Pelin idea

Waterloo 20 on laajemman pelisarjan osa. Sarja on saanut nimensä siitä, että pelissä on kerrallaan laudalla korkeintaan 20 nappulaa. Peli sijoittuu Napoleonin sotien aikaan, ja kuvaa Waterloon taistelua, jonka jälkeen Napoleon Bonaparte lopullisesti menetti valtansa, ja karkoitettiin Saint Helenan saarelle. Waterloo 20 on perinteiseen tapaan heksakarttaan pohjautuva strategiapeli.

Toinen pelaaja ohjaa Napoleonin joukkoja, ja toinen Brittien ja portugalilaisten joukkoja. Kukin pelinappula kuvaa yksikköä, joka koostuu useista tuhansista miehistä. Osapuolien menestystä mitataan moraalipisteillä. Jos moraalipisteet laskevat nollaan, päättyy peli heti nollille päätyneen osapuolen tappioon. Moraalipisteitä saa lisää tuhoamalla vastustajan yksiköitä. Lisäksi jokaisen yövuoron jälkeen kumpikin pelaaja saa yhden moraalipisteen lisää.

Pelin pituus on korkeintaan reilut kolme päivää, yhteensä 13 vuoroa. Kukin päivä koostuu neljästä vuorosta, joilla kumpikin pelaaja saa liikuttaa yksiköitään. Lisäksi pelissä on satunnaistapahtumia kuvaavia kortteja, joista nostetaan yksin kunkin pelivuoron aluksi.

Kokemuksia

Peli vaikuttaa aluksi yksinkertaiselta, ja laajempiin strategiapeleihin tottuneena sitä pelaa huomaamattaan vain vähän toisella silmällä, puolihuolimattomasti. Ei kannattaisi, koska sillä tavalla saa takkiinsa ennen kuin ehtii toista silmäänsä edes avata. Yksiköiden pieni määrä myös nostaa vaikeustasoa moniin muihin peleihin verrattuna, koska virheiden paikkaamiseen ei ole lainkaan reservejä.

Peli on myös yllättävän vaikea ranskalaisille, joilla on pelin aluksi tuntuva ylivoima. Britit saavat kuitenkin paljon vahvistuksia, mikä nopeasti keikauttaa edun brittien puolelle. Pelin säännöt ovat lyhyet, 6-8 sivua, ja jo strategiapeleihin tutustuneille niissä on vain vähän, jos lainkaan, yllätyksiä.

Pelaajien joukot. Kuva: Victory Point Games

Minuun peli vetosi heti vahvasti. Se on nopea oppia ja hyvin nopea pelata. Jos pelaa ajatuksella, ehtii yhden taistelun hävitä ranskalaisilla tunnissa, ja jos pelaa jo yllä kuvatulla tavalla aivot tyhjäkäynnillä, häviää pelin helposti jopa varttitunnissa. Jos haluaa voittaa, kannattaa valita britit.

Peli kulkee kepeästi mukana matkoilla, joskin ohuesta pahvista tehdyn laudan ruttaantumista pitää hieman varoa. Koko peli mahtuu B4-kirjekuoreen, ja pakkaus on paksuudeltaan alle senttimetrin. Peli on pakattu minigrip-pussiin, joka säilyttää komponentit pelikunnossa rankkasateessakin. Mukana seuraa jopa kuusisivuinen noppa, tosin pienin näkemäni sellainen! Sen särmän pituus lienee vain 2-3 mm.

Faktat Waterloo 20:stä

Pituus: 30-60 minuuttia

Pelin idea

Commands & Colors: Napoleonics on kevyt sotapeli, joka sijoittuu Napoleonin sotien aikoihin. Taistelut käydään 13 × 9 ruudun kokoisella heksakartalla. Yksiköt koostuvat 3-5 pienestä tai vähän isommasta puupalikasta, joiden määrä yksikössä vähenee, kun se saa vahinkoa. Yksiköiden keskinäinen paremmuus perustuu kivi-paperi-sakset -periaatteelle eli jalkaväki voittaa ratsuväen, ratsuväki puolestaan peittoaa tykistön, ja tykistö myllyttää jalkaväen.

Kullakin pelaajalla on taistelun aluksi kädessä tietty määrä satunnaisesti valittuja pelikortteja, joilla yksiköille annetaan liikkumis- ja taistelukomentoja. Niinpä vuorollaan ei tyypillisesti saakaan liikuttaa kaikki yksiköitään, eikä välttämättä edes siellä, missä haluaisi. Keskeinen osa peliä onkin korttivalikoimansa järkevä käyttö.

Yksiköiden väliset taistelut ratkotaan heittämällä yksiköiden puupalikoiden lukumäärän mukainen määrä noppia. Jos puolustajan yksikkö jää henkiin hyökkääjän ensimmäisen iskun jälkeen, se saa lyödä takaisin. Peli päättyy kun jompikumpi pelaajista saa koottua taistelun säännöissä määrätyn määrän voittopisteitä. Voittopisteitä saa tuhoamalla kokonaisia vastustajan yksiköitä tai saavuttamalla tiettyjä, taistelun säännöissä tarkemmin kuvattuja kohteita.

Muutokset pelisarjan edellisistä osista

Esimerkkejä Napoleonicsin korteista. Kuva: GMT Games

Pelisarjan edellinen peli oli Commands & Colors: Ancients. Siihen verrattuna Napoleonicsin säännöt ovat kehittyneet ja monimutkaistuneet. Esimerkiksi yksiköiden hyökkäysvoima määräytyy siinä olevien puupalikoiden määrän mukaan. Jousista kivääriaseisiin siirtyminen on myös tehnyt ampumisesta aiempaa tehokkaampaa ja sen tekemä vahinko on nyt samalla tasolla meleetaistelun kanssa. Tykistö on heittokoneita tehokkaampaa ja kantomatka on heittokoneita pidempi. Jalkaväki voi suojautua ratsuväen hyökkäyksiltä muodostamalla neliöitä. Jalkaväki ottaa myös aiempaa helpommin vahinkoa, sillä kussakin vahinkonopassa on kaksi jalkäväen kuvaa.

Kaiken kaikkiaan sääntöihin tehdyt muutokset muuttavat pelin kulkua maltillisesti ja esimerkiksi Ancientsia pelanneen on hyvin nopea omaksua ne. Pienetkin sääntömuutokset saavat pelin tuntumaan tuoreelta: Napoleonicsin vaatima pelitapa on Ancientsiin verrattuna erilainen. Muun muassa vahinkoa kärsineiden yksiköiden korvaaminen tuoreilla reserveillä on nyt entistä keskeisemmässä osassa.

Lisäosat

Peruspelissä tulevat mukana englantilaiset, portugalilaiset ja ranskalaiset, mikä rajaa toteutettavien taistelujen määrää. GMT Games julkaisee ensimmäisen, espanjalaisista yksiköistä koostuvan lisäosan vuoden 2011 aikana. Lisäosia tulee todennäköisesti enemmänkin, jos pelin myynti on riittävä hyvä.

Sotajoukot kohtaavat taistelukentällä. Kuva: Peter Berger / BGG

Faktat Commands & Colors: Napoleonicsista

Pituus: 60-90 minuuttia

Lautapelioppaassa on esitelty Memoirin lisäosia arvosteluina: Eastern Front, Terrain Pack, Pacific Theater ja Air Pack. Videomuotoisia esittelyjä lisäosista ei valitettavasti ole.

Peli on osa Field Commander -sarjaa, jossa on ilmestynyt myös Rommelin ja Napoleonin taisteluja käsittelevät pelit.

Pelin kulku

Kun kampanja on valittu, on aika lähteä valloitusretkelle. Jokainen kampanja on jaettu vuoroihin, jotka kuvaavat joko vuosia, vuodenaikoja tai yksittäisiä kuukausia. Aika on pelissä abstrakti käsite, sillä ainoastaan käytetyt vuorot merkitsevät pisteiden kannalta, eikä varsinaisella ajan kulumisella ole merkitystä.

Vuoron alussa on valmistautumisvaihe, jolloin aika liikkuu, omia joukkoja voi täydentää ja viholliset tekevät omia valmistelujaan. Vihulaisten toimet koostuvat yhden merkittävän operaation valmistelusta ja tämän lisäksi yksittäiset linnoitukset varautuvat lähestyvään Aleksanterin armeijaan.

Operaatiot koostuvat yksinkertaisesti vihollisen joukkojen rakentamista, joilla sitten jollain vuorolla vahvistetaan tiettyjä linnoituksia. Kaikki rakentuu satunnaisten pelimerkkien nostelun varaan, joten pelaaja ei voi koskaan olla varma, milloin lisäjoukot saapuvat kentälle. Tällainen epävarmuus pakottaa toimimaan, sillä vitkuttelu kostautuu huomattavasti vaikeammin valloitettavina linnoituksina.

Yksittäisten linnoitusten ratkaisut heitetään nopalla ja lopputulokseen vaikuttaa noppatuurin lisäksi myös Aleksanterin armeijan etäisyys kyseisestä linnoituksesta. Mitä lähempänä armeija linnaketta on, sitä todennäköisemmin se yrittää vahvistaa omia puolustuksiaan lisäjoukoilla tai muurien vahvistamisella.

Tämä on pelin ainoa osa, jossa vastustajat toimivat niin sanotun tekoälyn varassa, eikä pelaajalla ole hirvittävästi mahdollisuutta vaikuttaa näiden tekemisiin.

Maailmaa valloittamaan

Valmistelujen jälkeen siirrytään sitten valloittamaan maailmaa. Aleksanterin armeija voi vuoronsa aikana liikkua niin kauan kuin joukkoja tai rahaa riittää. Liikkuminen on kuvattu yksinkertaisen toimivasti yhdellä nopanheitolla. Jos heiton tulos on enemmän kuin omien joukkojen lukumäärä, niin silloin armeija kohtaa vastarintaa ja joutuu ottamaan vahinkoa. Jos tulos on puolestaan vähemmän kuin omien joukkojen lukumäärä, alueella ei ole armeijalle tarpeeksi ruokaa ja sitä joutuu ostamaan lisää. Tämä on aika hieno ratkaisu, sillä se kuvaa hyvin pienen armeijan haavoittuvuutta ja toisaalta liian ison armeijan ylläpidon kalleutta.

Taistelu seuraa silloin, kun Aleksanterin armeija liikkuu samalle alueelle vihollisten kanssa. Kahnaukset jatkuvat aina jommankumman armeijan täydelliseen tuhoutumiseen tai kenraalin kaatumiseen. Mikäli armeijan onnistuu kukistamaan, siirtyy alue Aleksanterin hallintaan ja sen voi joko polttaa maan tasalle tai alistaa vasalliksi. Polttaminen tuo kerralla runsaasti rahaa valtion kirstuun, kun taas vasallivaltio tuottaa jatkuvasti pienempää rahavirtaa.

Kampanja on läpi, kun viimeinenkin vastustajan linnake kartalla kaatuu. Sitten lasketaan pisteet ja nämä määräävät sen, miten hyvin sotaretki onnistui. Pisteitä tulee muun muassa nopeudesta, alueiden hallinnasta ja kerätystä maineesta.

Aseisiin!

Granicuksen kampanjakartta. Kuva: Dan Verssen Games

Sotimisella on pelissä hyvin keskeinen asema ja taistelut toimivat todella hienosti. Kahinat hoidetaan erikseen erillisellä lomakkeella, johon kaikki omat ja vihollisten yksiköt järjestetään. Yksiköillä on ainoastaan kaksi ominaisuutta: nopeus ja voima. Nopeus määrää sen, milloin joukko pääsee hyökkäämään ja voima on se luku, jonka nopanheitto saa enintään olla, jotta osuman saa aikaiseksi. Vahingon saa jakaa aina haluamallaan tavalla, mikä antaa pelaajalle pientä helpotusta taisteluihin, sillä vastustajan pahimmat osastot voi jyrätä ensimmäisenä maan tasalle.

Joukkojen erilaiset luonteet on saatu mallinnettua peliin hyvin ilman hirvittävää määrää lisäsääntöjä. Esimerkiksi ratsuväki tekee normaalisti enemmän vahinkoa, mutta se voi hyökätä vain joka toinen kierros. Vastaavasti elefantit toimivat kuten normaali ratsuväki, mutta niiden hyökkäysluvut ovat huomattavasti suuremmat.

Toinen hyökkäyksiin vaikuttava seikka ovat erilaiset taistelusuunnitelmat. Vihollisille nämä määräytyvät sattumanvaraisesti, mutta Aleksanteri saa valita omansa. Näillä on hyvinkin voimakkaita seurauksia, sillä ne saattavat pysäyttää vahinkoa, sallia ratsuväen perättäiset hyökkäykset tai jopa eliminoida pienemmän vastustajan kokonaan.

Kaiken kaikkiaan taistelujärjestelmä on sopivan yksinkertainen, jotta tappelut pysyvät vauhdikkaina, mutta samalla siinä on myös tarpeeksi syvyyttä pitämään kahakat mielenkiintoisina. Noppaan nojaaminen tarkoittaa tosin, että suuretkin taistelut saattavat mennä mönkään vain muutamalla epäonnekkaalla heitolla.

Aleksanterin elämä ja teot

Aleksanterin kehittyminen sotaretkien aikana on eräs pelin keskeisiä piirteitä, joka luo peliin mukavan roolipelimäistä tunnelmaa. Jokaisessa kampanjassa on tietty määrä ennustuksia, jotka toteuttamalla Aleksanteri nousee seuraavalle tasolle. Ennustukset arvotaan joka pelin alussa erikseen, joten koskaan ei voi tietää mitä joutuu tekemään.

Nämä tehtävät vaihtelevat linnoitusten valtaamisesta omien neuvonantajien teloittamiseen, joten niillä voi olla pelin kulkuun hyvin dramaattisia seurauksia. Ennustuksia ei kannata kuitenkaan jättää väliin, sillä kehittyneempi Aleksanteri saa taisteluiden alussa enemmän sotasuunnitelmia ja hänen taisteluarvonsa nousevat.

Sotaretkien seuraukset

Field Commander: Alexander jätti minulle hieman ristiriitaiset tunnelmat. Sen vahvuuksia ovat ehdottomasti sen vahva kerronnallinen ote ja Aleksanterin kehittymisen seuraaminen sotaretkien kuluessa. Toisaalta staattiset viholliset ja pienet kartat vievät hieman peli-iloa, sillä ne pakottavat pelaamaan aina samalla tavalla ja tämä puolestaan syö pelin uudelleenpelattavuutta.

Faktat Field Commander: Alexander -pelistä

Pituus: 90+ min

Pelin idea

Pelaajan tehtävänä on koota oma huippulentäjien joukkue, jota sitten luotsataan läpi erilaisten sotakampanjoiden. Näissä on tarkoituksena tuhota viholliselle tärkeitä maa- ja merikohteita, joista jokainen on tietyn pistemäärän arvoinen. Kampanjan lopussa pisteet lasketaan ja ne määräävät, mikä on kampanjan lopullinen arvosana.

Värväystilaisuus

Pelin alussa valitaan, halutaanko lentää Yhdysvaltain ilmavoimien(USAF) vai -laivaston (USN) leivissä. Tämä määrää pelin aikana käytettävissä olevat pilotit ja mahdolliset hyökkäyskohteet. Esimerkiksi laivaston lentäjät tekevät enemmän iskuja erilaisiin satamiin, kun taas ilmavoimat keskittyvät maakohteisiin.

Molemmilla asehaaroilla on valittavana kolme erilaista kampanjaa. Ensimmäinen sijoittuu vuoteen 1965 ja se on kolmikon lyhyin ja helpoin. Operaatiot ovat pieniä, eikä vihollisella ole käytössään lentokoneita. Kaksi muuta kampanjaa ovat huomattavasti pidempiä ja niissä vastaan asettuu myös tappavia MiG -hävittäjiä. Jokaisesta näistä on valittavissa pituudeltaan kolme erilaista versiota ja ne voi myös halutessaan yhdistää yhdeksi massiiviseksi kampanjaksi.

Kun asehaara ja sotimispäivä ovat tiedossa, on aika siirtyä kokoamaan oma lennosto. Aluksi valitaan oman laivueen lentäjät, joista jokaisella on oma lentokoneensa, omat taistelukykynsä ja lentonopeutensa. Lentokoneet määräävät mukana kannettavan aseistuksen, pilotin taistelutaidot vaikuttavat hänen rooliinsa varsinaisissa tehtävissä ja lentonopeus määrää sen, missä vaiheessa vuoroa pilotti saa toimia. Tasapainoisen joukon kokoaminen on erittäin tärkeää, sillä vihollisia on yleensö vastassa tasaisesti sekä maalla että ilmassa.

Viidakko tuoksuu napalmilta

Puitteiden ollessa kunnossa siirrytään sitten sotimaan. Kohteet määräytyvät nostamalla tietty määrä tehtäväkortteja, joista sitten valitaan sopiva kohde. Jokaisella kohteella on kolme perusominaisuutta, jotka vaikuttavat pelin kulkuun ja nämä ovat Recon, Intel ja Politics. Recon määrää sen kuinka hyvin tiedustelu on perillä vihollisen toiminnasta ja se avaa enemmän mahdollisuuksia kohteiden valintaan. Intel kertoo puolestaan sen, miten vihollisen puolustus osaa varautua mahdollisiin hyökkäyksiin ja tämä tarjoaa maalitauluiksi vähemmän suojattuja paikkoja. Politics kuvaa sitä, kuinka paljon sodalla on poliittista kannatusta. Isojen kohteiden, kuten voimalaitosten, tuhoaminen on poliittisesti hyvin tulenarkaa, jolloin seuraavien tehtävien aikana on pidettävä matalampaa profiilia.

Oman mausteensa tehtäviin tuovat myös toimintokortit, joita nostetaan yksi aina ennen tehtävää, sen aikana ja sen jälkeen. Näissä kuvataan odottamattomia uhkia ja tapahtumia, jotka saattavat vaikuttaa hyvinkin paljon käsillä olevaan hyökkäykseen. Washingtonista saattaa esimerkiksi tulla käsky, että tarpeettomien siviiliuhrien minimoimiseksi yhtään vihollista ei saa tuhota tai sitten taivaalta saattaa yhtäkkiä syöksyä useita piilossa väijyneitä vihollishävittäjiä ja niin edelleen. Toimintokorteilla saattaa siis olla hyvin dramaattisia vaikutuksia ja nämä luovat pelin hyvin lisäjännitystä.

Taistelut sujuvat vauhdikkaasti

Kaikki taistelut käydään taktisella näytöllä, joka on yksinkertainen abstrakti kuvaus tehtäväalueesta. Sinne sijoitetaan kaikki puolustajat, omat lentokoneet ja tuhoamista odottava maalitaulu. Hyvä yksityiskohta pelissä on epävarmuus vastustajan ilmavoimista, sillä nämä arvotaan vasta kun omat koneet ovat jo lähteneet matkaan. Tämä aiheuttaa sen, että mahdollisiin ilmauhkiin on pakko varautua ennakkoon, mutta liika varustautuminen kostautuu vähäisessä maapommien määrässä.

Varsinainen ampuminen on sopivan nopeaa ja helppoa, sillä kaikki osumat ratkaistaan helpolla nopanheitolla. Ainoat vaikuttavat tekijät ovat lentäjien kyvyt, käytetty ase ja kohde. Näistä tulee nopanheittoon erilaisia plussia ja miinuksia ja jos heiton tulos on vähintään näin suuri, ase osuu ja tekee vahinkoa. Taistelut soljuvat mukavan yksinkertaisen järjestelmän ansiosta eteenpäin todella vauhdikkaasti.

Taistelun kulkuun eniten vaikuttava tekijä noppatuurin lisäksi on aseistuksen valinta. Napalmi ja rypälepommit ovat todella tehokkaita aseita jalkaväkeä vastaan, kun taas ohjuksilla on hyvä hoidella yksittäiset rakennukset ja ilmatorjuntatykit. Mielestäni hieno piirre pelissä on myös se, että napalmilla on myös poliittisia vaikutuksia, sillä tilanne kotona kiristyy aina kun sitä käyttää.

Pidä huolta piloteistasi

Pelissä on myös pieniä roolipelimäisiä piirteitä, sillä kunkin lennetyn tehtävän jälkeen pilotit saavat sekä kokemusta että stressiä. Lentäjät nousevat seuraavalle kokemustasolle, kun lentoja on takana tarpeeksi. Raukkoja ei kannata kuitenkaan kiusata liikaa, sillä jokainen tehtävä nostaa pilottien stressiä. Hermojen kiristyminen aiheuttaa ensin lentäjän ominaisuuksien laskemisen, mutta lopulta raukka ei kykene edes lentämään ja joutuu pakkolomalle.

Kaikki lentokoneet eivät välttämättä palaa takaisin, mutta tippuneet pilotit on onneksi mahdollista pelastaa. Pelastaminen on hyvin epävarmaa ja jollei se onnistu, on kyseinen lentäjä loppukampanjan ajan poissa pelistä. Lentäjien menettämisen pelko luo peliin runsaasti draamaa ja jännitystä ja pienistä lentäjistään on väkisinkin huolissaan.

Loppupuhuttelu

Phantom Leader kuvaa mielestäni onnistuneesti Vietnamin ajan ilmasotaa ja se onnistuu abstraktiudestaan huolimatta luomaan hyvän kuvan pommituslennoista. Pelin tärkeimmät ominaisuudet toimivat todella hyvin ja ne tuntuvat tukevan hyvin toisiaan, sen sijaan että ne olisivat vain päällekkäin liimattuja ominaisuuksia.

Peli on myös todella helppo oppia ja säännöt muistaa jo parin tehtävän jälkeen. Yhden tehtävän pelaa läpi parissakymmenessä minuutissa ja kokonaisen kampanjan ehtii pelaamaan illan aikana.

Faktat Phantom Leaderista

Pituus: 20+ min

Pelin idea

Pelaajat lähtevät liikkeelle pelilaudan omalta puoleltaan kotiriviltä. Näillä riveillä sijaitsevat myös molempien pelaajien tukikohdat. Pelin voittaakseen on valloitettava vastustajan tukikohta, tai kolme vierekkäistä laattaa hänen kotiriviltään tai tuhota kaikki vastustajan yksiköt. Käytettävissä on skenaariosta riippuen erilaisia jalkaväen yksiköitä. Lisäksi erilaisia moottorilla kulkevia pelejä löytyy tiedustelujeepistä telakuorma-auton kautta tankkiin asti.

Pelin moottori ovat kortit, jotka jakautuvat toiminto- ja yksikkökortteihin. Toimintokortit jakaantuvat kolmeen eri kategoriaan: operaatio, taistelu ja yllätys. Kortteja on pelissä 240 kappaletta. Korttien pelaaminen maksaa ja pelaajilla on käytössään tätä varten pisteitä. Pisteitä saa lisää valtaamalla lisää alueita ja tuhoamalla vastustajan yksiköitä. Jotkin kortit antavat myös pisteitä.

Pelilauta on modulaarinen ja sen koko vaihtelee skenaarion mukaan. Kaksipuolisia laattoja on yhteensä 36 kappaletta ja tyypillinen pelialueen koko on 5 × 6 laattaa. Pelilaudan rakentelu vie alkuun jonkin verran aikaa. Samoin skenaarioon kuuluvien korttien etsintä. Muutaman pelin jälkeen alkuvalmistelut sujuvat jo muutamassa minuutissa. Ajallisesti setup on varmaankin Memoir ’44:n luokkaa.

Taisteluvaihe on monipolvinen ja alkuun on hieman hankala muistaa kaikkia vaiheita. Mukana seuraa ohjekortti, jonka avulla eri vaiheita on helpompi seurata.

Pohdintaa

Memoirin myytyäni olen etsiskellyt seuraajaa kevyen sotapelin kategoriassa. Tällä hetkellä valitsisin kevyeksi sotapeliksi empimättä Panzer Generalin. Se on Memoiria huomattavasti syvällisempi ja antaa pelaajalle enemmän vapauksia strategian suhteen. Taisteluissa on käytössä ns. battle back ja muut sopivat yksiköt voivat antaa tulitukea. Enemmän tappiota kärsinyt osapuoli joutuu perääntymään, jos ei tuhoutunut kokonaan. Taistelujen voittamiseen tarvitaan sopivia kortteja — siis hieman onnea. Onnikaan ei tosin auta, jos ei ole tarpeeksi pisteitä jäljellä korttien pelaamiseen.

Muutaman pelin kokemuksella on selvinnyt, että pisteitä on hankalaa saada riittämään kaikkeen haluamaansa. Tästä seuraa se, että päällä on jatkuvasti semmoinen
pieni ahdistus. Yltiöpäinen hyökkääminen ja korttiensa pois pelaaminen voi kostautua vastustajan vuorolla. Uusia kortteja saa näet nostaa vasta seuraavan oman vuoronsa alussa.

Kortit ja countterit ovat hyvälaatuisia ja selkeitä. Pelilaudan palaset ja pistelaskulauta tahtovat käpristellä, vaikka ovat melko paksua pahvia. Se ei kuitenkaan vaikeuta pelaamista. Pelilaatikossa ilmoitettu kesto 45-60 minuuttia on mielestäni optimistinen. Ainakaan aluksi tätä ei pelaa alle tuntiin millään. Tosin kokemusta on
toistaiseksi vain parista skenaariosta.

Pelissä on omat säännöt myös yksinpeliin. Se toimii mainiosti. Kaiken kaikkiaan erittäin mukava tuttavuus, jota voi suositella kevytsotaa harrastaville pelureille.

Faktat Panzer Generalista

Pituus: 45-60 minuuttia, oikeassa elämässä vähän kauemmin.

Kaupunkia edustavat kortit, joihin on kuvattu sen eri osia ja rakennuksia. Joukkoja komennetaan korteilla, jotka on jaettu, kampanja- (campaign), ryhmitys- (formation) ja taistelukortteihin (combat). Aika etenee omalla kortillaan, jossa etenevät myös tulipalot.

Pelin kulku

Peruspeli kestää kolme kierrosta ja täysi versio kuusi kierrosta. Täyttä versiota pelattaessa peliin tulee lisää taistelukortteja. Peli jakautuu kahteen eri vaiheeseen: strategiaan ja taisteluun. Strategiavaiheessa pelaajat mm. nostavat uuden kampanjakortin sekä täydentävät, huoltavat ja ryhmittävät joukkojaan. Taisteluvaiheessa pelaajat tuovat peliin lisää yksiköitä, tuhoavat vastustajan yksiköitä, käyttävät tarkka-ampujaa, koettavat saada tulipaloja aikaan tai sammuttavat niitä. Tarkka-ampujalla voi yrittää tuhota esimerkiksi vastustajan kenraaleita.

Saksalaiset ryhmittävät aina joukkonsa ensin, mutta neuvostoliittolaiset tuovat omat joukkonsa kaupunkiin ensimmäisenä. Pelin alussa käytettävissä olevat joukot ovat aina samat. Eri yksiköiden päälle asetetaan vielä johtaja eli kenraali.

Ryhmittymisen jälkeen setvitään ryhmityskorteissa mahdollisesti olevat toiminnot. Esimerkiksi Neuvostoliiton kortissa saattaa olla kaksi kypäräää ja yksi sanko. Tämä tarkoittaa että neuvostoliittolaiset tuovat kyseiseen kaupunginosaan kaksi yksikköä ja siirtävät tulipalon sammuttamiseen tarkoitettua sankoa yhden pykälän eteenpäin.

Kampanjakorteilla on omat vaikutuksensa. Edellä mainittuja toimia kuvataan pahvisilla counttereilla, joita liikutellaan ja asetellaan peliin kuuluvien paperisten alustojen ja korttien päällä. Tämän jälkeen selvitetään taistelun intensiteetti. Se ratkaistaan omasta pakastaan nostetulla verilöylykortilla (carnage). Kortissa on numero 2-4 välillä, joka ilmoittaa taistelun keston ja tulipalojen määrän. Jokaisesta infernoon asti ehtineestä tulipalosta hyötyy Saksa. Kortti määrittää myös pelaajan jolla on aloite.

Omalla vuorollaan voi pelata taistelukortin tai nostaa lisää kortteja. Taistelukorttien määrä on yksikkökohtainen. Joillekin yksiköille voi pelata enemmän kortteja kuin toiselle. Kolmas vaihtoehto on suorittaa hold-toiminto. Tämä toiminto siirtää taistelun ”kelloa” yhden pykälän eteenpäin ja antaa kortin nostajalle jonkin toiminnon. Kun taistelun ”kello” on kulunut loppuun ratkaistaan taistelu noppien avulla.

Osapuolet saavat noppia sen mukaan miten taistelu on sujunut. Neuvostoliitto saa aina vähintään jokaisen rakennuksen ilmoittaman määrän noppia. Saksa voi nostaa noppiensa määrä saamalla mahdollisimman monta infernoon asti levinnyttä tulipaloa. Lisäksi ratkaisevat joukkojen määrä ja huollettujen ryhmitysten lukumäärä. Voittaja on pelaaja, jonka heitoissa on suurin luku. Tasatilanteessa heitetään uudestaan.

Jos Saksa voittaa taistelun, otetaan tilalle uusi kortti. Jos kyseessä oli kortti, jonka alue rajoittuu Volgaan, se suljetaan ja se on pois pelistä. Hyvällä onnella pakasta saattaa nousta suoraan tällainen sulkukortti. Saksa voittaa pelin, jos se saa suljettua kaikki alueet pelikierrosten aikana.

Havaintoja pelistä

Sääntökirja on valitettavasti mustavalkoinen (netistä saa väriversion). Säännöt on selitetty perinpohjaisesti esimerkkien avulla, mutta loogisuutta olisi voinut hieman parantaa. Yhtä kaikki lukemalla sääntökirjan peliä pystyy pelaamaan, mutta pientä vaivaa se vaatii.

Pelin parisataa korttia ja reilu kolmisenkymmentä ”postikorttia” eivät laadullaan häikäise, sillä niillä on taipumus taipua kaarelle. Countterit, joita on liki 200, ovat paksua pahvia ja hyvin selkeitä. Pelialustat ovat ohuita, käytännössä paperia.

Peli soljuu vauhdikkaasti eteenpäin. Loppujen lopuksi pelaajalla ei ole aivan älyttömästi valintoja tehtävänä. Toisaalta ne vähätkin saattavat olla vaikeita. Interaktiota on pelissä mukavasti. Varsinkin neuvostoliittolainen saa nyppiä saksalaiselta usein kortteja pois kädestä. Ja sekös kyrsii, kun ne hyvät hyökkäyskortit lennähtävät poistopakkaan.

Ajoitus pelissä tuntuu olevan tärkeää. Pitää miettiä milloin olisi järkevintä pelata, nostaa lisää tai suorittaa hold-toiminto. Filleriksi pelistä ei ole sillä vääntö kestää peruspelissäkin yleensä vähintään tunnin verran.

Muutaman matsin jälkeen pelistä on jäänyt mukava kutina. Aika näyttää tuleeko tästä pelihyllyn ehdoton pönkkä. Pelin kotisivuilla on kaksi valmista skenaariota myös yksinpelaamiseen. Ja tietysti lisäosa on jo suunnitteilla. Sen aiheena on Midwayn taistelu.

Faktat Hell of Stalingradista

Pituus: 60-180 min

Pelin kulku

Waterloo kuvaa päivää, jona Waterloon historiallinen taistelu käytiin ja käytännössä pelaajat edustavat joko Napoleonin Ranskaa tai liittoutuneita Waterloon maisemissa. Peliä pelataan vuoroissa, jotka kuvaavat yhtä tuntia taistelukentällä. Jokainen vuoro jakautuu seitsemään vaiheeseen, jotka käydään aina samassa järjestyksessä läpi. Nämä vaiheet ovat toimintolaattojen ottaminen, preussilaisten vahvistusten saapuminen liittoutuneille, jalkaväen yhteislaukaus, pelaajien toiminnot, muodostelmien vaihtaminen, voittoehtojen tarkistus ja vuoron päättäminen.

Pääosa taistelun tapahtumista toteutetaan jokaisen vuoron neljännessä vaiheessa eli pelaajien toimintovuorojen aikana. Pelissä on mielenkiintoinen mekaniikka, jossa ei-aktiivinen pelaaja nostaa pussista laatan, joka määrittää kuinka monta toimintoa aktiivinen pelaaja voi tehdä (kahdesta viiteen). Näin ollen aktiivinen pelaaja ei tarkkaan tiedä, kuinka monta toimintoa hänellä on käytettävissään ja omien siirtojen suunnitteleminen vaikeutuu merkittävästi. Käytännössä pelaajat voivat toiminnoillaan liikuttaa joukkojaan laudalla, hyökätä vihollisen kimppuun, ampua tykistöllä, muuttaa joukko-osastojen muodostelmaa tai vahvistaa joukkojaan.

Pelaajat käyttävät toimintoihinsa toimintolaattoja kolmessa eri värissä (vihreä, punainen ja purppura), jotka he saavat käyttöönsä jokaisen vuoron alussa. Pelaaja voi käyttää laattoja eri toimintojen tekemiseen siten, että vihreillä laatoilla voi tehdä käytännössä mitä tahansa toimintoja ja muita värejä voi käyttää tiettyjen toimintojen tekemiseen. Jokainen pelaajien toimintovuoro kestää niin pitkään, että toiselta pelaajalta loppuu vihreät laatat eikä hän kykene omaa toimintovuoroaan pelaamaan, mikä käynnistää myöhemmät vuoron vaiheet.

Pelin kannalta erityinen seikka on yksiköiden erityisominaisuudet ja niiden oikeanlainen käyttö. Pelissä on mukana jalkaväkeä, ratsuväkeä, tykistöä ja johtajia, jotka kaikki ovat omalaatuisia ja joiden käyttämiseen liittyy omat niksinsä. Oleellista on, että yksiköt ovat oikeassa muodostelmassa, jotta ne ovat tehokkaita muita yksiköitä vastaan. Jalkaväen pitää esimerkiksi olla puolustuksellisessa muodostelmassa, jotta se pärjää ratsuväkeä vastaan. Virheet pelilaudalla kostautuvat herkästi suurina tappioina etenkin, jos pelaajan noppatuuri on juuri kyseisellä hetkellä heikkoa. Johtajilla on myös tärkeä merkitys pelin kulussa, sillä johtajat kykenevät aktivoimaan kaksi aluetta ja niiden joukot normaalin yhden alueen sijaan.

Kuten kaikkien muidenkin sotapelien kohdalla, Waterloo ratkaistaan sotimalla ja sotiminen toteutetaan pelissä heittämällä noppaa ja selvittämällä lopputulokset suhteellisen monen erilaisen taulukon avulla. Taulukot ovat kohtuullisen yksiselitteisiä, mutta niiden käyttäminen hidastaa peliä melkoisesti eikä lukeminenkaan ole aina tavattoman helppoa.

Peli voi päättyä monella tapaa. Käytännössä liittoutuneita pelaava pelaaja voittaa pelin, jos hän onnistuu puolustamaan asemiaan pelin viimeisen vuoron loppuun. Näin kuitenkin käy ani harvoin ja peli päättyy yleensä muiden voittoehtojen täyttymiseen, joita on riittävän monen vihollisyksikön tuhoaminen tai tiettyjen ennalta määrättyjen tavoitekaupunkien valtaaminen pelilaudalta. Voittoehdot voivat toteutua yllättävän nopeasti, jos toinen taistelun osapuolista tekee ratkaisevia virheitä, mutta toisaalta taistelut raivoavat yleensä useamman tunnin ajan, ennen kuin kumpikaan osapuoli saavuttaa oman tavoitteensa.

Lintuperspektiiviä taistelukentälle puoliltapäivin. Kuva: Andy Daglish / BGG

Mielenkiintoinen uusi aluevaltaus ja aito eurosotapeli

Waterloo on peli, jossa ensimmäisenä pistävät silmään hyvin toteutettu pelilauta ja upeat puiset komponentit. Pelin säännöt ovat normaalia perhepeliä huomattavasti mutkikkaammat eikä peli aktiiviselle lautapeliharrastajallekaan ole helppo, vaan pelin oppiminen vaatii taatusti useamman pelikerran. Peli on kuitenkin huomattavasti yksinkertaisempi kuin monet tyypilliset sotapelit ja siinä on monesta europelistä tuttuja elementtejä, jotka helpottavat aktiivisen lautapelaajan elämää.

Peli on onnistunut yhdistelmä sotapeliä ja europeliä. Erityisen onnistuneita piirteitä pelissä ovat toimintojen määrän vaihteleminen siten, että aktiivinen pelaaja ei tarkkaan tiedä niiden määrä sekä erilaisten sotaväen lajien selkeästi erottuvat ominaisuudet, joilla on historiallinen ja suhteellisen looginen tausta. Näillä aineksilla jokaisesta pelikerrasta tulee erilainen ja pelissä korostuu taito tuurin sijaan.

Waterloo ei kuitenkaan ole peli heikkohermoisille, sillä huonon noppatuurin päivänä peli voi olla todella armoton; erityisesti niissä tilanteissa, kun pelaaja tekee virheen ja heittää vielä päälle huonosti noppaa virheen seurauksia selviteltäessä. Tavatonta ei ole, että pelaajalta tuhoutuu valtaosa etulinjan jalkaväestä vastustajan ratsuväen rynnäkköön, jos jalkaväki on epähuomiossa jätetty väärään muodostelmaan seisomaan. Ensi alkuun pelissä tuntuisi olevan liiankin kanssa tuuria, mutta kokemus auttaa käyttämään yksiköitä oikein ja siten vähentämään noppien mukanaan tuomaa tuurielementtiä.

Jännittävää Waterloossa on myös se, että alkuhämmennyksen jälkeen peli vangitsee Waterloon taistelun hengen suhteellisen hyvin. Pelin tilanteet vaihtelevat mukavasti eikä kummankaan puolen pelaaja voi missään vaiheessa olla täysin varma voitostaan ja siten sortua lipsahduksiin omassa pelissään. Waterloon parissa kuluu muutama tunti oikein rattoisasti ja pelin jälkeen pelaajat viettävät yleensä tovin pelin tiukkoja tilanteita analysoiden, mikä kielii hyvästä pelistä ja mieleenpainuvasta pelielämyksestä.

Waterloon taisteluja lähikuvassa. Kuva: Andy Daglish / BGG

Lisää Wallacen sotapelejä

Waterloo tulee saamaan jatkoa vuonna 2010, kun Waterloon seuraksi julkaistaan Gettysburgia käsittelevä kahden pelaajan sotapeli. Pelin luvataan olevan erilainen kuin Waterloo, mutta todennäköisesti monet Waterloossa olevat elementit ovat myös uudessa pelissä läsnä. Varmaa ainakin on, että Waterloosta tutut puiset komponentit ilahduttavat jälleen lautapeliharrastajia.

Faktat Waterloosta

Pituus: 120-240 min

Pelin idea

Pelin idea on kerätä vastustajaa enemmän pisteitä, joko tuhoamalla tämän yksiköitä tai ottamalla haltuun strategisia kohteita pelilaudalla. Pelaajilla käytössä olevat yksittäiset joukot ovat suurimmillaan ryhmän suuruisia. Skenaariosta riippuen käytössä on kivääri- ja konepistooliryhmiä, pst-tykki, heittimiä, kevyitä ja raskaita konekiväärejä ja niin edelleen. Ajoneuvoista on tarjolla kaikkea hevoskärryistä tankkiin. Tykistö on off-board eli se ampuu laudan ulkopuolelta. Lentokoneita ei tässä pelissä ole. Ne tulevat sitten Kurskin myötä.

Kyseessä on taktisen tason peli. Pelin kesto on tarkasti rajattu, se kestää tasan viisi kierrosta, jos toinen pelaaja ei tuhoudu tai saavuta voiton edellyttämää tavoitetta ennen sitä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että peli olisi erityisen lyhyt kestoltaan.

Pelin kuvitus on tyylikästä. Countterit ovat selkeitä ja paksua pahvia. Pelin mukana tulee useita valmiita pelilautapaksuisia karttoja. Vaikka ne ovat todella tukevaa tekoa, niillä on taipumus mennä kaarelle. Useissa skenaarioissa pelilautoja myös yhdistellään isommiksi kartoiksi. Pistelaskua varten pelaajilla on alusta, jota käytetään myös toimintapisteiden laskemiseen.

Pelin moottori ovat juuri nuo command- ja action-pisteet. Command-pisteet määräytyvät skenaarion alustuksessa, mutta ne vähenevät, jos menettää yksiköitä. Action-pisteitä on yksiköllä oletuksena aina 7. Halutessaan action-pisteet voi myös määrittää heittämällä kahta noppaa. Jokaisella yksiköllä on ”hintansa”, liikkuminen ja ampuminen ”maksaa” toimintapisteitä. Pelissä on lisäksi jonkin verran kortteja, joilla pelaaja voi saada ekstraa toimiinsa. Korteilla voi esimerkiksi ampua ilmaiseksi käyttämättä pisteitään. Ammuttaessa yksikön tulivoimaan lisätään kahden nopan tulos ja sitä verrataan kohteena olevan yksikön puolustukseen.

Kenelle?

Sotapelejä arvostellessa on vaikea välttää vertailua genren muihin peleihin. Jos Memoir’44 alkaa tuntua turhan simppeliltä Conflict of Heroes voisi olla se seuraava askel. Conflict of Heroesissa pelaajilla on jo alkuasettelussa huomattavasti enemmän vapauksia. Yksiköt voi yleensä sijoittaa, tietyillä reunaehdoilla, pelilaudan omalle puoliskolle vapaasti. Yksikköjä on myös mahdollista piilottaa. Tässä on pieni sudenkuoppa. Joskus piilotettu yksikkö saattaa unohtua ja vihulainen pääsee yllättämään. Valmiiksi maalatut kartat nopeuttavat peli aloittamista Memoir ’44:n laattarumbaan verrattuna. Jos Conflict of Heroesista innostuu, kannattaa tutustua myös Combat Commanderiin.

Conflict of Heroesin sisältöä. Kuva: Academy Games

Miinuksia?

Skenaarioissa, joissa toinen pelaaja (yleensä Neuvostoliitto) on asettunut selkeästi puolustukseen, ei tunnu alussa tapahtuvan mitään. Saksa etenee ja Neuvostoliiton pelaaja passaa aina siihen asti, kun on hyvä hetki hyökätä piilossa olevilla yksiköillä. Toisaalta on jännittävääkin edetä tietämättä kaikkea, mitä edessä on. Pelien kesto on yleensä vähintään tunti.

Sääntökirja on hyvinkin havainnollinen ja yhtiön kotisivuilta on ladattavissa päivitetty versio säännöistä. Jos pelaajilla ei ole sotapelikokemusta, saa sääntöjä tavata tuon tuosta. Peliä ei voi sanoa helpoksi oppia, jos verrataan sitä tavalliseen saksalaistyyppiseen peliin. Jos kipinää on ja teema kiinnostaa, pelin kuitenkin hanskaa kivuttomasti.

Lisäosia tulossa

Perupeliin on olemassa jo pari laajennosta: Conflict of Heroes Expansion: Map #6 — The Swamp ja Conflict of Heroes: Price of Honour — Poland 1939. Niistä ei minulla ole kokemusta. Jos perussetti ei jaksa innostaa, seuraavat osat ovat jo tulossa markkinoille: Storms of Steel! — Kursk 1943, First Men In — Normandy 1944, Under Burning Skies — Africa 1942 ja Isle of Doom — Crete 1941. Lisäksi pelisysteemiä ollaan laajentamassa myös toisen maailmansodan jälkeisiin sotiin, kuten Vietnamiin, Irakiin ja Bosniaan.

Faktat Conflict of Heroes: Awakening the Bear — Russia 1941-1942

Pituus: 30 – 120 minuutia

Talvisota-osan kansi. Kuva: Mikugames

Vasta nyt, kuusi vuotta myöhemmin ja monien muutosten jälkeen, alkaa syntyä jotakin mielenkiintoista, sekä historian tarkkuuden kannalta, että myös pelinä. Jotain vikaa täytyy olla kun lähtee tällaiseen leikkiin mukaan. Olisihan talvisota-peli ollut ihan tarpeeksi. Kuulun niihin jotka pelaavat mieluummin lautapelejä kuin tietokonepelejä, vaikka niitäkin tulee joskus pelattua. Vastakohtana TV- ja tietokonepeleihin lautapeleissä on se hienous, että niissä on muokkausmahdollisuuksia esimerkiksi sääntöjen kannalta ja sosiaalinen aspekti on suurempi.

The Finnish Trilogy 1939-1945® käsittää kolme isoa lautasotapeliä. Pelimaailmassa näitä pelejä kutsutaan monsteripeleiksi. Iso pelikartta, joka kuvaa Suomea ja sen lähialueita, on jaettu pieniin heksoihin, joissa liikutellaan pahvista tehtyjä pelinappuloita, jotka tarkoittavat erikokoisia maa-, meri- ja ilmavoimien joukko-osastoja.

Jatkosota-osan kansi. Kuva: Mikugames

Nappuloiden alkuasetelmat ovat tehty historian tarkkuudella. Kumpikin osapuoli päättää sitten itse strategian ja taktiikan pelin aikana. Hyökkäävä osapuoli (joka talvisodassa on Neuvostoliitto ja jatkosodassa Suomi/Saksa ja sitten lopussa Neuvostoliitto) yrittää kerätä niin paljon pisteitä kun mahdollista saadakseen puolustajan kumoon. Pisteitä saa kaupungeista, tärkeistä rautatiesolmuista, tehtaista, satamista ja esikunnista.

Jokainen pelivuoro kuvaa noin yhden viikon ajanjaksoa, eli kaikki kuukaudet on jaettu neljään osaan. Talvisota-peli voi kestää korkeintaan 16 pelivuoroa, mutta voi myös loppua huomattavasti aikaisemmin riippuen pelitilanteesta. Jokaisessa trilogian pelissä on myös pienempiä skenaarioita (vähemmän nappuloita ja pienempi pelikartta), jotka voidaan pelata jopa yhdessä tai kahdessa illassa. Koko kampanjaan saa kuitenkin varata peliaikaa vähintään tunti jokaista pelivuoroa kohden.

Lapin sota -osan kansi. Kuva: Mikugames

Koko idea näillä kolmella pelillä on, että voi mennä takaisin historiassa ja simuloida näitä Suomelle hyvin tärkeitä ja ratkaisevia taisteluita. Meneekö paremmin vai huonommin kuin todellisuudessa tapahtui?

Lisätietoa pelitrilogiasta löytyy pelit julkaisevan Mikugamesin kotisivuilta. Sivuilta löytyy myös mahdollisuus ennakkotilauksen tekemiseen. Pelien painattaminen edellyttää vähintään 450 ennakkotilausta ensimmäiselle osalle. Talvisodalla on nyt noin 440 ennakkotilaajaa, joten  paljon ei puutu.