Elonkorjuun arvostelussa sanoin, ettei lisäosille näy loppua. Se ei pidä paikkaansa. Suunnittelija Donald X. Vaccarino on sanonut, että alunperin peliin oli olemassa kuusi lisäosaa. Markkinointisyistä kaksi lisäosaa pilkottiin kahdeksi pienemmäksi, jolloin saatiin kuusi lisäosaa. Elonkorjuu ja Alkemia olivat alunperin pari ja Rajaseudut kuului alunperin yhteen Kaukaisten rantojen kanssa.

Kaksi on siis vielä jäljellä: pieni ja iso. Niiden jälkeen Dominion on koossa ja Vaccarino voi keskittyä spin-off-pelien kehittelyyn.

Lisäosan idea

Rajaseudut on täysikokoinen lisäosa, eli 26 uutta valtakuntakorttia. Se ei ole itsenäinen peli, vaan tarvitsee kaverikseen peruspelin tai Hovin juonet (tai myöhemmin tänä vuonna ilmestyvän paketin, jossa on pelkät raha- ja pistekortit).

Lisäosan jujuna ovat erilaiset korttien saamiseen liittyvät sivuvaikutukset. Rajakylä esimerkiksi on kuin perussetin Kylä, mutta se maksaa kuusi rahaa ja kun sen saa (joko ostamalla tai muuten), saa ottaa toisen kortin, joka on halvempi kuin Rajakylä. Mandariini antaa kolme rahaa ja kun sen saa, tulee palauttaa kaikki pelissä olevat rahakortit pakan päälle. Kätevää.

Katinkulta oli ensimmäisten Rajaseudut-pelien tehopakkaus. Tämä rahakortti on aluksi yhden rahan arvoinen, mutta toisesta samalla vuorolla pelatusta alkaen se on neljän rahan arvoinen. Lisäksi jos joku toinen pelaaja ostaa Läänin, Katinkullan saa paljastaa kädestä, tuhota ja ottaa tilalle Kullan.

Setissä on useita mielenkiintoisia kortteja, joiden vaikutukset ovat melko yksinkertaisia ja selkeitä, mutta myös kiinnostavia. Rajaseudut antaa hyvää vaihtelua lisäämättä kuitenkaan pelin monimutkaisuutta merkittävästi. Fanit ostavat tietysti, mutta Rajaseudut on oiva lisä myös pienempään Dominion-kokoelmaan.

Jälleen kerran Vaccarinon The Secret History of the Hinterlands Cards on mielenkiintoista luettavaa korttien taustoista kiinnostuneille.

Faktat Dominion — Rajaseuduista

Pituus: 30 min, pelit ovat ehkä hieman pidempiä kuin pelkällä peruspelillä.

Pelin idea

Pelilautaa halkoo The Strip, jonka ympärillä on kortteleita, joihin kasinot nousevat. Joka vuoro nostetaan kortti, joka kertoo paitsi mitkä kasinot tuottavat rahaa – tästä lisää kohta – myös sen, minkä tontin aktiivinen pelaaja saa haltuunsa. Kun tontti on hallussa, siihen voi pystyttää kasinon. Pelaaja valitsee haluamansa värisen kasinon ja laittaa tontille kasinolaatan ja sen keskellä olevaan reikään oman noppansa tontin mukaisella silmäluvulla.

Nopat kertovat pelaajan vaikutusvallasta. Kun vierekkäin on useita samanvärisiä laattoja, ne muodostavat isomman kasinon ja pelaaja, jolla on kasinolla isoin silmäluku, on kasinon pomo. Kun kortti kertoo, että nyt kullanväriset kasinot tuottavat, jokainen pelaaja saa kultaisilla kasinoilla olevien noppiensa silmäluvun verran rahaa ja kasinoiden pomot saavat kasinoiden koon verran pisteitä: yhden laatan kasinosta yhden pisteen, kahden laatan kasinosta kaksi pistettä ja niin edelleen.

Vuorollaan saa rakentaa niin monta tonttia kuin raha antaa periksi. Kasinoa voi myös laajentaa tyhjälle tontille, mutta se maksaa ekstraa. Pomo voi myös sisustaa kasinon uudelleen, eli vaihtaa laattojen värin. Juonikas veto on myös heittää kasinon nopat uudestaan: se maksaa silmälukujen summan verran, mutta hyvällä lykyllä pääsee itse kasinon pomoksi.

Koska Vegasissa ollaan, pelissä voi myös käydä toisen pelaajan kasinolla pelaamassa. Hyvällä nopanheitolla voi tienata kunnon rahat. Mutta koska Vegasissa ollaan, peli on tietysti viritetty kasinolle suotuisaksi… Veto on tuttu crapsista ja siinä talon etu on kohtalainen 5,6 %. Vedonlyönti maistuu kuitenkin erityisesti silloin, kun ratkaisevasta siirrosta puuttuisi vain miljoona tai pari – aina voi kokeilla, kävisikö kasinolla tuuri. Jos epäonnistuu, joutuisi kuitenkin odottamaan ensi vuoroon.

Myös kaupankäynti on mahdollista. Pelaajat voivat diilata tontteja, noppia, lupauksia toiminnoista ja rahaa mielensä mukaan. Tämä antaa pelaajille monenlaisia mahdollisuuksia, mutta jos kaupankäynti ei miellytä, ilmankin voi pelata (tämä sääntö on jostain syystä unohtunut jokaisesta tähän asti pelaamastani pelistä).

Pakko kasvaa

Pelissä ei hissuttelemalla pärjää. Aika pian pelilautaa reunustava pisterata käy töyssyiseksi. Kahdeksasta hypätään suoraan kymppiin. Pisteet lasketaan kasino kerrallaan, aloittaen isoimmista, eikä niitä saa summata yhteen! Kun pääsee kahdeksaan pisteeseen, yhden pisteen kasinot ovat hyödyttömiä pisteenlaskun kannalta. Tämä on näppärä konsti, joka pakottaa pelaajat hakemaan kasvua. Se myös jonkin verran hidastaa johdossa olevan pelaajan karkumatkaa, sillä kärjessä oleva törmää nopeammin vielä suurempiin vaatimuksiin.

Onneksi kasvamiseen on monenlaisia tapoja, yleensä toisten pelaajien kustannuksella. Kasinoita on mahdollista kaapata: yllättävät värinvaihdokset, laajentumiset ja noppien uudelleenheitot muuttavat tilannetta nopeasti. Osa siirroista on tuurista kiinni, mutta todennäköisyyksiä on mahdollista ennakoida ja on jokaisen oma asia, millaisia todennäköisyyksiä lähtee kokeilemaan. Peli antaa paljon mahdollisuuksia.

Kullanvärinen kasino on punaisen pelaajan kuutosen hallussa. Kuva: Mikko Saari

Vauhtia riittää

Pelin ulkoasua on pakko kehua. Kansi on vähän hölmö, mutta pelilauta on todella upea, etenkin kun kasinot laajentuvat ja pelaajien nopat täyttävät korttelit. Paperirahasta peli saa miinuksen – ne kuuluu luonnollisesti korvata pokerichipeillä, eikä vähiten siksi, että tässä pelissä raha liikkuu edestakaisin kovalla tahdilla.

Lords of Vegas on värikäs ja vauhdikas peli, joka tavoittaa hyvin teemansa. Pelissä on uhkapelaamisen henkeä, kun raha virtaa ja noppia heitellään. Siinä on vahva annos tuuria ja sattumaa, mutta tekemällä hyviä vetoja pelissä vetää yleensä pidemmän korren. Jos ei vedäkään, peli kestää vain noin tunnin, joten suuri harmi huono tuuri ei ole. Avoin kaupankäynti antaa mahdollisuuden tehdä hyviä diilejä.

Kevyttä ja tunnelmallista peliä hakeville Lords of Vegas on nappivalinta. Tosikoille strategisteille se ei sovi, vaikkei mikään hömppäpeli olekaan.

Iso kasino, jolla saa runsaasti pisteitä. Violetti kasino tarjoaisi hyvän kaappausmahdollisuuden, jos punainen ei jo hallitsisi toistakin kasinoa. Kuva: Mikko Saari

Faktat Lords of Vegasista

Pituus: 60–75 minuuttia.

Pelin idea

Pelaajat asettavat zombieitaan pelin eri toimintopaikkoihin. Yhteen paikkaan mahtuu vain yksi zombie. Keskeisessä osassa on hautausmaata esittävä pieni pelilauta, jonne asetetut zombiet luovat laudan ruutuihin kaivuupotentiaalia. Kierroksen päättyessä kussakin ruudussa oleva tavara, joka voi olla ruumiinosa, aarre tai erityinen työkalu, menee sille pelaajalle, jonka zombiet tuottivat kyseiseen ruutuun eniten kaivuupotentiaalia.

Muita paikkoja joihin zombiensa voi pelata ovat toisten pelaajien laboratoriot ja aarrekammiot, joista voi varastella aarteita ja ruumiinosia, sekä mausoleumi, jonne menemällä voi haastaa vastustajan zombien kaksintaisteluun. Lisäksi pelissä on aloituspelaajalaatta, jonka päälle menemällä saa valita seuraavan kierroksen aloittajan, ja samalla saa muita pieniä etuja. Perus europelimeininkiä siis.

Zombiet pelataan peliin ylösalaisin niin, että zombien vahvuus ei paljastu muille pelaajille. Pelissä on kuitenkin muutamia keinoja selvittää muiden pelaamien zombien vahvuuksia.

Pelin lopussa eniten tavaraa kerännyt pelaaja voittaa. Pelissä on myös hauska toinen voittoehto, jonka toteutuessa pisteitä ei tarvitse laskea ollenkaan.

Hyödyntämätöntä potentiaalia

Zombieiden asettelu eri toimintopaikkoihin ja ruumiinosien keräily on ihan mielenkiintoista puuhaa, ja pelaaminen on sujuvaa. Valitettavasti zombieiden rakentelu on hieman tympeämpää kuin mitä se tällä määrällä pelikomponentteja voisi olla. Sillä, mistä osista zombiensa kasaa, on pelin kannalta melko pieni ja ennalta arvaamaton vaikutus. Pelaaja saa sitä isomman zombien, mitä suurempi summa hänen ruumiinosalaatoissa olevista pisteistä kertyy, ja pienistä osista koottu zombie on taistelussa hieman kestävämpi. Osassa laatoista on taisteluefekti, jolla voi olla vaikutusta taistelujen lopputulokseen. Tylsää on kuitenkin se, että käytännössä pelaajien kannattaa haalia samanlaisia ruumiinosalaattoja riippumatta pelitilanteesta ja siitä, minkälaista zombieta he tarvitsisivat.

Taistelun yksi hyöty on siinä, että myös taisteluun haastettu zombie siirtyy yleensä mausoleumiin, vapauttaen siten paikan jossa seisoi. Hyökännyt pelaaja pääsee silti harvoin laittamaan omaa zombietaan kyseiseen paikkaan. Taistelussa zombiet keräävät myös pysyvää vauriota ja lopulta tuhoutuvat. Pelaajille jää hieman epämiellyttävältä tuntuva mahdollisuus kiusata voitolla olevaa pelaajaa hyökkäämällä porukalla hänen zombieidensa kimppuun.

Pelaajia kuormitetaan pelin alkuasetelman järjestelyssä turhanpäiväiseltä tuntuvalla ruumiinosalaattojen etsimisellä, kun heidän pitää koota ennalta määrätyt aloitus-zombiensa oman värisistä laatoista. Nämä laatat voivat tulla pelissä esiin vain, jos aloituszombiet sattuvat taistelemaan. Valmisteluun käytettävän ajan lisäksi tämä ominaisuus lähes tuplaa peliin kuuluvien komponenttien määrän.

Pelin säännöt on kirjoitettu hieman sekavasti ja laveasti, ja joitakin asioita saa etsiä sääntöläpyskän eri puolilta turhan pitkään. Peliä saattaa päätyä pelaamaan väärillä säännöillä, jos jokin yksittäinen sana jää huomaamatta sääntöteksteistä.

Ihan freesi europeli

Koska zombieiden kasaamiseen tarvitaan ruumiinosia, joiden keräämiseen taas tarvitaan zombieita, on vaarana että pelin alussa paljon ruumiinosia kerännyt pelaaja kasvattaa etumatkaansa koko loppupelin ajan. Tämä efekti ei ole ihan ylitsepääsemätön, koska peli etenee nopeasti ja varmasti kohti loppua, jossa jännitetään ratkeaako peli pistevoittoon vai saako joku pelaajista kerättyä kaikki kolme “muinaisen mestarin” ruumiinosaa. Vaikka tämä yllätysvoiton mahdollisuus tekee pelin lopputuloksesta satunnaisemman, itse pelikokemukselle se tekee hyvää, koska kukaan pelaajista ei putoa pelistä täysin pois, ja voitolla olevien on käytettävä zombieitaan myös muuhun kuin aarteiden keräämiseen.

Mainitut puutteet eivät tee Grave Businessista kuitenkaan huonoa peliä. Zombieiden asettelu hautausmaan eri ruutuihin on itsessään niin vahva mekaniikka, että pelin pieniä outouksia sietää sen turvin. Minion Gamesilla on selvästi näkemystä siitä, miten tehdään hauska peli, joka vaivaa aivosoluja ilman turhaa hampaiden kiristelyä. Pelissä on aloittelevaa tai keskivertoa kasuaalipelaajaa miellyttävässä suhteessa etenemisen tunnetta tuottavaa keräilyä, pientä bluffaamista ja päättelyä. Myös vastapelaajien luonteiden tuntemuksesta voi olla hyötyä varastelun ja taistelun seuraamusten arvioimisessa.

Teema on hauska, kuvitus hienoa (hyvällä tavalla jopa hieman etovaa) ja pelaajahahmoilla on omaperäistä luonnetta. Joistakin erikoisista suunnitteluratkaisuista huolimatta Grave Business on solidi seurapeli vaikkapa sinne pukin konttiin.

Faktat Grave Businessista

Pituus: 30–55 min.

Pelin idea

Idea on sama kuin aikaisemmissa Ubongo-peleissä: kello käy ja pelilautaan merkitty alue pitäisi peittää palikoilla. Nyt palikat pitää saada siististi kahteen kerrokseen. Käytössä on kolme tai neljä erikoisenmuotoista vänkyrää, jotka saa helposti sopimaan melkein: jäljelle jää tavallisesti tila, johon sopisi nätisti joku sellainen pala, mitä ei missään nimessä ole tehtävässä käytössä.

Nopeimmat palkitaan. Pelissä on sama toimiva pisteenlasku kuin Ubongo Extremessä: nopein saa kolme pistettä ja satunnaiset pisteet (1–4 pistettä), kakkonen saa yhden pisteen ja satunnaispisteet ja muut ratkaisijat vain ne satunnaiset pisteet. Ratkomalla paljon tehtäviä ja poimimalla pisteitä hyvällä tuurilla pelin voi voittaa, mutta jos joku napsii ykkössijoista valtaosan, voitto on aika varma.

Kolmas, vaikea ulottuvuus

Uudet Ubongot ovat aina olleet aikaisempia vaikeampia. Extreme oli vaikeampi kuin peruspeli, Duel vaikeampi kuin Extreme ja 3D tekee uuden ennätyksen. Palikoiden pyörittely kolmessa ulottuvuudessa on haastavaa. Neljän palikan tehtäviin kannattaa suhtautua asianmukaisella kunnioituksella. Kokeilin joutessani yhtä: noin varttia myöhemmin piti katsoa ratkaisu ohjeista (niin, tässä Ubongossa mukana on myös tehtävien ratkaisut). Pelissä tehtävä pitäisi ratkaista kahdessa minuutissa.

Kolmen palikan tehtävien vaikeustaso tuntui sopivalta: osan ratkaisi nopeasti, valtaosan minuutin sisään ja jotkut menivät tiukille. Kahdessa kaksinpelissä vain pari tehtävää jäi kokonaan ratkaisematta. Neljällä palikalla olisimme luultavasti ratkaisseet pari tehtävää…

Ubongo 3D:ssä huonoa on vain todella iso laatikko. Jos Ubongon idea miellyttää ja lisähaaste on tarpeen, tästä sitä saa. Jos Ubongo tai pasianssinomainen tehtävänratkonta ylipäätään tökkii, jätä väliin. Itse olen tähän asti pitänyt kaikista Ubongoista, mutta käytännössä pelaaminen on jäänyt sen verran vähälle, että pelit ovat menneet kiertoon. 3D on jotenkin niin kiero peli, että sen taidan jättää kokoelmiini ongelmanratkontapelien genreä edustamaan.

Pelin osat esittelyssä. Kuva: Kosmos

Pieni vinkki: Tiimalasin kesto kannattaa mitata, se voi nimittäin heittää runsaasti. Aikaa pitäisi tiettävästi olla kaksi minuuttia, mutta tiimalasin kesto voi olla mitä tahansa 90 sekunnin ja kolmen minuutin väliltä. Suosittelen esimerkiksi puhelimen ajastinta, joka piippaa, kun aika on kulunut. iPhonelle suosittelen esimerkiksi Game Timer Plussaa.

Faktat Ubongo 3D:stä

Pituus: 20–30 minuuttia.

Mukana on kuusi joukkuetta: kaaos, kääpiöt, puuhaltiat, ihmiset, örkit ja skavenit. Ideana on luotsata joukkue koko kauden läpi voittoon keräämällä joukkueelle kauden aikana mahdollisimman paljon kannattajia.

Keskeisin pelimekaniikka

Blood Bowl: Team Managerin keskeisin ajatus on tuttu muun muassa Battle Linestä. Pelialueen keskelle on sijoitettu erilaisia voittoja antavia tavoitekortteja. Pelaajan kädessä on voimakuudeltaan ja kyvyiltään erilaisia kortteja, joita kukin vuorollaan sijoittaa tavoitekorttien viereen. Kun pelaajien käsikortit loppuvat, pisteytetään tavoitekortit. Pelaaja, jolla on tietylle kortille sijoitettuna suurin yhteenlaskettu voima, voittaa kyseisen tavoitteen ja saa itselleen sen tarjoamat hyödyt. Kuulostaa abstraktilta, mutta toimii erittäin hyvin.

Blood Bowl: Team Managerissa tavoitekortit ovat otteluita, joihin pelaaja sijoittaa joukkueensa pelaajia. Peli koostuu pelaajamäärästä riippuen neljästä tai viidestä kierroksesta, joiden aluksi viisi kierroksella pelattavaa ottelua valitaan satunnaisesti ottelupakkojen korteista. Pelaajan joukkue koostuu aluksi 12 jalkapalloilijasta, joista valitaan satunnaisesti kuusi kullekin kierrokselle. Kullakin pelaajalla on tietty voima sekä mahdollisesti kykyjä, kuten taklaaminen tai huijaaminen.

Pallo ja apteekkari

Alkuperäisen Blood Bowl -lautapelin ideana oli monesti vain murjoa vastustajan joukkua niin huonoon kuntoon, että pallon saattoi pyörittää maaliin etanan vauhtia. Sama toimii myös tässä korttipeliversiossa. Vastustajan otteluihin sijoittamia jalkapalloilijoita voi taklata, heiltä voi riistää pallon tai heille voi tehdä kiusaa huijaamalla — olettaen että omalla pelaajalla on tähän sopiva kyky. Taklatuiden jalkapalloilijoiden voima on pystyssä pysyneitä pienempi ja pallon hallussapito lisää joukkueen voimaa, kun ottelu kierroksen lopussa pisteytetään.

Kuhunkin otteluun voi osallistua vain korkeintaan kaksi joukkuetta. Kumpikin joukkue saa jonkin tietyn ja varman ottelussa pelaamisesta koituvan hyödyn, joka ei kuitenkaan välttämättä ole sama molemmille puolille. Lisäksi ottelun voittaja saa jonkin ylimääräisen, tyypillisesti paljon paremman hyödyn. Joukkueelle koituvat hyödyt voivat olla tähtipelaajia, parannuksia joukkueeseen, parannuksia valmennustiimiin tai joukkueen kannattajia. Kannattajat ovat pelissä hyvin keskeisessä asemassa, sillä joukkue jolla on pelin lopuksi eniten faneja, voittaa koko pelin.

Tähtipelaajat ovat Blood Bowl -lautapelin tapaan tavanomaisia pelaajia vahvempia tai kyvykkäämpiä pelaajia. Joukkueeseen vastikään rekrytoidut tähtipelaajat ovat aina varmasti mukana seuraavalla pelikierroksella, joten he voivat keikauttaa pelitasapainon toisen pelaajan hyödyksi nopeastikin. Joukkueen ja valmennustiimin parannukset ovat erilaisia pysyviä bonuksia, joilla voi esimerkiksi antaa jollekin pelaajalle tietyn kyvyn pelikierroksen ajaksi tai parantaa taklauksissa loukkaantuneita pelaajia takaisin pelikuntoon (apteekkari).

Vasemmalle puolelle pelattu pelaaja tuottaa joukkuepäivityksen, oikealle puolelle pelattu puolestaan kaksi tähtipelaajaa. Voittaja saa keskeltä palkinnoksi kolme henkilökuntapäivitystä. Kuva: Fantasy Flight

Pelikokemuksia ja vertailua Blood Bowl -lautapeliin

Blood Bowl: Team Manager seuraa teemaltaan läheisesti alkuperäistä lautapeliä. Korttien grafiikka noudattelee Warhammer-peleistä tuttuja linjoja. Komponentit ovat monien Fantasy Flight Gamesien tapaan laadukkaita. Kortit ovat tavanomaisen paksuisia ja kestävät kulutusta hyvin.

Sääntöjen tultua tutuiksi on Team Managerin peliaika noin 30 minuuttia, kun taas alkuperäinen Blood Bowl -lautapeli saattoi kestää kolmekin tuntia. Lisäksi jos oma joukkue tuli lautapelissä murjotuksia sairaalakuntoon jo ensimmäisellä puoliajalla (kyllä, pelasin aikoinaan puuhaltijoilla), oli tilanteesta vaikea nousta.

Korttipelissä joukkueen murjoutuminen ei ole ongelma ja lyhyempi peliaika tekee siitä mielestäni myös lautapeliä mielenkiintoisemman. Ainakaan ei tarvitse neljän tunnin pelin jälkeen jäädä suremaan rankkaa tappiota, vaan samassa ajassa ehtii helposti pelata ainakin puolenkymmentä peliä.

Tappion tullen jalkapalloilijat voi myös heittää raivoissaan seinään ilman, että tarvitsee pelätä käsien tai päiden irtoilevan (lautapelin puuhaltiajoukkueessani on yksi pelaaja pää olalla erään tällaisen tapaturman seurauksena, mutta sen häviön otin sentään kevyesti). Korttipelin kanssa minulla onkin ollut rutkasti hauskempaa kuin lautapelin kanssa konsanaan, ja se on lautapeliin verrattuna huomattavasti vähemmän turhauttava kokemus.

Olin jo ensimmäisen jälkeen aivan myyty!

Faktat Blood Bowl: Team Managerista

Pituus: 30–60 minuuttia

Pelin idea

Jokaisella pelaajalla on oma planeettansa, jonka eläimet on saatava kukoistamaan. Tavoitteena on saada aikaan riittävä fossiiliperintö ja asuttaa planeetta linnuilla ja nisäkkäillä. Evoluutiosta kun on kyse, pitää kuitenkin aloittaa pienestä: ensin on alkumeri, jossa asuu yksinkertaisia kaksikylkisiä. Pelaajan on lisättävä planeetalleen mantereita ja kehittyneempää eläimistöä: kaksikylkisistä kehittyy hyönteisiä ja kaloja, kaloista matelijoita, matelijoista nisäkkäitä ja lintuja.

Pelaamalla eläinkortteja planeetalleen, tienaa populaatiokortteja. Nämä ovat pelin rahaa, jolla muut kortit ostetaan. Populaatiota voi pelata vuorollaan pöytään odottamaan käyttöä. Sen jälkeen saa pelata yhden eläinkortin, yhden mantereen ja tehdä yhden ostoksen. Lopuksi vuoron aikana käytetyt ja ostetut kortit sekoitetaan ja sujautetaan pakan alle ja nostetaan pakan päältä uudet viisi korttia.

Eläinlajeja saa pelata, jos on jo pelannut planeetalleen samanlaisia eläimiä. Uusiin eläimiin pääsee käsiksi korvaamalla vanhoja: kaksikylkisen saa korvata hyönteisellä tai kalalla, kalan saa korvata matelijalla, matelijan linnuilla tai nisäkkäillä. Korvattu eläin menee fossiilipakkaan, jossa kaksikylkinen on yhden, kala kahden ja matelija kolmen pisteen arvoinen. Voittamiseen tarvitaan pelaajamäärästä riippuva määrä fossiilipisteitä ja lisäksi planeetalla on oltava lintu ja nisäkäs.

Suuria mullistuksia

Tulivuori, keskimääräistä karskimpi luonnonmullistus. Kuva: Mindwarrior Games

Tällaisenaan peli olisi pasianssinomaista kilpajuoksua, jossa nopein voittaa. Pelissä on kuitenkin luonnonmullistuksia, joilla voi hyökätä toisen pelaajan kimppuun. Luonnonmullistus pelataan tietylle mantereelle ja se käristää ensin pöydätyn populaation ja jos voimaa riittää, myös mantereelle pelatun eläinlajin ja jopa koko mantereen.

Tuhotut populaatiokortit palaavat pöytään, josta joku voi ne napata itselleen (populaatiota on saatavilla rajallisesti), eläinkortti ja manner taas menevät hyökkääjän käteen. Luonnonmullistuskortti poistetaan pelistä, se on kertakäyttöinen.

Luonnonmullistukset ovat pelin isoin avoin kysymys. Toisaalta ne ovat pakollisia — muuten peli on yksinkertaista kilpajuoksua ja strategisia ulottuvuuksia on merkittävästi vähemmän (kokeiltu on: yksi kaksinpeli, jossa kumpikaan ei ostanut yhtään mullistusta jäi viimeiseksi lajiaan). Toisaalta ne ovat kiusallisen kalliita, varsinkin tehokkaammat, joilla voi täräyttää nisäkkäitä pois pelistä.

Varsinkin useammalla pelaajalla vaikuttaisi siltä, että johdossa olevaa pelaajaa on lyötävä voiton blokkaamiseksi, mutta mullistuksen pelaaminen on sen verran kallista, että voittajiksi jäävät ne, jotka katsovat sivusta. Halvemmat mullistukset ovat helpompia pelata, mutta niillä tuho on vaatimattomampaa. Hyvin ajoitettuna nekin kyllä toimivat, kun saa napattua vastustajalta sopivan liskon tai kalan pois, mutta hyvä ajoitus vaatii myös jonkin verran tuuria.

Parasta kaksinpelinä

Hyönteisillä saa nopeasti biomassaa, mutta evoluutiossa ne ovat umpikuja. Kuva: Mindwarrior Games

Kaksinpelissä mullistusten kanssa ongelmaa ei ole ja siitäkin syystä pidän kaksinpeliä parhaana pelaajamääränä. Tilanne on selkeä: se, minkä itse saa, on toiselta pois. Moninpelin mutkikkaammat kuviot eivät tässä tapauksessa paranna peliä.

Moninpelissä etuna on toisaalta se, että populaatiopakka on suurempi, pakassa kun on 10 korttia pelaajaa kohden. Näin strategiat, jotka perustuvat populaatiokorttien haalimiseen hyönteisten avulla toimivat paremmin. Kaksinpelissä ei juuri kannata hyönteisillä päätään vaivata, yhtä enempää ei ainakaan kannata hankkia. Moninpelissä tässä kohden on ehkä enemmän säädönvaraa.

Moninpelissä on myös enemmän vaaraa siitä, että mullistuksia räiskitään sen verran paljon, että peli hidastuu ja jumiutuu siihen, että johdossa olevaa lyödään takaisin kivikaudelle. Kaksinpelissä hyvällä hyökkäyksellä saa sen verran etulyöntiasemaa, että pelin voittamisen pitäisi sujua helposti.

Toisaalta moninpelissä fossiileja tarvitsee kerätä sen verran vähän, että pelin voittaminen ei ole suurensuuri vaiva. Tämä ehkäisee osaltaan pelin juuttumista pitkälliseksi edestakaisin vääntämiseksi.

Näppärä peli

Terra Evolution on mielenkiintoinen väännös pakanrakennuspelistä. Mistään Dominion-kopiosta ei missään nimessä ole kyse, vaan Terra Evolution on omanlainen pelinsä, jossa on oma tunnelmansa. Vaihtelua on vähemmän ja Dominionin kaltaista loputonta korttiyhdistelmien tulvaa ei ole, toisaalta peli on yksi, huomattavasti halvempi boksi ja sillä hyvä. Suoraa vuorovaikutustakin on pykälän verran enemmän, kiitos luonnonmullistusten.

Pelin evoluutioteema toimii mukavasti ja kantaa peliä hyvin. Kuvitus on tyylikästä, käytettävyyden suhteen keksisin parannuksen tai pari, mutta kaikkiaan pelin ulkoasu toimii hienosti. Peli on hauskasti kieliriippumaton: kaikkien korttien nimet on latinaksi. Korteissa ei ole mitään muuta tekstiä.

Terra Evolution saa kaksinpelinä kiitosta ja nelinpelinä kehuja varauksella: kaikkien pelaajien makuun peli ei varsinkaan useammalla pelaajalla ole, sen verran toisille pelaajille voi lyödä takapakkia. Toisten makuun tällaiset johtajanlyömisjuhlat tietysti sopivat hyvin ja sellaisesta pitäville Terra Evolutionia on helppo suositella.

Vuoden 2012 aikana peliin on tulossa lisäosa Terra Evolution: Tree of Life, joka lisää uusia eläinlajeja ja mahdollisuuden pelata viiden hengen pelejä.

Faktat Terra Evolutionista

Pituus: 20–45 minuuttia.

Hollywood on Reiner Knizian suunnittelema huutokauppapeli, jossa pelaajat yrittävät kehitellä mahdollisimman menestyviä elokuvia. Peli yhdistelee näppärästi mekaanisesti toimivaa ja nokkelaa huutokauppaa vetävään teemaan, tuloksenaan onnistunut peli.

Pelin idea

Pelaajat ovat Hollywood-studioiden tuottajia, joilla on pelin alussa kolme käsikirjoitusta valmiina tuotettavaksi. Jokainen käsikirjoitus vaatii tietyn määrän osia valmistuakseen: ohjaajan, kuvaajan, näyttelijöitä, mahdollisesti musiikkia ja erikoistehosteita. Nämä elementit saadaan laatoista, joita pelin aikana ostetaan. Kun elokuvaan on saatu kaikki tarpeelliset osat, laattojen sisältämät tähdet lasketaan yhteen ja näin saadaan elokuvan arvo. Mitä enemmän tähtiä, sitä parempi elokuva.

Peli on huutokauppaa toisensa jälkeen. Tarjolla on muutaman laatan nippuja ja huutokaupan voittaja vie kaiken. Pelin talous on täysin suljettu: voittajan maksamat rahat menevät laudan keskelle, josta ne jaetaan tasan muille pelaajille. Mitä enemmän maksat, sitä enemmän muut rikastuvat, joten tasapaino säilyy.

Pelissä pelataan neljä kierrosta laudan ympäri. Yhdellä kierroksella on kuusi huutokauppaa ja kahdet juhlat, joissa ne, joilla on hallussaan eniten filmitähtiä, pääsevät napsimaan parhaat päältä. Kolmen ensimmäisen kierroksen päätteeksi palkitaan siihen mennessä paras elokuva. Lopussa jaetaan lisää palkintoja: paras elokuva jokaisessa genressä, paras elokuva ylipäätään, huonoin elokuva ja paras ohjaaja (pelaaja, jolla on parhaat ohjaajat elokuvissaan).

Nokkela peli

Hollywoodissa on paljon tyylikkäitä yksityiskohtia. Pisteitä on esimerkiksi tarjolla rajallisesti. Useimmista pistemääristä on kaksi laattaa. Kun tehdään kolmas elokuva, jonka pistearvo on vaikkapa 14, se ei voi tienata neljäätoista pistettä, vaan joutuu tyytymään huonompaan pistelätkään. Tämä kannustaa saamaan elokuvat nopeasti valmiiksi, kuten myös jokaisen kolmen genren ensimmäiselle elokuvalle annettava palkinto.

Yksi kannustin elokuvien valmistumiselle on loppupisteytys, jossa keskeneräiset elokuvat ovat täysin arvottomia. Yhtä laattaa vaille valmis huippuelokuva on nolla pistettä ja sillä hyvä. Viimeisenä vuotena onkin melkoisesti painetta saada elokuvat valmiiksi. Tämä on vähän turhauttavakin piirre.

Hollywood on miellyttävän nopeatempoinen peli, vaikka pelaajia olisi viisi. Hitaat pelaajat jarruttavat toki peliä, kuten missä tahansa muussa pelissä, mutta pääasiassa sopivien hintojen arvioiminen on aika nopeaa ja peli etenee sujuvasti. Kokeneet pelaajat pelaavat Hollywoodin reippaassa vauhdissa.

Käsikirjoituksia ja palkintoja pelin ranskankielisestä laitoksesta. Kuva: Filosofia

Hieno teema

Hollywood-teema toimii hyvin. Alkuperäinen saksalainen laitos perustui Hollywoodin kultakauteen ja elokuvat ja näyttelijät olivat oikeita klassikoita. Hollywood Blockbuster vaihtoi teeman nykypäivään ja tunnettujen näyttelijöiden karikatyyreihin (ei siis Demi Moorea, vaan Demi Less) ja tämä uusi suomenkielinen laitos jatkaa samalla linjalla.

Alkuperäisellä versiolla on faninsa, mutta nykyaikaisempi linja toimii varmasti paremmin niille pelaajille, jotka eivät ole vanhojen elokuvien faneja. Riittää, että tuntee jonkin verran elokuvia, vitsien kohteet keksii kyllä nopeasti. Aihe tekee pelistä helposti lähestyttävän ja tätä peliä on helppo tarjota myös sellaisille kavereille, joita leffat kiinnostavat enemmän kuin lautapelit.

Hollywood on hyvin toimiva, mekaanisesti tyylipuhdas huutokauppapeli, jonka helposti lähestyttävä elokuva-aihe tekee pelistä kiinnostavan myös muille kuin innokkaimmille lautapeliharrastajille.

Palkintoja, näyttelijöitä, ohjaajia ja rahoja. Kuva: Mikko Saari

Faktat Hollywoodista

Pituus: 45–60 minuuttia.

Pelin idea: mainetta ja kunniaa

Heksoista koostuva pelilauta kootaan satunnaisesti ennen peliä, joten se on joka kerralla erilainen. Kuhunkin aurinkokuntaan sijoitetaan kaksi kohdetta, ensisijainen ja toissijainen. Näiden kohteiden välillä voi liikkua vapaasti, mutta eri aurinkokuntien välillä siirtyminen kuluttaa hyperajomoottorin polttoainetta.

Pelin aluksi vain galaksin ydin on tunnettua aluetta ja galaksin reuna-alueet pitää erikseen tutkia. Kukin pelaaja saa pelattavakseen pilotin, jolle pitää myös hankkia alus ja siihen mahdollisesti jokin parannus. Pelin voittaa pilotti, joka saa ensimmäiseksi koottua kahdeksan pistettä mainetta.

Mainetta voi hankkia muun muassa tutkimalla ennen tuntemattomia aurinkokuntia, tuhoamalla avaruusrosvojen aluksia tai suorittamalla tehtäviä, joita kullakin pilotilla on aluksi kolme erilaista. Kunkin pilotin pitää kolme pistettä kerättyään päättää, haluaako hän ryhtyä hyvikseksi vai pahikseksi. Valinnalla on vaikutusta esimerkiksi avaruusasemille telakoitumiseen tai planeetoille laskeutumiseen. Tietyt planeetat ovat esimerkiksi hyvin lainkuuliaisia, ja niille pahisten on vaikeampi päästä laskeutumaan kuin hyvisten.

Onnistunut laskeutuminen planeetoille on pelin elinehto. Planeetoilla kun voi muun muassa ostaa ja myydä hyödykkeitä sekä parantaa mainettaa rahalla. Avaruusasemilla voi puolestaan esimerkiksi korjata vahingoittunutta alustaan tai hankkia siihen erilaisia parannuksia, kuten parempia aseita tai laajemman lastiruuman. Rahaa voi hankkia rahtaamalla joltakin planeetalta halvalla hankkimansa hyödykkeet jollekin toiselle planeetalle, joka maksaa niistä enemmän kuin hankintahinnan. Hyödykkeitä, tässä tapauksessa malmia, voi hankkia myös louhimalla sitä asteroideista.

Taistelut eli eih, alukseni sai naarmun!

The Phantom Leagueta on arvosteltu siitä, että taistelut ovat melko riskittömiä, eikä arvostelu ole ihan perätöntä. Useimmat taistelut päättyvät sikäli epätyydyttävästi, että kaikki osapuolet saavat tyypillisesti vain lieviä vaurioita. Alusten tuhoutuminen taistelussa on hyvin harvinaista. Näin on useiden pelaamieni pelien aikana käynyt vain kerran, poliisialuksen hyökätessä pelaajan pahviseinäisen rimpulan kimppuun.

BoardGameGeekistä löytyvien uusimpien sääntöjen mukaan pelattaessa taistelut ovat kuitenkin huomattavasti vaarallisempia. Niissäkään alukset harvoin tuhoutuvat kokonaan, mutta voivat saada huomattavia (ja kalliisti korjattavissa olevia!) vaurioita.

Kokemuksia

Entisenä Eliten pelaajana The Phantom League toi välittömästi mieleen hyviä muistoja. Pelin tematiikka vahvistaa Elite-mielleyhtymiä entisestään, ja toimii pelissä hyvin. Ainoana mahdollisena negatiivisena puolena on mainittava taistelujen lievä vaarattomuus, mutta minua se ei suuremmin haitannut, sillä pidän muutenkin enemmän rauhallisesta nysväämisestä kuin jatkuvasta räiskeestä. Peliaika on peleissämme ollut kahdella pelaajalla tavallisesti noin 60–90 minuuttia.

Peliin on tulossa loppusyksystä 2011 laajennusosa Mostly Harmless, joka tuo peliin lisää sälää, korjaa korteissa olevat painovirheet, joita on valitettavasti lukuisia, sekä korvaa aiemmat säännöt jo mainituilla uudemmilla säännöillä.

Faktat The Phantom Leaguesta

Pituus: 90–150 minuuttia.

Ilo olikin suuri, kun alkuvuodesta selvisi, että Lautapelit.fi julkaisee Eclipsen. Julkaisijavalinta oli yllätys, sillä kyse on isosta, kalliista pelistä, jonka markkinat ovat pääasiassa ulkomailla. Ansio on Carcassonnen, Dominionin ja Menolipun: ilman niiden hyvää myyntimenestystä Lautapelit.fi ei julkaisisi jotain Eclipsen kaltaista.

Ennakkohype on ollut melkoista, kiitos suunnittelijoiden ahkeran pohjatyön BoardGameGeekissä ja nyt kun ensimmäiset kappaleet pelistä on saatu maailmalle Essenin lautapelimessuilla, peli on alkanut kiivetä BoardGameGeekin ranking-listalla ylöspäin. Veikkaan, että lopullinen paikka pelille löytyy BGG:n viidenkymmenen parhaan pelin joukosta (päivitys 4.1.: Eclipse on nyt 20 parhaan pelin joukossa ja päätyy melko varmasti kymmenen parhaan joukkoon).

Jos pidät enemmän videoista, katso Tuomon videoesittely Eclipsestä.

Pelin idea

Jos on koskaan pelannut Master of Orion -tietokonepeliä, tietää, mistä Eclipsessä on kyse. Peli edustaa 4X-genreä: explore, expand, exploit ja exterminate. Tutki, valloita ja valtaa! Pelaajat edustavat galaktisia sivilisaatioita, jotka laajenevat ja liittävät uusia tähtijärjestelmiä imperiumiinsa. Sivussa opitaan uutta teknologiaa sekä kehitetään ja rakennetaan avaruusaluksia, joilla sitten puolustetaan imperiumia ja vallataan lisää elintilaa.

Jokaiselle pelaajalle on oma laji, joista jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Myös keskivertoihmisillä voi pelata. Oman lajin erikoispiirteet on osattava hyödyntää, jos aikoo pärjätä galaksinvalloituksessa.

Peli kestää yhdeksän kierrosta, joiden aikana pelaajat keräävät voittopisteitä kartoittamalla galaksia, rakentamalla imperiumiaan ja taistelemalla. Eniten pisteitä kerännyt kruunataan pelin lopussa, noin kahden-kolmen tunnin pelin jälkeen, galaksin hallitsijaksi.

Nerokas resurssi- ja toimintamekaniikka

Eclipsen ydin on sen nerokkaassa resurssi- ja toimintamekaniikassa, joka poistaa pelistä vaivalloisen kirjanpidon ja tekee isoista imperiumeista tuottoisia ja rikkaita, mutta myös kömpelöitä toimimaan ja kalliita ylläpitää.

Resurssien — tiede, raha, raaka-aineet — tuotantoa lisätään pelaamalla kuutioita laudalle. Tähtijärjestelmissä on eri resursseja vastaavia planeettoja ja kun tähtijärjestelmän valloittaa, sen planeetat saa asuttaa. Rahaplaneetoille kuutiot tulevat oman pelaajalaudan raharadalta, tiedeplaneetoille tiederadalta ja niin edelleen. Kun kuutio siirtyy peliin, sen alta paljastuu isompi numero. Näin resurssien tuotannon näkee yhdellä silmäyksellä.

Pelaajilla on myös puulätkiä, joilla on kaksi tehtävää: niillä merkitään valloitetut tähtijärjestelmät ja käytetyt toiminnot. Vuoron lopussa käytettyjen lätkien määrä kertoo, kuinka paljon imperiumin ylläpito maksaa rahaa. Tässä on kerrassaan nerokas tasapainomekanismi. Mitä enemmän lätkiä käytät toimintojen tekemiseen, sitä enemmän saat aikaiseksi, mutta sitä kalliimman hinnan joudut maksamaan. Jos laajennat imperiumiasi, lätkät menevät pelilaudalle, jossa ne pysyvät. Isompi imperiumi joutuu siis maksamaan kalliimmat ylläpitokulut tehdessään saman määrän toimintoja kuin pienempi imperiumi. Mekanismi on yksinkertainen, mutta nerokas.

Orionin hegemonia (musta) hyökkää Hydran edistyksen (sininen) kimppuun. Kuva: Mikko Saari

Toimintaa!

Toimintoja on tarjolla kuusi: kartoitus, rakentaminen, tutkimus, alusten parantelu, liikkuminen ja vaikutusvalta.

Kartoituksessa pääsee lisäämään peliin uuden heksan. Pelialue on alussa tyhjä lukuunottamatta pelaajien aloitusmaailmoja ja galaksin keskusta. Pelaajien kartoittamat heksat määrittävät, millainen pelialueesta muodostuu, joten galaksi on joka pelissä erilainen.

Rakentamisessa käytetään raaka-aineita ja tuotetaan avaruusaluksia ja muita rakennelmia, kuten orbitaaleja, monoliitteja ja avaruusasemia.

Tutkimuksessa ostetaan uusia teknologioita maksamalla tiederesurssia. Varsinaista teknologiapuuta pelissä ei ole, mutta teknologiat antavat alennusta toisiin saman ryhmän teknologioihin, joten halpojen ostaminen ennen kalliimpia on fiksua. Tiedettä saa kuitenkin kehittää vapaasti haluamaansa suuntaan ilman pakottavaa teknologiapuuta, joten peleissä riittää vaihtelua.

Alusten parantaminen päästää pelaajan kehittelemään alustensa pohjapiirroksia. Valtaosa kehitettävästä teknologiasta on alusten osia: moottoreita, tykkejä, ohjuksia, tähtäystietokoneita, kestävämpiä runkoja ja niin edelleen. Pelaajilla on muutama alusmalli ja vapaat kädet kehitellä aluksista sellaisia kuin haluavat.

Liikkuminen päästää alukset liikkeelle. Yhdellä siirrolla saa siirtää kolmea alusta, matka riippuu moottoreista. Heksalta toiselle liikkuminen riippuu siitä, miten madonreiät heksojen välille asettuvat, eli jokaisesta heksasta ei pääse automaattisesti jokaiseen viereiseen. Pelilauta ei siis ole aivan avoin ja omia asemiaan on mahdollista suojata vihollisilta luovalla kartoituksella.

Vaikutusvaltatoiminnolla voi levittää omia lätkiään galaksiin ja kipata kuutioita peliin. Alueet kartoitetaan ja sitten valloitetaan, mutta tähtijärjestelmiä voi myös hylätä, jos tuntuu, että resursseja tarvitaan muualla.

Plantan kasvit (vihreä) ovat valloittaneet galaksin ja voittaneet ylivoimaisesti. Kuva: Mikko Saari

Sotaa!

Sotiminen on olennainen osa Eclipseä. Kun pelaajien alukset kohtaavat, on aika taistella. Sotiminen perustuu nopanheittoihin. Jokaista tykkiä kohden saa heittää yhtä noppaa. Tykistä riippuu, paljonko osuma tekee vahinkoa. Kuutosella osuu ja osumatodennäköisyyttä voi parantaa lisäämällä alukseen tähtäystietokoneita. Vastapuolen suojakilvet vähennetään nopanheitosta.

Alus tuhoutuu ensimmäisestä osumasta, paitsi jos sillä on kestävämpi runko, jolloin se voi ottaa vastaan enemmän vahinkoa tuhoutumatta. Aloitekyky ratkaisee, kuka ampuu ensin. Ohjukset ammutaan ihan ensimmäisinä, mutta vain kerran taistelussa.

Sotiminen on melko nopeaa ja tehokasta, etenkin kun pelaajat hieman kehittävät aluksiaan. Sotiminen myös kannattaa: siitä saa voittopisteitä. Jos osallistuu taisteluun eikä pakene, saa yhden voittopistelaatan. Jokaisesta tuhotusta aluksesta saa lisälaatan. Laatat ovat arvoltaan 1–4 voittopistettä ja niistä saa pitää vain yhden. Lisäksi pelaaja voi pelin aikana kerätä vain 3–5 laattaa, riippuen lajistaan.

Voittajien (ja häviäjien) nimet kirjoitetaan historiaan

On hyvä, että häviäjäkin saa tilaisuuden ansaita pisteitä — voittajat toki muistetaan historiankirjoituksessa kauniimmin, mutta tokihan historiankirjoihin kirjataan, kenet voittajat voittivat. Voittopistejärjestelmä kannustaa myös taistelemaan jo aikaisemmin, kun arvokkaita laattoja on jäljellä enemmän. Myöhemmin pelissä sotiminen ei ole yhtä kannattavaa, kun parhaat laatat on viety pussista ja oma lauta on jo täynnä eli lisäpisteitä saa vain vaihtamalla nykyisiä laattoja parempiin.

Sotiminen on onnistuttu tasapainottamaan melko hyvin. Sotiminen voisi olla varma tie voittoon tai hyvä juttu niille pelaajille, jotka eivät ole taisteluissa mukana, mutta Eclipsessä on löydetty hyvä tasapaino siitä väliltä. “Antaa toisten sotia” ei ole automaattisesti paras strategia ja sotiminen on hyödyllistä jo pelin alkuvaiheissa.  Vastustajaksi saa myös neutraaleja vihollisia, jotka vartioivat osaa galaksista.

Mukana on myös diplomatiaa. Solmimalla rauhansopimuksen saa pisteitä ja hieman lisätuotantoa. Sopimuksen voi myös rikkoa, jolloin saa petturin leiman. Viimeisin petturi menettää pisteitä pelin lopussa.

Kartalla on vahva rintama Muinaisia, eli neutraaleja vihollisia. Kuva: Sampo Sikiö

Näyttävä peli

Jo prototyypit Eclipsestä olivat kaunista katseltavaa ja lopullinen peli on todella näyttävä tapaus. Pelin ulkoasu on tyylikäs ja erittäin toimiva. Pelaaminen on helppoa. Pelaajien omat pelilaudat ovat todella isoja ja peli vaatii muutenkin runsaasti pöytätilaa, varsinkin kuudella pelaajalla, mutta pelilaudan sisältö on järjestelty hienosti ja jokaiselle asialle on selkeä paikkansa. Pelin design on täynnä nokkelia sääntömuistutuksia, esimerkiksi eri lajien erikoissäännöt löytyvät pelaajien alustoilta kätevästi.

Pelin avaruusaluksiin löytyi näppärä ratkaisu jo protovaiheessa. Eclipse käyttää samoja aluksia kuin Galactic Emperor -peli. Nämä alukset ovat sittemmin löytäneet tiensä muun muassa Eminent Domainiin. Alukset eivät ole mitään huippuhienoja, mutta ne ovat selkeitä ja ajavat asiansa. Pidän myös siitä, että alukset ovat kovaa muovia monissa peleissä käytetyn pehmeän kumimaisemman muovin sijasta.

Pakolliset vertailut

Eclipseä verrataan väistämättä Twilight Imperiumiin, joka on eeppisen scifin ykkösnimiä. Peleillä on ainakin yksi selvä ero: siinä missä Twilight Imperiumia varten pitää järjestää kokonainen pelipäivä ja 6–10 tuntia aikaa, kokeneet pelaajat pelaavat Eclipsen noin 30 minuutissa pelaajaa kohden. Aloittelijoiden pitää varata vähän enemmän aikaa, mutta muuten lupaus pitää. Kuusinpelinkin pystyy siis pelaamaan vain kolmessa tunnissa, kun pitää vauhtia yllä.

Eclipse on selvästi enemmän optimointiin ja taloudellisesti toimivan imperiumin rakentamiseen keskittyvä europeli, toisin kuin draamaa ja yllättäviä käänteitä sisältävä jenkkipeli Twilight Imperium. Peliaika lienee käytännössä useimmilla erittäin hyvä syy valita Eclipse ennemmin kuin Twilight Imperium.

Toinen, tuoreempi kilpailija genressä on GMT:n Space Empires 4X, joka puolestaan muistuttaa enemmän perinteistä sotapeliä 4X-mausteilla. Erilaisista peleistä on siis kyse.

Sopivasti vaihtelua ja satunnaisuutta

Pelissä on paljon vaihtelua: lajeja on seitsemän erilaista ja galaksi kehittyy joka pelissä eri tavalla. Pelissä on hyvää satunnaisuutta, joka tuo vaihtelua, mutta ei hallitse peliä. Ongelmia voi tulla lähinnä alkupelin galaksinkartoitusvaiheessa, jossa huono tuuri voi tuoda vähän hankalan aseman, mutta ei se mikään selkeä pelinratkaisija ole.

Taisteluissa nopat voivat tuoda yllätyksiä, mutta pelaajilla on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa todennäköisyyksiin varustamalla aluksiaan sopivalla tavalla. Riskejä voi ottaa, mutta vika on oma, jos tulee nenille. Lisäksi taisteluissa häviäminen ei ole välttämättä mikään katastrofi.

Hyvä alku auttaa aina ja rikkaat rikastuvat. Vaikka pelimekaniikka aiheuttaakin suurelle imperiumille vaikeuksia toimia runsaasti, se ei tasoita peliä aivan tasaiseksi. Välillä nähdään pelejä, joissa muut pelaajat voivat vain todeta, että ylivoimaista voittajaa olisi pitänyt lyödä enemmän ja aikaisemmin.

BoardGameGeekissä on pidetty itkuvirsiä Eclipsen satunnaisuudesta. Peli voi kieltämättä vaikuttaa alkuun hyvin tuuripitoiselta ja aloittelijat pelaavat usein tavalla, joka vielä korostaa pelin satunnaisuutta (esimerkiksi kartoittavat galaksia varovaisesti, jolloin päätyy herkemmin asuttamaan kehnoja osia galaksista).

Vihreä on valloittanut galaksin keskustan. Kuva: Sampo Sikiö

Suomen paras lautapeli

Eclipse on todella hieno peli. Se kiipesi kovaa vauhtia kohti Lautapelioppaan parhaiden pelien listan kärkeä ja vei ykköspaikan Through the Agesilta. Myös kansainvälistä menestystä pelille on helppo povata, innostus on ollut kouriintuntuvaa — esimerkiksi Drakkenstriken videoarvostelu on melkoista ylistystä.

Ylisanoihin on helppo yhtyä. Eclipsen pelimekaniikka on yksinkertaista ja selkeää — peli on helppo opettaa uusille pelaajille ja kun pelaajat osaavat pelin, yksittäiset vuorot etenevät ripeästi ja odottelua ei tule. Erilaisia strategisia lähestymistapoja on paljon, avaruusaluksia voi kehitellä mielensä mukaisesti monin eri tavoin ja sotimattakin voi pärjätä.

Eclipse on vaikuttavinta, mitä suomalainen lautapeliteollisuus on tähän mennessä tuottanut. Tässä pelissä on aineksia klassikoksi ja mestariteokseksi, josta puhutaan vielä vuosien päästä. Hattu päästä ja Maamme-laulu soimaan — tässä on kaikkien aikojen paras suomalainen lautapeli.

Faktat Eclipsestä

Pituus: 60—180 minuuttia eli puoli tuntia pelaajaa kohden. Ensimmäisiin peleihin kannattaa varata enemmän aikaa.

Pelin idea

Pelaajat kokoavat pelin aikana itselleen pakkaa, josta nostavat joka vuoro pelattavat kortit. Korteissa on kahdenlaista valuuttaa: riimuja ja sotavoimaa. Riimuilla ostetaan kortteja, sotavoimalla voitetaan hirviöitä. Ostetut kortit tulevat omaan pakkaan kiertoon, hirviöt tuottavat voittopisteitä ja yleensä jonkun kertaluontoisen edun ja poistuvat sitten pelistä. Osa korteista antaa erilaisia etuja: voittopisteitä, alennuksia, pakansiivousta ja sen sellaista. Osa korteista jää peliin pysyvästi, jolloin niistä hyötyy joka vuoro.

Tarjolla ostettavaksi ja tuhottavaksi on rivi kortteja ja aina kun rivistä poistuu kortti, uusi tulee tilalle. Valikoima vaihtelee siis joka kierros. Vakautta tuovat vain riimukorttien ja sotaväen tehokkaammat versiot, jotka ovat aina ostettavissa ja hullut kultistit, joita voi aina käydä tuhoamassa.

Pelin kellona toimivat voittopisteet, joita kertyy voittamalla hirviöitä ja korttien ominaisuuksista. Kun voittopisteet on käytetty loppuun, peli päättyy ja pelaajat laskevat pelin aikana keräämänsä voittopisteet ja lisäävät ostamiensa korttien voittopisteet niihin. Eniten pisteitä kerännyt vie pelin.

Monitasoinen tuuripeli

Siinä missä Dominionin tuurielementti rajoittuu oman pakan järjestykseen, Ascensionissa tuurielementtiä on lisäksi siinä, mitä kortteja voi ostaa. Sen voi nähdä dynaamisena elementtinä, joka edellyttää pelaajilta reagoimista ja strategian muokkaamista lennossa, mutta sen voi myös nähdä turhauttavana satunnaistekijänä, joka torppaa hyvät yritykset kehittää minkäänlaista strategiaa.

Pelin alussa rivi on täynnä hirviöitä, joita pitää voittaa sotavoimalla — no hyvä, rakennetaanpa pakkaan sotavoimaa. Sen jälkeen pakasta nouseekin vain kaikkea muuta kuin isoja, pisteitä tuottavia hirviöitä. Mitä voit tehdä? No, tämä on tietysti ääritapaus ja Ascensionissa on selvä virhe päättää pelin alussa, millaista peliä haluaa pelata, se ei vain tässä pelissä toimi.

Pelaajilla on joka tapauksessa vähänlaisesti mahdollisuuksia kehittää pakkaansa haluamaansa suuntaan, kun käytännössä on ostettava sitä, mitä tarjolla on ja mihin riimut riittävät. Useimmilla vuoroilla varsinkin pelin alkupuolella valinnanvaraa ei oikeastaan ole. Tämä on Ascensionin suurin heikkous.

Ascensionin kortteja ja pelilauta. Kuva: José Carlos de Diego / BGG

Tyhmää, mutta hauskaa

Ascensionilla on faninsa ja BoardGameGeekissä aika vahvat arvostelut, muun muassa pitkä rivi kymppejä, joten ei se ihan onneton peli ole. Ascensionin pelaaminen on nopeaa ja suoraviivaista ja joidenkin makuun peli selvästikin sopii. BoardGameGeekin kommenteissa toistuukin sama kaava: “Ascension on tuuripeli, enkä tiedä miksi pidän siitä, mutta voi että sen pelaaminen on hauskaa”. Totta — Ascensionin pelaaminen on hauskaa ja sopivan vauhdikasta, vaikka peli ei aina niin fiksu olekaan.

Omalla kohdallani Dominionin selvästi strategisempi ote toimii paremmin, mutta kummasti Ascensioniakin on jaksanut iPadilla läiskiä (iPad-versiosta tulee myöhemmin oma arvionsa). Pöydän ääressä pelaamiseen aika on kuitenkin sen verran kortilla, että Ascension ei ole riittävän hyvä pääsemään siitä osille. Tuskin siis hankin analogista versiota pelistä, etenkin kun hintakin on hieman toista luokkaa kuin digitaaliversiolla.

Lisäosat

Peliin on ilmestynyt läjä promokortteja ja kaksi uutta korttisettiä.

Return of the Fallen on 65 kortin setti (peruspelin pakka on 100 korttia), jolla voi pelata kaksinpelejä. Sen voi myös yhdistää peruspeliin, jolloin pelaajia voi olla jopa kuusi.

Storm of Souls on peruspelin kokoinen setti ja täysin itsenäinen 1–4 pelaajan peli, jonka voi yhdistää peruspelin tai Return of the Fallenin kanssa. Storm of Souls on tätä kirjoittaessani vasta tulossa marraskuun 2011 aikana.

Faktat Ascensionista

Pituus: 30 minuuttia.