Näistä aineksista on myös rakennettu Wolfgang Panningin, Marco Ruskowskin ja Marcel Süßelbeckin yhdessä suunnittelema ja Queen Gamesin alunperin julkaisema Fresko, joka tarjoaa upeassa paketissa helposti lähestyttävän perhepelin.

Pelin idea

Freskossa pelaajat asettuvat freskon maalaajan saappaisiin ja yrittävät apulaisineen valmistaa mahdollisimman monta osaa maalattavana olevasta freskosta. Peli jakaantuu kahteen vaiheeseen, joista ensimmäisessä pelaajat valitsevat järjestyksessä kellonajan, jolloin he aloittavat työskentelyn. Viimeisenä pistetilanteessa oleva pelaaja pääsee ensimmäisenä valitsemaan heräämisajan ja heräämisaika vaikuttaa yhtäältä myöhemmin hankittavien maalien hintaan ja työläisten motivaatioon ja toisaalta siihen, missä järjestyksessä kierroksella toimintoja tehdään. Ensimmäisenä herännyt pelaaja pääsee luonnollisesti toimimaan ensin, mutta hänelle maalit maksavat enemmän kuin muille pelaajille ja työläisten motivaatiokin putoaa, kun töihin pitää lähteä aikaisin.

Kun pelaajat ovat valinneet heräämisaikansa, he asettavat viisi työläistään erilaisia toimintoja suorittamaan kullakin pelaajalla olevalle toimintolaudalle. Tämä tehdään samanaikaisesti suojan takana, jotta muut pelaajat eivät näe millaisia toimintoja kukin pelaaja aikoo vuorollaan tehdä. Kun kaikki ovat saaneet työläiset järjestykseen, paljastetaan pelaajien toimintolaudat ja pelaajat aloittavat toimintojen läpikäynnin toiminto kerrallaan aikaisimmin heränneestä pelaajasta alkaen.

Oppipojat töihin

Toiminnoillaan pelaajat voivat ensin ostaa maalia torilta (maalin virkaa pelissä ajavat eriväriset puukuutiot). Kun maalit on ostettu pelaajat, pääsevät maalaamaan vuorollaan pelilaudalla olevia freskonpaloja, jotka on pisteytetty ja joissa määrätään millaisia värejä niiden maalaaminen vaatii. Tämän jälkeen pelaajien työläiset voivat maalata muotokuvia ja siten hankkia pelaajalle rahaa tai arvokkaita erikoiskortteja, joiden hyödyt ovat pääsääntöisesti rahaa arvokkaammat.

Muotokuvien maalaamisen jälkeen työläiset voivat vielä sekoittaa uusia arvokkaampia maaleja. Sininen, punainen ja keltainen ovat pelin perusvärit ja näitä sekoittamalla pelaajan on mahdollista saada vihreää, oranssia ja violettiä väriä, joita puolestaan tarvitaan arvokkaimpien ruskean ja pinkin värin sekoittamiseen. Arvokkaammat värit mahdollistavat arvokkampien freskonpalojen maalaamisen ja arvokkaat laatat antavat niin paljon pisteitä pelaajalle, että niitä ei voi pelissä sivuuttaa. Sekoitustoiminnolla pelaaja voi myös toteuttaa piispan toiveita eli vaihtaa maalaamiaan freskonpaloja arvokkaisiin piispanpistelaattoihin.

Loput kierroksella käyttämättömät työläiset pelaaja voi vielä lähettää teatteriin ja kohentaa siten työläisten yleistä motivaatiota, joka huonoimmillaan karkottaa yhden viidestä työläisestä ja parhaimmillaan antaa pelaajalle yhden ylimääräisen työläisen kierrokselle käyttöön.

Maalarimestarit valmiina päivän töihin. Kuva: Anthony Hemme / BGG

Työ on valmis

Kun kaikki toiminnot on käyty yksitellen pelaajajärjestyksessä lävitse, kierros päättyy ja pelaajat saavat yhden rahan jokaisesta maalaamastaan freskonpalasta itselleen tuloa. Uusi kierros alkaa jälleen sillä, että pistetilanteessa viimeisenä oleva pelaaja valitsee heräämisaikansa ja kun pelaajat ovat järjestyksessä heräämisaikansa valinneet asetetaan jälleen työläiset toiminnoille päivän askareita toimittamaan.

Peli päättyy sillä kierroksella, kun erikoiskortit loppuvat pelistä (yhdeksännellä kierroksella) tai seuraavalla kierroksella siitä, kun pelilaudalla on kuusi tai vähemmän freskonpalaa jäljellä maalattavaksi. Eniten pisteitä saavuttanut pelaaja voittaa pelin ja hänestä tulee maalaajamestari.

Kolmen pelaajan peli. Kuva: Queen Games

Onko Freskosta mestariteokseksi?

Freskossa on kaikki ulkoiset ominaisuudet kunnossa hyvälle pelille — paketti on hyvännäköinen, teema on kohdallaan ja komponentitkin ovat kautta linjan laadukkaita. Itse pelissäkin näkyy, että pelin mekaniikkoja ja tasapainoa on hiottu viimeiseen asti ja peli on tältäkin osin keskivertoa samassa sarjassa painivaa peliä laadukkaampi kokonaisuus.

Fresko on myös Queen Gamesin ensimmäinen moduulipohjainen peli eli peliä voi alkuun pelata pelkän peruspelin kanssa ja myöhemmin lisätä vaikeutta ja monipuolisuutta lisääviä moduuleita peliin. Peli on kuitenkin parhaimmillaan kaikkien mausteiden kanssa eikä pelin vaikeustaso nouse suhtehteettomasti, vaikka pelissä olisikin kaikki moduulit käytössä.

Ainut kriitiikki, minkä kykenen peliä kohtaan sanomaan on se, että pelin teema on hyvästä yrityksestä huolimatta suhteellisen kevyesti läsnä peliä pelatessa. Fresko on varsin perinteinen saksalaisen suuntauksen lautapeli, jossa pelin mekaanikat ja tasapaino hallitsee ja teema on pelin aikana taka-alalla. Upeat komponentit ja kuvitus antavat kuitenkin tässä suhteessa paljon anteeksi ja luovat tunnelman, joka on palkittu viime vuonna monilla ulkomaisilla palkinnoilla ihan ansaitusti. Koreimpana sulkana hatussa komeilee Deutscher Spiele Preis -voitto.

Lisää moduuleita lisäosassa

Freskoon julkaistiin keväällä 2011 moduulit 4, 5 ja 6, jotka tulevat yhdessä lisäosassa. Moduulit lisäävät peliin toivomuskaivon, kullan värinä marketista hankittavaksi sekä lasia eri väreissä, jonka avulla voi tehdä lasimaalauksia freskoon. Näitä moduuleita ei ainakaan näillä tietoa julkaista suomenkielisenä, mutta enemmän Freskoa hamuaville lisäosa on varmasti erinomainen hankinta ja kansainvälinen painos lienee yhteensopiva suomalaisen laitoksen kanssa.

Faktat Freskosta

Pituus: 45–90 minuuttia pelaajamäärästä ja peliporukasta riippuen.

Ennakkokohu johtaa usein pettymyksiin, mutta 7 Wondersin kohdalla ei tarvitse pettyä. Maailman seitsemän ihmeen kilparakentaminen sujuu tässä pelissä näppärästi. Aika näyttää, tuleeko pelistä Dominionin veroista hittiä. Suhtaudun varovasti, mutta ei se mahdotontakaan ole.

7 Wondersia on joka tapauksessa helppo suositella Dominionista pitäville. Vaikka peleissä ei sinänsä olekaan juuri mitään samaa, ne ovat sittenkin varsin samanhenkisiä.

7 Wonders voitti vuonna 2011 ensimmäisen Kennerspiel des Jahres -palkinnon ja Vuoden peli -kisan parhaan aikuistenpelin palkinnon. Se sai myös As d’Or -raadin erikoispalkinnon sekä Deutscher Spiele Preis -palkinnon.

Jos katsot mieluummin videon, ota suunnaksi Tuomo Pekkasen 7 Wonders -esittelyvideo.

Pelin idea

7 Wonders on draftauspeli. Pelaajille jaetaan alussa seitsemän korttia. Näistä valitaan ja pelataan yksi, jonka jälkeen loput kortit annetaan seuraavalle pelaajalle. Taas pelataan yksi ja annetaan loput eteenpäin, kunnes jäljellä on enää kaksi korttia. Niistä toinen pelataan ja toinen heitetään pois. Näin jokainen pelaa kuusi korttia.

Tämä on yksi aikakausi. Pelissä on kolme aikakautta, joiden jälkeen lasketaan pisteet ja eniten pisteitä kerännyt voittaa. 7 Wonders on lyhyt peli ja pelattavissa nopeasti — jokainen pelaaja pelaa vain 18 korttia. Isosta laatikostaan huolimatta 7 Wonders onkin oikeastaan filleri.

7 Wonders muistuttaa paljon Fairy Talea, joka perustuu samaan drafti-ideaan. 7 Wonders on tukevampi paketti ja pelaajamäärältään joustavampi. Klassinen sivilisaatioaihe toimii japanilaista fantasiaoutoutta paremmin ja 7 Wonders on muutenkin selkeämpi peli. Vastapainoksi sitä ei ihan pelaa siihen varttiin, minkä Fairy Tale korkeintaan vie.

Sivilisaatioiden rakentelua

Sotajoukot harjoittelevat. Kuva: Henk Rolleman / BGG

Korteista löytyy resursseja, voittopisteitä, rahaa, sotajoukkoja. Resursseilla rakennetaan muita kortteja ja omaa ihmettä, eli jonkinlainen tuotantokoneisto pitää saada kasaan alussa. Rahaa voi käyttää samaan tarkoitukseen, sillä resursseja voi ostaa myös naapureilta.

Ketjuttamalla rakennuksia voi myös säästää rahaa, sillä jotkut rakennukset antavat rakentaa myöhemmin rakennuksen ilmaiseksi. Toiset taas antavat alennuksia resurssien ostamiseen. Osa tuottaa pisteitä heti, osa vasta pelin lopussa, osa omista korteista, osa myös naapureiden tekemisistä.

Sotiminen on kelpo pistelähde sekin. Jokaisen aikakauden lopussa soditaan. Pelaajat vertaavat sotajoukkojensa vahvuutta naapureihinsa ja vahvemmat tienaavat pisteitä heikompien kustannuksella.

Koska jokaisen pelaajan joukkoja verrataan molempiin naapureihin, yhden pelaajan aloittama asevarustelu leviää helposti pöydän ympäri kaikkiin pelaajiin. Tai sitten ei — rauhaa rakastava pelaaja voi säästää paljon aikaa ja vaivaa jättämällä armeijat rakentamatta. Se maksaa pisteitä, mutta jos sen sijaan tekee jotain muuta hyödyllistä, jää voitolle.

Antiikin seitsemän ihmettä

Jokaisella pelaajalla on yksi antiikin seitsemästä ihmeestä rakennettavanaan. Ihmeet koostuvat kolmesta osasta, joista jokainen antaa jonkun edun rakennettaessa. Osa tuottaa resursseja, osa antaa pisteitä, osa muita hyötyjä. Babylonin riippuvien puutarhojen toinen osa, esimerkiksi, antaa pelata aikakauden seitsemännen kortin — näppärä etu, etenkin jos sen saa käyttöön jo ensimmäisellä aikakaudella.

Ihmeet ovat kaikki erilaisia ja lisäksi kaksipuoleisia, joten vaihtelua riittää. Tasapainosta on vaikea sanoa vielä tässä vaiheessa mitään, mutta ihmeiden ominaisuudet ovat sen verran vaatimattomia, että uskoisin niiden merkityksen olevan lopulta aika vähäinen, mutta erilaisia strategioita ne sen sijaan ruokkivat.

Ihmeen rakentaminen vaatii kortin pelaamista, mutta tämä kortti menee käytännössä pois pelistä. Näin kortteja, joita ei halua päästää seuraavalle pelaajalle, voi käyttää johonkin hyödylliseen (niitä voi myös heittää pois ja tienata siten rahaa).

Zeuksen temppelin pelaajan näkökulma pitkälle edenneeseen peliin. Kuva: Henk Rolleman / BGG

Jopa seitsemän pelaajaa

Yksi pelin vetovoimaisimmista puolista on sen joustavuus pelaajamäärän suhteen. Mukaan mahtuu jopa seitsemän pelaajaa, eikä seitsemän pelaajan peli ole juuri sen hitaampi kuin kolminpelikään — toki seitsemällä pelaajalla on suurempi todennäköisyys, että joku porukasta on peliä viivyttävä hidastelija, mutta kun peliä pelataan pääasiassa yhtä aikaa, se etenee rivakasti useammallakin pelaajalla.

Pelin aikana pitää muutenkin keskittyä pääasiassa naapureihinsa, joten 7 Wonders on ikäänkuin kolminpeli millä tahansa pelaajamäärällä — myös kahdella, sillä kaksinpelissä peliin tulee mukaan kuvitteellinen kolmas pelaaja, jolle molemmat pelaajat syöttävät kortteja.

Joustavuudesta huolimatta kolmin- ja nelinpeli ovat mielenkiintoisimpia tapoja pelata, sillä silloin kortit kiertävät enemmän takaisin ja toisten pelaajien peliin on helpompi keskittyä. Se tekee draftista strategisempaa. Useammalla pelaajalla tuurilla on enemmän merkitystä ja pelin filleriluonne korostuu.

Yhteenveto

Vaikka 7 Wondersista ei valtavasti innostuisikaan, se yksinkertaisesti toimii sen verran monessa tilanteessa, että peli puolustaa sillä paikkaansa lähes kokoelmassa kuin kokoelmassa. 7 Wonders on parhaimmillaan nopeatempoinen peli, joka tarjoaa vähän pohdittavaa ja jonka pelaa kokeneilla pelaajilla helposti alle puoleen tuntiin.

Lautapeliharrastajille 7 Wonders on mukava ja joustava filleri, mutta sopii peli myös perhepeliksi, sillä pohjimmiltaan se on melko kevyt. Pelin ikäsuositus on 10+, mutta BoardGameGeekissä peliä suositellaan jo kahdeksanvuotiaille. Menestyminen pelissä edellyttää jonkinlaista strategista ajatusta, mutta pääasiassa peli on taktista kortinvalintaa.

Miinuspuolelle merkitään pelin tietty samanlaisuus. Kortit ovat aina samat, eivätkä eri ihmeet niin paljon pelin luonnetta muuta. Kovin pitkää putkea 7 Wondersia ei välttämättä kerralla pelaa, toisin kuin vaikka joka kerta selvemmin erilaista Dominionia.

Myös pelin toteutuksesta on merkittävä pari pientä miinusta: sekä laatikko että kortit ovat turhan isoja. 7 Wonders on peli, jota olisi kätevä pitää aina mukana, mutta nyt iso laatikko hillitsee pelin kuskaamista peli-iltoihin. Tavallista isommat kortit ovat silmälle mukavia, mutta eivät mahdu tavallisiin korttimuoveihin. Se on pieni ongelma, koska mustareunaiset kortit nuhjaantuvat herkästi ja kun eri pelaajamäärillä käytetään eri kortteja, kortit kuluvat vieläpä epätasaisesti. Vakiokokoiset kortit olisivat olleet ihan riittävät.

Zeuksen patsas Olympiassa. Ihme on valmis ja peli muutenkin pitkällä. Kuva: Henk Rolleman / BGG

Lisäosa

Peli sai kesällä 2011 ensimmäisen lisäosansa. 7 Wonders: Leaders lisää peliin uusia ominaisuuksia ja uuden ihmeen. Lisäosa on erittäin tervetullut, sillä se tuo peliin vaihtelua ja auttaa pelaajia kokeilemaan erilaisia strategioita. Lisäosaa on helppo suositella; se on käytännössä pakkohankinta pelistä kiinnostuneille.

Faktat 7 Wondersista

Pituus: 30-45 minuuttia, kokeneilla pelaajilla vähemmänkin.

Bohnanza-mies Uwe Rosenbergin suunnittelema peli onnistui myös nousemaan BoardGameGeekin ranking-listan ykköseksi Puerto Ricon ohi. Peli voitti parhaan monimutkaisen pelin Spiel des Jahres -erikoispalkinnon, BoardGameGeek Golden Geekin parhaan pelin palkinnon, Deutscher Spiele Preisin ja Lautapelioppaan vuosiäänestyksen — ja tukun muita palkintoja.

Agricola on siis ollut varsin suosittu ja se on kyllä näkynyt kaikenlaisen oheisroinan muodossa, vaikka varsinaisia lisäosia peliin ei ole tullutkaan. Harvan pelin nimellä on markkinoitu limsaa, mustapekkakortteja, palapelejä, erilaisia tuunausosia ja niin edelleen.

Pelin idea

Agricolan aiheena on Turun piispan sijasta maanviljelys. Pelaajat kehittävät omia maatilojaan, kasvattavat eläimiä, viljelevät maata, lisääntyvät ja täyttävät maan. Tavoitteena on mahdollisimman tasaisesti kehitetty maatila, sillä pisteitä tulee vähän kaikesta, ja useimmat kohdat pistelomakkeella tuovat puuttuessaan miinuspisteitä.

Pelin alussa pelaajilla on kaksi perheenjäsentä eli kaksi toimintoa joka kierros. Toimintoja on alussa rajallinen valikoima, mutta jokaisella kierroksella saataville tulee uusi toimintokortti. Kun perhe kasvaa, saa lisää mahdollisuuksia toimia, mutta ylimääräinen suu vaatii lisää ruokaa. Ruoan hankkiminen onkin pelin perustehtäviä, sillä kerjuulle joutuminen on synti ja häpeä.

Agricola on hauskalla tavalla ahdistavaa rakentelua. Paljon pitäisi saada aikaiseksi vähässä ajassa, ja kiusana ovat vielä vastapelaajat, jotka rohmuavat samoja toimintoja — kunkin toiminnon kun saa käyttää vain kerran kierroksessa, eli ensin ehtivä nappaa halutun toiminnon itselleen. Enemmistö raaka-aineita tuottavista korteista on sellaisia, että niille kertyy joka vuoro lisää tavaraa, jos niitä ei oteta, jolloin syntyy viekoittelevia houkutuksia.

Kaksi erilaista peliä

Peli tarjoaa kaksi erilaista pelitapaa, perhepelin ja kehittyneen pelin. Perhepelissä ei käytetä ammatti- ja parannuskortteja, vaan kaikilla pelaajilla on käytössään samat, yhteiset toimintokortit eikä muuta. Kehittyneessä pelissä jokainen pelaaja saa pelin alussa seitsemän ammattikorttia ja seitsemän parannuskorttia, joita voi sitten pelin kuluessa pelata jos haluaa.

Kortit tuovat peliin runsaasti vaihtelua, sillä niitä on todellakin satoja. Kortit sinänsä ovat melko hyvin tasapainotettuja — sikäli kuin tuollaista määrää voi tasapainottaa — mutta luonnollisesti tietyt kortit ja jotkut yhdistelmät ovat parempia kuin toiset. Kannattaa siis varautua silloin tällöin tuleviin tuurivoittoihin. Kortiton perhepeli on sekin erinomaisen hauska peli.

Agricola yhdistelee varsin onnistuneesti tuotantokoneiston kehittelyyn perustuvaa optimointipeliä ja hauskaa tarinaa luovaa elämyspeliä, siitä kai pelin vetovoima tulee. Tiedäpä häntä, mutta kyseessä on joka tapauksessa harvinaisen viehättävä peli, joka on toistaiseksi vedonnut monenlaisiin pelaajiin — kuten BoardGameGeekin ykkösrankingista voi päätellä.

Kolme huonetta, laidun ja talli. Kuva: Rafal Szczepkowski

Lisäosat

Agricolaan on ilmestynyt yksi iso lisäosa ja paljon pienempiä. Tarjolla on ollut muun muassa animeeplejä eli eläinnappuloita ja vegimeeplejä eli kasvinappuloita korvaamaan kiekot ja kuutiot. Uusia kortteja on tullut muutaman pakan verran: L-pakassa on pelin tekijöitä, Ö-pakassa Itävalta-aiheisia kortteja, X-pakassa ufojuttuja ja Z-pakassa sekalaisia lisäkortteja. Through the Seasons on postikortin kokoinen minilisäosa.

Iso lisäosa Farmers of the Moor ilmestyi 2009. Se lisää peliin paljon uutta. Perheenjäsenet vaativat nyt ruoan lisäksi polttoainetta lämmittämään kylmiä huoneitaan. Polttoainetta saa kaatamalla puita omalta tontilta tai keräämällä turvetta. Metsät voi myös kasketa pelloiksi. Lisäksi voi kasvattaa hevosia, joista on mahdollista saada ruokaa ja runsaasti pisteitä. Paketissa tulee myös runsaasti uusia parannuskortteja. Joku lisäosaa pelannut voi varmasti kommenteissa laajentaa vähän sen vaikutuksia peliin, itse en ole pelannut tai edes hankkinut.

Faktat Agricolasta

Pituus: 90-120 min, kokeneilla pelaajilla vähemmänkin, viidellä vähemmän pelanneella helposti enemmänkin.

Äänestävä yleisö katsoi Amun-Ren Deutscher Spiele Preisin arvoiseksi vuonna 2003.

Pelin idea

Pelaajat ostavat Egyptin provinsseja huutokaupalla. Mekanismi on ovela, sillä korotukset ovat rajoitettuja ja kun huuto ylitetään, uutta tarjousta ei saa tehdä samalle alueelle heti perään. Vaatii tarkkaa taktikointia, jotta saa itselleen haluamansa alueen sopuhinnalla.

Alueissa on eroa. Yksi tärkeä seikka on se, kuinka hyvin ne soveltuvat maanviljelykseen, mutta muitakin eroja alueilla on. Kun alueet on hankittu, pelaajat ostavat väkeä viljelemään maata, kiviä pyramidien rakennusmateriaaliksi ja toimintakortteja pisteidenhankintaa silmälläpitäen. Kaikissa pätee sama, mitä useamman ostaa yhdellä kierroksella, sillä kalliimmaksi setti käy.

Kun kaikki ovat toimineet, uhrataan Amon-Ralle. Pelaajat tarjoavat rahaa ja rahamäärä ratkaisee, paljonko Niili tulvii. Runsaat tulvat ovat hyvä maanviljelykselle, joten on selvää, että toisille tarjoaminen on hyvä asia kun toiset taas varastavat kolehdista.

Välityhjennys

Niilin rannoille on jo rakennettu. Kuva: Gary James

Kun peliä on pelattu kolme kierrosta ja kaikki alueet ovat käytössä, tilanne pisteytetään. Pisteitä kertyy pääasiassa pyramideistä ja pistekorteista. Sen jälkeen lauta tyhjennetään pyramideja lukuunottamatta. Nyt pelaajat pelaavat toiset kolme kierrosta. Alueiden arvo vain on radikaalisti toinen, kun lauta on täynnä pyramideja. Tämä tilanteen nollaus on pelien hienoimpia yksityiskohtia.

Amun-Re tavoittaa Egypti-teemansa hyvin, joten teemaan mieltyneiden kannattaa tutustua peliin — ja tämähän on siis Reiner Knizian peli. Taustalla vaikuttavat mielenkiintoiset pelimekanismit.

Vain korteista on tapana valittaa. Niiden arvo vaihtelee aika lailla, joten kortteihin liittyy jonkin verran tuurielementtiä. Kokonaisuutena peli on kuitenkin tyylikäs.

Suunnittelija: Reiner Knizia
Julkaisija: Hans im Glück, Rio Grande Games
Ilmestymisvuosi: 2003
Pelaajamäärä: 3-5
Pituus: 90 min

Caylus on kerännyt kehuja jo siksi, että uusien raskaiden peliharrastajapelien määrä on kääntynyt viime vuosina laskuun pelifirmojen tavoitellessa Spiel des Jahresin Graalin maljaa. Caylus’lla ei ollut siihen palkintoon mitään mahdollisuutta, vaikka kunniamaininnan raadilta saikin.

Suomalaiset peliharrastajat valitsivat Caylus’n Lautapelioppaan vuosiäänestyksen voittajaksi vuonna 2006. Pelille riitti suosiota vielä neljänteen sijaan vuonna 2007, mutta sittemmin pelin kannatus on hieman laskenut. BoardGameGeekin ranking-listalla peli on kuitenkin pysytellyt kymmenen parhaan joukossa, vaikka ei kakkospaikalla pysynytkään.

Pelin idea

Pelaajat rakentavat Caylus’n kylään linnaa. Kylästä tosin puuttuu koko infrastruktuuri, joten senkin rakentamisesta on huolehdittava. Pohjimmiltaan Caylus on rahojen ja kuutioiden muuttamista isommaksi kasaksi rahaa ja kuutioita, ja lopulta voittopisteiksi. Linnan rakentaminen on vain tekosyy.

Varsinaisen työn tekevät työläiset, ja niiden sijoittaminen on jokaisen kierroksen tärkein vaihe. Pelaajat laittavat työläisensä töihin laudalle yksi kerrallaan. Tarjolla on koko joukko erilaisia rakennuksia, jotka joko tuottavat rahaa tai eri resursseja kuvaavia kuutioita, muuttavat niitä eri tavoin tai sitten tekevät jotain muuta, kuten mahdollistavat uusien rakennusten rakentamisen.

Lisäksi pelaajat voivat lähettää työläisensä linnanrakennustyömaalle, jossa kuutioita käytetään linnan rakentamiseen. Siitä tienaa pisteitä ja välttää sanktioita rakentamattomuudesta. Lisäksi linnan rakentaminen on helppo tapa ansaita arvokkaita kuninkaan suosionosoituksia.

Monia teitä voittoon

Vaikka tuotannon perusrutiinit ovat samat, Caylus tarjoaa pelaajille useita eri mahdollisuuksia niiden suurimpien ja ratkaisevien pistepottien keräämiseen. Erilaisia lähestymistapoja voi kokeilla, mikä lisää pelille ikää huomattavasti.

Caylus toimii hienosti kaikilla pelaajamäärillä. Kaksinpeli on nopea ja armoton, hieman shakkimainen haaste, mutta toimii siinä missä moninpelikin. Koska peliaika kasvaa noin 30-40 minuuttia pelaajaa kohden, peli venyy varsinkin viidellä pelaajalla varsin pitkäksi. Nopeat pelaajat pystynevät noin 20 minuuttiin pelaajaa kohden, joka on jo siedettävämpi.

Caylus on haastava peli. Sääntöjen lukemisen perusteella peli tuntuu jopa rutkasti vaikeammalta kuin se oikeasti on. Vaikka kokeneet pelaajat pääsevät Caylus’n kanssa sinuiksi melko helposti, pelin opetteleminen tyhjästä voi olla haaste, mikäli aikaisempaa lautapelikokemusta ei ole. Caylus sopiikin siksi nimenomaan kokeneille peliharrastajille.

Lisäosat

Lisäosia peliin ei ole, joskin pelin pelaajat ovat kehitelleet omia rakennuksiaan, joilla peliä voi laajentaa. Näitä löytää BoardGameGeekistä. Vuoden 2007 Nürnbergin messuilla esiteltiin Caylus’n korttipeliversio Caylus Magna Carta.

Faktat Caylus’ta

Pituus: 60-150 min, eli noin puoli tuntia pelaajaa kohden.

Myös vuoden 1996 Deutscher Spiele Preisin napannut El Grande ei ehkä ollut ensimmäinen alue-enemmistöpeli, mutta se on ehdottomasti genren vaikutusvaltaisimpia edustajia, peli johon muita verrataan. Vuonna 2006 ilmestyi uusi El Grande Decennial Edition, joka sisältää myös pelin aikaisemmin erikseen ilmestyneet lisäosat.

Pelin idea

Pelaajat yrittävät ohjata caballeronsa varastoista hoviinsa ja hovista laudalle siten, että kolmen kierroksen välein toistuvassa pisteytyksessä caballerot pitävät enemmistöä mahdollisimman monella alueella. Myös toiset ja kolmannet sijat palkitaan, joten niiden tavoitteleminen on viisasta.

Pelimekaniikka perustuu kahteen sarjaan kortteja. Pelaajilla on vuorojärjestyksen säätelevät voimakortit. Isommalla kortilla saa aikaisemman vuoron, mutta vähemmän caballeroja hoviin. Pienempi kortti jättää vuorojärjestyksen hännille, mutta täydentää varastoja paremmin. Kortit ovat kertakäyttöisiä, joten pitkän aikavälin suunnitteluakin tarvitaan.

Jokaisella kierroksella käytössä on viisi toimintakorttia, joista kukin pelaaja valitsee yhden. Myös ne säätelevät tarvetta päästä pelaamaan ja valitsemaan ensimmäisenä. Jokaisella kortilla saa siirtää yhdestä viiteen caballeroa hovista laudalle ja lisäksi korteissa on joku hyödyllinen toiminto.

Pelaamista laudalle rajoittaa kuningas. Kuninkaan provinssiin ei saa pelata mitään; kaikki laudalle pelattavat caballerot on sijoitettava kuninkaan viereisiin provinsseihin. Kuningasta siirtävät toimintakortit ovat aina suosittuja.

Taistelua vallasta

Vaikka pelin espanjalainen teema ei pelimekaniikasta välitykään, poliittisen valtataistelun kuvaamiseen pelimekaniikka sopii hienosti. Hienovarainen pelaaja välttelee pitkäkestoisia nahinoita yksittäisestä alueesta ja keskittyy viljelemään vaikutusvaltaansa laajalti. Myös yllätyksille on sijansa, sillä pelaajat voivat pelata caballeroja Castilloon, torniin, josta ne tuodaan peliin salaa valitulle alueelle juuri ennen pisteytystä.

El Grande on myös varsin näyttävä tapaus. Iso laatikko kätkee sisäänsä Doris Matthäusin kauniisti kuvittaman pelilaudan ja tyylikkäät komponentit, joista erottuvat suurikokoinen kuningas ja vielä kuningastakin jykevämpi Castillo-torni.

Castillo varjostaa Välimerta. Kuva: Gary James

Peli on haastava sekä strategisesti että taktisesti. Vaikka alue-enemmistöpelien tapaan taktisella pelaamisella on tärkeä osa, pidemmän aikavälin suunnittelu auttaa paljon. Vähintään kolmen kierroksen eli yhden pisteytysvälin mittainen suunnittelu on välttämätöntä menestyksen kannalta. El Grande on klassikonasemansa ansainnut. Jokaisen lautapeliharrastajan sietäisi peliä vähintäänkin kokeilla.

Pelaajamääräksi ilmoitetaan 2-5, mutta käytännössä pelaajamäärän jäädessä alle neljän peli menettää otettaan. Parhaimmillaan se on viidellä, kahdella ja kolmella pelaajalla kannattaa jo pelata jotain muuta.

Suunnittelija: Richard Ulrich, Wolfgang Kramer
Julkaisija: Hans im Glück, Rio Grande Games
Ilmestymisvuosi: 1995
Pelaajamäärä: 2-5
Pituus: 90 min

Irrallisista laatoista koottava pelilauta kuvaa hovia. Keskellä on Ludvigin lähipiiri, ulkoreunalla muita hovin arvohenkilöitä. Muskettisotureita ja muita aikakautta käsitteleviä kirjoja lukeneille nimet ovat tuttuja. Pelin sääntökirjassa on mukavasti lisätietoa kaikista henkilöistä, pelaajat voivat nauttia historian oppitunnista pelaamisen ohessa.

Pelin idea

Pelaajat käyttävät vaikutusvaltaansa hovin henkilöihin saadakseen erilaisia etuuksia. Pelaajat pelaavat jotain henkilöä kuvaavan kortin ja asettavat laudalle korkeintaan kolme vaikutusvaltamerkkiä. Merkkejä saa laittaa muillekin kuin kortin kuvaamalle henkilölle, mutta siitä kortista on aloitettava ja edettävä viereisiin pudotellen nappuloita matkan varrelle. Henkilöiden yli hyppiminen on kielletty! Pudottelumekanismi on tuttu muistakin Rüdiger Dornin peleistä ja se on hyvä, sen rajoitettu joustavuus toimii.

Hovin jäsenet tarjoavat pelaajille tavaraa. Eniten panostanut pelaaja saa edut ilmaiseksi, muut joutuvat maksamaan. Tavarat sisältävät rahaa, kortteja ja ennen muuta tehtävien suorittamiseen tarvittavia merkkejä. Tehtävät ovat pelin ydin, sillä niiden suorittaminen ratkaisee voittajan. Lisäksi tehtävien suorittaminen antaa pelaajille hyödyllisiä etuja.

Tarkkaa juonittelua

Kuten parhaissa alue-enemmistöpeleissä, myös Louis XIV:ssä pelaajien on seurattava tarkkaan muiden tekemisiä. Hyödyntämällä muiden jättämiä aukkoja pystyy saamaan edullisia etuja. Pelaajien on myös tasapainoteltava resurssejaan. Välillä on levättävä ja kerättävä voimia.

Ovelana käänteenä eniten panostaneet pelaajat, jotka saavat ilmaiset edut, menettävät merkkinsä varastoon, josta ne on haettava takaisin. Häviäjät saavat merkkinsä takaisin käyttöön.

Pelin lopussa on laattalotto, josta kaikki eivät pidä. Pelin aikana kerätään vaakunoita ja lopussa parhaimmat enemmistöt saaneet tienaavat lisää vaakunoita. Koska kerääminen tapahtuu sattumanvaraisesti, hyvä tuuri tuo mukavasti lisäpisteitä. Tähän on keksitty jokunen muunnelma, itse en koe niitä erityisen tarpeellisiksi, sillä peli joka tapauksessa palkitsee vaakunoiden keräämisestä, vaikkakin sitten vähän epävarmasti.

Louis XIV on haastava peli. Laatikon koko ei vastaa täysin vaikeusastetta, sillä Louis XIV on haastavampi kuin jotkut Alean ison sarjan peleistä. Alue-enemmistöpelien ystäville peli on varma valinta, kiitos pelimekaniikan tuoreuden. Muillekin haastavien pelien ystäville se tarjoaa kiinnostavia haasteita, lautapeliharrastajien äänestämä DSP-palkinto on sen tae.

Suunnittelija: Rüdiger Dorn
Julkaisija: Alea, Rio Grande Games
Ilmestymisvuosi: 2005
Pelaajamäärä: 2-4
Pituus: 100 min

Vuoden 1993 Deutscher Spiele Preisin voittaja on vanha peli, mutta ikääntynyt arvokkaasti. Kuriositeettina Brasiliassa julkaistiin 2006 uusi laitos pelistä Mike Doylen kuvittamana. Doyle on kerännyt mainetta esittelemällä blogissaan uusia kuvituksia vanhoille peleille. Doylen kuvittama Modern Art onkin itsessään melkoinen taideteos.

Kotiinpäin on kuitenkin vedettävä. Tyylikkäin Modern Art on Lautapelit.fi:n julkaisema suomenkielinen laitos pelistä. Siinä korteista löytyy todellista nykytaidetta suomalaisilta taiteilijoilta. Suomessa palkintoraati arvosti peliä ja antoi sille Vuoden peli -palkinnon aikuistenpelien sarjassa vuonna 2008.

Pelin idea

Pelaajat ovat galleristeja, jotka myyvät ja ostavat Sari Tennin, Aimo Talevan, Jari Järnströmin, Hannu A. Leimun ja Bruno Maximuksen tauluja. Jokaisella kierroksella kukin pelaaja valitsee kädestään taideteoksen, jonka laittaa myyntiin. Myyntitapa riippuu kortissa olevasta symbolista. Teos myydään ja myyjä kerää rahat, paitsi ostaessaan teoksen itse.

Kun tarpeeksi monta taulua on myyty, kierros päättyy. Pelaajat ansaitsevat ostamistaan tauluista rahaa niiden suosion mukaan. Suosituimmat taulut ovat kolmenkympin arvoisia ja muut vähemmän jos ollenkaan. Peliä pelataan neljä kierrosta, joiden aikana arvot kasautuvat, joten pelin lopussa arvokkaimmat taulut voivat olla hyvin arvokkaita.

Pelissä käytetään monia erilaisia kauppamenetelmiä: perinteistä huutokauppaa, kerran ympäri -huutokauppaa jossa saa esittää vain yhden tarjouksen, sokkohuutokauppaa ja kiinteällä hinnalla myymistä. Tuplakortit ottavat seurakseen toisen kortin, jolloin molemmat myydään yhdessä tämän toisen kortin mukaisella menetelmällä.

Hankaluuksia vasta-alkajille

Modern Art on huutokauppapelien klassikko, joka tarjoaa pelaajille päänvaivaa. Pelin pahin ongelma on se, että uusi pelaaja voi tietämättään luovuttaa voiton tekemällä tyhmyyksiä. Tauluilla on tietyt maksimiarvot, jotka kokenut pelaaja tunnistaa heti — maksimiarvon yli maksaminen on hyvä esimerkki hölmöstä siirrosta. Aloittelijoita on usein tarpeen opastaa hieman; parin pelin kokemuksella pärjää jo paremmin.

Tuplakorttien tehokkuus on toinen ongelma. Kokeneiden pelaajien kesken voiton saattaa ratkaista se, kenelle tulee eniten tuplia. Jotkut jakavatkin tuplakortit erikseen, jotta jokainen pelaaja saa varmasti yhtä monta. Ongelmistaan huolimatta Modern Art on ehdottomasti tutustumisen arvoinen peli kaikille huutokaupoista kiinnostuneille.

Pelin kortteja.

Suunnittelija: Reiner Knizia
Julkaisija: Hans im Glück, Mayfair Games, Lautapelit.fi
Ilmestymisvuosi: 1992
Pelaajamäärä: 3-5
Pituus: 60 min

Dominion voitti vuonna 2009 Spiel des Jahres -palkinnon, Deutscher Spiele Preisin, Mensa Selectin ja Origins Awardsien parhaan korttipelin palkinnon. Peli pääsi myös International Gamers Awards -finalistiksi.

Myös Suomessa on satanut menestystä. Dominion valittiin Vuoden peli -kisassa vuoden aikuistenpeliksi. Tämä oli pienoinen yllätys, mutta vakuutti peliharrastajat siitä, että Vuoden peli -raati voi todellakin tehdä fiksuja ja rohkeita ratkaisuja.

Dominion on lisäksi voittanut Lautapelioppaan vuosiäänestyksen kolme kertaa.

Pelin idea

Dominion on pitkästä aikaa oikeasti omaperäinen peli. Pelissä on muualta tuttuja piirteitä, mutta varsinainen perusidea on ainutlaatuinen.

Sinänsä kyse on perinteisestä lumipallonkasvatuspelistä, jossa tarkoitus on viritellä tuotantokoneisto ja kerätä sillä mahdollisimman paljon pisteitä.

Omaperäistä on se, että tuotantokoneistoa viritellään ostamalla kortteja omaan pakkaan. Jokaisella pelaajalla on pakka, josta nostetaan joka kierrokselle viisi korttia. Vuorolla saa pelata yhden toimintokortin ja ostaa pöydästä yhden kortin pakkaan — elleivät pelatut toimintokortit sitten anna muita mahdollisuuksia.

Toimintokorttien lisäksi käytössä on rahakortteja ja pistekortteja. Pistekortit ovat pelin aikana täysin turhia, mutta pelin lopussa muulla ei ole väliä. Pakkaan ostettujen pistekorttien arvojen summa ratkaisee voittajan.

Pakanrakentaminen näin pelin aikana on hauskaa ja kiinnostavaa ja tarjoaa paljon erilaisia lähestymistapoja. Toinen haalii runsaasti kortteja, toinen tähtää pieneen ja dynaamiseen pakkaan — mahdollisuudet ovat monet, ja saatavilla olevat toimintakortit ratkaisevat, mikä on paras tapa toimia.

Jos haluat perehtyä pelin ideaan audiovisuaalisessa muodossa, katso Dominion-aiheinen Lautapelinurkka.

Paljon mahdollisuuksia

Yksi Dominionin näppärimmistä piirteistä on erilaisten toimintokorttien runsas määrä. Rahat ja pistekortit ovat aina samat, mutta 25 erilaisesta toimintokortista pelissä on aina kymmenen kortin valikoima. Ohjekirjassa on muutama valmis valikoima, mutta niiden lisäksi käytetyt kortit voi arpoa tai valita vapaasti.

Alkuperäisen suomenkielisen Dominionin kansi.

Pelissä on noin kolmisen miljoonaa erilaista kymmenen kortin valikoimaa. Ei liene isokaan yllätys, että ihan jokainen ei toimi yhtä hyvin. Rikkinäisimmät setit oppii kuitenkin tunnistamaan nopeasti: esimerkiksi Noita ilman vastakeinoja ja vähänlaisesti lisätoimintoja ja -kortinnostoja tarkoittaa pitkäveteistä peliä.

Kun huonot setit osaa tunnistaa, valikoimaa on helppo korjata hieman mielenkiintoisemman pelin varmistamiseksi. Monet käyttävät erilaisia valintamenetelmiä, joissa pelaajat valitsevat peliin tulevat kortit, joko kaikki tai osan ja arpovat loput.

Erilaiset yhdistelmät kortteja tekevät pelistä luonteeltaan varsin erilaisen. Ero tulee selvästi ilmi, kun vertailee vaikkapa suositeltuja valmisvalikoimia: aloittelijavalikoiman ja rahahana-valikoiman pelaaminen vaatii aivan omat niksinsä. Lisää kortteja ja siten lisää mahdollisuuksia on luonnollisesti saatavilla lisäosien muodossa.

Pelin teema on epämääräistä keskiaikailua ilman fantasiaa, noitaa lukuunottamatta, mutta varsin kevyeksi teema jää. Useimmat kortit eivät ole erityisen temaattisia — kirouksia muille paiskova noita lienee vahvin teemallinen elementti. Muuten teema on korttien nimien tasolla ja helposti vaihdettavissa miksi tahansa muuksi. Vahvaa teemaa hakevien kannattaa siis hakea muualta.

Korttipeli isossa laatikossa

Dominion on isosta laatikostaan huolimatta puhdas korttipeli, laatikosta paljastuu 500 korttia. Pakkaus on iso, koska vakiokokoinen laatikko säästää rahaa ja isoa laatikkoa voi myydä kalliimmalla hinnalla, mutta ei se aivan avutonkaan ole. Laatikon muovinen sisuskappale on oikeastaan varsin näppärä, sillä se pitää kortit paikoillaan, vaikka laatikkoa vähän pyörittelisikin.

Jos on muovittajaluonne, huomaa pian, että Dominion kaipaa kipeästi korttimuoveja. Jatkuva sekoittaminen sujuu mukavammin muovien kanssa, kun ei näitä ihan peruspelikorttien tapaankaan viitsi plärätä.

BoardGameGeekin keskusteluissa tehtiin jonkin verran numeroa siitä, että Dominionin kortit eivät ole muoveihin sopivaa kokoa. Jos ei välitä, että muovit ovat pari milliä liian leveät, Dominionin kortit sopivat oikein mukavasti halpoihin pehmomuoveihin, jolloin kortit saa muovitettua edullisesti. Jos viitsii panostaa vähän enemmän, voi ostaa juuri sopivan kokoisia ja tuntuvasti laadukkaampia korttimuoveja. Sitten törmää kyllä säilytysongelmiin…

Notkea peli

Dominion on näppärä, omaperäinen peli, jota on mukava pelata. Vuorovaikutusta pelissä on varsin vähän, mukana on vain muutama vähän vuorovaikutteisempi toimintakortti. Sittenkin toisten pelaajien tekemisillä on varsin vähän merkitystä. Tämä on varmasti se suurin este Dominionista nauttimiselle. Peli on kuitenkin sen verran nopea ja hauska, että olen nähnyt vuorovaikutusfanienkin viihtyvän sen parissa.

Mikä parasta, Dominion on miellyttävän helppo opettaa, aloittelijat saa vaivattomasti mukaan peliin — peliä voi pelata vaikka avoimin kortein pelikokemuksen kummemmin kärsimättä — ja kun kaikki tietävät mitä tekevät, peli soljuu oikein mukavasti. Dominionilla on puutteensa, mutta niistä huolimatta se on erinomainen peli.

Iso kysymys on, miten peli kestää käyttöä — tuleeko pelaamisesta automaattista, kun on pelannut tarpeeksi monta peliä? Monet, jotka Dominionia tästä kritisoivat, ovat kuitenkin pelanneet netissä BrettSpielWelt-pelisivulla satoja pelejä. Omalla kohdallani Dominion on liittynyt niiden harvojen pelien joukkoon, joita olen pelannut yli sata erää, ja edelleen peli jaksaa miellyttää yhtä paljon kuin alussa.

Pelkkään peruspeliin olisin tosin jo kyllästynyt, sen korttivalikoima on tullut niin tutuksi. Lisäosat ovat välttämättömiä, jos pelin parissa aikoo viihtyä pidempään. Kaikkia lisäosia ei ole kuitenkaan pakko kerätä, parikin laajennosta tuo niin paljon uusia kortteja, että erilaisten kymmenen kortien settien määrä räjähtää käsiin eikä samanlaisia settejä tarvitse juuri katsella.

Suomennokseen sellainen huomautus, että Rahahana-valikoimassa on yksitoista korttia, siis yksi liikaa. Se ei erityisemmin haittaa peliä, mutta jos pohtii, mikä on se ylimääräinen kortti, jota ei oikeasti kuuluisi olla mukana, vastaus on Kirjasto. Mikäli arvelit, että ylimääräinen kortti on Kappeli, sinulla on vielä paljon opittavaa Dominionin pelaamisesta… Viiden vinkin strategiaohjeilla voi virittää peliään.

Lisäosat

Dominioniin on ilmestynyt runsaasti lisäosia. Kaikkiaan lisäosia on tulossa kahdeksan, sen jälkeen Dominion on valmis. Niistä on omat arvostelunsa Lautapelioppaassa, mutta tässä tiivis katsaus lisäosatarjontaan niille, jotka miettivät, mitkä lisäosat kannattaisi ostaa.

• Hovin juonet. Itsenäinen, eli sisältää 25 valtakuntakorttia ja lisäksi rahat ja pistekortit. Kokeneille lautapelaajille Hovin juonilla aloittaminen voi olla ihan fiksua, vähemmän kokeneille perussetti on yksinkertaisempana parempi aloituspiste. Jos omistaa sekä peruspelin että Hovin juonet, voi pelata useammalla kuin neljällä pelaajalla. Seitsemän tai kahdeksan pelaajan peleissä ei ole mitään järkeä, mutta jos porukassa on usein viisi pelaajaa ja Dominionia halutaan pelata, molempien settien omistaminen on erittäin perusteltua. Hovin juonet on sinänsä oikein hauska setti, etenkin jos haluaa pelaajien välistä vuorovaikutusta eli kiusantekokortteja.
• Kaukaiset rannat. Meriaiheinen lisäosa, jonka uusi juju, toistuvat kortit, on selkeä ja hauska. Tämä on hyvä valinta lisäosaksi laajentamaan peruspeliä, jos ei tarvitse Hovin juonien uusia raha- ja pistekortteja. Aikaisemmin olisin suositellut sitä parhaaksi, jos haluaa vain yhden lisäosan, mutta Nousukausi on vielä parempi. Kaukaiset rannat on silti hyvä valinta.
• Alkemia. Selkeästi vähiten pidetty lisäosa, arvosana Lautapelioppaassa on Dominion-seteistä heikoin. Alkemia on pieni setti, vain kymmenkunta korttia. Ei se huono ole, joukossa on muutama kerrassaan mainio kortti, mutta kaikki eivät pidä uudesta Rohto-rahayksiköstä, jota lisäosa käyttää. Kortit ovat myös monimutkaisia ja osa hidastaa peliä jonkin verran. Pitkien toimintakorttiketjujen ystäville Alkemia on kuitenkin nappivalinta. Muuten se sopii parhaiten niille, jotka haluavat kaikki mahdolliset kortit.
• Nousukausi. Korvasi Kaukaiset rannat ykkössuosituksena. Paras Dominion-lisäosa, tätä suosittelen kaikille, jotka haluavat lisäväriä Dominion-peleihin. Sisältö on samaa kuin Dominionissa, mutta vain runsaampana. Dominion Turbo, siis. Kalliimmat kortit ja runsaampi rahantuotanto tekevät peleistä hauskoja ja värikkäitä, jos kohta helposti myös vähän pidempiä.
• Elonkorjuu. Hyvä pikkulisäosa, 13 valtakuntakorttia. Mielenkiintoisia kortteja, teemana monipuolisuus. Monet kortit palkitsevat monipuolisesta korttien ostamisesta ja erilaisista korteista. Elonkorjuuta suosittelen vahvasti, se sopii mainiosti ainoaksi lisäosaksi ja muutenkin on erinomainen valinta pienempään Dominion-kokoelmaan. Toiseksi paras lisäosa Nousukauden jälkeen.
• Rajaseudut. Kaukomaa-aiheinen setti, samaa sukua Kaukaisten rantojen kanssa niin aiheensa kuin ideansa puolesta. Tässä setissä jujuna ovat kortit, jotka tekevät jotain ylimääräistä silloin kun saa tai ostaa. Hyvä setti, mielestäni yksi parhaita, ja sopii hyvin ainoaksi lisäosaksi. Tuo hyvin vaihtelua lisäämättä kuitenkaan mutkikkuutta merkittävästi.

Tiivistelmä

Pituus: 15-45 min, alkuun hitaampi, kokemuksen kanssa nopeutuu.

Suomalaisetkin peliharrastajat pitävät pelistä. Myös suomeksi ilmestynyt peli on voittanut Lautapelioppaan vuosiäänestyksen kolme kertaa ja tullut toiseksi kahdesti. Se onkin vuosiäänestyksen kokonaistilastoissa toisena.

Puerto Ricon teemana on Karibian asuttaminen pian Kolumbuksen retkien jälkeen. Pelaajat kehittävät siirtokuntiaan ja toimittavat uuden maailman tuotteita takaisin Eurooppaan. Teeman alla on resurssien hallintaan perustuva pelimekaniikka, joka edellyttää pelaajilta huolellista suunnittelua.

Pelin idea

Puerto Rico perustuu omaperäiseen mekanismiin, jossa vuoron vaiheita ei ole määritelty etukäteen. Pelaajat päättävät ne itse, valitsemalla kukin vuorollaan roolin. Roolin valitseminen tarkoittaa sitä, että kaikki pelaajat toteuttavat tietyn vaiheen. Roolin valinnut saa jonkun lisäedun. Näin pelaajat valitsevat, mitä vaiheita vuoron aikana tapahtuu. Valitsematta jääneet roolit saavat rahabonuksen, joka tekee niistä houkuttelevampia seuraavalla kierroksella.

Rooleilla hallitaan pelaajien tarvitsemia resursseja eli erilaisia etuuksia antavia rakennuksia, satoa tuottavia plantaaseja, plantaaseja ja rakennuksia käyttävää työvoimaa ja rakentamiseen tarvittavaa rahaa. Sopivan roolin valitsemalla plantaasit tuottavat satonsa ja Eurooppaan suuntaavat laivat lastataan.

Pisteiden keräämiseen on kaksi tapaa, rakentaminen ja laivaaminen. Pelaajat käyttävät yleensä molempia, mutta keskittyvät toiseen. Rakennukset ovat kaikki voittopisteiden arvoisia, ja erityisesti isot rakennukset, joiden ainoa tehtävä on tuottaa voittopisteitä pelaajan suorituksen perusteella, esimerkiksi rakennettujen rakennusten tai siirtokunnan asukkaiden mukaan. Laivaajat taas tuottavat paljon ja rahtaavat tavaran Eurooppaan, jolloin jokainen tynnyri on yhden pisteen arvoinen.

Tarkkaa suunnittelua

Kaiken ytimessä on raha. Pelin alussa pelaajien on keskityttävä tekemään rahaa, sillä sitä tarvitaan tuottoisan talouden rakentamiseen. Kun siirtokunta on sopivalla mallilla, pelaajat voivat siirtää huomionsa pisteiden keräämiseen. Tämän vaihdoksen ajoitus on tarkkaa ja siihen liittyvätkin Puerto Ricon merkittävimmät haasteet.

Maissia, tupakkaa ja kivilouhoksia. Kuva: John Carlton

Erilaisia strategisia vaihtoehtoja on paljon. Pelaajilla on käytössään laaja valikoima rakennuksia, joita kaikkia ei voi missään tapauksessa rakentaa. Se tietää valintoja ja erilaisia lähestymistapoja. Kestää monta peliä, ennen kuin pelaaja voi sanoa hallitsevansa pelin täysin.

Suunnittelun merkitys tarkoittaa myös sitä, että Puerto Rico on varsin vaativa peli. Se ei missään tapauksessa sovi satunnaiseen pelailuun ja yritys tarttua ohjekirjaan pelin aluksi, opetella säännöt ja pelata nopeasti yksi peli on tuhoontuomittu. Puerto Rico on ehdottomasti osa modernien lautapelien yleissivistystä, mutta ellei ole erityisesti haasteita hakemassa, kannattaa aloittaa helpommista peleistä.

Jos strategia on hakusessa, tutustu Petri Savolan kirjoittamaan strategia-artikkeliin roolien valinnasta.

Lisäosat

Puerto Ricon pelinappuloita. Kuva: Arthur

Puerto Ricoon on olemassa yksi lisärakennuksista koostuva lisäosa. Sitä saa alan liikkeistä, mutta sen voi myös tulostaa netistä ja askarrella itse. Lisärakennukset tuovat vaihtelua peliin, niitä voi sekoittaa haluamallaan tavalla vanhojen kanssa. Netistä löytyy myös harrastajien kehittelemiä uusia rakennuksia.

Enempää laajennoksia peliin ei ole tullut, koska peliharrastajien keskuudessa nauttimastaan suosiosta huolimatta Puerto Rico ei ole ollut valtaisa kaupallinen menestys — näin monimutkaiset pelit harvoin ovat, elleivät satu voittamaan Spiel des Jahresia.

Vaikka peli ei varsinaisesti kaksinpeliä tuekaan, siihen on olemassa useita kaksinpeliversioita. Julkaisija Alea on kehitellyt viralliset Puerto Ricon kaksinpelisäännöt.

Puerto Rico on saanut seuraajakseen korttipeliversio San Juanin. Se on kevyempi ja nopeampi peli, joka hyödyntää lautapelin mekanismejä luovasti.

Faktat Puerto Ricosta

Pituus: 90-120 min (kokeneilla pelaajilla helposti nopeampikin, mutta alussa kannattaa varata aikaa enemmän)