Pelin idea

Paketista löytyy ohjeet viiteen minipeliin. Perusidea tulee parhaiten tutuksi Liekehtivä torni -pelissä, jossa jokainen saa yhden kortin ja keskelle pöytää tulee pakka kuvapuoli ylöspäin. Kun tunnistaa yhteisen kuvan omasta ja pakan päällimmäisestä kortista, pitää sanoa kuvan nimi ääneen ja ottaa kortti itselle. Esiin tulee seuraava kortti ja peli jatkuu, kunnes pakka on jaettu pelaajille. Vuoroja ei ole, vaan nopeat vievät kortit hitaiden nenän edestä.

Kaivossa omia kortteja pelataan  keskuspakan päälle. Kuumassa perunassa jokaisella on kädessä kortti, joka annetaan toiselle pelaajalle löytämällä yhteinen ikoni. Koko korttinippu annetaan kerralla ja kortit jäävät yhdelle pelaajalle, joka joutuu ottamaan ne. Kaikki kerätään!-pelissä pöydälle avataan pelaajien määrän verran kortteja ja keskuskortti, johon muita verrataan. Löytämällä yhteiset kuvat saa poimia kortit itselleen. Myrkkylahjassa annetaan kortteja pakasta muille pelaajille.

Yksi minipeli kestää muutaman minuutin ja on sellaisenaan kelpo peli. Jos haluaa pelata pidemmän putken, säännöissä on myös pisteenlaskuohjeet, joilla kierrokset voi pisteyttää ja laskea kokonaistulosta.

Kaksi korttia — löydätkö yhteisen symbolin? Kuva: Mikko Saari

Hauskaa kuviontunnistusta

Dobble on oivallinen kuviontunnistuspeli, yksi genren parhaita. Vaikka sitä voi olla joskus vaikea uskoa, korteissa on aina joku yhdistävä ikoni. Koskaan ei siis tarvitse etsiä turhaan. Liekehtivä torni on hauska tapa pelata, mutta kaikki minipelit toimivat — tosin taitava pelaaja saattaa hivenen turhautua Myrkkylahjan parissa, kun kortteja joutuu ottamaan rankaisuna vastaan kaikilta muilta pelaajilta… Yksi minipeli on mukava erä, mutta jos innostuu pidempään peliin, turnauspisteenlasku on hyvä lisä.

Hahmontunnistus ja nopeuspelit eivät sovi kaikkien makuun, mutta Dobblea kannattaa silti kokeilla. Peli on yllättävänkin koukuttava. Genren ystäville peli on pakkohankinta. Pelistä löytyy elektroninen versio App Storesta. Se on tasoltaan hivenen vaatimaton, mutta on halpa (79 senttiä) ja soveltuu idean testaamiseen yksin tai yhden kaverin kanssa.

Pelin kortteja — erilaisia symboleja on paljon! Kuva: Mikko Saari

Faktat Dobblesta

Pituus: yksi minipeli 5–10 minuuttia.

Pelin idea

Pelin mukana tulee kaksi korttipakkaa, toisessa adjektiiveja, toisessa substantiiveja. Pakoista nostetaan kortit, jotka muodostavat sanan, esimerkiksi ”hauska kotieläin”. Tämän jälkeen pelaajat kirjoittavat kuvailua eniten muistuttavan vastauksen. Pelaajat, joilla on samat vastaukset saavat pisteen.

Ennen uutta sanaa heitetään noppaa, joka osoittaa kierroksen vastausmuodon. Vastaukset yleensä kirjoitetaan tai piirretään. Joskus nopan heittäjä saa valita toisen pelaajan, jonka kanssa pelaa kierroksen. 8 pistettä ensimmäisenä kerännyt voittaa.

Kuva: WSOY

“Kuvitteellinen rakennus?”

Pelaaminen on leppoisaa ja kierrokset kuluvat ripeästi. Vastausta kirjoittaessa on otettava huomioon kanssapelaajat ja heidän ajatuksensa, joten muiden pelaajien tunteminen tuottaa tulosta. 71 kortin pakat on viimeistään neljän pelin jälkeen plärätty läpi, joten sanat toistuvat nopeasti. Tietysti adjektiivi-substantiivi -parit vaihtuvat joka kerta, mutta suurempi korttimäärä ei olisi pahitteeksi.

Pelaajille annettavat vastaustaulut ja pistelauta ovat mukavana värikkäitä ja pyyhittäviä ja ne toimivat tussien kanssa hyvin. Onkin harmi, että tauluja sekä tusseja ei ole suunniteltu lasten kovaa käyttöä ajatellen. Taulut ovat melko ohutta pahvia ja tussien korkit tiukkoja sulkea ja avata. Tämä aiheutti sen, että jo ensimmäisen pelisession aikana yksi tauluista hieman murtui ja tussi tuhoutui kirjoituskelvottomaksi.

Pelin ikäsuositus 8+ on melko sopiva, sillä peliä voi käytännössä pelata heti, kun lapsi kykenee kirjoittamaan. Pelin idea ja säännöt on helppo opettaa, ainoastaan jotkut pelin adjektiiveista ja substantiiveista olivat 8-vuotiaalle testaajalle vielä hankalia hahmottaa. (esimerkiksi ”epämääräinen kuuluisuus” tai ”eksoottinen perheenjäsen”). Koska kaikki adjektiivit ja substantiivit eivät sovi yhtä hyvin yhteen, omituisia sanoja tulee välillä vastaan. Peli toimiikin luultavasti parhaiten 9-vuotiaiden ja sitä vanhempien kanssa.

Ajatusten lukua perheen kesken

Telepaatti on miellyttävä ja hauska koko perheen peli, johon kaikki voivat osallistua. Kirjoittaminen ja piirtäminen on mukavaa niin lapsista kuin aikuisistakin, kunhan pelisessiot eivät veny pitkiksi. Se voi tulla ongelmaksi, jos pelaajat eivät tunne toisiaan ja yhteisiä vastauksia ei löydy. Ongelma on helppo korjata laskemalla tavoitepistemäärää.

Pelkästään aikuisten välisessä illanvietossa Telepaatti viihdyttää, jos pelaajat ovat parisuhdevisailuhenkisiä ja etsivät nopeaa ja kevyttä hupia. Toisaalta aikuisille on tarjolla monia muita seurapelejä, jotka tarjoavat hieman moniulotteisempia haasteita.

Faktat Telepaatista

Pituus: 30 minuuttia

Pelin idea

Resistance on Werewolfin jalanjäljissä asteleva psykologinen seurapeli. Pelin alussa jokainen pelaaja saa hahmokortin, joka kertoo, kuuluuko pelaaja vastarintaliikkeeseen vai vakoojiin. Kun kaikki tietävät hahmonsa, silmät suljetaan. Tämän jälkeen vakoojat avaavat silmänsä, tunnistavat toisensa ja sulkevat silmänsä. Lopuksi kaikki avaavat silmänsä ja peli voi alkaa.

Peli koostuu kierroksista, joiden alussa yksi pelaajista on johtaja. Johtaja valitsee tietyn määrän pelaajia hänen miehistökseen suorittamaan tehtävää, minkä jälkeen jokainen pelaaja äänestää, luottaako hän kyseiseen miehistöön tai sitä valinneeseen johtajaan. Jos pelaajista ainakin puolet äänestää miehistöä vastaan, johtajuus siirtyy seuraavalle pelaajalle.

Kun yli puolet pelaajista äänestää miehistön puolesta, miehistöön valitut pelaajat saavat kaksi korttia, jotka kuvaavat tehtävän onnistumista — sinisen (tehtävä onnistuu) ja punaisen (tehtävä epäonnistuu). Vastarintaliikkeeseen kuuluvat pelaajat valitsevat sinisen kortin, sillä he onnistuvat tehtävässään aina. Mukaan otetuilla vakoojilla on kuitenkin vapaat kädet — he saavat päättää, kumman kortin valitsevat.

Valitut kortit pidetään salassa, sekoitetaan ja sen jälkeen paljastetaan. Jos kaikki kortit ovat sinisiä, tehtävä onnistuu ja vastarintajoukot saavat pisteen. Mikäli mukana on yksikin punainen kortti, tehtävä epäonnistuu ja vakoojat saavat pisteen. Se joukkue, joka saa ensimmäisenä 3 pistettä, voittaa pelin.

Luottaako vai eikö luottaa, siinä pulma

Resistance on ihmisten lukemisen ja bluffaamisen yhteispeliä. Vastarintaliikkeen pelaajat pyrkivät savustamaan ulos tehtäviä sabotoivat vakoojat, jotka puolestaan pyrkivät ansaitsemaan vastarintaliikkeen luottamuksen ja asettamaan heidät toisiaan vastaan. Yleensä pelaaminen on yhtä syytösten ja epäilyjen sinkoilua ja lopulta ei ole lainkaan varma, keneen tulisi luottaa.

Syytöksiä ei tarvitse kiskoa pelkästään hatusta, vaan peli antaa pelaajille oikeasti jotain tietoa, jonka varassa tehdä oletuksia. Johtajan valitsemat pelaajat, äänestykset ja tehtävän onnistuminen tai epäonnistuminen antavat mahdollisuuden päätellä, kenen puolella kukin on. Toisaalta vakoojat voivat yrittää harhauttaa valinnoillaan, joten mitään kovin selkeitä päättelyketjuja ei voi rakentaa.

Peli tuntuu tasapainoiselta kaikilla pelaajamäärillä. Roolien ja tehtävään lähetettävien pelaajien määrät vaihtelevat peliporukan koon mukaan, mikä pitää puolet tasaväkisinä. Yli 6 pelaajan peleissä suositellaan mukaan otettavaksi vielä erikoiskortit, jotka johtaja jakaa pelaajille jokaisen kierroksen alussa. Jako antaa jo itsessään, roolista riippuen, lisää päättely- tai hämäysmahdollisuuksia ja korttien erikoisominaisuudet tasoittavat vakoojien ylivoimaa.

Vainoharhaista hauskanpitoa

Kevyttä, sosiaalista päättelypeliä etsiville Resistancea on helppo suositella. Peli muistuttaa vahvasti Werewolf ja Bang! -seurapelejä, mutta samalla parantaa niissä olleita ongelmia. Ensinnäkään moderaattoria eli pelin ohjaajaa ei tarvita, eikä mukana ole pelaajien eliminointia. Näin kaikki pääsevät pelaamaan ja ovat pelissä mukana loppuun asti. Peliaikakin pysyy pelaajamäärästä riippumatta puolessa tunnissa, jos syyttelyiden ja pohtimisten ei anneta venyä turhan pitkiksi.

Koska peli vaatii sosiaalisuutta ja kanssapelaajien manipulointia, se ei sovi kaikille. Tuppisuiden kanssa pelistä häviää maku ja huonoja valehtelijoita turhauttaa, kun kohdalle napsahtaa vakoojakortti. Varsinkin 5-6 pelaajan pelit ovat vakoojille vaativia, sillä heitä on vain kaksi. Onneksi pokerinaamaa ja bluffaustaitoja voi kehittää — oikotien onneen tarjoaa Ericin vakoojavinkit.

Faktat The Resistancesta

Pituus: 30 minuuttia, mikä voi ylittyä riippuen pelissä käytävän keskustelun määrästä.

Pelin kulku

Bezzerwizzeriin on keksitty varsin hauska kikka. Pelin nimen mukaisesti pelaajat pääsevät besserwisseröimään ja vastaamaan toisten kysymyksiin, jos tietää itse paremmin. Tämähän on suorastaan nerokas ominaisuus, joka aivan selvästi puuttuu Trivial Pursuitista.

Joka kierroksella pelaajille arvotaan neljä aihetta, joihin pitää vastata. Ensimmäinen aihe on yhden pisteen arvoinen, toinen kahden, kolmas kolmen ja neljäs neljän pisteen kysymys. Aiheiden arpomiseen liittyvää tuuria vähentää se, että aiheet saa järjestää haluamaansa järjestykseen.

Sitten vain kysellään ja vastaillaan. Mitään nopanheittelyä tai muuta ajanhukkaa ei ole mukana. Jos joku kerää tarpeeksi pisteitä, peli päättyy, mutta muuten arvotaan uudet aiheet ja jatketaan.

Tiedän!

Besserwisseröintiä varten jokaisella pelaajalla on kaksi B-laattaa, jotka saa käyttää kerran kierroksen aikana. Besserwisser vastaa kysymykseen varsinaisen vastaajan jälkeen ja saa pisteen, mikäli vastaa oikein ja varsinainen vastaaja ei tiennyt oikeaa vastausta. Väärästä vastauksesta besserwisser menettää pisteen. Kolme pistettä voi tienata besserwisseröimällä jo ennen kysymyksen esittämistä.

Besserwisseröinti tuo peliin ytyä, sillä toisten pelaajien vuoroilla pitää olla tarkkaan. Vain ensimmäinen halukas saa nimittäin vastata muiden kysymyksiin. Valitettavasti tilaisuuksia on kierroksen aikana vain kaksi, sen verran hauskaa toisten kysymyksiin tungetteleminen nimittäin on.

Toinen erikoismahdollisuus on Z-laatta eli Zwap, jolla voi vaihtaa kaksi aihelaattaa keskenään. Ne voivat olla omia tai toisten laattoja. Vaihdolla voi siis anastaa oman suosikkiaiheensa itselleen toiselta pelaajalta, lempata hankalan aiheen jollekulle muulle tai järjestellä muiden aiheita parempaan uskoon. Parhaassa tapauksessa voikin sotkea kahden vastapelaajan peliä vaihtamalla näiden laattoja!

Erikoislaatat ovat hauskoja ja piristävät peliä, sotkematta kuvioita liikaa. Vaihtojakin on vain yksi kierroksessa, joten jos sen käyttää kiusantekoon, on avuton siinä vaiheessa kun muut antavat samalla mitalla takaisin.

Kelpo tietovisa

Bezzerwizzer on näppärä peli. Se on ennen kaikkea nopea — yksi peli kestää suunnilleen kaksi kierrosta, ehkä vähän kolmatta. Osittain nopeus johtuu siitä, että kysymykset tuntuivat ainakin testipeleissä melko helpoilta. Vaikeustaso vaihtelee ja riippuu tietysti vastaajastakin, mutta melko helppo yleisvaikutelma kysymyksistä kuitenkin jäi.

Pienenä ongelmana peli vetää sellaisenaan vain neljä pelaajaa, viides olisi periaatteessa lisäpalikoilla mahdollinen, mutta sen jälkeen loppuvat aiheet (ellei sitten osta kahta peliä ja ota tuplasettiä aihelaattoja). Useammalla pelaajalla täytyy siis pelata joukkueina.

Pelin uudet oivallukset toimivat kuitenkin hyvin ja nostavat Bezzerwizzerin perinteisen tietovisailun yläpuolelle. Pelaan Bezzerwizzeriä ehdottomasti mieluummin kuin Trivial Pursuitia.

Faktat Bezzerwizzeristä

Pituus: 20-30 minuuttia

Arvuutin on Touko Tahkokallion suunnittelema ja Sampo Sikiön kuvittama lautapeli, joka näyttää erittäin hyvältä, on varustettu hauskalla teemalla ja tuo raikkaan tuulahduksen triviapelien riveihin.

Pelin idea

Arvuutin alkaa sillä, että pelaajat valitsevat peliin viisi kysymyskategoriaa vapaavalintaisesti ja nostavat käteensä numerokortteja kolmesta eri numerokategoriasta (numerot 1-9, 10-20 sekä 30-80), passauskortin sekä kaksi satunnaista pistekorttia. Tämän jälkeen pelaajat kysyvät vuorotellen kysymyksen jostain kysymyskategoriasta, johon kaikki pelaajat vastaavat käyttäen kädessään olevia numerokortteja. Vastaus kaikkiin kysymyksiin on jotain väliltä 1–100 ja pelaaja(t), joka kykenee antamaan lähimmän vastauksen kysymykseen, voittaa kyseisen kysymyskortin itselleen.

Pelaajat eivät välttämättä kykene antamaan juuri sitä vastausta, jonka he haluaisivat antaa, sillä kädessä olevat numerokortit määräävät sen, minkälaisiin vastauksiin pelaaja kierroksella kykenee. Lisäksi lähimmän vastauksen tehnyt pelaaja myös menettää kaikki pelaamansa numerokortit ja siten hänen mahdollisuutensa vastata oikein tuleviin kysymyksiin pienenee.

Uusia numerokortteja on mahdollista nostaa käteen, mutta se vaatii passauskortin pelaamista ja vastausmahdollisuuden menettämistä kyseisellä kierroksella. Palkkioksi menetetystä mahdollisuudesta pelaaja saa kuitenkin valita kolme vapaavalintaista numerokorttia käteensä, mikä antaa lisää valinnanvaraa vastata tuleviin kysymyksiin.

Peli päättyy, kun kolme viidestä kysymyskategoriasta ylittää pelilaudalla määritellyn huoltotason, joka sijaitsee kolmen ja neljän kysymyksen välissä (eli kun kolmannesta kysymyskategoriasta esitetään neljäs kysymys). Tämän jälkeen jokainen voitettu kysymyskortti sekä pelin alussa jaetut salaiset pistekortit tuottavat pisteitä pelaajille ja pelaaja, jolla on eniten pisteitä voittaa pelin. Se, kuinka monta pistettä voitettu kysymyskortti pelaajalle tuottaa, riippuu siitä kuinka monta kertaa kyseistä kysymyskategoriaa on kysytty pelin aikana. Jokainen kysymyskerta nostaa jokaisen kyseisen kategorian voitetun kortin pistearvoa pelin lopussa yhdellä ja maksimissaan yhden kysymyskategorin kortit voivat tuottaa kuusi pistettä korttia kohden.

Uudenlainen tietopeli?

Arvuutin on säännöiltään yksinkertainen triviapeli, jonka pelaaminen on helppoa ja vaivatonta. Peli näyttää poikkeuksellisen hyvältä ja erottuu positiivisesti edukseen muista suomalaisessa markettilevityksessä olevista lautapeleistä. Peliä voi pelata hyvin niin kolmella kuin kahdeksalla pelaajalla, joskin pelikokemukset ovat eri pelaajamäärillä kovasti erilaisia.

Kahdeksalla pelaajalla tieto ratkaisee, kun useampi pelaaja yrittää joka kierroksella vastata kysymyksiin, kun taas kolmella pelaajalla pelattaessa kysymyksen voi voittaa pelaamalla minkä tahansa numerokorttiyhdistelmän tai vaikka satunnaisen yhden kortin, jos muut pelaajat passaavat samalla kierroksella. Hyvin eri pelaajamäärille sopivia pelejä ei koskaan ole liikaa ja tässä suhteesssa Arvuutin on täydellinen ostos.

Pelin komponentit ovat pääosin oikein toimivat, mutta numerokorttikategorioissa käytetyt värit voisivat olla hieman selvemmin toisistaan erottuvat, jotta ne hämärässäkin baariympäristössä erottuisivat vaivatta toisistaan muutoin kuin numeroita selaamalla. Pelin kysymyslaatikot voisivat myös olla hiukan tukevampia, jotta ne pysyisivät paremmin pystyssä pelipöydällä (joka ei välttämättä kaikissa olosuhteissa ole kovapintainen ja tasainen).

Kysymyslaatikot ovat kapeita ja taipuvaisia kaatuilemiseen. Kuva: Mikko Saari

Testipelien perusteella pienimuotoista huolta aiheutti jokaisen kysymyskategorian kysymysten vähäinen määrä (150 kategoriaa kohden) ja se, että nuo kysymykset oppii peliä pelaamalla suhteellisen nopeasti ulkoa. Peliin on toisaalta helppo tuottaa uusia kysymyslaatikoita uusista kysymyskategorioista ja toivotaan, että näitä saadaan markkinoille lähitulevaisuudessa – mikään ei nimittäin ole niin hauskaa kuin arvuutella kysymyksiä kysymyskategorioista, jotka ovat mahdollisimman outoja ja todellisuudesta vieraantuneita.

Arvuuttimen luvataan olevan uudenlainen tietopeli ja monessa mielessä se on juuri sitä. Peli näyttää positiivisesti erilaiselta kuin perinteiset suomalaiset triviapelit ja siinä on monta pientä edistysaskelta myös pelimekaniikkojen osalta verrattuna vanhempiin veljiinsä. Toisaalta Arvuutin ei kuitenkaan ole aivan triviapelien kehityksen kehityksen kärjessä, sillä siinä tieto ratkaisee – viimeaikainen suuntaus tietopeleissä on ollut se, että pelaajien ei välttämättä tarvitse tietää oikeaa vastausta vaan riittää, että he joko osaavat arvioida hyvin vastauksen suuruusluokkaa tai seuraavat kanssapelaajia ja heidän vastauksiaan. Onni Games ja Touko Tahkokallio ovat kuitenkin tuoneet markkinoille mielenkiintoisen tietopelin, joka toivottavasti löytää tiensä Trivial Pursuitin rinnalle (ja ohi) suomalaisten triviapelien perheessä.

Faktat Arvuuttimesta

Pituus: 30 minuuttia

Peli ilmestyi jo vuonna 1995, mutta Suomeen se ehti vasta 2009. Suomalainen laitos perustuu uuteen Cocktailin ja Ystarin laitokseen, jossa on uusittu kuvitus ja tyylikäs peltilaatikko. Peli valittiin aikoinaan Spiel des Jahresin ehdokaslistalle. Ranskalaisen As d’Or -palkinnon peli voitti alkuperäisenä laitoksena 1995 ja pääsi uudestaan ehdokkaaksi 2009.

Sanavarasto koetuksella

Pelaajat saavat eteensä saman kuvan. Pakasta käännetään kortti, joka kertoo, mikä kirjain on käytössä. Sen jälkeen tiimalasi käännetään ja pelaajat alkavat kirjoittaa ylös kuvasta löytämiään sanoja, jotka alkavat tällä kirjaimela. Aikaa on noin kaksi minuuttia, jonka jälkeen lasketaan pisteet.

Sanoista saa joko yhden pisteen, jos joku muu on keksinyt sen, tai kolme pistettä, mikäli kukaan muu ei ole keksinyt samaa sanaa. Pärjäämiseen vaaditaan siis runsaasti sanoja ja mielellään niitä vähemmän ilmeisiä. Peliä pelataan useampi kierros. Erilaisia kuvia on kymmenen, mikä onkin sääntöjen ehdottama määrä kierroksia.

Sallittuja sanoja ovat kaikki, mitä kuvasta löytyy, halutulla tarkkuudella. Jos kuvassa on vaikkapa auto, se voi olla auto tai maastoauto tai kenties joku auton osista — kunhan pelaaja voi näyttää, että sana löytyy kuvasta. Epäselvissä tapauksissa sanan hyväksyminen pitää ratkaista äänestämällä.

Pelistä saanee ihan kohtuullisen sanastotappelun, jos sille päälle sattuu, mutta jos peliä pelataan reilussa hauskanpidon hengessä, ongelmia tuskin tulee. Jotkut kuitenkin valittavat BoardGameGeekissä, että pelissä suurin osa ajasta menee hyväksytyistä sanoista sopimiseen.

Helppoa viihdettä

Kaleidos on helppo peli, jonka säännöt ovat seurapeliksi aika siistit ja kattavat. Verbaalisesti suuntautuneille ihmisille se on kerrassaan oivallista hupia, mutta jos pelaajien sanavarasto ja luovuus ovat kovin eri tasoilla tai jos hyväksyttyjä sanoja ei saada siivosti sovittua, peli ei pitkään viihdytä — vaan sellaistahan se usein seurapelien kanssa on, seuran sopivuus pelille ratkaisee paljon. Omassa genressään Kaleidos toimii.

Pala vaaleanpunaista huonetta. Mitä K:lla alkavaa löydät kuvasta?

Faktat Kaleidosista

Pituus: noin tunti, mutta pelin pituutta voi säätää vapaasti kierrosten määrää muuttamalla.

Peliko on julkaissut aikaisemmin seurapelin nimeltä Time’s Up, tällä pelillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Pelikon Time’s Up perustuu saksalaiseen peliin nimeltä Activity.

Pelin idea

Pelissä yritetään arvata julkisuuden henkilöitä vihjeiden perusteella. Joukkueen selittäjä yrittää saada muut pelaajat keksimään, kenestä on kysymys. Aikaa on 30 sekuntia ja muitakin ongelmia on. Ensimmäisessä erässä saa puhua ja elehtiä vapaasti, kunhan ei käytä kortissa olevien nimien osia. Toisessa erässä saa sanoa vain yhden sanan arvattavaa henkilöä kohden, mutta elehtiä saa vapaasti. Kolmannessa erässä puhuminen on tyystin kielletty, käytössä on vain eleet ja äännähdykset.

Perinteisestä sananselityspelistä Time’s Up!:n erottaa se, että jokaisessa erässä käytetään samoja nimiä. Pelin alussa pakka kootaan jakamalla 40 korttia pelaajien kesken ja lisäksi kaksi korttia jokaiselle pelaajalle. Pelaajat valitsevat korteistaan kaksi, jotka poistetaan pelistä. Näin saadaan 40 kortin pakka, jossa mukana oleviin julkkiksiin jokainen pelaaja on saanut vaikuttaa vähän. Kun samat nimet kiertävät joka erässä, sananselitystaitojen ja arvailun lisäksi apua on hyvästä muistista.

Peli vaatii sen verran pelaajia, että saadaan vähintään kaksi joukkuetta. Neljä pelaajaa siis riittää. Säännöissä ylärajana on 12 pelaajaa neljässä kolmen hengen joukkueessa, sitä suuremmilla porukoilla peli ei toimi. Viiden ja seitsemän hengen pelit vaativat lisäksi erikoisjärjestelyjä.

Kannattaako ostaa?

Perinteisiin seurapeleihin perustuvat pelit herättävät väistämättä vastalauseita. Millä oikeudella joku pakkaa vanhan tutun pelin pakettiin ja roiskaisee tuntuvan hintalapun päälle (Time’s Up! maksaa noin 15-20 euroa)? Kaupallista versiota ei onneksi ole pakko ostaa, vaan ilmaistakin peliä saa yhä pelata. Kaupallisen pelin etuna on valmiiksi määritellyt julkkikset, nimien keksiminen ei vaadi pelaajilta luovuutta — toisaalta, varsinkin tiiviin kaveriporukan kesken pelattuna peli voi olla paljon hauskempi itse keksityillä nimillä, kun pelissä voi käyttää kaveripiirin tuntemia henkilöitä.

Pelissä on mukana 218 korttia, joista jokaisessa on kaksi nimeä. Väkeä siis riittää ja setti vaikuttaisi oikein mainiolta. Mukana on suomalaisia ja ulkomaisia julkkiksia. Tämän hetken julkkisten lisäksi mukana on historiallisia ja fiktiivisia ihmisiä ja olentoja. Valikoimaa löytyy Jeesuksesta Jorma Uotiseen, löytyy urheilijoita, muusikoita, kirjailijoita, poliitikkoja, hömppäjulkkiksia, elokuvahahmoja ja niin edelleen.

Time’s Up! on valmiina pakettina asteen helpompaa viihdettä kuin Celebrities, joka taas antaa asialleen omistautuneelle peliporukalle enemmän. Molemmat ovat parhaimmillaan ratkiriemukkaita ja ehdottomasti seurapelien parhaimmistoa.

Faktat Time’s Up!:sta

Pituus: 30-45 min

Peli on voittanut Suomen Vuoden peli -palkinnon sekä vastaavat palkinnot myös kotimaassaan Ranskassa (As d’Or) ja Espanjassa. Dixit voitti lisäksi Spiel des Jahresin vuonna 2010.

Pelin kulku

Pelin tavoite on kerätä pisteitä kertomalla omia tarinoita ja arvailemalla kanssapelaajien kertomuksia. Tarinoiden kertominen toteutetaan korttien avulla, joita jokaisella pelaajalla on kädessään kuusi. Kortit on kuvitettu piirroskuvilla ja kuvien hahmot ja teemat vaihtelevat jyrkästi kortista toiseen.

Vuorossa oleva pelaaja keksii tarinan, joka kuvaa yhtä hänen korteistaan ja keksii korttia kuvaavan lauseen, sanan tai pelkän äänen. Tämän jälkeen kortti laitetaan kuvapuoli alaspäin pöydälle ja muut pelaajat etsivät omasta kädestään kortin, joka kuvaa parhaiten vuorossa olevan pelaajan kertomaa tarinaa (lause, sana tai pelkkä ääni).

Esimerkki pelin korttien tyylistä.

Kun kaikki pelaajat ovat laittaneet kortin pöydälle, kortit sekoitetaan ja käännetään järjestyksessä ympäri. Tämän jälkeen kaikki muut pelaajat paitsi tarinankertoja itse yrittävät arvata, mikä pöydällä olevista korteista on vuorossa olevan pelaajan pöydälle laittama. Arvaukset tehdään samanaikaisesti äänestäen äänestysmerkkien avulla ja kun pelaajat ovat paljastaneet arvauksensa, nähdään osuiko arvauksista yksikään oikeaan.

Jos kaikki pelaajat tiesivät oikean vastauksen tai kukaan ei tiennyt oikeaa vastausta, saavat muut pelaajat kaksi ja vuorossa oleva pelaaja ei yhtään pistettä. Jos puolestaan edes yksi pelaajista tiesi oikean vastauksen, saavat oikein vastannut pelaaja ja vuorossa oleva pelaaja kolme pistettä. Jälkimmäisessä tapauksessa pisteitä saavat myös ne pelaajat, joiden pelaamia kortteja muut pelaajat ehdottivat oikeiksi vastauksiksi. Pisteenlaskun jälkeen pelaajat saavat uuden kortin käteensä ja tätä uusia kierroksia pelataan kunnes nostopakan viimeinen kortti nostetaan. Pelin voittaa eniten pisteitä kerännyt pelaaja.

Voit lausua, laulaa tai äännähdellä

Laatikon sisältä paljastuu ovela pisteenlaskulauta. Kuva: Lautapelit.fi

Dixit on peli, jossa on monia miellyttäviä elementtejä — peli näyttää hyvältä ja kelpaa varmasti koko perheelle pelattavaksi, se on nopea ja yksinkertainen ja Dixitiä pelaamalla oppii jotain uutta kanssapelaajistaan.

Erityisen miellyttävää Dixitissä on se, että sitä voi, ja kannattaa, pelata mahdollisimman suurella pelaajamäärällä. Parhaan valikoiman erilaisia vastausmahdollisuuksia saa kuudella pelaajalla ja mitä useampi vaihtoehto sitä mielenkiintoisempi peli on.

Peli ei välttämättä ole parhaimmillaan kolmella pelaajalla ainakaan, jos käytät tavanomaisia sääntöjä pelin pelaamiseen. Pelin mukana tuleva ehdotus muunnelmaksi kolmelle pelaajalle parantaa tilannetta paljon, mutta ei muuta sitä tosiasiaa, että peli kaipaa useampia pelaajia.

Dixit vaatii myös sitä, että pelaaja uskaltaa paljastaa jotain itsestään ja ajatuksistaan muille pelaajille ja pukea tämän vähintään sanoiksi. Peli ei vaadi tavanomaista suurempaa ulospäin suuntautumista, mutta, suomalaiset tuntien, kaikki eivät tästä mekaniikasta pidä.

Dixit sopii kuitenkin erinomaisesti ystävien ja perheen illanistujaisiin, jossa kaivataan hiukan keveämpää viihdettä ja erityisesti se sopii niille, jotka nauttivat tarinoista ja niiden kertomisesta yhdistettynä kevythenkiseen visailuun.

Dixit 2 ilmestyy vuoden 2010 aikana, tässä pienemmässä paketissa ei ole pelilautaa tai pistenappuloita, vain 84 uutta korttia. Toimii yhdessä tai erikseen peruspelin kanssa. Dixit 2:n suomalaisesta julkaisusta ei ole tietoa.

Faktat Dixitistä

Pituus: 30-40 min

Näihin puutteisiin iskee Dominic Crapuchettesin suunnittelema Tiedolla tai tuurilla, suomenkielinen laitos muutamia vuosia sitten ilmestyneestä moneen kertaan palkitusta englanninkielisestä Wits & Wagersista. Pelissä yhdistyvät näppärästi triviatieto ja vedonlyönti, jolloin pelkkä tieto ilman riskinottoa ei välttämättä riitäkään enää voittoon.

Peli on voittanut Mensa Select -palkinnon.

Pelin idea

Tiedolla tai tuurilla on nopea, vain seitsemän kysymyksen mittainen peli. Peli etenee yksi kysymys kerrallaan. Jokaisen kysymyksen vastaus on jokin luku. Kysymyksen kuultuaan pelaajien on puolessa minuutissa vastattava omille lapuilleen, jotka sitten laitetaan suuruusjärjestykseen pelialustalle. Tämän jälkeen alkaa panostusvaihe.

Panostusvaiheessa pelaajat arvioivat, mikä annetuista vastauksista on lähinnä oikeaa, mutta ei kuitenkaan liian suuri. Esimerkiksi jos oikea vastaus olisi 1960, ja pelaajien veikkauksista löytyisivät lähimpinä arviot 1954 ja 1961, olisi ensimmäinen näistä oikea vastaus, sillä se ei ole vielä yli 1960. Pelaajat voivat asettaa pelimerkkejänsä useampiin ruutuihin ja panostaa niihin paljon kuin pystyvät. Omalle vastausvaihtoehdolleen ei ole pakko panostaa. Aina on myös mahdollista valita “Kaikki vastaukset liian suuria” -vaihtoehto. Vääristä vastauksista panokset tietenkin menetetään, mutta oikea vastausvaihtoehto voi tuoda asetetun panoksen jopa kuusinkertaisena takaisin. Kerroin riippuu oikean vastauksen ruudusta, joilla jokaisella on oma palautuskertoimensa.

Peliä pelataan seitsemän kierrosta ja lopulta eniten pelimerkkejä kerännyt on pelin voittaja. Tietysti halutessaan pelaajat voivat sopia myös jostain toisesta pelin kestosta tai kokeilla jotain muun tyyppistä pelitapaa.

Varteenotettava vaihtoehto Trivial Pursuitille

Tiedolla tai tuurilla on raikas tapaus perinteisiin triviapeleihin verrattuna. Sen säännöt ovat yksinkertaiset ja peliaika lyhyt, joten se sopii monenlaisiin peliporukoihin. Peli toimii oikeastaan sitä paremmin, mitä enemmän siinä on pelaajia. Kuitenkin jos pelaajia on enemmän kuin seitsemän, on pelattava joukkueina, mikä sekin on varmasti mukava tapa pelata.

Tiedolla tai tuurilla on alkujaan amerikkalainen peli amerikkalaisin kysymyksin, mutta suomenkielistä laitosta on onneksi lokalisoitu, eikä pelkästään käännetty. Aiheet ovat perustriviaa sen enempää eri aihepiirejä erittelemättä. Maantieteen, urheilun, historian ja luonnontieteiden kysymykset ovat satunnaisesti sekaisin kysymyskorteissa. Kysymysten vaikeustaso vaihtelee, mutta tässä tapauksessa se on sama kaikille, koska jokainen vastaa jokaiseen kysymykseen. Hyvän arvion oikean vastauksen suuruusluokasta voi pystyä tekemään mitä ihmeellisimmistä asioista. Onnella voi pärjätä, mutta toki peli palkitsee myös oikean tiedon.

Kaiken kaikkiaan Tiedolla tai tuurilla on kokeilemisen arvoinen peli. Sen pelaaminen on hauskaa, eikä seitsemän kysymyksen aikana vielä ehdi pitkästyä, vaikka yhteenkään kysymykseen ei tietäisi edes likimain oikeaa vastausta. Jotain ihan muuta kuin ainaista Trivial Pursuitia!

Lisäosat

Alkuperäiseen Wits & Wagersiin ilmestyy syksyllä 2009 ensimmäinen lisäosa, jossa on sata uutta kysymyskorttia. Days of Wonder on lisäksi julkaissut pelistä kansainvälisen laitoksen nimellä Gambit 7. Tämä peli eroaa säännöiltään hieman Wits & Wagersista ja on tällä hetkellä saatavilla saksaksi ja ranskaksi. Englanninkielinen brittimarkkinoille lokalisoitu laitos ilmestyy vuoden 2009 aikana. Suomalaiselle pelaajalle paras ratkaisu on joka tapauksessa suomenkielinen ja suomalaisittain lokalisoitu Tiedolla tai tuurilla.

Tiedolla tai tuurilla -faktat

Pituus: 15-25 min

Jos jotakin, niin maailmassa riittää kehnoja seurapelejä. Hyvät ovat harvemmassa, mutta GiftTRAPin voi huoletta laskea tähän laadukkaampien seurapelien joukkoon. Peliharrastajia peli ei välttämättä lämmitä, mutta oikeassa seurassa GiftTRAPin idea toimii.

Pelin idea

Lahjojen antaminen ja saaminen on tämän pelin juttu. Joka kierroksella esiin käännetään joukko lahjoja. Pelaajat valitsevat jokaiselle muulle pelaajalle yhden lahjoista. Sen jälkeen jokainen merkkaa lahjoista neljä asteikolla tosi hyvä, hyvä, ok ja ei missään tapauksessa. Sitten paljastetaan, miten kävi: jos antaa toiselle lahjan, joka miellyttää, saa antamispisteitä ja lahjan saaja saa vastaanottamispisteitä. Pelin tavoitteena on tietysti kerätä mahdollisimman paljon pisteitä.

Homman juju on siis siinä, että osaa valita muille pelaajille sopivia lahjoja. Tämä vaatii jonkun verran peliseuran tuntemusta, aivan tuntemattomassa seurassa peli ei toimi — vaikka silloin toki pelatessa oppii tuntemaan peliseuraansa. En silti valitsisi tätä peliä oudossa seurassa pelattavaksi.

Pelin lahjavalikoima on runsas, 640 lahjaa, ja jaettu neljään eri hintaluokkaan. Halvimmasta ryhmästä löytyy muun muassa laavalamppu ja Modern Dog -lehden vuosikerta, seuraavasta esimerkiksi peruutustutka ja designer-aurinkolasit, seuraavasta viskimatka Skotlannin ylämaille ja hampaiden suoristusoperaatio ja kalleimmasta yksityinen labyrintti ja laadukas avioerojuristi…

Tyylikäs paketti

Kuutionmalliseen laatikkoon pakattu GiftTRAP on näyttävä — joku voisi sanoa jopa ylituotettu — peli, joka toimii hyvin. Seurapelien yleiseen tapaan säännöissä on hieman oiottu mutkia, jotta niistä on saatu lyhyet ja niiden tulkitseminen vaati hieman yritystä. BoardGameGeekissä tosin ei juuri sääntökysymyksiä näy tämän pelin kohdalla, joten voi olla, että epäselvyydet olivat seurausta testipelin levottomasta con-ympäristöstä.

Peliharrastajille tämä peli ei toimi, mutta hyvää seurapeliä hakevien kannattaa ehdottomasti harkita. Parhaimmillaan peli on silloin kun pelaajia on tarpeeksi — vähintään neljä, sanoisin — ja kaikki tuntevat toisensa vähintäänkin kohtalaisen hyvin.

Faktat GiftTRAPista

Pituus: 45-60 min