Arvuutin on Touko Tahkokallion suunnittelema ja Sampo Sikiön kuvittama lautapeli, joka näyttää erittäin hyvältä, on varustettu hauskalla teemalla ja tuo raikkaan tuulahduksen triviapelien riveihin.

Pelin idea

Arvuutin alkaa sillä, että pelaajat valitsevat peliin viisi kysymyskategoriaa vapaavalintaisesti ja nostavat käteensä numerokortteja kolmesta eri numerokategoriasta (numerot 1-9, 10-20 sekä 30-80), passauskortin sekä kaksi satunnaista pistekorttia. Tämän jälkeen pelaajat kysyvät vuorotellen kysymyksen jostain kysymyskategoriasta, johon kaikki pelaajat vastaavat käyttäen kädessään olevia numerokortteja. Vastaus kaikkiin kysymyksiin on jotain väliltä 1–100 ja pelaaja(t), joka kykenee antamaan lähimmän vastauksen kysymykseen, voittaa kyseisen kysymyskortin itselleen.

Pelaajat eivät välttämättä kykene antamaan juuri sitä vastausta, jonka he haluaisivat antaa, sillä kädessä olevat numerokortit määräävät sen, minkälaisiin vastauksiin pelaaja kierroksella kykenee. Lisäksi lähimmän vastauksen tehnyt pelaaja myös menettää kaikki pelaamansa numerokortit ja siten hänen mahdollisuutensa vastata oikein tuleviin kysymyksiin pienenee.

Uusia numerokortteja on mahdollista nostaa käteen, mutta se vaatii passauskortin pelaamista ja vastausmahdollisuuden menettämistä kyseisellä kierroksella. Palkkioksi menetetystä mahdollisuudesta pelaaja saa kuitenkin valita kolme vapaavalintaista numerokorttia käteensä, mikä antaa lisää valinnanvaraa vastata tuleviin kysymyksiin.

Peli päättyy, kun kolme viidestä kysymyskategoriasta ylittää pelilaudalla määritellyn huoltotason, joka sijaitsee kolmen ja neljän kysymyksen välissä (eli kun kolmannesta kysymyskategoriasta esitetään neljäs kysymys). Tämän jälkeen jokainen voitettu kysymyskortti sekä pelin alussa jaetut salaiset pistekortit tuottavat pisteitä pelaajille ja pelaaja, jolla on eniten pisteitä voittaa pelin. Se, kuinka monta pistettä voitettu kysymyskortti pelaajalle tuottaa, riippuu siitä kuinka monta kertaa kyseistä kysymyskategoriaa on kysytty pelin aikana. Jokainen kysymyskerta nostaa jokaisen kyseisen kategorian voitetun kortin pistearvoa pelin lopussa yhdellä ja maksimissaan yhden kysymyskategorin kortit voivat tuottaa kuusi pistettä korttia kohden.

Uudenlainen tietopeli?

Arvuutin on säännöiltään yksinkertainen triviapeli, jonka pelaaminen on helppoa ja vaivatonta. Peli näyttää poikkeuksellisen hyvältä ja erottuu positiivisesti edukseen muista suomalaisessa markettilevityksessä olevista lautapeleistä. Peliä voi pelata hyvin niin kolmella kuin kahdeksalla pelaajalla, joskin pelikokemukset ovat eri pelaajamäärillä kovasti erilaisia.

Kahdeksalla pelaajalla tieto ratkaisee, kun useampi pelaaja yrittää joka kierroksella vastata kysymyksiin, kun taas kolmella pelaajalla pelattaessa kysymyksen voi voittaa pelaamalla minkä tahansa numerokorttiyhdistelmän tai vaikka satunnaisen yhden kortin, jos muut pelaajat passaavat samalla kierroksella. Hyvin eri pelaajamäärille sopivia pelejä ei koskaan ole liikaa ja tässä suhteesssa Arvuutin on täydellinen ostos.

Pelin komponentit ovat pääosin oikein toimivat, mutta numerokorttikategorioissa käytetyt värit voisivat olla hieman selvemmin toisistaan erottuvat, jotta ne hämärässäkin baariympäristössä erottuisivat vaivatta toisistaan muutoin kuin numeroita selaamalla. Pelin kysymyslaatikot voisivat myös olla hiukan tukevampia, jotta ne pysyisivät paremmin pystyssä pelipöydällä (joka ei välttämättä kaikissa olosuhteissa ole kovapintainen ja tasainen).

Kysymyslaatikot ovat kapeita ja taipuvaisia kaatuilemiseen. Kuva: Mikko Saari

Testipelien perusteella pienimuotoista huolta aiheutti jokaisen kysymyskategorian kysymysten vähäinen määrä (150 kategoriaa kohden) ja se, että nuo kysymykset oppii peliä pelaamalla suhteellisen nopeasti ulkoa. Peliin on toisaalta helppo tuottaa uusia kysymyslaatikoita uusista kysymyskategorioista ja toivotaan, että näitä saadaan markkinoille lähitulevaisuudessa – mikään ei nimittäin ole niin hauskaa kuin arvuutella kysymyksiä kysymyskategorioista, jotka ovat mahdollisimman outoja ja todellisuudesta vieraantuneita.

Arvuuttimen luvataan olevan uudenlainen tietopeli ja monessa mielessä se on juuri sitä. Peli näyttää positiivisesti erilaiselta kuin perinteiset suomalaiset triviapelit ja siinä on monta pientä edistysaskelta myös pelimekaniikkojen osalta verrattuna vanhempiin veljiinsä. Toisaalta Arvuutin ei kuitenkaan ole aivan triviapelien kehityksen kehityksen kärjessä, sillä siinä tieto ratkaisee – viimeaikainen suuntaus tietopeleissä on ollut se, että pelaajien ei välttämättä tarvitse tietää oikeaa vastausta vaan riittää, että he joko osaavat arvioida hyvin vastauksen suuruusluokkaa tai seuraavat kanssapelaajia ja heidän vastauksiaan. Onni Games ja Touko Tahkokallio ovat kuitenkin tuoneet markkinoille mielenkiintoisen tietopelin, joka toivottavasti löytää tiensä Trivial Pursuitin rinnalle (ja ohi) suomalaisten triviapelien perheessä.

Faktat Arvuuttimesta

Pituus: 30 minuuttia

Pelin idea

World Cup Card Game 2010 koostuu korttipakasta, jossa on 65 korttia. Näistä 32 on joukkuekortteja (yksi kutakin joukkuetta kohden) ja 32 on toimintakortteja, joita pelataan joukkueille pelin kuluessa. Lisäksi pakettiin mahtuu yksi sääntöjä selventävä apukortti ja pelin säännöt.

Pelin alussa kaikki 32 maata sekoitetaan ja jaetaan pelaajille. Tämän jälkeen kaikki ne pelaajat, joille jaettiin MM-turnauksen lohkossa A pelaavia maita paljastavat korttinsa ja heille jaetaan kussakin maakortissa ilmoitettava määrä toimintokortteja. Alkulohkon pelit pelataan ottelu kerrallaan siten, että molempien maiden pelaaja pelaa samanaikaisesti 1-4 toimintokorttia pöytään ja näiden avulla määritellään ottelun lopputulos. Alkulohkossa on 3 ottelua ja jokaiselle joukkueelle jaetaan alkulohkoon 7-8 korttia, joilla joukkueen pitää selviytyä koko alkulohkon ajan. Kun lohko A on pelattu, siirrytään lohkoon B ja tätä jatketaan kunnes kaikki alkulohkot on pelattu.

Toimintokorttipakka muodostuu jalkapallo-ottelua kuvaavista tapahtumista. Tärkeimmät näistä tapahtumista ovat maalit ja siksi pelissä on maalikortteja, jotka kuvaavat joukkueiden tekemiä maaleja (joukkue voi yhdellä kortilla tehdä yhden, kaksi tai kolme maalia kortista ja joukkueesta riippuen). Joukkueille voi pelata myös hyökkäyskortteja, jotka saattavat myös johtaa maalien syntyyn: kaksi joukkueelle pelattua korttia on aina maali ja pariton määrä hyökkäyskortteja puolestaan saattaa muuttua maaliksi, jos pelaaja nostaa nostopakasta toisen hyökkäyskortin. Lisäksi maali voi syntyä rangaistuspotkukortin seurauksena, jos pelaaja nostaa kortin pelattuaan nostopakasta maali- tai hyökkäyskortin.

Pelaajilla voi olla kädessään myös virhe- ja paitsiokortteja, joilla he kykenevät estämään vastustajaa tekemästä maaleja ja puolustuskortteja, joilla he voivat alkusarjassa estää vastustajaa pelaamasta hyökkäyskortteja ja myöhemmin pudotuspelivaiheessa suojata oman joukkueensa maaleja vastustajan virhe- tai paitsiokorteilta.

Alkusarjan jälkeen jokaisen lohkon kaksi parasta maata jatkaa pudotuspelivaiheeseen, jossa kullekin joukkueelle voi edelleen pelata enintään neljä toimintokorttia. Nyt kortit kuitenkin pelataan vuoron perään ja ne asetetaan joukkuekortin viereen riviin. Jokainen pelattu kortti vie siten yhden korttipaikan joka saattaa muuttua hyödyttömäksi, jos vastustavan joukkueen pelaaja pelaa esimerkiksi paitsiokortin ja peittää sillä riviin pelatun maalikortin. Ensimmäisen jatkokierroksen jälkeen pelataan puolivälierät, välierät ja pronssiottelu sekä finaali, johon turnaus päättyy.

GOOOAAALLLL!!!

World Cup Card Game 2010 on erittäin mielenkiintoinen tuttavuus kaikille niille, jotka vähääkään nauttivat jalkapallosta. Peli kuvaa yllättävän temaattisesti jalkapallon MM-turnausta ja niitä yllätyksiä, joita jokainen turnaus on tuonut mukanaan. Pelin säännöt ovat yksinkertaiset: pelaamaan päästään nopeasti eikä pelin omaksumiseen kulu turhaa aikaa. Pelaaminen on myös parhaimmillaan erittäin hauskaa ja peliä seuraa mielellään vaikka itse ei pelissä mukana olisikaan.

Saksan joukkuekortti.

Pelissä on mukana rutkasti tuuria, sillä toisinaan pakasta ei millään nouse maalikortteja, joiden avulla omia joukkueita voi viedä jatkoon turnauksessa. Toisaalta 32 kortin toimintopakka on sen verran pieni, että todennäköisyys nostaa kohtuulliset kortit itselleen on riittävän suuri pelin mielekkyyden säilymiseksi.

Pelissä on kaksi ongelmaa, pelaajien eliminoituminen ja pelin kesto, joiden suuruus vaihtelee pelaajamäärästä ja pelitilanteesta riippuen. Jos pelaajan joukkue tippuu jatkopeleistä, merkitsee tämä myös sitä, että pelaaja ei ole enää mukana pelissä. Pelistä eliminoituminen on todennäköisempää, kun mukana on enemmän pelaajia, sillä tällöin kukin pelaaja pelaa pienemmällä määrällä joukkueita.

Nopeassa turnauksessa eliminoituminen ei olisi niin kovin ikävää, mutta World Cup Card Game 2010 kestää helposti paketissa mainitun 75 minuuttia ja pelin loppumista voi siten joutua odottamaan pitkään. Vaikka muiden pelaamista on tässä tapauksessa yleensä viihdyttävä myös seurata vierestä, voisi ajan varmasti käyttää paremminkin.

World Cup Card Game 2010 on kuitenkin yksi parhaista tavoista pelata vuoden 2010 MM-turnausta uudelleen sen päätyttyä ja oikeassa seurassa samanhenkisten pelaajien kesken otteleminen on hauskaa, hermoja kutkuttavaa ja johtaa takuuvarmasti mielenkiintoisiin jälkipeleihin turnauksen jälkeen.

Lisää MM-turnauksia lautapelimuodossa

The World Cup Game on myös tarjolla lautapelimuodossa. Lautapeli ja sen lisäosat kattavat kaikki ennen vuotta 2010 pelatut MM-turnaukset sekä vuoden 2008 EM-turnauksen hyvin tuotetussa paketissa. Peruspelistä ja sen lisäosista joutuu tosin pulittamaan melkoisen suolaisen hinnan, jos haluaa saada pelattavakseen kaikki mahdolliset turnaukset jalkapallon historiasta mutta vauhtiin pääsee myös peruspelin avulla.

Faktat The World Cup Card Game 2010 -pelistä

Pituus: 75 minuuttia

Peli on saanut myös palkintomenestystä. Se pääsi vuonna 2008 sekä Spiel des Jahres -ehdokkaaksi että sijoittui Deutscher Spiele Preis -äänestyksessä toiseksi.

Pelin idea

Stone Age — Kivikausi on pohjimmiltaan työläistenasettelupeli, jossa pelaajat pyrkivät kehittämään omasta tuotantokoneistostaan mahdollisimman tehokkaan ja siten saavuttamaan suurimman pistemäärän pelin lopussa. Pelin alussa pelaajat saavat haltuunsa kivikautisen kylän, viisi kyläläistä ja hiukan ruokaa, jolla kylän voi ruokkia kahden ensimmäisen vuoron ajan. Tämän jälkeen pelaajat sijoittavat jokaisella vuorolla ensin kyläläisensä laudalle tekemään erilaisiin tuotantokohteisiin, käyvät läpi järjestyksessä kaikki tuotantokohteet ja ottavat keräämänsä resurssit ja lopuksi pelaajien on ruokittava kylänsä asukkaat.

Vuoronsa aluksi pelaajat sijoittavat kyläläisiään erilaisiin kohteisiin. Ensinnäkin työläiset voivat kehittää kylän maanviljelystä, he voivat lisääntyä tai he voivat rakentaa työkaluja, joiden avulla pelaaja kykenee muuttamaan nopanheittojensa lopputuloksia. Tämän lisäksi pelaajat voivat siirtää kyläläisiään tuottamaan ruokaa tai neljää erilaista tuotantoresurssia (puu, savi, kivi ja kulta), joita he voivat myöhemmin käyttää joko sivilisaatiokorttien ostamiseen tai pisterakennusten rakentamiseen.

Pahamaineiset nopat. Kuva: Chris Norwood / BGG

Resurssien tuottamiseen pelaajat tarvitsevat noppia sillä jokainen tuotantokohteeseen asetettu kyläläinen vastaa yhtä noppaa ja se kuinka monta resurssia pelaaja kykenee kierroksella tuottamaan riippuu nopanheiton lopputuloksesta. Luonnollisesti eri resurssien tuottaminen ei ole yhtä helppoa ja siksi esimerkiksi puun tuottaakseen pelaajan on heitettävä kuusisivuisella nopalla silmäluku kolme, kun taas kullan tuottaminen vaatii samaisella nopalla maksimisilmäluvun heittämisen.

Pelaajilla on vuoron aikana myös mahdollisuus hankkia sivilisaatiokortteja ja rakennuksia. Sivilisaatiokortit maksavat yhdestä neljään mitä tahansa resurssia (poislukien ruoka) ja ne antavat tavanomaisesti pelaajalle jotain toista resurssia enemmän tilalle. Lisäksi sivilisaatiokortit tuottavat pelin lopussa pisteitä ja niiden kerääminen on yksi menestyksekkäistä pelistrategioista. Toinen tapa kerätä pisteitä pelissä on rakentaa rakennuksia kylään.

Rakennuksia on runsaasti erilaisia ja niiden rakentamiseen tarvitaan erilainen kokoelma resursseja, jotka sitten muutetaan pisteiksi sen mukaan, kuinka hankala niitä on pelissä hankkia. Rakennus, jonka rakentaminen vaatii paljon kultaa, tuottaa siten paljon pisteitä ja puurakennusten rakentaminen puolestaan on helpompaa, mutta niistä ei myöskään saa kovin mittavaa määrää pisteitä.

Pelaajien on myös huolehdittava kylänsä asukkaiden ruokkimisesta. Jokainen asukas tarvitsee jokainen vuoro yhden ruoan ja jos ruokaa ei ole, pelaajan pitää uhrata jokaista puuttuvaa ruokaa kohden yksi resurssi tai kärsiä 10 pisteen menetys nahoissaan.

Läjä Stone Agen kortteja. Kuva: Chris Norwood / BGG

Tuttuja mekaniikkoja ja nopat näppärästi yhteen sovitettuna

Stone Age – Kivikausi on miellyttävä paketti, jossa ensimmäisenä pistää silmään Michael Menzelin erinomainen grafiikka ja laadukkaat komponentit – miellyttävä kuvitus toimii loistavana tunnelman luojana ja tekee muutoin hiukan heppoisesta teemasta paremmin pakettiin sopivan. Peli ei ole pelkästään hyvännäköinen vaan siinä on myös mukavasti sisältöä pelin kohdeyleisölle eli lautapeleistä kiinnostuneille aikuispelaajille. Sinällään suhteellisen tavanomaisia nykypäivän europeleistä löytyviä mekaniikkoja on täydennetty tehokkaalla noppamekaanikalla, joka sopii peliin kuin valettu. Lisäksi pelissä on runsaasti erilaisia tapoja kerätä pisteitä ja useita eri polkuja voittoon, mikä lisää pelin uudelleenpelattavuutta ja tekee pelistä mielenkiintoisen kerta toisensa jälkeen.

Kaikki eivät kuitenkaan pidä ennakoimattomuudesta ja tuurista peleissä yleisesti ottaen ja Stone Age – Kivikausi sisältää suhteellisen voimakkaan tuurielementin. Pelaajan on mahdollista vaikuttaa onnen määrään pelissä, mutta tasaisessa peliseurassa paremmin noppia pyörittävät pelaajat ovat luonnollisesti vahvoilla heikommin noppia heittäviin kanssapelaajiin verrattuna. Muutoin peliä voi kyllä varauksetta suositella kaikille ja se on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, jos loppuun myydyn suomipainoksen (tai kansainvälisen laitoksen) kykenet käsiisi etsimään.

Yleisnäkymää pelilaudasta. Kuva: Hans im Glück

Faktat Kivikaudesta

Pituus: 60-90 minuuttia pelaajamäärästä riippuen.

Alunperin Fisher kehitti Wizardin jo 1984 ja ensimmäinen kaupallinen laitos ilmestyi vuonna 1986. Euroopassa tunnetuin on Amigon saksalainen fantasiaversio, johon myös Lautapelit.fi:n suomalainen Wizard perustuu. Yhdysvalloista saa perinteisempää, tavallista korttipakkaa muistuttavaa Wizardia.

Pelin idea

Wizard on tikkipeli, jossa käytetään 60 kortin pakkaa. Pakan pohjana on tavallinen ranskalainen 52 kortin pakka, johon on lisätty neljä velho-korttia (W) sekä neljä narri-korttia (N). Peliä pelataan kierroksissa, jolla jaettavien korttien lukumäärä on sama kuin kierroksen järjestysluku (ensimmäisellä kierroksella jaetaan siis yksi kortti per pelaaja, toisella kaksi, jne.) ja viimeisellä kierroksella on jaossa kaikki 60 korttia. Jokaiseen jakoon käännettään pakasta valtti (lukuun ottamatta viimeistä kierrosta, joka pelataan valtittomana) ja tämän jälkeen pelaajat lupaavat vuoron perään, kuinka monta tikkiä he kykenevät kierroksella voittamaan. Lupauksen pitämisestä saa jaon päätteeksi pisteitä ja lupauksen pettämisestä puolestaan menettää pisteitä.

Kun kaikki ovat tehneet lupauksensa, aloittava pelaaja ajaa tikkiin. Pelissä on maapakko eli ajettuun väriin on pelattava saman värisiä kortteja, jos niitä kädestä löytyy. Jos kädessä ei ole ajettua maata, pelaaja voi pelata minkä tahansa kortin. Tikin voittaa pelaaja, joka on pelannut suurimman kortin ajetusta maasta tai suurimman valtin.

Erikoiskortit tuovat edellä mainittuun peruspeliin omat poikkeuksensa. Erikoiskortteja voi pelata mihin tahansa tikkiin eli pelaaja voi pelata erikoiskortin myös sellaiseen tikkiin, johon hänellä olisi laittaa ajetun värinen kortti kädestään. Velho on pelin suurin kortti ja sillä voittaa minkä tahansa tikin, johon velho-kortti on pelattu ensimmäisenä velho-korttina (ensimmäisenä pelattu velho voittaa kaikki myöhemmin tikkiin pelatut velhot).

Narri puolestaan on pelin pienin kortti ja sillä voi väistää minkä tahansa tikin. Jos narrilla ajaa tikkiin, seuraava pelaaja määrää pelaamallaan kortilla ajetun maan. Jos kaikki pelaajat pelaavat narrin, ensimmäisenä narrin pelannut pelaaja voittaa tikin ja tämä on ainut tapa, jolla narrin pelaamalla voi voittaa tikin (koska narreja on neljä pakassa, tämä mahdollisuus on siten vain 3-4 pelaajan peleissä).

Erikoiskortit voivat nousta pakasta myös valtiksi. Jos valtiksi nousee velho-kortti, jaon viimeinen pelaaja määrää valtin tai päättää, että jako pelataan valtittomana. Jos puolestaan valtiksi nousee narri, niin jako pelataan valtittomana.

Kun pelaajat ovat pelanneet kaikki kortit kädestään, jako pisteytetään. Pidetystä lupauksesta saa 20 pistettä plus 10 pistettä jokaisesta voitetusta tikistä. Lupauksen pettäminen (pelaaja voittaa enemmän tai vähemmän tikkejä, kun hän alun perin lupasi) puolestaan johtaa pistemenetykseen, jonka suuruus on -10 pistettä jokaisestä väärin luvatusta tikistä. Pelin voittaa pelaaja, jolla on eniten pisteitä viimeisen kierroksen jälkeen.

Jos pelin idea kuulostaa tutulta, se johtuu siitä, että pohjimmiltaan Wizard on perinteinen korttipeli, joka tunnetaan Suomessa nimellä lupaus ja Yhdysvalloissa nimellä Oh Hell!.

Variantit

Pelissä on mahdollisuus käyttää erilaisia erityisesti lupaamiseen liittyviä variantteja. Pelaajat voivat esimerkiksi luvata ottamansa tikit samanaikaisesti ja salassa (tarvitaan kynä ja paperia jokaiselle pelaajalle) tai pelaajat voivat käyttää varianttia, jonka mukaan kierroksella pitää luvata erisuuri yhteismäärä tikkejä kuin mitä kierroksella on jaossa kortteja. Wizard on parhaimmillaan silloin, kun kierroksella ei ole luvattu samaa määrää tikkejä kuin mitä jaossa on kortteja ja yllä olevat variantit pyrkivät molemmat estämään tällaisen tilanteen syntymisen.

Turnausmuotoisessa pelissä käytetään myös varianttia, jossa pelin kestoa rajoitetaan 10 kierrokseen huolimatta pelaajamäärästä ja tämä on hyvä tapa lyhentää pelin mittaa, jos käytettävissä olevan ajan määrä on rajattu.

Maaginen tikkipeli?

Wizard on näppärä peli ja se on erinomainen tapa tutustuttaa kokemattomampia pelaajia tikkipelien maailmaan. Pelissä on yksinkertaiset säännöt, ja vaikka oikean tikkimäärän lupaaminen on helpompaa kokemuksen karttuessa, ei lupauksen tekeminen ensimmäisten kierrosten aikana ole alhaisesta korttimäärästä johtuen kovin hankalaa.

Kokenutta pelaajaa saattaa häiritä se, että Wizardin ensimmäiset jaot sisältävät runsaasti tuuria, kun jaossa olevien korttien jakaumaa on mahdoton arvioida. Tuurielementti tasoittuu kuitenkin pelin kuluessa ja taidon merkitys korostuu, vaikka huonoilla korteilla ei tietenkään kykene välttämättä kovin montaa tikkiä voittamaan edes optimitilanteessa.

Pelin suurin miinus tulee kuitenkin pelin kestosta, joka on yleensä enemmän kuin paketin lupaama 45 minuuttia. Peli itsessään ei välttämättä kestä kovin pitkään ja ainakin ensimmäisten kierrosten osalta jaot ovat nopeita, mutta lupauskierrokset ennen jaon alkua sekä korttien alituinen sekoittaminen lisäävät pelin joutoaikaa merkittävästi.

Peli toimii hyvin 3-6 pelaajalla, mutta suosittelen peliä nimenomaan 5-6 pelaajalle, jolloin pelissä on vähemmän kierroksia ja enemmän kortteja, ja siten jaossa olevaa informaatiota, per kierros.

Wizard on kuvitettu komealla fantasiagrafiikalla ja pelissä velhot vierailevat säännöllisesti pelipöydällä, mutta aivan maagiselle tasolle tämä tikkipeli ei kuitenkaan yllä. Mielenkiintoinen tuttavuus se kuitenkin on ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen, jollet peliin ole vielä ehtinyt perehtyä.

Faktat Wizardista

Pituus: 45-90 minuuttia pelaajamäärästä riippuen.

Lautapelinurkka – World Without End from Antti Koskinen on Vimeo.

Antti Koskisen Lautapelinurkka esittelee joka jaksossaan yhden tutustumisen arvoisen lauta- tai korttipelin. Videosta selviää, miten peli toimii, miltä se näyttää ja onko se mistään kotoisin.

Alunperin peli on ilmestynyt vuonna 1997 Avalon Hillin julkaisemana nimellä Titan: The Arena. Vuonna 2004 ilmestyi Fantasy Flightin Colossal Arena -niminen laitos, johon tämä suomenkielinenkin laitos perustuu.

Pelin idea

Areena – Titaanien taistossa pelaajat ovat vedonlyöjiä, jotka seuraavat gladiaattorien kamppailua. Areenalla taistelee kahdeksan hahmoa, joiden puolesta pelaajat voivat lyödä vetoa ja mitä aikaisemmin pelaaja vedon asettaa, sitä arvokkaampi veto on pelin lopussa. Pelin gladiaattorit ovat toinen toistaan vahvempia fantasiahahmoja, joiden erikoisominaisuuksia pelaajilla on pelin kuluessa mahdollisuus päästä käyttämään.

Pelissä on viisi kierrosta, jossa kussakin pelaajalla on vähintään yksi vuoro (yleensä vuoroja pelaataan kierroksen aikana useampi). Omalla vuorollaan pelaaja voi asettaa vedon, pelata kortin, heittää pois ja nostaa kortteja sekä tarkistaa putoaako joku gladiaattoreista pois kamppailusta. Vedon asettaminen tapahtuu asettamalla vedonlyöntimerkki jollekin areenalla olevista hahmoista. Vedon arvo on korkeimmillaan pelin ensimmäisellä kierroksella ja pienenee pelin loppua kohden. Ensimmäisellä kierroksella pelaaja voi myös asettaa salaisen vedon, joka on arvokkain yksittäinen veto.

Omalla vuorollaan pelaaja pelaa myös yhden kortin, joka voi olla 1-10 arvoinen taistelukortti jollekin gladiaattoreista, yleisökortti tai tuomarikortti. Taistelukortit määräävät sen, kuka hahmoista jatkaa eteenpäin; siinä vaiheessa, kun kaikille taisteville gladiaattoreille on pelattu vähintään yksi taitelukortti ja jollain hahmolla on yksin pienin kortti pelattuna, tämä hahmo putoaa pelistä pois. Taistelukortin pelatessaan pelaajalla on myös mahdollisuus käyttää hahmon erikoisominaisuutta, jos hän on hahmon takaaja eli on lyönyt hahmon puolesta arvokkaimmat vedot. Yleisökortit ovat 1-10 arvoisia kortteja, jotka toimivat jokereina eli ne voi pelata mille tahansa hahmolle, mutta niillä ei voi aktivoida hahmon erikoisominaisuutta. Tuomarikorteilla kykenee paljastamaan salaisia vetoja tai nostamaan jo pelattuja taistelukortteja pelaajan käteen takaisin.

Hahmojen erikoisominaisuudet ovat pelissä ensisijaisen tärkeitä, sillä ne rikkovat pelin tavanomaisia sääntöjä. Hahmojen erikoisominaisuuksien avulla pelaajien on mahdollista muun muassa pelata toisen kortin, estää muita pelaajia käyttämästä korttejaan ja saada takaisin vedonlyöntimerkkejä pelistä jo pudonneilta hahmoilta. Pelin mukana tulee 12 erilaista hahmoa, joista kerralla pelissä on kahdeksan, joten erilaisia hahmokombinaatioita on runsaasti ja hahmojen erikoisominaisuuksien hallitseminen on haastavaa.

Peliä jatketaan niin pitkään, että pelissä saavutetaan viidennen kierroksen loppu tai kun nostopakasta nostetaan viimeinen kortti. Tämän jälkeen pelaajat paljastavat mahdolliset salaiset vetonsa ja laskevat yhteen pelin lopussa hengissä oleviin gladiaattoreihin kohdistuneet vetonsa. Pelaaja, jonka vetojen arvon on suurin voittaa pelin.

Viekö demoni voiton titaanista vai puukottaako kyklooppi kumpaakin selkään?

Areena – Titaanien taisto on viihdyttävä peli kaikille niille, jotka pitävät fantasiateemasta ja vedonlyönnistä. Knizia on parhaimmillaan loistava vedonlyöntipelien suunnittelija ja Areena – Titaanien taisto on hyvä esimerkki tästä. Vedonlyönneissä onnistuminen vaatii taitoa, kykyä hallita korttikättään ja käyttää hahmojen erikoisominaisuuksia omaksi hyödyksi sekä oikeaa ajoitusta korttien pelaamisen suhteen. Peli on myös sopivan yksinkertainen, jotta sitä voi pelata vähemmän pelejä harrastaneiden pelaajien kanssa niin, että heillä on pelin tuurielementin kautta myös mahdollisuus menestyä pelissä (vaikka kokemus voittomahdollisuuksia nostaakin merkittävästi).

Viidellä pelaajalla peli on kaoottinen ja pelaajien kontrolli pelin kulkuun pienenee. Peli onkin parhaimmillaan kolmella tai neljällä pelaajalla. Hahmojen erikoisominaisuudet eivät myöskään ole aivan parhaalla mahdollisella tavalla balanssissa, sillä tiettyjen hahmojen erikoisominaisuudet ovat huomattavasti vahvempia kuin muiden hahmojen. Lisäksi pelin suomennoksessa häiritsee se, että korteissa olevia tekstejä ei ole käännetty kokonaan suomeksi. Hahmoluokkien otsikot ovat englanninkielisiä, eli esimerkiksi kaikki peikkokortit on otsikoitu englanninkielisellä vastineellaan troll, ja vaikkei tämä pelaamista millään tavalla haittaakaan, tuntuu ratkaisu omituiselta.

Kaiken kaikkiaan Areena – Titaanien taisto on kuitenkin mielenkiintoinen lisä suomennettujen klassikkokorttipelien joukkoon ja ehdoton valinta kaikille vedonlyönnistä ja fantasiasta kiinnostuneille pelaajille.

Faktat Areena – Titaanien taistosta

Pituus: 30-60 minuuttia pelaajamäärästä riippuen

Pelin idea

Pelaajien tavoitteena on kerätä vähintään neljä voittopistettä pelin aikana. Ensimmäinen pelaaja, joka saavuttaa neljä voittopistettä päättää pelin, mutta muutkin pelaajat voivat päästä samaan pistemäärään, jolloin voittajan määrää pelaajien kukkaroon jäljelle jääneen rahan määrä.

Pisteistä kilvoitellaan viidessä kategoriassa: vaikutusvaltapisteissä, osakepisteissä, pääosastopisteissä, lahjantapisteissä sekä hallintoneuvostopisteissä. Kun pelaaja on kerännyt riittävästi pisteitä kussakin näistä viidestä kategoriastasta, hän saavuttaa voittopisteen. Lisäksi jaossa on salainen voittopistepiste, jonka pelaaja voi saavuttaa olemalla arkkivihollistaan (yksi toisista pelaajista) parempi kolmessa edellä mainitussa kategoriassa.

Power Struggle etenee kierroksissa, joissa ensimmäisessä vaiheessa yritykselle valitaan uusi johtaja yrityksen hallituksesta. Uusi johtaja valitaan sen pelaajan valtablokista, jonka johtajat ovat enemmistössä yrityksen hallituksessa. Johtajan valinnan jälkeen pelaajat käyvät läpi yrityksen 6 divisioonaa ja kutakin divisioonaa hallitseva pelaaja saa oman johtajansa divisioonan johtajaksi. Divisioonat vaihtavat valtataistelussa herkästi omistajaa, ja jos pelaajan johtaja lempataan divisioonansa johdosta pois, tämä pääsee vaihtoehtoisesti viisihenkiseen hallitukseen tai yrityksen hallintoneuvostoon. Kun uudet divisioonan johtajat on valittu, saavat uudet omistajat käyttöönsä divisioonansa etulaatan. Lisäksi pelaajat, joilla on johtaja tai hallituksen jäseniä omasta valtablokistaan saavat vaikutusvaltapisteitä.

Pelissä on kuusi erilaista divisioonaa, joiden johtamisesta pelaajat saavat divisioonan tehtävään liittyvän edun, joka kuvaataan etulaatassa. Kehitysosaston johtaja voi vuorollaan erottaa vastustajien työntekijöitä, henkilöstöosaston johtaja voi palkata ylimääräisiä työntekijöitä, kommunikaatio-osaston johtaja määrittelee pelin kierroksen pituuden ja aloittaa toimintojen pelaamisen, kirjanpito-osaston johtaja saa alennusta yrityksen osakepisteistä, immateriaaliosaston johtaja voi muuttaa työntekijöitä vaikutusvaltapisteiksi ja johdon laskentatoimen osaston johtaja saa lisätuloja kaikista oman valtablokin hallussa olevista osastoista pelilaudalla.

Tärkeät toimintokierrokset

Pelin tärkein vaihe on toimintokierrokset, jotka alkavat, kun divisioonan johtajat ovat vaihtuneet ja vaikutusvaltapisteet yrityksen pomosta ja hallituksen jäsenistä on jaettu. Toimintokierroksen aluksi kommunikaatio-osaston johtaja saa kahdeksan tapahtumakorttia, jotka hän järjestää mieleiseensä järjestykseen. Tämän jälkeen kortteja nostetaan yksi kerrallaan, toteutetaan kortin tapahtuma ja jokainen pelaaja saa tehdä yhden toiminnon. Korttien tapahtumat ovat pääsääntöisesti yksinkertaisesti motivaation vähenemistä tai kasvua, mutta mukana on myös kortteja, joissa pelaajat menettävät rahaa yritykselle. Jokaisella kierroksella on myös tulokortti, jonka kääntyessä pelaajat keräävät tuottoja yrityksestä sekä toimintokierroksen päättävä kortti, jonka kääntyessä toimintokierros päättyy välittömästi.

Kun toimintokortti on käännetty kommunikaatiojohtaja aloittaa toimintojen pelaamisen. Hän voi tuoda laudalle uusia työntekijöitä, perustaa uusia osastoja ja pääosastoja divisiooniin, siirrellä osastoja ja pääosastoja divisoonasta toiseen tai yrittää lahjoa toisia pelaajia. Lisäksi pelaaja voi ostaa osakepisteitä, vaikutusvaltapisteitä, pääosastopisteitä ja johtokuntapisteitä, jotka vievät pelaajaa lähemmäs neljän pelipisteen saavuttamista ja pelin voittoa.

Kun kaikki pelaajat ovat pelanneet kierroksen oman toimintonsa, käännetään tapahtumakorttipakasta uusi kortti, jonka tapahtuma toteutetaan ja pelaajat pelaavat uudet toiminnot. Tätä jatketaan kunnes tapahtumakorttipakasta nousee kierroksen päättävä kortti siirrytään jälleen uuden johtajan valitsemiseen ja sitä seuraaviin toimenpiteisiin ja aloitetaan uusi kierros.

Kierroksia toistetaan niin pitkään, kunnes jollain pelaajista saa neljännen voittopisteensä. Hän ilmoittaa tällöin muille pelaajille, että on saavuttanut pelin päättymiseen edellytettävän pistemäärän. Kyseisen pelaajan jälkeen vuorossa olevilla pelaajilla on vielä mahdollisuus yhden toiminnon toteuttamiseen, jolla heillä on myös mahdollista kasvattaa omaa voittopistemääräänsä (neljään tai parhaimmillaan viiteen) ja eniten voittopisteitä kerännyt pelaaja voittaa pelin.

Yrityksen henkilöstöä. Kuva: Henk Rolleman / BGG

Yritystoimintaa italialaiseen malliin

Power Struggle kuvaa onnistuneesti suuryrityksen varjopuolia ja sitä kuinka motivaation heikkenemisellä on negatiivisia seurauksia yrityksen kannalta. Peli on vahvasti temaattinen ja teema on mukavasti läsnä pelissä alusta loppuun, pelin komponentit ovat erinomaiset, mikä edesauttaa positiivisen pelikokemuksen syntymistä ja pelin mekaniikat toimivat hyvin ja tukevat teemaa loistavasti.

Power Struggle on suunnattu peliharrastajille ja pelissä on paljon opittavaa ainakin ensimmäiselle pelikerralle. Pelin sääntöjen selittäminen kestää helposti yli 30 minuuttia ja pelin pelaaminen alle 90 minuutin on haastavaa. Huolimatta pelin pitkähköstä kestosta peli tuntuu usein loppuvan hiukan liian aikaisin juuri, kun pelaajat ovat saaneet valtablokkinsa voittopistekoneen käyntiin. Pelin balanssissa olisi myös hiukan korjattavaa, sillä erityisesti lahjomisen kohdalla voittopiste on vaikea saavuttaa, mikä vaikuttaa erityisesti niihin pelaajiin, joiden salaisena tehtävänä on lahjomisessa menestyminen.

Kaiken kaikkiaan Power Struggle on kuitenkin, pienistä puutteistaan huolimatta, loistava peli, joka tarjoaa runsaasti pelattavaa viihdyttävään ja temaattiseen pakettiin käärittynä. Kukapa ei tahtoisi leikkiä Berlusconia tämän saksalaissuuntaisen europelin tarjoamalla hiekkalaatikolla ja luoda siten legendan itsestään suuryrityksen sisäisellä kähminnällä.

Faktat Power Strugglesta

Pituus: 90-120 min (uusien pelaajien kanssa sääntöjen selittämiseen tulee varata vähintään 30 min)

Lautapelinurkka – Soul Hunters from Antti Koskinen on Vimeo.

Antti Koskisen Lautapelinurkka esittelee joka jaksossaan yhden tutustumisen arvoisen lauta- tai korttipelin. Videosta selviää, miten peli toimii, miltä se näyttää ja onko se mistään kotoisin.

Pelin idea

Pelaajien tavoitteena on kerätä itselleen sielukortteja, joita pelin alussa käännettään pöydälle viisi näkyviin. Sielukortit ovat 1-5 sielun arvoisia ja näistä korteista pelaajat kisailevat pelin aikana negatiivista tai positiivista vaikutusvaltaa keräämällä. Pelin lopussa eniten sieluja kerännyt pelaaja voittaa pelin.

Omalla vuorollaan pelaaja nostaa ensin kortin ja pelaa sitten kortin kädestään tai käyttää jo pöytäämäänsä korttia. Pelissä on tapahtuma- ja sielunkerääjäkortteja. Tapahtumakortteja on monenlaisia ja niitä käytetään pääsääntöisesti vastustajien pelin häiritsemiseen joko heidän keräämänsä vaikutusvallan tai heidän kädessään olevien korttien määrää vähehentämällä. Sielunkerääjäkortteja puolestaan voi käyttää joko pelaajan vaikutusvallan lisäämiseen tai jokaisessa sielunkerääjäkortissa olevan erikoisominaisuuden käyttämiseen. Jokaista sielunkerääjäkorttia voi käyttää tietyn määrän, joka on mainittu kortissa, jonka jälkeen pelaaja menettää kortin.

Sielunkerääjäkortit kuuluvat kuuteen erilaiseen ryhmittymään ja yksi pelin tavoitteista on pöydätä kortteja, jotka kuuluvat samaan ryhmittymään. Kun pelaajalla on vähintään kaksi saman ryhmittymän sielunkerääjäkorttia pöydällä, hän saa ryhmittymän ryhmävaikutusvallan käyttönsä. Tämän bonuksen pelaaja pitää niin pitkään, kun hänellä on vähintään kaksi kyseisen ryhmittymän korttia pöydättynä. Kolme pelin kuudesta ryhmittymistä antaa pelaajalle negatiivista vaikutusvaltaa ja kolme puolestaan positiivista.

Ensimmäinen viidestä pelin alussa pöydälle käännetystä sielukortista jaetaan, kun kaikki pelaajat ovat pelanneet viisi korttia kädestään. Tämän jälkeen katsotaan kuka pelaajista on kerännyt eniten vaikutusvaltaa (joko positiivistä tai negatiivistä) ja tämä pelaaja voittaa sielukortin, joka on arvoltaan pienin pöydällä olevista. Voittanut pelaaja menettää keräämänsä vaikutusvallaan ja aloittaa seuraavan kierroksen. Seuraava sielukortti jaetaan, kun kaikki pelaajat ovat pelanneet neljä korttia ja kortin voittaa eniten vaikutusvaltaa kerännyt pelaaja. Tasatilanteissa sielukorttia ei jaeta kenelläkään mutta tasatilanteessa olevat pelaajat menettävät kuitenkin keräämänsä vaikutusvallan.

Viimeinen sielukorteista jaetaan viidennellä kierroksella, kun pöydällä on enää yksi sielukortti ja kaikki pelaajat ovat pelanneet vain yhden kortin. Tämän jälkeen pöydälle käännetään uudet viisi sielukorttia, viimeisen kortin voittanut pelaaja aloittaa pelin ja peliä jatketaan, kuten peli olisi alkanut alusta. Pelin päättyy, kun pelaajamäärästä riippuva määrä (10-20) sielukortteja on jaettu pelaajille.

Jos haluat tutustua peliin videomuodossa, katso Lautapelinurkan Soul Hunters -jakso.

Sielujen kerääminen vie runsaasti aikaa

Epidemic-tapahtumakortti kuvaa hyvin pelin korttien graafista ilmettä. Kuva: Ville Hankipohja

Soul Hunters on mielenkiintoinen peli, jossa pelaaja pyrkii haalimaan hyvän kombinaation sielunkerääjäkortteja eteensä pöydälle ja keräämään näiden avulla mahdollisimman paljon vaikutusvaltaa itselleen. Muut pelaajat kykenevät estämään yksittäisen pelaajan menestymistä tehokkaasti mistä johtuen pelaajan on myös osattava ajoittaa korttiensa pelaaminen oikein; vain oikein ajoitettuna korteista saa täyden hyödyn irti ja samalla pelaaja estää muita pelaajia saamasta sielukortteja itselleen.

Peli kuvitus on tyylikästä ja tukee mukavasti pelin teemaa ja muutoinkin pelin komponentit ovat laadukkaat. Valittamista ei myöskään ole pelin teemassa ja mekaniikassa, jotka molemmat ovat yhdistelmä tuttua ja turvallista ja sopivasti jotain uutta.

Pelin suurin ongelma on pelin kestossa, joka pelilaatikon mukaan on 60 minuuttia. Testipeleissä peli kesti kolmella ja neljällä pelaajalla likipitäen 120 minuuttia, mikä on ehdottomasti liian pitkään kevyelle korttipelille. Pelin kestoa voi kuitenkin helposti säädellä vähentämällä pelissä olevien sielukorttien määrää ja siten pelistä tulee nautittavamman mittainen.

Faktat Soul Huntersista

Pituus: 60 min (käytännössä kuitenkin helposti yli 90 min)

Antti Koskisen Lautapelinurkka on videomuotoinen peliesittely, joka käsittelee jokaisessa jaksossaan yhden lauta- tai korttipelin. Jos yllä oleva video ei näy, voit ladata tämänkertaisen Lautapelinurkan suoraan tästä: Lautapelinurkka: Dominion (tiedoston koko on n. 28 megaa).