Revisionilla on tekeillä useampia pelejä, joista osa on jo alustavassa pelitestauksessa ja osa vasta alkuvaiheissa. Koska firmassa on muotoilijataustaa, pelien visuaalinen kokonaisuus on tärkeässä osassa ja pelin visuaalista ilmettä, teemaa ja pelimekaniikkaa kehitetään yhdessä alusta alkaen. Tarkoituksena on tehdä käyttökelpoisia pelejä, joille on tarvetta.

Lisää voi ihmetellä Revision Gamesin nettisivuilta, joiden informaatiosisältö on tosin tällä hetkellä vielä vähän rajallista.

Mania!

Revisionin ensimmäinen julkaisu on Mania!, korttipeli, jota voi pelata monin eri tavoin. Kyseessä on lähinnä perinteistä korttipakkaa muistuttava peliväline, jolla voi pelata erilaisia pelejä. Vaikka pakka onkin rakenteeltaan tavanomainen (1–13 neljässä maassa, lisäksi jokunen erikoiskortti), pelit vaikuttavat ainakin lyhyiden esittelyjen perusteella olevan jotain muuta kuin perinteisten korttipelien kierrätystä.

Peliin liittyvät olennaisesti värikkäät sarjakuvahahmot, joita eri kortit edustavat. Hahmoja voi ihmetellä lähemmin vaikkapa Revision Gamesin nettisivuilta ladattavissa taustakuvissa.

Mania! ilmestyy pikapuoliin.

Näin peliä kuvailee Juha Salmijärvi:

MANIA! lähti liikkeelle ajatuksesta tehdä pieni ja periaatteessa yksinkertainen peli, jossa olisi kuitenkin paljon pelattavaa. Tärkeimpiä ominaisuuksia ovat pelin nopea tempo ja sinänsä helpot säännöt, joita maustetaan erikoiskorteilla. MANIA!:n korttipakkaan sisältyy kortteja neljälle eri hahmolle, neljälle eri värille, kaikki numeroissa 1–13. Näiden lisäksi pakassa ovat erikoiskortteina jokerit ja huutomerkkikortit ja X-kortit, joiden käyttötarkoitus vaihtelee peleittäin.

Mania on sana, joka nivoo koko pelin yhteen. Pelin eri säännöt ovat erilaisia manioita, osa oikeita ja osa keksittyjä. Pelin mekaniikassa ja tavoitteissa näkyy mania itsessään. Esimerkiksi PyroMANIA!:ssa poltellaan toisten pelaajien rakennuksia ja KleptoMANIA!:ssa varastellaan toisten pelaajien pinoja. Kaikki pelit ovat pääasiassa nopeatempoisia ja hauskoja. Ne soveltuvat yksittäisinä nopeiksi fillereiksi isompien pelien väliin tai maratonina kaikki peräkkäin. Vaikka useimmissa peleissä pärjää jo tuurilla, on niissä varaa myös taktikoinnille ja taidolle.

MANIA!:n eri versioissa käytetään korttien ominaisuuksia eri tavalla. Toisissa peleissä hahmot ovat oleellisessa osassa, toisissa taas värit. Korttien värit symbolisoivat selkeästi toimintoa, jota ollaan tekemässä. Esimerkkinä PyroMANIA!:n punainen tuli ja sininen sammutus. NymphoMANIA!:ssa taas hahmot nousevat tärkeämmäksi, kun mieshahmot yrittävät iskeä pelin ainoaa naista.

Pelin hahmot eivät ole pelkästään koristeita korteissa, vaan heillä on myös tarinaa taustalla. Persoonalliset hahmot tuovat hieman lisää syvyyttä peliin. Bonnie Raeven on viileän rauhallinen goottipupu, joka selviää arjesta tiukan järjestelmällisellä luonteellaan. Hän viettää usein iltansa Maniatownin yössä ystäviensä kanssa. Bucky Rottens on punkkari suurella sydämellä. Vaikka tämä poro onkin hajamielinen, muistaa hän lajitella roskansa, sillä luonnon arvot ovat hänelle tärkeitä. Adonis Pigalle on käytöstapojen kuningas ja esiintymislavojen valtias. Tämä monitaitoinen uros hurmaa lihaksikkaalla kropallaan ja kuuluisuus on arkea, sillä hänen ympärillään on aina elämää. GG Koala B on alamaailman coolein räppäri. Hänen elämässään ovat palat loksahdelleet kohdalleen, eikä hän anna todellisuuden häiritä unelmiaan.

Julkaisemme sivuillamme myös yksityiskohtaisemmat säännöt pelin mukana tulevista säännöistä. Nämä sisältävät erilaisia variaatioita, jotka soveltuvat etenkin enemmän pelanneille. Lisäksi kehitämme jatkuvasti uusia sääntöjä ladattavaksi. MANIA! sopii myös alustaksi pelaajien itse kehittämille säännöille. Julkaisemme mielellämme myös niitä sivuillamme.

Tässä vielä pelien kuvaukset Revision Gamesilta. Pelien sääntöjen pitäisi ilmestyä Revision Gamesin nettisivuille jossain vaiheessa.

KleptoMANIA!

Pelaajat varastavat vuorollaan korttipinoja toisiltaan pelaamalla kortin, joka käy yhteen pinon päällimmäisen kortin kanssa. Tähän sopivat yhdistelmät väri-hahmo, väri-numero tai hahmo-numero. Pinot kasvavat pelin edetessä ja lopulta suurimman korttimäärän kerännyt pelaaja voittaa. Erikoiskorteilla pelaajat voivat tallettaa turvaan omia pinojaan tai saada parempia saaliita kerralla. Peli päättyy, kun yksi pelaajista saa kuusi pinoa itselleen.

PyroMANIA!

Pelaajien on tarkoitus saada rakennettua itselleen kuusi rakennusta ja samalla polttaa muiden pelaajien rakennuksia, ennen kuin he ehtivät tavoitteeseensa. Vihreät kortit edustavat rakennuksia, punaiset ja keltaiset kortit tulta ja siniset sammuttamista. Mitä suurempi numeroarvo rakennuksella, sitä vaikeampi se on saada syttymään. Erikoiskorteilla pelaajat voivat tehdä tehokkaampia toimintoja tai useamman saman vuoron aikana.

NymphoMANIA!

Bonnien kortit ovat omana pakkanaan ja päällimmäinen kortti nostetaan esiin joka kierroksella. Nyt pelaajien täytyy pelata samanvärisiä mieshahmoja vuorollaan, kunnes kukaan ei pysty lyömään paremmaksi. Pelaajat taistelevat Bonnien suosiosta ja lopulta parhaimmat Bonniet pokannut voittaa. Erikoiskorteilla pelaajat voivat laukoa iskulauseita taivaista tai sabotoida muiden mahdollisuudet. Peli päättyy, kun yksi pelaajista iskee kuudennen Bonniensa.

BusinessMANIA!

Siniset kortit edustavat eri hahmojen yritysten osakkeita. Vihreillä korteilla niiden arvo nousee, punaisilla taas laskee. Keltaiset kortit ovat rahaa, jolla osakkeita ostetaan. Vuorollaan pelaaja voi manipuloida osakkeiden arvoja mielensä mukaan ja ostaa haluamiaan osakkeita. Peli päättyy, kun yksi pelaajista aloittaa vuoronsa kuudella osakkeella. Tämän jälkeen jokaisen osakkeen arvo lasketaan ja pelaajien osakkeiden määrät kerrotaan niiden arvolla. Huonossa tilanteessa pisteet voivat mennä törkeästi minukselle, hyvässä taas pisteitä saattaa kertyä satoja.

CartoMANIA!

Kortit ovat asetettu ruudukoksi. Pelaajien on tarkoitus aukaista suljettuja kortteja pelaamalla viereisen kortin päälle sopiva kortti. Tähän käyvät yhdistelmät väri-hahmo, väri-numero tai hahmo-numero. Kun kokonainen vaaka- tai pystysuora tulee kartoitetuksi, saa pelaaja pistekortin itselleen. Käännetyistä korteista voi myös löytyä aarteita. Erikoiskorteilla pelaajat voivat helpottaa kartoittamistaan tai toimia useammin vuoronsa aikana. Peli päättyy, kun kaikki kortit on käännetty.

MemoryMANIA!

Vanha kunnon muistipeli, jossa kerätään pareja. Hahmojen kuvakortit ovat ruudukossa ja vuorollaan pelaaja yrittää etsiä samannäköisiä hahmojen kuvia (samalla myös sama numeroarvo).

HyperMANIA!

Pelaajat yrittävät päästä käsikorteistaan eroon pelaamalla pöytään edellistä suurempiarvoisen kortin, jossa toistuu sama hahmo tai väri. Kädestään voi pelata useankin kortin sarjoja, jos numerot, värit ja hahmot osuvat kohdalleen. Erikoiskorteilla pelaajat voivat kaataa pinon tai nostattaa kortteja muille. Ensimmäisenä korteistaan eroon päässyt voittaa.

Peli edellyttää tarkkaavaisuutta, keskittymistä ja nopeita refleksejä. Ensivaikutelma pettää, sillä Tornado Alert! vaikuttaa kevytmielisemmältä peliltä kuin se on. Tiukkaan keskittyvä pelaaja voittaa huvikseen läiskijät takuuvarmasti.

Pelin idea

Pelaajilla on kädessään kortteja, joita pelataan vuorotellen pöydän keskellä olevaan pinoon. Kuka tahansa — paitsi viimeksi kortin pelannut — voi läpsäyttää pinoa ja ottaa kortteja. Päällimmäisen kortin numeroarvo määrää, kuinka monta korttia nostetaan. Näin arvokkaan viitosen tai kuutosen läpsäyttäjä joutuu nostamaan viisi tai kuusi korttia, joissa voi olla mukana kaikenlaista.

Huonompien korttien välttelylle antaa syytä pelin pisteenlaskutapa. Kun pakan loppuun jemmattu lopetuskortti nousee, kierros päättyy. Nyt pelaajat laskevat keräämiensä korttien pistearvojen summan ja määrän. Lopulliseksi pistearvoksi tulee korttien arvojen keskiarvo. Jos laskinta ei ole käsillä, mukana tulee onneksi näppärä aputaulukko.

Ei siinä vielä kaikki — peliä pelataan yhteensä kolme kierrosta ja lopullisen voittajan ratkaisee se, kenen huonoin keskiarvo on paras. Mokailla ei siis saa. Kierroksen pistearvon voi onneksi hylätä, mutta silloin joutuu ottamaan myöhemmälle kierrokselle -1-merkin, joka laskee keskiarvoa yhdellä. Se on kova kohtalo se.

Lisäjippoja

Pelissä on muutakin kuin pelkkää numerokorttien läiskettä. Pakassa on joukko peliä piristäviä erikoiskortteja. Wedge on näppärä kortti: jos onnistuu nostamaan pakasta kortteja niin, että Wedge jää pakan päälle, saa keskiarvoa kohottavan +1-merkin. Jos nostaa Wedgen, joutuu ottamaan miinuksen. Korttiin on kuvattuna kaatuva puu, eli parhaassa tapauksessa saa hienon kuvan, huonommassa jää itse puun alle…

Rosvon ottaja menettää kaikki siihen asti keräämänsä pistekortit, huijarin ottaja saattaa saada kasvatettua keskiarvoaan (mutta huijari itse on nollan arvoinen) ja neron poimija saa palautettua arvottomiksi käännettyjä kortteja. Pakassa on nimittäin myrskyjä ja kun joku pelaa myrskyn, pelaajat, joilla on myrskyn kuvaama paikka pistepinonsa päällimmäisenä, joutuvat kääntämään kortin nollan arvoiseksi pakkansa pohjalle. Luonnollisesti mitä arvokkaampi kortti on, sitä enemmän siihen iskeviä myrskyjä pakasta löytyy.

Vaatimaton toteutus

Ehkä uuden pelifirman ensimmäiseltä julkaisulta ei sovi odottaa liikoja, mutta Tornado Alertin toteutus jättää silti toivomisen varaa. Laatikko on sopivan pieni, mutta perin vaikea avata. Kortit ovat oudosti kahdeksankulmaisia ja tuntumaltaan sellaisia, etteivät ne loputtomia kestä.

Pelin kuvitus on omaperäistä. Tyyliseikat ovat makuasioita, mutta minusta taide näytti hivenen amatöörimäiseltä. Kuvitus kaipaisi askelta joko valokuvamaisen realismin tai humoristisen piirroskuvituksen suuntaan, nyt tyyli on vähän oudosti siltä väliltä. Etenkin kansikuva voisi olla vakuuttavampikin. Pelikavereilta löytyi kyllä ymmärrystäkin tyylille ja sinänsä kuvitus on ihan toimivaa, myrskykortteja lukuunottamatta, niissä myrskyn kohteen osoittava kuva saisi olla tuntuvasti selkeämpi.

Tornado Alertin osat. Kuva: Hyptic

Monta peliä samassa paketissa

Tornado Alert! on vaihteleva peli, sillä eri pelaajamäärillä peli tuntuu erilaiselta. Kaksinpeli on melkoista kyttäämistä ja enemmän virheiden välttelyä kuin hyvin pelaamista. Useammalla pelaajalla taas saa olla tarkkana, että ehtii ylipäätään ottaa jotain asiallista ennen kierroksen päättymistä. Kumpikin on varmasti hyvä tapa pelata, paremmuus riippuu omista mieltymyksistä.

Mukana on myös Tornado Alert! 2 -nimellä kulkeva sääntömuunnelma, joka tekee pelistä vielä vauhdikkaamman. Siinä vuorojärjestystä ei ole, vaan kortteja saa lätkiä pistepinoon vapaassa järjestyksessä. Tätä muunnelmaa en ole itse ehtinyt testata, mutta vauhdin ja vaaran ystäville se tuo pelille varmasti lisäarvoa.

Hyvää ja huonoa

Tornado Alert! jättää ristiriitaiset fiilikset. Peli on omaperäinen, mutta toisaalta kömpelö. Peli ei kieltämättä muistuta juurikaan muita pelejä ja miettimistä vaativien nopeuspelien ystäville Tornado Alert! on kokeilemisen arvoinen. Tässä pelissä ei pelkällä nopeudella pärjää.

Toisaalta pelimekaniikassa on kömpelöt puolensa, säännöt ovat paikoin vähän sumeasti kirjoitetut ja pisteenlasku ei taida ihan täysin toimia. Hyvä keskiarvo kun on helpointa saada poimimalla vain pari korttia — jos saa poimittua vaikkapa kakkosen ja nelosen, ei missään nimessä kannata ottaa enää mitään muuta, koska kolmosen keskiarvo on jo voittajaluokkaa. Kokeneiden pelaajien kesken tällaisten korttien saaminen voi kuitenkin olla vaikeaa.

Jos pelin ulkoinen toteutus olisi skarpimpi, pelimekaniikka hiotumpaa ja pisteenlasku yksinkertaisempi ja toimivampi, Tornado Alert! olisi jo varsin mainio peli. Tällaisena se on lupaava, mielenkiintoinen ja kokeilemisen arvoinen ja voi hyvinkin iskeä joidenkin pelaajien makuhermoon napakasti. Kärkikastiin näillä näytöillä ei kuitenkaan vielä pääse.

Suomalainen myrskybongauspeli kertoo lisää pelin taustasta.

Faktat Tornado Alertista

Pituus: 30 min

Viime vuonna äänestykseen osallistui 157 peliharrastajaa, toivon mukaan tänä vuonna saadaan enemmän väkeä. Johan Lautapelioppaalla on Facebook-faneja yli 250, joten luulisi onnistuvan, jos kaikki vain vaivautuvat äänestämään. Äänestyksen tulokset ovat sitä kiinnostavammat, mitä enemmän osallistujia saadaan mukaan.

Synttäreillä tarjottiin tietysti kakkua. Kuva: Mikko Saari

Uusi lanseeraus sopii hyvin tälle vuodelle, sillä 2010 on Legolle Suomessa juhlavuosi — Legot tulivat Suomeen vuonna 1960 eli ne ovat vaikuttaneet suomalaislapsosten leikkeihin tasan 50 vuotta. Lego on huippusuosittu, tutkimusten mukaan 97% suomalaisista tuntee brändin.

Legon lautapelien johtotähtenä ja tunnuksena on Lego-arpakuutio, joka on kustomoitava noppa. Nopan jokaisella sivulla on neljä tuttua nuppia, joihin voi kiinnittää levyjä, joissa on erilaisia kuvioita. Jokaisen Lego-lautapelin mukana tulee tällainen noppa, jota käytetään peleissä eri tavalla — kaipasi peli sitten noppaa tai ei. Peleissä on myös herttaisia yhden nupin kokoisia mikrofiguureja pelinappuloina. Lego-faneille pelit ovat sellaisenaan melkoista herkkua.

Haastattelussa Jesper Nielsen

Jesper Nielsen. Kuva: Mikko Saari

Nielsen kertoi, että pelejä on suunniteltu työryhmällä, jossa konsulttina on toiminut Reiner Knizia. Suoraan Knizian nimissä on peleistä Ramses Pyramid, mutta Knizian taikakosketusta näkyy muissakin peleissä. Nielsen kommentoikin, että projektissa hauskinta on ollut päästä tapaamaan Kniziaa, joka on kuulemma varsin omaperäinen tyyppi. Nielsen pitääkin Kniziaa pelisuunnittelun ylimpänä mestarina.

Mainitsin Nielsenille Lego-pelien pelisuunnitteluideaa kohtaan heränneitä epäilyjä. Toimivien pelimuunnelmien suunnitteleminen ei ole helppoa ja vaatii pitkäjänteistä kokeilua — miten sellainen sujuu lapsilta? Nielsen myönsi, että näinhän se on, mutta toisaalta lapset eivät edes kokeile suuria juttuja. Peleihin tehdään pieniä muutoksia, jotka toimivat helpommin. Lego testaa pelejä aidoilla lapsilla säännöllisesti nähdäkseen, että ne toimivat.

Nielsen oli yleisesti ottaen tyytyväinen Lego-peleihin, vaikka myönsikin, etteivät ne kaikki omaan makuun osukaan — mutta eipä Nielsen itse olekaan kohderyhmää. Nielsenkin piti huonona Ramses Pyramidin parjattua lopetusta, jossa pitää heittää nopalla kuutonen, mutta puolusti sitä toisaalta sillä, että lapset pitävät satunnaisuudesta ja mahdollisuudesta nousta tappioasemasta voittoon. Ramses Pyramidiä Nielsen piti muuten vähän liian mutkikkaana pelinä, Minotaurus edustaa parempaa tyyliä — siinähän pelin tavoite on hetkessä kristallinkirkas.

Nielsen kommentoi myös, miten Legolla on ollut haasteita sääntöjen kirjoittamisessa. Niinpä — tähän asti Legon ohjeet ovat olleet puhtaasti kuvia. Uusimmissa Lego-peleissä säännöt ovat jo melko hyvät, mutta opettelemista on ollut ja työtä riittää.

Legolta on siis jatkossakin odotettavissa lapsille suunnattuja pelejä, joissa kannustetaan kokeilemaan ja kehittämään.

Vuoden 2010 Lego-pelit esittelyssä

Minotauruksesta löytyy arvostelu, joten siitä ei sen enempää, mutta tässä lyhyt katsaus muihin Lego-peleihin. Tiivistettynä voisi todeta, että Lego-pelit ovat käyttökelpoisia lastenpelejä, mutta peliharrastajaa ne eivät juuri lämmitä eivätkä pärjää sellaisenaan parhaille lastenpeleille. Osa peleistä on erittäin yksinkertaisia ja aikuiselle pitkäveteisiä.

Lunar Command on peliharrastajan näkökulmasta joukon kiinnostavimpia pelejä. Kyseessä on kaksinpelattava avaruusaiheinen aluehallintapeli. Tavoitteena on kerätä pisteitä rakentamalla laudalle avaruusasemia, joiden sisälle yritetään aidata ja liikuttaa pisteitä tuottavia robotteja ja astronautteja. Avaruusasema kuuluu sille, jonka nappuloita aseman reunoilla on enemmän, joten toiselta voi vallata rakennelmia. Pelissä on pakollisena elementtinä noppa, joka määrää mitä saa tehdä, mutta nopan sivut ovat varsin kirjavia ja antavat usein monta vaihtoehtoa.

Pelailin tätä nelivuotiaan Nooan kanssa ja Nielsen kommentoi ohi mennessään, ettei ollut vielä nähnyt kenenkään niin nuoren pelaavan Lunar Commandia. Ei sitä kyllä hyvällä tahdollakaan voinut oikeaksi pelaamiseksi sanoa, mutta vähän isomman pelikaverin kanssa Lunar Command voisi olla ihan jännittävä tapaus.

Monster 4 on yksinkertaista neljän suoraa, jälleen kerran noppavetoisena. Kaksinpelinä tämä on tylsä kuin mikä, mutta nelinpelissä voi olla vähän enemmän säpinää, mutta sittenkin peli on aika tavanomaista tavaraa. Virikkeinä tarjolla on vaihtomahdollisuuksia, kaikille kelpaavia jokerinappuloita ja hämähäkki, joka tyhjentää laudan neljänneksen nappuloista, mutta noppa tekee pelistä melkoista tuurirallia. Idea on kuitenkin sopivan yksinkertainen, sellaista Pentago-osastoa.

Robo Champ kuulostaa teoriassa paremmalta kuin on käytännössä. Pelaajat aloittavat robotin keskivartalolta, johon pitäisi saada pää, kädet ja jalat niin, että kaikki osat ovat samaa väriä. Homma on vain hivenen hankala, kun noppa määrää, mitä väriä saa ottaa. Toisiltakin pääsee varastamaan, mikä lähinnä pitkittää kärsimystä. Tätä suosittelen välttämään.

Creationary on nimensä mukaisesti Pictionary-osastoa, eli yksi rakentaa ja muut yrittävät arvata, mitä tulee. Jos joku arvaa, arvaaja ja rakentaja saavat pisteen. Tässä on jo ajatusta, Lego-faneille peli lienee hyvää viihdettä. Veikkaan, että tässä on perhepelinä hittipotentiaalia, vaikka peli ei Vuoden peli -kisassa pärjännytkään edes finaalipaikan veroisesti.

Ramses Pyramid on monivaiheinen peli, jossa ensin sekä kerätään kristalleja että painetaan mieleen toisten kristallien paikkoja, sitten kiivetään kristallien avulla pyramidin seinää ylös muumioita vältellen ja lopuksi yritetään voittaa Ramses heittämällä nopalla oikea tulos. Tekemistä riittää ja kikkailua koko rahan edestä, pyramidia kun voi pyöritellä eri tavoin ja niin edelleen. Hitusen mutkikas ja loppu on kyllä ankea, mutta pelissä on silti hieman seikkailun tuntua.

Pirate Code on Mastermindiltä näyttävä merirosvopeli, jossa ratkotaan toisten koodeja Mastermind-tyyliin. Mukaan mahtuu neljä pelaajaa ja arvauksia sanelee osin noppa. Noppa lienee pakollinen osa, se kun on Lego-pelien tunnus, mutta tässä se ei kyllä välttämättä paranna peliä. Pirate Code on yksinkertainen päättelypeli, joka varmasti häviää vertailussa Mastermindille, mutta toisaalta — tätä pelaa neljä ja lapsille yksinkertainen on joskus parempaa. Jättäisin ehkä nopan pois.

Lava Dragon tarjoaa tulivuoren ja lohikäärmeen. Tulivuorta on kiivettävä ylöspäin. Peli on yksinkertaista heitä-ja-liiku-kuviota, mutta nopan tuunattavuutta käytetään tässä mielenkiintoisesti. Nopan sivut ovat aluksi enimmäkseen tyhjiä ja kun heittää tyhjän sivun, saa lisätä sivulle omanvärisen napin, niin että noppa muuttuu hieman suotuisammaksi. Mielenkiintoinen viritys, mutta tämäkin on lopulta yksinkertainen lastenpeli.

Race 3000 jäi testaamatta ja harmittaa eniten, sillä kilpa-ajoteeman luulisi jälkikasvuun toimivan. Nopparallia tämäkin ja hyvin tuuripitoista sellaista. Race 3000 käyttää samaa nopansäätöä kuin Lava Dragon, eli hyvällä tuurilla saa nopasta itselleen erittäin ystävällisen ja kisan voittaminen on helppo juttu.

Magikus on sarjan helpoimmasta päästä. Pelissä kerätään maagisia aineksia hyllyltä liikkumalla pöllöllä johonkin kohtaan, heittämällä noppaa ja poimimalla nopan määräämä tuote pöllön riviltä tai sarakkeesta. Nopassa on myös jokeri ja varastusmerkki. Yhdentekevää nopanheittelyä, mutta ikäsuositus on 6+, joten nuorimmille pelaajille Magikus lienee ihan sopivan haastava. Ei juuri hokkusta ja ihan vähäsen pokkusta, kuten Geekissä arvostelu otsikoitiin.

Harry Potter Hogwarts on setin lippulaiva, joka ilmestyy Suomessa vasta lokakuussa. Tämä on varsin mittava peli, jossa on yli 300 palikkaa. Niistä rakennetaan Tylypahkan koulu, jossa Harry ja toverit seikkailevat. Pelissä on liukuvia huoneita ja siirtyviä portaita, joten jos joku on sekä Harry Potterin että Legon fani, peli lienee pakko-ostos.

Legon virallisten pelisivujen ohjekirjassa mainittu pelit.lego.fi-nettiosoite ei vielä toimi, mutta Legon sivuilta löytyy silti lisätietoa peleistä.

Mainittakoon, että Lego siis kutsui minut tutustumaan peleihin ja syömään korruptiokakkua (joka oli vieläpä hyvää). Maksoin kuitenkin itse matkani, joten kalliiksi tuli sekin ilmainen lounas… Olen lisäksi työskennellyt välillisesti Legolle kääntäjänä, näistä peleistä tosin vain Ramses Pyramidin ja Creationaryn uusittujen sääntöjen osalta.

Pelipaikkana on Lautapeliseuran muista tapahtumista tuttu Lähetysseuran pihasali (Vuorimiehenkatu 17 A). Peliaika alkaa perjantaina klo 18 ja päättyy sunnuntaina klo 18. Yöpelaaminen on mahdollista. Osallistuminen maksaa 5 euroa Lautapeliseuran jäseniltä ja 10 euroa muilta. Paikan päällä on mahdollista liittyä seuran jäseneksi edulliseen 5 euron hintaan.

Lisätietoja tapahtumasta saa Lautapeliseuran Warcon-sivulta ja Lautapeliseuran foorumilta. Pelivalintoja sumplitaan foorumin lisäksi Vimpelissä. Foorumikeskusteluihin kannattaa osallistua mikäli tapahtuma kiinnostaa, sillä kyse on uudesta, ensimmäistä kertaa järjestettävästä tapahtumasta, joka vielä hakee muotoaan.

Minotaurus on ensimmäisiä Suomeen ehtineitä Legon lautapelejä. Peli pääsi Vuoden peli -kisassa finaaliin lastenpelien sarjassa. Lego-pelien viehätyksestä iso osa tulee siitä, että peli rakennetaan itse Lego-palikoista. Lisäksi pelit kannustavat pelaajia muuttamaan sääntöjä ja pelin osia. Pelit käyttävät erityistä noppaa, jonka kuvioita voi muuttaa mielensä mukaan.

Pelin idea

Minotaurus on verrattain yksinkertainen peli. Pelaajat aloittavat laudan nurkasta kolmella nappulalla, joista yksi tai kaksi, pelaajamäärästä riippuen, on saatava laudan keskellä olevaan temppeliin. Nappulat — hauskat Lego-mikrohahmot — etenevät noppaa heittämällä 3-6 askelta.

Nopassa on myös musta sivu, joka saa minotaurukseen vauhtia. Minotaurus aloittaa laudan keskeltä ja liikkuu joka kerta kahdeksan askelta. Mikäli minotaurus kohtaa nappulan, nappula joutuu palaamaan alkuun ja minotaurus loikkaa taas laudan keskelle.

Nopan harmaa sivu antaa pelaajan siirrellä seiniä. Laudalla on valmiiksi irtonaisia harmaita seiniä ja laudan reunoilla on lisäseiniä, joita voi tuoda peliin. Seinillä voi tukkia toisten pelaajien reittejä. Kokonaan toista pelaajaa ei saa eristää, mutta parikin hyvin sijoitettua muuria tuo matkaan lisäpituutta mukavasti.

Peli on melko nopeasti ohi. Voiton vie onnekkain, taidolla ei tämän pelin kanssa ole liiemmälti tekemistä. Minotauruksen ja muurien ansiosta pelissä on vähän yllätyksellisyyttä, eikä pieni etumatka vielä todellakaan takaa voittoa.

Rakenna oma pelisi

Näppärä pahvimalli helpottaa labyrintin rakentamista. Kuva: Jesse Griffin / BGG

Pelissä tulee valmiiksi tuunausehdotuksia: noppaan voi vaihtaa vihreän sivun, jolla saa loikkia seinien yli, minotauruksesta voi tehdä vaarallisemman tai helpottaa peliä ja pelin pituuttakin voi säätää. Mielikuvitus on rajana — labyrinttiinhän voi rakennella Legoista kaikenlaisia lisäosia. Lisäsääntöjä löytyy vaikkapa BoardGameGeekistä (jutussa on erinomainen idea vaihtaa värejä siten, että maaliruutu on temppelin vastakkaisella puolella).

Peruspeli on varsin yksinkertainen ja pidemmän päälle varmasti puuduttava. Pelin kestävyys riippuukin paljon siitä, miten antoisaksi tuunaamisen ja oman virittelyn kokee. Sinänsä yksinkertainen pelirunko on varmasti hyvä juttu jatkokehittelyn kannalta, ainakin nuoremmille virittelijöille.

Iästä puheen ollen — pelin ikäsuositus 7+ on sikäli yläkanttiin, että aikuisten kanssa peliä pelaa mukavasti jo nelivuotias Lego-entusiasti.

Legojen viehätys

Kyllä Legoissa joku juttu on. Pelin rakentaminen oli hauskaa ja pelaamisessakin on jotain ekstrakivaa, kiitos Legojen. Ilman Lego-efektiä tällaisestä pelistä tuskin innostuisi, mutta Legojen ansiosta Minotaurus viehätti heti. En sitten tiedä, kuinka pitkäikäistä tämä viehätys on.

Legoissa on omat kätevät puolensa. Pelilauta mahtuu kokonaisena laatikkoon ja nappulat pysyvät jämäkästi paikoillaan, joten Minotaurus on varsin näppärä autopeli — no, ehkä noppaa lukuunottamatta, sillä kumireunustensa ansiosta se pomppii varsin reippaasti.

Minotaurus on yksinkertainen peli, joka viehättää ainakin aluksi enemmän kuin ehkä pitäisi. Legot ovat 50 vuoden jälkeenkin todellinen huippulelu ja Legojen ja lautapelien yhdistelmä tuntuisi ainakin Minotauruksen perusteella toimivalta.

Minotaurus odottaa temppelissään uhkarohkeita seikkailijoita. Kuva: Jesse Griffin / BGG

Faktat Minotauruksesta

Pituus: 15–30 min

• Lastenpelisarja: Muumien purnukkajahti (Egmont)
• Perhepelit: Dixit (Lautapelit.fi)
• Aikuisten pelit: Mallorca (Lautapelit.fi)

Onnittelut Lautapelit.fi:lle tuplakaappauksesta! Dixit on todellinen palkintomagneetti, jolla alkaa olla jo varsin huolestuttava läjä palkintoja. Mutta miksei? Kyseessä on toki hieno peli. Aikuisten pelien sarjan voittaja Mallorca on sekin Spiel des Jahres -finalisti.

English summary:

Finnish Game of the Year awards have been awarded.

• Best children’s game was Muumien purnukkajahti, a Moomin-themed game (finalists: Das magische Labyrinth from Drei Magier and Minotaurus from Lego).
• Best family game was Dixit (finalists: Hoksotin from WSOY and Fauna from Huch & Friends).
• Best game for adults was Mallorca, also known as Finca (finalists: Odin’s Table from Mindwarrior and Genoa from Filosofia).

Peliä voi pelata BrettSpielWeltissä.

Spiel der Spiele julkaisee myös suosituslistan jaettuna eri ryhmiin.

• Lastenpelit: Artistico, Diego Drachenzahn, Tipi
• Perhepelit: A la carte, Dixit, Don Quixote, Manimals, Samarkand
• Ystävien kesken: World Without End, PsychoPet, Schlag den Raab
• Peliharrastajille: Dungeon Lords, Hansa Teutonica

Tietoa voittajasta.

Äänestyksen säännöt muuttuvat hieman aikaisemmasta. Aikaisemmin osallistuakseen piti äänestää vähintään viittä peliä, tänä vuonna riittää yksikin. Katsotaan, mitä se tekee tuloksille.

Toinen muutos liittyy lisäosiin. Olen päättänyt, että selkeyden vuoksi lisäosia ei enää voi äänestää ja jatkossa äänestetään yksinomaan alkuperäisiä pelejä. Tämä selkeyttää Carcassonnen ja Dominionin kaltaisten pelien tilannetta ja vähentää joutilasta spekulointia tulosten pätevyydestä.

Äänestysaika alkaa 1.9. ja kestää pari viikkoa, joten miettikääpä jo listoja valmiiksi. Äänestää saa korkeintaan seitsemää peliä.

Pelin idea

Pelaajien tavoitteena on koota itselleen pisteitä “mestaamalla” mahdollisimman arvokkaita ylimyksiä (pistekortteja). Ylimykset saapuvat giljotiinille pelin alussa arvotussa jonossa, ja omalla vuorollaan pelaajan on mestattava jonon ensimmäisenä oleva ylimys. Ennen pään putoamista ja pistekortin saamista pelaaja voi kuitenkin toimintokorttien avulla yrittää parantaa asemiaan esimerkiksi muuttamalla jonon järjestystä, pelaamalla itselleen bonuspisteitä tai vaikeuttamalla muiden pelaajien peliä.

Ylimykset

Pelissä pelataan kolme kierrosta eli “päivää”, joista jokaisena mestausjonoon asettuu 12 ylimystä. Jonot kootaan satunnaisesti 50 ylimyskortin pakasta, joten kaikki eivät esiinny jokaisessa pelissä. Tämä tuo peleihin pientä vaihtelua – ylimyskorttien valikoiman oppii nimittäin muistamaan melko nopeasti, mutta vasta pelin loppuvaiheessa nähdään, tulevatko vaikkapa kaikkein parhaat tai kaikkein huonoimmat pistekortit lainkaan mukaan.

Ylimykset jakautuvat viiteen luokkaan, jotka on ilmaistu kehysvärein. Pluspisteitä tuottavat neljä luokkaa (suurinpiirtein aatelisto, papisto, sotilashenkilöt ja virkamiehet) eivät eroa merkittävästi toisistaan, mutta joidenkin toimintokorttien vaikutus rajautuu värin mukaan. Eniten pisteitä antavat korkea-arvoiset henkilöt kuten Marie Antoinette ja kardinaali. Joidenkin korttien pistearvo nousee, jos niille onnistuu hankkimaan oikeanlaista seuraa.

Jonoon päätyy kuitenkin välillä myös miinuspisteitä tuottavia henkilöitä, kuten viaton uhri. Pelin suurimpia uhkakuvia on joutua omalla vuorolla mestaamaan kolmen miinuspisteen arvoinen kansansankari. Pelin pääajatuksena onkin yrittää järjestää itselleen mahdollisimman korkea-arvoinen ylimys jonon kärkeen ja välttää kaikin keinoin miinuspisteitä tuottavien uhrien mestaamista.

Toiminnot

Pelaajalla on kädessään yleensä viisi toimintokorttia, joista yhden saa pelata ennen jonon ensimmäisenä olevan ylimyksen mestaamista (eli pistekortin noukkimista). Vuoron päätteeksi käteen nostetaan uusi toimintokortti.

Toimintokortteja on pakassa 60, ja useimpia on pakassa vain yksi kappale, joten monenlaista voi tapahtua ja vastapelaajien toimintaa on vaikea ennakoida. Kukin toiminto on kuitenkin looginen ja selkeästi selitetty itse kortissa, joten mitään paksua sääntöopusta ei tarvitse kahlata päästäkseen peliin mukaan.

Suurin osa korteista antaa pelaajalle mahdollisuuden muuttaa jonon järjestystä joko satunnaisesti (esimerkiksi sekoita jonon 5 ensimmäistä korttia uudestaan) tai rajatusti haluamallaan tavalla (esimerkiksi siirrä valitsemaasi ylimystä 2 paikkaa eteenpäin jonossa). Mukana on kuitenkin myös kortteja toisten pelaajien pelin hankaloittamiseen (valitsemasi pelaaja menettää vaikkapa viimeksi saamansa pistekortin), omien pisteiden kasvattamiseen (saat kenties lisäpisteitä tietynvärisistä korteista) ja pelin pituuteen vaikuttamiseen (päivä päättyykin kesken kaiken).

Toiminnot ovat periaatteessa kaikki hyödyllisiä, mutta on joukossa myös joitakin tavallista parempia toimintoja. Useimmiten viidestä käsikortista löytyy kuitenkin aina jonkinlainen ratkaisu pelaajan tarpeisiin, joten aina pääsee tekemään jotain eikä pelaaminen turhauta, vaikka kortit tulevat käteen onnenkaupalla. Koska vain yhden kortin saa pelata, käy helposti jopa niin, että hyviä kortteja jää käyttämättä toiminnon kuluessa akuutin tilanteen ratkaisuun.

Myös jotkut ylimyskortit sisältävät omia toimintoja, jotka saattavat kohdistua kortin nostaneeseen pelaajaan (esimerkiksi saat ylimääräisen toimintokortin) tai peliin yleensä (esimerkiksi lisää uusi ylimys jonon viimeiseksi). Nämäkin on selvästi selitetty korteissa.

Onnistunutta tragikomiikkaa

Guillotine on vahvasti humoristinen ja viihdyttävä peli, joka sopii sekä illanistujaisiin kokemattomammille pelaajille että kiinnostavaksi välipalaksi enemmän harrastaneille. Pienen kokonsa ja kaksinpelattavuutensa ansiosta se toimii myös hyvin matkapelinä, varsinkin jos jättää puolet pakkauksen tilasta vievän pahvisen giljotiinin kotiin. Miettimistä ei ole paljon, joten peli sujuu vauhdikkaasti ja sen voi tarpeen vaatiessa keskeyttää kolmen “päivän” sijasta aikaisemminkin.

Pohjimmiltaan varsin synkkä teema sopii peliin mainiosti ja se on onnistuttu toteuttamaan tyylikkään hauskasti. Ylimyshahmot ovat karikatyyrisiä ja erityisesti toimintokorttien nimissä ja kuvituksissa on paljon vitsikkäitä ideoita. Rennolla asenteella pelaavassa porukassa päästään heittämään paljon tragikoomista herjaa vaikkapa jonossa kompastelevista paroneista tai lahjotuista vartijoista.

Guillotinen vetovoima onkin suurelta osin onnistuneessa toteutuksessa. Ilman vahvaa teemaa ja onnistunutta huumoria peli olisi huomattavasti tylsempi. Pelissä kun ei pääse punomaan kovin monimutkaisia strategisia juonia, korttionnella on varsin suuri rooli, eikä toisten pelaajien tekemisiin pysty kovin paljon vaikuttamaan. Pelissä onkin onnistuttu pukemaan kevyt mekaniikka viihdyttävään asuun. Guillotine on helppo ottaa esille kun tarvitaan jotain suhteellisen helppoa ja nopeaa, monentasoisille pelaajille sopivaa, tai vain leppoisaa ajankulua.

Pientä materiakritiikkiä

Pelin kortit ovat laadultaan keskiluokkaa – eivät erityisen hyvät tai huonot. Pahvinen giljotiinia edustava hökötys on kuitenkin melko heikko, ja kärsii varmasti vaurioita ennemmin tai myöhemmin. Se ei toisaalta ole lainkaan välttämätön, vaan jonon suuntaa voi osoittaa mikä tahansa muu pelaajien sopima esine tai muu tapa.

Pelin mukana tulevat säännöt ovat sinällään hyvät ja selkeät, mutta yksinkertaisuuden hintana ne jättävät ottamatta kantaa muutamiin toimintokorttien tulkintakysymyksiin, joita heräsi aktiivisesti pelaamista harrastaneessa seurueessa. Muutama “house rule” on siis jouduttu ottamaan käyttöön – esimerkiksi toiminto Ignoble noble, jonka kuvausteksti antaa oikeuden siirtää ylimyskorttia “exactly 4 places in line”, on tulkittu meillä siten, että korttia ei voi pelata jos jonossa on enää 4 tai vähemmän ylimyksiä jäljellä (koska vaadittavaa määrää askelmia ei voi siirtyä).

On myös huomautettava, että ainakin joissain painoksissa korteissa esiintyy pieni, mahdollisesti hämmentävä painovirhe: korttien teksteissä plusmerkkiä tarkoittava kirjasin on muuttunut neliöksi. ■1 tarkoittaa siis +1.

Nämä ovat kuitenkin pieniä kauneusvirheitä muuten mukavassa pelissä.

Faktat Guillotinesta

Pituus: 30 min