin tyylinen pakansotkenta on joustavampaa, mutta ei paljon.

4. Pakota heidät heittämään kortteja pois.

Esimerkiksi Nostoväki ja Byrokraatti.

Pelkästään kortin poisheitättäminen ei toimi. Yhden kortin poisheittämistä ei juuri huomaa. Kaksi korttia alkaa jo tuntua. Kolmen kortin heittäminen heittää hyvästit kierrokselle. Kolmeen korttiin pääsee kuitenkin yhden kortin poistoilla, jos sen pelaa kolme kertaa (tai kolme pelaajaa pelaa sen kerran). Tällainen yksinkertainen poisheitättäminen ei siis yksinkertaisesti toimi.

Sen vuoksi Nostoväki käskee heittämään kortteja pois niin, että käteen jää kolme korttia. Se pitää hyökkäyksen juuri sopivan tuntuvalla tasolla. Byrokraatti hoitaa homman toisella tavalla: pistekortteja voi heittää pois (tai laittaa pakan päälle) vain rajallisesti. Toisinaan ei tarvitse heittää pois mitään. Byrokraatti olisi tehokas, vaikka se ei tuottaisi Hopeaa pelaajalleen, Hopean lisääminen itse asiassa estää pelaajia rakentamasta pakkaa, joka pelaa Byrokraatin kolme kertaa kierroksessa, jolloin muut pelaajat nostaisivat koko ajan Tilojaan.

Korttien poisheittämiseen perustuvat hyökkäykset eivät vaadi paljon tekstiä, joten niitä voi muunnella paljon vaihtelemalla kortin muita vaikutuksia. Poisheitättäminen itsessään ei ole niin vaihtelevaa, mutta silläkin voi tehdä erilaisia juttuja.

5. Tee heidän vuoroistaan huonompia.

Kuinka tämä tapahtuu? Vastaus on toistuvissa korteissa. Toistuvilla korteilla voi olla toimintoja tyyliin “seuraavaan vuoroosi asti muut pelaajat eivät voi…” ja niin edelleen.

Kaukaisissa rannoissa oli alunperin tällaisia hyökkäyksiä. Lopulta niitä ei jäänyt yhtään. Ne tekevät toistuvista korteista hieman vaikeaselkoisempia. Hyökkäykset muutettiin vastaavanlaisiksi korteiksi, jotka eivät vaatineet tätä temppua. Voisin silti tehdä tällaisia kortteja joskus, mutta en odottaisi niitä aivan lähiaikoina.

6. Vähennä heidän pisteitään.

Jos kaikki muut pelaajat menettävät pisteen, se on sama kuin saisi itse yhden pisteen. Pisteenvähennyksessä on järkeä vain, jos se perustuu johonkin tiettyyn juttuun — esimerkiksi niin, että muut pelaajat menettävät pisteen jokaisesta toimintokortista pakassaan. Tämä olisi muuten kamala laskettava pelin lopussa.

Tällaiset kortit ovat mahdollisia, mutta kaikki tähänastiset yritykseni ovat epäonnistuneet. Ne ovat olleet joko liian heikkoja tai liian vahvoja ja liian monimutkaisia.

Siinäpä se! Kuusi erilaista hyökkäystä. Kaukaisilla rannoilla on neljä ensimmäistä:

• Suurlähettiläs: #1, kiroukset
• Taskuvaras: #4, korttien poistaminen
• Aavelaiva: #3 ja #4, pakanjärjestäminen ja korttien poistaminen
• Merirosvolaiva: #2, korttien tuhoaminen
• Merennoita: #1, #3, kiroukset ja pakanjärjestäminen

Pakanjärjestäminen pääsi kahteen hyökkäykseen, mutta tämä onkin seuraavan kierroksen lisäosa.

Saarto on kunniahyökkäys, joka osuu tarunomaiseen luokkaan #5, mutta se rankaisee myös kortin pelaajaa, ainakin jos kohteen valitsee varomattomasti (Saarto asettaa saartomerkkejä varastopinojen päälle, jos ottaa kortin pinosta, jossa on saartomerkkejä, saa Kirouksia).

Valtaistuinsalimuunnelmat

Ah, Valtaistuinsali. Korttien kuningas vai kuninkaiden kortti? Helppo juttu: kuninkaiden kortti. Näin Valtaistuinsali toimii yhdessä lisäosan korttien kanssa.

Aarrekammio: Valtaistuinsalilla saat +2 kaikkiin asioihin. Kortin palauttamista pakan päälle ei tuplata, se ei liity siihen kun kortti pelataan. Valtaistuinsalikaan ei palaa pakkasi päälle.

Aarrekartta: Tämän kortin valtaistuinsalittaminen ei toimi kuten tahtoisit. Jos sinulla on toinen Aarrekartta kädessä, tuhoat ne molemmat ja saat rahat (kuten saisit ilman Valtaistuinsaliakin). Jos sinulla on vielä yksi Aarrekartta kädessä, tuhoat sen, mutta et saa mitään. Et koskaan tuhoa Valtaistuinsalia. Se ei ole Aarrekartta. Jos sinulla on vain yksi Aarrekartta ja valtaistuinsalitat sen, tuhoat Aarrekartan etkä saa mitään. Kartta on kaksiosainen ja sillä hyvä.

Aavelaiva: Toisella kerralla muilla on jo (korkeintaan) kolme korttia kädessään, joten nostat vain kaksi korttia.

Alkuasukaskylä: Voit pelata kortin kaksi kertaa peräkkäin. Muista, että voit katsoa alustalla olevia kortteja koska tahansa. Voisit siis ensin nostaa kortit, sitten lisätä uuden kortin; tai voisit lisätä kortin, katsoa sen ja sitten joko nostaa kaikki tai lisätä vielä yhden. Voit myös valita nostamisen kaksi kertaa, jolloin et saa mitään toisella kerralla. Et välttämättä ensimmäiselläkään kerralla, jos niin sattuu.

Helmenkalastaja: Jos pistit pohjakortin pakan päälle ensimmäisellä kerralla, nostat sen uudestaan ennen uuden valinnan tekemistä. Jos et pistänyt, se pilkkaa sinua toistamiseen pakan pohjalla.

Luotsi: Jos pidit korteista ensimmäisellä kerralla, ne ovat yhä siellä toisella kerralla. Jos et pitänyt korteista, saat uuden tilaisuuden hylätä kädellisen kortteja.

Majakka: Kortin puolustusvaikutus ei tuplaannu, mutta ei se mitään tekisikään. Valtaistuinsalittamalla tämän saat +2 toimintoa, +2 rahaa tällä kierroksella ja seuraavalla ja yhden hyökkäyksistä vapaan kierroksen.

Merennoita: Tässä kortissa ei ole Valtaistuinsalin vastaista lausetta, lähinnä yleinen väärinkäytönvastainen lauseke. Kortti käskee muut pelaajat ensin heittämään kortin pois pakkansa päältä. Tämä kuulostaa hyökkäyksen osalta, mutta oikeasti sen tarkoitus on estää tilanteet, joissa pakan päällä on kolme Kirousta, jos kolme Merennoitaa pelataan peräkkäin. Jos valtaistuinsalitat Merennoidan, muut pelaajat heittävät pois pakan päällimmäisen kortin, laittavat Kirouksen pakan päälle, heittävät sen pois ja laittavat tilalle uuden Kirouksen. Pakan päällä voi olla useampi Kirous, mutta se ei ole yksin Merennoidan vika.

Merirosvolaiva: Voit valita mielesi mukaan, etkä tee toista valintaa ennen ensimmäisen ratkaisemista. Voit siis varastaa ensimmäisellä kerralla ja ottaa sitten rahat, tai varastaa molemmilla kerroilla — no, mieti itse erilaiset mahdollisuudet.

Rannikkoasema: Tätä korttia ei voi Valtaistuinsalittaa! Se lukee kortissa. Pelasin pelin ilman tuota täsmennystä ja sain heti loputtomasti kierroksia. Täsmennys estää loputtomat kierrokset, eikä varsinaisesti ole Valtaistuinsalia varten. Paras tapa estää loputtomat kierrokset nyt vain sattui estämään Valtaistuinsalin käytön. Minkäs teet…

Saari: Laitat sivuun Saaren ja kortin kädestäsi, sitten laitat sivuun toisen kortin kädestäsi. Et laita sivuun Valtaistuinsalia, ja miksi tahtoisitkaan? Homma toimii.

Saarto: Voit tuhota Saarron vain kerran, mutta saat neljä rahaa ja voit laittaa kaksi merkkiä. Niiden ei tarvitse mennä samaan pinoon. Jos käytät Valtaistuinsalia tämän kanssa, merkit loppuvat helposti kesken. Käytä jotain muuta merkkinä jos niin käy, koska merkkejä on rajattomasti.

Salakuljettajat: Tämä on siisti, koska saat enemmän kuin mitä muut saivat. He ostavat Kullan, sinä valtaistuinsalitat Salakuljettajat ja saat kaksi Kultaa!

Suurlähettiläs: Sinun ei tarvitse paljastaa samaa korttia molemmilla kerroilla, mutta miksi et? Sinun ei myöskään tarvitse antaa paljastamaasi korttia pois ensimmäisellä (tai kummallakaan) kerralla. Paljasta siis ainoa kädessäsi oleva Kirous. Älä laita sitä takaisin varastoon, muut ottavat silti yhden. Toisella kerralla palautat sen varastoon ja muut ottavat taas yhden.

Taktikko: Tämä on jälleen yksi kortti, jota ei voi valtaistuinsalittaa, ainakaan hyödyllisesti. Tässä tapauksessa tarkoitus oli nimenomaan estä Valtaistuinsalin käyttö, sillä se olisi ollut täysin naurettavaa. Se piti estää, jotta kortin saattoi pitää, koska kortti on muuten varsin kiinnostava.

Taskuvaras: Tämä voi olla häijy. Saat neljä rahaa ja muut menettävät kaksi Kuparia. Jos jollakulla oli kaksi Kuparia, hän kärsii.

Tutkimusmatkailija: Voit näyttää saman Läänin molemmilla kerroilla. Ei kai kukaan tätä oikeasti olisi edes kysynyt. Valtaistuinsali ja Tutkimusmatkailija Läänin kanssa, siinäpä herkullinen yhdistelmä.

Basaarin valtaistuinsalittamisesta ei ole mitään sanottavaa. Jos käytät Valtaistuinsalia Sataman, Tähystäjän, Hylkysukeltajan tai Varaston kanssa, teet kortin toiminnot ja teet ne uudestaan. Ei kummallisuuksia siellä. Jos valtaistuinsalitat toistuvan kortin, jätä Valtaistuinsali pöydälle kortin kanssa osoittamaan, että tuplasit kortin. Muuten Karavaanin, Kalastuskylän, Kauppalaivan tai Laiturin valtaistuinsalittamisessa ei ole mitään ihmeellistä — ne ovat ihan hyviä kortteja tuplattavaksi.

Ja siinä kaikki tällä kertaa! Palataan asiaan seuraavan lisäosan kanssa, kun sanon taas läjän asioita ja joudun keksimään taas uuden lopetuskappaleen.

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Boardgame Newsissä nimellä Game Preview: Dominion: Seaside . This article first appeared on BoardgameNews.com. Translated by Mikko Saari.

Kyse ei ole mistään pikkutapahtumasta, sillä messut vetävät Essenin suureen messuhalliin neljän päivän aikana reippaasti yli 100 000 kävijää, vuonna 2006 kävijöitä oli esimerkiksi yli 150 000. Varsinkin lauantain aikana hallit ovat tupaten täynnä väkeä, jotka kaikki ovat tutustumassa peliuutuuksiin. Tätä tunnelmaa kannattaa ehdottomasti käydä katselemassa paikan päällä, sillä muualla sellaista ei näe.

Yleistä messutunnelmaa torstailta, kun väkeä on vielä vähemmän.

Mitä messuilla tapahtuu?

Messut ovat kaupallinen tilaisuus eikä siis mikään pelitapahtuma, mutta pääsee siellä pelaamaankin. Useimmilla ständeillä pääsee pelaamaan uutuuspelejä, ainakin kokeilemaan. Paikalla on jopa sääntöjenselittäjät, jotka neuvovat, miten pelejä pelataan — enemmän tai vähemmän oikein. Väkeä on kuitenkin liikkeellä niin paljon, että pöytätila ja selittäjät ovat usein vähissä. Esimerkiksi Kosmoksella on usein valtava ständi, joka on aivan tupaten täynnä pelaajia. Lattialla on mukava pelata…

Bruno Faidutti ottaa iisisti messuilla.

Messut ovat tietysti oivallinen tilaisuus ostaa pelejä. Tarjolla on paljon uutuuksia, mutta mitä tahansa ei kannata ostaa, sillä messuhinnat eivät välttämättä ole aina halvimpia mahdollisia. Messuilta voi kuitenkin napata mukaansa kaikenlaista jännää, mitä muuten on vaikea saada ja peleihin saa monessa tapauksessa suunnittelijan nimmarin, jos on tarkkana.

Yhdestä hallista löytyy runsaasti käytettyjen pelien kauppiaita, joilta löytää laajat valikoimat vanhoja ja uudempia pelejä. Jos mielessä on joku tietty vanha klassikko, joka kokoelmista puuttuu, sen löytää todennäköisesti näiltä kauppiailta. Hinnat voivat kuitenkin olla kovia ja parhaat helmet viedään usein ensimmäisinä päivinä.

Kannattaa kuitenkin miettiä, mitä on järkevää ostaa. Messuilla on paljon tarjouksia, mutta huono peli on huono peli, vaikka sen halvalla saisi. Täyteen messuhintaan ei kannata ostaa sellaista, jonka saa messujen jälkeen samaan hintaan kaupasta.

Messuilta on mahdollista saada kaikenlaista spesiaalitavaraa. Itse poimin vuonna 2005 muun muassa useamman pussillisen Carcassonne-karkkeja ja puoli-ilmaiseksi jaellun Niagara-lisäosan. Monilta firmoilta saa hienoja peliaiheisia kasseja ostoksilleen, eikä messuilta kannata missään nimessä poistua ilman Queen Gamesin huippulaadukasta kangaskassia.

Valmistautuminen kannattaa

Messuilla julkaistaan valtava määrä pelejä. Uutuuksista pysyy parhaiten kärryillä seuraamalla Boardgame Newsin ennakkolistaa. Uusimman listan saavat lukea vain maksavat tilaajat, mutta $25 on pieni hinta tästä hyvästä. Aikaisempien vuosien listat ovat saatavilla ilmaiseksi, niistä saa hyvän käsityksen siitä, mitä odottaa.

Jos vaatimukset ovat hieman vähäisemmät, parina viime vuotena Lautapeliseuran foorumilla on ollut erinomaiset Essen-ennakot, kiitos etenkin Oskarin ahkeran sääntöjenlukemisen. Vuoden 2009 Essen-ennakot on esimerkiksi tuhti tietopaketti.

Osa peleistä on sellaisia, että ne saadakseen on tehtävä ennakkovaraus. Joskus maksamalla pelin ennakkoon saa alennusta. Näistä ei tiedä mitään, jos ei ole tutustunut tarjontaan etukäteen.

Matkavinkkejä

Messumatka ei ole pahan hintainen. Helsingistä voi lentää Düsseldorfiin, josta on helpot junayhteydet Esseniin. Finnair lentää näppärästi keskiviikkoiltana, mutta muitakin vaihtoehtoja on.

Hotelleja alueella on runsaasti. Tarjolla on edullista ja kalliimpaa. Jos haluaa aivan messuhallien viereen, kannattaa olla ajoissa liikkeellä, mutta jos on valmis matkustamaan pidempiä matkoja — alueella on yleisesti ottaen hyvät liikenneyhteydet — edullisia majapaikkoja löytyy lyhyelläkin varoitusajalla. Netistä löytää runsaasti tarjontaa, katso esimerkiksi Essenin kaupungin hotelliopasta. Luksusta hakeville voin suositella aivan messuhallin vieressä olevaa An der Grugaa, josta huone tosin täytyy varata noin vuotta aikaisemmin. Bonuksena aamiaisella voikin sitten törmätä Reiner Kniziaan.

Klaus Teuber ja Reiner Knizia kirjoittamassa nimmareita peleihin.

Messuille kannattaa varautua hyvillä kantovälineillä. Ikea-kassit ovat suosittuja, selkäreppu on pakollinen varuste. Matkalaukku kannattaa jättää menomatkalla mahdollisimman tyhjäksi, sen saa kyllä helposti täytettyä ostoksilla. Kannattaa huomioida, missä menee lentoyhtiön lisämaksuraja, täysi laukullinen pelejä painaa helposti parikymmentä kiloa.

Messuhalleilla on kunnon ruokaa nihkeästi tarjolla, joten kannattaa tankata hotellilla tuhti aamiainen. Käteistä on syytä varata mukaan, sillä harvalla ständillä kelpaavat kortit.

Messuilla on tylsää yksin, eikä pelien testaaminen suju kovinkaan kätevästi. Noin neljän hengen seurue onkin paras tapa liikkua messuilla, mikäli haluaa testata pelejä. Erityisen kätevää on, jos seurueesta löytyy joku saksantaitoinen lukemaan pelien sääntöjä ja joku, joka tuntee pelisuunnittelijat ulkonäöltä.

Jaa parhaat Essen-vinkkisi kommenteissa! Jatkolukemistoksi tarjotaan Essen-matkaraporttia vuodelta 2005 ja Lautapeliseuran foorumin Essen-ketjuja.

Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei inkvisitio olisi järjestänyt noitaoikeudenkäyntejä. Pelin tapahtumat sijoittuvat vuonna 1609 alkaneeseen Baskimaan oikeidenkäyntiin Espanjassa, Logroñon kaupungissa, joka oli isoin Espanjan inkvisition järjestämistä noitaoikeudenkäynneistä. Useiden tuhansien tutkittujen epäiltyjen joukosta 11 päätyi poltettavaksi roviolle noitana.

Peli

Synkästä teemastaan huolimatta Inquisitio on kevyt, nopeatempoinen ja hauska korttipeli, jossa pelaajat asettuvat noituudesta epäiltyjen asemaan. Kullakin pelaajalla on alussa käytössään hieman rahaa lahjuksia varten ja tietty määrä fyysistä ja henkistä kestoa, sekä kaksi piilotettua tuntomerkkikorttia (kuten luomi tai tunnoton kohta), jotka voidaan tulkita noidan merkeiksi. Tuntomerkkikortteja voi saada pelin kuluessa lisää.

Kuulustelijat syyttävät pelaajia erilaisista noituuden harjoittamiseen liittyvistä rikoksista (kuten luudalla lentäminen tai noitasapattiin osallistuminen). Luonnollisesti kukaan ei vapaaehtoisesti tunnustaisi moisia rikoksia, joten kuulustelijoilla on käytössään valikoima erilaisia kidutuslaitteita tunnustusten saamiseksi. Lahjuksia voi käyttää ohjaamaan kuulustelijan huomion toiseen pelaajaan, mutta rahat eivät riitä loputtomiin ja ennemmin tai myöhemmin on edessä kidutukseen joutuminen. Pelaajalla on tässä vaiheessa kaksi vaihtoehtoa: joko kestää kidutus ja kieltäytyä tunnustamasta tai tunnustaa syytetty rikos. Tunnustamalla voi vähentää kidutuksen aiheuttamaa vahinkoa, mutta pelin lopussa tunnustukset ja noidan merkeiksi tulkitut tuntomerkkikortit tuovat syyllisyyspisteitä ja eniten syyllisyyspisteitä kerännyt pelaaja päätyy pelin päätteeksi roviolle.

Vaikka pelissä onkin tuntuva tuurielementti, se sisältää myös vahvoja strategisia ja taktisia ulottuvuuksia. Se miten paljon syyllisyyspisteitä kukin tunnustus tai tuntomerkkikortti tuo, riippuu siitä mitkä kuulustelijat saivat jonkun pelaajista tunnustamaan. Sopivasti taktikoimalla ja lahjuksia käyttämällä pelaajilla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitkä rikokset ja tuntomerkkikortit tuovat paljon syyllisyyspisteitä ja mitkä vähän. Piilotetut tuntomerkit tuovat vähemmän syyllisyyspisteitä, kuin paljastetut. Kuulustelijat tutkivat kidutuksen yhteydessä tuntomerkit, joita itse pitävät noidan merkkeinä, mutta tunnustuksen tehneet pelaajat voivat myös tehdä syytöksiä muita pelaajia vastaan: ”Olettekos panneet merkille, että sillä naapurisellin kaverilla on erittäin epäilyttävän oloinen luomi …”. Muiden pelaajien tekemiset vaikuttavat siten erittäin paljon omaan peliin. Voiton avain on säilyttää hyvä terveydentila loppuun asti, mutta pelkästään terveyttä vaalimalla päätyy helposti roviolle.

Historia

Inquisitio on alun perin suunniteltu Suomen lautapeliseuran ensimmäiseen pelisuunnittelukilpailuun vuonna 2006. Uuden pelin suunnittelu lähtee itsellä liikkeelle joko teemasta jonka ympärille lähden rakentamaan peliä tai sitten vaihtoehtoisesti jostain näppärästä mekaniikasta, johon mietin sopivan teeman. Inquisitio on selkeästi teemalähtöinen peli.

Yleisesti ottaen pidän hieman erikoisemmista teemoista. Kun pelisuunnittelukilpailu julkaistiin, olin pyöritellyt mielessäni ajatusta noitavainoista pelin aiheena jo jonkin aikaa ja päätin käyttää teemaa kisapelissäni. Ideana oli suunnitella korttipeli ja aikaa alle kaksi kuukautta. Omassa pelisuunnittelussa perusongelmana on yleensä se, että alkuinnostuksen jälkeen idean jatkokehitys lopahtaa ja prototyyppi jää puolivalmiina pöytälaatikkoon. Kilpailu tarjosi hyvän kannustimen saattaa projekti kerrankin loppuun asti.

En halunnut tehdä pelaajista kiduttajia, vaan asetin pelaajat uhrin osaan. Tyrmään heitetyllä ja noituudesta epäillyllä uhriparalla on edessään vain huonoja vaihtoehtoja, koska tunnustamalla voi päätyä roviolle ja ilman tunnustusta edessä on karmeita kidutuksia. Kantavana ajatuksena onkin tasapainoilu terveydentilan ja syyttömyyden välillä. Ensimmäinen versio pelistä syntyi melko nopeasti, mutta pelitestaus ja hienosäätö veivät paljon aikaa. Onneksi löysin vapaaehtoisia testaajia Lappeenrannan Yliopiston pelikerho Louhista ja sain prototyypin valmiiksi määräaikaan mennessä.

Suunnittelukisaan osallistui kokonaisuudessaan 25 peliä, joista Lautapeliseuran edustajat valitsivat viisi Ropeconissa järjestettyyn finaaliin. Lopullisessa tuomaristossa oli Lautapeliseuran ja Tacticin edustajien lisäksi vierailevana tähtenä Bruno Faidutti. Tuomaristo tykästyi Inquisitioon ja julisti sen kisan voittajaksi kehuen erityisesti haastavan teeman onnistunutta toteutusta. Erityisesti Bruno jopa hehkutti peliä yhtenä Ropecon-vierailunsa kohokohdista. Sainkin Brunolta setin potentiaalisten julkaisijoiden yhteystietoja.

Innosta puhkuen otinkin heti yhteyttä julkaisijoihin. Noitavaino teema osoittautui kuitenkin kaksiteräiseksi miekaksi ja sain huomata, että se ei sovi monenkaan julkaisijan profiiliin. Kestikin yli kaksi vuotta ennekuin lopulta Tuonela Productions kiinnostui pelistä riittävästi julkaistakseen sen. Välissä ehdin muokkaamaan pelistä useampiakin erilaisia versioita, joissa osassa oli mukana myös pelilauta. Loppujen lopuksi julkaistu versio on kuitenkin lähellä alkuperäistä kilpailuun osallistunutta korttipeliä. Tuonela otti vastuulleen myös graafisen ulkoasun toteutuksen, joka onnistui paremmin kuin osasin alun perin edes kuvitella. Peli julkaistaan virallisesti Essenin pelimessuilla, mutta sitä voi tilata jo nyt Tuonelan verkkokaupasta.

Loppumietteet

Inquisitio on omasta mielestäni erittäin onnistunut peli ja meillä on ollut testauksen aikana monia hauskoja hetkiä sen parissa. Mekaniikat ja grafiikka tukevat teemaa hyvin ja peli onkin vahvan temaattinen, mutta ei silti synkkä. Koska muiden pelaajien tekemiset vaikuttavat paljon pelin kulkuun, jokainen peli on erilainen. Lyhyen kestonsa takia (noin puoli tuntia) peliä voi helposti pelata useamman peräkkäin. Peli sopii vähemmän pelanneille, mutta tarjoaa hupia myös vakavammille peliharrastajille esimerkiksi täytepelinä raskaampien pelien väliin. Lopuksi pitää vielä mainita Juho Paaso-Rantalan suunnittelema pelin laatikko, joka on minusta ulkoasultaan suorastaan upea ja jota kelpaa kirjahyllyssä katsella.

Yksi hyvä nyrkkisääntö peliin on se, että pelin alussa yksi raha on arvokkaampi kuin yksi voittopiste. Pelin puolivälissä ne ovat suurin piirtein yhtä arvokkaita ja lopussa piste on arvokkaampi kuin raha. Puolivälin määrittäminen on joskus hankalaa, mutta erityisesti alkupelin kiperiä valintoja voidaan helpottaa tämän säännön avulla. Tyypillinen alkupelin strategia rahan keräämistä varten on säästää rahaa sokeri-, tupakka- tai kahvituotantoa varten ja myydä tuote kerran tai kahdesti.

Uudisraivaaja

Uudisraivaajan hyödyllisyys riippuu melko paljon tarjolla olevista plantaaseista. Maissiplantaasit ovat tietysti aina arvokkaita ja erityisesti alkupelissä sokeri-, tupakka- ja kahviplantaasit ovat hyviä (ensimmäinen kutakin lajia on hyvä, seuraava ei läheskään niin tarpeellinen). Tästä syystä uudisraivaaja ei ole erityisen hyödyllinen valinta, jos tarjolla on kaikille hyödyllisiä plantaaseja. Kivilouhos on hyödyllinen, mutta siitä saatava etu ei ole kovin suuri verrattuna hyödylliseen plantaasiin. Tyypillisesti pelin puolivälin jälkeen uudisraivaaja valitaan ensisijaisesti lähinnä rahan tai virka-asunnon takia.

Uudisraivaaja on harkinnan arvoinen, jos:

• Sinulla on tupakkakuivaamo tai kahvinpaahtamo valmiiksi rakennettuna ja et tule saamaan haluamaasi plantaasia, jos joku muu valitsee uudisraivaajan.
• Ensimmäisellä kierroksella kivilouhos on aina varma valinta.
• Ammatin päällä on rahaa.
• Tarjolla ei ole yhtään hyvää plantaasia tai pelkästään yksi hyvä (esim. maissi ja 4 indigoa).

Uudisraivaajaa ei yleensä kannata valita, jos:

• Tarjolla on useampia hyviä plantaaseja ja et ota kivilouhosta.
• Sen päällä ei ole rahaa (poikkeuksena pelin pari ensimmäistä kierrosta).

Pormestari

Pormestari on ammatti, jota aloittelevat pelaajat yliarvostavat. Siitä huolimatta, että olet rakentanut uuden rakennuksen, ei sen välitön miehittäminen ole välttämättä paras mahdollinen ratkaisu.

Pormestari on hyvä, jos:

• Kolonistien määrä ei ole jaollinen pelaajamäärällä, jolloin varmistat itsellesi kaksi ylimääräistä kolonistia.
• Saat miehitettyä hyödyllisen rakennuksen, mutta vastustajat eivät hyödy kolonistien siirtelyoikeudesta yhtä paljoa.
• Haluat lopettaa pelin nopeasti.

Pormestari ei ole hyvä, jos:

• Muut hyötyvät sen valinnasta yhtä paljon tai enemmän kuin sinä. Tämä ohje tuntuu ilmiselvältä, mutta kyseinen virhe tehdään usein!
• Sinulla on riittävästi kolonisteja jo valmiiksi (tällöin kannattaa vain odottaa, että joku muu valitsee pormestarin).

Rakentaja

Rakentamisen yhteydessä uudet pelaajat tekevät helposti virheitä. Alkupelissä rakennusta ei kannata rakentaa, jos kolonistit eivät riitä sitä miehittämään pitkään aikaan. Loppupelissä rakennuksia taas voi rakentaa pelkästään niistä saatavien pisteiden vuoksi tai pelin lopettamisen nopeuttamiseksi. Toinen tyypillinen virhe on se, että rakennetaan hyödyttömiä rakennuksia ja tuhlataan siihen paljon rahaa. Rakentamatta jättäminen ei välttämättä ole mikään katastrofi — jos sinulla on esimerkiksi miehittämätön kivilouhos, niin joskus kannattaa jättää rakennus rakentamatta ja rakentaa vasta sitten, kun kivilouhos on aktiivinen.

Rakentaja on ehkä kannattava valinta, jos:

• Sinulla on rahaa ja muilla ei.
• Muilla pelaajilla tai pahimmalla kilpailijallasi on 1-2 rahaa liian vähän haluamaansa rakennukseen. Tällöin viivytät hänen rakentamistaan ainakin kierroksella.
• Sinulla on enemmän kivilouhoksia kuin muilla.
• Joku vie haluamasi rakennuksen ellet valitse itse rakentajaa.

Rakentajaa ei kannata valita, jos:

• Muut pääsevät rakentamaan yhtä hyödyllisiä rakennuksia kuin sinäkin.
• Jostain toisesta ammatista hyötyy enemmän rahallisesti ja vaaraa rakennuksen menemisestä nenäsi edestä ei ole.

Käsityöläinen

Käsityöläisen kanssa kannattaa olla todella varovainen, koska sen avulla voi helposti auttaa muita pelaajia ja lyödä itseään. Kannattaa muistaa, että alkupelin aikana käsityöläinen valitaan ensisijaisesti sen vuoksi, että halutaan päästä myymään tuotteita, kun taas loppupelissä se valitaan ensisijaisesti laivausta ajatellen.

Käsityöläinen on hyödyllinen, jos:

• Sinulla on tehdas, muilla ei ole ja tarvitset rahaa.
• Sinulla on varasto tai laituri, mutta ei tuotteita.
• Saat alkupelissä tuotettua kahvia, tupakkaa tai sokeria ennen muita.
• Tuotteet ovat vähissä ja sinulta jää hyödyllisiä tuotteita saamatta, jos joku toinen valitsee käsityöläisen. On tavallinen virhe unohtaa, että tuotteita ei ole pankissa äärettömästi.

Vältä käsityöläistä, jos:

• Menetät suuren osan tuotteistasi seuraavan laivauksen yhteydessä.
• Tuotat ylipäätään vähemmän kuin muut.

Kauppias

Puerto Ricon alkupeli on usein taistelua siitä kuka pääsee myymään ensimmäisenä arvokkaan tuotteen. Taisteluksi tämä muodostuu erityisesti, jos kaikki pelaajat pyrkivät myymään samaa tuotetta. Jopa maissin ja indigon myyminen on usein ihan hyvä siirto, koska siitäkin saa rahaa, jos valitsee kauppiaan tai omistaa torin tai toreja.

Kauppiaan voi valita, jos:

• Sen päällä on rahaa, vaikka et myisikään mitään, jos estät tällä tavalla liian hyvän kauppiaan päätymisen kilpailijallesi.
• Varmistat valinnalla itsellesi arvokkaan tuotteen myynnin seuraavalla kierroksella.
• Muut eivät pääse myymään tuotteitaan, kun kauppahuone täyttyy.

Kauppias on huono valinta, jos:

• Saat myynnistä vähemmän tai yhtä paljon rahaa kuin kilpailijasi, ellet tarvitse todella kriittisesti rahaa.
• Voisit yhtä hyvin valita sen seuraavallakin kierroksella ja tienata samalla bonusrahan

Kapteeni

Kapteeni on mielenkiintoinen ammatti. Ammatin valinnasta kertyvä ylimääräinen voittopiste on usein aika minimaalinen etu verrattuna siihen, että pääset laivaamaan ensimmäisenä.

Pohdi kapteenin valintaa, jos:

• Sen päällä on rahaa ja varmistat sillä seuraavan kierroksen arvokkaan myynnin.
• Saat laivattua kilpailijan arvokkaan tuotteen pois, niin että hän ei pääse sitä myymään.
• Haluat blokkia yhden laivan privaattituotteellasi ja vaikeuttaa muiden laivausoperaatioita pitkäksi aikaa.
• Joudut muutoin heittämään paljon tuotteita pois.

Älä valitse kapteenia, jos:

• Saat vähemmän laivauspisteitä kuin kilpailijasi. Jos valitset kapteenin, hän valitsee käsityöläisen ja seuraavalla kierroksella on taas sama tilanne — ja kierre jatkuu.

Kullankaivaja

Kullankaivaja on erittäin hyvä ammatti ja aliarvostettu aloittelevien pelaajien keskuudessa. Raha on alkupelissä erittäin arvokasta ja siitä johtuen kullankaivaja on pätevä valinta melkein aina, jos sen päällä on yksi bonusraha tai enemmän. Aivan pelin alussa ammatti voi olla hyvä valinta jopa ilman bonusrahaa. Kullankaivajan hyvyys perustuu siihen, että et auta valinnallasi millään tavalla ketään muita. Alkupelin aikana bonusrahoja sisältävää kullankaivajaa ei kannata kovin herkästi päästää seuraavalle pelaajalle — mieti kahdesti ennen kuin valitset jonkun muun ammatin kuin kullankaivajan, koska usein kullankaivaja on se parempi vaihtoehto.

Strategiaopas jatkuu osassa kaksi, joka käsittelee rakennuksia.

Käsittelen tässä artikkelissa erilaisten kortinnostostrategioiden vahvuuksia ja heikkouksia sekä alennuksia. Vaikka sotilasvoima toimiikin alennusten tapaan, se on oma aiheensa, josta tulee erillinen strategia-artikkelinsa myöhemmin.

Korttien nostaminen vastaan alennukset

Ensisilmäyksellä korttien nostaminen ja alennusten saaminen vaikuttavat suunnilleen yhtä hyviltä, etenkin jos nostaminen on sidottu rakennusvaiheeseen, kuten Terraforming Robotsissa ja Public Worksissa. Kummatkin vaihtoehdot vähentävät rakennusten maksamisen tuskaa. Nostamisella ja alennuksilla on kuitenkin hienovaraisia, mutta hyvin tärkeitä eroja.

Alennus ei koskaan anna sinulle toista korttia rakennettavaksi. Korttien nostamisen etuun kuuluu se, että käyt pakkaa läpi ja parannat mahdollisuuksiasi löytää hyödyllisiä kortteja rakennettavaksi. Alennukset eivät auta tässä. Nostamisen varjopuoli on se tuska, kun nostat strategian kannalta tarpeellisen kortin silloin kun tarvitset enemmän käteistä.

Voit käyttää nostamiasi kortteja rakentamaan minkä tahansa muun kortin paitsi sotilasmaailman (ja joskus käsikorteista on hyötyä niidenkin kanssa, jos käytät Contact Specialistia tai Space Mercenariesia). Alennukset kohdistuvat aina pakan tiettyyn osaan, pelissä ei ole kaikkeen kelpaavia yleisalennuksia.

Alennusten etuihin kuuluu se, että Interstellar Bankia lukuunottamatta korttien nostot tapahtuvat vasta rakentamisen jälkeen, joten ne eivät auta sinua silloin kun kätesi on pieni. Alennukset antavat sinun rakentaa kädestäsi viimeisen pienen, halvan kortin, joka saattaa yllättää vastustajasi.

Sekä alennukset että rakentamiseen liittyvät kortit ovat tietysti yhtä kaikki mukavia käyttää. Jos saat valita, pistäisin ne itse tällaiseen järjestykseen (jos tilanne ei suosi mitään lajia erityisesti):

1. Nosto ennen rakennusta (esimerkiksi Interstellar Bank)
2. Alennukset (esimerkiksi Replicant Robots, Investment Credits, Develop-vaiheen valitsemisen bonus)
3. Nosta rakentamisen jälkeen (esimerkiksi Public Works, Settle-vaiheen valitsemisen bonus)

Korttin nostaminen

Kun selailet pakan läpi, vaikuttaa siltä että korttien nostamiseen on lukuisia eri tapoja. Jokaiseen vaiheeseen liittyy vähintään yksi tai kaksi erikoiskykyä, joilla voi nostaa kortteja ja kaksi vaihetta — Explore ja Consume/Trade — on nimenomaan korttien nostamista varten. Nämä mahdollisuudet jakautuvat kuitenkin karkeasti neljään luokkaan:

• Exploren käyttäminen
• Kaupankäynti
• Strateginen nostaminen (korttien nostaminen strategiasi seuraamisen vuoksi)
• Loisiminen (korttien nostaminen vastapuolen toiminnan vuoksi)

Pelin aikana käytät luultavasti näistä kaikkia. Rajatkin ovat häilyviä: voi olla esimerkiksi strategista explorea, ja useimmilla kortinnostotoiminnoilla on osansa strategioissa ja loisimisessa sopivan tilaisuuden tullen. Oli miten oli, näiden luokkien kautta ajatteleminen voi mielestäni helpottaa korttien nostamisen ongelmien ratkaisua.

Exploren käyttäminen

Explore on vähän vaisu versio kortinnostamisesta. Sillä saa yhden tai kaksi korttia, myös jokainen vastustaja saa kortin eikä mitään muuta hyödyllistä saa tehdä. Etenkin Consume/Tradeen verrattuna Explore tuntuu todella heikolta. Sillä on kuitenkin paikkansa lähes kaikissa strategioissa ja tehokas Exploren käyttäminen on osa jokaista peliä.

Tutkailun suurin etu on, ettei se riipu mistään muusta. Kaikki muut kortinnostotavat vaativat jonkun kortin peliin ja joskus vieläpä tuotteen kortille. Explore onkin ainoa vaihtoehto, joka on saatavilla aina. Se on pieni ilo, joka on hyvä pitää mielessä. Usein Explore on ainoa tapa parantaa heikkoa avauskäyttä ja joskus se on ainoa tapa nousta tyhjän käden kuopasta, johon on itsensä kaivanut.

Explore +5 antaa sinun lisäksi katsoa suurta määrää kortteja ilman tehokortteja. Jos sinulla on käsi täynnä, mutta ei mitään erityisen fiksua rakennettavaa, tämä on todella iso etu. Se toimii hyvin myös silloin, jos tarvitset kortin jostain tietystä isosta kategoriasta — sotilasvoimaa lisäävän kortin tai kortin, jolla on Consume-ominaisuus, esimerkiksi. Jos sinulla on vähintään +2-tasoiset nostobonukset Exploreen, voit valita otatko Explore +1/+1:n ja lisäkortin vai käytätkö Explore +5:ttä ja katsot vielä enemmän kortteja, jolloin saat paremman mahdollisuuden löytää, mitä haet.

Lopuksi todettakoon, että Explore on kierroksen ensimmäinen vaihe. Itse asiassa, Interstellar Bank on ainoa nosto-ominaisuus Exploren lisäksi, joka tapahtuu ennen rakentamisia. Muut rakentamiseen liittyvät nostovoimat tapahtuvat vasta, kun olet rakentanut. Jos siis tarvitset jotain rakennettavaa, Explore on luultavasti ainoa mahdollisuutesi.

Käytä Explorea korttien nostamiseen kun:

• Muita keinoja ei ole käytettävissä.
• Käsi on täynnä kortteja, mutta hyödyllistä rakennettavaa ei ole (etenkin, jos strategiasi perustuu isoihin rakennuksiin).
• Tarvitset jotain rakennettavaa ennen rakennusvaiheita (Develop ja Settle).
• Tarvitset jonkun tietynlaisen kortin, kuten sotilasvoimalisän tai sinisen tuotantomaailman

Kaupankäynti

Consume/Traden voima on niin ilmeinen — saat monta korttia kerralla, muut pelaajat eivät saa mitään — että se lumoaa aloittelijat, jotka ottavat sen heti pääasialliseksi tuotantovälineekseen. Aivan niin yksinkertaista se ei kuitenkaan ole.

Tarvittavan tuotteen saaminen peliin ei ole niin helppoa, esimerkiksi. Jos vastustajasi pelaa Consumen sillä kierroksella kun itse pelaat Settlen, uusi tuotteesi voi joutua oman Consume-voimasi syömäksi. Olettaen, että ylipäätään saat tuotteen peliin.

Kenties saat vain sinisen tuotteen peliin. Sinisestä ilman bonuksia saatavat kaksi korttia ovat vähän kehnompi vaihtoehto kuin Explore +1/+1:n pelaaminen. Vastustajasi pääsevät lisäksi kuluttamaan tuotteitaan, jolloin he voivat kupata pari pistettä tai korttia valitsemastasi vaiheesta. Nokkela vastustaja voi saada etumatkaa Consume/Tradellasi.

Kun strategiasi toimii, kaupankäyntiin kuluva aika menee hukkaan, voisit käyttää saman ajan ajaaksesi peliä eteenpäin. Vastustajasi voivat käyttää omia moottoreitaan täydellä teholla ja loisia Consumeasi, kun sinä voit vain yrittää loisia heidän siirroistaan. Jos sinun on pakko pelata Consume/Trade, tee niin, mutta tiedosta sen hinta.

Kaupankäynnistä kerralla saatava suuri läjä kortteja auttaa kuitenkin yleensä saamaan liikevoimaa, etenkin pelin alkupuoliskolla. Pystyt yleensä tekemään vähintään yhden rakennuksen. Onkin harvinaista olla tekemättä yhtään kauppaa, koska se on helpoin tapa saada kerralla paljon kortteja käteen.

Älä aliarvioi Consume/Trade – Produce -syklin voimaa pelin alussa, kun vastustajat eivät pysty loisimaan siinä. Jos sinulla ei ole isoja rakennuksia kädessäsi, voit kierrättää kortteja ilman, että autat vastustajaasi rakentamaan strategiaansa. Lopulta sinulla pitäisi olla joku ajatus strategiasta ja mahdollisesti mukavia, isoja rakennuksia, joilla lopetat pelin, ilman että vastustajasi on saanut yhtään ylimääräistä tehoa sinun toiminnoistasi.

Pelissä on kokonaisia strategioita, jotka perustuvat vahvaan kaupankäyntiin. Ne voivat tosin olla vaikeita toteuttaa. Niistä on luvassa oma artikkelinsa, kunhan mainitsen ne tässä yhtenä etuna kaupankäynnistä.

Käy kauppaa kun:

• Sinulla on vahva kauppatuote pelin alussa.
• Tarvitset korttienkierrätystä, eivätkä vastustajasi hyödy paljon valinnoistasi.
• Rakennuksesi vaativat enemmän tehoa kuin strateginen kortinnosto ja loisiminen sallivat.
• Strategiasi perustuu kauppaan.

Strateginen nostaminen

Vain harvat strategiat menestyvät ilman korttien nostamista. Vaikka käyttäisit isoja alennuksia, hyvät rakennukset loppuvat kädestäsi ennen pitkää. Jos päästrategiasi on kuluttaminen, sinun täytyy silti rakentaa hieman, jotta pysyt täyttä vauhtia etenevän rakennusstrategian mukana. Jos pystyt tuottamaan tarpeeksi kortteja poikkeamatta peruskuvioistasi kaupankäyntiin tai Exploreen, säästät paljon aikaa. Pelissä, jossa voiton ja tappion ero on usein vähemmän kuin yhdessä kierroksessa saatavien pisteiden määrä, tällä on suunnaton merkitys.

Jokaisella strategialla on tapoja nostaa kortteja samalla kun se ajaa kohti maaliviivaa. Tavallisesti käytetyt tavat riippuvat siitä, mitä vaiheita strategia käyttää jatkuvasti pelin loppupuoliskolla:

• Explore – Research Labs, Galactic Renaissance
• Develop – Interstellar Bank, Public Works
• Settle – Terraforming Robots, Terraforming Guild
• Consume – eri kulutusvoimia, joista saa pisteen ja kortin tuotteesta (kuten Galactic Resort, Terraforming Robots tai Galactic Studios)
• Produce – maailmat, jotka antavat nostaa kortin tuottaessaan (kuten Lost Species Ark World ja Rebel Sympathizers)

Kortit, jotka tuottavat lisäkortteja Consume- ja Produce-vaiheiden aikana (kuten New Economy, Trade League, Rebel Underground tai Imperium Lords) ovat myös hyödyllisiä tapoja strategiseen kortintuotantoon Consume-strategioissa, mutta ne ovat ylellisyyttä. Ne eivät edistä pisteiden tuottamista. Säästät aikaa, jos keskityt kortintuotantoon, joka auttaa päästrategiaasi. Puhtaat kortinnostovoimat Produce- ja Consume-vaiheissa ovat paljon parempia loisimiskortteina rakentamiseen keskittyville strategioilla. Tämä ei muutenkaan koske niin paljon rakentamisstrategioita, jotka pelaavat päätoiminnoistaan kortteja tuottavia kortteja, sillä kortit ajavat vahvasti rakentamisstrategiaa.

Käytä strategista kortinnostoa, kun:

• Strategiasi on paikoillaan ja olet valmis keskittymään pisteiden tuottamiseen pelin loppuun asti.

Loisiminen

Aivan samoin kuin voit napata vähän ajallista etumatkaa ja pisteitä vastustajan strategiasta — vaikkapa pelaamalla halpoja kortteja ja virittelemällä Consume-voimia — voit myös kupata kortteja vastustajasi strategiasta. Kuten mainitsin strategisen kortinnoston kohdalla, sellaiset voimat, jotka tuottavat kortteja aina kun tietty vaihe valitaan ovat parhaita tähän hommaan. Kortit, joita Public Works, Terraforming Robots, Mining World ja vastaavat tuottavat, ovat arvokkaita, tietysti, mutta niiden ehdollinen luonne tekee niistä riippuvaisempia olosuhteista, joita et ehdi hallitsemaan. Ei niitä kannata halveksua, mutta loisimiseen sopivat parhaiten kortinnostot, joissa ei ole ehtoja. Vertaa vaikkapa Interstellar Bankia Public Worksiin niin huomaat, kumpi on selvästi parempi loisimiseen.

Jos molemmat pelaajat keskittyvät samaan vaiheeseen, loisiminen ei onnistu, tai oikeastaan sulautuu täysin strategiseen kortinnostoon. Muissa tapauksissa pelaaja, joka kuppaa toisen toiminnoista enemmän kortteja, nauttii vahvasta edusta.

Hanki kortteja loisimalla, kun:

• Aina kun voit, etenkin kun vastustajasi strategia on selvä, eikä hän voi helposti vältellä loisimistasi.

Artikkeli on ilmestynyt alunperin My Play -blogissa nimellä Race for the Galaxy Strategy – Card Flow and Discounts. Mikäli haluat kommentoida artikkelia kirjoittajalle tai esittää kysymyksiä, kommentit kannattaa käydä jättämässä alkuperäiseen merkintään. This article first appeared in My Play. Translated by Mikko Saari.

Antti Koskisen Lautapelinurkka on videomuotoinen peliesittely, joka käsittelee jokaisessa jaksossaan yhden lauta- tai korttipelin. Jos yllä oleva video ei näy, voit ladata tämänkertaisen Lautapelinurkan suoraan tästä: Lautapelinurkka: Donki (tiedoston koko on n. 24 megaa).

Politixin kansikuva

Äänestäjien houkutteluun pelaajilla on käytössään neljä erilaista politikointi tapaa: argumentointi, kiertely ja kaartelu, hurmaus ja murahtelu. Äänestäjät taas on jaettu kuuteen karikatyyriseen kansanryhmään: duunareihin, farmareihin, valkokauluskansalaisiin, blondeihin, hippeihin ja angstisiin nuoriin.

Eri kansanryhmät ovat houkuteltavissa helpoiten erilaisilla politikointitavoilla. Esimerkiksi blondeihin politikointitavoista parhaiten toimii hurmaus, kun taas hippeihin argumentointi. Pelissä on myös erilaisia poliittisia skandaaleja ja tapahtumia, jotka vaikuttavat pelin kulkuun eri tavoin.

Vuoron aikana pelaajan vaihtoehdot ovat selkeät, pelaaja voi joko nostaa kolme toimintakorttia tai pelata kädestään toimintakortteja. Toimintakortit sisältävät sekä politikointikortteja, että erikoiskortteja. Politix on 2-6 pelaajalle suunnattu leppoisa korttipeli, jossa kuitenkin myös taktikoinnille on jätetty oma tilansa. Yksi peli kestää noin 30-45 minuuttia ja peli soveltuu hyvin myös moderneja lautapelejä vähemmän pelanneille.

Pelin kasvutarina

Politixin tarina eroaa muista suunnittelemistani peleistä. Siinä missä itselläni innostus uuden pelin kehittämiseen monesti syntyy mielenkiintoisen mekaniikan tai kiinnostavan teeman innoittamana, Politixin ensimmäinen versio syntyi kotonamme pidettävien itsenäisyyspäiväjuhlien illanvietteeksi!

Vieraiksi oli tulossa muitakin kuin pelikavereitani ja halusin suunnitella pelin, joka oli kaikille helposti lähestyttävä ja jotenkin liittyisi Suomeen. Politiikka nousikin nopeasti teemaksi, koska kaikilla suomalaisilla on siihen jotain tarttumapintaa ja toiseksi, koska teema antoi mahdollisuuksia tehdä pelistä jotain muutakin kuin haudanvakavaa päänräjäytystä.

Politixin perusmekaniikat muotoituivatkin hämmästyttävän valmiiksi jo ensimmäistä pelikertaa — siis vuoden 2007 itsenäisyyspäivän juhliamme — varten. Usein ainakin itselläni suunnittelun alla olevat pelit voivat kokea montakin iteraatiokierrosta ja muuttaa muotoaan rajustikin, ennen kuin lopullinen muoto pelille löytyy. Politixia tehdessä perusosaset loksahtivat kuitenkin yllättävän helposti paikalleen ja pelin ydin on ollut lähes muuttumaton ensimmäisestä prototyypistä asti.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita että peli ei olisi kokenut mitään muutoksia pelitestauksen aikana: suurimman muutoksen koki pelin pisteytys, joka muutti pelin luonnetta hitusen kilpailuhenkisempään suuntaan. Pieniä muutoksia koki tietysti myös eri tyyppisten korttien tarkat määrät, pelihahmojen ominaisuudet ja niin edelleen.

Politixin testiversion kortteja. Kuva: Touko Tahkokallio

Burnout-kortti tuotiin mukaan pelikehityksen alkuvaiheissa, mutta se koki muutamankin muutoksen pelitestauksen aikana ja lopullinen muoto (burnoutissa oleva pelaaja nostaa kaksi korttia kolmen sijaan) syntyikin vasta pelitestauksen loppuvaiheessa. Pelitestauksen alkuvaiheissa pelistä tippui nopeasti myös muutama erikoiskortti.

Pelin ulkoasu koki tietysti myös monta muutosta. Ohessa muutama kuva prototyyppikorteistani, ja kuten eron lopullisiin Jussi Kurjen piirtämiin hienoihin kortteihin huomaa, muutosta lienee tapahtunut hyvään suuntaan! Graafiseen ulkoasuun ja pelattavuuteen tuli myös matkanvarrella isohko muutos: pitkään pelissä hahmojen ominaisuudet oli merkitty numeroilla symbolien sijaan. Samoin kansanryhmäkorteissa olevat symbolit olivat numeroita ja erikoiskorteissa olevat toiminnot ilmaistu teksteillä.

Symbolikielen mukaanotto toi mielestäni pelille kevyemmän luonteen ja teki pelistä numerokammoisille houkuttelevamman lähestyttävän (tästä ehdotuksesta kiitokset kuuluvat Toni Niittymäelle). Lisäbonuksena oli tietysti se, että nykyisessä muodossaan peli on lähes kielivapaa. Pelin korttien, kansien ja sääntöjen lopullinen graafinen suunnittelu on toisen yhtiökumppanini, Ossi Lehtisen, käsialaa.

Pelin julkaisu

Jo alusta asti päätimme, että haluamme tehdä pelin toverieni kanssa “valmiiksi paketiksi” ja sitten joko julkaisemme sen itse tai tarjoamme pelin ulkopuoliselle julkaisijalle julkaistavaksi. Suomalaisten pelien julkaisemiseen puhtaasti Suomen markkinoilla ei kovin monta yritystä ole erikoistunut ja innostuneesta vastaanotosta huolimatta ensi yrityksemme pelin ulkopuoliseen julkaisuun lopulta kariutuivat. Positiivinen palaute ja oma uskomme tuotteeseen kuitenkin ajoi meitä eteenpäin hankkeen toteuttamisessa. Meillä oli myös muita potentiaalisia pelihankkeita kehittymässä ja niinpä alkukeväästä 2009 lopulta perustimme toverieni kanssa Onni Gamesin, jonka ensimmäiseksi tehtäväksi muotoutui juuri Politixin julkaisu.

Matkan varrella meille tarjoutui lopulta myös mahdollisuus julkaista peli ulkopuolisen suomalaisen julkaisijan kautta. Neuvottelimme myös pitkään mahdollisuudesta tehdä pelistä yhteisjulkaisu. Lopulta, yhteisymmärrystä menettämättä, päätimme julkaista pelin kuitenkin yksin Onni Gamesin toimesta.

Omakustannejulkaisun ongelmapisteenä näimme pelin saamisen jälleenmyyjille asti. Pieni vasta perustettu yritys, jonka repertuaariin kuuluu vain yksi peli, ei nimittäin ole houkuttelevin kumppani jälleenmyyjille. Tästä syystä ennen lopullista päätöstä julkaista peli, halusimme varmistaa, että pelille löytyy isompi ulkopuolinen levittäjä. Lautapelit.fi otti onneksemme levittämisen vastuulleen ja näin mahdolisti pelin löytymisen myös peliharrastajien erikoiskauppojen ulkopuolelta.

Varhaisia Politix-kortteja. Kuva: Touko Tahkokallio

Jälkiaatokset

Kaiken kaikkiaan olen varsin tyytyväinen Politixiin ja sen lopulliseen muotoon. Vaikka peli ei ehkä ole mekaniikoiltaan nerokkain suunnittelemani peli, se kuitenkin omasta mielestäni toimii hyvin ja pelin mekaniikat istuvat teemaan jokseenkin osuvasti. Pelin pääkohderyhmänä ei ole tarkoitus olla vakavamielisimmät peliharrastajat vaan kaikki lauta- ja korttipeleistä kiinnostuneet suomalaiset, edeltävään pelikokemukseen katsomatta.

Toisaalta pelin ydin on kuitenkin ‘eurohenkinen’ ja näin voi kenties osaltaan toimia innostuksen herättäjänä ihmisille modernien laupelien hienoon maailmaan. Myös vakavammille peliharrastajille toivon pelin tarjoavan jotain: kyseessä on lyhyt korttipeli, jonka eteen tuomat valintatilanteet eivät ole yhden tekeviä ja jonka ääressä toivon mukaan se anoppikin viihtyy!

[flowplayer src=http://www.lautapeliopas.fi/videotiedostot/lautapelinurkka-politix.mov width=480 height=360]

Antti Koskisen Lautapelinurkka on videomuotoinen peliesittely, joka käsittelee jokaisessa jaksossaan yhden lautapelin. Jos yllä oleva video ei näy, voit ladata Lautapelinurkan suoraan tästä: Lautapelinurkka: Politix (n. 69 megaa).

Lisätietoja Politixista löydät BoardGameGeekistä, Boardgaming Finlandista ja Lautapelioppaan Politix-arvostelusta.

Sittemmin 18xx-sarja on saanut runsaasti jatkoa. Francis Tresham teki muutaman pelin lisää, mutta myös muut suunnittelijat innostuivat hyödyntämään hyvää runkoa. Kaikki 18xx-pelit muistuttavat vahvasti toisiaan, mutta eri pelien välillä on muutakin eroa kuin alue, jota kartta kuvaa.

Lähes kaikki pelit on kuitenkin nimetty saman 18xx-kaavan mukaan. Alkuun nimet olivat 1800-luvun vuosilukuja, mutta koska rautatiet saivat jotakuinkin kaikkialla alkunsa pienen ajan sisällä, vuosilukujen lisäksi on käytetty kirjaimia, esimerkiksi Georgian osavaltioon sijoittuva peli on nimeltään 18GA.

Olennaisimmat tunnusmerkit

Pelejä yhdistää armoton kapitalismi ja oman edun tavoittelu. Pelaajia ei oikeastaan kiinnosta se, miten yhtiöille käy, vaan se, paljonko pelin lopussa omassa taskussa on rahaa. Yhtiöiden etu kiinnostaa juuri niin kauan, kuin kyseisen firman osakkeita omasta salkusta löytyy. Pelaajilla ei siis ole omia yhtiöitä, vaan jokaista yhtiötä johtaa sen suurin osakkeenomistaja, joka päättää, mitä yhtiö tekee. Kun omistukset muuttuvat, johtaja vaihtuu.

Peli jakautuu osakekierroksiin (“Stock rounds”) ja toimintakierroksiin (“Operating rounds”). Osakekierrosten aikana pelaajat ostavat ja myyvät osakkeita. Pelaajat voivat aloittaa uusia yhtiöitä ja mikäli niiden osakkeita myydään tarpeeksi, yhtiöt aloittavat toiminnan seuraavalla toimintakierroksella.

Toimintakierroksilla — joita on tavallisesti yhdestä kolmeen jokaista osakekierrosta kohden, määrä yleensä lisääntyy pelin edetessä — vuoron saavat yhtiöt. Yhtiöt voivat vuoronsa aikana rakentaa rataa kartalle, perustaa asemia, ajaa junilla ja hankkia lisää vetureita.

Radanrakentaminen tapahtuu lätkimällä kartalle kuusikulmion muotoisia ratapaloja. Rata on yhteistä, jokainen yhtiö voi käyttää kaikkea rataa. Radankäyttöä rajoittavat asemat: yhtiöt aloittavat yhdellä asemalla kotikaupungissaan ja voivat rakentaa lisää. Kaupungeissa on rajallisesti paikkoja ja täyteen rakennetun kaupungin läpi ei voi ajaa junilla. Pelin edetessä käytössä oleva radat monipuolistuvat ja kaupunkien arvo kasvaa. Erilaisia ratapaloja on tarjolla rajallisesti, joten reittien suunnittelu on tarkkaa puuhaa.

Junat ajavat kaupunkien välillä. Pelin alussa käytetään kakkosen junia, jotka ajavat kahden kaupungin väliä. Pelin edetessä junat muuttuvat paremmiksi ja yhtiöiden ajot tuottoisammiksi. Pelin lopussa voi olla käytössä tehokkaita dieseleitä, joilla voi parhaimmillaan ajaa hyvin pitkiä ajoja. Ajot tuottavat rahaa, jonka yhtiön johtaja joko jakaa osakkeenomistajille osinkoina tai pistää firman kassaan. Jos osinkoa jaetaan tarpeeksi, firman osakkeen arvo nousee, mutta jos osinkoja ei heru, arvo laskee. Rahaa kuitenkin tarvitaan myös kassaan veturien ja asemien ostamista varten.

Veturit eivät kelpaa ikuisesti. Ne ruostuvat, kun tarpeeksi kehittyneitä vetureita tulee peliin. Tämä taas pakottaa yhtiöt ostamaan uusia junia. Ilmiö on nimeltään “train rush” ja joissain 18xx-peleissä se on hyvin jyrkkä, veturit voivat pahimmillaan ruostua ennen kuin niillä on ehditty ajaa kertaakaan! Sellainen vaatii huolellista suunnittelua, sillä jos firman kassassa ei ole rahaa ostaa uutta veturia, toimitusjohtajan on yleensä maksettava se omista rahoistaan.

Näin peli etenee. Pelit loppuvat tavallisesti kun joku tulee kolmesta tapahtumasta: pankki loppuu, pelaaja menee konkurssiin (kun ei voi maksaa köyhälle yhtiölleen uutta veturia) tai kun jonkun osakkeen arvo nousee maksimiin.

Puutteet ja viat

Pahimpana ongelmana peleissä on niiden pituus. Lyhyt 18xx-peli kestää noin kolme-neljä tuntia, isot 18xx-pelit vievät helposti neljästä kuuteen tuntia ja enemmänkin. Pelit tarvitsevat tämän pituuden, jotta niiden draaman kaari toimii, lyhyt 18xx-peli ei taida oikein olla mahdollinen. Onneksi pelien lyhentämiseen on joitakin keinoja.

Tärkeä keino lyhentää peliä on unohtaa paperirahat, sillä raha liikkuu pelissä paljon. Käyttämällä pelimerkkejä voi lyhentää peliaikaa tuntuvasti. Toinen tapa oikaista ajassa tuntuvasti on käyttää Lemmin moderaattoria, tietokoneohjelmaa, joka pitää kirjaa rahoista, osakkeista ja muusta sälästä. Tällä tavoin voi ilmeisesti leikata tunteja peliajasta, mutta moderaattorin käyttäminen ei ole aivan yksinkertaista.

Yksi tavallinen ongelma 18xx-peleille on loppupelin tylsyys. Viimeisillä kierroksilla kyse on yleensä vain pienestä reittien optimoinnista ja pankin jauhamisesta tyhjäksi, mutta tähän vaiheeseen kuluu helposti paljon aikaa.

Radanrakentelua 1856:n Kanadassa. Kuva: Ove Hillep / BGG

18xx-pelejä

Pelien saatavuus on yleisesti ottaen nihkeää. 18xx-pelit ovat melko pieni alaryhmä, joka on pääasiassa harrastajajulkaisijoiden ja pienjulkaisijoiden kenttää. Siksi monien pelien saatavuus on heikkoa. Onkin vähän vaikea suositella esimerkiksi hyviä aloittelijapelejä, kun melkeinpä paras vinkki on hankkia sitä, mitä sattuu löytämään.

Tässä kuitenkin pieni pikakatsaus olennaisimpiin 18xx-peleihin (jos listasta puuttuu mielestäsi jotain, jätä kommentti):

• 1829 (Francis Tresham / Hartland Trefoil, 1974). Pelisarjan alku ja juuri. Etelä-Englanti. Pitkä peli, jossa on paljon sittemmin hylättyjä piirteitä, kuten maanmittarit, joita käytetään radan rakentamiseen. Vuonna 1981 ilmestyi Pohjois-Englannin kartta. Vuonna 2005 ilmestyi 1829 Mainline, nopeasti etenevä peli, jossa on kovimpia harrastajia kauhistuttavia tuurielementtejä. Seurapelillinen, mutta kestää silti vähintään nelisen tuntia.
• 1830: The Game of Railroads and Robber Barons (Francis Tresham, Bruce Shelley / Avalon Hill, 1986). Koillis-Yhdysvallat. Vaikka 1830 ei ollutkaan ensimmäinen 18xx-peli, se on silti vaikutusvaltaisin, suurin osa myöhemmistä 18xx-peleistä on nimenomaan 1830:n perillisiä. 1830-tyylisissä peleissä osakemarkkinat ovat kaksiulotteiset, osakkeiden kurssit elävät taulukossa ylös, alas ja sivuille. 1829:n perillisissä markkinat ovat yksiulotteiset ja usein muutenkin staattisemmat. 1830:ssä osakekeinottelu on tärkeämpää ja esimerkiksi yhtiöiden imeminen kuiviin ja dumppaaminen vähemmistöosakkaiden kiusaksi on tavallinen, rakastettu taktiikka. Tällä hetkellä pelin ostaminen vaatii kärsivällistä eBayn seurantaa (tilaa tästä RSS-syöte 1830-peleistä eBayssä). BoardGameGeekissä on kuitenkin vihjailtu, että Mayfair Gamesillasaattaa olla jotain suunnitelmia tämän suhteen.
• 1825 (Francis Tresham / Hartland Trefoil, 1994-2004). Modernisoitu versio 1829:stä. Tätä voi löytää silloin tällöin ulkomaisista nettikaupoista ja noin yleensä ottaen kyseessä on hyvä ostos 1829:n perillisistä kiinnostuneille.. Peli koostuu kolmesta Unitista, joista kolmonen on erityisen kiinnostava, koska se on vain kahdelle pelaajalle. Unitteja voi yhdistää kattamaan koko Englannin, lisäksi on runsaasti pieniä lisäosapaketteja, joilla settiä voi laajentaa. 1825 -arvostelu.
• 1835 (Michael Meier-Bachl / Hans im Glück, Mayfair Games, 1990). Saksa. Jotkut sanovat, että peli on toivottoman kehno, toiset pitävät kovasti. Joka tapauksessa kyseessä on 1830:n sukulainen, mutta tuntuvasti hillitympi peli, jossa firmojen dumppaaminen ei ole yhtä tehokas taktiikka. Käytettyjä kappaleita näyttäisi olevan saatavilla melko hyvin.
• 1841 (Federico Vellani, Manlio Manzini / Deep Thought Games, 1994). Italia. Osakemanipuloinnin huipentuma ja kaikista monimutkaisin ja haastavin 18xx-peli. Yhtiöt voivat omistaa toistensa osakkeita, eivät vain pelaajat, ja lisäksi yhtiöt voivat yhdistyä. Veturien ruostuminen on ilmiömäisen nopeaa — tässä pelissä voi tosiaan käydä niin, että veturi ruostuu ennen kuin sillä ehditään ajaa kertaakaan. Tätä voi yhä ostaa Deep Thought Gamesilta.
• 1853 (Francis Tresham / Hartland Trefoil, 1989). Intia. Tämä erittäin harvinaiseksi käynyt peli on suunnattu “insinööreille, jotka ovat kyllästyneet rahamiehiin”. Peli keskittyy vahvasti radanrakentamiseen ja yhtiöiden kehittämiseen laudalla. Lookout Games on julkaissut tästä pelistä uuden, todella näyttävän laitoksen Mayfair Gamesin kanssa.
• 1856 (Bill Dixon / Mayfair Games, 1995). Tämä Kanadaan sijoittuva peli on yksi parhaiten saatavilla olevista 18xx-peleistä, sillä sitä löytää jopa suomalaisista kaupoista. Pelin yhtenä tunnusmerkkinä on Kanadan valtion rautateiden muodostuminen, pelaajien on tärkeää päättää, haluavatko yhdistää omat yhtiönsä valtiolliseen rautatieyhtiöön ja milloin. Lisäksi tarjolla on valtion lainoja. 1856-arvostelu.
• 1870 (Bill Dixon / Mayfair Games, 1992). Keskiset Yhdysvallat. Tämäkin peli on yhä helposti saatavilla. Pelissä on iso kartta, mielenkiintoisia pikkuyhtiöitä ja isoille rautatieyhtiöille tavoiteajoja, joiden suorittamisesta palkitaan.
• 18AL (Mark Derrick / print-n-play, 1999). Alabamaan sijoittuva peli on hyvä esimerkki pienestä, yhden osavaltion pelistä, jonka pelaa jopa alle kolmessa tunnissa. Peliä oli aikaisemmin myynnissä, mutta nykyisin sitä saa vain itse tulostettavana. Sellaisena se on mainio ja edullinen tapa tutustua 18xx-peleihin, jos viitsii nähdä vaivan. Tiedostot saa John David Galtilta.
• 18EU (David G. D. Hecht / Deep Thought Games, 2001). Tämä koko Euroopan kattava 18xx-peli on Deep Thought Gamesin parhaiten myynyt peli — sitä on myyty jopa 300 kappaletta. Hyvän myynnin kunniaksi peli on nyt tarjolla ilmaiseksi tee-se-itse-versiona Deep Thoughtin sivuilla. Pelissä on mielenkiiintoisia piirteitä, kuten pikkufirmoja, jotka pitää yhdistellä pelin aikana isommiksi. Se on vaikeustasoltaan keskitasoa (18xx-peliksi) ja kestää 4-6 tuntia. Ei ihan ensimmäiseksi peliksi, mutta hyvä lisä kokoelmiin myöhemmin.
• 18GA (Mark Derrick / print-n-play, 1998). Tämä Georgian osavaltioon sijoittuva peli on samoin pieni yhden osavaltion peli, jonka voi printtailla itse John David Galtin tiedostoista.
• 18Scan (David G. D. Hecht / Deep Thought Games, 2005). Tämä Pohjoismaihin sijoittuva peli lienee syytä mainita jo siksi, että pelin kannessa pönöttää Helsingin rautatieasema ja pelissä pääsee operoimaan VR:llä. Suunnittelijan tavoitteena oli lyhyempi peli, jossa riittää silti jekkuja.
• Steam over Holland (Bart van Dijk / Vendetta, 2007). Tämä Alankomaihin sijoittuva peli rikkoo nimikäytäntöjä, mutta myös ulkonäkökäytäntöjä: kyseessä kun on oikeasti näyttävä ja hieno peli. Yleensä kaupallisetkin 18xx:t ovat hyvin rujoja (esimerkiksi Mayfairin ja Hartland Trefoilin julkaisemat), mutta tämä on silkkaa luksusta, slipcase-kuoria ja aitoustodistuksia myöten. Peli on ovela, sillä se kestää vain viisi osakekierrosta ja kymmenen operaatiokierrosta. Tiivistä siis on, ja nopeaa, pelin pelaa aloittelijoidenkin kesken alle kolmeen tuntiin suhtkoht vaivatta. Steam over Holland -arvostelu.

Jos tuntuu, että tämä ei riitä, kannattaa jatkaa tutustumista vaikkapa Definitive 18xx list -listasta BoardGameGeekissä. 18xx Rules Differences List on myös hyvä tapa tutustua eri pelien eroihin. Blackwater Station ei ole päivittynyt aikoihin, mutta on silti pätevä tiedonlähde.

18xx-pelien julkaisuun erikoistuneesta Deep Thought Gamesista pitää mainita sen verran, että kyseessä on John Tamplinin harrasteprojekti, joka valmistaa noin 5-10 tilausta viikossa. Tämän vuoksi kaupalla on melkoisen pitkät jonot. Sivuilla puhutaan 3-4 kuukaudesta, mutta todellisuudessa tilauksensa valmistumista voi joutua odottamaan jopa puolitoista vuotta.

Rataa Alabamassa. Kuva: Peter Evett / BGG

Jos näistä jotain pitäisi suositella, aloittaminen 18AL:lla tai 18GA:lla ei ole ihan pöllömpi idea, varsinkin jos käsityö kiinnostaa. Valmiin ostaminen sen sijaan on hieman vaikeampaa. 1856 ja 1870 ovat helpoimmin saatavia Suomesta, mutta eivät aivan parhaita aloittelijoille. Kokeneet lautapelaajat voivat silti halutessaan hypätä niillä altaan syvään päähän.

18xx-peliperhe on joka tapauksessa ehdottomasti tutustumisen arvoinen kaikille talouspelien ystäville. Varsinkin 1830-sukuisissa peleissä pörssin manipuloiminen on ensiarvoisen tärkeää ja yhtiöiden operoiminen oikeastaan vain tapa saada osakekursseihin eloa, kuten JC Lawrence on kommentoinut. Kaikissa 18xx-peleissä pääsee toki junailemaan asioita, mutta radanrakennuksesta kiinnostuneille houkuttelevampia voivat olla 1829-sukuiset pelit, kuten 1829.

Kommentteja otetaan vastaan mieluusti, esimerkiksi pelikokemuksia tässä mainituista peleistä ja vinkkejä tutustumisen arvoisista — ja saatavilla olevista — 18xx-peleistä.

Talvisota-osan kansi. Kuva: Mikugames

Vasta nyt, kuusi vuotta myöhemmin ja monien muutosten jälkeen, alkaa syntyä jotakin mielenkiintoista, sekä historian tarkkuuden kannalta, että myös pelinä. Jotain vikaa täytyy olla kun lähtee tällaiseen leikkiin mukaan. Olisihan talvisota-peli ollut ihan tarpeeksi. Kuulun niihin jotka pelaavat mieluummin lautapelejä kuin tietokonepelejä, vaikka niitäkin tulee joskus pelattua. Vastakohtana TV- ja tietokonepeleihin lautapeleissä on se hienous, että niissä on muokkausmahdollisuuksia esimerkiksi sääntöjen kannalta ja sosiaalinen aspekti on suurempi.

The Finnish Trilogy 1939-1945® käsittää kolme isoa lautasotapeliä. Pelimaailmassa näitä pelejä kutsutaan monsteripeleiksi. Iso pelikartta, joka kuvaa Suomea ja sen lähialueita, on jaettu pieniin heksoihin, joissa liikutellaan pahvista tehtyjä pelinappuloita, jotka tarkoittavat erikokoisia maa-, meri- ja ilmavoimien joukko-osastoja.

Jatkosota-osan kansi. Kuva: Mikugames

Nappuloiden alkuasetelmat ovat tehty historian tarkkuudella. Kumpikin osapuoli päättää sitten itse strategian ja taktiikan pelin aikana. Hyökkäävä osapuoli (joka talvisodassa on Neuvostoliitto ja jatkosodassa Suomi/Saksa ja sitten lopussa Neuvostoliitto) yrittää kerätä niin paljon pisteitä kun mahdollista saadakseen puolustajan kumoon. Pisteitä saa kaupungeista, tärkeistä rautatiesolmuista, tehtaista, satamista ja esikunnista.

Jokainen pelivuoro kuvaa noin yhden viikon ajanjaksoa, eli kaikki kuukaudet on jaettu neljään osaan. Talvisota-peli voi kestää korkeintaan 16 pelivuoroa, mutta voi myös loppua huomattavasti aikaisemmin riippuen pelitilanteesta. Jokaisessa trilogian pelissä on myös pienempiä skenaarioita (vähemmän nappuloita ja pienempi pelikartta), jotka voidaan pelata jopa yhdessä tai kahdessa illassa. Koko kampanjaan saa kuitenkin varata peliaikaa vähintään tunti jokaista pelivuoroa kohden.

Lapin sota -osan kansi. Kuva: Mikugames

Koko idea näillä kolmella pelillä on, että voi mennä takaisin historiassa ja simuloida näitä Suomelle hyvin tärkeitä ja ratkaisevia taisteluita. Meneekö paremmin vai huonommin kuin todellisuudessa tapahtui?

Lisätietoa pelitrilogiasta löytyy pelit julkaisevan Mikugamesin kotisivuilta. Sivuilta löytyy myös mahdollisuus ennakkotilauksen tekemiseen. Pelien painattaminen edellyttää vähintään 450 ennakkotilausta ensimmäiselle osalle. Talvisodalla on nyt noin 440 ennakkotilaajaa, joten  paljon ei puutu.

Olin juuri saanut valmiiksi Draco and Co:n Michael Schachtin kanssa ja ehdotin, että työskentelisimme yhdessä tämän uuden idean parissa. Salainen toiveeni oli, että Michael löytäisi uusia ideoita ja uusia suuntia, jotta saisimme Citadelsista irti jotain uutta ja erilaista. Olin itse jo tuuminut asiaa, vähäisellä menestyksellä. Haasteena oli luoda jotain, mikä muistuttaisi Citadelsia paljon, mutta olisi silti täysin erilainen. Aloimme, kuten Dracon kanssa aikaisemmin, lähetellä säännöllisesti toisillemme tiedostoja sähköpostilla ja testata peliä omissa porukoissamme.

Ensimmäinen versio, jonka aiheena oli myöhäinen roomalainen imperiumi, kuvernöörit, senaattorit, veronkerääjät ja niin edelleen, ei vakuuttanut meitä ja hylkäsimme sen muutaman viikon jälkeen. Toinen versio, jonka nimi oli ensin Fairy Gold ja sitten Dragon Stones, oli hyvä. Idea on peräisin vanhoista tarinoista, joissa keijut maksavat ihmisille työstä palkan taiotulla kullalla. Ihmiset ottavat kullan ja laittavat sen talteen, mutta yön aikana kulta katoaa maagisesti ja palaa keijumaahan.

Kuten Citadelsin kohdalla, Cyrille Daujean oli ensimmäinen, joka huomasi pitkässä, raskaassa ja itseään toistavassa ensimmäisessä prototyypissämme suurta potentiaalia, josta saataisiin pienellä säädöllä erittäin hyvä peli. Hän onnistui vakuuttamaan minut asiasta.

Meidän piti kuitenkin tehdä pelistä kevyempi ja nopeampi, mikä vaati hahmojen poistamista, mutta samalla vaihtelevampi, mikä vaati uusien hahmojen lisäämistä. Mikäänhän ei ole mahdotonta ja me keksimme tavan: valitsimme kymmenen perushahmoa, jotka ovat pelissä joka kierroksella ja lisäsimme pakallisen lisähahmoja, joista joka vuoro nostetaan kaksi tuomaan peliin vaihtelua. Tällaiset kertakäyttökortit, jotka pelataan vain kerran pelin aikana, ovat siitä mukavia, että niiden vaikutukset voivat olla vahvoja ja hulluja, ilman että ne pilaavat pelin kuten ne tekisivät, jos ne olisivat mukana joka kierros.

Dragon Stones on huutokauppapeli. Tiedän, sellainen on nyt trendikästä ja viime vuosina huutokauppapelejä on julkaistu paljon, mutta tämä on vähän erilainen. Lisäksi minä pidän huutokauppapeleistä ja toisin kuin Michael, jonka työtä on erinomaisen hienovarainen Don, en ole koskaan tehnyt sellaista. Dragon Stonesissa kortit kuvaavat taikametsän asukkaita — velhoja, peikkoja, hiisiä, noitia ja jopa lohikäärmeitä. Olennot ovat vaikuttavia ja voimakkaita, ja pelaajat maksavat etuoikeudesta käyttää niiden taikavoimia.

Pelin tavoitteena on saada taikakiviä, joista voi tehdä vieläkin taikavoimaisempia amuletteja ja niin edelleen. Ei mitään uutta, tiedän, mutta teema toimii hyvin. Prototyypit oli helppo tehdä, käytimme kuvia Castlesta, Citadelsista, Dragons Goldista ja Draco and Co.:sta. Pelin omaperäisin ja kiinnostavin piirre lienee huutokauppajärjestelmä, joka käyttää kolmea valuuttaa — tavallinen kulta, keijukulta ja hopea — ja mahdollistaa bluffaamista ja ikäviä temppuja.

Vaikka pelissä on vähän Citadelsia, kuten alunperin vaadittiin, Dragon Stones on kuitenkin puhdas huutokauppapeli. Kun lähetimme sen Hans im Glückille, emme tienneet heidän työskentelevän jo Magellanin, toisen samankaltaisen puhtaan huutokauppapelin, parissa. Magellan on lisäksi varsin hieno peli.

Onneksi muutama viikko sen jälkeen kun Hans im Glück hylkäsi tarjouksemme, satuin tapaamaan Eric Hautemontin, joka oli aloittamassa uutta pelifirmaa Days of Wonderia Yhdysvalloissa. Olimme jo puhuneet Murder at the Abbeyn uudesta laitoksesta (lue tapauksesta artikkelista Pelin taustaa: Mystery of the Abbey). Eric osallistui kahdeksanteen Ludopathic Gatheringiin, jossa hän kokeili Dragon Stonesia  ja hän päätti ottaa pelin valikoimiin lähes välittömästi.

Pelin nimen keksiminen oli vaikeaa. Olisin halunnut antaa pelille nimeksi L’Or des Fées (Keijukulta), sillä se kuulosti hyvältä ranskaksi ja toi mieleen perinteiset sadut, mutta englanniksi nimi oli vähän epämääräinen. Ei sillä, että minulla on mitään epämääräisyyksiä vastaan, mutta ne eivät aina ole hyväksi markkinoinnin kannalta. Palasimme siis vähemmän omaperäiseen Dragon Stonesiin, josta tuli pian Fist of Dragonstones, jotta nimi antaisi vähän vihjettä pelin perusmekanismista, suljetun nyrkin huutokaupoista.

Kuvitustiimi Cyrille Daujean ja Julien Delval olivat työskennelleet yhdessä jo Citadelsin aikoihin. He ovat paitsi lahjakkaita taiteilijoita, myös innokkaita peliharrastajia, jotka osallistuvat säännöllisesti pelisessioihini Pariisissa ja Ludopathic Gatheringiini. Oli todella mukavaa työskennellä tämän pelin parissa heidän ja Days of Wonderin pienen, mutta innokkaan tiimin kanssa. Sen takia lopputulos on varmaan niin hyvä — Fist of Dragonstones on todella näyttävä peli, jonka kuvitus on upeaa ja komponentit laadukkaita. Olen varma, että pelistä tulee hitti.

Jos pidät Citadelsista, jos pidät huutokauppapeleistä, rakastat Dragon Stonesia.

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Bruno Faiduttin nettisivuilla nimellä History of the Dragon Stones. This article first appeared on Faidutti.com. Translated from the English version by Mikko Saari.

Pelin tarkoitus on voittaa, ei totella nokkelia strategia-artikkeleita

Tässä sarjassa esitellään joukko strategisia ideoita ja suuntaviivoja ja enimmän osan ajasta niiden noudattaminen johtaa parempaan menestykseen kuin noudattamatta jättäminen. Muista kuitenkin, että tarkoituksena on voittaa peli. Strategiavinkit ja peukalosäännöt voivat auttaa oikean tien löytämiseen — lähinnä auttamalla karsimaan huonoja vaihtoehtoja — mutta loppujen lopuksi sinun on itse arvioitava jokaisen tilanteen mahdollisuudet ja punnita eri vaihtoehtojen hyödyt ja haitat itsesi ja muiden pelaajien kannalta. Vain sillä tavalla voit valita oikean ratkaisun. Toisinaan päädyt epätavallisiin, suorastaan kummallisiin tilanteisiin, joissa tavanomaiset ratkaisut eivät toimi. Toisinaan taas kaksi esittelemääni ideaa johtavat sinua eri suuntiin.

Tämä ei kuitenkaan tee tästä artikkelisarjasta merkityksetöntä. Race for the Galaxy ei ole niin kaoottinen peli, etteikö analyysistä olisi hyötyä. Ajattelematon sääntöjen ja ohjeiden soveltaminen johtaa sinut kuitenkin toisinaan hukkaan. Mikä olennaisinta, Race for the Galaxy on niin mutkikas peli, että se tarjoaa enemmän mahdollisuuksia kuin mikään vinkkisarja voi käsitellä. Siksi se on niin hauska peli!

Toivon, että saat tästä sarjasta tukevan alustan, jonka päälle voit kehitellä omaa luovuuttasi ja näkemystäsi.

Ole kettu, älä siili

Kettu tietää monta asiaa, mutta siili tietää yhden suuren asian.

- Arkhilokhos

Race for the Galaxyä pelattaessa on houkuttelevaa keskittyä tekemään yhtä asiaa todella hyvin. Esimerkkejä tästä on sotilasvoiman kehittäminen niin korkealle kuin mahdollista, tuotantomaailmojen rakentaminen toisensa jälkeen consume-voimien tukemana tai kaikkien mahdollisten Develop-tehostimien (Galactic Federation, Public Works, Interstellar Bank ja Investment Credits) pelaaminen.

Tällainen joustamattomuus aiheuttaa kuitenkin vakavia ongelmia. Se poistaa vastustajiltasi tärkeää epävarmuutta ja tekee pelistä heille helpompaa, sillä roolivalintasi ovat helposti ennustettavia. Vielä pahempaa on se, että tällainen fokusoituminen tekee vaikeaksi hyötyä muiden pelaajien roolivalinnoista. Jos teet vain yhtä asiaa hyvin, muiden asioiden tekeminen on tehotonta. Hyötyminen toisten pelaajien siirroista vaatii aina jonkin verran joustavuutta.

Tilanteet, joissa saat etua mistä tahansa rooleista ovat harvinaisia, mutta jos pääset asemaan, jossa jokainen valittu rooli antaa sinulle jotain hyötyä, menestyt varmasti.

Monipuolinen asema on myös hyvä tapa vähentää peliin sisältyvää tuurielementtiä. Mitä monipuolisempi asemasi on, sitä useampaa tehokorttia voit käyttää ja pystyt toipumaan nopeammin, kun voimakkaan kortin pelaaminen tyhjentää kätesi.

Keskittyminen on silti tärkeää

Of course, like all over-simple classifications of this type, the dichotomy becomes, if pressed, artificial, scholastic, and ultimately absurd. But if it is not an aid to serious criticism, neither should it be rejected as being merely superficial or frivolous; like all distinctions which embody any degree of truth, it offers a point of view from which to look and compare, a starting-point for genuine investigation.

-Isaiah Berlin, The Hedgehog and the Fox

Toisten valinnoista hyötyminen ja joustavuus ovat vain keinoja saavuttaa päämäärä — ja se päämäärä on pisteiden saaminen. Koska voit valita vain yhden tai kaksi roolia kierroksessa, tehokkain tapa toimia on keskittyä hyötymään yhdestä tai kahdesta roolista.

Suurin osa tästä sarjasta tulee käsittelemään tämän fokuksen kehittämistä.

Älä taistele kättäsi vastaan

Pelin alussa käy usein niin, että katsot pöytääsi ja kättäsi ja tajuat, ettei niillä ole mitään tekemistä keskenään. Luonnollinen vastausta tähän on pelata Explore +5 ja kaivaa jotain hyödyllistä, joka liittyisi jo pelattuihin kortteihin.

Näin voi käydä heti pelin alussakin. New Sparta, Old Earth, Earth’s Lost Colony ja, vähemmissä määrin, Alpha Centauri viittaavat vahvasti tiettyihin strategisiin suuntiin ja tämä on helppo ottaa vastaan käskynä vihjeen sijasta.

Useiden tekijöiden vuoksi käden pelaaminen on kuitenkin pelin alkupuoliskolla pöydän pelaamista tärkeämpää.

Kättä vastaan taisteleminen vaatii paljon korttien kaivamista pakasta, jotta löydät jotain hyödyllisempää kuin mitä sinulla jo on. Koska pelin alussa huomio on pääasiassa pienemmissä siirroissa, Explore +5 ei luultavasti paranna kättäsi tarpeeksi ollakseen menetetyn ajan arvoinen. Tuotteen myyminen korteiksi on parempi vaihtoehto, sillä se täyttää kätesi samalla vaivalla, mutta ei kannata käyttää paljon aikaa keskinkertaisen kaupan saamiseksi. Jos sinulla ei todellakaan ole yhtään mitään, silloin Explore +5 tai kaksinpelissä Explore +5/Explore +1/+1 voi olla järkevä veto.

Jos explore tuottaakin hyödyllisen kortin, mitä teet sen jälkeen kun olet pelannut sen? Etsit seuraavan korttisi explorella? Voin kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä että jos joudut tekemään näin useammin kuin kerran tai kaksi, olet tiellä turmioon. On parempaa tehdä pieni parannus heti ja katsoa, voitko hyötyä siitä seuraavalla kierroksella. Pahimmillaan olet puskenut exploresi kierroksen myöhemmäs, parhaimmillaan saat ilmaisen kortin tai kaksi vastustajan exploresta tai pelaamastasi developmentista, ja se osoittautuu hyväksi kortiksi ilman ajanhukkaa.

Strategioilla on sitä paitsi kummallinen tapa rakentua orgaanisesti pienistä palasista. Jos pelaat pienen, mutta tuottoisan kortin sinne ja toisen tänne, ne ovat pian osiensa summaa suurempia kun kortit kiertävät kädessäsi. Kun lopulta saat voimakkaan kortin, joka sopii hyvin yhteen pelaamiesi korttien kanssa, sinulla on suunta ja määränpäänä on maali.

Kun aloitat matkan kohti maalia, kunnon fokus nousee tärkeämmäksi. Sinulla on nyt yksi tai kaksi tapaa tuottaa merkittäviä määriä pisteitä ja yksi hyvä siirto tuottaa yleensä enemmän pisteitä kuin kaksi tai kolme huonompaa siirtoa. Tässä vaiheessa on paljon kannattavampaa käyttää toisinaan aikaa todella hyvien korttien etsimiseen.

Mikään ei ole haavoittuvaisempaa kuin tyhjä käsi

Jos kättä vastaan taisteleminen on paha juttu, ilman kättä taisteleminen on vielä huonompaa. Joudut yleensä tuhlaamaan useita toimintoja kätesi uudelleenrakentamiseen samalla kun vastustajasi valitsevat tyytyväisinä Developia ja Settleä, tietäen saavansa koko ajan etua sinua vastaan. Mikä pahinta, heidän uudet korttinsa voivat auttaa heitä hyötymään jälleenrakennushankkeestasi, jättäen sinut entistä pahemmin jälkeen. Silloin kun sinulla ei ole mitään rakennettavaa, mutta kortteja kädessä, voit sentään etsiä explorella jotain hyödyllistä tai, vielä parempaa, esittää rakentavasi jotain todella suurta.

Anna siis kätesi tyhjentyä vain kaikista äärimmäisissä olosuhteissa tai kun sinulla on keino täyttää se (siinä määrin, että voit pelata vähintään yhden hyvän kortin) nopeasti, korkeintaan kierroksen sisällä. Tämän ohjeen unohtaminen on parhaimmillaan tuskallista, pahimmillaan kohtalokasta.

Parempi rakentaminen voittaa nopeamman rakentamisen

Vaikka se voikin kuulostaa ristiriitaiselta edelliseen verrattuna, tosiasia kuitenkin on, että laadukkaammat kortit voittavat yleensä pelin kuluessa nopeammin rakennetut kortit. Tärkeä juttu tässä on se, että annat rakentamisen mennä ohi, koska haluat pelata jotain vahvempaa, joka sinulla on jo kädessäsi. Et siis oleta, että saat jotain parempaa explorella tai kaupalla, vaan tiedät, että kunhan saat kortin tai pari lisää, tulet pelaamaan jotain parempaa.

Korttien tuoma hyöty kasvaa kortin hinnan noustessa (tähän on poikkeuksia), joten kortti, jonka hinta on kolme tai enemmän, voi olla yhtä tehokas kuin kaksi tai jopa kolme pienempää korttia, etenkin jos se toimii yhdessä muiden pöydässäsi tai kädessäsi olevien korttien kanssa. Se, että jäät rakennuksen tai kaksi vastustajaasi jälkeen on pieni hinta verrattuna siihen, että strategiasi päämoottori viivästyy useammalla kierroksella. Jos saat strategiasi täyteen vauhtiin nopeammin kuin vastustajasi, saat myöhemmin pelin aikana vastustajasi kiinni korkojen kera.

Seuraava osa sarjasta käsittelee vaiheen valintaa.

Artikkeli on ilmestynyt alunperin My Play -blogissa nimellä Race for the Galaxy Strategy — Some Fundamentals, Part 1. Mikäli haluat kommentoida artikkelia kirjoittajalle tai esittää kysymyksiä, kommentit kannattaa käydä jättämässä alkuperäiseen merkintään. This article first appeared in My Play. Translated by Mikko Saari.

Pelin aivan ensimmäisessä versiossa — josta on jäljellä karu prototyyppi — asetelmana oli klassinen jännärikuvio. Toisessa pelissä pelaajat ehdottivat pelin sijoittamista science fiction -maailmaan. Näin sai alkunsa “Punainen olento, jolla on yksi silmä ja kahdeksan lonkeroa”. Pelaajien piti löytää puuttuva kortti kyselemällä vastapelaajiltaan näiden käsissä olevista korteista. Kysymykset olivat suljettu, kuten “kuinka monta vihreää kolmisilmäistä ja antennipäistä olentoa sinulla on?” Peli oli kiinnostava, mutta kaavamainen ja kauhistuttavan ärsyttävä, kuin sekoitus Mastermindia ja Cluedoa — ja jälkeenpäin selvisi, että se oli hyvin paljon Sid Sacksonin Sleuthin kaltainen. En tuntenut Sleuthia vielä tuolloin.

Kiertelin pitkään kustantajia prototyyppi kainalossa, vain kuullakseni miten peli muistutti liikaa Cluedoa tai Mastermindia tai miten science fiction -pelit eivät käy kaupaksi. Päätin palata ongelman alkulähteille ja säilyttää vain pelin perusidean eli epäillyn ominaisuudet. Se vaikutti hyvältä idealta, muu peli piti vain saada dynaamisemmaksi.

Olin pitkään halunnut työskennellä yhdessä Serge Lagetin kanssa. Serge on yksi Gang des Tractionsin tekijöistä. Menin tapaamaan häntä Lyoniin ja vietimme pitkän päivän pallotellen ideoita. Lopulta keksimme, että pelin pitäisi sijoittua silloin muodissa olleiden keskiaikaisten murhamysteerien maailmaan. Lauta kuvaisi luostaria, jonka eri huoneet antaisivat eri toimintoja. Erosimme tässä vaiheessa emmekä tehneet varsinaista yhteistyötä enempää, vaan pohdimme peliä kumpikin omalla tahollamme.

Koska pelkäsin Sergen, kova shakin ja 1830:n ystävä kun on, suhtautuvan peliin liian vakavasti, päätin lisätä tähän asti hyvin järjestelmälliseen peliin hieman kaaosta vielä kun siihen oli tilaisuus. Lisäsin peliin messun aikana esiinkäännettävät kortit, kirkosta poistumista häiritsevät tapahtumat ja mahdollisuus avoimiin kysymyksiin ja vastaamasta kieltäytymiseen. Sillä välin Serge Laget kehitti pelin liikkumismenetelmän ja luostarin kartan, joka ei muuttunut juuri laisinkaan ensimmäisen prototyypin ja valmiin version välillä.

Yhteisymmärrykseen pääseminen edellytti useita puheluita — sähköposti ei ollut vielä yleisessä käytössä — ja kumpikin meistä pääsi testaamaan peliä oman peliporukkansa kanssa. Prototyypit kiersivät kustantajilla ja luostariversio miellytti heitä paljon enemmän kuin pelin lonkerollinen esi-isä. Keskustelut Eurogamesin kanssa venyivät ja lopulta he hylkäsivät pelin — en ole koskaan ymmärtänyt, miksi Duccio Vitale valitsi mieluummin lattean ja tylsän Mystery on the Nilen Murder at the Abbeyn sijasta. Peli meni lopulta Multisimille, joka on pieni roolipelikustantamo.

Murder at the Abbeyn ensimmäinen laitos oli floppi. Ensimmäisen ja ainoan ranskankielisen painoksen 3 000 kappaleen myyminen vei kaksi vuotta, eikä pelistä tullut saksan- tai englanninkielistä laitosta. Pian sen jälkeen kun painos myytiin loppuun, keräilijät alkoivat tarjota pelistä huikeita hintoja, mutta minulla oli vain kaksi kappaletta jäljellä ja aioin pitää ne.

Peli floppasi monesta syystä. Ensinnäkin Multisimillä ei ollut kaupallista verkostoa pelille, joka oli suunnattu paljon heidän roolipelejään laajemmalle yleisölle. Toiseksi monet pelaajat inhoavat murhamysteeripelejä, koska luulevat niitä kaikki Cluedo-klooneiksi. Tämä johtunee siitä, että mysteeripelejä on hyvin vähän, mikä taas johtuu siitä, että niitä on todella vaikea tehdä. Murder at the Abbey on osin Cluedo-parodia, mutta ei missään nimessä Cluedo-klooni. Kolmanneksi, vaikka pelin kuvitus olikin miellyttävää, komponentit olivat heikkolaatuiset, sillä julkaisijalla ei ollut kokemusta lautapelien julkaisemisesta. Pelin hinta oli aivan liian korkea niin halvannäköiselle pelille. Viimeisenä — eikä vähäisimpänä — Murder at the Abbey ilmestyi silloin kun useimmat pelaajat — minä mukaanlukien — käyttivät kaikki vaivalla tienaamansa rahat Magic-kortteihin.

Siis hyvä peli, joka julkaistiin väärään aikaan vääränlaisena väärällä julkaisijalla. Peli ansaitsi toisen tilaisuuden. Sain oikeudet takaisin ja tarjosin peliä kaikille ranskalaisille ja saksalaisille julkaisijoille. Sain aina samat vastaukset: näyttää liikaa Cluedolta, mysteerit eivät myy, uskonnollinen teema on liian vaarallinen ja niin edelleen.

Olin jo lähes luopunut toivosta, kun vuoden 2002 alkuviikkoina sain sähköpostia ranskalaisamerikkalaiselta Eric Hautemontilta, joka halusi perustaa uuden pelifirman, Days of Wonderin, ja oli kiinnostunut pelistä kuulemansa perusteella. Serge, Eric ja minä teimme pian sopimuksen uudesta pelistä, johon tuli paljon pieniä parannuksia ja säätöjä, mutta ei suuria muutoksia. Poliittisen korrektiuden nimissä peli sai nimekseen Mystery of the Abbey — vaikka se käsitteleekin yhä murhan selvittämistä.

Graafisen suunnittelun teki sama Cyrille Daujean, joka oli tehnyt ensimmäisen laitoksen — mutta tällä kertaa kuvittajien palkkaamiseen oli enemmän rahaa. Mukaan saatiin Julien Delval (Citadels, Fist of Dragonstones) ja Emmanuel Roudier (Castle, Dragon’s Gold). Ne, jotka ovat nähneet Murder of the Abbeyn ohuen pahvilaudan, muoviset nappulat ja nopat ja mustavalkoiset kortit, hämmästyvät varmasti nähdessään uuden version. Pelilauta on fantastinen, munkkinappulat ovat “kivihartsia” (tämän täytyy olla uusi keksintö, mutta se näyttää hyvältä) ja mukana on kello messun kutsumiseen. Days of Wonderin käytäntönä on tehdä näyttäviä, huippulaadukkaita pelejä, vaikka sitten vähän kalliimmalla. Minusta he toimivat oikein ja toivon, että olette samaa mieltä.

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Bruno Faiduttin nettisivuilla nimellä The Secret History of the Abbey. This article first appeared on Faidutti.com. Translated from the English version by Mikko Saari.

Joitain tunteja ja muutamia puheluita myöhemmin uusi  projekti — joka sai pian nimekseen Citadelle — oli syntynyt. Idea oli kirkas: pelissä olisi keskiaikainen maailma, joka muodostuisi paikkoja (linna, torni, majatalo…) ja hahmoja (kuningas, velho, prinsessa…) kuvaavista korteista; hahmoilla pelaajat voisivat tehdä erilaisia toimintoja (kuningas voisi määrätä ja kerätä veroja, velho voisi vaihtaa kortteja, prinsessa voisi vietellä…). Teema oli siis määräävässä asemassa, toisin kuin pelimekaniikka kuten Mystery of the Abbeyssä. Se taitaakin selittää, miksi projektista tuli puolittainen epäonnistuminen — tai kaksoisonnistuminen.

Keksimme kumpikin muutamia kortteja ja pidimme alustavia pelitestaussessioita ystäviemme kanssa. Puhelimessa kävi kuitenkin pian ilmi, ettei Sergellä ollut enää käsitystä, mitä olin tekemässä, enkä minä tiennyt, mitä Serge oli tekemässä. Ei hätää, ajattelimme: saisimme pian ajatuksemme yhdistettyä, sillä tapaisimme piakkoin järjestämässäni Ludopathic Gathering -pelitapahtumassa.

Sillä välin oma pelini eteni odotettua nopeammin. Perinpohjaisen pelitestauksen jälkeen minulla oli käsissäni lähes valmis versio. Cyrille Daujean innostui ja teki todella hienon prototyypin, joka säilyi lähes muuttumattomana lopulliseen versioon asti. Hän onnistui myös vakuuttamaan ystävänsä MultiSimillä julkaisemaan pelin. Frank Branham käänsi Citadellesin englanniksi ja vei versionsa Alan Moonin Gathering of Friends -pelitapahtumaan. Sielläkin peli sai lämpimän vastaanoton, josta seurasi minulle paljon postia ja mielenkiintoa saksalaisilta julkaisijoilta.

Kun tapasin Sergen Etourvyssä huhtikuussa 1999, meidän oli myönnettävä se, mitä jo epäilimme: peleillämme ei ollut mitään tekemistä keskenään. Oli kuin olisimme ryhtyneet kehittämään kilpa-ajopelejä ja minä olisin luonut Mille Bornesin ja Serge Formula Den. Minulla oli kahdeksan hahmokorttia ja 60 paikkaa, hänellä viisi paikkaa ja 60 hahmoa. Miksi yrittää mahdotonta yhdistämistä, kun minun Citadellesini — bluffauspeli — toimi hyvin ja Sergen taktisempi peli oli täynnä mahdollisuuksia. Koska olin liian kiireinen, en ehtinyt testata Sergen peliä viikonlopun aikana. Sunnuntaina jätin hänelle mallikappaleen omasta pelistäni ja lähdin kotiin hänen pelinsä kanssa tutkiakseni sitä tarkemmin.

Alustavien testien perusteella Sergen peli oli kiinnostava siinä missä minunkin, mutta siinä oli vielä puutteita, jotka saivat sen juuttumaan liian usein ja jopa päätymään täysin jumiin. Lyonilainen Citadelles, jossa oli 60 erilaisilla ominaisuuksilla varustettua korttia, vaatisi paljon enemmän säätöä kuin pariisilainen Citadelles. Peli oli hyvin lupaava ja erittäin omaperäinen, mutta se tarvitsi uuden ilmeen. Pidin perusstrategiat ennallaan ja tein vaadittavaa hienosäätöä. Tyrmä sai mennä, monet hahmot saivat uusia ominaisuuksia ja peliin tuli uusia rajoituksia korttien sijoittelulle, mikä mahdollisti korttiyhdistelmät.

Huomasin pian, etten pelannut omaa Citadellesiani juuri laisinkaan. Olin adoptoinut Sergen pelin ja muokannut sitä niin paljon, että siitä tuli kuin omani. Tällä kertaa onnistuimme kuitenkin työskentelemään yhdessä lopullisen pelin tekemisessä. Peli herätti Jeux Descartes‘n Henri Baczesakin huomion ja sopimus allekirjoitettiin pian. Peli, jota ei voinut enää nimittää Citadellesiksi, tarvitsi vain nimen. Camelot oli jo viety, Tintagel (Kuningas Arthurin synnyinpaikka) kuulosti pesuaineen nimeltä ja Fortress liian raskaalta. Lopulta pelistä tuli Castel, joka on hieman vanhanaikainen ranskalainen linnaa tarkoittava sana.

Näin sain huomata julkaisevani lähes yhtä aikaa kaksi peliä, joissa on sama aihe, samantyylinen kuvitus, mutta jotka ovat täysin erilaisia. Citadels on pohjimmiltaan bluffauspeli. Castel (englanniksi Castle) on strategiapeli, jossa korttien yhdistelmillä on paljon merkitystä, vähän kuten eräissä keräilykorttipeleissä.

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Bruno Faiduttin nettisivuilla nimellä A Tale of Two Cities. This article first appeared on Faidutti.com. Translated from the English version by Mikko Saari.

Korttien sullominen ohuisiin läpinäkyviin muovipusseihin on oiva keino suojata pelivälineet pahimmilta vahingoilta. Muovit estävät korttien tahraantumisen likaisista sormista tai pöydälle levinneistä sotkuista. Pahimmilta kosteusvaurioilta muovit suojaavat vain rajallisesti, koska ne ovat yläpäästään täysin auki ja nesteet pääsevät muovin sisälle sitä kautta. Monet kokevat muovittamisen täysin hölmöksi puuhaksi, toisille se on lähes pakkomielle.

Korttimuovien edut

Selkein etu on korttien suojaaminen. Kun samoja pelejä pelaa kerta toisensa jälkeen, kortit kuluvat. Pahimmillaan kuluminen voi johtaa tunnistettaviin jälkiin korttien taustapuolella. Toiset kokevat, että paljon pelatussa pelissä kuluminen saa näkyäkin, toisia tökkii korttien muuttuminen nuhjuisiksi ja tahmaisiksi. Harmillista on, jos peliä ei voi enää kulumisen vuoksi pelata. Halvat korttipelit tietysti korvaa uudella, mutta isoa lautapeliä ei viitsisi ostaa uudestaan vain siksi, että kortit ovat kuluneet puhki.

Oma lukunsa ovat tietysti erityisen kallisarvoiset pelit. Niiden suojaaminen on jo selvästi hyvä idea, sillä uusia kortteja voi olla hyvin vaikea tai kallis hankkia. Silloin muovittaminen on ehdottomasti suositeltavaa.

Jotkut kokevat muovitetut kortit helpommiksi sekoittaa. Kortit luistavat mukavasti, reunat eivät kulu ja pakan sekoittaminen sujuu joutuisasti. Muovitetut kortit vaativat tietynlaisen sekoitustekniikan, mutta kaikkia lautapelikortteja ei kyllä muutenkaan viitsi sekoitella yhtä huolettomasti kuin tavallisia pelikortteja. Laadukkaimpia saksalaisia kortteja toki voi sekoitella lähes miten haluaa, ilman pelkoa vahingoista. Tällaisten pelien muovittaminen ei usein tunnukaan erityisen tarpeelliselta.

Myös prototyyppien kehittäjät ja vieraskielisiä pelejä käyttävät voivat hyödyntää muoveja. Muovitetun kortin seuraksi on helppo sujauttaa käännöksen sisältävä lappu, eikä kortteja tarvitse pysyvästi sotkea lappuja liimailemalla. Prototyyppejä on helppo väsäillä käyttäen esimerkiksi tarpeettomia Magic-kortteja muoveissa. Muoveihin laitettu lappu on helppo vaihtaa uudeksi, kun pelin suunnittelu etenee. Tätä menetelmää on kertonut käyttäneensä muun muassa Dominionin kehittäjä Valerie Putman.

Korttimuoveja käytössä Race for the Galaxyä suojaamassa. Kuva: Chris Norwood / BGG

Muovittamisen haitat

Huonoista puolista olennaisimpia ovat hinta ja vaivalloisuus. Varsinkin jos pelissä on Dominionin tapaan runsaasti kortteja, laadukkaampien muovien hankkiminen on melkoinen lisäkustannus. Muovittaminen vaatii myös aikaa ja vaivaa.

Muovitetut kortit vievät lisäksi runsaasti enemmän tilaa. Korttipelit eivät yleensä mahdu laatikkoonsa muovitettuina, ellei laatikko ole erityisen iso. Lautapeleissäkin voi joutua nakkaamaan muuten kätevän komponenttitelineen laatikosta pois, jotta muovitetut kortit mahtuvat mukaan.

Muovitettu korttipakka on paksu ja varsinkin uusilla muoveilla pirullisen liukas, joten pakan pitäminen pystyssä voi olla työlästä. Tämä korjaantuu ajan mittaan, kun muovit vähän kuluvat, mutta ärsyttää se silti.

Laajentuneet valikoimat

Aikaisemmin korttimuovit palvelivat lähinnä keräilykorttipelien pelaajien tarvetta. Siellä puolella muovittaminen on hyvin vakiintunut käytäntö, sillä etenkin harvinaisemmat kortit halutaan pitää hyvässä kunnossa. Useimmat keräilykorttipelit käyttävät isoja pokerikokoisia kortteja, kun taas lautapeleissä isoimmatkin kortit ovat usein pienempää bridgekokoa ja vieläkin pienempiä.

Korttimuovien on tietysti syytä olla sopivan kokoisia, liian isot muovit lerpattavat häiritsevästi. On vähän makuasia, miten paljon isompia muovit saavat olla, kaikkia vähän liian isot muovit eivät häiritse.

Tilanne on nykyisin onneksi parempi. Lautapelit.fi myi jo aikaisemmin omia pieniä muovejaan ja nyt Dragon Shield -muoveja valmistava Arcane Tinman on julkaissut sarjan Board Game Sleeves -muoveja, joita saa neljässä eri koossa. Fantasy Flight myy samoin omia lautapelimuovejaan, jotka ilmeisesti ovat tismalleen samoja Arcane Tinmanin muoveja eri paketissa. Nyt useimmille peleille löytyy sopivankokoiset korttimuovit. Neliönmuotoisille korteille ei kuitenkaan vieläkään ole sopivia muoveja.

Korttimuoveja on monta eri lajia. Halvimmat muovit ovat varsin ohuita ja pehmeitä. Kalliimmasta päästä löytyy tuntuvasti tukevampia muoveja, joissa korttien taustapuolet voivat olla erilaisilla väreillä tai kuvilla koristeltuja. Merkeistä Dragon Shieldin ohella suosittu on Ultra Pro.

Testissä Board Game Sleeves

Lautapelit.fi toimitti Lautapelioppaalle testattavaksi uusia Arcane Tinmenin Board Game Sleeves -muoveja ja niitä kelpaa kyllä suositella lautapelikäyttöön. Muovit ovat paksuudeltaan keskitasoa: eivät ohuimpia, mutta eivät tukevimpiakaan. Se on ihan hyvä, sillä liian paksut muovit ovat käytössä epämiellyttäviä, pakat turpoavat helposti liian paksuiksi

Itse olen ollut halpojen Ultra Pro -korttimuovien käyttäjä jo vuosikausia. Niihin verrattuna uudet Board Game Sleevesit tuntuvat tukevilta. Se, että muovit ovat juuri sopivan kokoisia, on kyllä melkoinen plussa. Kiusaus vaihtaa Dominionin kortit Ultra Pron vähän liian isoista muoveista sopiviin Board Game Sleeveseihin on kohtalainen, mutta uusien muovien hinta ja ennen kaikkea vaihtamisen vaiva (molemmissa Dominioneissa kun on yhteensä noin tuhat korttia) pitää minut vielä vanhoissa.

Näitä muoveja saa ainakin Lautapelit.fi:stä ja 100 kpl paketti maksaa koosta riippuen noin 3-4 euroa. Kokoja on neljä: large, medium, small ja mini. Large ja medium ovat lähes samankokoisia, samoin small ja mini. Large näyttäisi olevan useimmille isokorttisille europeleille oikea koko, medium taas sopii jenkkipeleille, joiden kortit ovat isoja mutta pokerikokoa pienempiä. Small sopii europelien pikkukorteille ja mini etenkin Fantasy Flightin käyttämille minikorteille (esim. Arkham Horror).

Small-kokoiset kortit olivat juuri tasantarkkaan Lehmänkauppojen korteille sopivia, joten siihen käyttöön ne pääsivät. Mini-muoveille en omasta kokoelmastani löytänyt käyttöä, mutta vähän kyselemällä niillekin löytyi heti ottaja. Large on tosiaan kuin Dominionille tehty, mediumille sopivaa peliä pitää vielä vähän hakea.

Palkintoa on jaettu vuodesta 1990 alkaen, sen aloitti lehti Der Pöppel-Revue. Alunperin ääniä kerättiin lähinnä saksalaisilta pelialan edustajilta ja pelikerhoilta, mutta internetin myötä kuka tahansa on voinut osallistua pelin valintaan. Äänestyslomake löytyy netistä, äänestysaika päättyy heinäkuun lopussa. Tulokset julkaistaan lokakuussa Spiele-messuilla.

Äänestyksen avaaminen kaikelle kansalle on vaikuttanut tuloksiin sikäli, että palkinnon voi voittaa nykyisin vain tarpeeksi suosittu peli. Käytännössä voittajat ovat aina olleet hyviä pelejä, mutta kieltämättä 1990-luvun alussa äänestyksen kärki oli huomattavasti saksalaisempaa kuin nykyisin — tosin tilanne lautapelien maailmassa on muutenkin vähän toinen.

Peliharrastajalle DSP-voittajien listan selailu on kuitenkin varma tapa löytää erittäin hyviä pelejä.

DSP-palkintoihin kuuluu pääpalkinnon lisäksi parhaan lastenpelin palkinto ja parhaiten laadituille säännöille myönnettävä Essenin kaupungin Kultainen sulka.

Deutscher Spiele Preis -voittajat

• 2011: 7 Wonders
• 2010: Fresko
• 2009: Dominion
• 2008: Agricola
• 2007: Taivaan pilarit
• 2006: Caylus
• 2005: Louis XIV
• 2004: Saint Petersburg
• 2003: Amun-Re
• 2002: Puerto Rico
  
• 2001: Carcassonne
• 2000: Taj Mahal
• 1999: Tikal
• 1998: Tigris & Euphrates
• 1997: Löwenherz
• 1996: El Grande
• 1995: Catanin uudisasukkaat
• 1994: 6 nimmt!
• 1993: Modern Art
• 1992: Der fliegende Holländer
• 1991: Master Labyrinth
• 1990: Adel verpflichtet

Toisenlainen lista Lautapelioppaassa arvostelluista Deutscher Spiele Preis -voittajista.

Lastenpelisarja

Lähes alusta alkaen mukana on ollut myös parhaan lastenpelin sarja.

• 2011: Monster-Falle
• 2010: Octopus (Kraken-Alarm)
• 2009: Alfred (Burg der 1000 Spiegel)
• 2008: Wer war’s
• 2007: Roqfort
• 2006: Velhojen yö
• 2005: Akaba
• 2004: Vimmaiset vampyyrit
• 2003: Schloss Schlotterstein
• 2002: Höchst Verdähctig
• 2001: Zapp Zerapp
• 2000: Piraten-Pitt
• 1999: Kayanak
• 1998: Kanaset
• 1997: Sir Hasse
• 1996: Hallo Dachs!
• 1995: Piepmatz
• 1994: Husch Husch kleine Hexe
• 1993: Verflixt Gemixt
• 1992: Galloping Pigs

Lautapelioppaassa arvostellut Deutscher Spiele Preis -lastenpelivoittajat.

Essener Feder -voittajat

Essenin kaupungin sponsoroima Kultainen sulka on palkinto parhaiten laadituille säännöille. Kultainen sulka oli alunperin osa Spiel des Jahres -palkintoja, mutta vuonna 1988 SdJ-raati jakoi viimeiset sulkansa. Vuonna 1989 oli välivuosi, jonka jälkeen sulasta tuli osa DSP-palkintoja.

• 2011: Expedition Sumatra
• 2010: At the Gates of Loyang
• 2009: Diamonds Club
• 2008: Jamaica
• 2007: Roqfort
• 2006: Velhojen yö
• 2005: Piranha Pedro
• 2004: Fifth Avenue
• 2003: Alhambra
• 2002: Puerto Rico
• 2001: Uudet löytöretket
• 2000: Taj Mahal
• 1999: Union Pacific
• 1998: Die Macher
• 1997: Mississippi Queen
• 1996: Top Race
• 1995: Catanin uudisasukkaat
• 1994: Neue Spiele im Alten Rom
• 1993: Acquire
• 1992: Coco Crazy
• 1991: Hotu Matua
• 1990: Life Style
• 1988: Ausbrecher AG
• 1987: Spy vs Spy
• 1986: das Blaue Amulett
• 1985: Wildlife Adventure
• 1984: Inka
• 1983: Giganten
• 1982: Dark Tower
• 1981: Focus

Lautapelioppaassa arvostellut Essener Feder -voittajat.

Mukana on toimintokortit kuudennelle pelaajalle. Lisäosa tuo kolme uutta aloitusmaailmaa, niitä on nyt yhteensä 12. Jatkossa pelaajat saavat kaksi aloitusmaailmaa (yksi sotilaallisempi ”punainen” ja yksi tuotteisiin ja Consume-voimiin suuntautuva ”sininen”). Pelaajat saavat lisäksi kuusi aloituskorttiaan ja voivat niiden ja pelin tavoitteiden perusteella valita, kumman aloitusmaailman haluavat. Toinen heitetään pois aloituskädestä poistettavien kahden kortin kanssa.

Aloitusmaailman valitseminen tekee tavoitteista (Goals) kiinnostavampia, sillä ne vaikuttavat planeetan valintaan. Se tasoittaa nostotuuriakin. Pelaaja, jolla on vahvat aloituskortit ei yleensä välitä tavoitteista, jolloin ilman hyvää korttiyhdistelmää aloittanut pelaaja voi usein valita aloitusplaneetan, jolla saa napattua helposti ”ensimmäisenä”-tavoitteen. Korttien nostaminen paljastaa sitten sopivan strategian. Rebel vs Imperium lisää kaksi uutta ”eniten”-tavoitetta ja kolme uutta ”ensimmäisenä”-tavoitetta tuomaan vaihtelua.

Korttisetin muuttaminen vaikuttaa tietysti strategioihin. Sotilasstrategiat saavat potkua uusista Imperiumin ja kapinallisten kuutosen kehityskorteista, mutta myös Rebel Strongholdista (puolustus 9) ja Alien Monolithista (puolustus 8). Yhteensopivien kuuden hintaisten kehityskorttien rakentaminen on aikaisempaa vahvempi tie voittoon, koska näitä kortteja on enemmän. Kehityskortit kuten Galactic Salon (voittopiste kulutusvaiheessa, ei tarvitse tuotetta) ja Galactic Advertisers (nosta kortti kulutusvaiheessa) mahdollistavat strategiat, jotka perustuvat vain muutaman maailman pelaamiseen. Uplift Code ja uudet Uplift-maailmat luovat Uplift-strategian, Galactic Exchange taas tehostaa monimuotoisuuteen perustuvia kulutusstrategioita.

Valtaukset: Kuinka suoraa vuorovaikutusta haluat?

Uusien korttien lisäksi Rebel vs Imperium mahdollistaa valtaukset. Pelaajat voivat tietyissä olosuhteissa vallata sotilasmaailman toisen pelaajan pöydästä. Jotkut pelaajat ovat toivoneet tällaista suoraa vuorovaikutusta, toiset eivät. Tiedostamme tämän ja olemme suunnitelleet valtaukset siten, että ne voivat olla aina käytössä, aina pois käytöstä tai olla mukana joka toisessa pelissä (”virallinen” sääntö). Kun valtaukset eivät ole käytössä, tietty joukko erikoisvoimia (merkitty tietyillä symboleilla) eivät ole käytössä. Muuten nämä kortit ovat käytössä ja edelleen suunnilleen yhtä hyviä, sillä niiden muut ominaisuudet ovat käyttökelpoisia eri tilanteissa.

Jotkut pelaajat ovat aina ihmetelleet, miksi pelaajat eivät voi käyttää sotilasvoimiaan toisten pelaajien maailmoiden valloittamiseen. Vastaukseni tähän liittyy osittain teemaan: pienen tukikohdan tai alkuperäisen sivilisaation valloittamiseen vaadittava sotilasvoima on yleisesti ottaen paljon pienempi kuin se, mitä vaaditaan samalla teknologiatasolla olevan tai isompaan imperiumiin kuuluvan alueen valtaamiseen ja pitämiseen.

Ajatelkaa esimerkiksi miten pienillä joukoilla Cortez ja Pizarro valtasivat atsteekkien ja inkojen sivilisaatiot vain 40 vuoden sisällä Kolumbuksen löydöistä. Toisaalta yksikään eurooppalaisten siirtomaa ei vaihtanut omistajaa ennen kuin toisessa englantilaisen ja hollantilaisten välisessä sodassa (Uusi Amsterdam), yli sata vuotta sen jälkeen kun atsteekit ja inkat kaatuivat.

Race for the Galaxy on tietysti tieteisfiktiota ja olisin voinut kirjoittaa sen ”historian” eri tavalla. En kuitenkaan halunnut tehdä niin, koska halusin kuvata sivilisaatiot aluksi laajenemassa ilman konfliktia ja sitten, lisäosissa, kuvata sivilisaatioiden vähittäistä törmäystä toisiinsa ja rajasotia. Monet, monet alueenvalloituspelit yhdistävät taloudellista kasvua ja sodankäyntiä, mutta pääasiallinen ratkaisu niissä on ”aseita nyt vs sijoitus suurempaan talouteen, jolla saa enemmän aseita myöhemmin”, eikä ”aseita vs leipää”. Race for the Galaxy, jossa painopiste on kulutukseen perustuvien talouksien luomisessa, mahdollistaa tämän korkeamman tason strategisen ratkaisun.

On tavallista, varsinkin valtauspeleissä, joissa on paljon pelaajia, että useat pelaajat tavoittelevat sotilaallista etua samalla kun toinen joukko pelaajia kilvoittelee muilla kuin sotilaallisilla tavoilla. Tämä voi luoda mielenkiintoista jännitettä, etenkin sen suhteen kuinka ja milloin peli lopetetaan.

Lisäosan kiinnostavimpia uusia kortteja. Kuva: Oskari / BGG

Heikkouksia ja puolustuksia

Halusin lisäksi kuvata miten imperiumit liukuvat hitaasti sotaan, joka on harvoin kuvattu aihe peleissä. Niinpä Rebel vs Imperiumissa pelaajat eivät voi vain hyökätä; he tarvitsevat ”tekosyyn” aloittaakseen valtaukset. Jos pelaajan valtakunta on Imperiumin puolella (pelaamalla Imperiumi-kortin), sisältää kapinallisten sotilasmaailmoja tai osallistuu galaktiseen asevarusteluun (pelaajalla on sotilasvoimaa), siitä tulee haavoittuvainen valtauksille. Mitä useampia näistä asioista valtakunta tekee, sitä suuremmassa vaarassa se on. Valtakunta, joka välttää näitä asioita (välttämällä sotilasmaailmoita tai pelaamalla ne Contact Specialistin avulla), on turvassa valtauksilta.

Tavallinen taktiikka peruspelissä on hankkia hieman sotilasvoimaa (vaikkapa Space Marines -kortilla) ja vallata sitten pari sotilaallista windfall-maailmaa kasvun nopeuttamiseksi. Kun valtaukset ovat mukana, pelaajien on harkittava tätä lähes ”ilmaista lounasta”, sillä voimakkaammat sotilasvaltakunnat voivat myöhemmin vallata nämä maailmat.

Tietysti nämä suuremmat sotilasvaltakunnat voivat käyttää Settle-toimintonsa arvokkaampien sotilasmaailmoiden valtaamiseen omasta kädestään. Race for the Galaxy on, kuitenkin, korttipeli, ja se, ettei vastapelaajien kortteja tiedä, luo epävarmuutta heidän aikeistaan.

Toisen pelaajan maailman valloittaminen edellyttää, että sotilasvoimasi on suurempi tai yhtä suuri kuin kohdemaailman puolustusarvo ja vastapuolen sotilasvoima. Lisäksi uhrin täytyy olla haavoittuvainen valtauksillesi. Vaadittava sotilasvoima määritellään Settle-vaiheen alussa (poislukien käytettävissä oleva tilapäinen sotilasvoima), joten valtaukset ovat melko yksinkertaisia. Develop-vaihe voi kuitenkin tapahtua ennen Settleä ja sen aikana pelaajat voivat pelata lisää sotilasvoimaa ja siten muuttaa valtakuntien välistä tasapainoa. Niinpä toisten pelaajien vaihevalintoihin liittyvä arvailupeli, Race for the Galaxyn keskeinen elementti, pätee myös valtauksissa.

Pelin mukana tulee mittarit ja kuutiot, joiden avulla on helppo näyttää haavoittuvuudet ja seurata sotilasvoimia pöydän toiselta puolelta. Mukana on myös kaksinpeliskenaario, Rebel Cantina vastaan Imperium Warlord, jonka avulla on helppo kokeilla valtauspeliä.

Ja voittajat ovat…

Ensimmäisen Race for the Galaxyn lisäosan mukana tuli tyhjiä kortteja ja kilpailukortti, jonka avulla pelaajat saattoivat ehdottaa omia korttejaan tähän lisäosaan. Toivoimme saavamme mielenkiintoisia uusia ideoita ja saimmekin yli 40 ehdotusta. Näiden ehdotusten tutkiminen vei paljon aikaa, sillä minun ja Wei-Hwa Huangin piti paitsi arvostella kortit sellaisenaan, mutta myös pohtia, voiko niiden perusideoita hyödyntää millään tavalla, huomioiden lisäosan korttisetin. Päädyimme pelitestaamaan noin tusinaa korttia ennen voittajien valitsemista.

Jotkut ideoista sopivat paremmin kolmanteen lisäosaan ja niitä harkitaan siihen. Rebel vs Imperiumin mukana tulee taas kilpailukortti (mutta ei tyhjiä kortteja). Harkitsemme jopa viiden kilpailuvoittajan sisällyttämistä kolmanteen lisäosaan, lopullisesta korttivalikoimasta riippuen, ja toivomme saavamme lisää ehdotuksia. (Kaikki ensimmäisestä kisasta myöhästyneet ehdotukset ovat automaattisesti mukana toisessa.)

Kuten Rio Granden nettisivuilla tiedotettiin, useampi osallistuja — Kester Jarvis, Dave ja Meredit Mattingly ja Gary Riley — ehdotti jotain, jonka olimme jo itse keksineet Rebel vs Imperiumia varten. Varsinaiset voittajat sovellettiin saksalaisen pelisuunnittelija Rüdiger Dornin ehdotuksesta Hidden Fortress ja kahden amerikkalaisen pelaajan, Tom Lilesin ja James Selfin, ehdotuksesta R&D Crash Program. Onneksi olkoon!

Rebel vs Imperium lisää kuudennen pelaajan, kolme uutta aloitusmaailmaa (ja merkit niille yksinpeliin), viisi uutta tavoitetta, valtaussäännöt (ja välineet pelaajien sotilasvoiman seuraamiseen) ja 41 uutta korttia Race for the Galaxyyn. Nauttikaa!

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Boardgame Newsissä nimellä Designer Preview: Race for the Galaxy: Rebel vs Imperium. This article first appeared on BoardgameNews.com. Translated by Mikko Saari.

Joten, lisäosassa on kortteja ja aion kertoa niistä jotain. Olen kertonut korttien historiasta Secret History of the Intrigue Cards -artikkelissa, joka on julkaistu BoardGameGeekissä. Tämä jälkikatsaus jakautuu muutamaan osaan. Kerron ensin, mitä paketista löytyy. Sitten selitän vähän lisäosan anatomiaa, eli miten erilaiset kortit saavat Dominionin lisäosan toimimaan. Lopuksi käyn läpi Valtaistuinsali-komboja. Mutta, ensin:

Tiedätkö edes, mikä Dominion on?

Luultavasti tiedät, kun kerran luet tätä, mutta varmistetaan vielä. Dominion on tekemäni peli, jossa rakennat pakkaa samalla kun pelaat sitä. Siis sitä pakkaa. Dominionista löytyy arvostelu täältä, joten jos peli on vieras, lue arvostelu ensin: Dominionin arvostelu.

Dominion — Hovin juonet on ihan kuin Dominion, mutta eri korteilla. Jos et ole pelannut Dominionia aikaisemmin, suosittelen aloittamaan perussetillä. Se on yksinkertaisempi, mikä ei todellakaan ole huono juttu. Jos olet pelannut Dominionia kavereiden kanssa, mutta sinulla ei ole sitä itselläsi, voit aloittaa Hovin juonilla, koska voit pelata sitä ilman peruspeliä ja kun pelaat näiden kaveriesi kanssa, voitte yhdistää pelit. Ihan yhtä hyvin voit aloittaa perussetillä, en pahastu. Jos sinulla on jo perussetti, suosittelen hankkimaan Hovin juonet. Kaksi kappaletta perussettiä on vain hölmöä.

Mitä paketissa on?

Sisällöltään Hovin juonet on sama kuin Dominion, mutta 25 valtakuntakortin valikoima on korvattu uusilla (kutakin 10-12 kappaletta, kuten perussetissäkin). Hovin juonet sisältää Kuparit, Tilat, Kiroukset ja muut oheiskortit, kuten perussettikin. Se on siis itsenäinen lisäosa, jota voi pelata joko yksinään tai yhdistettynä peruspeliin. Sääntökirja ei tietenkään ole sama, koska sen pitää selittää uudet kortit, eikä samoja vanhoja. Lisäksi pohjakortit Kuparille ja muille oheiskorteille ovat poissa, koska kukaan ei käyttänyt niitä. Voit käyttää tyhjiä kortteja niiden tilalla, jos jäit kaipaamaan niitä. Valtakuntakorteille on pohjakortit, joita kutsumme nykyisin arpomiskorteiksi, koska siihenhän niitä käytetään.

Koska Hovin juonien mukana tulee myös rahat ja pistekortit, perussetin kanssa voitte pelata viiden ja kuuden hengen pelejä. Ohjeet niihin tulevat mukana. Jos teillä on perussetti ja Hovin juonet, voitte myös jakautua kahteen korkeintaan neljän hengen ryhmään ja voitte pelata kahta peliä yhtä aikaa, käyttäen molempia settejä kummassakin pelissä. Samaa valtakuntakorttia ei saa molempiin peleihin yhtä aikaa, mutta sehän ei haittaa.

Siis: 25 uutta korttia. Se tarkoittaa vaihtelua. Korttien yhdistelmien määrä nousee valtavasti, joten vaatii tuntuvasti enemmän pelaamista, ennen kuin valikoima alkaa tuntua liiankin tutulta.

Perussetillä ei oikeastaan ole mitään tiettyä teemaa. Se esitteli itse pelin, sen ei tarvinnut tehdä muuta. Lähinnä teemana voisi olla ”yksinkertaisuus”. Perussetissä on muun muassa kuusi korttia, joissa on vain +jotakin, eikä mitään tekstiä. Hovin juonissa tällaisia kortteja on vain kaksi. Hovin juonissa olemme olettaneet, että olet pelannut peliä aikaisemmin ja olet valmis monimutkaisemmille korteille. No, eivät ne liian mutkikkaita ole, vaan juuri sopivasti.

Hovin juonilla on kaksi pääteemaa: voittopistekortit, jotka tekevät jotain ja päätöksenteko.

Peruspelissä voittopistekortit ovat turhia, kunnes koittaa pisteenlasku. Se pitää enimmäkseen paikkansa myös Hovin juonissa: aloitat yhä Tiloilla ja lopussa odottavat Läänit. Hovin juonet lisää kuitenkin kolme uutta voittopistekorttia, jotka tekevät jotain hyödyllistä pelin aikana. Suuri sali vain korvaa itsensä, mutta se tarkoittaa, ettei se vie tilaa pakasta. Haaremi toimii myös hopeana ja Aateliset ovat itsessään melkoinen kortinnostokone.

Perussetissä on tarkoituksella hyvin vähän päätöksentekoa sisältäviä kortteja, jotta peli kulkisi nopeammin aloittelijoilta. Ostosten valitsemisessa on riittävästi päätöksentekoa. Muutamassa kortissa on valintoja, mutta niitä on vähän. Hovin juonissa niitä on paljon. Yli puolet korteista sisältää päätöksiä. Joskus joudut itse tekemään valintoja, joskus vastustajasi. Päätöksiä koko ajan! Saatat ajatella että voi ei, peli etenee hitaasti. Ei se etene. Okei, setissä on yksi hidas kortti, Apuri, mutta siinäpä se. Perussetti on todella nopea kokeneilla pelaajilla, joten ei haittaa, jos Hovin juonet hidastaa sitä vähän – olet silti vasta sekoittamassa korttejasi, kun vuorosi taas tulee.

Voittopistekortit-tekevät-muutakin-teemaa tukee pari korttia, jotka välittävät muiden korttien tyypistä (Rautapaja ja Kymmenykset) ja yksi kortti, joka etsii erityisesti voittopistekortteja (Tiedustelija). Lisäksi mukana on kaksi korttia, jotka hyötyvät tavallisista voittopistekorteista: Paroni pitää Tiloista ja Herttua Pitäjistä.

Kannattaa myös huomata uudet mahdollisuudet tuhota vastapuolen kortteja. Perussetissä oli vain yksi tällainen kortti, Varas. Hovin juonissa on kolme tämäntyylistä korttia, eivätkä ne tuhoa vain aarteita. Tihulainen tuhoaa mitä tahansa, mikä maksaa yli kolme rahaa, Huijari voi vaihtaa mitä tahansa saman hintaiseen korttiin (ei erityisen kätevää Läänejä vastaan, mutta erittäin hyvä Kuparia vastaan) ja Naamiaiset pakottavat pelaajan antamaan kortin vasemmalla. Alussa kortti pyörittää Tiloja, mutta lopussa se voi olla tuskallinen.

Mukana on erihintaisia kortteja, joten kun valitset kymmenen sattumanvaraista korttia, saat luultavasti hyvän sekoituksen. Huomaa, että setissä on mukana kaksi kuuden hintaista korttia, joten kuusi rahaa tarkoittaa entistä vähemmän automaattista kullan ostamista.

Mitä teemaan tulee, lisäosan aiheena on juonittelu. Tämä oli suoraa seurausta setin mekaniikan teemoista, mukaanlukien yksi poisjäänyt teema. Alunperin tämän setin teemana oli kertakäyttökortit, siis kortit, jotka tekevät jotain ja sitten ne heitetään pois, kuten Pidot. Paljastui, ettei se ole erityisen hyvä teema. Kertakäyttökortit ovat kivoja joskus. Joitain ne eivät miellytä: jos teet pakan Pidoista, lopulta sinulla ei ole yhtään Pidot-korttia ja se häiritsee ihmisiä. Toiset eivät pidä rangaistuksista ja kortin käyttäminen vain kerran tuntuu rangaistukselta. Oli miten oli, teemana se oli kehno ja siksi se on poissa. Hovin juonissa on vain yksi kertakäyttökortti, Kaivoskylä, ja senkin kertakäyttöisyys on valinnaista.

Alunperin setissä siis oli paljon kertakäyttökortteja ja mitä se tarkoittaa temaattisesti? Tapahtumia, jotka tapahtuvat kerran. Kuten Pidot, joka muuten oli alunperin tässä setissä.

Samaan aikaan setissä oli paljon ”valitse yksi” -tyyppisiä kortteja, joita nimettiin palkollisten mukaan. Ne ovat palvelusväkeä, joka juoksentelee asioillasi. Kun yhdistetään palkolliset ja tapahtumat, siinä se on: juonittelu. Tapahtumat poistuivat, mutta minkäs teet. Juutuin juonitteluteemaan.

Vielä yksi juttu siitä, mitä saat. Mitä saat on, pohjimmiltaan, lisää Dominionia. Hovin juonet ei yritä viedä peliä yllättävään suuntaan. Se ei yritä muuttaa peliä. Se on uskollinen perussetille ja tarjoilee uusia mekaniikkoja, joita voisi olla missä tahansa lisäosassa, yrittämättä mitään eksoottista. Minusta tämä oli tärkeää ensimmäiselle lisäosalle. Kuvittele, että ensimmäinen lisäosa veisikin pelin aivan radikaalin uuteen suuntaan. Jonkin aikaa tarjolla olisi vain ensimmäinen lisäosa ja peruspeli. Puolet korteista tekisi silloin jotain uutta ja radikaalia. Minusta vaikutti paremmalta idealta rakentaa kunnon perustukset ennen enempää poikkeamista. Niin me siis teimme!

Lisäosan anatomia

Alusta asti tiesin, että lisäosien piti toimia itsenäisesti (tarkoitan sen jälkeen, kun Kuparit ja Tilat ja muut on lisätty; kaikkien lisäosien ei tietenkään tarvitse sisältää niitä). Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin, tiedän että monet haluavat aluksi pelata pelkästään uutta settiä. Pelataan vain uusilla korteilla! Toiseksi, jos pelaajalla on monta lisäosaa, kaikkia ei välttämättä käytetä ja mikä tahansa yhdistelmä onkin käytössä, sen täytyy toimia. Jos setti vaatii kaksi tai kolme tapaa saada +2 toimintoa toimiakseen itsekseen, silloin jokainen lisäosa tarvitsee ne kortit, jotta peli toimii kun settejä yhdistellään. Se, että lisäosat toimivat itsenäisesti on välttämätöntä, jotta ne toimisivat yhdisteltynä miten sattuu.

Mikä sitten saa lisäosan toimimaan itsekseen? Tärkeää on, että kun pöytään jaetaan kymmenen sattumanvaraista korttia, tarjolla pitäisi olla monta eri strategiaa. Mitä tärkeämpi joku strategia pelille on, sitä useamman kortin on sitä tuettava.

Yksi tapa luokitella strategioita on se, miten ne selviävät yksi toiminto vuorossa -säännöstä? Se on merkittävä rajoitus pakalle kuin pakalle. Ongelmaan on neljä pääasiallista ratkaisua ja yksi tapa kiertää se:

• Käytä vain kahta tai kolmea toimintoa. Silloin et nosta niitä usein yhtä aikaa. Jotta tämä toimisi, tarvitset ”lopetustoimintoja”, joilla on isot toiminnot. Niiden 2-3 toiminnon on tehtävä jotain suurta. Tihulainen, Kiduttaja, Kauppa-asema, Kymmenykset ja Aateliset täyttävät tämän roolin, jossain määrin myös halvemmat Paroni, Silta ja Kupariseppä.
• Käytä ”ilmaisia” toimintoja, eli kortteja joista saa +1 kortti ja +1 toiminto. Ne voi aina pelata kaikki. Hovin juonissa näitä kortteja on paljon. Toivomuskaivo, Kaivoskylä ja Parannustyö ovat suoraan ilmaisia toimintoja. Apuri ja Suuri sali ovat ilmaisia, mutta eivät silloin tee mitään. Tiedustelija ja Kätyri ovat käytännössä ilmaisia. Hökkelikylä ja Aateliset ovat ilmaisia komboissa. Vehkeilijä ja Kymmenykset ovat joskus ilmaisia. Jos haluat pelata ketjun kortteja, Hovin juonet tarjoaa paljon vaihtoehtoja.
• Heitä pois ja tuhoa kortteja hyödyllisesti, kuten Kellarilla ja Muutostöillä. Jos nostat toiminnon, jota et voi pelata, voit silti tehdä sillä jotain. Hovin juonissa Kellarin paikkaa pelaa Salainen kammio ja Parannustyö vastaa Muutostöitä. Sisäpiha ja Salainen kammio voivat jemmata ylimääräisen toiminnon seuraavalle kierrokselle.
• Käytä kortteja, joista saat +2 toimintoa, kuten Kylä. Nämä antavat suoraan mahdollisuuden pelata lisää toimintoja. Hovin juonissa on Hökkelikylä, Kaivoskylä ja Aatelisten toinen toiminto.
• Voit myös olla välittämättä nostamista toiminnoista, joita et voi pelata. Tämä on yleensä huono tapa pelata, mutta joillakin strategioilla siinä on järkeä. En mitenkään erityisesti koe tämän pelitavan tukemista tarpeelliseksi, mutta Rautapaja auttaa tällaisen pakan rakentamisessa.

Toinen tapa lähestyä strategiaa on se, mistä pisteet tulevat?

• Tilat: Jos haluat hamstrata Tiloja, Hovin juonet tarjoaa suoraan Paronin ja epäsuorasti Sillan.
• Pitäjät: Herttua tekee Pitäjistä houkuttelevia.
• Läänit: Tavallisin tapa, ei vaadi erityistä tukea.
• Kiroukset: Kiduttaja ja Huijari antavat uusia tapoja jaella Kirouksia.
• Erikoisvoittopisteet: Perussetissä on vain Puutarhat, Hovin juonissa on Herttua, Suuri sali, Haaremi ja Aateliset. Suuri sali auttaa nopeaa voittopisteiden keräämistä, Haaremi ja Aateliset edistävät Läänien saamista, mutta tuottavat samalla itsekin pisteitä.

Ja lopulta: millä tavalla teet pakastasi tai vuoroistasi parempia kuin muilla pelaajilla?

• Lisäämällä hyviä kortteja. Jos voit ostaa useamman kuin yhden kortin kierroksessa voit hukuttaa huonommat kortit parempien sekaan. Hovin juonissa on kolme lisäostokorttia – Silta, Paroni ja Apuri – ja lisäksi Rautapaja Työpajan muunnelmana.
• Poistamalla huonot kortit. Pelin aloituksen Tilat ja Kuparit eivät ole erityisen hyviä ja yleensä on hyvä päästä niistä eroon. Käskynhaltija ja Naamiaiset antavat sinun tuhota kortteja.
• Parantamalla korttejasi. Poista huono ja ota samalla parempi tilalle. Kauppa-asema ja Parannustyö mahdollistavat tämän.
• Nostamalla enemmän kortteja. Huonommillakin korteilla pärjää, jos niitä nostaa paljon. Kätyrillä voit saada jopa +4 korttia, Kiduttaja ja Aateliset antavat +3 korttia, Naamiaiset ja Käskynhaltija antavat +2 korttia, samoin Sisäpiha käytännössä ja Hökkelikylä joskus. Toivomuskaivo on joskus Laboratorio. Tiedustelija ja Kymmenykset voivat tuoda joskus nostoja.
• Muuttamalla nostojasi. Ohita heikommat kortit ja nosta paremmat. Tiedustelija auttaa tässä. Sisäpiha ja Salainen kammio antavat sinun vaikuttaa siihen, miten korttisi jakautuvat tälle ja seuraavalle kierrokselle.
• Hyökkää! Hyökkäykset hidastavat vastapelaajiasi. Hovin juonissa on Huijari, Kätyri, Tihulainen ja Kiduttaja, jotka antavat sinun tuhota vastapelaajiesi kortteja, laittaa huonoja kortteja heidän pakkoihinsa ja pakottaa heidät poistamaan kortteja. Naamiaisetkin voivat joskus sattua.
• Puolustaudu! Hidastumisen välttäminen on kuin nopeutumista. Voit suojautua hyökkäyksiltä monin tavoin, mutta Salainen kammio on se ilmeinen tapa.
• Lopeta peli. Pelin lopussa vain voittopisteet ratkaisevat. Sillä välin kun vastustajasi rakentavat hienoja koneistoja, voit kerätä pisteitä ja yrittää lopettaa pelin lyhyeen. Paroni ja Kupariseppä mahdollistavat nopean voittopistekorttien keräämisen. Rautapaja, Silta ja Parannustyö auttavat tyhjentämään pinoja nopeasti.

Tässä vaiheessa saatat miettiä, mitkä Hovin juonten korteista eivät kuulu mihinkään näistä kategorioista? Vastaus on helppo: ei mitkään. Jokainen kortti edistää jotain strategiaa.

Valtaistuinsalimuunnelmia

Lopuksi Valtaistuinsali-komboja. Halusin esitellä tiettyjä nimenomaisia tapoja pitää hauskaa korttien kanssa. Toisaalta en halua spoilata mitään, kombojen löytäminen on osa pelin iloa. Kompromissina esittelen Valtaistuinsalin kanssa syntyviä komboja, sillä ne ovat toisaalta ilmeisimpiä, mutta joskus myös hämmentävimpiä.

Aateliset: Tämä on vahva yhdistelmä. Tavallinen tapa on ottaa kolme korttia ensin ja sitten toimintoja tai kortteja, riippuen kädessä olevista korteista.

Apuri: Valtaistuinsali ja Apuri on yksi joka lajia, eli Tori vaikealla tavalla. En suosittele. Käytä Valtaistuinsalia kalleimpaan korttiisi, siinä minun neuvoni. Silti, sillä mennään mitä saadaan.

Kaivoskylä: Tämä on hämmentävä tapaus. Kaivoskylä antaa lisäbonuksen, jos tuhoat Kaivoskylän. Jos käytät korttiin Valtaistuinsalia ja tuhoat sen ensimmäisellä kerralla, et voi enää tuhota sitä toisella kerralla. Se on tuhottu jo. Voit Valtaistuinsalittaa sen ja tuhota sen kerran, mutta tällä tavalla et voi saada neljää rahaa yhdestä Kaivoskylästä.

Kiduttaja: Kukaan ei halua tulla kidutetuksi kahdesti, mutta jos niin käy, voit ainakin ottaa Kirouksen ensimmäisellä kerralla ja heittää sen pois toisella kerralla.

Kupariseppä: Kolmen rahan arvoisia kupareita! Ei paha.

Kymmenykset: Tämä kortti tuottaa tuplattuna mitä tahansa tyhjästä (osut neljään Kiroukseen) +8 korttiin, +4 kolikkoon ja +4 toimintoon (Aateliset ja Haaremi molemmilla kerroill)a. Jos huono tuuri käy, saat tuplia tai saat lisätoimintoja, joista ei ole hyötyä, mutta tuplattu Kymmenykset tarjoaa todennäköisesti vaikuttavan kierroksen.

Kätyri: Otat tietysti joko neljä rahaa tai sitten katsot kortit ja valitset sitten. Jos haluat +2 rahaa ja uudet kortit, kannattaa tietysti katsoa kortit ensin. Kätyri on kombo itsensä kanssa, joten Valtaistuinsali ja Kätyri on hyvä yhdistelmä.

Naamiaiset: Toisella kierroksella Naamiaisia kaikki vain kierrättävät eteenpäin sen kortin, jonka saivat ensimmäisellä kerralla. On toki hauskaa nostaa neljä korttia, tuhota kaksi ja pistää kaksi eteenpäin, mutta toiset Naamiaiset eivät juuri satuta muita pelaajia.

Paroni: Kaksi Tilaa kädessä onkin 8 rahaa. Paronilla voi ostaa Läänejä totuttua aikaisemmin, jopa kierroksella kolme, jos aloitat Paronilla ja Hopealla. Haluatko kolmoskierroksen Läänin? No, joskus…

Silta: Tämän kortin haluat tuplata Valtaistuinsalilla. Yksi pelitestaajistani pelasi kerran vuoron, joka meni Valtaistuinsalilla Valtaistuinsali, tällä toisella ensin Silta ja sitten Silta. Ostovaiheessa hän osti viisi Kätyriä. Kätyri on viitosen hintainen kortti. Valtaistuinsali ja Silta on todella suosittu yhdistelmä.

Suuri sali: Tämä on vakuutusta. Kukaan ei halua nostaa pelkkää Valtaistuinsalia. Suuri sali estää tilanteita, joissa sinulla on toimintakelvoton Valtaistuinsali.

Tihulainen: Kalliit hyökkäykset ovat yleensä parhaita kortteja tuplattaviksi. Jos saat pelattua tarpeeksi Tihulaisia, voit estää muita pelaajia tekemästä mitään. Se on vaikeaa. Mutta mitäs kivaa siinä olisi jos se helposti sujuisi…

Vehkeilijä: Valtaistuinsali auttaa vehkeilyssä. Pelasit Valtaistuinsalin, siinä on yksi toiminto. Pelaat Vehkeilijän, siinä toinen, tuplaus, siinä kolmas, joten saat toisesta Vehkeilijästäsi +1 kortin ja +1 toiminnon.

Valtaistuinsali toimii hyvin Sisäpihan, Rautapajan, Hökkelikylän, Käskynhaltijan, Huijarin, Parannustyön ja Toivomuskaivon kanssa. Salaisen kammion ja Kauppa-aseman kanssa se ei ole aivan niin hehkeä, eikä toimi laisinkaan Herttuan tai Haaremin kanssa. Se on joskus hyvä Tiedustelijan kanssa, mutta yleensä ei. Siinä kaikki!

Siinäpä se: lisäosa Dominioniin, 25 uutta valtakuntakorttia, jotka tukevat erilaisia strategioita ja hei, voit valtaistuinsalittaa useimmat niistä. Toivottavasti tästä jutusta oli iloa!

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Boardgame Newsissä nimellä Designer Postview: Dominion: Intrigue. This article first appeared on BoardgameNews.com. Translated by Mikko Saari.

Nykyisen pokeribuumin aikana pelimerkkejä löytää mistä tahansa marketista edullisesti, mutta kaikki eivät halvimpiin merkkeihin tyydy. Suomalaisistakin nettikaupoista löytää pelimerkkejä, jotka maksavat yli euron kappale. Onko paremmista merkeistä mitään iloa pelatessa? Millaisia merkkejä lautapelaajan ylipäätään kannattaa hankkia? Onko chipeistä hyötyä? Siinä kysymyksiä, joihin on luvassa vastauksia.

Pelimerkkien hyvät puolet

Kuva: yashima/flickr

Jos pelissä tarvitsee käsitellä paljon rahaa, pokerichipit voittavat paperirahan nopeudessa. Vaihtorahojen laskeminen ja kerääminen sujuu kätevämmin merkeillä. Mitä enemmän pelissä plärätään rahoja, sitä suurempi on hyöty.

Monet pitävät pelimerkkejä miellyttävinä. Suurikokoisten pelimerkkien näppituntuma on pieniä pahvi- tai muovilätkiä parempi. Varsinkin laadukkaat pelimerkit ovat todella miellyttäviä käsitellä.

Pelimerkeistä näkee helposti, paljonko muilla pelaajilla on rahaa. Pinon kyljestä on helppo nähdä, millaiset rahavarat vastapuolella on. Tämäkin säästää aikaa, kun ei tarvitse erikseen kysellä.

Pelimerkkien huonot puolet

Laadukkaat pelimerkit ovat kalliita ja isot salkut merkkejä ovat paitsi painavia, myös usein hankalan kokoisia. Jos pelaa muualla kuin kotonaan, merkkien raahaaminen on rasittavaa. Näppituntuma on kiva, mutta neljä pelaajaa näpräämässä merkkejään pitää ärsyttävää ääntä.

Pelimerkit paljastavat armotta omistajansa rahavarat, eikä niiden piilottaminen ole helppoa.

Kaikki pelit tuntuvat samanlaisilta, kun joka pelissä pyöritellään samoja chippejä.

Numeroilla vai ilman?

Valtaosa markettien chipeistä on numeroimattomia, eri arvojen merkit erotetaan vain väreillä. Numeroimattomat chipit ovat joustavia, numeroitujen arvot taas on helpompi muistaa. Kumpikaan ei ole itse asiassa lopulta mikään merkittävä etu. Useimmissa peleissä pärjää samoilla ykkösillä, viitosilla ja kympeillä ja numeroimattomienkin merkkien arvot muistaa helposti, varsinkin jos käyttää aina samoja värien ja arvojen yhdistelmiä.

Näin ollen kyseessä on lopulta makuasia, jonka monille ratkaisee se, että ne halvimmat markettichipit ovat tosiaan yleensä numeroimattomia.

Minkälainen setti lautapelikäyttöön tarvitaan?

Pelimerkkisalkku (12-Star Euro)

Useimmissa peleissä pärjää melko pienellä setillä. 300 ja 500 merkin salkut ovat käteviä pokerissa, mutta lautapeleihin pääasiassa liioittelua. Pieni 100 merkin setti on aika näppärä, jos jakauma on hyvä, ja monissa peleissä vähempikin riittää.

Pienessä setissä ei kannata olla liian montaa väriä. Kolme riittää hyvin, jolloin saa ykköset, viitoset ja ison merkin, joka voi olla vähän pelistä riippuen 10 tai 25.

Isoja settejä tarvitsee varsin harvoin, lähinnä juuri 18xx-pelien pelaamiseen. Niissäkin pääsee melko pitkälle 300 merkin setillä, varsinkin kun isoimpina rahoina voi käyttää pelin omia paperirahoja — isoja seteleitä ei juuri vaihdella, niitä lähinnä kertyy loppupelissä pelaajien kartuttaessa varallisuuttaan.

Markettiseteistä Tacticilla on ProPoker-sarjassaan näppärä 100 merkin setti. Se ei ole täydellinen, sillä mukana on neljä väriä, jossa on ehdottomasti yksi liikaa, mutta ainakin setin pieni muovikotelo on todella kätevä merkkien kuljettamiseen matkoilla.

Jos ostaa merkkinsä alan erikoisliikkeestä ja saa valita, millaisen valikoiman ottaa, sopiva pieni lautapelisetti voisi olla esimerkiksi 50 x 1, 25 x 5 ja 25 x 25. Jos tuntuu siltä, että merkkien ulkoasulla on mitään merkitystä, suosittelen ostamaan kertaheitolla nätit merkit, koska jossain vaiheessa ne hankkii kuitenkin. Laadukkaat chipit kestävät pitkään ja ovat siten pitkäikäinen investointi.

Lautapelichippejä

Pokerichippejä (Coin Inlay)

Useimmissa pokerichipeissä on se vika, että ne ovat pokerichippejä. Merkkien koristelu on hyvin pokerivetoista. Se vähän tökkii, jos merkeillä ei koskaan pokeria pelaa. Markettichipit ovat sentään pääasiassa pelkistettyä noppakuvioista lajia, joka sopii muuhunkin kuin pokeriin, mutta tyylikkäämmissä merkeissä pokerikuviointi on päälinja.

Onneksi vaihtoehtoja löytyy. Pokerimarketin valikoimista löytyi 12-Star Euro -merkkejä, joissa on arvot euroissa, eikä minkäänlaisia pokerikuvioita. Sen sijaan merkit ovat kauniin värikkäitä. Niihinhän oli pakko tutustua ja Pokerimarketti toimittikin ystävällisesti muutaman testimerkin katseltavaksi. Pyysin samalla kokeiltavaksi Paulsonin huippulaatuisia merkkejä, joiden kappalehinta on tosiaan 1,35 euroa — siis törkeän kallis. Miten tällainen merkki pärjää vertailussa suunnilleen viiden sentin hintaiseen markettichippiin?

Kun merkit sai käsiinsä, ero on selvä. Olen testimerkkien lisäksi hypistellyt omia 30 senttiä kappaleelta maksavia metallikeskiöisiä Coin Inlay -chippejäni ja erilaisia markettimerkkejä ja karu totuus on, että rahalla saa laatua. Paulsonin todella kalliit merkit ovat näppituntumalta kaikista parhaimpia, niiden hieman karhea pinta ja terävät reunat ovat todella miellyttävät. Jos on tyytyväinen markettimerkkeihinsä, kannattaa pysytellä kaukana paremmista, niin pysyykin tyytyväisenä.

Testivoittaja

12-Star Euro -pelimerkki

Testin voiton vievät 12-Star Eurot. Jos olisin nyt pelimerkkiostoksilla, ostaisin niitä. Ulkonäön suhteen kyse on tietysti makuasiasta, mutta 12-Star Eurojen kirkkaat värit, selkeät numerot ja laadukas materiaali miellyttivät, samoin se, ettei merkkien kuvioinnissa ole pokerista tietoakaan. Paulsoneissa laatu on huipussaan, mutta hinta/laatu-suhde on vähän eri luokkaa. 12-Star Eurot maksavat Pokerimarketissa 25 kappaleen paketeissa 14,75 € paketti, eli yhden merkin hinta on noin 60 senttiä.

Suosituksena todettakoon siis, että kauneutta kaipaavien kannattaa satsata kerralla pelivälineisiin vähän enemmän kuin markettimerkkien verran. Hyvistä merkeistä on pitkäksi aikaa iloa. 12-Star Eurot ovat nimensä mukaisesti erinomainen valinta europelien ystävälle, eikä joku 75-100 merkin setti ole mahdottoman kalliskaan. Merkit ovat myös kätevästi numerollisia. Myös Paulsonin merkkejä on helppo suositella, mutta niiden hinta on varmasti monille liian kova.

Markettimerkit ajavat toki saman asian, mutta itse en niitä viitsisi enää käyttää, mikäli parempia vaihtoehtoja on tarjolla.

Ostoksille

Näitä ja muitakin pokerichippejä myy Pokerimarketti, josta voi tilata myös viitosen hintaisia chippinäytteitä. Pokerimarketista saa myös muita pokeritarvikkeita, joista yleisemmin peliharrastajan näkökulmasta kiinnostavimpia ovat tavallista pahvikorttia laadukkaammat pelikortit. Kannattaa kokeilla esimerkiksi Copagin muovisia pelikortteja, ero tavallisiin on tuntuva. Korteista löytyy lisäjuttua esimerkiksi Nettipokeri.infon pelikorttitestistä.

Kolmen ja neljän pelaajan pelit ovat hieman erilaisia. Kolmen pelaajan pelissä kaikille pelaajille on runsaasti tilaa ja oma vuoro tulee useammin, jolloin pelaajat voivat kontrolloida käsikorttiensa määrää paremmin. Useimmat pääperiaatteet soveltuvat kuitenkin molemmille pelaajamäärille.

Peli alkaa kylien laittamisella. Aloitus on ehkä pelin tärkein osa, joten kylien sijoittaminen kannattaa miettiä huolella. On hyvän tavan mukaista pelata oma vuoro nopeasti turhia jahkailematta, mutta aloituksessa ei kannata hosua, koska tässä vaiheessa voi jo hävitä pelin ennen ainuttakaan nopan heittoa.

Pidä mielessä seuraavat periaatteet, kun teet aloitusta:

• Maksimoi tulevien tuotteiden määrä. Numeroilla 6 ja 8 saat resurssin todennäköisyydellä 5/36, numeroilla 5 ja 9 todennäköisyys on 4/36, numeroilla 4 ja 10 todennäköisyys on 3/36, numeroilla 3 ja 11 todennäköisyys on 2/36 ja numeroilla 2 ja 12 todennäköisyys on 1/36. Kuutonen on siis viisi kertaa parempi kuin kakkonen.
• Valitse resursseja, jotka toimivat hyvin yhdessä:
  • puu ja savi
  • vilja ja kivi
  • lammas, vilja ja kivi
  • puu, savi, lammas ja vilja

  Esimerkiksi jos tuotat paljon pelkästään puuta ja lammasta, et pysty tekemään ilman vaihtokauppaa melkein mitään. Erityisen hyödyllistä on, jos pystyt valitsemaan kyläsi siten, että joku numero tuottaa sinulle sekä puuta että savea tai sekä kiveä että viljaa.

• Analysoi pelilauta. Tutki mitä resurssia tulee olemaan yllin kyllin ja mistä resurssista tulee olemaan pulaa. Jos esimerkiksi savea on numeroissa 2, 9 ja 12, niin savi-9 on todennäköisesti erittäin arvokas ruutu. Jos mahdollista, niin aseta kyläsi siten, että saat itse harvinaisia resursseja, mutta muut eivät saa, jolloin tulet hyötymään pelin aikana käymällä kauppaa.
• Varmista että sinulla on tilaa laajentua ainakin yhden kylän verran, mieluiten kahden kylän verran. Jos sijoitat kyläsi ja tiesi huolimattomasti, muut voivat torpata laajenemismahdollisuutesi. Tämä on erityisen tärkeää nelinpelissä.
• Sijoita tiesi siten, että niistä on hyötyä. Käytännössä aina jos valitset tien siten, että se sojottaa kohti laudan keskustaa, joku laittaa kylänsä siten, että tiesi muuttuu turhaksi. Tästä syystä tie kannattaa laittaa osoittamaan kohti rantaa tai sellaiseen paikkaan, jota muut eivät tule valitsemaan aloituspaikaksi.
• Älä aliarvioi toisen kylän mukana saamiasi resursseja. Jos saat heti kättelyssä puun ja tiilen, pääset rakentamaan tietä haluamaasi paikkaan ja olet askeleen lähempänä kolmatta kylää. Jos jokin resurssi on harvinainen, on suuri apu että saat yhden ylimääräisen sellaisen resurssin pelin alussa.
• Hajauta kyläsi eri numeroille. Sijoita kyläsi siten, että saat resursseja ainakin neljällä, mielellään viidellä tai kuudella eri numerolla. Tasaisesti kertyvät resurssit ovat hyviä kahdesta syystä: käsikokosi ei ylitä seitsemää niin helposti vuorojesi välillä ja toisaalta huonon tuurin mahdollisuus pienenee. Panostamalla samoihin numeroihin todennäköisesti joko voitat ylivoimaisesti tai häviät selkeästi. Panostamalla eri numeroihin voit taistella voitosta melkein joka tapauksessa.

Monet pitävät Catanin Uudisasukkaita tuuripelinä, mutta käsitykseni mukaan noin yksi peli kymmenestä ratkeaa täysin tuurilla, jos vaikkapa nopista tulee koko alkupelin ajan samoja numeroita ja yksi pelaaja karkaa tavoittamattomaan johtoon. Toisaalta joskus käy niin, että yksi pelaajista tippuu pelistä jo alkumetreillä, mutta melkein aina kyse on enemmänkin huonosta aloituksesta kuin huonosta tuurista. Yleensä paras pelaaja kuitenkin voittaa ja tuurin vaikutusta voidaan vähentää kaupankäynnillä.

Yleensä ei kannata käydä kauppaa johtavan pelaajan kanssa ainakaan hänelle suotuisilla ehdoilla ja toisaalta häviöllä olevan pelaajan kanssa voi huoletta käydä kauppaa. Toisaalta jos johdat itse peliä, voit yrittää tarjota herkullisia sopimuksia muille pelaajille, mutta useimmiten tämä ei onnistu, jos kaikki pelaajat osaavat pelata. On kaksi erityisen tärkeää sääntöä kaupankäynnille:

• Älä käy kauppaa, jos vastustaja on lähellä kymmentä pistettä. On erittäin todennäköistä, että hän lopettaa pelin, jos joku antaa hänelle tarvittavan resurssin eikä vastapuoli ehdi hyötyä sopimuksesta.
• Älä käy kauppaa, jos vastustaja saa sen avulla kolmannen kylän tai ensimmäisen kaupungin ja itse et saa. Vastustajia ei saa päästää alkupelissä karkumatkalle, sillä kiriminen on vaikeaa.

Pelin aikana kannattaa laskea suurin piirtein mitä kortteja muilla pelaajilla on. Tästä on erityisen paljon hyötyä alkupelissä, koska jos heität seiskan, pääset varastamaan resurssin kanssapelaajalta ja jos olet pitänyt mielessä mitä resursseja muilla pelaajilla on, mahdollisuutesi ryöstää itsellesi kriittinen resurssi kasvavat. Riippuen pelikavereista ja pelitavasta, voit myös yrittää tehdä sellaisen sopimuksen, että et lyö rosvolla jotain pelaajaa, jos hän kauppaa kriittisen resurssin sinulle nimellistä korvausta vastaan. Toisaalta korttien muisteleminen on tärkeää, koska sillä tavoin monopoli-kortin pelaaminen voi olla erittäin antoisaa.

Pelissä pitää pyrkiä saavuttamaan nopeasti lisää tuotantoa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että haluat joko kolmannen kylän tai kaupungin nopeasti. Älä tuhlaa kaikkia resurssejasi alkupelissä pelkästään tien rakentamiseen ja korttien osteluun. Jos onnistut saamaan kolmannen kylän tai kaupungin ennen muita pelaajia, olet vahvoilla.

Pelin tarkoituksena on kerätä 10 pistettä. Nopein tapa kerätä 10 pistettä lienee 3 kaupunkia, pisin tie ja suurin armeija. Joskus lopetus voi tulla melko yllättäen ja kannattaa tarkkailla, että kukaan pelaaja ei pääse lopettamaan yllättäen peliä, koska varma voitto voi kääntyä tappioksi, jos kanssapelaaja pelaa esim. tienrakennuskortin, rakentaa kylän ja paljastaa voittopistekortin yhdessä vuorossa. Tarkkaile muiden pelaajien tilannetta ja tee esimerkiksi pisimmän tien varastaminen heille vaikeaksi.

On yksi melko varma tapa hävitä Catan: Lähteä kilpailemaan toisen pelaajan kanssa kyläruudusta ja hävitä tämä kisa. Useimmiten häviö tarkoittaa sitä, että olet tuhlannut kaksi tiepätkää turhaan etkä pääse rakentamaan kylääsi vielä vähään aikaan. Jos lähdet kilpasille toisen pelaajan kanssa, niin pidä huolta siitä että mahdollisuutesi voittaa kilpailu ovat erittäin hyvät. Jos kilpailu elintilasta on käynnissä, muista torpata kilpailijaa mahdollisimman paljon siirtämällä rosvoa kriittisiin resurssiruutuihin ja varastamalla häneltä kortteja. Yleensä kilpailua kannattaa kuitenkin välttää, mutta aina se ei ole mahdollista.

Pidä mielessä kehityskorttipakan jakauma:

• 2 tienrakennusta
• 2 keksintöä
• 2 monopolia
• 5 pistekorttia
• sotilaita

Yleensä jossain vaiheessa peliä sinun kannattaa laittaa kylä satamaan, että pääset vaihtamaan resursseja suhteessa 3:1 epäedullisen suhteen 4:1 sijaan. Yleensä satama kannattaa ottaa vasta kolmanteen (tai joskus neljänteen) kylään, mutta joskus 2:1 satamaa voi kokeilla myös alussa, jos näyttää siltä että kyseistä resurssia tulee pelin aikana sinulle paljon.

Pidä huolta, että et joudu ainakaan alkupelissä heittämään kortteja pois sen takia, että sinulla on yli seitsemän korttia. Muista, että neljän pelaajan pelissä ennen omaa vuoroasi noppaa heitetään kolme kertaa, joten neljän kortin pitäminen on turvallista, jos mikään ruutu ei tuota sinulle kahta resurssia. Älä koskaan jätä kahdeksaa korttia kouraan oman vuorosi lopussa. Käy vaihtokauppaa vaikka pankin kanssa, jos se on tarpeen. Useimmiten vaihtokauppaa kannattaa käydä tasaisesti muiden pelaajien kanssa, mutta vältä kauppoja, joissa toinen pelaaja selvästi hyötyy, mutta sinulle kauppa on yhdentekevä.

1. Alkupelissä pelataan niin, että kaikki tekeminen johtaa kohti kullan ostamista. Keskipelissä pakka viritetään niin, että sillä voi jatkossa ostaa mahdollisimman usein läänejä. Loppupelissä ostetaan pelkästään pistekortteja. Pelin yksi tärkeimmistä elementeistä on oppia näkemään loppupelin alkaminen.
2. Pelin tärkeimmät kortit ovat kulta, kulta, kulta, kappeli ja noita.
3. Kupari on täyttä roskaa, josta on hyvä pyrkiä eroon eikä ainakaan ostaa lisää. Ei sen hinta ole turhaan nolla.
4. Älä osta liikaa toimintakortteja. Peli voitetaan rahalla. Toimintakortit ovat vain sitä varten, että niillä tehostetaan rahan nostamista.
5. Varas on pelin heikoin kortti.

Nämä säännöt eivät päde aina ja joka tilanteessa, mutta useimmissa korttivalikoimissa näillä pääsee pitkälle.

Järjestelmä koostuu laatoista, kolikoista ja nappuloista. Laatat ja kolikot on jaettu neljään maahan, joista jokaisessa on numerot nollasta viiteen. Kumpiakin on siis 24 kappaletta. Nappuloita on yksi väriä kohden.

Piecepack on saavuttanut jonkin verran suosiota. Sen ympärille on rakentunut pienimuotoinen nettiyhteisö, jonka keskeisin panos järjestelmän kehittämiselle on ollut suunnittelukilpailujen järjestäminen. Jokainen kisa on tuottanut nipun pelejä ja nyt valikoimissa onkin jo yli sata piecepack-peliä. Niiden lisäksi piecepackilla voi pelata useita vanhoja pelejä.

Piecepack on luonnollisesti houkutteleva järjestelmä pelisuunnittelijoille, jotka voivat helposti kokeilla erilaisia peli-ideoita käyttäen piecepackin osia. Suunnittelukilpailuissa voi voittaa palkintoja, mainetta ja kunniaa. Ja vaikka ei itse pitäisikään peli-ideoiden kehittelystä, tarjoaa piecepack halvalla laajan valikoiman erilaisia pelejä.

Suomesta piecepackeja ei saa, mutta sellaisen voi toki tulostaa itse. Jos ei ole askartelija, mutta omistaa luottokortin, piecepackin voi tilata esimerkiksi Mesomorph Gamesilta.

Toinen varsin mielenkiintoinen järjestelmä on värillisistä muovipyramideista koostuva Icehouse.

Linkkejä

BTJ Kustannus

Kirjan sisältö on kokonaan uutta materiaalia. Suuri osa kirjassa esitellyistä lähes 170 pelistä on sellaisia, joista ei ole Lautapelaaja.net:ssä mitään materiaalia, ja tuttujenkin pelien kohdalla on kirjoitettu uutta juttua.

Kovakantisella kirjalla on kokoa 240 sivua ja hintaa 42 euroa. Kirja on kustantajalta loppuunmyyty, mutta sitä saattaa vielä löytää kirjakaupoista. Kirjaa on myös laajasti saatavilla kirjastoista. Sen sisältö löytyy lähes kokonaisuudessaan Lautapelioppaasta päivitetyssä muodossa, joten sikäli ei kannata nähdä hirveästi vaivaa kirjan jahtaamiseen.

Linkkejä kirjaan liittyen

• Haastattelu Hämeen Sanomissa
• Lehdistötiedote BTJ Kustannuksen sivuilla.
• Kirjoittajan haastattelu YouTubessa.
• Valokuvia Flickrissä.

Arvosteluja

• Jan Salminen / Hämeen Sanomat (24.4.2007): Uuden harrastuksen äärelle päässeille kirja on mainio aputyökalu. Peliesittelyt ovat tiiviitä, selkeitä ja antavat hyvän kuvan siitä, kenelle mikäkin peli sopii. Peliesittelyt ovat napakampia. Niiden kirjoittamisesta Saarella on kokemusta. Se näkyy. Esittelyt ovat eloisia, ja antavat paljon enemmän kuin pelipakettien takakansitekstit. Paikoin kielikorva kipunoi joistain kömpelehköistä ilmauksista. Kokonaisuutena kirja on tutustumisen arvoinen katalogi. Myönteistä on myös se, että vankasta harrastuneisuudestaan huolimatta kirjoittaja pitää näkökulman kiinnostavana erityisesti lautapeliharrastusta aloitteleville.
• Arttu Häyhä / Stimulus (5/2007): Lautapelien tie uskottavaksi harrastukseksi lastenhuoneiden lattialta olohuoneisiin saa taas vahvistusta Mikko Saaren Uudet lautapelit kirjan myötä. Heti kirjan ulkoasulla halutaan viestittää, että nyt ollaan vakavissaan. Kirjan kovat kannet ja suuri koko antavat ammattimaisen kuvan harrastuksesta, vaikkakin kannen sinänsä tyylikäs graafinen ilme näyttääkin enemmän taikurikirjaan sopivalta. Pelit onkin käyty läpi selvästi ajatuksella ja pienimpiin yksityiskohtiinkin muistetaan paneutua. Ongelmaksi ehkä muodostuukin turha sääntöihin keskittyminen, kun enemmän olisi voinut kuvailla yleistä tunnelmaa. Kirjan alun artikkelit kyllä johdattavat mainiosti uusien lautapelien maailmaan ja esittelyilläkin on varmasti merkitystä, jos etsii niitä ensimmäisiä sopivia ja mielenkiintoisia pelejä.
• Niko Suojama / BoardGameGeek

Kirjan sisällysluettelo

1. Johdanto
   1. Miksi lautapelit?
   2. Uudet lautapelit
2. Lautapelien maailma
   1. Lautapelaamisen ilot
   2. Lautapelisuunnittelun koulukunnat eli teema vastaan mekaniikka
   3. Satunnaisuuden rooli
   4. Pelisuunnittelijan ja julkaisijan roolit
   5. Tunnettuja suunnittelijoita (Knizia, Kramer, Teuber ja Faidutti)
   6. Tärkeimpiä julkaisijoita
   7. Palkinnot
   8. Millainen lautapelaaja olet?
3. Pelit
   1. Pari sanaa pelivalikoimasta
   2. Pelien luokittelu
   3. Pelien esittelyt
4. Lautapeliharrastajan maailma
   1. Pelikerhot
   2. Lautapelitapahtumat
   3. Suomen lautapeliseura ry
   4. Lautapelit netissä
   5. Sääntöjen selittämisen taide
   6. Voittamisen tärkeys
   7. Aloittelijoiden kanssa pelaaminen
   8. Pelaamisen kirjoittamattomat säännöt
   9. Pelien säilyttäminen
5. Pelaamaan!
6. Pelisanasto

Palkinnot ovat usein hyviä valikoimaan laatupelejä, joten olen maininnut pelien kohdalla tärkeimmät. Saksan Kinderspiele des Jahres on palkinnoista parhain, Deutscher Spiele Preis das beste Kinderspiel (DSP) toinen hyvä. Lisäksi on mainittu Suomen Vuoden lastenpeli.

Suomesta saatavia

Funny Fishing (2-5 pelaajaa; 10-15 min; ikäsuositus 4+; suunnittelija Claude Vaselli; julkaisija Drei Magier Spiele/Competo 2007). Hauska onkimispeli, jossa kaloihin johtavat narut ovat pöydällä sikinsokin. Pakasta käännetään esiin kortti ja pelaajien on löydettävä onki, jonka siiman päässä on oikeanlainen kala. Kun kaikki ovat valinneet onkensa, katsotaan, kuka oli tarkkaavaisin. Helppo ja hauska peli viehätti yksivuotiastani kovin, vaikka varsinaisesta pelaamisesta ei vielä voikaan puhua.

Viva Topo! (2-4 pelaajaa; 20 min; ikäsuositus 4+; suunnittelija Manfred Ludwig; julkaisija Selecta/Marektoy 2006). Nopanheittopeli, jossa hiiret juoksevat kohti juustoparatiisia kissa kannoillaan. Peli opettaa alkeellista riskinottoa: kauempana on isompia juustonpaloja, mutta mitä pidemmälle etenee, sitä suurempi riski on jäädä kissan kynsiin. Lue Viva Topo!:n arvostelu. Kinderspiel des Jahres 2003.

Kummitusportaat (2-4 pelaajaa; 15 min; ikäsuositus 4+; suunnittelija Michelle Schanen; julkaisija Drei Magier Spiele/Marektoy 2005). Joukko lapsia kipuaa rauniolinnan portaita yrittäen säikäyttää tornin huipulla olevan kummituksen. Lapset etenevät noppaa heittämällä. Jos nopalla heitetään kummitus, joku lapsista peitetään haamulla. Ennemmin tai myöhemmin kaikki lapset ovat haamujen peittämiä, jolloin peliin tulee muistipelielementti. Kun joku lapsista pääsee perille, on pienoinen yllätys, kuka voitti. Lue Kummitusportaiden arvostelu. Kinderspiele des Jahres 2004, Vuoden lastenpeli 2005.

Kummitusmetsä (2-6 pelaajaa; 30 min; ikäsuositus 5+; suunnittelija Michelle Schanen; julkaisija Drei Magier Spiele/Marektoy 2006). Kummitusportaiden jatko-osa. Lapset pakenevat kummitusta tornista halki metsän. Jättiläiskääpiö auttaa lapsia etenemään metsän halki, mutta ensin on päästävä joen yli tukkia pitkin. Nopanheittopeli tämäkin, mutta vähän haastavampi kuin Kummitusportaat.

Mago Magino (2-5 pelaajaa; 10 min; ikäsuositus 5+; suunnittelija Reiner Knizia; julkaisija Selecta/Marektoy 2006). Noppapeli, jossa lapset yrittävät auttaa velho Mago Maginoa keräämään kristallinpaloja. Vaarana on noita, joka muuttaa lapsia sammakoiksi. Sammakoihin liittyy muistielementti; pitää muistaa, mikä sammakko on oma nappula. Velho onneksi pelastaa sammakoiksi muuttuneet lapset! Lue Mago Maginon arvostelu. Kinderspiel des Jahres -finalisti 2005.

Pikku haamu (2-4 pelaajaa; 15 min; ikäsuositus 5+; suunnittelija Kai Haferkamp; julkaisija Kosmos/Marektoy 2006). Otfried Preusslerin klassikkolastenkirjaan perustuva muistipeli, jossa pelaajien pitää arvata ja muistaa, minkä oven takana Pikku haamun seuraava vierailukohde on. Todella hienot osat, erittäin tyylikäs peli. Lue Pikku haamun arvostelu. Kinderspiel des Jahres 2005.

Pikku noita (2-4 pelaajaa; 20 min; ikäsuositus 5+; suunnittelija Kai Haferkamp; julkaisija Kosmos/Competo 2007). Tämäkin peli perustuu Otfried Preusslerin lastenkirjaan. Pikku noita yhdistelee muistipeliä ja näppäryyspeliä. Pelaajien on lennätettävä noitaa kirkontornien keskellä varovasti, kaatamatta yhtään tornia. Peli on näyttävä ja omaperäinen.

Catanin uudisasukkaat junior (2-4 pelaajaa; 30 min; ikäsuositus 6+; suunnittelija Klaus Teuber; julkaisija Kosmos/Marektoy 2007). Suositun Catanin uudisasukkaat -lautapelin lastenversio on yksinkertaisempi peli, jossa on silti mukana kaikki Catanin peruspiirteet: tuotanto nopanheitolla, vaihtokauppa ja rakentaminen. Merirosvoaiheinen peli tutustuttaa lapset Catan-pelien maailmaan leppoisasti. Peli on sittenkin melko vaativa ja sopii luultavasti parhaiten lapsille, joilla on jo aikaisempaa lautapelikokemusta. Lue Catanin uudisasukkaat junior -arvostelu.

Velhojen yö (2-4 pelaajaa; 15 min; ikäsuositus 6+; suunnittelija Jens-Peter Schliemann ja Kirsten Becker; julkaisija Drei Magier Spiele/Marektoy 2006). Täysin pimeässä pelattava peli. Osa nappuloista loistaa pimeässä, osa on näkymättömiä: tuloksena on ovela ja näyttävä peli. Lue Velhojen yön arvostelu.

Vimmaiset vampyyrit (2-6 pelaajaa; 30 min; ikäsuositus 6+; suunnittelija Norbert Proena; julkaisija Zoch/Marektoy 2005). Vampyyriaiheinen muistipeli, lue Vimmaisten vampyyrien arvostelu. DSP beste Kinderspiel 2004.

Ulkomailta hankittavia

Näitä pelejä ei ainakaan toistaisesti saa Suomesta, ainakaan erityisen hyvin. Ne ovat kuitenkin Saksasta tilaamisen arvoisia.

Schloss Schlotterstein (1-6 pelaajaa; 20 min; ikäsuositus 5+; suunnittelija Kai Haferkamp ja Markus Nikisch; julkaisija HABA 2003). Kummituslinna on yksittäisen pelin sijasta kokoelma erilaisia pelejä. Kaikissa juju on sama: pelilaatikossa olevassa linnassa kulkevaa kummitusta ohjataan laatikon alta magneettikepillä. Hauska kuvitus viimeistelee hienon pelin. DSP beste Kinderspiel 2003.

Klondike (2-4 pelaajaa; 20 min; ikäsuositus 6+; suunnittelija Stefanie Rohner ja Christian Wolf; julkaisija HABA 1993). Pelaajat huuhtovat kultaa vaskoolilla. Kun yksi yrittää erottaa kullan ja soran toisistaan, muut arvaavat, montako kultahippua vaskooliin jää. Onnistunut arvaus voittaa panoksen verran kultaa vaskoolinpyörittäjältä. Kinderspiel des Jahres 2001.

Brandeln

Brandelnin kohdalla ei ole selitetty brandeln-tarjousta. Kyseinen tarjous tarkoittaa kolmen tikin peliä. Brandelnissa sopimuksen pitämiseen tarvitaan vähintään kyseinen määrä tikkejä. Yli saa mennä.

Jos tarjouksen pitämisen säännöt tuntuvat hämmentäviltä, asiaa voi selventää näin: pelaajat numeroidaan etukädestä alkaen 1, 2, 3 ja 4 myötäpäivään niin, että etukäsi on 1 ja jakaja on 4. Korkeimman tarjouksen saa pitää, jos sen tehneen pelaajan numero on suurempi kuin oma numero.

Cego

Cego puuttuu kirjan hakemistoista.

Concerto

Säännöissä lukee “Kahta peräkkäistä passausta ei sallita”, kun pitäisi lukea “Enempää kuin kahta peräkkäistä passausta ei sallita”.

Dobbm

Dobbmissa pelinviejä pelaa yksin kolmea muuta pelaajaa vastaan.

Khanhoo

Khanhoon säännöissä ja kuvituksessa on ristiriita. Tekstissä lukee, että hovisetin muodostavat ristikuningatar ja kaksi patakahdeksikkoa, mutta kuvassa sivulla 123 on herttakahdeksikot. Teksti on oikein, kuvassa on virhe.

Ninety-nine

Ninety-nine puuttuu kirjan hakemistoista.

Preferanssi

Ympäripassaukset voi pisteyttää hieman eri tavallakin:

Pelaaja, jolla on vähiten tikkejä, vähentää ottamiensa tikkien lukumäärän muiden pelaajien ottamista tikeistä. Voittaja saa vistipisteitä muita pelaajia vastaan näiden tikkien määrän mukaan. Pistemäärä tikkiä kohden riippuu siitä, monesko peräkkäin ympäripassaus oli kyseessä: ensimmäisessä kaksi, toisessa neljä ja kolmannessa kuusi. Kolmannen jälkeen palataan alkuun.

Jokainen ympäripassaus nostaa lisäksi minimitarjoustasoa. Ensimmäisen ympäripassauksen jälkeisellä kierroksella pienin hyväksyttävä tarjous on seitsemän pataa. Jos taas ympäripassataan, seuraavan kierroksen tarjoukset alkavat kahdeksasta padasta. Sen jälkeen minimitarjous putoaa takaisin kuuteen tikkiin, samoin jos joku tarjoaa jotain eikä ympäripassausta tapahdu.

Rostovilainen preferanssi on hyvä variantti, jos peliaikaa on rajallisesti. Siinä kekopisteitä ei lasketa ollenkaan. Jokaisesta kekopisteestä merkitään vastapelaajille viisi vistiä keon saanutta pelaajaa vastaan. Kun peli lopetetaan, puljat muutetaan visteiksi kuten keotkin, mutta nämä ovat positiivisia pisteitä.

Scarto

Pisteenlasku on selitetty hieman ylimalkaisesti. Avainsana on “kortit lasketaan kolmen nipuissa”. Pisteitä laskettaessa otetaan siis kolme korttia, lasketaan niiden summa yhteen ja vähennetään summasta kaksi.

Jotta pakassa olisi oikeat 78 pistettä vaikka narri on vain neljän pisteen arvoinen, tulee yhdelle pelaajista jäävä kahden kortin nippu laskea täydeksi kolmen kortin nipuksi, eli siitä tulee yksi piste enemmän kuin tavallisesti.

Tarotin pisteenlasku

Monien tarot-pelien kohdalla pisteidenlasku on kenties tarpeettoman tiiviisti selitetty. Tarotin pisteenlasku selitetään kirjassa perusteellisemmin sivulla 44, lukemalla tämän luvun huolellisesti asian ymmärtää paremmin.

Asiaa ihmetteleville, näin tarot-pakan korttien pistearvoksi saadaan 78 pistettä:

• Arvovalttien pistearvot ovat yhteensä 15 pistettä (narri, 21 ja 1 ovat viiden pisteen arvoisia).
• Kuvakorttien arvo jokaisessa maassa on yhteensä 14 pistettä (kuningas viisi, kuningatar neljä, ratsu kolme ja sotilas kaksi pistettä), yhteensä 56 pistettä.
• Muiden korttien pistearvo on yksi piste, yhteensä siis 19 pistettä valteista ja 40 pistettä maiden numerokorteista, yhteensä 59 pistettä.
• Yhteensä siis 15 + 56 + 59 = 130 pistettä.
• Vaan kuinkas tästä saadaan 78 pistettä? Koska kortit lasketaan kolmen nipuissa, vähennysmenetelmän (katso sivu 44) mukaan jokaisesta kolmen kortin nipusta vähennetään kaksi pistettä. Kolmen kortin nippuja on 78 / 3 = 26, eli 130 pisteestä vähennetään 26 * 2 = 52 pistettä. 130 – 52 = 78.
• Samalla periaatteella kolmen nipuissa laskettavassa 54 kortin pakassa on 70 pistettä (15 + 56 + 35 = 106, 106 – (54 / 3 * 2) = 70).

Troccas

Troccasin säännöissä ei varsinaisen pisteenlaskun kohdalla sanota, että kortit lasketaan neljän nipuissa (se lukee kyllä “Troccas eri pelaajamäärillä”-otsikon alla).

All fours

Hauska peli, mutta lopputulos on hyvin paljon kiinni siitä, millaisia kortteja jaossa sattuu saamaan. Jaon neljästä pisteestä vain yksi tulee pelaamisen perusteella, loput riippuvat pääasiassa korttituurista. Ei siis kannata ottaa tätä peliä liian vakavasti. Sopii kyllä seurapeliksi.

Baijerilainen tarock

Melko yksinkertainen peli, mutta hyvää viihdettä kolmelle pelaajalle. Ylimenopakko tuo oman mukavan mausteensa tähän peliin, ja pelimerkeillä pelaaminen on hauskaa. Jos käyttää pelimerkkejä, muistutan, että kaikki maksut pelissä ovat vitosen monikertoja, eli pienin chippi kannattaa olla viitonen.

Sääntöjen suosittelema satanen pottiin pelaajaa kohden kestää hyvinkin pari tuntia, luulisin, riippuen toki pelaajien taidoista ja huutamisen tarkkuudesta. Jos potissa on satanen pelaajaa kohden, pelaajilla kannattaa olla joku parisataa pelimerkkiä kullakin, muuten pelaajilta loppuvat pelimerkit ennen pottia.

Bondtolva

Schnapsenin kevyempi versio. Ei vaadi jatkuvaa laskemista ja muistamista, ja kun pakka pelataan aina loppuun, sekin taitoulottuvuus on poissa. Tuurilla pärjää, mutta taidollekin on tilaa. Erittäin hyvä valinta kaksinpeliksi silloin kun schnapsen on liian vaativa.

Briscola

Briscola on mukavan yksinkertainen tikkipeli ja parhaimmillaan kahdella tai kolmella pelaajalla, luulisin. En ole tosin kokeillut isommalla porukalla. Viiden pelattava bastardibriscola sen sijaan on aivan liian kaoottinen peli minun makuuni – se on tosiaan hyvä osoitus siitä, minkä takia on mukavaa, kun tikkipeleissä on maantuntopakko.

Cego

Tämä viimeinen saksalainen tarot-peli on aika erikoinen tapaus. Peli lienee parhaimmillaan kolmella pelaajalla, ja outoudessaan se on mukavaa vaihtelua muille tarot-peleille. Toisaalta se on myös hitusen sekava tapaus. En suosittele aloittamaan tarot-harrastusta cegosta, mutta kyllä cegoa kannattaa kokeilla.

Dobbm

Oikeastaan aika tavanomainen ässäkymppipeli, mutta tykkäsin itse tästä kovasti. Neljällä pelaajalla dobbm on mainio valinta perushelppoa, mutta haastavaa korttipeliä haettaessa. Tarjouspeli on yksinkertaista, mutta tarjoaa vähän valinnanvaraa. Suosittelen!

Herttakuninkaalla on viisi poikaa

Säännöiltään tosi helppo päättelypeli, mutta tarjoaa mukavasti päänvaivaa varsinkin jos muistiinpanojen tekeminen ei ole sallittua. Kannattaa kuitenkin olla erittäin tarkkana, ettei mokaa alkuasettelua, muuten käy huonosti. Lisäksi pelissä pitää olla huolellinen, että vastaa kysymyksiin oikein.

Karnöffel

Karnöffel on enemmän historiallinen kuriositeetti kuin oikeasti kiinnostava peli. Peli on melkoisen kaoottista ja sattumanvaraista, ja tällaiseksi kevyeksi peliksi karnöffel on turhan mutkikas. Näin sattumanvaraisen pelin pelaamiseen ei pitäisi tarvita lunttilappuja. Kannattaa kuitenkin kokeilla, jos haluaa tuntumaa historiallisiin korttipeleihin.

Kiinalainen pokeri

Alkuun tämä peli tuntui hauskalta, mutta aika pian tajuaa, ettei tässä ole kyllä oikeastaan lainkaan pelattavaa. Vaatinee rahapanoksia, jotta pelissä on mitään mielenkiintoa. Jotain valintoja pelissä on sentään tehtävä, joten ei kiinalainen pokeri ihan huono vaihtoehto ajantappopeliksi ole, varsinkin jos peliseuraa ei innosta vaikeampien pelien opettelu.

Mahjong

Aasialainen klassikko, eikä suotta. Peli on erinomaisen laadukasta viihdettä, kunhan sen vain viitsii opetella ja on valmis antamaan pelille riittävästi aikaa. Lyhyissä peleissä tuuri ratkaisee ja taito alkaa purra vasta kun jakoja kertyy enemmän. Mahjong vaatii siis panostusta ja mieluusti pelaajat, jotka ovat valmiita pelaamaan säännöllisesti, jotta säännöt ja erikoiskädet jäävät mieleen. Satunnaiseen pelailuun peli sopii vähän kehnommin. Tämä on kuitenkin niitä pelejä, joista kun innostuu, niin ei välttämättä tarvitse muuta enää pelatakaan. Eri sääntövariaatioissa riittää kokeilemista omaa suosikkia etsittäessä ja jos siltä tuntuu, peli sopii erittäin hyvin myös rahasta pelaamiseen. Mahjong-opas auttaa mahjong-asioissa.

Mittlere/Plus-minus-jass

Yksi parhaista kolmenpelattavista tikkipeleistä mielestäni. Jassit ovat aika vaikeita sisäistää, näissä on paljon mutkaa matkassa, mutta jos haluaa tikkipelin, jossa oikeastaan korteilla kuin korteilla pystyy pelaamaan hyvän pelin ja taistelemaan voitosta, niin mittlere-jassia sukulaisineen on vaikea voittaa. Parhaimmillaan nämä ovat kolmella, nelinpeli on vähän siinä ja tässä. Plus-minus on astetta mittlereä nopeampi.

Ninety-nine

Yksinkertainen, mutta vaativa tikkipeli kolmelle. Yksinkertainen sikäli, että säännöt oppii nopeasti, varsinkin jos on mitään fiksumpaa tikkipeliä koskaan pelannut. Menestys onkin sitten vaikeampi juttu. Tämä on aika helppo osata ulkoa, joten kannattaa ehkä senkin takia opetella, on sitten pelivaraa yllättävissä tilanteissa.

Ottocento

Hyvä tarot-peli, jota pelivälineenä käytettävä bolognalainen tarot-pakka hieman vaikeuttaa. Kortit ovat hitusen vaikeaselkoiset… Mutta jos sen vaivan viitsii nähdä, ottocento on aika vekkuli paripeli. Tällä hetkellä on hieman auki, kuinka paljon pelissä on sijaa tuurilla ja paljonko taidolla, mutta kokemukseni ovat vielä rajallisia — täytyy siis pelata lisää ja ottaa selvää! Bolognalaiset tarotit ovat todella tyylikkäät, joten ainakin niillä on ilo pelata. Tässä pelissä auttaa todella paljon, jos joku pelaajista hallitsee pisteenlaskun hyvin.

Preferanssi (venäläinen)

Neuvostointelligentsian suosikki on terävä kolminpeli. Eihän preferanssi mikään skat ole, mutta toisaalta se on tuntuvasti helpompi. Vaikka peli onkin merkitty kirjassa haastavaksi, sen oppii melko helposti kunhan on jotain kokemusta tarjoamista sisältävistä tikkipeleistä. Pisteenlasku voi kyllä olla melkoista säätämistä; parasta siis huolehtia, että joku pelaajista ymmärtää pisteenlaskun hyvin tai sitten varata pisteenlaskupuuhiin aikaa. Tästä pidän itse kovasti.

Ristikontra

Oikeasta tavasta pelata ristikontraa saanee pahimmillaan tappelua aikaiseksi, mutta kyllä se puhdistuksen kanssa olla pitää. Äidiltäni olen oppinut tavan pelata yksittäisiä jakoja ilman sen kummempaa pidemmän aikavälin pisteenlaskua. Kiva peli, varsin epätavallinen ja siksi kokeilemisen arvoinen. Pelaan, vaan ei kyllä ole omia suosikkejani varsinaisesti.

Schnapsen

Kahdenpelattavien tikkipelien kärkeä. Peli on tiukka kuin mikä, kun pakassa ei ole lainkaan turhia kortteja. Vaatii hyvää muistia ja tarkkaa keskittymistä. Suosittelen haasteita kaipaaville!

Sheepshead

Oivallinen valinta, mikäli viisi tikkipeleihin tottunutta kaipaa tekemistä. Ihan aloittelijoille tätä ei välttämättä kannata tyrkyttää, sen verran paljon pelin laajoissa valteissa on miettimistä. Viisinpelien huippua.

Slovenialainen tarok

Minun peliporukassani tarot tarkoittaa slovenialaista, jos muuta ei mainita. Slovenialainen on mainio peli, jossa on paljon pelivaraa kiitos erilaisten tarjousten ja bonusten. Asiaan kuuluu, että pelinviejää toisaalta yllytetään uhkarohkeisiin huutoihin ja toisaalta harkitsemattomia huutoja rankaistaan armottomalla kontraamisella. Tämä on värikäs peli, jos mikä. Nelinpeli on paras tapa pelata, sillä parin kanssa pelaaminen tuo peliin paljon lisähupia. Kolminpeli on vähän tarkempi ja kenties vähän vähemmän hauska peli.

Strohmann-Tarock

Erittäin hauska tarot-peli kahdelle pelaajalle. Kilpailee Schnapsenin kanssa parhaan kaksinpelattavan tikkipelin asemasta tiukasti. Tässä pelissä pelaajilla on osa korteista olkiukoissa eli neljän kortin pinoissa, joiden päällimmäinen kortti on näkyvillä ja osa pelaajan kättä. Idea on yksinkertainen, mutta tuo peliin paljon mielenkiintoisia muutoksia perus-tarockiin verrattuna.

Sueca

Sopii hyvin ässäkymppipeleihin totutteluun, aika leppoisan helppo tikkipeli. Nopeasti ohi, joten sopii hyvin pienempiinkin väleihin.

Truc

Hauska tikkipeli bluffaamisen ystäville. Pokeria kahdelle -nimitys ei ole ollenkaan huono: tässä on vähän samaa bluffaamista, ja pokerista tuttu slouvaaminen on trucissa tärkeää. Truc on hauskaa kahdestaan ihan pisteistäkin pelattuna, toisin kuin pokeri.

Yksi erä on nopea, joten trucilla täyttää helposti pienemmät välit ja pidempää peliä haluavat voivat pelata vaikka paras viidestä -ottelun.

Unkarilainen tarokk

Unkarilainen on tarotin kuningaslajeja, varsinkin kuvitettuna muotona. Peli on hyvin kiehtova, kiitos mielenkiintoisen tarjousjärjestelmänsä ja tiivistetyn pakkansa. Samalla se vaatii melko kokeneet ja fiksut pelaajat, sillä pelikokemus jää herkästi vähän vaisuksi, jos pelaajat eivät ymmärrä huutaa järkevästi. Kannattaa siis kerätä vähän kokemusta muista taroteista ja palata sitten unkarilaiseen.

Werewolf

Erinomainen seurapeli. Vaatii vähän säätämistä, että susien määrä on kohdallaan ja muut roolit balanssissa, mutta peli on melko nopea, joten kokemusta kertyy äkkiä. Sen huomaa kyllä, jos peli on kovasti vinksallaan, ja tällaiset pelit ovat yleensä nopeasti ohi. Mitään kaupallista versiota tähän hommaan ei tosiaan tarvita, mutta jos rooleja on useampia, jonkinlaiset erikoiskortit – vaikka sitten itse tehdyt – helpottavat peliä. Sopivalla porukalla Werewolf on todella nerokas peli, mutta aina homma ei klikkaa.

WYSIWYG

Vistinsukuista kaksinpeliä kaipaaville WYSIWYG on mainio valinta, pelissä on varsin hyvin puhkuttu henkeä kahden hengen tikkiin.

Zsírozás

Mukava muunnelma perinteisestä ristikontrasta, ristikontran ystäville varsinkin kokeilemisen arvoinen.

Erityishuomiota saavat tarot-pelit. 1400-luvulla syntyneet tarotit ovat tärkeä osa eurooppalaista korttipeliperinnettä, mutta nykyään ne ovat jo uhanalaisia. Teoksessa esitellään niin perinteisiä italialaisia tarot-pelejä kuin pelityypin uudempiakin edustajia.

Sääntöjen lisäksi teos esittelee pelikorttien kehitystä ja korttipelien sukulinjoja historiallisista peleistä aina uusimpiin kaupallisiin korttipeleihin. Sääntövalikoima tarjoilee monipuolisen annoksen erityisesti keskieurooppalaista korttipeliperinnettä. Mukana on monenlaisia pelejä helpoista erittäin haastaviin.

Kirja maksaa 49 euroa, se on kovakantinen, nelivärinen ja 238-sivuinen. Kirjaa löytää ainakin Kolmen sepän kirjakaupasta, suoraan BTJ Kustannukselta ja tilaamalla mistä tahansa kirjakaupasta.

• Korjauksia ja täydennyksiä kirjaan
• Kommentteja kirjassa esitellyistä peleistä

Arvosteluja

Lautapelisuomi-podcastin jaksossa 14.4. on haastatteluni ja arvostelu kirjasta: “Kaikenkaikkiaan arvostelu on erittäin positiivinen sillä kyseessä on mainio kirja. 4,5/5 tähteä irtoaa tässä tapauksessa ilman kummempia mukinoita.”

Pelien apulappuja

Näiden ohjelappujen avulla pääset uuden pelin käänteisiin sisälle nopeammin, kun kaikenlaista informaatiota ei tarvitse muistaa tai hakea hankalasti kirjasta kesken pelin.

• Slovenialainen tarok kolmelle pelaajalle
• Slovenialainen tarok neljälle pelaajalle
• Kuvitettu unkarilainen tarokk

Pelikorttikauppoja

R. Somerville Playing Cards tarjoaa sekavassa kaupassaan tähän asti löytämistäni laajimman valikoiman erilaisia pelikortteja.

Italialainen ALIDA Store sisältää hyvän valikoiman italialaisia paikallispakkoja ja tarot-pakkoja.

Lukuisat pelit mahtuvat useampiin luokkiin, mutta olen valinnut kullekin pelille luokan, joka kuvaa peliä parhaiten tai jossa se on parhaimmillaan. Valinnat ovat ehdottoman subjektiivisia ja perustuvat minun pelimakuuni. Kuitenkin olen pistänyt listaan pelejä, joista en itse ole niin innostunut, mutta jotka ovat yleisesti suosittuja.

1. Vain yksi peli

Jos on mahdollista hankkia vain yksi peli, jonka pitäisi sopia mahdollisimman erilaisiin tilanteisiin. Sen on oltava kohtuullisen helposti opittava ja pelattava, mutta toisaalta tarjottava haastetta. Se ei saa olla peliajaltaan kovin pitkä ja sen on toimittava hyvin monilla eri pelaajamäärillä ja erilaisten ihmisten kesken.

Carcassonne Kivikausi täyttää kaikki nämä ehdot. Hieno peli, joka kaiken muun lisäksi on vielä kohtuullisen helppo. Tähän voisi tietysti pistää alkuperäisenkin Carcassonnen, mutta mielestäni uudempi versio on ensimmäistä toimivampi. Vielä kun peli on kohtuullisen halpa, niin en näe mitään syytä, miksi sitä ei hyllyä täyttämään hankkisi.

2. 2 pelaajaa

Koska tähän luokkaan sopivia pelejä on valtavasti ja luokka on tärkeä, jaottelen näitä tarkempiin alaluokkiin.

2.1. Lyhyttä ja kevyttä

Tyypillinen tilanne on esimerkiksi pariutuneiden illanvietto tai täytepeli muuta porukkaa odotellessa. Tähän luokkaan kuuluu kaikinpuolin helpot pelit, jotka oppii hetkessä. Ongelmana näissä tietysti on, että kokemus voi alkaa toistamaan itseään. Kosmoksen kaksinpelisarjasta helpoimmat pelit lukeutuvat juuri tähän kastiin.

Kadonneet kaupungit – Knizian yksi korttipeliklassikoita. Sisältää kaikki tämän luokan tunnusmerkit ollen myös pelinä aivan erinomaisen kiehtova. Suositellaan lämpimästi erityisesti pareille. Teemahan tässä on täysin päälleliimattu, mutta korttien hieno kuvitus luo silti kivasti tunnelmaa.

Battle Line / Schotten Totten – Tässä pelissä on tarkoitus voittaa enemmistö lippuja. Niitä saa pelaamalla pokerityylisesti paremman sarjan kuin vastustaja. Nopea peli, jossa tuuri ja taito sekoittuvat miellyttävässä suhteessa.

Flowerpower — Hieman dominotyylinen kukkaketojen kasvatuspeli, joka lempeästä teemastaan huolimatta on joskus hieman julma. Miellyttävän erilainen tapaus, joka vaatii sopivan vähän pohdintaa ja riskinottoa, mutta jossa silti taidolla on yllättävänkin suuri merkitys.

Top Speed — Parissa minuutissa läpipelattava nopeuskorttipeli. Tarkoitus on latoa kilpaa kortteja pinoihin siten, ettei missään pinossa ole kahta korttia, joissa olisi sama väri tai kuvio. Peli on erittäin mukava ja aiheuttaa “vielä yksi erä” -ilmiötä.

Jambo — Toimivat yksinkertaiset kaksinpelattavat talouspelit ovat erittäin harvinaisia, mutta tässä on yksi lajinsa mallikelpoinen edustaja. Korteissa paljon tekstiä, joten ensimmäiset pelit menevät opetteluun. Vasta sen jälkeen peli pääsee kunnolla oikeuksiinsa.

2.2. Keskiraskaat pelit

Tämän luokan pelit ovat hieman vaativampia tarvien pitemmän omaksumisajan, mutta eivät silti ole kohtuuttoman vaikeita. Eli luonnollinen hyppäys evoluutiossa, kun edellisen luokan pelit ovat alkaneet tuntumaan liian helpolta ja kaipaisi hieman tiiviimpää purettavaa.

Miehiset pelit

Tietyt temaattiset aiheet, kuten sota ja urheilu jättävät usein naiset kylmäksi, joten tämän luokan pelit harvemmin soveltuvat pariskunnille.

Memoir ’44 — Kevyttä kaksinsotapeliä himoavalle tämä on must, varsinkin kun ulkoasu on kertakaikkisen upea. Temaattinen, melkoisen yksinkertainen, mutta silti ihan kivasti haastetta ja tiukkoja tilanteita tarjoava sotapeli toisen maailmansodan ratkaisutaisteluista. Tästä on olemassa esi-isäversio Battle Cry Yhdysvaltain sisällissodasta ja uudempi, vaikeampi versio Command & Colors – Ancients.

Street Soccer — Jalkapalloteema ei tavallisesti ole naisten keskuudessa se vetävin artikkeli. Peli on helppo ja nopeasti pelattava ja tavoittaa jalkapallon tunnelman yllättävänkin hyvin. Jalkapallofaneille tämä on aivan ehdoton ja kelvannee muillekin.

Lord of the Rings – The Confrontation — On hieman kyseenalaista, että onko tämän pelin paikka täällä, sillä LotR-maailma ei kuitenkaan ole ihan puhtaasti miehistä aluetta. Stratego-tyylinen sotiminen kaksintaistelumeininkeineen sai kuitenkin pistämään pelin tähän osastoon. Tässä tapauksessa kummallakin puolella on omat yksikkönsä ja voittotavoitteensa, mutta siitä huolimatta peli tuntuu hyvin tasapainotetulta. Stratego-tyylisten pelien ehdotonta aatelia. Pelityypistä pitäville voisi myös suositella Hera & Zeusia, joka on taas hieman erilainen variaatio aiheesta.

Blue Moon — Kansat taistelevat. Peruspakkauksessa on kaksi kansaa, mutta lisää voi ostaa kuuden ylimääräisen kansan verran. Peli tarjoaa runsaasti vaihtelua face-to-face-taistelun muodossa.

Seuraavaksi pitäisi varmaan listata naisten pelejä, mutta en keksi tähän mitään järkevää, joten jätän sen väliin.

Tematiikaltaan neutraalit pelit

Saksalaispelit ovat usein tematiikaltaan sellaisia, että ne kiehtovat useimpia ihmisiä tai vähintään aiheuttavat antipatiaa mahdollisimman vähissä. Kuvittelisin asian johtuvan siitä, että siellä pelit suunnitellaan jo lähtökohtaisesti perheen kesken pelattavaksi, jolloin tematiikassa varotaan ääripäitä.

Kosmoksen kaksinpelisarjasta löytyy tähänkin luokkaan hyviä ehdokkaita, mutta myös muut kustantajat (esim. Eurogames) tarjoavat nykyään omia sarjojaan. Lisäksi monet useammalle pelaajalle tarkoitetut pelit toimivat. Äkkiseltään tulee mieleen vaikkapa Puerto Rico. Tämä hieno peli toimii myös kaksinpelinä, vaikka laatikossa muuta väitetäänkin. Tässä luokassa löytyykin hyvin tarjontaa.

Blokus — Toimii hyvin niin kaksinpelinä kuin nelinpelinä. Kolminpeli onnistuu heikommin. Erittäin nopea, hyvin yksinkertainen, mutta samalla kieron nopea puhdas abstrakti. Hauska pelattava eikä vaadi syvällistä miettimistä.

Hive — Tässä pelissä on hieman päälleliimatun oloinen hyönteisteema, pinnan alla sykkiessä melko abstrakti shakin tyylinen peli. Tämä on kuitenkin yksinkertaisempi ja nopeampi pelattava, mutta silti kiehtova tarjoten runsaasti taktikoinnin mahdollisuuksia.

Ta Yü — Toinen tematiikaltaan erittäin heppoinen peli on hieman Carcassonne-tyylinen putkimiespeli. Eli pelilaudalle nappuloita lisäämällä pitää vesijohdot saada jatkumaan mieluiten omalle puolelle. Erittäin laadukas ulkoasu lisää tämän pelin arvoa kummasti.

2.3. Raskaat strategiapelit

Kun tuntuu siltä, että tavalliset seurapelit eivät tarjoa tarpeeksi haastetta, niin on aika hakea esille raskaat boksit — ainakin näin henkisessä mielessä. Saksasta ei juurikaan löydy enää ehdokkaita tähän luokkaan, vaan pitä kurkistaa valtameren takaiseen tarjontaan eli jenkkilän markkinoihin. Sieltä löytyykin vaihtoehtoja enemmän kuin haluaisi tietääkään.

En ole itse harrastanut tätä puolta juurikaan lähinnä sopivien pelikavereiden ja ajan puutteen takia, mutta pientä kiinnostusta on kyllä ollut kokeilla. Tästä syystä kannattaa kuitenkin suhtautua hieman(?) varauksella ehdotuksiini.

Twilight Struggle — Ei niin raskas vääntö kylmän sodan aikaisesta Euroopan näyttämöstä. En ole vielä pelannut tätä itse, mutta on saanut valtavasti kehuja. Temaattisesti vahva, mutta mekaanisesti lähellä saksalaispelejä.

East Front — Erittäin arvostettu raskaampi palikkapeli itärintamalta. En ole pelannut tätäkään.

War of the Ring — Erittäin hyvin tehty raskas sotavääntö sormusten sodasta. Sotapeli, jossa sormussaattue tuo kuitenkin mielenkiintoisen vahvan strategisen elementin. Mikäli teema ja raskaammat pelit kiinnostavat, niin tämä on aika ehdoton.

We the People — Peli on strategiapelien kevyemmästä päästä ja ihan kiva, mutta kuuleman mukaan samaa sarjaa oleva Hannibal on vielä parempi.

Hammer of the Scots — Englantilaisten ja skottien väliseen nahisteluun pohjautuvassa pelissä on onnistuttu erinomaisesti yhdistämään yksinkertaisuus historialliseen ja temaattiseen tarkkuuteen.

Advanced Squad Leader — Siinä vaiheessa, kun tuntuu, ettei peleissä ole tarpeeksi kontrolloitavaa eikä maailmaa mallinneta tarpeeksi tarkasti, voi perehtyä vaikkapa Advanced Squad Leaderiin — tai sitten astua ulos kellarista ja alkaa pelaamaan Elämä-tosiaikastrategiaa…

2.4. Abstraktit

Tämä on yksistään laaja luokka, koska jo monet vanhoista klassisista lautapeleistä ovat juuri kaksinpelattavia abstrakteja. Tähän kuuluu mm. shakki, go, backgammon, tammi, mylly ja lukuisia muita. Myös nykyään tehdään paljon tähän luokkaan kuuluvia pelejä, joista erityisesti voisi mainita Gigamicin pelit sekä GIPF-projektin. Itse pidän erityisesti backgammonista, mutta go kiinnostaa paljon. Shakki on myös kiehtova peli, mutta turhan raskas mun makuun.

3. Kolmen pelattavat

Olen valinnut tähän luokkaan pelejä, jotka ovat parhaimmillaan kyseisellä pelaajamäärällä. Usein laajemmalle pelaajaskaalalle tarkoitetut ja kaksinpelinä hyvin toimivat toimivat myös tällä pelaajamäärällä enkä siksi listaa niitä tässä ryhmässä. Hyvin monet pelit toimivat kolmella kohtuullisesti, mutta ovat parhaimmillaan neljällä pelattuna.

Citadels — Pidän pelistä eniten juuri kolmella pelaajalla, jolla se on hieman erilainen verrattuna muihin pelaajalukumääriin. Tällöin kontrollia on eniten ja peli sujuu nopeammin. Tämä on kuitenkin mielipidekysymys, sillä jotkut pitävät tästä enemmän isommilla pelaajamäärillä.

Paris Paris — Toimii kahdellakin pelaajalla hyvin, mutta on ehkä kolmella parhaimmillaan. Helppo ja nopea, mutta silti mukavalla tavalla kinkkinen peli Pariisin myyntipisteiden optimoimisessa. Periaatteessa sopii perheen kesken pelattavaksi, mutta takana oleva mekaniikka on yksinkertaisuudessaan aika kiero eikä ihan helposti hahmotettava.

Aavikon karavaanit — Hieman go-mainen alueiden kahmimispeli 2-5 pelaajalle. Toimii käytännössä kaikilla pelaajamäärillä erinomaisesti ja on kohtuullisen nopea ja yksinkertainen toimiakseen myös perhe- tai täytepelinä. Siis erinomainen pelihyllyn täyte.

Tikal — Tunnelmaltaan erittäin hieno viidakon tutkimispeli. Toimii ehkä parhaimmillaan kolmella. Tulee kontakteja, mutta odotusaika ei kasva liian suureksi. Suurin ongelma pelissä on, että analyysihalvauksesta kärsivien pelaajien kanssa tästä tulee helposti tuskallinen kokemus. Tämä on kuitenkin suurempi ongelma neljällä pelaajalla pelattaessa.

Attika — Erittäin hieno rakennuspeli 2-4 pelaajalle ja sopii erinomaisesti kaikille pelaajamäärille. Sopivasti rakentamalla pystyy joitakin rakennuksia tekemään ilmaiseksi. Liian kauan ei kuitenkaan auta kytätä, ettei joku toinen vie parhaita paikkoja. Peli on todella hyvin tasapainotettu ja jännittävä heti alusta lähtien.

Hansa — Schachtin parhaimmistoa ollen tyypilliseen tapaan yksinkertainen, mutta samalla aika kiero. Tarkoitus on siis liikutella laivoja Itämerellä hansakaupan aikaan keräten mahdollisimman paljon voittopisteitä. Peli toimii erinomaisesti kahdella ja kolmella ollen ehkä kahdella hieman liian lyhyt. Neljällä peli on hieman liian pitkä ja alkaa toistamaan itseään.

4. Neljän pelattavat

Neljä on kaikkein paras lukumäärä peli-iltaa varten. Suurin osa useammalle pelaajalle tarkoitetuista peleistä sopii myös neljällä hengellä pelattavaksi. Tähän kohtaan voisi listata vaikka kuinka paljon hienoja pelejä, mutta pistän vain muutaman helmen tai pelkästään tällä pelaajamäärällä toimivan.

Puerto Rico — Viime vuosien suurin hitti on ehkäpä kaikkein paras nimenomaan neljällä pelaajalla. On ehkä hieman liian monimutkainen perhepeliksi, mutta vähänkään vaativimmista peleistä pitävälle tähän tutustuminen kuuluu yleiseen oppimäärään.

Catanin uudisasukkaat — Catan on yksi saksalaispelibuumin suurimmista syyllisistä ainakin Saksan ulkopuolella. Onnistui liittämään yhteen erilaisia elementtejä siten, että peli miellytti lähes kaikkia. Erittäin hieno peli vaikkakin hyvin monet ovat pelanneet peliä liian paljon. Suurimmat moitteet peli saanee kriittisestä alkupelistä. Alun huonon tuurin jälkeen on vaikea nousta pelimekaniikan ollessa “rikkaat rikastuu vielä enemmän” -tyylinen.

Inkognito — Vähän tunnettu Cluedon tyylinen mysteeripeli. Yksi suosikkipeleistäni hienon tunnelmansa takia. Toimiakseen vaatii sopivan porukan, joka jaksaa kunnolla keskittyä peliin. Toimii oikeastaan vain neljälle pelaajalle, vaikka mukana on myös kolmen pelaajan säännöt.

Web of Power — Peliaikansa puolesta sopisi melkeinpä parhaiten täytepelikohtaan, mutta on sisällöltään täysiverinen peli. Lyhytaikaista El Grandea kaipaaville tämä lienee mitä parhainta hupia. Lyhyestä peliajastaan huolimatta sisältää hippusen strategiaa ja paljon taktikointia. Toimii erittäin hyvin 3-5 pelaajalla, mutta on minusta ehkäpä parhaimmillaan neljällä.

Lost Valley — Erittäin temaattinen kullankaivuupeli on yksi parhaita esityksiä alaltaan. Mikäli luonnossa samoilu ja erästäminen ovat lähellä sydäntä, niin tätä peliä voi erityisesti suositella. Muillekin tutkimusmatkailupelien ystäville tämä on aika varma tapaus.

Timbuktu — Jännä yhdistelmä deduktiota, todennäköisyyslaskentaa ja muistipeliä. Aivoja rassaava kokonaisuus, joka tarjoaa täysipainoisen kokemuksen sille yhdelle kerralle, jonka tätä jaksaa kerrallaan pelata. Peli on mekaniikaltaan aika uniikki ja sille on vaikea keksiä läheistä sukulaista. Toimii kaikilla pelaajamäärillä 3-5, mutta ehkä parhaimillaan neljällä. Viidellä pelatessa kannattaa käyttää samaa lautamäärää kuin neljällä, ettei peli veny turhan pitkäksi.

5. Viiden pelattavat

Neljän pelattavien ohella tässä luokassa riittää eniten valinnan vaihtoehtoja. Siispä listaankin tähän vain muutaman hienon yksilön.

Princes of Florence — Vaikka jotkut saattavat muuta väittääkin, niin tämä peli toimii muillakin pelaajamäärillä kuin viidellä. On kuitenkin viidellä pelaajalla parhaimmillaan. Tässä pelissä väärät päätökset maksavat paljon. Tästä, vaikutuskertojen vähäisestä määrästä ja monista taktiikkavaihtoehdoista johtuen aiheuttaa pahaa päänvaivaa. Suurimmat moitteet peli on kerännyt osin vähäisestä vuorovaikutuksesta ja runsaasta yksityiskohtien määrästä. Ei siis mikään perhepeli.

El Grande — Wolfgang Kramerin eli myös edellisen pelin tehneen suunnittelijan tyylikäs klassikko. Tarkoituksena on saavuttaa eri alueilla eniten vaikutusvaltaa ja näin kerätä eniten pisteitä. Nimellisesti peli tapahtuu keskiaikaisessa Espanjassa, mutta saksalaispelien tapaan teema olisi hyvin helppo vaihtaa ihan miksi tahansa.

Taj Mahal — Hieman pokerityylistä kortinpeluuta sisältävä lautapeli. Oikeastaan pohjimmiltaan korttipeli, vaikka laudallakin on oma tärkeä elementtinsa. Vaatii jatkuvia tiukkoja päätöksiä ja hermoja raastavaa taktikointia. Todella elegantti lautapeli.

Hacienda — Tämä ei tarjoa varsinaisesti mitään uutta lautapelimekaniikan taivaalta, mutta onpahan erittäin hyvin toimivista systeemeistä kokoonpantu kokonaisuus. Hyvälle pelille ominaisesti suolet ovat mutkalla koko keston ajan ja aina on vähintään pari toimintoa liian vähän käytettävissä.

6. Kuuden pelattavat

Kun viisi on vielä hyvä pelaajamäärä, niin kuusi on jo huomattavasti ongelmallisempi. Sopivia pelejä on jo huomattavasti vähemmän eikä porukan jakaminen kahden kolmen hengen ryhmäänkään tunnu välttämättä parhaimmalta vaihtoehdolta. Lisäksi kun vielä useat kuudelle hengelle tarkoitetut pelit toimivat tällä pelaajamäärällä hitaasti, niin sopivien pelivaihtoehtojen löytäminen on joskus tiukassa.

Formula Dé — Tämä toimii parhaiten viidestä kahdeksalla pelaajalla. Kuudella hengellä pelissä alkaa olemaan jo formulakisojen meininkiä eikä oman vuoron odotus kasva kohtuuttoman pitkäksi. Tämä peli on myös riippuvainen peliporukasta, sillä liika laskeminen ja optimointi laskevat tunnelmaa pahasti. Parhaimmillaan nopeasti pelattuna. Ei suositella noppa-allergiasta kärsiville.

Bluff! (Liar’s Dice, Perudo) — Erinomainen todennäköisyyksien hallintaan ja bluffaukseen perustuva puhdas noppapeli. Ehdottomasti yksi parhaimpia noppapelejä. On myös yksi harvoista eliminaatiopeleistä, jotka ovat päässeet tälle listalle mukaan. Yleisesti ottaen eliminaatio on peleissä huono asia, mutta tässä se ei pelin nopeuden takia pääse pahasti haittaamaan.

Royal Turf — Tässä pelissä lyödään vetoa hevosten sijoituksista. Hevosten etenemiseen voi itse vaikuttaa, mutta melko rajoitetusti. Tunnelmaltaan kuitenkin hyvä pelaajien kannustaessa omia hevosiaan ja erityisesti iloitessa toisten epäonnesta.

Robo Rally — Mukava aivojenrassaus-peli. Sinun tulee ohjelmoida robottisi menemään oikeaan paikkaan. Hankaluutena on seinät, liukuhihnat, muut radalla olevat härvelit ja ennen kaikkea muut pelaajat. Pitää pelata tarpeeksi lyhyellä radalla. Pitkällä kestää ihan liian pitkään.

Antike — Sotaisa sivilisaatiopeli, jonka kuoren alta paljastuu kuitenkin kohtuullisen puhdasverinen optimointirymistely. Sotiminen kannattaa tässä hyvin harvoin ja suurempi huomio pitää keskittää tuotantokoneiston optimoimiseen voittopisteitä varten. Hieno peli, mutta jakaa hieman mielipiteitä.

7. Seitsemän pelattavat

Kuuden ohella seitsemän on varsin ongelmallinen pelaajamäärä. Usein kannattaa jo harkita ryhmän jakamista kolmen ja neljän pelaajan pöytiin. On kuitenkin olemassa joitakin pelejä, jotka toimivat myös tällä pelaajamäärällä.

Diplomacy — Vanha täsmälleen seitsemälle hengelle tarkoitettu klassikko, jonka suosio on kestänyt vuodesta toiseen. Jo nimensä mukaisesti on lähes pelkkää neuvottelua, joten ei sovi kaikille. Peli kestää lisäksi useita tunteja. Itse en ole erityisen ihastunut peliin, mutta pidän peliä silti hienona.

Pit — Viime vuosisadan alkupuolelta lähtöisin oleva reaaliaikainen korttipeli. Erittäin kaoottinen, meluisa ja vaatii nopeita hoksottimia. Ei siis selvästikään sovi kaikille, mutta hauska peli sopivalla porukalla sopivassa mielentilassa pelattuna. Vaatii viidestä kahdeksaan pelaajaa toimiakseen kunnolla.

8. Kahdeksan tai enemmän

Normaalisti tämän kokoinen porukka jaetaan jo useammaksi, mutta mikäli halutaan pelata yhtenä porukkana, niin on olemassa joitakin vaihtoehtoja. Erityisesti partypeleistä löytyy tähän luokkaan useampiakin vaihtoehtoja, mutta käsitellään niitä omassa kappaleessaan.

6 Nimmt! (Take 6) — 6 Nimmt! on klassikko, vaikkei sillä ikää olekaan kuin kymmenisen vuotta. Peli on helppo oppia ja pelata, sopii hyvinkin erilaisille pelaajamäärille ja pelaajatyypeille. Ehkä parhaimmillaan pienemmillä pelaajamäärillä, mutta toimii hyvin isommallakin porukalla, vaikka tuurin osuus kasvaakin. Tuurillakin voi päästä pitkälle, mutta myös taidolla on merkitystä. Eikä kukaan ole vielä keksinyt peliin optimaalista strategiaa. Teemasta ei kannata puhua tämän pelin yhteydessä, sillä häränpäitä enempää sitä ei löydy.

Werewolf (Mafia) — Vanha klassikko, jossa ihmissudet yrittävät syödä kyläläiset ja kyläläiset yrittävät saada selville ja hirttää ihmissudet. Psykologinen ja hieman roolipelimäinen peli. En ole koskaan pelannut, mutta on vanha klassikko vuosien takaa. Kuulunee peleihin, jotka jakavat voimakkaasti mielipiteitä.

Ricochet Robot — Hyvin erilainen peli. Perustaltaan simultaanista ongelmanratkaisua, jossa nopein voittaa. Tavoite on etsiä robotille optimaalista reittiä eri tilanteissa. Vaatii tiukkaa keskittymistä ja hahmottamiskykyä. Tämäkään ei siis sovi kaikille. Etuna tässä on, että peliin voi liittyä koska vain ja poistua koska vain.

9. Partypelit

Tähän luokkaan kuuluvia pelejä pelataan silloin, kun halutaan pitää porukalla hauskaa pelin toimiessa lähinnä tunnelman luojana ja tekosyynä porukan väliselle kanssakäymiselle. Tästä johtuen tyypillinen partypeli sisältää verbaalista ja fyysisiä elementtejä. Usein tämän luokan peli sisältää täsmälleen sen yhden idean.

Alias — Alias on saavuttanut Suomessa hillittömän suosion eikä ihme. Peli on yksinkertainen, toimiva ja sopii isommallekin porukalle. Peli on paripeli ja siinä toinen yrittää kertoa toiselle, mikä sana hänellä on edessään käyttämättä kyseistä sanaa. Pidin pelistä aikoinaan kovasti, mutta pahan leipääntymisen takia sitä ei ole tullut aikoinaan pelattua.

Twister — Kuuluu sarjaan fyysiset pelit. Eli arvotaan väri ja jokin raaja, joka pitää asettaa sen väriseen palloon pelissä olevalla matolla. Se joka kaatuu, niin häviää. Sitä kun vähän aikaa pelaa, niin johan on solmussa. Sopii siis erinomaisesti fyysisistä peleistä pitäville. Mutta oikean peliporukan löytäminen lienee vaikeampaa, kun suomalaisilla on tunnetusti suuri koskemattomuusalue. Pidän pelistä, mutta eihän tätä ihan joka porukalla tule pelattua.

Apples to Apples (Kuin kaksi marjaa) — Hitti anglosaksisesta maailmasta, josta tehtiin jokunen vuosi sitten myös suomalainen käännösversio. Pelissä kukin vuorollaan läväyttää pöytään kortin, jossa on jokin adjektiivi. Muut sitten heittävät pöydälle substantiiveja, jotka sopivat mahdollisimman hyvin adjektiiviin. Adjektiivin heittänyt sitten valitsee näistä omasta mielestään kuvaavimman. Tämän kortin pöytään pistänyt saa pisteen. Peli on viihdyttävä ja saa aikaan naurua sekä kovasti kommentointia. Eli siis mitä sopivin illanviettoon.

Attribute — Hyvin pitkälle edellisen pelin kaltainen, mutta ehkä pelillisesti ehjempi kokonaisuus.

Cranium — Cranium on oikeastaan kokoelma hyviä partypelejä. Kalliihko, mutta ihan kiva kokonaisuus silloin tällöin pelattavaksi. Normaalipeli on ehkä hieman liian pitkähkö sisältöönsä nähden.

Fiese Freunde Fette Feten — Tämä on partypeli enemmänkin teemaltaan kuin mekaniikoiltaan, jotka ovat kuin normaalista saksalaispelistä. Tämä on Game of Life, mutta kohtuullisen kyyninen näkemys. Jos ei muuta, niin tarjoaa ainakin kunnon naurut. Pelin säännöt ovat yllättävän hankalat pelin yksinkertaisuuteen nähden. Ei kannata yrittää tavata niitä juuri ennen peliä.

10. Näppäryyspelit (Dexterity games)

Näppäryyspeleiksi luokitellaan kaikki sellaiset pelit, joissa orastavasta tai pitkälle ehtineestä nakkisormisuudesta on haittaa pelimenestykselle. Tälle peliluokalle on myös tyypillistä, että se vetää puoleensa myös peleistä vähemmän kiinnostuneita. Eikä ihme, sillä säännöt ymmärtää käytännössä ilman niiden lukemista ja pelin fyysisyys tekee sen helpommin lähestyttäväksi.

Villa Paletti — Vuonna 2002 Spiel des Jahresin voittanut Villa Paletti on klassinen esimerkki näppäryyspelistä. Tarkoitus on rakentaa mahdollisimman korkea huvila lisäämällä siihen ensin tukipylväät ja sen jälkeen uuden kerroksen. Pelin jännitys tulee siitä, että tukipylväät ylempiin kerroksiin otetaan alempaa, josta tietysti seuraa rakennelman romahtaminen jossain vaiheessa. Tässä pelissä tavoite ei niinkään ole voittaa vaan pikemminkin olla häviämättä. Vanha idea pienillä uusilla ideoilla höystettynä tekee pelistä lajissaan mallioppilaan.

Pitchcar (Carabande) — Tämä peli on tarkoitettu kaikille autoratojen ystäville. Palasista rakennetulla radalla autojen virkaa hoitavat puukiekot, joita nepataan sormella eteenpäin. Tarjoaa sopivasti jännitystä ja dramatiikkaa formuloiden tapaan. Sopii hienosti isompien porukoiden illanviettoon.

Crokinole — Alun perin kanadalaislähtöinen vanha pyöreällä laudalla pelattava kahden tai neljän hengen näppäryyspeli. Pelissä on tarkoitus hieman curlingin tyyliin saada kiekko mahdollisimman keskelle tietysti vastustajan kiekot pois tyrkäten. Ehdoton yleisömagneetti, joka saa kenet tahansa laudan ääreen. Olisikin pakkohankinta joka kotiin, mutta laudat ovat aika kalliita ja vaikeita saada näin Suomessa.

Bandu — Halutessasi ison kasan kummallisen näköisiä palikoita hanki Bandu. Pelissä saada itselleen mahdollisimman sopivia palikoita ja rakentaa näistä tornia. Ja se torni ei saa sortua. Yllättävän taktinen ja ehdottomasti parhaita näppäryyspelejä.

Ubongo — Tetris lautapelinä. Parhaita markkinoilla olevia nopeuspelejä. Tavallisesti nopeuspelissä on joko hyvä tai huono ja pelikokemuskin määräytyy sen mukaan. Tässä useampi voi olla hyvä ja peli itsessään tarjoaa paljon onnistumisen kokemuksia. Hiukan aliarvostettu peli, mutta on Suomessa kulttisuosiossa.

11. Monenpelattavat abstraktit

Tuntuu, että suurin osa abstrakteista peleistä on jostain syystä kahden pelattavia. Erityisesti vanhat klassikot ovat lähes laidastaan tarkoitettu vain kahdelle. Tosin useissa saksalaispeleissä teema on niin löyhästi pelissä kiinni, että ne melkein kuuluisivat tähän luokkaan. Näitä ovat esimerkiksi Kramerin Pueblo ja Torres.

Genial — Peli on suomeksi “yksinkertaisesti nerokas”, mikä kuvaa hyvin pelin toimivuutta. Lyhyeen peliaikaan on tungettu valtava määrä tiukkoja päätöksiä ja mielenkiintoisia tilanteita. Yksi modernien saksalaispelien aliarvostetuimpia klassikoita. Kuuluu jokaiseen kotiin.

12. Perhepelit

Tähän luokkaan kuuluvat pelit, joita voi pelata koko perheen kanssa myös perheen pienimpien ollessa mukana. Tärkein vaatimus on siis pelin helppous. Perusmekaniikan pitää olla sellainen, että se on nopea oppia ja helppo ymmärtää. Hyvälle perhepelille on kuitenkin tärkeää, että siitä löytyy “toinen taso” eli hyvin pelatakseen pitää ymmärtää miten pelimekaniikan saa pelaamaan itselle. Tässä kohtaa ei voi olla mainitsematta Carcassonnea, joka on ihanteellinen vaihtoehto tähän kohtaan. Saksassa vuosittain jaettavan Spiel des Jahres -palkinnon voittajat voidaan laskea järjestään kuuluvan perhepelikategoriaan. Suoraan SdJ-listan mukaan pelin valitsemalla ei voi kovin pahasti pettyä. Näppäryyspelit kuuluvat myös järjestään kaikki tähän luokkaan.

Menolippu — Alan Moon räjäytti pankin tällä kohtuullisen yksinkertaisella, mutta yllättävän paljon syvyyttä tarjoavalla junapelillään. Peliaika on ehkä himpun verran turhan pitkä ja varsinkin peruspelissä on vain yksi voittotaktiikka, mutta kokonaisuus on vahva ja tämä kuuluu ehdottomasti gateway-peleihin, josta lähes kaikki pitävät. Eurooppaversio on himpun verran monimutkaisempi ja lauta on sekavampi. Itse pidän erityisesti Märklin-versiosta, jossa on hyvin korjattu peruspelin heikkouksia ja lisätty uusia ulottuvuuksia kuitenkaan merkittävästä monimutkaistamatta peliä.

Niagara — Ulkoasultaan todella upea peli, jonka jokimekaniikka on ainutlaatuinen. Itse peli on hyvin yksinkertainen siisti perhepeli, joka ei tarjoa kuitenkaan mitään suurempia ulottuvuuksia. Aika varma valinta perhepeliksi.

Trans America — Perusmekaniikaltaan erittäin yksinkertainen junaradan rakennuspeli. Peli menee sutjakasti ja rautatieverkon rakentuminen on kiehtovaa katsottavaa. Suurimmat kritiikit peli on saanut siitä, että sen sanotaan olevan liian tuuripainotteinen ja että se toisekseen “pelaa itsestään”. Peli on kuitenkin viihdyttävä ja siinä on jotain kummaa, joka jaksaa viehättää pelikerrasta toiseen. Pelistä on tarjolla nykyään myös Eurooppaversio, joka on säännöiltään yksi yhteen alkuperäisen kanssa.

Mississippi Queen — Kilpa-ajopeli, jossa ajoneuvoina on tällä kertaa höyrylaivat. Viihdyttävä ja helppo peli. Teema on mukava ja pelikomponentit ovat hyvin tehty eli kaikki eväät hyväksi perhepeliksi ovat olemassa.

Cartagena — Tunneli vankilasta vapauteen on avautunut ja vangit yrittävät kilvan pelastautua vapauteen. Tunneli on kuitenkin ahdas eikä yhteen ruutuun mahdu kuin yksi vanki kerrallaan. Vankilapako teema kiehtonee ainakin miespuolista väkeä ja miksei naisiakin, jos ei pelin hiukan synkästä ulkomuoto heitä muuten pelota pois. Peli on nopea, helppo, mutta silti yllättävänkin taktinen. Ehdottomasti suositeltava.

Mamma Mia! — Tämä pelimekaniikaltaan kiehtova peli yhdistää muistinhallintaa ja pientä taktikointia. Vaikka onkin yksinkertainen pelattava, niin yllättävän hankala opettaa.

Maailman ympäri 80 päivässä — Jules Vernen hengessä pitää päästä maailman ympäri mahdollisimman vähän aikaa käyttämällä. Yksinkertainen, mutta ihan näppärä ja kivan temaattinen perhepeli.

13. Täytepelit (Fillerit)

Tämän luokan pelejä pelataan lähinnä pitempien pelien välissä kevyempänä välipalana tai odotellen toisen pelin loppumista. Parhaimmat näistä ovat kuitenkin parasta a-luokkaa verrattuna vaikka mihin peliin. Hyvin usein täytepelit sopivat myös hyvin perhepelisarjaan yksinkertaisuutensa johdosta.

Fairy Tale — Peli on japanilaisen pelisuunnittelun kirkkaimpia helmiä. Tässä on yhdistetty draftaaminen ja kombojen kerääminen. Erityisesti Magicin ystävät ovat tämän pelin kanssa kotonaan. Ensimmäiset pelit ovat vaikeita hahmottaa hieman nihkeän käytettävyyden takia, mutta muutaman pelin jälkeen peli menee selkärankaan. Kertakaikkisen upea peli.

Geschenkt — Tyypilliseen Amigon pelin tapaan tämä on valtavan yksinkertainen, mutta ihan miellyttävän kinkkinen tapaus. Sopivaa hupia satunnaisiin lyhyisiin taukoihin.

Coloretto — Coloretto on yksinkertaisuudessaan todella hieno peli. Pelissä kerätään värejä. Mitä enemmän kortteja tietyssä värissä on, sitä enemmän saa pisteitä. Pisteitä saa kuitenkin vain kolmesta parhaasta väristä, loput ovatkin miinusta. Peli menee sujuvasti ja nopeasti, mutta jättää silti pelaajalle kiperiä päätöksiä ja taktikoinnin mahdollisuuksia.

Africa — Hyvä perhepelisarjan ehdokas, mutta pistelasku on yllättävän hankala hahmotettava ainakin perheen pienimmille. Toisaalta pelistä nauttiakseen sitä ei välttämättä tarvikaan täysin ymmärtää. Muuten pelimekaniikaltaan erittäin yksinkertainen, mutta silti viehättävä peli.

For Sale ja High Society — Kyse on eri peleistä, mutta niputin ne yhteen, koska kyse on hyvin saman tyylisistä huutokauppapeleistä. Pitäminen vaihtelee, mutta mun mielestä For Sale on mukavampi.

14. Raskaat ja pitkät

Tällä luokalla on pitkät perinteet. Tämän luokan pelejä pelaavat ovat usein pitkän linjan veteraaneja, jotka eivät suosituksia tarvi. Vielä kun en itse ole kovinkaan syvällisesti tähän luokkaan perehtynyt, niin en edes osaa antaa omakohtaiseen kokemukseen perustuvia ehdotelmia. Pari peliä tulee kuitenkin aika äkkiseltään mieleen.

Die Macher — Hienoin lautapeli, mitä olen koskaan pelannut. Jos on käytettävissä nelisen tuntia laatuaikaa, pelaajia on 3-5 (tosin mielellään viisi) ja kaikki haluavat kunnon pelisession, niin on aika kaivaa esille Saksan poliittista peliä kuvaava Die Macher. Teema ei varmasti kiehdo kaikkia, mutta peli on muuten niin hieno, että sitä kannattaa siitä huolimatta kokeilla.

Age of Steam — Tämä on oikeastaan siinä rajoilla, koska peli ei ole ylenpalttisen raskas. Peliaika on kuitenkin helposti 2-3 tuntia ja säännöt ovat osin kiperät, joten luokittelen pelin tähän luokkaan kuuluvaksi. Kyseessä on erittäin hieno junateemainen taloudenhallintapeli. Erittäin jännittävä ja vaatii pitkää etukäteissuunnittelua. Peliin on tarjolla runsaasti lisäkarttoja, jotka myös varioivat hieman sääntöjä ja tarjoavat näin lisämaustetta peruspeliin kyllästyneille.

Power Grid — Yllättävänkin yksinkertainen peli sisältää kivan talouspelin, jossa pihvinä on sähköistää mahdollisimman paljon omia kaupunkeja. Osta voimaloita, niihin polttoainetta ja yritä rakentaa omaa sähköverkko mahdollisimman halvalla. Kun kaikki haluaa tehdä sen, niin kilpailusta tulee kova. Genressään ehdottomasti yksi klassikoita.

Antiquity — Splotter Spellen on niitä harvoja firmoja, jotka tekevät raskaita ei-sotapelejä. Antiquityssä yrität hallita keskiaikaisen Italian kylää. Se on kuitenkin usein vaikeaa, sillä nälänhätä ja saasteet ovat aina kolkuttamassa ovelle. Pelissä on 1500 nappulaa. Se on yllättävän yksinkertainen, mutta sen pelaaminen hyvin on vaikeaa. Parhaita ellei paras raskas rakentelupeli, mitä markkinoilta löytyy. Antiquityn lisäksi kannattaa tutustua Splotterin Indonesiaan ja Roads & Boatsiin.

Caylus — Ranskalainen suomenkävijä William Attia suunnitteli debyyttipelinään täysosuman, joka ahdisteli itse kuningas Puerto Ricoa valtaistuimellaan. Täyteläinen pelikokemus, joka viehättää pelaajia hyvin laajalla genrellä. Vähänkään raskaampien pelien ystäville tämä on pakollinen osa pelikokoelmaa.

7 Ages — Pitkä pitkä peli historian hämäristä moderniin aikaan. Erittäin mielenkiintoinen tapa oppia historiaa. Tämä peli on enemmänkin kokonaisvaltainen kokemus kuin verissäpäin pelattava kilpailu. Peli ei ole täysin tasapainossa, mikä on sinällään ymmärrettävää noin laajaksi peliksi.

15. Sanapelit

Otsikko kertoo aika pitkälle tämän ryhmän sisällön. Tämän luokan pelit viehättävät monesti myös sellaisia, jotka eivät tavallisesti ole niin innostuneita peleistä.

Scrabble — Vanha sanapeliklassikko. Tarkoituksena on ristikkotyyliin muodostaa saamistaan kirjaimista sanoja, jotka sopivat jo olemassaolevaan rakennelmaan. Laudalta löytyy bonusruutuja, joihin asettamalla saa normaalia enemmän pisteitä. Kaikille sanapelien ja ristikkojen ystäville tämä peli on aivan ehdoton. Aiheuttaa pahaa riippuvuutta ja sanakirjan laavaamista. Alfabet lienee aika pitkälle tämän pelin kopio.

Boggle — Tunnetaan myös räminäpelinä, sillä kirjainkuutioiden sekottaminen muovisen kannen sisällä saa aikaan helvetillisen mekkalan. Sekoitusoperaatio luo aina erilaisen kombinaation, josta pitää tiimalasin kertoman ajan kuluessa etsiä mahdollisimman monta ja pitkää sanaa. Jostain syystä tämä peli aiheuttaa helposti agressioita erityisesti selvitettäessä onko sana oikea vai ei. Eli tiukoissa porukoissa pelattaessa pitää olla käytettävissä Nykysuomen sanakirja.

16. Tietokilpailupelit

Tietokilpailupelejä lienee ollut kautta aikain, mutta Trivial Pursuit oli se tapaus, joka räjäytti näiden suosion. Peliä on myyty Suomessakin valtavia määriä johtuen osaltaan siitä, ettei aikuisille tarkoitettuja kunnollisia vaihtoehtoja ollut siihen aikaan kovin paljon (jos nykyisinkään). Nykyisellään erilaisia yrittäjiä on ollut aiheesta jos toisesta, mutta en ole vieläkään löytänyt alkuperäisen voittanutta.

Trivial Pursuit — Edelleen ykkönen. Hyvin tasapainotetut kysymykset ja oivallisesti tehty pelimekaniikka pitävät pelaajan otteessaan vielä tänä päivänäkin.

17. Optimointipelit

Monet pelit ovat jossakin mittakaavassa optimointipelejä, mutta puhtaimmillaan optimointipelit jakavat vahvasti mielipiteitä. Monet pitävät niistä kovasti, mutta toiset vähemmän. Useimmiten suurin moite tulee pelien multisolitaire-luonteesta. Tästä johtuen pelit myös toimivat useimmiten aivan yhtälailla kaikilla pelaajamäärillä.

St Petersburg — Genren edustajia puhtaimmillaan. Näppärä, hyvin yksinkertainen ja lähes yksinpeli. Jos pidät genrestä, pidät tästä pelistä, muuten voit sivuuttaa.

Industrial Waste — Toinen melko tyypillinen edustaja. Erittäin hyvin tasapainotettu nopea, melkoisen yksinkertainen, mutta haastetta tarjoava aina jännittävä peli.

Goa — Tämä on ehkä vähiten puhdas optimointipeli verrattuna muihin edustajiin. Saksalaispeliksi kohtuullisen raskaaseen sarjaan kuuluva aika mielenkiintoinen peli.

18. Kummalliset pelit

Tässä kategoriassa on joitakin kummallisia pelejä, jotka ansaitsevat paikkansa pelien keräilijän kokoelmissa ainutlaatuisuutensa takia.

Old Town — Periaatteessa tämä on aika normaali lautapeli, mutta perusmekaniikka on sen verran erikoinen, että sitä on vaikea työntää mihinkään luokkaan. Tämä on tavallaan deduktiopeli, mutta ei sittenkään. Tarkoitus on rekonstruoida vanha lännenkaupunki vihjeiden avulla. Peli ei ole mikään elämää suurempi kokemus, mutta kiehtova ja mielenkiintoinen lisä silloin tällöin pelattavaksi.

Velhojen yö — Tämän pelin erikoisuus on, että tätä pelataan pimeässä. Näppäryyspeli, jonka gizmona on hehkuvat nappulat. Tämä on jo pakko omistaa sen takia, että voi tiputtaa vieraan silmämunat.

18. Linkkejä

Ludingin kaksinpelilista — Kommentteja kaksinpeleistä ja kaksinpelaamiseen soveltuvista moninpeleistä.

BoardGameGeekin listat — Täältä löytyy listoja vaikka mihin tarkoitukseen.

Faiduttin pelikirjasto — Bruno Faiduttin Ideal Game Librarystä löytyy iso kasa kirjoittajan mielenkiintoisiksi katsomiaan pelejä. Joukossa on niin suosikkeja kuin harvinaisempiakin pelejä. Hyvä paikka etsiä erilaisia pelejä.

Siksi nämä joululahjasuositukset. Lista ei ole kaikenkattava, sillä olen valinnut listalle vain sellaisia pelejä, jotka on julkaistu suomeksi ja joista on arvostelut näillä sivuilla. Muitakin hyviä on. Muutenkin pyrkimyksenä on ollut luoda mahdollisimman tiivis lista.

Tämä lista on julkaistu alunperin Lautapelaaja.net:ssä jouluksi 2008.

Katso myös muiden vuosien joululahjasuositukset — ne ovat yhä päteviä siltä osin kuin pelejä kaupasta löytyy.

Yleissuositus

Qwirkle. Qwirkle toimii lähes kenelle tahansa. Peli on helppo oppia, idea on järkeenkäypä ja peli tarjoaa juuri sopivasti haastetta. Vaikeustaso ja tuurin merkitys ovat myös kohdallaan: kokenut pelaaja voittaa riittävän usein, että peli tuntuu mielekkäältä, mutta aloittelijakin voi menestyä. Qwirkle on lisäksi miellyttävän näköinen ja tuntuu hyvältä — näitä piirteitä ei kannata väheksyä. Peli toimii mukavasti kaikilla pelaajamäärillä kahdesta neljään, mutta erityisen hyvä se on kaksinpelinä. Lue arvostelu Qwirklestä | Osta Qwirkle Competo.fi-verkkokaupasta

Koko perheelle

Coloretto. Vuodeksi 2007 suosittelin koko perheelle Zoolorettoa, nyt on vuorossa Zooloretton edeltäjä Coloretto. Idea on samansorttinen, mutta Coloretto on yksinkertaisempi ja pienempi peli. Eläintarhojen eläinten sijasta pelaajat keräävät abstrakteja värikortteja. Olen kuitenkin sitä mieltä, että peli toimii parhaiten tässä yksinkertaisemmassa muodossaan. Huono puoli ei ole sekään, että pieni korttipeli kulkee mukana helpommin, on halvempi ja vie hyllyssä vähemmän tilaa. Lue arvostelu Colorettosta

Lapsille

Eläinpyramidi. Tänä vuonna suosittelen luottamaan Vuoden peli -raatiin ja valitsemaan lastenpelisarjan voittajan, Eläinpyramidin. Hauska näppäryyspeli on nopeaa viihdettä. Kauniit eläinnappulat ja helpot säännöt houkuttelevat pelaamaan ja koukuttavat nopeasti. Mikä parasta, aikuisetkin tykkäävät tästä pelistä. Lue arvostelu Eläinpyramidistä

Aikuisille

Modern Art. Hieman yllättäenkin Vuoden peli -palkinnon aikuisten sarjassa voittanut Modern Art on hieno peli. Peli on lautapeliharrastajille vanha tuttu, jonka uusi suomalainen — aivan fantastisen hieno — laitos on nyt tehnyt tutuksi myös muille. Peli on puhdasta kaupankäyntiä, pelaajat ostavat ja myyvät tauluja keskenään. Huutokauppaaminenhan on tuttu juttu, joten peliin pääsee sisälle nopeasti. Sitten riittääkin opeteltavaa, kun miettii, miten taulukauppa parhaiten kannattaa. Modern Art on hienovarainen peli, joka tarjoaa pelaajille paljon pureskeltavaa suhteellisen yksinkertaisista puitteista. Lue arvostelu Modern Artista

Seurapeliksi

Bandu. Näppäryyspelit ovat usein toimiva juttu: ne näyttävät hyvältä, houkuttelevat pelaamaan ja tarjoavat melko tasapuolisia haasteita. Bandu ei ole poikkeus: palikkavalikoima on omiaan herättämään ihmetystä. Pelin idea on todella yksinkertainen — rakenna paras torni. Pelissä on kuitenkin huutokaupan myötä oivallusta ja jujua, eikä menestykseen riitä pelkkä vakaa käsi. Bandu on näppäryyspelien parhaimmistoa. Lue arvostelu Bandusta | Osta Bandu Competo.fi-verkkokaupasta

Peliharrastajille

Dominion — Valtakunta. Niille, joille pelaajien välinen vuorovaikutus on tarpeeton häiriötekijä ja joita pelimekaniikat kiehtovat, Dominion — Valtakunta on oivallinen valinta. Nokkela peli erottuu joukosta omaperäisellä pelimekaniikallaan, joka tarjoaa mielenkiintoisia pakanrakennushaasteita. On kerrassaan hieno juttu, että tämäkin hittipeli saatiin saman tien suomenkielisenä laitoksena. Lue arvostelu Dominionista

Pikkupojille (isoille ja pienille)

Wings of War Deluxe Edition. Wings of War on aina ollut tyylikäs peli ensimmäisen maailmansodan ilmataisteluista, mutta todellisen herkun siitä teki uusi miniatyyrilentokoneilla varustettu deluxe-laitos. Tämä uusi laitos on erityisen kätevästi saatavilla suomeksikin. Pelin säännöt ovat siinä määrin helpot, että tätä voi pelata nuorisonkin kanssa, varsinkin jos pelissä on mukana aikuinen. Pienoismallikoneet yhdistävät isot ja pienet pikkupojat pelipöydän ääreen takuuvarmasti. Lue arvostelu Wings of War Deluxesta

Siksi nämä joululahjasuositukset. Lista ei ole kaikenkattava, sillä olen valinnut listalle vain sellaisia pelejä, joista on arvostelut näillä sivuilla. Muitakin hyviä on. Muutenkin pyrkimyksenä on ollut luoda mahdollisimman tiivis lista.

Tämä lista on julkaistu alunperin Lautapelaaja.net:ssä jouluksi 2007.

Katso myös muiden vuosien joululahjasuositukset — ne ovat yhä päteviä siltä osin kuin pelejä kaupasta löytyy.

Yleissuositus

Ubongo. Vuoden peli -kisassa vuoden perhepelin palkinnon voittanut Ubongo on erinomainen pelivalinta kenelle tahansa. Peli toimii kaikilla pelaajamäärillä kahdesta neljään, sekä perheen kesken että aikuisten viihteenä. Nopeushaasteet eivät ole aivan kaikkien makuun, mutta Ubongo on genren huippu. Tehtävissä on kaksi vaikeustasoa, joilla peliä voi tasoittaa ja pisteenlasku on sen verran sattumanvaraista, että pelin voi voittaa hitaampikin ratkoja, kunhan saa ratkottua.

Myös sisarpelit Ubongo Mini ja Ubongo Extreme ovat hyviä valintoja: Mini on mukava viiden minuutin viihdyke, Extrem taas peruspeliä haastavampi valinta kokeneille. Lue arvostelu Ubongosta | Osta Ubongo Competo.fi-verkkokaupasta

Koko perheelle

Zooloretto. Coloretto-korttipelin toimivasta ideasta laajennettu eläintarhapeli Zooloretto hurmaa kaikenikäiset pelaajat söpöillä eläimillään. Pelimekaniikka on yllättävänkin häijy, mutta Zooloretto sopii silti perhepeliksi — mutta ei ehkä ihan perheen pienimmille. Parhaan eläintarhan kokoaminen on hauskaa puuhaa, toisten himoitsemien eläinten nyysiminen omaan tarhaan vielä hauskempaa! Lue arvostelu Zoolorettosta

Lapsille

Halli Galli. Hedelmäkortit kääntyvät esiin vuorotellen, esillä olevien hedelmien määrä vaihtelee, nyt silmä tarkkana! Kun näkyvillä on tasan viisi — ei enempää, ei vähempää — samanlaista hedelmää, tarvitaan nopeaa reagointia ja napakka isku soittokelloon. Nopein kilauttaja voittaa kortit itselleen. Halli Galli on nopeuspeli, joka sopii koko perheelle — ja myös aikuisille ilman lapsia. Lue arvostelu Halli Gallista

Aikuisille

Thurn und Taxis. Postiverkostojen rakentaminen 1700-luvun Saksassa on aiheena kenties vähemmän vetävä, mutta Vuoden peli -kisoissa parhaaksi aikuistenpeliksi ja Saksan Spiel des Jahres -voittajaksi valittu Thurn und Taxis on varma valinta. Vuorovaikutusta pelaajien välillä on vähänlaisesti, mutta toisaalta peli toimii yhtä lailla oli pelaajia kaksi tai neljä. Tämä peli yksinkertaisesti toimii. Lue arvostelu Thurn und Taxisista

Seurapeliksi

Tiukka tilanne rajalla. Kun tullivirkailija pysäyttää ja laukku on täynnä laittomia tuomisia, on aika rasvata virkavallan rattaita sopivalla lahjuksella. Pelaajat salakuljettavat tavaraa ja yrittävät valehdella silmät päästään välttyäkseen tarkistuksilta. Tarkistukseen jäänyt pelaaja yrittää päästä mahdollisimman halvalla, tullivirkailija taas haluaa lihottaa lompakkoaan mahdollisimman paljon… kuka on nokkelin tinkaaja, kovapokkaisin valehtelija ja pahin ketku? Lue arvostelu Tiukasta tilanteesta rajalla | Osta Tiukka tilanne rajalla Competo.fi-verkkokaupasta

Peliharrastajille

Caylus Magna Carta. Peliharrastajien keskuudessa suositun Caylus-lautapelin korttipeliversio Caylus Magna Carta on hieman isoveljeään kevyempi, mutta sittenkin varsin täysipainoinen peli. Mikäli kaipaa peleiltään haasteita, eikä pelkää hieman pidempiä sääntökirjoja, Caylus Magna Carta on vuoden varteenotettavimpia suomenkielisiä pelijulkaisuja. Lue arvostelu Caylus Magna Cartasta

Siksi nämä joululahjasuositukset. Lista ei ole kaikenkattava, sillä olen valinnut listalle vain sellaisia pelejä, joista on arvostelut näillä sivuilla. Muitakin hyviä on. Muutenkin pyrkimyksenä on ollut luoda mahdollisimman tiivis lista.

Tämä lista on julkaistu alunperin Lautapelaaja.net:ssä jouluksi 2006.

Katso myös muiden vuosien joululahjasuositukset — ne ovat yhä päteviä siltä osin kuin pelejä kaupasta löytyy.

Yleissuositus

Genial. Genial on ehkä paras yksittäinen peli koko valikoimasta, mitä Suomen marketeista vuonna 2006 löytyy. Peli toimii erittäin hyvin kahdella, kolmella tai neljällä pelaajalla, eikä pelaajien ikäkään ratkaise. Peli on säännöiltään erittäin yksinkertainen, mutta niin syvällinen, ettei siihen kyllästy. Mukana on sopiva annos tuuria, sillä kokeneella pelaajalla on paremmat mahdollisuudet voittaa, mutta vasta-alkajakin voi yllättää. Genial, jos joku, on tuleva klassikko. Lue arvostelu Genialista

Koko perheelle

Celtica. Druidien amulettijahti Celtica on hauska ja näyttävä peli, joka on helppo oppia, viihdyttävä ja jännittävä. Ulkoasu houkuttelee pelaamaan, ja korean kuoren alta paljastuu onnekasta suosiva peli, jossa pääsee tekemään myös jonkin verran strategisia päätöksiä. Peli toimii hyvin myös vain kahdella pelaajalla. Lue arvostelu Celticasta

Carcassonne. Vuoden 2004 Vuoden peli -voittaja Carcassonne on edelleen ajankohtainen valinta. Helppo ja hauska peli on nopea pelata. Mikäli peli vie mennessään — kuten monille on käynyt — kauppojen hyllyiltä löytyy laaja valikoima lisäosia, jotka täydentävät pelikokemusta. Lue arvostelu Carcassonnesta

Velhojen yö. Pimeässä pelattava Velhojen yö on erikoinen pelikokemus. Yksinkertainen näppäryyspeli muuttuu suorastaan maagiseksi elämykseksi, kun valot sammutetaan ja pelinappulat loistavat pimeässä. Peli toimii myös päivänvalossa, joten aina ei tarvitse olla pimentämässä huonetta. Lue arvostelu Velhojen yöstä | Osta Velhojen yö Competo.fi-verkkokaupasta

Lapsille

Viva Topo! Hiirten kilpajuoksu juustoa kohti on jännittävä ja nopeatempoinen peli. Viva Topoa pelatessa oppii riskinhallintaa ja arvioimaan hiirien mahdollisuuksia selviytyä kissan edessä. Mikä parasta, lasten kanssa pelaavien aikuisten ei tarvitse pitkästyä, sillä jännittävä peli viihdyttää myös aikuisia (jopa niin paljon, että aikuiset voivat pelata tätä keskenään ilman lapsia). Lue arvostelu Viva Toposta | Osta Viva Topo! Competo.fi-verkkokaupasta

Aikuisille

Samurai. Samurai on hillitty ja tyylikäs peli, joka asettaa pelaajat todellisten haasteiden eteen. Suosittelen erityisesti pelaajille, joilla on jo jonkin verran kokemusta lautapeleistä. Menestys vaatii tarkkaa peliä, kun jokainen laudalle pelattu laatta vaikuttaa monin eri tavoin. Parhaiden siirtojen keksiminen edellyttää tarkkaa suunnittelua, vastapelaajien pelin lukemista ja luovuutta. Lue arvostelu Samuraista

Seurapeliksi

Cluzzle. Muovailuvaha-arvoituksiin perustuva Cluzzle on viihdyttävä seurapeli aikuisille ja lapsille (pienimmille lapsille peli tosin voi olla hivenen vaikea). Taiteellista lahjakkuutta ei tarvita — siitä voi olla jopa haittaa! Kaikki osaavat varmasti muovailla riittävän hyvin tämän pelin tarpeisiin. Lue arvostelu Cluzzlesta | Osta Cluzzle Competo.fi-verkkokaupasta

Kahdelle pelaajalle

Pentago. Aikuisten Vuoden peli -palkinnon voittaja Pentago sopii myös lapsille. Peli on muunnelma jätkänshakista ja kuka tahansa osaa pelata peliä yhden lauseen pituisella selityksellä. Tyylikäs puinen peli miellyttää silmää, eikä yhden erän ottamisessa kestä kauaa. Lue arvostelu Pentagosta

Kirja on hyvin perinpohjainen ja järjestelmällinen, mikä ei kai ole suurikaan yllätys ottaen huomioon sen kirjoittajan. Kirja etenee hyvin yksinkertaisista peleistä kiinnostavampiin ja monimutkaisempiin. Kaikki noppapelien olennaisimmat tyypit käsittellään. Jokaisesta pelistä on huolellinen kuvaus, jossa kuvataan pelin säännöt, erilaisia variaatioita ja usein myös strategiaa.

Kirjan ensimmäinen puolikas käsittelee onneen perustuvia pelejä. Vaikka pelaajilla ei olekaan nissään taktisia valinnanmahdollisuuksia, tarjoavat ne kuitenkin jännitystä ja viihdettä. Kahden ensimmäisen luvun pelit tuskin kuitenkaan kelpaavat useimmille pelaajille. Niissä pelaajien valinnoilla ei ole mitään merkitystä. Ensimmäisen luvun peleissä pelaajat heittävät noppaa ja saavat heiton perusteella pisteitä ja sillä selvä. Toisen luvun peleissä pelimerkit vaihtavat omistajaa heittojen perusteella.

Kolmannessa luvussa ei käsitellä pelejä laisinkaan, vaan noppiin olennaisesti liittyviä todennäköisyyksiä. Noppien todennäköisyyslaskennan perusteet käsitellään huolellisesti ja selkeästi. Luku on hyvä lisä kirjan antiin, sen avulla kuka tahansa oppii noppien todennäköisyyksien perusteet.

Neljäs luku jatkaa kasinopeleillä, jotka ovat onnipelejä, mielenkiintoa lisää rahasta pelaaminen. Tästä luvusta löytyy myös huolellisinta käsittelyä, kun pelien todennäköisyydet ja voitonmahdollisuudet käsitellään huolella. Ennen kasinolla vierailua kannattaa lukea luku huolella läpi, ettei tule huijatuksi. Knizia selittää hyvin sen, kuinka pankki varmistaa voittonsa kussakin pelissä. Jos siis mieli halajaa kasinolla vaikkapa kasinoiden noppapeleistä suosituinta eli crapsia pelaamaan, kannattaa muistaa, että pankki vetää välistä pahimmillaan yli 10% osuudet.

Taitopeleistä esitellään ensimmäisenä etenemispelit. Niissä pelaajat pyrkivät saavuttamaan vähän kerrassaan mahdollisimman korkean pistemäärän. Taktiset päätökset ovat vielä melko yksinkertaisia, mutta Knizia käsittelee kuitenkin joka pelin taktiikat huolella. Seuraava luku käsittelee vaarapelejä. Ne muistuttavat etenemispelejä, mutta niissä pelaajat joutuvat ottamaan suurempia riskejä. Perusesimerkki tällaisesta pelistä on pig, jossa pelaajat saavat vuorollaan heittää noppaa niin kauan kuin haluavat, kunnes heittävät ykkösen, jolloin vuorolla kerätyt pisteet nollataan. Saa tietysti lopettaa ajoissa, mutta ei ole pakko.

Kategoriapeleistä kaikki tuntevat parhaiten yahtzeen. Hyvin samankaltaisia pelejä on kirjassa lukuisia (eli yksitoista) ja lisäksi vielä muutama samantyyppinen. Muunkinlaisia kategoriapelejä on onneksi olemassa. Kategoriapeleistä löytyy myös eräs varsin kiinnostava Knizian oma luomus East-West. Kyseessä on yksinkertainen noppaversio Battle Line -korttipelistä. Yhdeksän sijasta lippuja on kolme, joista kuhunkin pelaajat heittävät noppa kerrallaan viiden nopan pokerimuodostelman. Yksinkertaista, mutta hauskaa.

Viimeinen kategoria on oma suosikkini: bluffauspelit! Näistä vanha tuttu on Liar’s Dice eli Bluff eli Perudo eli Call My Bluff — sen säännöt löytyvät kirjasta. Monta muutakin kiinnostavaa bluffauspeliä joukosta löytyy ja olen varma että nimenomaan näitä pelejä tulee testattua ensimmäisinä.

Kaikenkaikkiaan katsaus on varsin kattava. En ainakaan näin äkkiä keksi mitään olennaista pelilajia, joka kirjasta puuttuisi. Joka lajista on runsaasti pelejä mukana ja moniin peleihin on lukuisia muunnelmia. Pelien pelaamiseen ei tarvita erityisen mutkikkaita varusteita noppien lisäksi, tulitikkurasialla, kynällä ja paperilla pääsee pitkälle.

Kirja on pokkari ja painettu hieman halvanoloiselle paperille. Hienompi toteutus ei olisi pahitteeksi. Toisaalta, kirjan halpa hinta ei ole huono asia sekään. Lisäksi tällaisen kirjan kuuluukin olla pieni ja kevyt, jotta sitä on helppo kantaa mukanaan. Käytettävyyspuoli kirjassa on mainio, hyvin jäsenneltyä tekstiä täydentävät tarpeelliset kaaviot ja taulukot.

Valitettavasti vuonna 1999 ilmestynyt kirja on jo hyvän aikaa loppuunmyyty ja käytetyistä kappaleista pyydetään Amazonissa aivan hävyttömiä hintoja.

Vanhat klassikot ovat ansainneet paikkansa pelien historiassa, mutta omasta mielestäni ne kaikista parhaat lautapelit on tehty viimeisen kymmenen vuoden aikana. Uusia hyviä pelejä tulee jatkuvasti. Lautapelaamisen voisikin sanoa olevan vahvassa nousussa.

Uusien lautapelien piirteitä

• Helpohkot säännöt. Perinteisiin lautapeleihin verrattuna säännöt voivat vaikuttaa hurjilta, mutta useimpien pelien säännöt ovat kuitenkin verrattain selkeät ja loogiset. Sääntökirjoilla on kokoa yleensä parista sivusta ehkä noin kymmeneen (missä tapauksessa ne ovat yleensä tulvillaan esimerkkejä ja perinpohjaista selitystä).
• Ei pelkkää nopanheittoa. Monet perinteiset lautapelit perustuvat nopanheittoon ja laudalla liikkumiseen, jolloin valintoja ei joudu tekemään käytännössä lainkaan. Uusissa lautapeleissä on muutakin sisältöä ja pelaajien on tehtävä enemmän päätöksiä.
• Korkealaatuiset komponentit. Pelilaudat ovat tukevia ja kauniita ja sääntökirjat värikkäitä ja selkeitä. Nappulat ovat usein puuta, ja niitä voi olla suorastaan hämmentävä määrä. Parhaimmillaan erilaisia nappuloita ja muita osia voi olla satoja.
• Lyhyehkö, ennalta tiedossa oleva peliaika. Monopoli on hyvä esimerkki liian pitkästä pelistä, joka alkaa helposti loppua kohden tympimään. Useimmissa saksalaispeleissä peliaika on melko hyvin tiedossa etukäteen, yleensä pelit kestävät jopa alle puolesta tunnista puoleentoista tuntiin.
• Mielekäs vaikeustaso. Monet pelit on suunniteltu kuin hyvät piirroselokuvat: lapset nauttivat täysipainoisesti ja aikuisillekin on tarjottavaa (katsokaapa vaikka Shrek, jos ette usko). Pelit eivät ole liian mutkikkaita lasten pelattavaksi, mutta tarjoavat silti myös aikuisille haastetta.
• Sopivassa tasapainossa onnea ja taitoa. Pelit asettuvat hieman eri kohdille tätä skaalaa, mutta useimmissa peleissä onnea on mukana sen verran, että taidokkaampi pelaaja voittaa useammin, mutta kenellä tahansa on mahdollisuus voittaa. Enemmän perheille suunnatuissa peleissä onnen merkitys kasvaa, jolloin lapset pärjäävät vanhemmilleen paremmin, aikuisten peleissä taidolla taas on suurempi merkitys.
• Pelaajat pelaavat loppuun asti. Suurimmassa osassa uusia pelaajia kaikki pelaajat ovat pelissä mukana loppuun asti, usein vieläpä ihan hyvällä mahdollisuudella voittaa. Silloin kaikilla on hauskaa koko pelin ajan, eikä kukaan joudu katselemaan peliä sivusta.
• Nimekäs suunnittelija. Lautapelin suunnittelija on toisille yhtä tärkeä kriteeri pelinvalinnassa kuin kirjailija tai elokuvan ohjaaja. Tunnetuimmat suunnittelijat, kuten Reiner Knizia, Wolfgang Kramer ja Klaus Teuber, myyvät pelejä jo nimellään.
• Saksalaisuus. Kiitos määrätietoisen työn pelien laadun parantamiseksi, monet uusista laatupeleistä ovat joko saksalaisia tai saksalaisen lautapelikulttuurin inspiroimia.

Esimerkkejä peleistä

Catanin uudisasukkaat — Klaus Teuberin vuonna 1995 läpimurtonsa tehnyt hitti, joka on sittemmin poikinut melkoisen lauman erilaisia lisä- ja jatko-osia. Pelissä pelaajat rakentavat kyliä ja kaupunkeja Catanin saarella ja nopeimmiten tietyn määrän rakentanut voittaa. Menestys edellyttää noppatuuria, todennäköisyyksien ymmärtämistä ja onnistunutta kaupankäyntiä muiden pelaajien kanssa. Lue Catanin uudisasukkaiden arvostelu.

Carcassonne — Klaus-Jürgen Wrede oli jokseenkin tuntematon nimi, kunnes Carcassonne otti ja voitti samana vuonna (2001) sekä Spiel des Jahresin että Deutscher Spiele Preisin (harrastajien äänestyksen perusteella jaettava palkinto). Carcassonne on voittanut myös Suomen Vuoden peli -palkinnon. Carcassonnessa pelaajat kokoavat laatoista keskiaikaista Carcassonnen kaupunkia. Peli on helppo oppia ja pelata, mutta tarjoaa jonkin verran taktikoinnin varaa. Pelaajat saavat pisteitä kaupungeista, teistä, luostareista ja pelloista sen mukaan, minne ovat saaneet nappuloitaan aseteltua. Lue Carcassonen arvostelu.

Menolippu — Tämä moninkertainen palkintovoittaja (Spiel des Jahres, Suomen Vuoden peli) on noussut nopeasti perhepelien parhaimmistoon. Pelaajat keräävät kortteja, joilla rakennetaan junareittejä Yhdysvaltain kartalle. Parhaat reitit rakentanut voittaa tämän jännittävän pelin. Lue Menolipun arvostelu.

Bohnanza — Uwe Rosenberg on tunnettu papupeleistään, ja Bohnanza on se aito ja alkuperäinen. Pelaajat viljelevät papupeltoja, yrittäen saada viljelmistään mahdollisimman hyvät rahat. Bohnanza on kaupankäyntipeli, menestyäkseen on käytävä vimmatusti kauppaa muiden pelaajien kanssa. Kortit on nimittäin pidettävä kädessä ja pelattava pois tiukasti järjestyksessä ja jos ei omiin peltoihin sopimatonta papulajiketta saa myytyä pois, joutuu pellot myymään uusien papujen tieltä ennenaikaisesti. Oudosta teemastaan huolimatta Bohnanza on varsin hauska ja helppo peli. Lue Bohnanzan arvostelu.

Tunnettuja ja arvostettuja suunnittelijoita ovat muunmuassa Reiner Knizia, Wolfgang Kramer, Klaus Teuber, Alan Moon ja Sid Sackson. Pelifirmoista arvostusta nauttivat mm. monia laatupelejä julkaissut Hans im Glück, aikuisten laatupeleihin erikoistunut Alea ja englanniksi saksalaispelejä julkaiseva Rio Grande Games. Katso lista tärkeimmistä lautapelijulkaisijoista.

Peliostoksille!

Suomessa laatupelejä löytyy yhä enemmän tavarataloista ja lelukaupoista. Parhaat suomenkieliset pelit julkaisevat Competo, Lautapelit.fi, Tactic ja Ravensburger.

Erikoisempaa valikoimaa löytää erikoisliikkeistä. Katso lista lautapelejä myyvistä kaupoista.

Suomenkielisten pelien määrä kasvaa, mutta paljon on laatupelejä, jotka on julkaistu vain englanniksi tai saksaksi. Suomennoksia on saatavilla kaupoista ja netistä, mutta varsin rajallisesti. Englannin osaaminen on siis melkeinpä välttämättömyys, jos haluaa lautapelejä tosimielellä harrastaa. Monissa peleissä on tosin hyvin vähän kielitaitoa vaativia osia sääntöjen lisäksi.

Netissäkin pelejä voi kokeilla. Paras, joskaan ei välttämättä helpoin paikka pelaamiseen on Brettspielwelt. Se voi olla saksankielisyydessään aika tyrmäävä, mutta ohjeitakin on saatavilla.

Lautapelit ovat huippuharrastus

Lautapelit ovat mitä erinomaisin harrastus. Toisin kuin suurin osa tietokonepeleistä, lautapelit suorastaan kannustavat olemaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Peleissä on aivan omanlaistaan viehätystä verrattuna kylmiin bitteihin — pelilautojen ja nappuloiden ihaileminen on olennainen osa harrastusta. Pelien käsinkosketeltavuus on minusta varsin viehättävää. Pelien keräileminen on hauskaa, vaikka kaikkia ei aina ehdikään edes pelaamaan.

Lautapelit ovat kohtuullisen halpoja. Yhden pelin hinnalla (Suomessa noin 40-50 euroa) ei montaakaan elokuvalippua osta. Pelistä riittää iloa pitkäksi aikaa. On kuitenkin valhetta sanoa lautapelejä halvaksi harrastukseksi: siinä vaiheessa kun peleihin hurahtaa toden teolla, rahaa palaa helposti suuria määriä. Kohtuudella käytettyinä lautapelit ovat kuitenkin pitkäkestoista ja edullista viihdettä.

Paljon puhutaan myös siitä, kuinka vanhemmat viettävät yhä vähemmän aikaa lastensa kanssa. Lautapelit ovat mitä mainioin keino lisätä yhdessä vietettyä aikaa — miltä kuulostaisi vaikkapa viikoittainen koko perheen peli-ilta? Valitsemalla sopivia pelejä pelaaminen ei ole aikuisille tylsää, lapsetkin saavat nauttia voittamisen riemusta ja kaikilla on toivottavasti kivaa.

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Kannattaa tutkailla valikoimia, kysellä neuvoja (esimerkiksi minulta, tai vaikkapa Suomen lautapeliseuran foorumilta ja kokeilla.

Pikakurssi Orffiuteen

Nimensä haastavasti nimetty yhtye sai jo vuonna 1994, pari vuotta ennen perustamistaan, kun lastentarhaopettajaksi opiskelevat Matti Pollari ja Kimmo Ojala soittelivat opiskelijatovereilleen lastenlauluja.

Matin ja Kimmon ohjelmistoon kuului Hannu Sepposen Tilitants-nimellä levyttämiä lauluja, joten oli vain ajan kysymys, että Hannukin liittyi yhtyeeseen. Ensimmäinen esiintyminen tapahtui Kaustisilla vuonna 1996 – ensin varovasti aikuisille, sitten seuraavana päivänä lapsille. Kas kummaa, homma toimi, ja meno jatkuu edelleen.

Keikoilla Kimmo soittaa kitaraa ja laulaa, Hannu hakkaa pahvilaatikkorumpuja, rämpyttää pulkkaa, laulaa ja puhaltaa saippuakuplia ja Matin vastuulla ovat saksofonit, tinapillit ja muut puhaltimet. Hauskoista soittimista huolimatta soitto on taidokasta ja vakavasti otettavaa.

Tohtori Orff & Herra Dalcroze on julkaissut levyt Kumma Sesse (1997), Hymykuoppaisella tiellä (1998), Muu vaara (2000), Täällä vartioin minä (2002), Umpikuja 5 (2003), Sumffaa (2005) ja Ihmekolmoset vauhdissa (2008). Lisäksi bändiltä on ilmestynyt DVD-pläjäys Sumffaan paluu (2007).

Ennen kaikkea Orffit ovat keikkailleet: takana on yli tuhat keikkaa, joista olen itse nähnyt jokusen ja voin vakuuttaa, että meno on keikoilla innokasta. Kannattaa käydä katsastamassa, jos tilaisuus sattuu kohdalle, vaikkei lapsia olisikaan.

Orffeista löytyy lisätietoja kotisivulta ja bändin MySpace-sivulta. Jälkimmäisen linkin takaa löytää myös ääninäytteitä.

Rock-tähti pelaa lautapelejä

Pikkulinnut kertoivat, että Hannu on innokas lautapelaaja. Uudella levylläkin mainitaan lautapelit mainiossa Naakka ja nokipoika -laulussa. Pommitin siis Hannua muutamalla tiukalla lautapeliaiheisella kysymyksellä, onhan toki selvitettävä perinpohjin millainen pelimies suosikkiyhtyeen joukoista löytyy.

Hannu, muuten, on kotimaisen rock-musiikin harrastajille tuttu nimi jo legendaarisen Noitalinna Huraa!:n riveistä. Suurin osa Noitalinnan lauluista on Hannun kynästä, myös se tutuin eli Pikkuveli. Myös Orffien riveissä Hannu vastaa pääasiassa sävellyksistä ja myös sanoituksista. Musiikillisesti Orffien tuotokset vaihtelevat villisti tyylilajista toiseen, lastenmusiikillinen ulottuvuus piilee lasten maailmaan sopivissa sanoituksissa, joista aikuinenkin löytää hauskoja, koskettavia ja liikuttavia yksityiskohtia.

Hannu kertoo pelaavansa säännöllisen epäsäännöllisesti lähinnä perheen ja ystävien kanssa. “Pelaaminen alkoi 70-luvun alussa Master Mindin ja Kimblen myötä. 80-luvulla pelattiin välillä aika intohimoisesti Monopolia, Aliasta ja erilaisia sanapelejä. 90-luvulla oli omat lapset muistipeli-iässä ja lisäksi heidän kanssaan pelattiin Kimbleä, Afrikan tähteä, Labyrinttia, Cluedoa, Kummituslinnaa, Riminiä, Alcatrazia, Rommia (Rummy ja Rummikub) ja niin edelleen”, kertoo Hannu ja jatkaa “2000-luvulla peli-into vaan kasvoi hyvien pelien myötä, mm. Carcassonne, Fits, Take It Easy, Perfect Timing, Pictionary, Eurooppa-Monopoli, Da Vinci -koodi, Brainstorm, Scattergories…”. Eniten Hannu kertoo pelaavansa pimeänä vuodenaikana ja varsinkin jouluisin.

Hannun suosikkipelit

Suosikkipeleikseen Hannu nimeään Carcassonnen, Ubongon ja Aliaksen. Eniten tulee kuitenkin pelattua Fitsiä, joka on sukulaislasten suosikki. Varsinaisia suosikkisuunnittelijoita tai -julkaisijoita Hannulla ei ole, mutta Ravensburgerin sinikulmaiset laatikot ja Marektoyn pelit on hyviksi havaittu. Myös parhaan perhepelin Vuoden peli -palkinto on osoittautunut hyväksi laatupelin merkiksi.

Pelejä löytyy pari kaapillista eli pitkälti toistasataa, useimmiten ostokset ovat alennusmyynti- ja tarjouskorilöytöjä. Pelikokoelmaansa Hannu luonnehtii näin: “Monia peliä yhdistää yksinkertaisuus, oppimisen nopeus ja pelattavuus eri ikäisten kanssa. Tosin on siellä monipolvinen Hobbitti-pelikin, jota ei ole sitten vielä pelattukaan. Pidän myös siitä, että pelaaja voi aktiivisesti vaikuttaa pelin kulkuun eli pelkät onnenpelit eivat ihan kauheasti innosta.”

Kun pyysin nimeämään kokoelman helmiä, Hannu nosti esiin hienosti aikuisen ja pienenkin lapsen yhteispeliksi sopivan Riminin, vanhan kunnon Sanaleikin ja lasten kanssa paljon pelatun Mix-Max-pelin.

Lopuksi Hannu haluaa vielä muistuttaa: “Lapsen ei saa antaa aina voittaa!”

Tähti

Ohessa vielä Tohtori Orffin & Herra Dalcrozen Ihmekolmoset vauhdissa -levyltäkin löytyvä kesäsinkku Tähti:

Materiaaleiksi helpoin vaihtoehto taitaa olla vaneri ja MDF-levy.

Pelialueen halkaisija on 66 cm. Tapit ovat kehällä, joka on keskipisteestä 102 mm etäisyydellä. Seuraava kehä on niinikään 102 mm päässä, ja sitä seuraava myös. Tästä kehästä on sitten tuuma eli 25,4 mm pelialueen reunaan. Pelialueen reunasta koko laudan reunaan olisi hyvä olla vähintään kaksi tuumaa eli 50,8 mm. Lauta voi olla ympyrä, kahdeksankulmio tai neliö.

Keskusreiän halkaisija on 35 mm ja syvyys 6 mm. Viivojen paksuus on 1,5 mm ja korkeintaan 3 mm. Kiekon halkaisija on 32 mm ja paksuus noin 10 mm.

Pinta lakataan (useampi kerros), hiotaan (hienoa hiekkapaperia ja vettä) ja vahataan. Lakan lajista en tiedä, vahana voi käyttää karnaubapohjaista autovahaa. Viivat piirretään lakkakerrosten väliin.

Tapit voi tehdä esimerkiksi ruuveista, joiden ympärille laittaa muoviputkea. Tappien kireyttä ja kimmoisuutta voi siten säätää kätevästi.

Ed Rozmiarekilla on hyvät ohjeet.

]]> http://www.lautapeliopas.fi/artikkelit/crokinole-laudan-valmistaminen/feed/ 3 http://www.lautapeliopas.fi/artikkelit/palkinnot/spiel-des-jahres/ http://www.lautapeliopas.fi/artikkelit/palkinnot/spiel-des-jahres/#comments Fri, 13 Mar 2009 14:05:23 +0000 Mikko Saari http://www.lautapeliopas.info/?p=1128 Saksan vuoden peli -palkinto Spiel des Jahres on merkittävin yksittäinen lautapelipalkinto. Ehdokkuus voi Scott Tepperin mukaan nostaa pelin myynnin muutamasta tuhannesta kymmeneen tuhanteen ja voittajaa myydään tavallisesti satoja tuhansia, jopa puoli miljoonaa kappaletta. Se on paljon se, ja lisäksi Spiel des Jahres -voittajiin ilmestyy tavallisesti useita hyvin kaupaksi käyviä lisäosia.

Palkintoon liittyy erilaisia huhuja. On ilmeistä, että korttipeli tai muu pieni peli ei voi Spiel des Jahresia voittaa. Liittyykö se sitten siihen, että logon käyttäminen maksaa ja hinta riippuu pelin myyntihinnasta, jolloin pieni ja halpa peli ei tuota SdJ-organisaatiolle yhtä paljon rahaa, on toinen asia.

Lisäksi on huhuttu, että palkintoa kierrätetään julkaisijalta toiselle ja annetaan tarvittaessa julkaisijoille, joilla on taloudellisia vaikeuksia — Carcassonnen voitto esimerkiksi pelasti Hans im Glückin talouden. Toisaalta Carcassonne oli myös selkeästi palkinnon arvoinen peli, joten sikäli sen voittoon ei välttämättä liity mitään sen kummempaa.

Peliharrastajilla on tapana kitistä Spiel des Jahres -tuloksista — esimerkiksi Villa Paletin valitseminen voittajaksi Puerto Ricon sijasta oli monelle melkoinen järkytys — mutta tosiasia on, että Spiel des Jahres on suunnattu saksalaisille perheille eikä lautapeliharrastajille.

90-luvun lopulla raadin kokoonpano oli hieman erilainen, ja silloin palkintoa jaettiin El Granden, Tikalin ja Torresin kaltaisille harrastajia miellyttäville peleille. Tämä oli kuitenkin poikkeus ja tietyssä mielessä Spiel des Jahresille huonoa aikaa, mutta näiden valintojen perusteella lautapeliharrastajille on voinut jäädä käsitys, että raati arvostaisi raskaampiakin pelejä.

Spiel des Jahres -voittajat

• 2011: Qwirkle
• 2010: Dixit
• 2009: Dominion — Valtakunta
• 2008: Keltis
• 2007: Zooloretto
• 2006: Thurn und Taxis
• 2005: Niagara
• 2004: Menolippu
• 2003: Alhambra
• 2002: Villa Paletti
• 2001: Carcassonne
• 2000: Torres
• 1999: Tikal
• 1998: Elfenland
• 1997: Mississippi Queen
• 1996: El Grande
• 1995: Catanin uudisasukkaat
• 1994: Manhattan
• 1993: Call My Bluff
• 1992: Um Reifenbreite
• 1991: Drunter und Druber
• 1990: Hoity Toity (Adel verpflichtet)
  
• 1989: Café International
• 1988: Barbarossa
• 1987: Auf Achse
• 1986: Top Secret Spies
• 1985: Sherlock Holmes Consulting Detective
• 1984: Railway Rivals
• 1983: Scotland Yard
• 1982: Enchanted Forest
• 1981: Focus
• 1980: Rummikub
• 1979: Hare and Tortoise

Katso myös erillinen lista Lautapelioppaassa esitellyt Spiel des Jahres -voittajat.

Kennerspiel des Jahres -voittajat

Vuonna 2011 mukaan otettiin Kennerspiel des Jahres, joka on palkinto vaativammille, peliharrastajille suunnatuille peleille. Aikaisemmin haastavia pelejä on palkittu erilaisilla lisäpalkinnoilla.

• 2011: 7 Wonders

Kinderspiel des Jahres -voittajat

Parhaalle lastenpelille myönnettävä Kinderspiel des Jahres jaettiin ensimmäisen kerran virallisesti vuonna 2001. Sitä ennen jaettiin Sonderpreis “Kinderspiel” -lisäpalkintoa, joka oli käytännössä sama asia vaatimattomammassa muodossa.

• 2010: Da ist der Wurm drin
• 2010: Diego Drachenzahn
• 2009: Maaginen labyrintti
• 2008: Wer war’s?
• 2007: Beppo der Bock
• 2006: Der Schwarze Pirat
• 2005: Pikku Haamu
• 2004: Kummitusportaat
• 2003: Viva Topo!
• 2002: Carneval
• 2001: Klondike
• 2000: Arbos
• 1999: Kayanak
• 1998: Kanaset
• 1997: Leinen Los!
• 1996: Zoo
• 1995: Karambolage
• 1994: Loopin’ Louie
• 1993: Ringel Rangel
• 1992: Schweinsgalopp
• 1991: Corsaro
• 1990: Das Geisterschloss
• 1989: Gute Freunde

Valikoima on hyvä, eikä joukosta puutu kovin montaa sellaista peliä, joiden ajattelisi automaattisesti olevan mukana tällaista listaa koostettaessa. Räikein puute minun nähdäkseni oli 18xx-sarjan pelien puuttuminen listalta, olisin itse pitänyt itsestään selvänä, että joko 1829 tai 1830 olisi mukana.

Moni helmi on kuitenkin mukana. Monen pelin kohdalla kirjoittajan ja pelin yhdistelmä on mielenkiintoinen. Tietokonepelien suunnitteluguruna tunnettu Warren Spector, esimerkiksi, fanittaa Tikalia.

Esseiden tyyli ja laatu vaihtelee, mutta kokonaisuus on erinomainen. Useat esseet onnistuvat herättämään lukijassa mielenkiintoa käsittelemiään pelejä kohtaan ja saavat aikaan halua tutustua peleihin tarkemmin. Omalla kohdallani useamman pelin kohdalla heräsi halu tutustua ja parissa tapauksessa vanha suola alkoi kummasti janottaa.

On siis helppo todeta, että Hobby Games: The 100 Best kuuluu helposti kenen tahansa peliharrastajan kirjahyllyyn, sen verran herkullisesta kirjasta on kyse.

Tässä koko lista kirjan sisällöstä:

• Esipuhe (Reiner Knizia)
• Johdanto (James Lowder)
• Acquire (Bruce C. Shelley)
• Amber Diceless (Nicole Lindroos)
• Amun-Re (Ian Livingstone)
• Ars Magica (Stewart Wieck)
• Axis & Allies (Thomas M. Reid)
• Battle Cry (Tracy Hickman)
• BattleTech (Philip Reed)
• Blood Bowl (Justin Achilli)
• Bohnanza (Mike Selinker)
• Britannia (Tom Dalgliesh)
• Button Men (Greg Stolze)
• Call of Cthulhu (Monte Cook)
• Carcassonne (Steven E. Schend)
• Car Wars (Jeff Tidball)
• Champions (Bill Bridges)
• Circus Maximus (Stan!)
• Citadels (Tom Jolly)
• Civilization (Steven Savile)
• Cosmic Encounter (Bruno Faidutti)
• Cosmic Wimpout (Andrew Looney)
• Dawn Patrol (Skip Williams)
• Descent (Alan R. Moon)
• Diplomacy (Larry Harris)
• Dungeons & Dragons (Richard Garfield)
• Dynasty League Baseball (William W. Connors)
• El Grande (Christian T. Petersen)
• Empires in Arms (Alessio Cavatore)
• Empires of the Middle Ages (Timothy Brown)
• The Extraordinary Adventures of Baron Munchausen (Allen Varney)
• Fire and Fury (Phil Yates)
• Flames of War (William Jones)
• Fluxx (Rick Loomis)
• Formula Dé (John Kovalic)
• The Fury of Dracula (Anthony J. Gallela)
• A Game of Thrones (Jesse Scoble)
• Gettysburg (Lou Zocchi)
• Ghostbusters (James Wallis)
• The Great Khan Game (James M. Ward)
• Hammer of the Scots (Gav Thorpe)
• Here I Stand (Uli Blennemann)
• A House Divided (S. Craig Taylor, Jr.)
• Illuminati (Scott Haring)
• Johnny Reb (Dana Lombardy)
• Junta (Darren Watts)
• Kingmaker (Greg Stafford)
• Kremlin (Lester Smith)
• Legend of the Five Rings (Wolfgang Baur)
• Lensman (Marc W. Miller)
• London’s Burning (Ted S. Raicer)
• Lord of the Rings (Teeuwynn Woodruff)
• Machiavelli (Mike Breault)
• Magic: The Gathering (Jordan Weisman)
• Marvel Super Heroes (Steve Kenson)
• Metamorphosis Alpha (Gary Gygax)
• My Life with Master (Greg Costikyan)
• Mythos (John D. Rateliff)
• Napoleon’s Last Battles (Chris “Gerry” Klug)
• Naval War (John Scott Tynes)
• Ogre (Erick Wujcik)
• Once Upon a Time (Marc Gascoigne)
• PanzerBlitz (Mike Bennighof)
• Paranoia (Steve Jackson)
• Pendragon (Shannon Appelcline)
• Pirate’s Cove (JD Wiker)
• Plague! (Richard H. Berg)
• Power Grid (Martin Wallace)
• Puerto Rico (Tom Wham)
• Renaissance of Infantry (Joseph Miranda)
• RoboRally (James Ernest)
• RuneQuest (Paul Jaquays)
• The Settlers of Catan (Richard Dansky)
• Shadowfist (Ken St. Andre)
• Shadowrun (Steven S. Long)
• Shadows over Camelot (Peter Corless)
• Silent Death: The Next Millennium (Dale Donovan)
• Space Hulk (Matt Forbeck)
• Squad Leader (Ray Winninger)
• Stalingrad (Lewis Pulsipher)
• Star Fleet Battles (Bruce Nesmith)
• The Sword and the Flame (Steve Winter)
• Tales of the Arabian Nights (Jeff Grubb)
• Talisman (Shane Lacy Hensley)
• Terrible Swift Sword (Douglas Niles)
• Thurn and Taxis (Ed Greenwood)
• Ticket to Ride (Mike Fitzgerald)
• Tigris & Euphrates (Thomas Lehmann)
• Tikal (Warren Spector)
• Toon (David “Zeb” Cook)
• Traveller (Mike Pondsmith)
• Twilight Struggle (Zev Shlasinger)
• Unknown Armies (Kenneth Hite)
• Up Front (Sandy Petersen)
• Vampire: The Eternal Struggle (R. Hyrum Savage)
• Vampire: The Masquerade (George Vasilakos)
• Vinci (Kevin Wilson)
• War and Peace (R.A. Salvatore)
• Warhammer 40,000 (Jack Emmert)
• The Warlock of Firetop Mountain (Chris Pramas)
• The Warlord (Steve Jackson)
• Wiz-War (John Wick)
• Jälkipuheet (James F. Dunnigan)

Valintaprosessi

Kilpailuun osallistuvat pelit valitaan siten, että pelien maahantuojat ja valmistajat valitsevat itse, mitkä peleistään haluavat ilmoittaa mukaan kilpailuun. Osallistuminen maksaa jonkin verran. Pelit voi ilmoittaa haluamaansa luokkaan, joita on kolme: lastenpelit, perhepelit ja aikuisten pelit.

Kisan tuomaristo testaa pelejä omissa peliporukoissaan ja arvioi ne käyttäen tiettyä arvostelulomaketta, jotta arvostelukriteerit ovat samat. Tuomaristo valitsee ehdokaspeleistä ensin finalistit ja sitten niistä voittajat. Voittajan valintaan osallistuvat myös kaupan edustajat, joilla on kuudes ääni tuomariston viiden äänen lisäksi.

Lastenpelien tuomaristo koostuu päiväkotien työntekijöistä, muissa raadeissa on toimittajia. Raatilaisten harrastuneisuus lautapelien saralla vaihtelee satunnaisemmasta pelailijasta lautapeliharrastajaan. Raatien kokoonpano uudistuu sitä mukaa kun vanhat raatilaiset lopettavat. Raateihin on valittu toimittajia sillä taka-ajatuksella, että nämä kirjoittaisivat kokeilemistaan peleistä juttuja lehtiinsä.

Vuoden perhepeli -voittajat

Vuoden perhepeli -palkinnon ovat voittaneet seuraavat pelit:

• 2011: Salaisuuksien saari
• 2010: Dixit
• 2009: Zak Pak!
• 2008: Bandu
• 2007: Ubongo
• 2006: Quackle!
• 2005: Menolippu
• 2004: Carcassonne
• 2003: Blokus
• 2002: Bakari
• 2001: Bombay Bazar
• 2000: Imago
• 1999: Space Walk
• 1998: Lotus
• 1997: Shanghai
• 1996: Touché
• 1995: Manhattan
• 1994: Timanttipeli

Vuoden aikuistenpeli -voittajat

Aikuistenpelien sarja on tuorein sarjoista, sitä on jaettu vuodesta 1999 alkaen. Voittajat ovat:

• 2011: 7 Wonders
• 2010: Mallorca
• 2009: Dominion — Valtakunta
• 2008: Modern Art
• 2007: Thurn und Taxis
• 2006: Pentago
• 2005: Alhambra
• 2004: ei voittajaa
• 2003: Cranium
• 2002: Fits
• 2001: Quarto!
• 2000: ei voittajaa
• 1999: Alcatraz

Vuoden lastenpeli -voittajat

Lastenpelisarjaa on jaettu alusta alkaen. Sen voittajat ovat:

• 2011: Richard Scarryn Touhula
• 2010: Muumien purnukkajahti
• 2009: Quoridor Kid
• 2008: Eläinpyramidi
• 2007: Piikkisiili
• 2006: Build-a-Burger
• 2005: Kummitusportaat
• 2004: Kummitusjuna
• 2003: Kissa ja hiiret
• 2002: Ali Baba
• 2001: Kanin loikka
• 2000: Safari
• 1999: Kanaset
• 1998: Kurre
• 1997: Pörri ja perho
• 1996: Pingu
• 1995: Myyräpeli
• 1994: Junior Alias

Vuoden peli -voittajat Lautapelioppaassa

Kaikki Lautapelioppaassa esitellyt Vuoden peli -voittajat löydät Vuoden peli -voittajat -luokasta.