Pelin idea

Pelaajille jaetaan käsi täyteen kortteja, joilla autoja vauhditetaan kohti maalia. Jokaisessa kortissa on listattu 1–6 autoa ja jokaiselle numero, joka kertoo, montako ruutua tämä auto kortin pelaamisen myötä liikkuu. Mukana voi olla myös jokeriautoja, jolloin siirrettävän auton saa valita itse.

Kun kortit on nähty, on aika jakaa autot. Autoista käydään huutokauppa, jossa pelaajat voivat huutaa itselleen yhden tai useamman auton. Jokaiselle pelaajalle on riitettävä auto, mutta jos pelaajia on vähemmän kuin kuusi, autoja on enemmän kuin pelaajia ja joku voi saada useamman kuin yhden auton.

Luonnollisesti tavoitteena on saada sellaiset autot, jotka sopivat mahdollisimman hyvin yksiin omien korttien kanssa. Kun autot on ostettu, ajetaan kisa. Jokainen pelaa vuorollaan kädestään kortin ja siirtää autoja niin paljon kuin mahdollista. Radalla on kapeita kohtia, joihin mahtuu kaksi tai vain yksi auto kerrallaan. Näihin kohtiin voi muodostua sumppuja, jolloin ohi ei pääse — kätevä paikka hukata vastustajan autoa vauhdittava kortti.

Kisa kestää yhden kierroksen. Kaikki autot ajavat maaliin ja järjestys määrää palkkion. Voittajalle maksetaan 200 000, kun viimeisen auton omistaja joutuu tyytymään vaivaiseen kymppitonniin. Tavoitteena on tienata enemmän kuin autoistaan maksoi. Täysi peli kestää kolme kisaa, jonka jälkeen isoimman rahamassin omistaja on voittaja.

Vauhdikas autopeli

Top Race on mainio peli, jossa tuurilla on kohtuullinen osuus. Taitavalla korttien valitsemisella ja radan kapeiden kohtien hyödyntämisellä saa korteistaan vähän enemmän irti. Toki tuurilla on osansa ja etenkin kolme korttia, jotka joko kiihdyttävät yhtä autoa tai pysäyttävät toisen, voivat vaikuttaa lopputulokseen ratkaisevasti. Tuuria tasoittaa se, että kisoja ajetaan kolme.

Mikään simulaattori Top Race ei siis ole, mutta autohuutokaupan ansiosta se nousee perusperhepeliä kiinnostavammaksi myös lautapeliharrastajan näkökulmasta. Perhepelinä Top Race toimii myös hyvin, kunhan lapset ovat sen verran fiksuja, että pystyvät tekemään jotenkuten järkeviä valintoja huutokaupassa.

Ulkoiselta toteutukseltaan peli on siisti. Formula-autot ovat tyylikkäitä, kortit ovat selkeitä ja radatkin mielenkiintoisia. Ratojen kuvitus voisi olla vähän tyylikkäämpää, eikä haittaisi, jos mukana olisi useampi rata. Nyt kolmen kisan pelissä joudutaan ajamaan toinen rata kaksi kertaa (tosin ratojahan voi ajaa myös toiseen suuntaan, jos kaipaa vaihtelua). Kaikenkaikkiaan näppärä paketti. Säännöissä on vaihtelua tuomassa muutama muunnelmaehdotus, joita voi ottaa käyttöön, jos mieli tekee.

Punainen auto on kisan johdossa — toistaiseksi. Kuva: Mikko Saari

Pitkän kehityksen tulos

Wolfgang Kramer on kehitellyt kilpa-ajopeliään pitkään. Peli ilmestyi ensimmäistä kertaa jo vuonna 1980 nimellä Niki Lauda’s Formel 1. Vuonna 1985 ilmestyi Formel 1 Nürburgring, vuonna 1990 Daytona 500 ja vuonna 1996 sekä Top Race että Detroit-Cleveland Grand Prix. BoardGameGeekissä korkeinta arvostusta nauttii Daytona 500.

Top Racestakin on olemassa erilaisia laitoksia. Pelikon lisäksi pelin ovat julkaisseet Alga, Magma, Pegasus ja ASS. Näistä paras on Pegasuksen vuonna 2008 ilmestynyt laitos, joka on Pelikon peliä näyttävämpi. Paketista löytyy kahden radan sijasta neljä ja pelissä on muutenkin lisäsääntöjä, kuten varikkokäynnit. Pelikon laitos ajaa asiansa, todellinen asianharrastaja nappaa jostain saksalaisesta pelikaupasta Pegasuksen laitoksen.

Faktat Top Racesta

Pituus: 45 minuuttia.

Vaikka peli julkaistiin Alean laatusarjassa, se sai varsin tylyn vastaanoton. Osittain se johtui pelin ensiesiintymisestä Gathering of Friends -pelitapahtumassa, jossa se teilattiin lähes täysin. Tämä maine jäi ikäänkuin päälle, eikä monikaan tainnut antaa pelille kunnollista tilaisuutta. Varsinainen syy Fifth Avenuen nihkeään vastaanottoon on kuitenkin pelin lievässä rikkinäisyydessä.

Asiaa ei auta se, että pelin ulkoasu on aika ruma. Kuvitus on vaisua ja kortit suorastaan epäkäytännöllisiä, sillä haaleita värejä on paikoin vaikea erottaa toisistaan.

Pelin idea

Hieman vaatimattoman näköinen pelilauta on jaettu seitsemään kortteliin, joissa jokaisessa on viisi eriväristä tonttia. Näille tonteille rakennetaan pilvenpiirtäjiä ja kauppoja. Jokainen tontti on kahden muun vieressä, eli tontille rakennettu pilvenpiirtäjä voi hyötyä näillä viereisillä tonteilla olevista kaupoista. Pelin aikana tulee pisteytyksiä, joissa rakentamistaan pilvenpiirtäjistä saa pisteitä.

Pelaajat tekevät joka vuoro kolme toimintoa tietyssä järjestyksessä ja valinnat voivat joskus olla vaikeita. Ensimmäisen toiminnon kohdalla on eniten valinnanvaraa, sillä tarjolla on oman pilvenpiirtäjävaraston kartuttamista, kauppojen rakentamista, korttien nostamista ja alueiden pisteyttämistä. Sen jälkeen nostetaan kortteja ja siirretään rakennustarkastajaa.

Valinnat eri toimintojen välillä ovat herkullisen vaikeita. Jopa niinkin perustoiminto kuin pilvenpiirtäjien ottaminen varastoon — yksinkertaisesti pakollinen toiminto, kun varasto on tyhjä ja huutokauppoja on tulossa — on vaikean päätöksen takana, jos tarjolla olisi jotain muuta vielä kiinnostavampaa. Esimerkiksi pisteysmahdollisuus voi olla tällainen houkute, sillä pisteytystä pelin aikana on perin harvoin tarjolla.

Pelaajat pyrkivät haalimaan itselleen kortteja, joita käytetään huutokaupoissa. Laudalla kiertävät rakennustarkastajat merkitsevät reittinsä ja kun rakennustarkastaja palaa lähtöruutuunsa, käydään huutokauppa kaikilla merkityillä alueilla. Huutokaupan voittaja saa rakentaa pilvenpiirtäjiä. Tontti määräytyy sen mukaan, minkä värisiä kortteja on käyttänyt.

Kukin pelaaja saa rakentaa vain yhdelle tontille kussakin korttelissa. Jos käy niin kurjasti, että kortteli täyttyy kaupoista ja muiden pelaajien pilvenpiirtäjistä, eikä itse ehdi rakentaa mitään, ei hätää — tällainen pelaaja voi edelleen osallistua huutokauppaan ja jos hän voittaa, alueelle julistetaan rakennuskielto. Alue pisteytetään vajain pistein ja tyhjennetään koko loppupeliksi. Rakennuskiellon uhka pitää kätevästi kurissa pelaajat, jotka yrittävät lastata kaiken yhteen kortteliin.

Huutokaupassa lyödään pöytään korttia, kunnes vain yksi on jäljellä. Ovelasti korteissa on kuvattu pilvenpiirtäjiä siten, että neljän pisteen korteissa on kolme pilvenpiirtäjää, viiden pisteen korteissa kaksi ja kuuden pisteen korteissa vain yksi. Suurin pelattu kortti kertoo, montako pilvenpiirtäjää saa rakentaa. Jos haluaa nopeasti valmista, ei kannata pelata arvokkaita kortteja, joita ilman voittaminen on tietysti vaikeampaa.

Pelin rikkovat kaupat

Kaupat ovat mielenkiintoinen osa peliä. Pelaajat rakentavat kauppoja vapaille tonteille. Pilvenpiirtäjät tuottavat pisteitä viereisillä tonteilla olevista erilaisista kaupoista. Kauppojen rakentaminen on aika helppo valinta, mutta siihenkin liittyy vaara, sillä kun kauppoja pelataan tarpeeksi, peli päättyy. Innokkaat kaupanrakentajat voivat saada pelin päättymään turhankin aikaisin.

Tämä on se kohta, jossa peli on hieman herkkä — peliä on nimitetty rikkinäiseksikin, mutta se on jo liioittelua. Kauppojen rakentaminen on yksinkertaisesti liian houkutteleva toiminto ja ajaa pelin helposti loppuun liian aikaisin, jolloin tuloksena on varsin lattea pelikokemus.

Kaupat vaikuttavat myös keskuspuiston pisteytykseen. Keskuspuisto on alue, jossa pidetään aina huutokauppa. Sinne kasatut pilvenpiirtäjät pisteytetään pelin lopussa. Osa kaupoista päätyy keskuspuistoon ja näistä kaupoista poimittujen kolmen kaupan sisältämien erilaisten kauppojen määrä ratkaisee keskuspuiston pisteet. Kyse on pienestä uhkapelistä, joka voi ratkaista tai olla ratkaisematta peliä.

1930-luvun El Grande

Fifth Avenuessa on jotain samaa kuin El Grandessa. Pilvenpiirtäjävarastosta pitää huolehtia kuin caballeroista hovissa ja alueiden hallinnasta tässäkin on kyse. Fifth Avenuesta puuttuu kuitenkin El Granden tietty tuhoisuus — vastapelaajien rakentamille pilvenpiirtäjille ei voi tehdä muuta tuhoa kuin rakennuskiellon. Peli onkin rakentavampi kuin El Grande. Klassikon tasolle ei muuten kuitenkaan päästä.

Fifth Avenue on mielenkiintoinen peli, joka ei ole Alean huippupelien veroisesta tapaus. Peli on turhan herkkä mitä kauppoihin tulee. Jos pelaajat rakentavat paljon kauppoja, pelikokemus voi olla varsin lattea. Pelistä puuttuukin sitä jotain. Fifth Avenue on ihan kiva peli, johon varsinkin El Granden ystävien kannattaa tutustua, mutta aivan parasta A-ryhmää Fifth Avenue ei ole.

Suunnittelija: Wilko Manz
Julkaisija: Alea, Rio Grande Games
Ilmestymisvuosi: 2004
Pelaajamäärä: 2-4
Pituus: 60 min

Kolmas kerta toden sanoi, sillä peli voitti Spiel des Jahresin ja As d’Orin vuonna 2003 ja Suomen Vuoden peli -palkinnon aikuisten pelien sarjassa vuonna 2005. Sittemmin Alhambrasta on kasvanut kokonainen peliperhe – Spiel des Jahres -ilmiötä parhaimmillaan, siis.

Pelin idea

Pelaajat rakentavat Alhambran palatsia ostamalla erilaisia laattoja. Koska palatsia rakentavat useiden eri kansallisuuksien edustajat, valuuttojakin on käytössä neljä erilaista. Vaihtorahaa ei tunneta, eli liikaa maksanut ei saa rahaa takaisin. Tasarahasta sen sijaan innostutaan niin, että pelaaja saa uuden vuoron.

Joka kierroksella on kaksi vaihtoehtoa, voi joko nostaa lisää rahaa poimimalla tarjolla olevia rahakortteja — tienaaminenhan on helppoa, kun sen osaa — tai ostaa laattoja. Kun pisteytyskortti nousee, eri laattalajit pisteytetään ja pisteet ratkaisee se, kenellä on enemmistö kutakin lajia. Lisäksi pelaajat saavat pisteitä Alhambransa ulkomuurin pituudesta.

Periaatteessa kortin nostaminen on aina laatan ostamista parempi idea, sillä se lisää mahdollisuuksia saada tasaraha. Alhambran nokkeluus piilee siinä, että rahan kerääminen edistää peliä kohti loppuaan. Koska pisteytykset käynnistää rahapakasta nouseva pisteytyskortti, jatkuva rahankeruu johtaa siihen, että pisteytyksen koittaessa pelaajalla ei ole laattoja. Idea on tuttu Alan Moonin Union Pacific -junapelistä.

Tasapainottelu on siis tarpeen, samoin sen arviointi, milloin tarjolla oleva laatta on niin hyvä, että tasarahaa ei ehdi odottelemaan. Alhambra tarjoaa sopivan määrän haasteita pelaajille ollakseen lopulta kuitenkin melko kevyt ja helposti opittava peli. Vaikka peli voittikin parhaan aikuisten pelin palkinnon, se sopii silti koko perheen pelattavaksi.

Pelaajaskaala on varsin laaja, ja yli neljällä pelaajalla on syytä varautua odotteluun. Lisäksi minkäänlainen pitkän aikavälin suunnittelu ei ole mahdollista. Parhaimmillaan peli onkin kolmella ja neljällä pelaajalla. Kaksinpelikin simuloi kolminpeliä lisäämällä peliin mielikuvituspelaajan.

Lisäosat ja sisarpelit

Lähikuva saksankielisestä pelistä. Kuva: Gary James

Suomeksi pelin lisäosia ei ole vielä nähty, mutta niitä kyllä saa suomalaisista alan liikkeistä. Lisäosia on tätä kirjoittaessani viisi, joista jokainen muodostuu neljästä pikkulaajennoksesta. Peliin on siis tavallaan 20 erillistä minilisäosaa, joita voi sekoitella mielensä mukaan. Jokainen voi koostaa mieluisensa pelin.

Gardens of Alhambra on varsin abstrakti laattojenasettelupeli, jossa pelaajat rakentavat Alhambran puutarhoita. Peli on varsin taktinen ja pelaajat pyrkivät usein minimoimaan muiden pelaajien menestystä. Kuten useimmat Dirk Hennin Queen Gamesilla julkaistut pelit, se on alunperin Dirk Hennin itsensä julkaisema – vuonna 1993 peli ilmestyi nimellä Carat, Alhambra-yhteys on myöhempi lisäys.

Alhambra: The Dice Game on kevyt noppapeli, jossa pelaajat yrittävät kerätä rakennuksia noppaa heittämällä. Kevyt perhepeli on Yatzya taktisempi, mutta kuten noppapeliltä voi odottaa, varsin tuuripitoinen. Pelin voi myös yhdistää perus-Alhambraan, jolloin saadaan oikeastaan aivan uusi peli.

Lue Alhambran suomenkieliset säännöt.

Suunnittelija: Dirk Henn
Julkaisija: Queen Games, Tactic
Ilmestymisvuosi: 2005
Pelaajamäärä: 2-6
Pituus: 60 min

Peli on ollut, syystäkin, saatavilla vain saksaksi. Uudelleenjulkaisuihin erikoistunut Valley Games otti pelin ensimmäiseksi julkaisukseen, joten peli on nykyään saatavilla myös englanniksi. Aihe on kuitenkin edelleen sama.

Pelin idea

Pelaajat ottavat kukin komentoonsa yhden Saksan pääpuolueista. Vaalikamppailua käydään seitsemässä liittovaltiossa. Peli on tiivistä resurssinhallintaa, jossa pelaajat käsittelevät rahaa, ääniä tuottavia puoluekokouksia ja mediavaikutusta mahdollisimman suuren äänisaaliin keräämiseksi.

Vaaleissa keskitytään asiakysymyksiin. Jokaisella puolueella on ohjelma, joka listaa puolueen kannat muutamaan perusasiaan (ydinvoima, geeniruoka, koulutus ja niin edelleen). Liittovaltioiden asukkailla on samoin joku kanta ja mitä paremmin mielipiteet kohtaavat, sitä helpommin ääniä kertyy. Luonnollisesti sekä puolueohjelmaa että kansan mielipiteitä on mahdollista muokata.

Joka kierros käydään yhdet vaalit, mutta samaan aikaan pelaajien on valmistauduttava kolmeen seuraavaan kierrokseen. Kun vaalit ovat ohi, siirrytään seuraavalle alueelle ja taas uusi alue ilmestyy näkyviin. Näin pelaajien on levitettävä vähäiset resurssinsa laajalle ja arvioitava, milloin kannattaa taistella täysillä voimilla ja milloin kannattaa levätä.

Raskas klassikko

Die Macher on raskas peli, mutta pelatessa aika kiitää mukavasti. Tekemistä on koko ajan, koska isot ja raskaat kierrokset on jaettu pienempiin vaiheisiin, jotka kukin tekee vuorollaan. Peli toistaa pitkälti samoja toimintoja joka vuoro, mutta toisaalta seitsemän kierroksen pelaaminen tuo peliin tärkeää pitkän aikavälin suunnittelua.

Pelin ainoa kauneuspilkku on mielipidekyselyissä, jotka huutokaupataan pelaajille sokkona. Tuuri ratkaisee, mitä mielipidekyselystä löytyy ja turhasta kortista voi päätyä maksamaan paljon. On kuitenkin makuasia, pitääkö tätä ongelmana vai ei, usein kuitenkin tietää onko kortti pakko ostaa varmuuden vuoksi vai ei.

Toisille pelin kuivahko teema on kauhistus, toisille ylin houkutin. Mikäli haluaa kokea saksalaishenkisen lautapelielämyksen äärimuodossaan, Die Macher kannattaa testata.

Suunnittelija: Karl-Heinz Schmiel
Julkaisija: Hans im Glück, Valley Games
Ilmestymisvuosi: 1997, 2006
Pelaajamäärä: 3-5
Pituus: 240 min

Suomalaisetkin peliharrastajat pitävät pelistä. Myös suomeksi ilmestynyt peli on voittanut Lautapelioppaan vuosiäänestyksen kolme kertaa ja tullut toiseksi kahdesti. Se onkin vuosiäänestyksen kokonaistilastoissa toisena.

Puerto Ricon teemana on Karibian asuttaminen pian Kolumbuksen retkien jälkeen. Pelaajat kehittävät siirtokuntiaan ja toimittavat uuden maailman tuotteita takaisin Eurooppaan. Teeman alla on resurssien hallintaan perustuva pelimekaniikka, joka edellyttää pelaajilta huolellista suunnittelua.

Pelin idea

Puerto Rico perustuu omaperäiseen mekanismiin, jossa vuoron vaiheita ei ole määritelty etukäteen. Pelaajat päättävät ne itse, valitsemalla kukin vuorollaan roolin. Roolin valitseminen tarkoittaa sitä, että kaikki pelaajat toteuttavat tietyn vaiheen. Roolin valinnut saa jonkun lisäedun. Näin pelaajat valitsevat, mitä vaiheita vuoron aikana tapahtuu. Valitsematta jääneet roolit saavat rahabonuksen, joka tekee niistä houkuttelevampia seuraavalla kierroksella.

Rooleilla hallitaan pelaajien tarvitsemia resursseja eli erilaisia etuuksia antavia rakennuksia, satoa tuottavia plantaaseja, plantaaseja ja rakennuksia käyttävää työvoimaa ja rakentamiseen tarvittavaa rahaa. Sopivan roolin valitsemalla plantaasit tuottavat satonsa ja Eurooppaan suuntaavat laivat lastataan.

Pisteiden keräämiseen on kaksi tapaa, rakentaminen ja laivaaminen. Pelaajat käyttävät yleensä molempia, mutta keskittyvät toiseen. Rakennukset ovat kaikki voittopisteiden arvoisia, ja erityisesti isot rakennukset, joiden ainoa tehtävä on tuottaa voittopisteitä pelaajan suorituksen perusteella, esimerkiksi rakennettujen rakennusten tai siirtokunnan asukkaiden mukaan. Laivaajat taas tuottavat paljon ja rahtaavat tavaran Eurooppaan, jolloin jokainen tynnyri on yhden pisteen arvoinen.

Tarkkaa suunnittelua

Kaiken ytimessä on raha. Pelin alussa pelaajien on keskityttävä tekemään rahaa, sillä sitä tarvitaan tuottoisan talouden rakentamiseen. Kun siirtokunta on sopivalla mallilla, pelaajat voivat siirtää huomionsa pisteiden keräämiseen. Tämän vaihdoksen ajoitus on tarkkaa ja siihen liittyvätkin Puerto Ricon merkittävimmät haasteet.

Maissia, tupakkaa ja kivilouhoksia. Kuva: John Carlton

Erilaisia strategisia vaihtoehtoja on paljon. Pelaajilla on käytössään laaja valikoima rakennuksia, joita kaikkia ei voi missään tapauksessa rakentaa. Se tietää valintoja ja erilaisia lähestymistapoja. Kestää monta peliä, ennen kuin pelaaja voi sanoa hallitsevansa pelin täysin.

Suunnittelun merkitys tarkoittaa myös sitä, että Puerto Rico on varsin vaativa peli. Se ei missään tapauksessa sovi satunnaiseen pelailuun ja yritys tarttua ohjekirjaan pelin aluksi, opetella säännöt ja pelata nopeasti yksi peli on tuhoontuomittu. Puerto Rico on ehdottomasti osa modernien lautapelien yleissivistystä, mutta ellei ole erityisesti haasteita hakemassa, kannattaa aloittaa helpommista peleistä.

Jos strategia on hakusessa, tutustu Petri Savolan kirjoittamaan strategia-artikkeliin roolien valinnasta.

Lisäosat

Puerto Ricon pelinappuloita. Kuva: Arthur

Puerto Ricoon on olemassa yksi lisärakennuksista koostuva lisäosa. Sitä saa alan liikkeistä, mutta sen voi myös tulostaa netistä ja askarrella itse. Lisärakennukset tuovat vaihtelua peliin, niitä voi sekoittaa haluamallaan tavalla vanhojen kanssa. Netistä löytyy myös harrastajien kehittelemiä uusia rakennuksia.

Enempää laajennoksia peliin ei ole tullut, koska peliharrastajien keskuudessa nauttimastaan suosiosta huolimatta Puerto Rico ei ole ollut valtaisa kaupallinen menestys — näin monimutkaiset pelit harvoin ovat, elleivät satu voittamaan Spiel des Jahresia.

Vaikka peli ei varsinaisesti kaksinpeliä tuekaan, siihen on olemassa useita kaksinpeliversioita. Julkaisija Alea on kehitellyt viralliset Puerto Ricon kaksinpelisäännöt.

Puerto Rico on saanut seuraajakseen korttipeliversio San Juanin. Se on kevyempi ja nopeampi peli, joka hyödyntää lautapelin mekanismejä luovasti.

Faktat Puerto Ricosta

Pituus: 90-120 min (kokeneilla pelaajilla helposti nopeampikin, mutta alussa kannattaa varata aikaa enemmän)

Intiaan sijoittuva peli on 12 huutokaupan sarja. Taj Mahal palkitsee tarkan pelaajan, joka osaa valita taistelunsa hyvin. Pelissä on mahdollista juuttua taisteluun turhasta, tuhlata valtava kasa kortteja ja jäädä lopulta ilman mitään palkkiota. Toiset kokevat tämän piirteen turhauttavana, toisille se on nimenomaan pelin ydin.

Pelin idea

Pelaajat keräävät viittä eri maata olevia kortteja. Jokaisella 12 alueella käydään huutokauppa, jossa pelaajat pelaavat kortteja. Kun pelaaja ei enää halua pelata, hän luovuttaa ja vetäytyy. Silloin katsotaan, onko pelaajan pelaamissa korteissa enemmistöä jotain tiettyä väriä. Jos on, hän saa kyseisen värin palkinnon.

Palkinnot ovat palatseja alueelle. Palatseista yritetään muodostaa alueelta toiselle ulottuvia verkostoja. Mitä laajempi verkosto syntyy, sitä enemmänsiitä saa pisteitä. Eri osa-alueilla menestymällä saa myös käyttöönsä tehokkaita erikoiskortteja. Oma erikoisuutensa on kauppatavaroiden kerääminen, joka voi olla tehokas pistesampo.

Joustava voittaa

Varmin tapa ajautua turmioon on juuttua ankaraan kaksinkamppailuun. Silloin molemmat pelaajista tuhlaavat valtavan läjän kortteja ja vain toinen voi saada korteilleen vastinetta. Hyvät pokerinpelaajat tietävät, että potissa olevia panoksia ei pidä ajatella enää ominaan, ei pidä panostaa huonolla kädellä vain siksi, että on jo panostanut paljon — sama ilmiö näkyy selvästi Taj Mahalissa.

Pelissä pärjätäkseen on muotoiltava jonkinlainen strategia, mutta tartuttava innokkaasti tilaisuuksiin kun niitä näkee ja väistyttävä, jos kohtaa odottamatonta vastustusta. Taj Mahal on haastava ja turhauttavakin peli ja selkeästi Knizian pelien aatelia lautapeliharrastajan näkökulmasta.

Laudalle on noussut palatseja. Musta nappula osoittaa nykyistä aluetta, rinkula erikoistoiminnolla laudalle pelattua palatsia. Kuva: Gary James / BGG

Suunnittelija: Reiner Knizia
Julkaisija: Alea, Rio Grande Games
Ilmestymisvuosi: 2000
Pelaajamäärä: 3-5
Pituus: 90 min

Kuten nimi antaa ymmärtää, pelaajat ovat löytöretkeilijöitä, jotka tutkivat tuntematonta vesistöä. Laattoja pelaamalla vesistö muuttuu pikkuhiljaa saariksi, joihin pelaajat sijoittavat tiedustelijoitaan ja tukikohtiaan.

Pelin idea

Pelaajat lähtevät vuorollaan tutkimaan karttaa laudan reunalta. Ensimmäiseksi pelaaja valitsee, kuinka laajan tutkimusretken tekee — pidempi matka on kalliimpi tehdä. Sen jälkeen pelaaja etenee, nostaen laattoja ja laittaen niitä laudalle. Kun pelaaja löytää maata, hän voi halutessaan pysähtyä ja sijoittaa tiedustelijan, tukikohdan tai linnoituksen löydetylle alueelle.

Kun saari löydetään kokonaan, se pisteytetään. Saaren koko vaikuttaa pistemäärään ja pisteet menevät enemmistön rakentaneelle. Toiseksi tullut saa puolet, kolmas neljäsosan ja neljäs kahdeksasosan ensimmäisen pisteistä. Tukikohdat ja linnoitukset palaavat pelaajille, mutta tiedustelijat siirtyvät jonottamaan alkuasukkaiden majojen eteen. Eniten väkeä jonoihin kerännyt saa majoista hedelmiä, jotka tuottavat pisteitä pelin lopussa.

Monipuolista tutkimista

Uudet löytöretket on monipuolinen peli. Peli kuvaa tutkimusmatkailua kattavasti, sillä mukana ovat kustannusten arviointi, löytämisen riemu ja hukkaan purjehtimisen pettymykset. Pelaajien on hallittava rahojaan ja nappuloitaan, joita kumpiakin on rajallisesti.

Aivan Catanin uudisasukkaiden veroinen peli Uudet löytöretket ei ole. Se on kuitenkin kelpo valinta, mikäli löytöretkiteema houkuttelee. Ikäsuositus 8+ on useimmilla kahdeksanvuotiailla pahasti alakanttiin, sillä peli on loppujen lopuksi melko vaativa. Suosittelisinkin sitä pelaajille, joilla on jo jotain lautapelikokemusta.

Suunnittelija: Klaus Teuber
Julkaisija: Kosmos, Mayfair Games, Marektoy
Ilmestymisvuosi: 2003
Pelaajamäärä: 2-4
Pituus: 90 min

Peli on voittanut As d’Or -palkinnon eli Ranskan Vuoden peli -palkinnon lastenpelisarjan.

Pelin idea

Sinänsä Velhojen yö on yksinkertainen näppäryyspeli. Joukko nappuloita ladotaan korotetulle pelilaudalle. Pelaajilla on velhot, laudan keskellä on levyn peittämä syvennös ja sen ympärillä joukko patoja. Tarkoitus on työntää velholla oma pata syvennökseen.

Pelaajat näkevät velhot, padat, levyn päällä olevan tulen ja syvennöstä osoittavan renkaan. Muut nappulat ovat näkymättömiä ja liikkuvat työnnettäessä arvaamattomasti eri suuntiin. Pelaaja voi yrittää työntää pataansa eteenpäin, mutta todennäköisesti se lähtee kiertämään sivulle. Pelaaja saa vuorollaan yrittää, kunnes jotain putoaa pelilaudalta pöydälle ja kuuluu kolahdus.

Näppärä keksintö

Pimeässä pelaamisen idea on lähestulkoon nerokas ja peli on nopeaa ja riemukasta hupia myös aikuisten kesken. Sinänsä peli on varsin yksinkertainen ja on hieman epäilyksenalaista, kauanko pimeässä pelaamisen kikkavaikutus peliä kannattelee, mutta varsinkin jos sopivien peliolosuhteiden järjestäminen vaatii tekemistä, peliä tulee luultavasti pelattua sen verran harvoin, että se pysyy tuoreena.

Peliä voi toki pelata myös päivänvalossa. Silloin pelin luonne on toinen, strategisempi. Velhojen yö on kuitenkin parhaimmillaan yöllä ja pimeässä. Ovela peli sopiikin hyvin talvi-iltojen ajanvietteeksi — antaa pelin levätä valoisat kesäyöt.

Tältä näyttää Velhojen yö pimeässä. Kuva: Michael Hezard

Suunnittelija: Jens-Peter Schliemann, Kirsten Becker
Julkaisija: Drei Magier Spiele, Marektoy
Ilmestymisvuosi: 2006
Pelaajamäärä: 2-4
Pituus: 10-20 min

Catan sai alkunsa Klaus Teuberin kehitellessä tutkimusmatkailuun ja löydettyjen maiden asuttamiseen liittyvää peliä. Kokonaisuus oli turhan monimutkainen, joten Teuber ja julkaisija Kosmos pilkkoivat pelin pienempiin osiin. Catan on osista suosituin ja menestynein, mutta myös muut osat on julkaistu (Entdecker, josta tuli myöhemmin Uudet löytöretket ja Löwenherz, josta tuli Domaine).

Pelin suomenkielistä laitosta saatiin odottaa pitkään, mutta 2004 sekin ilmestyi. Siinä vaiheessa aika oli ajanut sen verran pelin ohi, että Vuoden peli -kilpailussa voitto meni sivu suun (Carcassonnelle) ja Catanin oli tyytyminen kunniamainintaan. Carcassonne tai Menolippu ovatkin nykyään suositumpia (ja kieltämättä hivenen yksinkertaisempina parempia) aloituspisteitä peliharrastukselle. Hieman pidempään lautapelejä harrastaneet ovat kuitenkin lähes säännönmukaisesti saaneet alkupotkun harrastukselleen Catanista.

Catan on kuitenkin edelleen erinomainen peli ja oivallinen valinta toiseksi peliksi Carcassonnen tai Menolipun jälkeen. Vaikeusasteeltaan peli sopii koko perheelle, tosin lasten keskenään pelattavaksi peli on liian vaikea.

Pelin kulku ja pelimekaniikka

Pelin alussa Catanin saari on tyhjä. Yksi pelin erikoisuuksista perinteisiin lautapeleihin verrattuna näkyy jo alkuvalmisteluissa, sillä pelilauta kootaan erilaisia maastotyyppejä kuvaavista laatoista. Tuloksena on joka kerta hivenen erilainen lauta. Pienet erot aiheuttavat kuitenkin suuria muutoksia pelin kulkuun. Alueet tuottavat eri raaka-aineita ja raaka-aineiden yleisyys ja harvinaisuus vaikuttaa omalla tavallaan pelin dynamiikkaan.

Pelaajat aloittavat rakentamalla saarelle kaksi kylää. Kylät pelataan kuusikulmion muotoisten laattojen risteyksiin siten, että ne koskettavat kolmea eri laattaa. Laatat on numeroitu 2-12; numerot vastaavat kahden kuusisivuisen nopan tuottamia tuloksia. Catan-peleille tunnusomaiseen tapaan joka vuoron aluksi heitetään kahta noppaa. Nopanheitto aktivoi laudalta tulosta vastaavalla numerolla merkityt alueet. Nämä alueet tuottavat raaka-aineita kaikille pelaajille, joilla on kylät laattojen vieressä.

Sen jälkeen vuorossa oleva pelaaja saa käydä kauppaa muiden pelaajien kanssa. Pelaajat tuottavat eri raaka-aineita ja harvoin pelaaja tuottaa kaikkea niin paljon, että tavaraa riittää. Vaihtamalla raaka-ainekortteja muiden kanssa saa sitä, mitä juuri kyseisellä vuorolla tarvitsee. Materiaalia tarvitaan rakennustöihin eli tieverkkoon, kyliin jotka rakennetaan teiden varsille, kaupunkeihin jotka kohoavat kylien tilalle ja kehityskortteihin, joilla peliään voi edistää muuten vain.

Rosvo on tärkeä elementti. Seiska on yleisin tulos heitettäessä kahta kuusisivuista noppaa, mutta laudalta sitä ei löydy. Seiskan heitto aktivoi rosvon. Noppia heittänyt pelaaja saa siirtää rosvon haluamalleen alueelle — tämä alue ei tuota mitään niin kauan kuin rosvo on paikalla — ja varastaa kortin alueen vieressä olevalta pelaajalta. Lisäksi liikaa kortteja käteensä hamstranneet joutuvat luopumaan osasta korteistaan.

Competon julkaisema Catanin uudisasukkaat.

Peli etenee vääjäämättömästi eteenpäin. Toisten pelaajien rakennuksia ei voi tuhota, joten peli ei voi missään vaiheessa “peruuttaa”. Rakennuksista saatavia voittopisteitä kertyy ja lopulta joku pelaajista saavuttaa voittoon tarvittavat kymmenen voittopistettä. Kokonaiseen peliin menee tyypillisesti noin tunti, korkeintaan puolitoista.

Catanin salaisuus piilee suhteellisen yksinkertaisissa ja helposti opittavissa pelimekaniikoissa, jotka kuitenkin luovat dynaamisen peliympäristön. Pelin ytimessä oleva kaupankäynti pelaajien välillä luo vuorovaikutusta ja pitää kaikki pelaajat koko ajan mukana pelissä, kun myös muiden vuoroilla voi osallistua. Rakentaminen on mukavaa ja pelissä voi saavuttaa onnistumisen elämyksiä, vaikka ei lopulta voittaisikaan. Vaihtuva pelilauta varmistaa, että pelit ovat riittävän erilaisia, jotta toistaminen ei ala tympiä.

Jos haluat kehittää Catan-taitojasi, lue Petri Savolan kirjoittama strategiaopas Cataniin.

Lisäosat

Spiel des Jahres -voittajiin kehitellään nykyään lähes varmasti jatko-osia. Tämä trendi näyttäisi alkaneen Catanista. Peliin on saatavilla melkoinen parvi jatko-osia ja jopa ulkopuolisten tahojen tekemiä lisävarusteita ja apuvälineitä.

• Catanin merenkävijät (Seafarers of Catan) lisää peliin laivat ja vettä. Pelilauta on yhden saaren sijasta kokonainen saaristo. Laivat kuluttavat kätevästi lampaita, joista tuppaa peruspelissä olemaan loppua kohden ylitarjontaa.
• Kaupungit ja ritarit -lisäosassa (Cities and Knights) kehityskorttien ritarit saavat muutakin merkitystä kuin rosvon siirtämisen. Niistä kootaan puolustusjoukkoja, jotka suojelevat Catania barbaareilta. Lisäksi pelaajien on kehitettävä kaupunkejaan eri osa-alueilla.
• Kauppiaat ja barbaarit (Traders and Barbarians) on kolmas virallinen lisäosa ja koostuu monesta eri skenaariosta ja pienemmästä laajennoksesta, joita voi yhdistellä keskenään ja aikaisempien lisäosien kanssa mielensä mukaan.

Peruspeliin ja kaikkiin lisäosiin löytyy viiden ja kuuden pelaajan lisäosat, jotka mahdollistavat useamman hengen pelit.

Historialliset skenaariot (saatavilla vain saksankielisinä) ovat tiettyjä ennaltamäärättyjä skenaarioita, joissa rakennetaan esimerkiksi pyramideja tai Kiinan muuria.

10-vuotisjuhlalaitos on valtava ja näyttävä paketti, joka sisältää peruspelin ja Cities and Knightsin käsinmaalatuilla 3D-laatoilla. Peli on iso, hieno ja hirvittävän kallis. Vain todellisille faneille!

Eri versioita

Catanista on ilmestynyt vuosien varrella useita erilaisia laitoksia. On alkuperäinen saksalainen laitos puisilla osilla, Mayfairin englanninkielinen laitos puuosilla sekä uutta saksalaista laitosta muoviosilla. Suomeksi peli on ilmestynyt kahteen kertaan, ensin 2004 Competon julkaisemana nimellä Catanin uudisasukkaat ja toisen kerran vuonna 2011 Lautapelit.fi:n julkaisemana nimellä Catan. Competon peli perustuu vanhempaan saksalaiseen painokseen, Lautapelit.fi:n taas uusimpaan saksalaiseen.

Kannattaa siis olla tarkkana lisäosien kanssa. Competo julkaisi aikoinaan lisäosista vain Merenkävijät, Lautapelit.fi puolestaan on julkaissut Kaupungit ja ritarit ja koko settiin 5-6 pelaajan lisäosat, Kauppiaat ja barbaarit on tulossa vuonna 2012.

Itsenäiset Catan-pelit

Muita Cataniin liittyviä itsenäisiä pelejä on koko joukko. Näillä sivuilla on esitelty Catanin uudisasukkaat -korttipeli, Elasund, Catanin uudisasukkaat Junior ja Taistelu Roomasta. Tässä osa muista Catan-peleistä tiiviisti:

Candamir: The First Settlers on Elasundin kanssa samaa Catan-seikkailujen sarjaa. Candamir muistuttaa itse asiassa enemmän Runeboundin kaltaisia seikkailupelejä kuin varsinaisia Catan-pelejä, vaikka joitain tuttuja piirteitä pelissä onkin.

Kids of Catan on yksinkertainen peli pienille lapsille Catanin hengessä. Peli on näyttävä ja helppo, mutta sisältää tuttuja Catan-elementtejä eli rakentamista, resurssinopan ja rosvon.

Settlers of Canaan on vanhatestamentillisella teemalla varustettu laitos pelistä. Kiinteällä kartalla pelattava peli hyödyntää joitain Cities and Knightsin ja historiallisten skenaarioiden piirteitä.

Settlers of Stone Age taas on historiallinen peli, jossa kivikauden heimot vaeltavat asuttamassa maailmankarttaa. Heimot aloittavat Afrikasta, ja valloittavat muita alueita, joka taas tekee Afrikasta tuottamatonta autiomaata. Peli on samaa historiallisten Catan-pelien sarjaa kuin Taistelu Roomasta.

Settlers of Zarahemla on toinen uskonnollisteemainen peli. Mormoneille (jotka ovat ainakin Yhdysvalloissa lautapelien suurkuluttajia) markkinoidussa pelissä peruspeliä on laajennettu Zarahemlan temppelin rakentamisprojektilla historiallisten skenaarioiden tapaan.

Simply Catan on yksinkertaistettu versio, jota myydään Yhdysvalloissa kotikutsuilla Tupperware-tuotteiden tapaan.

Starfarers of Catan vie uudisasukkaat vaeltamaan avaruuteen. Planeettojen asuttaminen tapahtuu jotakuinkin samaan tapaan kuin Catanin saarenkin.

Starship Catan on kaksinpelattava korttipeli Catan-korttipelin tapaan Starfarers of Catanin hengessä.

Catanin uudisasukkaista on julkaistu lisäksi muutamia mainosversioita, jotka ovat identtisiä peruspelin kanssa. Ne ovat pääasiassa todellisia keräilyharvinaisuuksia.

Turnaukset

Pelin suosio näkyy puitteissa. Catan on niitä harvoja uusia lautapelejä, joissa on minkäänlaista organisoitua kilpailutoimintaa (Carcassonne on toinen hyvä esimerkki). Essenin lautapelimessuilla pelataan vuosittain MM-kisat, joihin suomalaiset karsivat Ropeconissa pelattavien SM-kisojen kautta. Viime vuosina kisoissa on nähty suomalaisedustusta joka vuosi ja myös hyviä suorituksia. Vuonna 2006 maailmanmestariksi pelasi suomalainen Markus Nuopponen.

Faktat Catanista

Pituus: 45–60 minuuttia, lisäosien kanssa enemmän.