Suurin vaikuttaja tuohon teemavalintaan on kuitenkin henkilökohtainen kiinnostus aiheeseen. Mikään todellinen bongari en ainakaan vielä ole, sillä vasta tänä kesänä kokeilin ensimmäisen kerran tosissani myrskybongausta, mutta lopputulos oli varsin vaikuttava.

Myrskybongauksen maailmanmestaruuskisat

Tornado Alert! -peli ei sijoitu Suomeen, vaan Yhdysvaltojen kuuluisalle tornadovyöhykkeelle. Ajallisesti peli sijoittuu lähitulevaisuuteen, sillä vielä ei ole olemassa myrskybongauksen maailmanmestaruuskisoja. Teemansa puolesta pelimme on hieman ilmastonmuutoskriittinen. Taustalla on ajatus siitä, että myrskybongauksesta muodostuu suosittu extremehuvi, kun myrskyjen määrät ja voimakkuudet alkavat kohota ilmaston lämmetessä. Kiinnostuksen kohottua huomattavasti järjestetään kaikkien aikojen ensimmäinen myrskybongauksen maailmanmestaruuskisa, johon pelaajat luonnollisesti ottavat osaa.

Tässä reikäpäisessä kisassa hurjimmista paikoista saa kuvattua potentiaalisesti parhaat kuvat, mutta oman turvallisuuden kustannuksella – joka voi kostautua tylysti erän aikana. Kaikki pelin kortit kuvaavat jotain paikkaa tai tapahtumaa. Korttien kuvaamat paikat ovat sitä parempia, mitä suurempi numeroarvo niillä on. Toisaalta kuvauspaikat ovat aina vain sitä vaarallisempia mitä suurempi numeroarvo niillä on, joten näiden tekijöiden välillä tasapainoilu on tärkeää.

Pelaamisesta tekee ongelmallista se, että kaikki pelaajat ovat kuvaamassa samaa myrskyä, eikä kukaan yleensä halua antaa muille tilaisuutta räpsiä hyviä kuvia. Tästä seuraa usein, että pelaajat kärkkyvät otollista tilaisuutta kuvaamiselle varsin pitkään ja lopputuloksena saattaa olla pyöreä nolla erän päätteeksi. Erien välillä pelaajilla on kuitenkin mahdollisuus hylätä viimeisin tulos, mutta hylkäämisestä saa yhden miinuspisteen sanktiona. Normaali peli kestää kolme n. 15 minuutin mittaista erää, jonka jälkeen jokaisen pelaajan huonointa tulosta verrataan muiden huonoimpiin ja näistä paras voittaa.

Tornado Alert! on pohjimmiltaan nopeuspeli, mutta sen todellinen luonne riippuu täysin pelaajista. Pelissä voi kuitenkin pärjätä myös olematta nopea, sillä riskien hallinnan ja pienen muistipelielementin vuoksi liika nopeus voi olla pahasta. Mitä vähemmän erään osallistuu pelaajia, sitä tärkeämpää on kädenhallinta. Taktista pelisilmää tarvitsee myös jonkin verran onnistuakseen sotkemaan muiden pelin tilaisuuden tullen.

Suunnitteluprosessi

Omalla mittapuullani Tornado Alert! syntyi hetkessä, varsinkin jos sitä vertaa julkaisuaan odottavaan suurpeliimme, jota hiottiin nelisen vuotta. Tornado Alert! ei siis ole ensimmäinen pelimme, vaikka ensimmäinen julkaisuksi asti päässyt onkin. Idea myrskybongauspelistä syntyi jo yli kaksi vuotta sitten, joskin hyvin erilaisena kuin tämä juuri painosta saapunut luomus. Se oli hyvin yksinkertainen, kevyt ja nopea. Myös Tornado Alert! kuuluu kevyimpiin suunnittelemiini peleihin, mutta se on joka suhteessa pykälän verran raskaampi kuin sitä edeltänyt kehitysversio.

Tornado Alertin evoluutio alkoi varsinaisesti kesältä 2009, jolloin ensimmäinen karkea testipeliversio näki päivänvalon. Ensimmäisessä versiossa ei ollut käytännöllisesti katsoen laisinkaan grafiikkaa, vaan pelkästään tekstiä ja numeroita. Kyseisestä versiosta ei ole olemassa minkäänlaista kuvallista dokumenttia.

Grafiikattoman pelin tärkein funktio olikin erittäin nopea muokattavuus korttipakan tasapainon löytämiseksi. Karkea tasapainotus onnistui varsin nopeasti, mutta hienosäätöä tapahtui silti lähes viime metreille ennen materiaalin painoon lähettämistä. Eniten päänvaivaa tuottivat muutamat pelissä olevat erikoiskortit, joista pari täytyi jättää suunnittelupöydälle tasapainosyistä. Emme halunneet kasvattaa pakkaa enää yhtään paksummaksi, sillä se olisi pidentänyt kaksinpelin kestoa tarpeettomasti.

Kun suunnitteluprosessi oli edennyt niin pitkälle, että tiesimme haluavamme julkaista tämän pelin, silloiselta työnimeltään Storm Chaser’s Mayhem, alkoi varsinainen graafinen työ. Turhaa graafista työtä ei prosessin aikana tehty paljoakaan, sillä pelin kortit päivitettiin aina sitä mukaa kun uusin lopullista kohti edennyt ulkoasuversio valmistui. Tämän seurauksena tietysti peli oli mustavalkoinen varsin pitkään ja testaajille hieman epämukava pelattava.

Ulkoasua suunnitellessa oli alusta asti tärkeää, ettei pelistä tule kieliriippuvaista. Muita tärkeitä ulottuvuuksia olivat korttien keskinäinen erilaisuus ja koska taustoina käytetään oikeita valokuvia, melko realistinen piirtotyyli tuntui luontevalta. Semirealistinen piirtotyyli ei kuitenkaan estä kuvia olemasta hauskoja, vaan kokonaisuudessa on hauskuuttakin mukana lähemmin tarkasteltuna.

Alla on esitettynä erään kortin kehityskaari lähes alusta loppuun.

Vasemmalta oikealle versiot 2.0, 4.0 ja 6.0. Kuva: Ilmo Nurminen

Satunnaisia poimintoja – suunnittelijan kommentit pelistä

Koska toimin sekä suunnittelijana että graafikkona, voin näin jälkeenpäin todeta ulkoasun toteutuksen olleen lähes yhtä haastava kuin itse pelin kehittäminen. Lopulliseen ulkoasuun olen melko tyytyväinen, sillä mielestäni kuvitus ajaa asiansa varsin hyvin. Mitä taas tulee itse peliin, niin jokaisen täytyy kyllä kokea itse sen poikkeuksellinen luonne.

Tornado Alert! On hyvin mekaniikkavetoinen peli. Suosittelen ottamaan ainakin yhden harjoituserän ennen täysimittaista peliä pelin toiminnan ymmärtämiseksi.

Pelistä tuli lopulta varsin joustava erilaisia tilanteita varten. Kaksinpelinä se toimii kuin junan vessa ja pelaajat kykenevät kontrolloimaan peliä lähes täysin. Kolmella pelaajalla suosittelen pelaamaan ensin yhden kokonaisen pelin verran peruspeliä ja kun säännöt alkaa olla selvät, siirtymistä Tornado Alert! 2:n pariin, jonka sääntömuutokset löytyvät ohjevihon lopusta. Tornado Alert! 2 on parhaimmillaan 3–4 pelaajalla. 4–6 pelaajalle suosittelen jälleen peruspeliä.

Oma suosikkini on kaksinpeli, sillä siinä on yllättävänkin paljon syvyyttä. Toisaalta jos haluaa hektisempää menoa niin kannattaa valita Tornado Alert! 2 -pelityyli.

Laatikkoon lyöty 45 minuutin peliaika kuvaa parhaiten kaksinpeliä, kun pelataan kolme erää. Toinen ääripää taas on Tornado Alert! 2, jossa pelin kesto kutistuu helposti puoleen normaalista. Peli on yleensä sitä lyhyempi, mitä enemmän mukana on pelaajia. Mitä lyhyemmiksi erät käyvät, sitä hankalampaa on saada kelvollinen tulos. Pelin aikana tulosten arviointia vaikeuttaa se, että hyvän tuloksen raja vaihtelee riippuen erästä ja pelaajamäärästä.

Kokonaisuutena olen hyvin tyytyväinen peliin, vaikka pistetaulukon käyttäminen pelissä arveluttikin pitkään. Pistetaulukolle kehitettiin useita vaihtoehtoja ja muunnelmia, kuten erien tulosten seurannallekin. Lopulta kuitenkin päädyimme ratkaisuun, jossa käytetään taulukkoa apuna pisteytyksessä erien välillä. Käytännössä liikkumavara eri ratkaisujen välillä oli kokoajan pieni, sillä pelin perusrunko edellyttää hieman hankalaa pisteytysperiaatetta ja jos sen poistaa, lakkaa koko peli samalla olemasta. Testiemme perusteella pistetaulukko ei kuitenkaan haittaa pelaamista, vaan on lähinnä kosmeettinen ongelma.

Nykyisessä muodosaan Tornado Alert! tarjoaa hyvin mielenkiintoisen ja erilaisen pelikokemuksen, jota kannattaa ehdottomasti kokeilla, sillä se ei mielestäni – eikä myöskään kommenttien perusteella – muistuta toiminnaltaan mitään olemassaolevaa peliä.

Ensimmäinen sarjanumeroitu erä ei todennäköisesti tule laajempaan levitykseen, vaan sitä voi tilata joko suoraan meiltä tai hyvin varustelluista erikoisliikkeistä.

Jokaisen toimintavuoron aikana yksi pelaajan herhiläisistä suorittaa yhden seuraavista toiminnoista: meden keruu, hunajatoiminto tai lentäminen. Kaikki pelaajat valitsevat toiminnon samanaikaisesti tietämättä toistensa valintoja. Toiminnot suoritetaan toimintakorttien osoittamassa numerojärjestyksessä. Jokaisella toiminnolla on turvallinen ja riskialttiimpi vaihtoehto, joten pelaajat voivat päättää, pelaavatko he varman päälle, vai haluavatko yrittää saavuttaa enemmän ottamalla riskin.

Taustalla presidenttipeliä

Aloitimme lautapelien järjestelmällisen suunnittelun loppukesällä 2007. Uusia peli-ideoita tuntui kumpuavan mitä erinäisimmistä suunnista. Hornetin taustalla ollut idealähde oli Yhdysvaltojen presidentinvaalien esivaalikampanjat vuodenvaihteessa 2007-2008. Kisaa seuratessamme huomasimme, että siinä oli paljon pelimekaanisesti kiinnostavia elementtejä. Ensinnäkin säännöllisin väliajoin järjestettävät osavaltioesivaalit, joiden lopputuloksella oli suuri vaikutus seuraaviin osavaltioesivaaleihin. Toiseksi negatiiviseen kampanjointiin liittyvä loanheitto, josta pidemmän päälle kaikki kärsivät, mutta lyhyellä tähtäimellä yksittäinen ehdokas voi myös hyötyä. Lisäksi esivaaleista löytyi tietysti hyvin selkeä voittoehto: päästä oman puolueensa presidenttiehdokkaaksi.

Näiden eri mekaniikka-aihioiden sekamelskasta muovasimme testattavaksi kelpaavan pelin alkuvuodesta 2008. Ensimmäinen versio sisälsi jo paljon lopullisen Hornet-pelin elementtejä, muun muassa sen, että jokaisella pelaajalla oli kaksi nappulaa ohjattavanaan. Tosin ensimmäisissä versioissa pelaajat aloittivat vain yhdellä nappulalla, ja toisen (kampanjatoimiston) sai ostaa pelin aikana. Nappuloiden määrä vaihteli edelleen pelisuunnittelun edetessä. Päädyimme lopulta alkuperäiseen kahteen nappulaan, sillä totesimme, että se antoi pelaajille enemmän joustavuutta ja ulottuvuutta suunnitelmiensa toteuttamiseen ilman, että pelistä tuli kuitenkaan liian monimutkainen hallittavaksi.

Kevään mittaan USA:n esivaalikampanja tyrehtyi ja totesimme, ettei se toimisi teemana kuin kerran neljässä vuodessa, joten päädyimme vaihtamaan teeman yhden illan ideoinnin jälkeen mehiläisten maailmaan.

Mehiläispeliä kehitettäessä hiottiin eniten toimintokortteja, joiden lukumäärä vaihteli neljän ja kahdeksan välillä, ja joiden keskinäiset vuorovaikutussuhteet elivät myös paljon. Liikkumistoiminnossa lähdettiin alunperin siitä, että liikkumisesta joutuu maksamaan, ja päädyttiin tilanteeseen, missä liikkumalla saa myös kerätä mettä. Pelin dynaamisuuden parantamiseksi kehitettiin “superhunajatoiminto”, missä toisen pelaajan hunajaa voi vaihtaa suoraan omaansa. Toiminto oli niin vahva, että sitä piti heikentää useita kertoja, mutta yhä edelleen pelaajien keskeisin pelissä kohtaama kysymys on se, uskaltaako vaihtaa toisen pelaajan hunajaa omaansa, vai onko olemassa riski, että joku muu toimii samoin?

Kun pelissä oli vielä kyse esivaaleista, pelilauta näytti tältä. Kuva: Jani ja Tero Moliis

Oikean tasapainon hakeminen toimintoihin ja siten koko peliin olikin yksi haastavimmista asioista peliä kehitettäessä. Sama haaste on toki läsnä tavalla tai toisella kaikkien pelien suunnittelussa, mutta Hornetissa haaste oli mielestämme erityisen suuri, koska muiden pelaajien tekemiset vaikuttavat niin voimakkaasti omien toimintojen onnistumiseen. Lisäksi se, että Hornetissa on kaikkien pelaajien tiedossa oleva rajattu määrä pelivuoroja, tarkoittaa, että pärjätäkseen jokaisen pelaajan on pyrittävä laskemaan useampia siirtoja eteenpäin ja toivottava, etteivät muiden pelaajien valinnat häiritse omaa suunnitelmaa.

Pelin suuri interaktiivisuus johtaa kuitenkin siihen, että huolellisellakaan suunnittelulla pelaaja ei voi olla täysin varma siitä, mitä lopulta tulee tapahtumaan. Pelaajan kannattaakin hyödyntää päättelykyvyn lisäksi muita taitoja ja pyrkiä vaikuttamaan tapahtumiin keskustelemalla, suostuttelemalla, bluffaamalla tai miksei vaikka uhkailemallakin kanssapelaajia (tämäkin on testipeleissä nähty!). Osoittautui, että pelin testaaminen pasianssina eli siten, että itse ohjailee kaikkien pelaajien toimintoja, ei yksinkertaisesti toiminut, koska tällaiset psykologiset vaikuttimet puuttuivat.

Lopullisessa pelissä toiminnot ovat mielestämme keskenään varsin hyvin tasapainossa. Sen lisäksi tasapaino oman osaamisen, muiden pelaajien valintojen ja vapaavalintaisen tuurielementin välillä on mielestämme
erittäin hyvä. Näiden elementtien keskinäinen painoarvo on toki enemmänkin makuasia, mutta uskomme, että kehittämämme kombinaatio maistuu niin edistyneelle pelistrategikolle kuin vasta-aloittajallekin.

Presidenttipelin aikaisia toimintokortteja. Kuva: Jani ja Tero Moliis

Ideasta julkaisusopimukseen

Loppuvuodesta 2007 huomasimme, että työstämämme pelit olivat mielestämme varsin hyviä ja toimivia, joten rupesimme miettimään, miten niitä voisi saada julkaistua. Emme olleet siinä varhaisessa vaiheessa kiinnostuneita julkaisemaan pelejämme omakustanteisesti, joten parempien ideoiden puutteessa Jani käveli Lautapelit.fi-kauppaan Kampissa ja kysyi Toni Niittymäeltä, olisivatko he kiinnostuneita uusista peli-ideoista.

Jokseenkin skeptisen ensireaktion jälkeen saimme kuitenkin herätettyä ideoillamme sen verran kiinnostusta, että sovimme pitävämme pelitestaussession lähitulevaisuudessa. Kun sopiva aika viimein löytyi kesällä 2008, meillä oli kolme peliä esiteltäväksi, mehiläispeli uusimpana joukossa. Juuri mehiläispeli herättikin niin paljon innostusta, että kaksi viikkoa tuon tapaamisen jälkeen meillä oli julkaisusopimus allekirjoitettuna. Hornet on Lautapelit.fin ensimmäinen alusta loppuun tuottama peli.

Ideasta tuotteeksi

Sopimuksemme on lisenssisopimus, jossa me annoimme pelin idean ja senhetkiset säännöt Lautapelit.fi:n haltuun vapaasti kehitettäväksi lopulliseksi tuotteeksi, toki meidän erittäin aktiivisella osallistumisellamme ja panoksellamme. Sääntöjä kehitettiin edelleen ja pelin tasapaino parani jatkuvasti. Pelin ulkoasu alkoi myös muotoutumaan Lautapelit.fi:n löytämien kuvittaja Ossi Hiekkalan ja graafikko Paul Laanen toimesta.

Mehiläispelin lopullinen nimi lyötiin lukkoon vasta vuoden 2009 puolella. Vaikka Hornet ei olekaan biologisesti oikeaoppinen nimi (herhiläiset kun eivät tuota hunajaa), tuntui se kuitenkin kansainvälisesti ajateltuna parhaiten suuhun istuvalta ja sellaiselta vauhdikkaalta nimeltä, joka pelille haluttiin.

Nyt loppukesällä 2010 olemme tilanteessa, jossa peli on painossa ja tulossa myyntiin elokuussa. Olemme todella innoissamme siitä, että nimillämme varustettu lautapeli löytyy kaupan hyllyiltä ympäri maailmaa, kun ranskalainen Asmodee toimii pelin jakelijana Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja Benelux-maissa, ja yhdysvaltalainen Z-Man Games puolestaan julkaisee pelistä oman, englanninkielisen painoksen Yhdysvaltojen, Kanadan ja Aasian markkinoille.

Alkuperäinen haavemme siitä, että saisimme suunnittelemamme pelin kauppojen hyllyille, on siis toteutumassa. Nyt tuo haave on jo jatkojalostunut siten, että nimellämme varustettuja pelejä olisi mahtavaa saada kauppojen hyllyille säännöllisin väliajoin. Kiinnostus muihin prototyyppeihimme onkin ollut sen verran runsasta, että uskallamme olla luottavaisia, etteivät julkaistut pelimme jää tähän yhteen.

Mitä paketista löytyy

Alkemiassa on 150 korttia. Se on puolet “tavallisesta” Dominionin lisäosasta. Nämä 150 korttia jakautuvat 12 valtakuntakorttiin ja yhteen “peruskorttiin”. (Korttien kuvia löydät Boardgame Newsin artikkelista.)

“Peruskortti” on Rohto! Se lisätään saataville aina kun pelataan Alkemian korteilla. Se on uusi resurssi. Rohto on aarre, joka ei tuota rahaa, vaan rohtopulloja. Kymmenen setin korteista vaatii maksuksi pulloja, joten niiden ostamiseen tarvitset Rohtoa ja lisäksi rahaa. Sääntökirjassa selitetään, miten esimerkiksi Muutostyöt toimivat näiden korttien kanssa ja niin edelleen, kaikki toimii suunnilleen kuten odottaisi. Rohto on kuin rahaa, mutta ei kuitenkaan ole. Rohtopullo on yhden pullon arvoinen.

Jotkut setin korteista liittyvät Rohtoon. Alkemisti palaa takaisin seuraavalla vuorolla, jos sinulla on Rohtoa. Apteekkari nostaa pakasta Rohtoja (ja Kuparia) sinulle. Muut kortit eivät mainitse Rohtoa, mutta tekevät sillä silti hyödyllisiä asioita. Yrttikauppias antaa sinun kierrättää tämän vuoron aarteita seuraavalle vuorolle. Oppipoika taas antaa sinun tuhota kortteja ja nostaa uusia kortteja tilalle tuhotun kortin hinnan mukaan, mikä on kätevä tapa päästä eroon tarpeettomasta Rohdosta.

Setin alateemana on “kortit, jotka liittyvät Toimintoihin”. Viinitarha on voittopistekortti, joka laskee pakassasi olevat toimintokortit. Golem pelaa pakastasi kaksi seuraavaa toimintokorttia (paitsi Golemeita). Yliopistolla saat ilmaisen toimintokortin ja +2 toimintoa, jotta voit pelata kaikki toimintokorttisi. Ennemalja nostaa käteesi kaikki toimintokortit pakkasi päältä.

Jos pelissä on vain yksi kortti, jonka hinnassa on Rohtoa, onko Rohdon ostamisessa järkeä, jotta kortin saa? Pitäisi olla. Niinpä kaikki kortit, joiden hinnassa on Rohtoa, ovat lähes kaikki hyödyllisiä runsaissa määrin. Apteekkari, Ennemalja, Yliopisto, Alkemisti ja Apuolento antavat kaikki vähintään +1 toimintoa; Golem pelaa muita toimintokortteja pakastasi, josta voit saada lisätoimintoja; Viinitarha on voittopistekortti ja Viisasten kivi aarre — kummatkin hyödyllisiä olla pakassa monta kertaa. Se jättää vain Transmutaation, jolla voi muuttaa pelikelvottomia toimintakortteja Pitäjiksi, ja Riivauksen, joka on niin kallis, ettet voi muutenkaan ostaa niitä enempää kuin tarvitset.

Kuinka tätä lisäosaa pelataan

Kuten tavallista, voit valita valtakuntakortit haluamallasi tavalla. Käytä haluamaasi tapaa valita kymmenen korttia ja haluamaasi tapaa valita tämä tapa. Tapa mikä tapa, tee omalla tavallasi.

Koska monet Alkemian korteista vaativat kuitenkin uuden resurssin, Rohdon, jotkut haluavat nähdä kerralla pelissä useamman kuin yhden Alkemian kortin, jotta Rohdon ostamisen jälkeen on vähän valinnanvaraa. Jotkut näistä pelaajista ovat tottuneet vain arpomaan kymmenen sattumanvaraista korttia.

Heille tarjoan tällaisen tavan: jaa kahdeksan sattumanvaraista korttia. Jos joukossa on Alkemian kortteja, kaiva arvontakorttien pakasta setin täydennykseksi kaksi Alkemian korttia. Jos kahdeksan kortin joukossa ei ole Alkemian kortteja, ota kaksi ei-Alkemiaa lisää. Kävi miten kävi, laita ohittamasi kortit takaisin arvontapakan päälle. Näin kaikki kortit esiintyvät yhtä usein kuin muutenkin, mutta Alkemian kortit paakkuuntuvat yhteen.

Muitakin tapoja on, tai voit aina arpoa kolme Alkemian korttia jos haluat pelata Alkemialla ja täydentää loput tavalliseen tapaan. Voit myös arpoa kymmenen sattumanvaraista korttia ja elää sen kanssa että joskus mukaan tulee vain yksi kortti, jonka hinnassa on Rohtoa. Ei se niin kamalaa ole.

Opas Dominion-korttien hintoihin

Lisätäkseni tämän jutun pituutta, tässä on lyhyt essee satunnaisesta Dominion-aiheesta. Valitsin aiheeksi korttien hinnat, koska Alkemia liittyy siihen.

Näen toisinaan yrityksiä määritellä siisti kaava Dominion-korttien eri plussien arvolle. Eri ominaisuuksille annetaan hintoja ja yritetään saada hinnat täsmäämään korttien oikeisiin hintoihin. Se ei toimi. Dominionin korttien hinnat eivät ole lineaarisia. Ominaisuudetkaan eivät ole lineaarisia! +1 toimintoa on parempi, jos sen mukana on +1 kortti. +2 ostoa ei ole kaksi kertaa parempi kuin +1 osto — ja niin edelleen.

Paljon merkitsee se, että alussa on seitsemän Kuparia ja kolme Tilaa. Se vääristää pahasti alimpia hintoja. Pakkasi tuottaa jo valmiiksi helposti 3 rahaa kierroksessa, eikä neljä rahaakaan ole vaikea juttu. Kun ostat lisää kortteja, yksittäisten korttien vaikutus nostoihisi käy aina vain pienemmäksi, koska pakka kasvaa. Samaan aikaan korttien laatu paranee, mutta se ei riitä: nouseminen seitsemästä kahdeksaan rahaan on vaikeampaa kuin nouseminen neljästä viiteen.

Tässä on pieni opas korttien lähtöhintoihin:

• 2 rahaa: Koska pakka tekee jo alussa enemmän kuin kaksi rahaa, nämä kortit yrittävät kovasti olla riittävän hyviä. Yleensä niiden täytyy olla oikeasti kolmen rahan arvoisia, muuten niitä ei vain osteta. Kakkosen kortti ostetaan joko 1) pelin alussa kahden rahan kädellä, kun kakkosen kortti ei ainakaan vahingoita pakkaa, 2) käsi on täynnä voittopisteitä ja kakkosen kortti on hyödyllinen, 3) joka paikka on täynnä Kirouksia, 4) käytössä on lisäosto ja kakkosen kortin saa paremman kortin kaveriksi tai 5) kakkosen kortti on oikeasti kolmosen arvoinen. Kun suunnittelen kakkosen kortin, pyrin siihen, että se on vähintäänkin ostamisen arvoinen 5/2-aloituksessa.
• 3 rahaa: Nämä kortit kilpailevat Hopean kanssa. Hopea on aina hyvä ostos, eikä edes “terminaali” (terminaali on toimintokortti, joka ei anna lisätoimintoja). Kolmen rahan terminaalin vika on siinä, että toiminnon voisi käyttää johonkin kalliimpaan ja tehokkaampaan. Jos oma strategia ei perustu kalliiseen terminaalitoimintoon, parin halvan terminaalitoiminnon ostaminen ei haittaa. Muuten täytyy joko elää ylimääräisten terminaalien kanssa tai olla ostamatta kolmosia — paitsi jos ne eivät ole terminaaleja! Kolmosen toiminto, josta saa lisätoiminnon, on ihan eri juttu. Niitä voi ostaa aina.
• 4 rahaa: Nämäkin kortit kilpailevat Hopean kanssa! Neljä rahaa ei ole paljon enemmän kuin kolme. Aloitat pelin yleensä 3/4- tai 4/3-kädellä, joten voit ostaa nelosen kortin heti. Olennaisin ero on, ettet voi ostaa niitä pelin alussa kahta. Jotkut kortit ovat liian hyviä, jos heti voi ostaa kaksi, joten niistä tulee herkästi neljän rahan kortteja eikä kolmosia. Jotkut yksinkertaiset kortit ovat kolmen rahan arvoisia, jotta voin tehdä neljän rahan hintaisia muunnelmia. Jos Kylä maksaisi neljä rahaa, Kylä-ja-bonus pitäisi maksaa viisi ja se on jo paljon enemmän. Kun Kylä on kolme, Kylä-ja-bonus voi maksaa neljä rahaa ja homma toimii.
• 5 rahaa: Nämä ovat strategian peruskortteja. Ne ovat isoin ero toimintojen ja aarteiden välillä. Kolmella rahalla saa Hopeaa ja kuudella Kultaa. Terminaaleja mahtuu rajallisesti, joten Hopeaa ostetaan neljän rahan käsilläkin. Viidellä rahalla saa sitten toimintoja, jotka todella tekevät jotakin, eivätkä ne kilpaile Hopean kanssa. Viitoset voivat olla selvästi voimakkaampia kuin neljän rahan kortit. Jos valtakuntakorttien setistä puuttuu jonkunhintaiset kortit, et missään nimessä halua, että viitosen kortteja ei ole. Parhaassa tapauksessa viitosen kortteja on tarjolla useita.
• 6 rahaa: Kullan kanssa kilpaileminen on erittäin vaikeaa ja kuutta rahaa ei ihan tuosta noin vain saada. Kuutosen kortteja ostetaan, jos ne ovat hyviä, mutta en silti tee useinkaan tämän hintaisia kortteja. Peruspelissä oli yksi, Hovin juonissa kaksi, Kaukaisissa rannoissa ei yhtään. Ne eivät edistä eri strategioita samalla tavalla kuin muut hintaluokat ja niitä pelataan harvemmin. Ei tämä täysin hyödytön hinta ole — toisinaan on siistiä tehdä kuuden hintainen kortti. Se ei vain ole varsinaisesti merkittävä tekijä pelissä.
• En ole tehnyt muita alle kahden hintaisia kortteja kuin Kuparin ja Kirouksen. Alunperin tämä johtui Sillan kaltaisista korteista — en halunnut tehdä pinon tyhjentämisestä liian helppoa. Jos kortti on ilmainen, sen voi aina ottaa lisäostolla, joten se on oltava aika heikko. Mutta käytännössä kaksi rahaa on jo valmiiksi aika vähän. Ei kannata tehdä halvempia kortteja. Jos kortti maksaisi yhden rahan, se olisi itse asiassa huonompi kuin sama kortti kahden hintaisena — sitä ei ostettaisi, ja se olisi huonompi Muutostöiden kanssa. Oli miten oli, ilmainen tai yhden rahan kortti ei ole täysin poissuljettu, etenkin erilaisten outojen lisähintojen kanssa, mutta tuskinpa näette sellaista ihan heti.
• Joidenkin mielestä minun ei koskaan pitäisi tehdä seitsemän rahan korttia. Heidän mielestään tyhjä kolo tässä kohtaa tekee paljon hyvää pelille. Itse asiassa vaikka tekisinkin seitsemän hintaisen kortin, useimmissa peleissä ei silti olisi seiskan korttia, joten mitä tämä aukko pelille tekeekin, se tekisisi sitä edelleen lähes joka pelissä. Lisäksi mitä seiskan kortista sitten saisikaan, sen saisi silloin kun kortti on pelissä. Seiskan kortti siellä ja täällä ei aiheuttaisi mitään aukontäyttymisongelmaa. Ongelma on itse asiassa siinä, että Dominion on pistemoottorinrakennuspeli, jonka moottori huipentuu tavallisesti kahdeksan hintaiseen Lääniin. Jos ei rakenna pakkaa, jonka tarkoitus on ostaa monta Lääniä yhdellä vuorolla, seitsemän rahaa on liikaa. Seiskan toiminnon voisi ostaa alkuvaiheessa, mutta myöhemmin se olisi vain liian kallis toiminto, joka jäisi Pitäjien jalkoihin. Ei siis seiskoja, eikä kahdeksan rahan korttejakaan. Jos haluaa kilpailla Läänin kanssa — kuten Riivaus — pitää tarjota Lääni ja ekstraa.

Alkemia sotkee tätä lisäämällä Rohdot. On houkuttelevaa laskea, mikä Rohdon rahallinen vastine kortin hinnassa on, mutta se ei ole mahdollista. Se ei ole lineaarista! Tämä on erityisen ilmeistä Rohtojen kanssa. Transmutaatio ja Apteekkari ovat aika samanarvoisia hinnaltaan, lisäostot poislukien; Apteekkari ja Golem eivät ole. Puutarha oli alunperin Alkemian kortti, silloin kun Viinitarha oli vielä perussetissä. Alunperin Puutarha maksoi Rohdon eikä rahaa ja Viinitarha maksoi neljä rahaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Golem on kahdeksan rahan arvoinen. Rohdolla ei ole rahallista vastinetta, mutta se on arvokkaampi halvemmissa korteissa.

Hupia Rohtojen kanssa

Tavallisesti tässä vaiheessa olisi aika kertoa, mitä Valtaistuinsali tekee näiden korttien kanssa. Taidatte kuitenkin tietää jo, mitä Valtaistuinsali tekee, eikö niin? Teet saman jutun kaksi kertaa. Puhunkin siis nyt Alkemian korteista mitä sylki suuhun tuo.

Alkemisti: Yrttikauppias on se ilmeinen yhdistelmä. Alkemistit palaavat Rohdolla pakkaan, jonka jälkeen Rohto palaa pakkaan Yrttikauppiaalla. Mikään ei kuitenkaan palauta Yrttikauppiasta pakkaan. En tiedä mitä siitä sanoisin. On toki muitakin tapoja varmistaa, että kädessä on Rohtoa. Kellareista voi löytyä Rohtoa. Oppipoika voi pistää paikat palasiksi etsiessään Rohtoa. Ainahan niitä voi ostaa läjän ja sillä hyvä.

Apteekkari: Apteekkarilla voi tehdä kaikenlaisia hauskoja kikkoja, mutta yksi yksinkertaisimpia on toinen Apteekkari. Ensimmäinen hakee käteesi Kuparia ja ehkä Rohtoa ja antaa järjestellä katsotut kortit. Toinen nostaa sitten haluamasi kortin, jonka laitoit pakan päälle (ja kukaties vähän lisää Kuparia).

Apuolento: Se on ilmainen (saat sen käyttämän kortin ja toiminnon takaisin), se jakelee Kirouksia, miksi siitä ei pitäisi? Kun Kiroukset loppuvat, se ikäänkuin katoaa pakastasi: mars matkoihisi Apuolento, työsi täällä on tehty. Ilmaiset hyökkäykset voivat olla pelottavia ja siksipä se maksaakin Rohtoa.

Ennemalja: Tässä on toinen tapa nostaa kahdeksan korttia. Tämän kortin massiivinen nostovoima ei tapahdu itsestään. Toimintoja pitää ostaa ja Kuparia tuhota. Jos katsot tarkkaan, huomaat että ennemaljassa näkyvä näky on Kylä.

Golem: Golem on hullu. Onneksi se on kallis ja vaatii valmisteluja. Pakan sisältö huolettaa paljon enemmän, kun mitä tahansa voi hypätä esiin kun pelaat Golemin. Hauskintahan on pelata kortintuhoaja, kuten Oppipoika, silloin kun et halua. Jotain hajoaa! Toinen juttu Golemeista on se, että voit saada komboja. Joskus kahden toiminnon välillä on hyvä kombo, jonka haluaisit toteutuvan — mutta se vaatii käteen Kylän ja molemmat kortit yhtä aikaa, ja se nyt vaan ei onnistu. Golemille se vain tapahtuu.

Oppipoika: Tiedän mitä ajattelet. Ei nyt, hetken päästä. Ajattelette että jonain päivänä räjäytän Läänin Oppipojalla ja nostan kahdeksan korttia. Kyllä, tulet tekemään niin. Ja jos Läänin tuhoaminen Oppipojalla voi olla hyvä juttu, minkä tahansa tuhoaminen voi olla hyvä. Erityisesti Oppipojat haluavat tuhota toisiaan.

Riivaus: Tavallisin kysymys on, mitä tapahtuu jos Riivaat jonkun ja laitat heidät pelaamaan Riivauksen, kuka kontrolloi tätä vuoroa? Riivattu pelaaja. Riivaus ei ole hyökkäys, mutta voi tuntua siltä ja joskus yrität puolustaa sitä vastaan. Yksi ilmeinen tapa on ostaa hyökkäyksiä. Ei sellaisia hyökkäyksiä, joista saa kortteja, vaan ilkeitä hyökkäyksiä. Jos Riivaat minut ja kädessäni on Noita, pelaatko sen? Teit miten tahansa, käsi oli parempi minulle (jos olisin pelannut sen) kuin sinulle. Et saa täyttä arvoa Riivauksesta. Toinen temppu on tavoitella erikoisvoittokortteja, kuten Puutarhoja. Puutarhapakassa käteni on tavallisesti täynnä Kuparia ja voittopistekortteja. Yritän vain saada 4 rahaa. Jos Riivaat minut, pahinta mitä voit tehdä on viedä minulta Puutarhan. Olet rakentanut pakan, joka tuottaa 6 rahaa ja Rohdon; haluat Läänejä. Taas käteni ovat parempia minulle kuin sinulle.

Transmutaatio: Kyllä, jos Transmutatoit Suuren salin, saat sekä Pitäjän että Kultaa. Kirous ei muutu miksikään, mutta ainakin pääset siitä eroon.

Viinitarha: Tätä on ilmeistä verrata Puutarhaan. Korteilla on kuitenkin paljon eroja, kortit jotka tekevät kummastakin hyvän ovat aivan eri kortteja. Puutarhat tahtovat Kuparia, Tiloja ja lisää Puutarhoja. Viinitarha ei pidä mistään noista, tai edes muista Viinitarhoista: se haluaa halpoja toimintoja ja paljon. Tämä tekee Viinitarha-pakasta aivan erilaisen kuin Puutarha-pakasta. Toinen juttu on se, että kun keräät Puutarhoja, muut ostavat niitä, ettet saa kaikkia. He eivät voi ostaa Viinitarhoja ilman Rohtoa. Onko heillä Rohtoa? Ei välttämättä.

Viisasten kivi: Tämä on mutkikas juttu. Haluat nostaa pakan läpi, jotta saat pelattua tätä korttia useammin. Mutta kun pelaat sen putken Kyliä ja Takomoita, korttisi eivät olekaan enää pakassasi, jolloin Viisasten kivi ei tuota sinulle rahaa. Haluat siis tapoja saada kortin käteesi useammin ilman, että kortteja tulee peliin tai käteesi. Tämä taas johtaa aikaisemmin aliarvostettuihin kortteihin kuten Kansleri tai Luotsi — tai Yrttikauppias.

Yliopisto: Kun yliopistosi tuottaa sinulle Toreja, se on kauppakorkea! Kun se tuottaa Juhlia, se on sirkuskoulu! Kun se tuottaa Kiduttajia, se on todella rankka yliopisto. Jos tarjolla on muita Alkemian kortteja, Yliopisto kouluttaa yleensä uusia Oppipoikia. Jep, eipä tästä ole muuta sanottavaa kuin teemavitsejä. Saat toimintoja ja sitten pelaat ne, miksipä ei. On tärkeää, että Yliopistolla ei saa Yliopistoa, muuten pinot tyhjenisivät hetkessä.

Yrttikauppias: Joidenkin mielestä tämä on ainoa kortti setistä, joka ei liity Rohtoon. Kymmenen kortin hinnassa on Rohto, Oppipoika ottaa Rohdot huomioon hinnoissa ja Rohto on Rohto. Entäs Yrttikauppias? Se on setissä sattumoisin juuri sen takia, miten se toimii Rohdon kanssa! Halpa lisäosto on hyvä juttu, kun yrität ostaa kortteja, joissa on Rohtoa hinnassa. Lisäksi kortti laittaa aarteita takaisin pakan päälle. Aarteita, kuten… Rohtoa? Aivan oikein. Tietysti tiesit sen jo Alkemisti-jutustani.

Siinäpä se

Kyllä, ne olivat retorisia kysymyksiä. Näin jälkikäteen se on ilmeistä.

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Boardgame Newsissä nimellä Designer “Preview” — Dominion: Alchemy . This article first appeared on BoardgameNews.com. Translated by Mikko Saari.

Epäillyt – Ideasta tuotteeksi

Ensimmäisen idean Epäillyt-pelistä sain keväällä 2008, jolloin keksin yhden perusmekaniikoista, jonka varaan peli rakentuu. Teemallisesti peli sijaitsi aluksi kuvitteellisessa kaupungissa, mutta myöhemmin vuoden 2008 aikana sain idean sijoittaa tapahtumat Helsinkiin. Vanhan Helsingin valitsin teemaksi siksi, että salapoliisiteema istuu huomattavasti paremmin nostalgian ja tunnelman puolesta vanhaan aikaan kuin nykyisyyteen.

Luonnos Epäillyt-pelin pelilaudasta. Kuva: Kimmo Sorsamo

Alkuvuosi 2009 oli hyvin kiireistä aikaa. Tammikuussa otin yhteyttä vanhaan lukiokaveriini Lauri Martikaiseen, jonka muistin omaavan huikean arkkitehtuurillisen tietämyksen Helsingin kortteleista. Tarjotessani Laurille projektiluonteista työtä pelilaudan 30-luvun Helsingin historiallisen ilmeen suunnittelussa hän kiinnostui projektista välittömästi. Yhteistyö osoittautuikin erittäin onnistuneeksi. Ilman Laurin työpanosta pelistä ei olisi tullut historiallisesti niin tarkkaa ja tyylikästä kuin mitä se nyt on. Kiersimme yhdessä Laurin kanssa Helsingin museoissa keräämässä ilmakuvamateriaalia 30-luvun Helsingistä ja laadimme ohjeet graafikolle. Myös oma suhteellisen vaatimaton arkkitehtuurillinen ja historiallinen tietämykseni kasvoi roimasti projektin kuluessa!

Tarjosin projektia samalle graafikolle, Tim Foleylle, joka suunnitteli minulle myös Maximus-pelin kuvituksen. Foley on ollut projektieni yksi ehdottomista kulmakivistä, todellinen ammattilainen Atlantin takaa. Suurin haaste Epäillyt-pelin graafisessa suunnittelussa kohdistui pelilautaan. Kuinka saamme kuvitettua vanhojen ilmakuvien ja Eniron karttapalvelun kopterinäkymän perusteella vuoden 1934 Helsingin? Massiivisten Photoshopilla luomieni ohjetiedostojen ja Tim Foleyn uskomattoman tunnollisen työn ja tarkkuuden ansiosta lopputuloksena on Helsingin ydinkeskusta, jossa jokainen julkisivurakennus on piirretty vuoden 1934 mukaisesti.

Graafikko Tim Foleylle lähetettyjä Photoshop-malleja. Kuva: Kimmo Sorsamo

Tim Foleyn grafiikat valmistuivat huhtikuussa 2009. Tätä ennen olin pyytänyt tarjousta saksalaiselta LudoFactilta pelin valmistamisesta. Myös tähän vaiheeseen liittyi paljon uuden oppimista: erilaisten standardien, värimäärityksien, komponenttien leikkausrajojen määrittelyä yms, jotka tulee hallita ennen kuin peli saadaan tuotantoon.

Pelien tuotanto sinänsä on melko hullunkurinen prosessi nykypäivänä: saadessani grafiikkatiedostot standardien mukaiseen kuntoon lähetin ne ftp-yhteydellä valmistajalle Saksaan. Koko tuotanto siis hoitui ilman, että olin nähnyt koko tuotantolaitosta tai yhtään laitoksen työntekijää! Seuraavaksi pelit tuotiin Suomeen toukokuussa Marektoyn varastolle. Siirryttäessä logistiikan pariin vastuu siirtyi julkaisijalle Marektoylle.

Ensimmäisen kerran peli tuli kauppojen (Anttiloiden) valikoimaan kesäkuussa. Yli puolen vuoden intensiivinen työrupeama oli ohitse, ja yli vuosi oli kulunut siitä, kun sain ensimmäisen idean Epäillyt-pelistä. Monet kauppaketjuista teki peliostoksensa syys-lokakuussa, jonka jälkeen Epäillyt on löytynyt suurimmasta osasta tavarataloja ja kauppaketjuja, joilla on lautapelejä on myynnissä.

Epäillyt-pelin valmis pelilauta. Kuva: Kimmo Sorsamo

Kymmenien testipelien, ideointiin uhratun ajan ja uusien oivallusten kautta Epäillyt muokkautui valmiiksi tuotteeksi. Lähtökohtana Epäillyt-pelin kehittämisessä minulla oli se, että säännöt ovat riittävän yksinkertaiset perhepelikategoriaan sopivaksi. Yli neljää sivua säännöt eivät mielestäni saa ylittää, mikäli peli on tarkoitettu massamarkkinoille. Kuitenkaan pelkkien tuuripelien suunnittelusta en ole niinkään kiinnostunut. Pelisuunnittelijan haasteena on se, että kykenee luomaan yksinkertaisilla säännöillä taktista syvyyttä peliin.

Toinen haaste oli se, että halusin Epäiltyjen sopivan massamarkkinoille, mutta saavan myöskin peliarvosteluissa riittävän hyviä arvosanoja. Tavoitteet ovat täyttyneet mukavasti, sillä peliä on myyty kaupoista tämän hetkisen tiedon mukaan aika hyvin. Arvosteluiden ja kilpailumenestyksen saralla olen erityisen tyytyväinen Pelit-lehden antamaan ‘neljään tähteen’ Epäillyistä sekä Vuoden Peli -kilpailun finaalipaikkaan.

Epäillyt – Tuotteesta brändiksi

Epäillyt-pelikonsepti on luonteeltaan sellainen, että samoilla säännöillä se on mahdollista lokalisoida eri kaupunkeihin. Toukokuussa 2009 aloin suunnittelemaan Dresden-versiota Epäillyistä Saksan markkinoita varten. Peli on nyt joulukuussa 2009 lähestulkoon julkaisuvalmis. Pelin nimi on Die Verdächtigen ja se on tällä hetkellä testattavana usealla saksalaisella julkaisijalla. Toivon, että saisin myönteisen julkaisupäätöksen joltakin taholta parin seuraavan kuukauden kuluessa.

Suomen markkinoilla tavoitteena on, että Epäillyistä tulisi brändituote, joka löytyy kauppojen hyllyiltä monena seuraavana vuotena. Tämän vuoden joulun myyntilukuja odotan mielenkiinnolla, sillä ne antavat suuntaa sille, onko tällainen tavoite realistinen.

Helsinki-pelisarjan toinen osa

Tällä hetkellä kehitän Suomen markkinoille ensi vuodeksi uutta peliä, jonka työnimi on Tornin Varjossa. Kyseessä tulee olemaan Helsinki-pelisarjan toinen osa. Pelimekaniikaltaan ja teemaltaan se tulee olemaan täysin erilainen kuin Epäillyt. Samaa on kuitenkin se, että pelaamista jatketaan historiallisessa Helsingissä!

Pelisuunnittelun alusta asti oli selvää, että Myytin genre on opetuspeli. Pelisuunnittelumme keskeisenä ohjenuorana oli suunnitella opetuspeli siten, että pelin on oltava viihdyttävä ja mukaansa tempaava, jolloin oppiminen tapahtuu, jos tapahtuu, pelaamisen ohella. Meitä inspiroi pelisuunnittelussa muun muassa Modern Art -lautapeli, jossa on Myytin tavoin yhdistetty pelaaminen ja taide. Myytti on siis yhtä aikaa historiallinen lautapeli, perhepeli ja opetuspeli.

Myytti, taide ja monikulttuurisuus – pelin opetuksellinen tausta

Myytissä pelaaja on taiteilija 1800-luvun ja 1900-luvun alun Suomessa. Pelaajan tavoitteena on tehdä mahdollisimman arvokkaita Väinämöis-teoksia osittain läpinäkyvistä pelikorteista. Pelin keskiössä ovat siten erilaiset kuvat Kalevalan sankarista Väinämöisestä.

Monikulttuurisuudesta kiinnostuneina esitämme Myytti-pelissä erityisesti ideakorttien välityksellä, että suomalaisuuden kuvalliseen ilmentäjään, Väinämöiseen liittyy paljon Suomen valtion rajojen ulkopuolelle ulottuvia yhteyksiä. Ajattelemme niin maailman kuin Väinämöisenkin olevan lähtökohtaisesti monikulttuurisia verkostojensa vuoksi!

Pelin ohjekirjassa perustellaan jokainen pelikortti historialliseen lähteisiin viitaten sekä taideteoskorttien kääntöpuolilla kerrotaan tarinoita Väinämöisen vaikutteista. Kun pelaaja näkee oman maansa moninaisuuden, voi hän olla ehkä avoimempi monikulttuurisuutta kohtaan. Myytti-peli tuokin uuden näkökulman myös Väinämöisen moneen kertaan kerrottuun tarinaan myös taidehistorian näkökulmasta.

Meitä motivoi Myytin suunnitteluun pelin mahdollisuudet yhteistoiminnallisena opetusvälineenä sekä lautapelit erilaisena ja hauskana tapana välittää sanallista, kuvallista ja toiminnallistettua tietoa. Lisäksi lautapeli on liikuteltava opetusväline, joka saavuttaa helposti monenlaisia ihmisiä koko Suomessa. Notkola ja Koskela ovat pitäneet muutamilla helsinkiläisillä kouluilla Myytti-pelipajoja saaden innostuneen vastaanoton pelille! Opetustavoitteet olivat kuitenkin samaan aikaan paitsi pelisuunnittelumme keskiössä niin myös epäolennaisia kaikkein tärkeimmän eli toimivan pelin rinnalla.

Myytin koukut

Robert Ekman: Väinämöisen soitto

Pelin testaaminen oli armotonta, mutta palkitsevaa! Myytin testipelitilanteet kirvoittivat muun muassa seuraavanlaisia kommentteja:

”Ideakortit pitävät mukavasti skarppina.” Ansku 27 v.
” Naurattava peli.” Teemu 9 v.
” 30-luvulla olisitte joutuneet tästä vankilaan”. Antti 55 v.
” Mä ostan tän heti”. Tytti 16 v.
” Eiku pelataan vielä toinen, tää on kiva peli”. Patrick 10 v.
” Tää on hyvä suuttumisen hallinta -peli” Tomi 9 v.

Suunnittelimme peliin koukkuja erilaisia pelaajaryhmiä ajatellen: pelin visuaalisuutta hyödyntävä pelitekniikka ja kuvallinen huumori vetoavat ehdottaman hyvin nuorimpiin 9-10 -vuotiaisiin lapsipelaajiin – jopa niin hyvin, että he saattavat paljastaa korttikäsiyhdistelmänsä kilpailijatoverilleen, jos saavat koottua käsikorteista hassun Väinämöis-hahmon!

Pelimekaniikkaan integroidut taidehistorialliset tietoiskut puolestaan houkuttavat taiteesta ja taidehistoriasta kiinnostunutta yleisöä, joka ei ehkä aiemmin ole innostunut lautapeleistä. Taidehistoria linkittyyy pelimekaniikkaan konkreettisesti Myytin ideakorttien myötä, jotka ohjaavat pelaajan käytännössä lukemaan pelikorttiensa tekstejä. Ideakortit tuovat peliin myös osin sattumaan sidotun nopeuselementin peliin: nopein reagoija palkitaan lisäpisteilllä.

Peliä voi kuitenkin pelata ilman pelkoa taidehistorian pakkosyötöstä sellainenkin henkilö, jota taide tai taidehistoria ei kiinnosta. Testipelien perusteella Myytissä mukanaan vie korttikäden hallintaan liittyvät haasteet ja pelaajien välinen tiivis vuorovaikutus. Uskommekin, että Myytin vahvuutena on sen kyky koota yhteen eri-ikäisiä ja -taustaisia henkilöitä.

Pelin kehitystyö

Ryhmätyö oli vastuun jakamisen, ideoiden testaamisen ja toistemme kannustamisen mahdollistaja. Yhteistyötahomme KEHYS, Valtion taidemuseon kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet -yksikön tuki oli myös keskeistä projektin onnistumisen kannalta erityisesti taideteosten kuvaoikeuksien hankkimisessa ja pelin taidehistoriallisen pätevyyden tarkistamisessa.

Syksyllä 2008 pelille löytyi kustantajaksi Lautapelit.fi. Tässä vaiheessa pelimekaniikka oli käytännössä valmis. Ainoa muutos, jota Lautapelit.fi toivoi oli pelilauta, joka korvasi pistelaskussa aiemmin käyttämämme paperi ja kynä -yhdistelmän. Pelilauta tuokin Myyttiin lisää tyylikkyyttä.

Akseli Gallen-Kallela: Sammon puolustus

Myytin pohjatyönä pelasimme pelejä ja ideoimme sekä testasimme erilaisia monikulttuuriseen taidekasvatukseen soveltuvia peli-ideoitamme, kunnes perusidea tarinasta ja pelimekaniikasta Myytille hahmottui. Tämän jälkeen kartoitimme alustavasti peliin vaadittavat, Väinämöisen kuvalliseen ilmentymään liittyvät kansainväliset vaikutteet taidehistoriallisista lähteistä ja etsimme peliin sopivia taideteoskuvia kuva-arkistoista.

Taidehistoriallisen materiaalin pohjalta kuvitimme ja valmistimme protopakan piirtoheitinkalvo-paperipiirrosyhdistelmänä. Pelautimme ja kehitimme protopeliä ensin parinkymmenen suullisesti selitetyn testipelin avulla, jonka jälkeen aloimme testata peliä kirjoittamamme peliohjeen avulla. Hioimme peliä ja erityisesti peliohjetta vielä noin 20 testipelin avulla.

Myytin testipelaajien ikä vaihteli 6-vuotiaista vajaa kuusikymppisiin, lautapeliharrastajista lautapelejä inhoaviin ja erilaisiin ammattiryhmiin. Käytimme aktiiviseen Myytti-pelin testaukseen puoli vuotta. Huolellisen pelitestauksen ansiosta Myytti on monipuolisista tietosisällöistään huolimatta kevyesti pelattava ja viihdyttävä peli, joka sisältää sopivassa suhteessa niin tuurielementtejä kuin taktikointia. Pelin kuvitukset tukevat saumattomasti pelimekaniikkaa, koska me pelintekijät vastaamme itse myös sen kuvallisesta ilmeestä, joka on pelimekaniikan tavoin testattu käytännössä.

Toivotamme jännittäviä pelihetkiä ja kiitämme vielä kerran kaikkia testipelaajia.

Ensinnäkin: mitä laatikosta löytyy? Korttien kuvat löytyvät jo netistä (osa 1, osa 2), mutta käyn silti läpi boksin sisällön ja esittelen joitakin kortteja.

Toiseksi tarjoan Hyökkäyksen anatomian. Se on yksinkertaisesti essee Dominionin hyökkäyskorttien tekemisestä. Minusta tuntui, että essee satunnaisesta Dominionin suunnitteluun liittyvästä seikasta olisi oiva tapa täyttää tilaa. Ja se on! Onnistuin!

Kolmanneksi seuraa vakiopalsta Valtaistuinsali-muunnelmista. Jälleen kerran valtaosa kysymyksistä tulee liittymään Valtaistuinsaliin. En kadu silti mitään. Minulla on sitä paitsi vastauksia. Niissä kohdin kun epäselvyyksiä ei ole, tyydyn ihmettelemään mitä kaikkea hienoa saakaan aikaan valtaistuinsalittamalla eri kortteja.

Mitä laatikosta löytyy

Dominion — Kaukaiset rannat sisältää 300 korttia. Paketissa on 26 uutta valtakuntakorttia, 10 kappaletta kutakin, niiden 26 arvontakorttia ja jokunen tyhjä kortti. Mukana ei ole rahoja tai pistekortteja, eli tarvitset joko Valtakunnan tai Hovin juonet, jotta voit pelata peliä. Mukana on myös kolmen kortin tarvitsemat pelialustat ja kahden kortin tarvitsemat pelimerkit. En tiedä, paljonko pelimerkkejä on. Tarpeeksi.

Mukana on 26 korttia, kun aikaisemmissa seteissä oli vain 25. Meillä oli tilaa, joten lisäsimme yhden kortin. Mukana oli tilaa 27 kortille, mutta laitoimme sen sijaan setin tyhjiä kortteja, jotta voit tehdä oman korttisi. Settiin oli ollut tyrkyllä yksi kortti, joka karsiutui niukasti ulos, mutta oli hyvin pidetty, joten kaikki järjestyi kätevästi. Onneksi tilaa ei ollut 28 kortille, huh.

Kaukaisilla rannoilla on iso toiminnallinen teema: seuraava vuorosi. Se on tulevaisuuden setti! Kostean tulevaisuuden…

Teema esiintyy selkeimmin Toistuvissa korteissa. Nämä oranssireunaiset kortit tekevät jotain seuraavalla vuorollasi. Ne pysyvät pelissä edessäsi siihen vuoroon asti, kunnes ne käytetään. Ei kovin vaikeaa. Suurin osa niistä, kuten Laituri, tekee jotain sekä nykyisellä vuorolla että seuraavalla vuorolla (+2 korttia ja +1 osto nyt ja seuraavalla kierroksella). Taktikko on ainoa, joka tekee jotain ainoastaan seuraavalla vuorollasi (heitä käsi pois, saat +5 korttia, +1 osto ja +1 toiminto seuraavalla kierroksella). Majakka tekee jotain kahden kierroksen välillä, mutta myös molemmilla kierroksilla (+1 raha, +1 toiminto nyt, +1 raha seuraavalla kierroksella, suoja hyökkäyksiltä kierrosten välillä).

Yhden vuoron kahleista pääsee eroon muillakin tavoilla. Pakan päällä olevat kortit nostetaan yleensä seuraavalla kierroksella, joten monet korteista tekevät jotain pakanpäällisillä, kuten Aarrekartta (tuhoa kädestä kaksi Aarrekarttaa, saat 4 Kultaa). Aarrekammion voit pelata kierros toisensa jälkeen, kunnes ostat pisteitä (Aarrekammio antaa +1 kortti, +1 toiminto, +1 raha). Salakuljettajat kurkottavat toisten pelaajien kierroksille ja tuovat sieltä jotain maukasta (saat enintään 6 rahaa maksavan kortin, jonka oikeanpuoleinen naapurisi osti kierroksellaan).

Jotkut kortit jatkavat eloaan mainitsemillani alustoilla ja merkeillä. Saari lähettää kortin kauas tulevaisuuteen — aina pelin loppuun asti! Merirosvolaiva kerää omaa aarrepinoaan, kun korttia käytetään (muilta pelaajilta tuhotaan rahoja, joista saa yhden rahan arvoisia rahamerkkejä). Alkuasukaskylä kokoaa kerta toisensa jälkeen korttipinoja sinulle (laita kortti pakan päältä kylään tai ota kylän kaikki kortit käteesi). Korteilla on tyylikkäästi yhteensopivat pelialustat, kuten korttien kuvituksesta näkee.

Seuraavan kierroksen teema on vahva tässä setissä, mutta mukana on myös kortteja, jotka eivät liity siihen millään tavalla.

Kaukaiset rannat vaatii kuparit ja muut, kuten sanoin, mutta jos rahat ja pistekortit löytyvät, lisäosaa voi pelata itsekseen. Et tarvitse välttämättä muiden osien valtakuntakortteja. Mukana on 26 korttia, joten vaihtelua riittää. Kortit hoitavat kyllä kaikki tarpeelliset perustoiminnot, jotta peli sujuu mukavasti. Voit toki sekoittaa lisäosan kortteja muiden Dominionien kanssa. Tee miten tahdot!

Hyökkäyksen anatomia

Dominionissa on periaatteessa kuudenlaisia hyökkäyksiä — ja olen käyttänyt vain neljää lajia! Enimmäkseen niitä onkin vain neljä.

Hyökkäystä voi tarkastella sen mukaan, mihin se kohdistuu. Mitä pelissä on? Palaajilla on pakat. Pakkoihin voi hyökätä kolmella tavalla. Sitten on kädet, niitä voi satuttaa oikeastaan vain yhdellä tavalla. Sitten on se, mitä vuorolla voi tehdä ja lopuksi on pisteet, erotettuina korteista. Siis:

1. Anna muille kortteja, joita he eivät halua.
2. Saa heidät menettämään kortteja, jotka he haluavat.
3. Pistä heidän pakkansa epämiellyttävään järjestykseen.
4. Pakota heidät heittämään kortteja pois.
5. Tee heidän vuoroistaan huonompia.
6. Vähennä heidän pisteitään.

Kaikki tähän mennessä esiintyneet hyökkäykset ovat ensimmäisen neljän luokan esimerkkejä. Noita on #1, Byrokraatti on #3 ja #4 ja niin edelleen. Toki muille pelaajille voi tehdä myös juttuja, joiden he haluavat tapahtuvan, mutta se  ei kyllä ole hyökkäämistä.

Tarkastellaanpa näitä lähemmin.

1. Anna muille kortteja, joita he eivät halua.

Esimerkiksi Noita ja Huijari.

Kiroamisen hieno puoli on sen yksinkertaisuus. On helppo sanoa “Kaikki muut pelaajat nostavat Kirouksen”. Se jättää korttiin paljon tilaa muille efekteille. Pelaajille voi myös antaa muita kortteja, joita he eivät halua, kuten Kuparia ja Tiloja.

2. Saa heidät menettämään kortteja, jotka he haluavat.

Esimerkiksi Varas ja Tihulainen.

Tämä on vaikein hyökkäys tehdä. Toisten pelaajien kärsimyksissä ei saa olla liikaa varianssia — ei niin, että toinen menettää Läänin ja toinen Kuparin. Kortin pitää olla riittävän hyvä käytettäväksi — Kuparin ja Tilojen tuhoaminen ei ole yleensä järkevää. Se ei saa aiheuttaa peliin naurettavia tilanteita liian helposti, jotkut varhaiset kortit tässä kategoriassa johtivat tilanteeseen, jossa kaikilla oli viisi korttia ja peli oli täysin jumissa. Lopuksi tekstin on mahduttava kortille. Aika vaikea juttu, siis.

Niinpä tällaiset hyökkäyskortit määritellään sitä kautta, miten ne hoitavat yllämainitut ongelmat, ei niiden ekstrajuttujen kautta. Ja sitten jotkut eivät pidä niistä. Minun korttini, minun kallisarvoiset korttini! Joten teen näitä harvemmin kuin muita hyökkäyksiä.

3. Pistä heidän pakkansa epämiellyttävään järjestykseen.

Esimerkiksi Vakooja ja Byrokraatti.

Tämä on vähän kuin pakottaisi jonkun heittämään kortteja pois etukäteen. Tällainen hyökkäys kiusaa uhriaan seuraavalla vuorolla tai tällä vuorolla, riippuen siitä, voivatko he nostaa lisäkortteja vai eivät. Kuten näet, hyökkäyksen voi tehdä kahdella tavalla: katso, mitä pakan päällä on ja sotke sitä, tai lisää jotain pakan päälle.

Vakooja-tyyliset kortit ovat helposti tekstiltään pitkiä ja muistuttavat liikaa Vakoojaa. Byrokraatin tyylinen pakansotkenta on joustavampaa, mutta ei paljon.

4. Pakota heidät heittämään kortteja pois.

Esimerkiksi Nostoväki ja Byrokraatti.

Pelkästään kortin poisheitättäminen ei toimi. Yhden kortin poisheittämistä ei juuri huomaa. Kaksi korttia alkaa jo tuntua. Kolmen kortin heittäminen heittää hyvästit kierrokselle. Kolmeen korttiin pääsee kuitenkin yhden kortin poistoilla, jos sen pelaa kolme kertaa (tai kolme pelaajaa pelaa sen kerran). Tällainen yksinkertainen poisheitättäminen ei siis yksinkertaisesti toimi.

Sen vuoksi Nostoväki käskee heittämään kortteja pois niin, että käteen jää kolme korttia. Se pitää hyökkäyksen juuri sopivan tuntuvalla tasolla. Byrokraatti hoitaa homman toisella tavalla: pistekortteja voi heittää pois (tai laittaa pakan päälle) vain rajallisesti. Toisinaan ei tarvitse heittää pois mitään. Byrokraatti olisi tehokas, vaikka se ei tuottaisi Hopeaa pelaajalleen, Hopean lisääminen itse asiassa estää pelaajia rakentamasta pakkaa, joka pelaa Byrokraatin kolme kertaa kierroksessa, jolloin muut pelaajat nostaisivat koko ajan Tilojaan.

Korttien poisheittämiseen perustuvat hyökkäykset eivät vaadi paljon tekstiä, joten niitä voi muunnella paljon vaihtelemalla kortin muita vaikutuksia. Poisheitättäminen itsessään ei ole niin vaihtelevaa, mutta silläkin voi tehdä erilaisia juttuja.

5. Tee heidän vuoroistaan huonompia.

Kuinka tämä tapahtuu? Vastaus on toistuvissa korteissa. Toistuvilla korteilla voi olla toimintoja tyyliin “seuraavaan vuoroosi asti muut pelaajat eivät voi…” ja niin edelleen.

Kaukaisissa rannoissa oli alunperin tällaisia hyökkäyksiä. Lopulta niitä ei jäänyt yhtään. Ne tekevät toistuvista korteista hieman vaikeaselkoisempia. Hyökkäykset muutettiin vastaavanlaisiksi korteiksi, jotka eivät vaatineet tätä temppua. Voisin silti tehdä tällaisia kortteja joskus, mutta en odottaisi niitä aivan lähiaikoina.

6. Vähennä heidän pisteitään.

Jos kaikki muut pelaajat menettävät pisteen, se on sama kuin saisi itse yhden pisteen. Pisteenvähennyksessä on järkeä vain, jos se perustuu johonkin tiettyyn juttuun — esimerkiksi niin, että muut pelaajat menettävät pisteen jokaisesta toimintokortista pakassaan. Tämä olisi muuten kamala laskettava pelin lopussa.

Tällaiset kortit ovat mahdollisia, mutta kaikki tähänastiset yritykseni ovat epäonnistuneet. Ne ovat olleet joko liian heikkoja tai liian vahvoja ja liian monimutkaisia.

Siinäpä se! Kuusi erilaista hyökkäystä. Kaukaisilla rannoilla on neljä ensimmäistä:

• Suurlähettiläs: #1, kiroukset
• Taskuvaras: #4, korttien poistaminen
• Aavelaiva: #3 ja #4, pakanjärjestäminen ja korttien poistaminen
• Merirosvolaiva: #2, korttien tuhoaminen
• Merennoita: #1, #3, kiroukset ja pakanjärjestäminen

Pakanjärjestäminen pääsi kahteen hyökkäykseen, mutta tämä onkin seuraavan kierroksen lisäosa.

Saarto on kunniahyökkäys, joka osuu tarunomaiseen luokkaan #5, mutta se rankaisee myös kortin pelaajaa, ainakin jos kohteen valitsee varomattomasti (Saarto asettaa saartomerkkejä varastopinojen päälle, jos ottaa kortin pinosta, jossa on saartomerkkejä, saa Kirouksia).

Valtaistuinsalimuunnelmat

Ah, Valtaistuinsali. Korttien kuningas vai kuninkaiden kortti? Helppo juttu: kuninkaiden kortti. Näin Valtaistuinsali toimii yhdessä lisäosan korttien kanssa.

Aarrekammio: Valtaistuinsalilla saat +2 kaikkiin asioihin. Kortin palauttamista pakan päälle ei tuplata, se ei liity siihen kun kortti pelataan. Valtaistuinsalikaan ei palaa pakkasi päälle.

Aarrekartta: Tämän kortin valtaistuinsalittaminen ei toimi kuten tahtoisit. Jos sinulla on toinen Aarrekartta kädessä, tuhoat ne molemmat ja saat rahat (kuten saisit ilman Valtaistuinsaliakin). Jos sinulla on vielä yksi Aarrekartta kädessä, tuhoat sen, mutta et saa mitään. Et koskaan tuhoa Valtaistuinsalia. Se ei ole Aarrekartta. Jos sinulla on vain yksi Aarrekartta ja valtaistuinsalitat sen, tuhoat Aarrekartan etkä saa mitään. Kartta on kaksiosainen ja sillä hyvä.

Aavelaiva: Toisella kerralla muilla on jo (korkeintaan) kolme korttia kädessään, joten nostat vain kaksi korttia.

Alkuasukaskylä: Voit pelata kortin kaksi kertaa peräkkäin. Muista, että voit katsoa alustalla olevia kortteja koska tahansa. Voisit siis ensin nostaa kortit, sitten lisätä uuden kortin; tai voisit lisätä kortin, katsoa sen ja sitten joko nostaa kaikki tai lisätä vielä yhden. Voit myös valita nostamisen kaksi kertaa, jolloin et saa mitään toisella kerralla. Et välttämättä ensimmäiselläkään kerralla, jos niin sattuu.

Helmenkalastaja: Jos pistit pohjakortin pakan päälle ensimmäisellä kerralla, nostat sen uudestaan ennen uuden valinnan tekemistä. Jos et pistänyt, se pilkkaa sinua toistamiseen pakan pohjalla.

Luotsi: Jos pidit korteista ensimmäisellä kerralla, ne ovat yhä siellä toisella kerralla. Jos et pitänyt korteista, saat uuden tilaisuuden hylätä kädellisen kortteja.

Majakka: Kortin puolustusvaikutus ei tuplaannu, mutta ei se mitään tekisikään. Valtaistuinsalittamalla tämän saat +2 toimintoa, +2 rahaa tällä kierroksella ja seuraavalla ja yhden hyökkäyksistä vapaan kierroksen.

Merennoita: Tässä kortissa ei ole Valtaistuinsalin vastaista lausetta, lähinnä yleinen väärinkäytönvastainen lauseke. Kortti käskee muut pelaajat ensin heittämään kortin pois pakkansa päältä. Tämä kuulostaa hyökkäyksen osalta, mutta oikeasti sen tarkoitus on estää tilanteet, joissa pakan päällä on kolme Kirousta, jos kolme Merennoitaa pelataan peräkkäin. Jos valtaistuinsalitat Merennoidan, muut pelaajat heittävät pois pakan päällimmäisen kortin, laittavat Kirouksen pakan päälle, heittävät sen pois ja laittavat tilalle uuden Kirouksen. Pakan päällä voi olla useampi Kirous, mutta se ei ole yksin Merennoidan vika.

Merirosvolaiva: Voit valita mielesi mukaan, etkä tee toista valintaa ennen ensimmäisen ratkaisemista. Voit siis varastaa ensimmäisellä kerralla ja ottaa sitten rahat, tai varastaa molemmilla kerroilla — no, mieti itse erilaiset mahdollisuudet.

Rannikkoasema: Tätä korttia ei voi Valtaistuinsalittaa! Se lukee kortissa. Pelasin pelin ilman tuota täsmennystä ja sain heti loputtomasti kierroksia. Täsmennys estää loputtomat kierrokset, eikä varsinaisesti ole Valtaistuinsalia varten. Paras tapa estää loputtomat kierrokset nyt vain sattui estämään Valtaistuinsalin käytön. Minkäs teet…

Saari: Laitat sivuun Saaren ja kortin kädestäsi, sitten laitat sivuun toisen kortin kädestäsi. Et laita sivuun Valtaistuinsalia, ja miksi tahtoisitkaan? Homma toimii.

Saarto: Voit tuhota Saarron vain kerran, mutta saat neljä rahaa ja voit laittaa kaksi merkkiä. Niiden ei tarvitse mennä samaan pinoon. Jos käytät Valtaistuinsalia tämän kanssa, merkit loppuvat helposti kesken. Käytä jotain muuta merkkinä jos niin käy, koska merkkejä on rajattomasti.

Salakuljettajat: Tämä on siisti, koska saat enemmän kuin mitä muut saivat. He ostavat Kullan, sinä valtaistuinsalitat Salakuljettajat ja saat kaksi Kultaa!

Suurlähettiläs: Sinun ei tarvitse paljastaa samaa korttia molemmilla kerroilla, mutta miksi et? Sinun ei myöskään tarvitse antaa paljastamaasi korttia pois ensimmäisellä (tai kummallakaan) kerralla. Paljasta siis ainoa kädessäsi oleva Kirous. Älä laita sitä takaisin varastoon, muut ottavat silti yhden. Toisella kerralla palautat sen varastoon ja muut ottavat taas yhden.

Taktikko: Tämä on jälleen yksi kortti, jota ei voi valtaistuinsalittaa, ainakaan hyödyllisesti. Tässä tapauksessa tarkoitus oli nimenomaan estä Valtaistuinsalin käyttö, sillä se olisi ollut täysin naurettavaa. Se piti estää, jotta kortin saattoi pitää, koska kortti on muuten varsin kiinnostava.

Taskuvaras: Tämä voi olla häijy. Saat neljä rahaa ja muut menettävät kaksi Kuparia. Jos jollakulla oli kaksi Kuparia, hän kärsii.

Tutkimusmatkailija: Voit näyttää saman Läänin molemmilla kerroilla. Ei kai kukaan tätä oikeasti olisi edes kysynyt. Valtaistuinsali ja Tutkimusmatkailija Läänin kanssa, siinäpä herkullinen yhdistelmä.

Basaarin valtaistuinsalittamisesta ei ole mitään sanottavaa. Jos käytät Valtaistuinsalia Sataman, Tähystäjän, Hylkysukeltajan tai Varaston kanssa, teet kortin toiminnot ja teet ne uudestaan. Ei kummallisuuksia siellä. Jos valtaistuinsalitat toistuvan kortin, jätä Valtaistuinsali pöydälle kortin kanssa osoittamaan, että tuplasit kortin. Muuten Karavaanin, Kalastuskylän, Kauppalaivan tai Laiturin valtaistuinsalittamisessa ei ole mitään ihmeellistä — ne ovat ihan hyviä kortteja tuplattavaksi.

Ja siinä kaikki tällä kertaa! Palataan asiaan seuraavan lisäosan kanssa, kun sanon taas läjän asioita ja joudun keksimään taas uuden lopetuskappaleen.

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Boardgame Newsissä nimellä Game Preview: Dominion: Seaside . This article first appeared on BoardgameNews.com. Translated by Mikko Saari.

Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei inkvisitio olisi järjestänyt noitaoikeudenkäyntejä. Pelin tapahtumat sijoittuvat vuonna 1609 alkaneeseen Baskimaan oikeidenkäyntiin Espanjassa, Logroñon kaupungissa, joka oli isoin Espanjan inkvisition järjestämistä noitaoikeudenkäynneistä. Useiden tuhansien tutkittujen epäiltyjen joukosta 11 päätyi poltettavaksi roviolle noitana.

Peli

Synkästä teemastaan huolimatta Inquisitio on kevyt, nopeatempoinen ja hauska korttipeli, jossa pelaajat asettuvat noituudesta epäiltyjen asemaan. Kullakin pelaajalla on alussa käytössään hieman rahaa lahjuksia varten ja tietty määrä fyysistä ja henkistä kestoa, sekä kaksi piilotettua tuntomerkkikorttia (kuten luomi tai tunnoton kohta), jotka voidaan tulkita noidan merkeiksi. Tuntomerkkikortteja voi saada pelin kuluessa lisää.

Kuulustelijat syyttävät pelaajia erilaisista noituuden harjoittamiseen liittyvistä rikoksista (kuten luudalla lentäminen tai noitasapattiin osallistuminen). Luonnollisesti kukaan ei vapaaehtoisesti tunnustaisi moisia rikoksia, joten kuulustelijoilla on käytössään valikoima erilaisia kidutuslaitteita tunnustusten saamiseksi. Lahjuksia voi käyttää ohjaamaan kuulustelijan huomion toiseen pelaajaan, mutta rahat eivät riitä loputtomiin ja ennemmin tai myöhemmin on edessä kidutukseen joutuminen. Pelaajalla on tässä vaiheessa kaksi vaihtoehtoa: joko kestää kidutus ja kieltäytyä tunnustamasta tai tunnustaa syytetty rikos. Tunnustamalla voi vähentää kidutuksen aiheuttamaa vahinkoa, mutta pelin lopussa tunnustukset ja noidan merkeiksi tulkitut tuntomerkkikortit tuovat syyllisyyspisteitä ja eniten syyllisyyspisteitä kerännyt pelaaja päätyy pelin päätteeksi roviolle.

Vaikka pelissä onkin tuntuva tuurielementti, se sisältää myös vahvoja strategisia ja taktisia ulottuvuuksia. Se miten paljon syyllisyyspisteitä kukin tunnustus tai tuntomerkkikortti tuo, riippuu siitä mitkä kuulustelijat saivat jonkun pelaajista tunnustamaan. Sopivasti taktikoimalla ja lahjuksia käyttämällä pelaajilla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitkä rikokset ja tuntomerkkikortit tuovat paljon syyllisyyspisteitä ja mitkä vähän. Piilotetut tuntomerkit tuovat vähemmän syyllisyyspisteitä, kuin paljastetut. Kuulustelijat tutkivat kidutuksen yhteydessä tuntomerkit, joita itse pitävät noidan merkkeinä, mutta tunnustuksen tehneet pelaajat voivat myös tehdä syytöksiä muita pelaajia vastaan: ”Olettekos panneet merkille, että sillä naapurisellin kaverilla on erittäin epäilyttävän oloinen luomi …”. Muiden pelaajien tekemiset vaikuttavat siten erittäin paljon omaan peliin. Voiton avain on säilyttää hyvä terveydentila loppuun asti, mutta pelkästään terveyttä vaalimalla päätyy helposti roviolle.

Historia

Inquisitio on alun perin suunniteltu Suomen lautapeliseuran ensimmäiseen pelisuunnittelukilpailuun vuonna 2006. Uuden pelin suunnittelu lähtee itsellä liikkeelle joko teemasta jonka ympärille lähden rakentamaan peliä tai sitten vaihtoehtoisesti jostain näppärästä mekaniikasta, johon mietin sopivan teeman. Inquisitio on selkeästi teemalähtöinen peli.

Yleisesti ottaen pidän hieman erikoisemmista teemoista. Kun pelisuunnittelukilpailu julkaistiin, olin pyöritellyt mielessäni ajatusta noitavainoista pelin aiheena jo jonkin aikaa ja päätin käyttää teemaa kisapelissäni. Ideana oli suunnitella korttipeli ja aikaa alle kaksi kuukautta. Omassa pelisuunnittelussa perusongelmana on yleensä se, että alkuinnostuksen jälkeen idean jatkokehitys lopahtaa ja prototyyppi jää puolivalmiina pöytälaatikkoon. Kilpailu tarjosi hyvän kannustimen saattaa projekti kerrankin loppuun asti.

En halunnut tehdä pelaajista kiduttajia, vaan asetin pelaajat uhrin osaan. Tyrmään heitetyllä ja noituudesta epäillyllä uhriparalla on edessään vain huonoja vaihtoehtoja, koska tunnustamalla voi päätyä roviolle ja ilman tunnustusta edessä on karmeita kidutuksia. Kantavana ajatuksena onkin tasapainoilu terveydentilan ja syyttömyyden välillä. Ensimmäinen versio pelistä syntyi melko nopeasti, mutta pelitestaus ja hienosäätö veivät paljon aikaa. Onneksi löysin vapaaehtoisia testaajia Lappeenrannan Yliopiston pelikerho Louhista ja sain prototyypin valmiiksi määräaikaan mennessä.

Suunnittelukisaan osallistui kokonaisuudessaan 25 peliä, joista Lautapeliseuran edustajat valitsivat viisi Ropeconissa järjestettyyn finaaliin. Lopullisessa tuomaristossa oli Lautapeliseuran ja Tacticin edustajien lisäksi vierailevana tähtenä Bruno Faidutti. Tuomaristo tykästyi Inquisitioon ja julisti sen kisan voittajaksi kehuen erityisesti haastavan teeman onnistunutta toteutusta. Erityisesti Bruno jopa hehkutti peliä yhtenä Ropecon-vierailunsa kohokohdista. Sainkin Brunolta setin potentiaalisten julkaisijoiden yhteystietoja.

Innosta puhkuen otinkin heti yhteyttä julkaisijoihin. Noitavaino teema osoittautui kuitenkin kaksiteräiseksi miekaksi ja sain huomata, että se ei sovi monenkaan julkaisijan profiiliin. Kestikin yli kaksi vuotta ennekuin lopulta Tuonela Productions kiinnostui pelistä riittävästi julkaistakseen sen. Välissä ehdin muokkaamaan pelistä useampiakin erilaisia versioita, joissa osassa oli mukana myös pelilauta. Loppujen lopuksi julkaistu versio on kuitenkin lähellä alkuperäistä kilpailuun osallistunutta korttipeliä. Tuonela otti vastuulleen myös graafisen ulkoasun toteutuksen, joka onnistui paremmin kuin osasin alun perin edes kuvitella. Peli julkaistaan virallisesti Essenin pelimessuilla, mutta sitä voi tilata jo nyt Tuonelan verkkokaupasta.

Loppumietteet

Inquisitio on omasta mielestäni erittäin onnistunut peli ja meillä on ollut testauksen aikana monia hauskoja hetkiä sen parissa. Mekaniikat ja grafiikka tukevat teemaa hyvin ja peli onkin vahvan temaattinen, mutta ei silti synkkä. Koska muiden pelaajien tekemiset vaikuttavat paljon pelin kulkuun, jokainen peli on erilainen. Lyhyen kestonsa takia (noin puoli tuntia) peliä voi helposti pelata useamman peräkkäin. Peli sopii vähemmän pelanneille, mutta tarjoaa hupia myös vakavammille peliharrastajille esimerkiksi täytepelinä raskaampien pelien väliin. Lopuksi pitää vielä mainita Juho Paaso-Rantalan suunnittelema pelin laatikko, joka on minusta ulkoasultaan suorastaan upea ja jota kelpaa kirjahyllyssä katsella.

Politixin kansikuva

Äänestäjien houkutteluun pelaajilla on käytössään neljä erilaista politikointi tapaa: argumentointi, kiertely ja kaartelu, hurmaus ja murahtelu. Äänestäjät taas on jaettu kuuteen karikatyyriseen kansanryhmään: duunareihin, farmareihin, valkokauluskansalaisiin, blondeihin, hippeihin ja angstisiin nuoriin.

Eri kansanryhmät ovat houkuteltavissa helpoiten erilaisilla politikointitavoilla. Esimerkiksi blondeihin politikointitavoista parhaiten toimii hurmaus, kun taas hippeihin argumentointi. Pelissä on myös erilaisia poliittisia skandaaleja ja tapahtumia, jotka vaikuttavat pelin kulkuun eri tavoin.

Vuoron aikana pelaajan vaihtoehdot ovat selkeät, pelaaja voi joko nostaa kolme toimintakorttia tai pelata kädestään toimintakortteja. Toimintakortit sisältävät sekä politikointikortteja, että erikoiskortteja. Politix on 2-6 pelaajalle suunnattu leppoisa korttipeli, jossa kuitenkin myös taktikoinnille on jätetty oma tilansa. Yksi peli kestää noin 30-45 minuuttia ja peli soveltuu hyvin myös moderneja lautapelejä vähemmän pelanneille.

Pelin kasvutarina

Politixin tarina eroaa muista suunnittelemistani peleistä. Siinä missä itselläni innostus uuden pelin kehittämiseen monesti syntyy mielenkiintoisen mekaniikan tai kiinnostavan teeman innoittamana, Politixin ensimmäinen versio syntyi kotonamme pidettävien itsenäisyyspäiväjuhlien illanvietteeksi!

Vieraiksi oli tulossa muitakin kuin pelikavereitani ja halusin suunnitella pelin, joka oli kaikille helposti lähestyttävä ja jotenkin liittyisi Suomeen. Politiikka nousikin nopeasti teemaksi, koska kaikilla suomalaisilla on siihen jotain tarttumapintaa ja toiseksi, koska teema antoi mahdollisuuksia tehdä pelistä jotain muutakin kuin haudanvakavaa päänräjäytystä.

Politixin perusmekaniikat muotoituivatkin hämmästyttävän valmiiksi jo ensimmäistä pelikertaa — siis vuoden 2007 itsenäisyyspäivän juhliamme — varten. Usein ainakin itselläni suunnittelun alla olevat pelit voivat kokea montakin iteraatiokierrosta ja muuttaa muotoaan rajustikin, ennen kuin lopullinen muoto pelille löytyy. Politixia tehdessä perusosaset loksahtivat kuitenkin yllättävän helposti paikalleen ja pelin ydin on ollut lähes muuttumaton ensimmäisestä prototyypistä asti.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita että peli ei olisi kokenut mitään muutoksia pelitestauksen aikana: suurimman muutoksen koki pelin pisteytys, joka muutti pelin luonnetta hitusen kilpailuhenkisempään suuntaan. Pieniä muutoksia koki tietysti myös eri tyyppisten korttien tarkat määrät, pelihahmojen ominaisuudet ja niin edelleen.

Politixin testiversion kortteja. Kuva: Touko Tahkokallio

Burnout-kortti tuotiin mukaan pelikehityksen alkuvaiheissa, mutta se koki muutamankin muutoksen pelitestauksen aikana ja lopullinen muoto (burnoutissa oleva pelaaja nostaa kaksi korttia kolmen sijaan) syntyikin vasta pelitestauksen loppuvaiheessa. Pelitestauksen alkuvaiheissa pelistä tippui nopeasti myös muutama erikoiskortti.

Pelin ulkoasu koki tietysti myös monta muutosta. Ohessa muutama kuva prototyyppikorteistani, ja kuten eron lopullisiin Jussi Kurjen piirtämiin hienoihin kortteihin huomaa, muutosta lienee tapahtunut hyvään suuntaan! Graafiseen ulkoasuun ja pelattavuuteen tuli myös matkanvarrella isohko muutos: pitkään pelissä hahmojen ominaisuudet oli merkitty numeroilla symbolien sijaan. Samoin kansanryhmäkorteissa olevat symbolit olivat numeroita ja erikoiskorteissa olevat toiminnot ilmaistu teksteillä.

Symbolikielen mukaanotto toi mielestäni pelille kevyemmän luonteen ja teki pelistä numerokammoisille houkuttelevamman lähestyttävän (tästä ehdotuksesta kiitokset kuuluvat Toni Niittymäelle). Lisäbonuksena oli tietysti se, että nykyisessä muodossaan peli on lähes kielivapaa. Pelin korttien, kansien ja sääntöjen lopullinen graafinen suunnittelu on toisen yhtiökumppanini, Ossi Lehtisen, käsialaa.

Pelin julkaisu

Jo alusta asti päätimme, että haluamme tehdä pelin toverieni kanssa “valmiiksi paketiksi” ja sitten joko julkaisemme sen itse tai tarjoamme pelin ulkopuoliselle julkaisijalle julkaistavaksi. Suomalaisten pelien julkaisemiseen puhtaasti Suomen markkinoilla ei kovin monta yritystä ole erikoistunut ja innostuneesta vastaanotosta huolimatta ensi yrityksemme pelin ulkopuoliseen julkaisuun lopulta kariutuivat. Positiivinen palaute ja oma uskomme tuotteeseen kuitenkin ajoi meitä eteenpäin hankkeen toteuttamisessa. Meillä oli myös muita potentiaalisia pelihankkeita kehittymässä ja niinpä alkukeväästä 2009 lopulta perustimme toverieni kanssa Onni Gamesin, jonka ensimmäiseksi tehtäväksi muotoutui juuri Politixin julkaisu.

Matkan varrella meille tarjoutui lopulta myös mahdollisuus julkaista peli ulkopuolisen suomalaisen julkaisijan kautta. Neuvottelimme myös pitkään mahdollisuudesta tehdä pelistä yhteisjulkaisu. Lopulta, yhteisymmärrystä menettämättä, päätimme julkaista pelin kuitenkin yksin Onni Gamesin toimesta.

Omakustannejulkaisun ongelmapisteenä näimme pelin saamisen jälleenmyyjille asti. Pieni vasta perustettu yritys, jonka repertuaariin kuuluu vain yksi peli, ei nimittäin ole houkuttelevin kumppani jälleenmyyjille. Tästä syystä ennen lopullista päätöstä julkaista peli, halusimme varmistaa, että pelille löytyy isompi ulkopuolinen levittäjä. Lautapelit.fi otti onneksemme levittämisen vastuulleen ja näin mahdolisti pelin löytymisen myös peliharrastajien erikoiskauppojen ulkopuolelta.

Varhaisia Politix-kortteja. Kuva: Touko Tahkokallio

Jälkiaatokset

Kaiken kaikkiaan olen varsin tyytyväinen Politixiin ja sen lopulliseen muotoon. Vaikka peli ei ehkä ole mekaniikoiltaan nerokkain suunnittelemani peli, se kuitenkin omasta mielestäni toimii hyvin ja pelin mekaniikat istuvat teemaan jokseenkin osuvasti. Pelin pääkohderyhmänä ei ole tarkoitus olla vakavamielisimmät peliharrastajat vaan kaikki lauta- ja korttipeleistä kiinnostuneet suomalaiset, edeltävään pelikokemukseen katsomatta.

Toisaalta pelin ydin on kuitenkin ‘eurohenkinen’ ja näin voi kenties osaltaan toimia innostuksen herättäjänä ihmisille modernien laupelien hienoon maailmaan. Myös vakavammille peliharrastajille toivon pelin tarjoavan jotain: kyseessä on lyhyt korttipeli, jonka eteen tuomat valintatilanteet eivät ole yhden tekeviä ja jonka ääressä toivon mukaan se anoppikin viihtyy!

Talvisota-osan kansi. Kuva: Mikugames

Vasta nyt, kuusi vuotta myöhemmin ja monien muutosten jälkeen, alkaa syntyä jotakin mielenkiintoista, sekä historian tarkkuuden kannalta, että myös pelinä. Jotain vikaa täytyy olla kun lähtee tällaiseen leikkiin mukaan. Olisihan talvisota-peli ollut ihan tarpeeksi. Kuulun niihin jotka pelaavat mieluummin lautapelejä kuin tietokonepelejä, vaikka niitäkin tulee joskus pelattua. Vastakohtana TV- ja tietokonepeleihin lautapeleissä on se hienous, että niissä on muokkausmahdollisuuksia esimerkiksi sääntöjen kannalta ja sosiaalinen aspekti on suurempi.

The Finnish Trilogy 1939-1945® käsittää kolme isoa lautasotapeliä. Pelimaailmassa näitä pelejä kutsutaan monsteripeleiksi. Iso pelikartta, joka kuvaa Suomea ja sen lähialueita, on jaettu pieniin heksoihin, joissa liikutellaan pahvista tehtyjä pelinappuloita, jotka tarkoittavat erikokoisia maa-, meri- ja ilmavoimien joukko-osastoja.

Jatkosota-osan kansi. Kuva: Mikugames

Nappuloiden alkuasetelmat ovat tehty historian tarkkuudella. Kumpikin osapuoli päättää sitten itse strategian ja taktiikan pelin aikana. Hyökkäävä osapuoli (joka talvisodassa on Neuvostoliitto ja jatkosodassa Suomi/Saksa ja sitten lopussa Neuvostoliitto) yrittää kerätä niin paljon pisteitä kun mahdollista saadakseen puolustajan kumoon. Pisteitä saa kaupungeista, tärkeistä rautatiesolmuista, tehtaista, satamista ja esikunnista.

Jokainen pelivuoro kuvaa noin yhden viikon ajanjaksoa, eli kaikki kuukaudet on jaettu neljään osaan. Talvisota-peli voi kestää korkeintaan 16 pelivuoroa, mutta voi myös loppua huomattavasti aikaisemmin riippuen pelitilanteesta. Jokaisessa trilogian pelissä on myös pienempiä skenaarioita (vähemmän nappuloita ja pienempi pelikartta), jotka voidaan pelata jopa yhdessä tai kahdessa illassa. Koko kampanjaan saa kuitenkin varata peliaikaa vähintään tunti jokaista pelivuoroa kohden.

Lapin sota -osan kansi. Kuva: Mikugames

Koko idea näillä kolmella pelillä on, että voi mennä takaisin historiassa ja simuloida näitä Suomelle hyvin tärkeitä ja ratkaisevia taisteluita. Meneekö paremmin vai huonommin kuin todellisuudessa tapahtui?

Lisätietoa pelitrilogiasta löytyy pelit julkaisevan Mikugamesin kotisivuilta. Sivuilta löytyy myös mahdollisuus ennakkotilauksen tekemiseen. Pelien painattaminen edellyttää vähintään 450 ennakkotilausta ensimmäiselle osalle. Talvisodalla on nyt noin 440 ennakkotilaajaa, joten  paljon ei puutu.

Olin juuri saanut valmiiksi Draco and Co:n Michael Schachtin kanssa ja ehdotin, että työskentelisimme yhdessä tämän uuden idean parissa. Salainen toiveeni oli, että Michael löytäisi uusia ideoita ja uusia suuntia, jotta saisimme Citadelsista irti jotain uutta ja erilaista. Olin itse jo tuuminut asiaa, vähäisellä menestyksellä. Haasteena oli luoda jotain, mikä muistuttaisi Citadelsia paljon, mutta olisi silti täysin erilainen. Aloimme, kuten Dracon kanssa aikaisemmin, lähetellä säännöllisesti toisillemme tiedostoja sähköpostilla ja testata peliä omissa porukoissamme.

Ensimmäinen versio, jonka aiheena oli myöhäinen roomalainen imperiumi, kuvernöörit, senaattorit, veronkerääjät ja niin edelleen, ei vakuuttanut meitä ja hylkäsimme sen muutaman viikon jälkeen. Toinen versio, jonka nimi oli ensin Fairy Gold ja sitten Dragon Stones, oli hyvä. Idea on peräisin vanhoista tarinoista, joissa keijut maksavat ihmisille työstä palkan taiotulla kullalla. Ihmiset ottavat kullan ja laittavat sen talteen, mutta yön aikana kulta katoaa maagisesti ja palaa keijumaahan.

Kuten Citadelsin kohdalla, Cyrille Daujean oli ensimmäinen, joka huomasi pitkässä, raskaassa ja itseään toistavassa ensimmäisessä prototyypissämme suurta potentiaalia, josta saataisiin pienellä säädöllä erittäin hyvä peli. Hän onnistui vakuuttamaan minut asiasta.

Meidän piti kuitenkin tehdä pelistä kevyempi ja nopeampi, mikä vaati hahmojen poistamista, mutta samalla vaihtelevampi, mikä vaati uusien hahmojen lisäämistä. Mikäänhän ei ole mahdotonta ja me keksimme tavan: valitsimme kymmenen perushahmoa, jotka ovat pelissä joka kierroksella ja lisäsimme pakallisen lisähahmoja, joista joka vuoro nostetaan kaksi tuomaan peliin vaihtelua. Tällaiset kertakäyttökortit, jotka pelataan vain kerran pelin aikana, ovat siitä mukavia, että niiden vaikutukset voivat olla vahvoja ja hulluja, ilman että ne pilaavat pelin kuten ne tekisivät, jos ne olisivat mukana joka kierros.

Dragon Stones on huutokauppapeli. Tiedän, sellainen on nyt trendikästä ja viime vuosina huutokauppapelejä on julkaistu paljon, mutta tämä on vähän erilainen. Lisäksi minä pidän huutokauppapeleistä ja toisin kuin Michael, jonka työtä on erinomaisen hienovarainen Don, en ole koskaan tehnyt sellaista. Dragon Stonesissa kortit kuvaavat taikametsän asukkaita — velhoja, peikkoja, hiisiä, noitia ja jopa lohikäärmeitä. Olennot ovat vaikuttavia ja voimakkaita, ja pelaajat maksavat etuoikeudesta käyttää niiden taikavoimia.

Pelin tavoitteena on saada taikakiviä, joista voi tehdä vieläkin taikavoimaisempia amuletteja ja niin edelleen. Ei mitään uutta, tiedän, mutta teema toimii hyvin. Prototyypit oli helppo tehdä, käytimme kuvia Castlesta, Citadelsista, Dragons Goldista ja Draco and Co.:sta. Pelin omaperäisin ja kiinnostavin piirre lienee huutokauppajärjestelmä, joka käyttää kolmea valuuttaa — tavallinen kulta, keijukulta ja hopea — ja mahdollistaa bluffaamista ja ikäviä temppuja.

Vaikka pelissä on vähän Citadelsia, kuten alunperin vaadittiin, Dragon Stones on kuitenkin puhdas huutokauppapeli. Kun lähetimme sen Hans im Glückille, emme tienneet heidän työskentelevän jo Magellanin, toisen samankaltaisen puhtaan huutokauppapelin, parissa. Magellan on lisäksi varsin hieno peli.

Onneksi muutama viikko sen jälkeen kun Hans im Glück hylkäsi tarjouksemme, satuin tapaamaan Eric Hautemontin, joka oli aloittamassa uutta pelifirmaa Days of Wonderia Yhdysvalloissa. Olimme jo puhuneet Murder at the Abbeyn uudesta laitoksesta (lue tapauksesta artikkelista Pelin taustaa: Mystery of the Abbey). Eric osallistui kahdeksanteen Ludopathic Gatheringiin, jossa hän kokeili Dragon Stonesia  ja hän päätti ottaa pelin valikoimiin lähes välittömästi.

Pelin nimen keksiminen oli vaikeaa. Olisin halunnut antaa pelille nimeksi L’Or des Fées (Keijukulta), sillä se kuulosti hyvältä ranskaksi ja toi mieleen perinteiset sadut, mutta englanniksi nimi oli vähän epämääräinen. Ei sillä, että minulla on mitään epämääräisyyksiä vastaan, mutta ne eivät aina ole hyväksi markkinoinnin kannalta. Palasimme siis vähemmän omaperäiseen Dragon Stonesiin, josta tuli pian Fist of Dragonstones, jotta nimi antaisi vähän vihjettä pelin perusmekanismista, suljetun nyrkin huutokaupoista.

Kuvitustiimi Cyrille Daujean ja Julien Delval olivat työskennelleet yhdessä jo Citadelsin aikoihin. He ovat paitsi lahjakkaita taiteilijoita, myös innokkaita peliharrastajia, jotka osallistuvat säännöllisesti pelisessioihini Pariisissa ja Ludopathic Gatheringiini. Oli todella mukavaa työskennellä tämän pelin parissa heidän ja Days of Wonderin pienen, mutta innokkaan tiimin kanssa. Sen takia lopputulos on varmaan niin hyvä — Fist of Dragonstones on todella näyttävä peli, jonka kuvitus on upeaa ja komponentit laadukkaita. Olen varma, että pelistä tulee hitti.

Jos pidät Citadelsista, jos pidät huutokauppapeleistä, rakastat Dragon Stonesia.

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Bruno Faiduttin nettisivuilla nimellä History of the Dragon Stones. This article first appeared on Faidutti.com. Translated from the English version by Mikko Saari.