Elokuvan ykköskohderyhmään kuuluva viisivuotias koepelaaja innostui pelistä kovasti, joten jossain kohtaa on ainakin onnistuttu.

Pelin idea

Cars 2 World GP on yksinkertainen heitä-noppaa-ja-liiku-peli, jossa pelaajat ohjastavat kuutta autoa kisassa mestaruudesta. Autoja on aina pelissä kuusi, pelaajamäärästä riippuu ohjaavatko pelaajat yhtä vai kahta autoa. Osa autoista voi olla mukana, vaikka eivät kuulukaan kenellekään pelaajista.

Pelissä ei ole mitään konstikasta: heitä tavallista kuusisivuista noppaa, liikuta autoa nopanheiton verran. Kuhunkin ruutuun mahtuu vain yksi auto ja ruuhkatilanteessa joutuu jäämään edelliseen vapaaseen ruutuun. Kisa kestää yhden kierroksen. Matkalla on kaksi varikkoa, joista toisella on pysähdyttävä yhden vuoron ajaksi.

Kisan jälkeen autot saavat pisteitä sijoituksensa mukaan. Kahden kisan yhteispisteet ratkaisevat voittajan.

Helppoa rallia

Peli on erittäin helppo ja kohderyhmä pystyy pelaamaan sitä pienellä treenillä ilman aikuisten apua. Harva aikuinen tätä peliä jaksaakaan pelata. Pelissä ei ole oikeastaan minkäänlaista päätöksentekoa, ainoa valinnanpaikka on varikkopysähdyksissä. Pelin voittaa se, joka heittää parhaiten noppaa.

Jos pelkkä nopanheitto jaksaa viehättää, pelin puitteet ovat kunnossa. Autot ovat jalustalla seisovia pahvilätkiä, mutta testipelaaja hyväksyi tällaisen ratkaisun ja piti pelin ulkoasua kiehtovana. Autot-fanitus on käytännössä pakollinen vaatimus pelistä nauttimiselle, muuten tästä ei saa mitään irti.

Jos lähipiirissäsi on noin kuusivuotias Autot 2 -fani, iskemällä Cars 2 World GP:n pöytään saat varmasti ihailua ja arvostusta osaksesi.

Pelistä on olemassa myös matkaversio, joka eroaa isosta versiosta ainakin siinä, että pelaajia mahtuu mukaan vain neljä.

Faktat Cars 2 World GP:stä

Pituus: 15–30 minuuttia.

Pelin idea

Pelaajat etenevät pelilaudalla ja keräävät eläinlaattoja vastaamalla oikein kysymyksiin. Tehtäväkorteissa on aina kuva ja neljä kysymystä kuvaan liittyen. Pelilaudan ruutu kertoo, mikä kysymyksistä kysytään. Kissakysymyksissä luetellaan asioita, hevoskysymyksissä pitää keksiä ja kertoa, kanakysymyksissä on sekalaisia tehtäviä ja koirakysymyksissä pitää kertoa kuvasta.

Esimerkiksi kortissa, jossa on polkupyörän kuva, kissakysymyksessä pitää keksiä kolme asiaa, joissa on pyörät. Hevoskysymyksessä pitää kertoa, miksi pyöräillessä täytyy käyttää kypärää. Kanakysymyksessä pitää kysyä, monellako pelaajista on polkupyörä ja koirakysymyksessä pitää kertoa, mitä kuvan pyörän ohjaustangosta roikkuu.

Kysymykset eivät siis ole perinteisiä tietokilpailukysymyksiä, vaan paremmin lasten maailmaan sopivia. Pelinjohtajalla on paljon vapautta tasoitella peliä kaikille osallistujille sopivaksi.

Hyvä tietovisa

Ensimmäinen tietopelini on oivallisen opettavainen peli, jos vain käsillä on sopiva lauma pikkutietäjiä. Yhdelle aikuiselle ja lapselle peli toimii jotenkuten, parempi on jos mukaan saadaan vähintään kaksi lasta. Pelinappuloita on neljälle.

Pelin säännöt ovat hivenen sekavat ja antavat pelistä vähän hämmentävän kuvan. Jäi vähän epäselväksi, mikä säännöissä erikseen mainittujen kulmaruutujen varsinainen merkitys on. Onneksi yksityiskohdilla ei tässä pelissä ole niin väliä.

Pääasia, eli kysymyskortit, on toteutettu oikein fiksusti. Pelissä on hyvää aikuisten ja lasten välistä vuorovaikutusta ja opettavaisia kysymyksiä, jotka herättelevät lasta ajattelemaan asioita. Ensimmäistä tietopeliä on helppo suositella lapsiperheisiin, joista löytyy useampi suunnilleen samanikäinen, noin 4–8-vuotias lapsi.

Kuva: Tactic

Faktat Ensimmäisestä tietopelistäni

Pituus: 20 minuuttia.

Pelin idea

Pelaajat aloittavat yhdellä laatalla: tukikohta perustetaan vuoren juurelle. Siitä lähdetään rakentamaan tunneleita vuoreen ja teitä vuoren ulkopuolelle. Vuoron aikana pelataan laatta ja heitetään noppaa ja siirretään voutia. Hyvin yksinkertaista. Voudin siirtäminen sekä tuottaa rakentamista auttavia resursseja että määrää seuraavalla vuorolla rakennettavan laatan.

Laatoista muodostuu tieverkostoa vuoren ulkopuolelle. Kun tien jatkoksi pelaa kylän, tienaa maanviljelyspistekortin. Mikäli kylä on joella, saa mahdollisuuden tienata kultaa. Jos kylä on pellolla, saa mahdollisuuden tienata ohraa. Tornin pelaaminen tuottaa sotimispistekortin. Mikä tahansa laatta metsässä tuottaa metsäsavottapistekortin, mikä tahansa laatta laudan ulkoreunalla tuottaa rajavartiopistekortin. Jos tieverkosta tekee renkaan, saa eläintenkasvatuspistekortin.

Vuoren sisällä pajan pelaaminen tuottaa metallityöpistekortin ja mahdollisuuden tienata metallia. Vuori on jaettu kuuteen sektoriin ja ensimmäinen jokaiselle sektorille pelattu laatta tuottaa pistekortin kaivostoiminnan laajentamisesta.

Tuotanto liittyy voutiin. Vouti kiertää pelilaudan reunaa ja mikäli vouti astuu ruutuun, jossa on pelaajan pistekilpi, pelaaja saa yhden resurssilätkän. Resursseilla voi ostaa vuoron alussa laattoja: ohralla voi ostaa vuorilaatan, metallilla maastolaatan ja kullalla kumman tahansa. Resurssit pelastavat, jos jumiutuminen uhkaa ja nopanheitto antaa ihan vääränlaisia laattoja.

Kuninkaanvaalit

Loppupisteytys on monivaiheinen ja perustuu pelin aikana kerättyihin pistekortteihin. Niiden arvot vaihtelevat hieman, joten aina on pientä epävarmuutta siitä, kuinka monta pistettä kullakin pelaajalla on. Sotavoima on suoraan voittopisteitä, mutta muut kategoriat tuottavat pisteitä vain sille pelaajalle, jolla on kategoriassa eniten pisteitä.

Näin lasketaan pisteet. Kun pisteet on laskettu, vähiten pisteitä saanut pelaaja putoaa pelistä. Jos tällä pelaajalla oli enemmistö jossain lajissa, katsotaan, kenelle enemmistö ja lajin pisteet siirtyvät. Uuden pisteenlaskun jälkeen vähiten pisteitä kerännyt putoaa pois ja enemmistöt katsotaan uudestaan ja jäljelle jääneistä kahdesta pelaajasta enemmän pisteitä kerännyt on vuoren kuningas.

Menestys vaatii siis hivenen tuuria, mutta myös monipuolista pisteiden keruuta. Tässä pelissä tasapainoisuus ei kuitenkaan auta, vaan siitä seuraa todennäköisesti nolo tappio, kun on vähän kaikkea, eikä mistään enemmistöä.

Vouti, laattoja ja nappuloita. Kuva: Mikko Saari

Tuuria ja turhautumista

Kings of Mithril on tuuripeli. Pelkkä nopparalli se ei ole, vaan peliä voi pelata paremmin tai huonommin, mutta paljon on noppien armoilla. Vouti määrää paitsi resurssintuotannon, myös seuraavat laatat. Hyvä pelaaja pitää huolen, että kaikenlaiset palat sopivat valtakunnan jatkoksi, muuten voi tulla turhauttavia tilanteita, joissa vuoro toisensa jälkeen tulee huonoja paloja.

Toistaiseksi noppien armoilla oleminen on kuitenkin ollut ihan hauskaa. Vuoro toisensa jälkeen saa mutkia, mutta sellaista se on. Vuoroja riittää kuitenkin sen verran paljon, että tuuri ehtii vähän tasottua ja kunhan ei pelaa itseään ihan umpikujaan, hyvällä tuurilla nousee heikommastakin asemasta voittoon. Resursseja tässä pelissä saa vähän ja niitä kannattaa vähän säästellä, niin pystyy pelastamaan itsensä hankalasta paikasta.

Pelaajien välistä vuorovaikutusta on vähänlaisesti. Jos pelaajat aloittavat eri puolilta lautaa, valtakunnat eivät juuri kohtaa. Lähinnä vuoren sisällä tulee tungosta, jos kaikki pelaajat rakentavat kaivostunneleita ahkerasti. Nelinpeliä en ole kokeillut, siinä tungosta ja blokkailua on varmasti enemmän. Kaksin- ja kolminpelissä vuorovaikutusta ei ollut käytännössä lainkaan.

Yhteenveto

Kings of Mithril on kevyt peli, joka yllätti minut hauskuudellaan. Tavallaan tuntuu, että peli on hölmö noppapeli, mutta jokin siinä viehättää. Ulkoasultaan peli on aika hauskan näköinen (ja tunnistettavaa Mindwarrior-tyyliä) ja plussaa tulee johdonmukaisuudesta, kun kolmiolaattapelissä heitellään nelisivuisia pyramidinoppia. Nopea peliaika ainakin pelasti paljon.

Kings of Mithril on selkeästi enemmän perhepeli kuin peliharrastajapeli. Jos kaipaa pelaajien välistä vuorovaikutusta, pelin voi jättää väliin surutta, samoin tuurin määrä on joillekin varmasti liikaa. Alle tunnin perhepelien sarjassa Kings of Mithril on aivan pätevä ehdokas.

Faktat Kings of Mithrilistä

Pelin idea

Roope-setä Liikemiespeli on pohjimmiltaan Monopoli-kopio, jossa kierretään pelilautaa, ostetaan osakkeita, tienataan rahaa, varotaan toisten omistamia ruutuja ja luetaan tapahtumakortteja. Pelikellona toimivat laudan keskelle kasatut kultarahat, joita pelin aikana kerätään. Kun viimeinen kultaraha siirtyy laudalta pelaajan kassaan, peli on loppu ja pelaaja, jolla on eniten rahaa, osakkeita ja kultarahoja voittaa pelin.

Pelilaudalla on erilaisia omistettavia kohteita: margariinitehdas, Ankka-Air, Pelle Pelottoman työpaja, Uutis-Ankka ja niin edelleen. Jokaisesta on tarjolla viisi osaketta. Kun ruutuun osuu, joutuu maksamaan osakkeenomistajille, jos näillä on enemmän osakkeita kohteesta kuin itsellä on. Sen jälkeen saa ostaa osakkeen.

Jokainen osake tarjoaa jonkun edun pelin aikana: esimerkiksi Ankka-Air notkistaa liikkumista, Miljardööriklubilla voi ryöstää rahaa muilta pelaajilta ja Uutis-Ankalla voi nostaa kaksi tapahtumakorttia ja valita paremman. Osakkeiden edut ovat kertakäyttöisiä, mutta jos omistaa kohteesta enemmistön eli kolme osaketta, etua saa käyttää vapaasti vaikka joka vuoro.

Pelilaudalla on myös muita ruutuja: rahantuottoruutuja, perintäruutuja joissa pääsee rokottamaan muita pelaajia ja luonnollisesti tapahtumakorttiruutuja, joissa pääsee nostamaan tapahtumakortteja. Ne taas siirtävät rahaa ja osakkeita pelaajilta toiselle, tuovat rahaa ja vievät rahaa. Kaikki on mahdollista…

Kaoottista kiusantekoa

Roope-setä on hyvin kaoottinen peli, jossa tilanteet muuttuvat nopeasti. Pelaajalla voi mennä hyvin, kunnes hän nostaa tapahtumakortin, joka määrää maksamaan 30 000 pankkiin, joka johtaa osakkeiden myymiseen ja kas, kohta pelaaja onkin aivan vailla osakkeita. Toisaalta hankkimalla runsaasti osakkeita pääsee vahvaan asemaan, josta pystyy pitämään kiinni. Pelissä on vahva rikkaat rikastuu -ilmiö ja krooniseen rahapulaan ajautuminen on helppoa.

Jotain onnea tuo se, että kultarahoista ei joudu koskaan eroon jos ei itse halua, mutta lohtu on laiha, kun rahaa ei ole ja se mitä tulee, menee välittömästi toisten pelaajien osakkeiden korvauksiin ja sattumaruutuihin. Jos jonkun osakkeen onnistuukin ostamaan, sen menettää heti, kun seuraavan kerran joutuu maksamaan jotain ja käteistä ei ole.

Tämä tietysti sopii pelin teemaan — toiset ovat Roope-setiä, toiset Aku Ankkoja — mutta ei se välttämättä niiden köyhien kannalta hauskaa ole. Pelissä on myös melko armotonta toisen pelaajan lyömistä, kiitos perintäruutujen, Miljardööriklubin ja muiden, joilla pääsee rahastamaan muita pelaajia mielivaltaisesti. Jos tätä pelaa perheen kesken, luvassa on tappelua.

Kuva: Tactic

Hyvää ja huonoa

Roope-setä on ristiriitainen peli. Toisaalta pelin kuvitus ja tapahtumakorttien hauskat tekstit viehättävät varmasti Ankka-fania, toisaalta peli-idea perustuu tylsästi Monopoliin ja on yksinkertaisesti aikansa elänyt. Rikkaat rikastuu -ilmiö ja pelin vahva negatiivisuus tappavat mielenkiintoa. Pelaaminen on tylsää, kun rahaa kertyy tipottain ja nekin vähät viedään pikavauhtia pois. Perhepeliksi Roope-setä onkin hätkähdyttävän negatiivinen, eiköhän tällä useampi lapsi mielensä pahoita.

Jos on Ankka-fani, joka ei välitä siitä, että rahat viedään ja mitä tahansa voi tapahtua, Roope-sedästä saa varmasti revittyä iloa irti. Ehkä jopa ennemmin aikuisten kuin koko perheen kesken. Omaan makuuni peli oli aivan liian kaoottinen ja negatiivinen melko pitkään kestoonsa nähden.

Faktat Roope-setä Liikemiespelistä

Pituus: 60–90 minuuttia.

Pelin idea

Jokaisella pelaajalla on oma planeettansa, jonka eläimet on saatava kukoistamaan. Tavoitteena on saada aikaan riittävä fossiiliperintö ja asuttaa planeetta linnuilla ja nisäkkäillä. Evoluutiosta kun on kyse, pitää kuitenkin aloittaa pienestä: ensin on alkumeri, jossa asuu yksinkertaisia kaksikylkisiä. Pelaajan on lisättävä planeetalleen mantereita ja kehittyneempää eläimistöä: kaksikylkisistä kehittyy hyönteisiä ja kaloja, kaloista matelijoita, matelijoista nisäkkäitä ja lintuja.

Pelaamalla eläinkortteja planeetalleen, tienaa populaatiokortteja. Nämä ovat pelin rahaa, jolla muut kortit ostetaan. Populaatiota voi pelata vuorollaan pöytään odottamaan käyttöä. Sen jälkeen saa pelata yhden eläinkortin, yhden mantereen ja tehdä yhden ostoksen. Lopuksi vuoron aikana käytetyt ja ostetut kortit sekoitetaan ja sujautetaan pakan alle ja nostetaan pakan päältä uudet viisi korttia.

Eläinlajeja saa pelata, jos on jo pelannut planeetalleen samanlaisia eläimiä. Uusiin eläimiin pääsee käsiksi korvaamalla vanhoja: kaksikylkisen saa korvata hyönteisellä tai kalalla, kalan saa korvata matelijalla, matelijan linnuilla tai nisäkkäillä. Korvattu eläin menee fossiilipakkaan, jossa kaksikylkinen on yhden, kala kahden ja matelija kolmen pisteen arvoinen. Voittamiseen tarvitaan pelaajamäärästä riippuva määrä fossiilipisteitä ja lisäksi planeetalla on oltava lintu ja nisäkäs.

Suuria mullistuksia

Tulivuori, keskimääräistä karskimpi luonnonmullistus. Kuva: Mindwarrior Games

Tällaisenaan peli olisi pasianssinomaista kilpajuoksua, jossa nopein voittaa. Pelissä on kuitenkin luonnonmullistuksia, joilla voi hyökätä toisen pelaajan kimppuun. Luonnonmullistus pelataan tietylle mantereelle ja se käristää ensin pöydätyn populaation ja jos voimaa riittää, myös mantereelle pelatun eläinlajin ja jopa koko mantereen.

Tuhotut populaatiokortit palaavat pöytään, josta joku voi ne napata itselleen (populaatiota on saatavilla rajallisesti), eläinkortti ja manner taas menevät hyökkääjän käteen. Luonnonmullistuskortti poistetaan pelistä, se on kertakäyttöinen.

Luonnonmullistukset ovat pelin isoin avoin kysymys. Toisaalta ne ovat pakollisia — muuten peli on yksinkertaista kilpajuoksua ja strategisia ulottuvuuksia on merkittävästi vähemmän (kokeiltu on: yksi kaksinpeli, jossa kumpikaan ei ostanut yhtään mullistusta jäi viimeiseksi lajiaan). Toisaalta ne ovat kiusallisen kalliita, varsinkin tehokkaammat, joilla voi täräyttää nisäkkäitä pois pelistä.

Varsinkin useammalla pelaajalla vaikuttaisi siltä, että johdossa olevaa pelaajaa on lyötävä voiton blokkaamiseksi, mutta mullistuksen pelaaminen on sen verran kallista, että voittajiksi jäävät ne, jotka katsovat sivusta. Halvemmat mullistukset ovat helpompia pelata, mutta niillä tuho on vaatimattomampaa. Hyvin ajoitettuna nekin kyllä toimivat, kun saa napattua vastustajalta sopivan liskon tai kalan pois, mutta hyvä ajoitus vaatii myös jonkin verran tuuria.

Parasta kaksinpelinä

Hyönteisillä saa nopeasti biomassaa, mutta evoluutiossa ne ovat umpikuja. Kuva: Mindwarrior Games

Kaksinpelissä mullistusten kanssa ongelmaa ei ole ja siitäkin syystä pidän kaksinpeliä parhaana pelaajamääränä. Tilanne on selkeä: se, minkä itse saa, on toiselta pois. Moninpelin mutkikkaammat kuviot eivät tässä tapauksessa paranna peliä.

Moninpelissä etuna on toisaalta se, että populaatiopakka on suurempi, pakassa kun on 10 korttia pelaajaa kohden. Näin strategiat, jotka perustuvat populaatiokorttien haalimiseen hyönteisten avulla toimivat paremmin. Kaksinpelissä ei juuri kannata hyönteisillä päätään vaivata, yhtä enempää ei ainakaan kannata hankkia. Moninpelissä tässä kohden on ehkä enemmän säädönvaraa.

Moninpelissä on myös enemmän vaaraa siitä, että mullistuksia räiskitään sen verran paljon, että peli hidastuu ja jumiutuu siihen, että johdossa olevaa lyödään takaisin kivikaudelle. Kaksinpelissä hyvällä hyökkäyksellä saa sen verran etulyöntiasemaa, että pelin voittamisen pitäisi sujua helposti.

Toisaalta moninpelissä fossiileja tarvitsee kerätä sen verran vähän, että pelin voittaminen ei ole suurensuuri vaiva. Tämä ehkäisee osaltaan pelin juuttumista pitkälliseksi edestakaisin vääntämiseksi.

Näppärä peli

Terra Evolution on mielenkiintoinen väännös pakanrakennuspelistä. Mistään Dominion-kopiosta ei missään nimessä ole kyse, vaan Terra Evolution on omanlainen pelinsä, jossa on oma tunnelmansa. Vaihtelua on vähemmän ja Dominionin kaltaista loputonta korttiyhdistelmien tulvaa ei ole, toisaalta peli on yksi, huomattavasti halvempi boksi ja sillä hyvä. Suoraa vuorovaikutustakin on pykälän verran enemmän, kiitos luonnonmullistusten.

Pelin evoluutioteema toimii mukavasti ja kantaa peliä hyvin. Kuvitus on tyylikästä, käytettävyyden suhteen keksisin parannuksen tai pari, mutta kaikkiaan pelin ulkoasu toimii hienosti. Peli on hauskasti kieliriippumaton: kaikkien korttien nimet on latinaksi. Korteissa ei ole mitään muuta tekstiä.

Terra Evolution saa kaksinpelinä kiitosta ja nelinpelinä kehuja varauksella: kaikkien pelaajien makuun peli ei varsinkaan useammalla pelaajalla ole, sen verran toisille pelaajille voi lyödä takapakkia. Toisten makuun tällaiset johtajanlyömisjuhlat tietysti sopivat hyvin ja sellaisesta pitäville Terra Evolutionia on helppo suositella.

Vuoden 2012 aikana peliin on tulossa lisäosa Terra Evolution: Tree of Life, joka lisää uusia eläinlajeja ja mahdollisuuden pelata viiden hengen pelejä.

Faktat Terra Evolutionista

Pituus: 20–45 minuuttia.

Pelin idea: mainetta ja kunniaa

Heksoista koostuva pelilauta kootaan satunnaisesti ennen peliä, joten se on joka kerralla erilainen. Kuhunkin aurinkokuntaan sijoitetaan kaksi kohdetta, ensisijainen ja toissijainen. Näiden kohteiden välillä voi liikkua vapaasti, mutta eri aurinkokuntien välillä siirtyminen kuluttaa hyperajomoottorin polttoainetta.

Pelin aluksi vain galaksin ydin on tunnettua aluetta ja galaksin reuna-alueet pitää erikseen tutkia. Kukin pelaaja saa pelattavakseen pilotin, jolle pitää myös hankkia alus ja siihen mahdollisesti jokin parannus. Pelin voittaa pilotti, joka saa ensimmäiseksi koottua kahdeksan pistettä mainetta.

Mainetta voi hankkia muun muassa tutkimalla ennen tuntemattomia aurinkokuntia, tuhoamalla avaruusrosvojen aluksia tai suorittamalla tehtäviä, joita kullakin pilotilla on aluksi kolme erilaista. Kunkin pilotin pitää kolme pistettä kerättyään päättää, haluaako hän ryhtyä hyvikseksi vai pahikseksi. Valinnalla on vaikutusta esimerkiksi avaruusasemille telakoitumiseen tai planeetoille laskeutumiseen. Tietyt planeetat ovat esimerkiksi hyvin lainkuuliaisia, ja niille pahisten on vaikeampi päästä laskeutumaan kuin hyvisten.

Onnistunut laskeutuminen planeetoille on pelin elinehto. Planeetoilla kun voi muun muassa ostaa ja myydä hyödykkeitä sekä parantaa mainettaa rahalla. Avaruusasemilla voi puolestaan esimerkiksi korjata vahingoittunutta alustaan tai hankkia siihen erilaisia parannuksia, kuten parempia aseita tai laajemman lastiruuman. Rahaa voi hankkia rahtaamalla joltakin planeetalta halvalla hankkimansa hyödykkeet jollekin toiselle planeetalle, joka maksaa niistä enemmän kuin hankintahinnan. Hyödykkeitä, tässä tapauksessa malmia, voi hankkia myös louhimalla sitä asteroideista.

Taistelut eli eih, alukseni sai naarmun!

The Phantom Leagueta on arvosteltu siitä, että taistelut ovat melko riskittömiä, eikä arvostelu ole ihan perätöntä. Useimmat taistelut päättyvät sikäli epätyydyttävästi, että kaikki osapuolet saavat tyypillisesti vain lieviä vaurioita. Alusten tuhoutuminen taistelussa on hyvin harvinaista. Näin on useiden pelaamieni pelien aikana käynyt vain kerran, poliisialuksen hyökätessä pelaajan pahviseinäisen rimpulan kimppuun.

BoardGameGeekistä löytyvien uusimpien sääntöjen mukaan pelattaessa taistelut ovat kuitenkin huomattavasti vaarallisempia. Niissäkään alukset harvoin tuhoutuvat kokonaan, mutta voivat saada huomattavia (ja kalliisti korjattavissa olevia!) vaurioita.

Kokemuksia

Entisenä Eliten pelaajana The Phantom League toi välittömästi mieleen hyviä muistoja. Pelin tematiikka vahvistaa Elite-mielleyhtymiä entisestään, ja toimii pelissä hyvin. Ainoana mahdollisena negatiivisena puolena on mainittava taistelujen lievä vaarattomuus, mutta minua se ei suuremmin haitannut, sillä pidän muutenkin enemmän rauhallisesta nysväämisestä kuin jatkuvasta räiskeestä. Peliaika on peleissämme ollut kahdella pelaajalla tavallisesti noin 60–90 minuuttia.

Peliin on tulossa loppusyksystä 2011 laajennusosa Mostly Harmless, joka tuo peliin lisää sälää, korjaa korteissa olevat painovirheet, joita on valitettavasti lukuisia, sekä korvaa aiemmat säännöt jo mainituilla uudemmilla säännöillä.

Faktat The Phantom Leaguesta

Pituus: 90–150 minuuttia.

Ilo olikin suuri, kun alkuvuodesta selvisi, että Lautapelit.fi julkaisee Eclipsen. Julkaisijavalinta oli yllätys, sillä kyse on isosta, kalliista pelistä, jonka markkinat ovat pääasiassa ulkomailla. Ansio on Carcassonnen, Dominionin ja Menolipun: ilman niiden hyvää myyntimenestystä Lautapelit.fi ei julkaisisi jotain Eclipsen kaltaista.

Ennakkohype on ollut melkoista, kiitos suunnittelijoiden ahkeran pohjatyön BoardGameGeekissä ja nyt kun ensimmäiset kappaleet pelistä on saatu maailmalle Essenin lautapelimessuilla, peli on alkanut kiivetä BoardGameGeekin ranking-listalla ylöspäin. Veikkaan, että lopullinen paikka pelille löytyy BGG:n viidenkymmenen parhaan pelin joukosta (päivitys 4.1.: Eclipse on nyt 20 parhaan pelin joukossa ja päätyy melko varmasti kymmenen parhaan joukkoon).

Jos pidät enemmän videoista, katso Tuomon videoesittely Eclipsestä.

Pelin idea

Jos on koskaan pelannut Master of Orion -tietokonepeliä, tietää, mistä Eclipsessä on kyse. Peli edustaa 4X-genreä: explore, expand, exploit ja exterminate. Tutki, valloita ja valtaa! Pelaajat edustavat galaktisia sivilisaatioita, jotka laajenevat ja liittävät uusia tähtijärjestelmiä imperiumiinsa. Sivussa opitaan uutta teknologiaa sekä kehitetään ja rakennetaan avaruusaluksia, joilla sitten puolustetaan imperiumia ja vallataan lisää elintilaa.

Jokaiselle pelaajalle on oma laji, joista jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Myös keskivertoihmisillä voi pelata. Oman lajin erikoispiirteet on osattava hyödyntää, jos aikoo pärjätä galaksinvalloituksessa.

Peli kestää yhdeksän kierrosta, joiden aikana pelaajat keräävät voittopisteitä kartoittamalla galaksia, rakentamalla imperiumiaan ja taistelemalla. Eniten pisteitä kerännyt kruunataan pelin lopussa, noin kahden-kolmen tunnin pelin jälkeen, galaksin hallitsijaksi.

Nerokas resurssi- ja toimintamekaniikka

Eclipsen ydin on sen nerokkaassa resurssi- ja toimintamekaniikassa, joka poistaa pelistä vaivalloisen kirjanpidon ja tekee isoista imperiumeista tuottoisia ja rikkaita, mutta myös kömpelöitä toimimaan ja kalliita ylläpitää.

Resurssien — tiede, raha, raaka-aineet — tuotantoa lisätään pelaamalla kuutioita laudalle. Tähtijärjestelmissä on eri resursseja vastaavia planeettoja ja kun tähtijärjestelmän valloittaa, sen planeetat saa asuttaa. Rahaplaneetoille kuutiot tulevat oman pelaajalaudan raharadalta, tiedeplaneetoille tiederadalta ja niin edelleen. Kun kuutio siirtyy peliin, sen alta paljastuu isompi numero. Näin resurssien tuotannon näkee yhdellä silmäyksellä.

Pelaajilla on myös puulätkiä, joilla on kaksi tehtävää: niillä merkitään valloitetut tähtijärjestelmät ja käytetyt toiminnot. Vuoron lopussa käytettyjen lätkien määrä kertoo, kuinka paljon imperiumin ylläpito maksaa rahaa. Tässä on kerrassaan nerokas tasapainomekanismi. Mitä enemmän lätkiä käytät toimintojen tekemiseen, sitä enemmän saat aikaiseksi, mutta sitä kalliimman hinnan joudut maksamaan. Jos laajennat imperiumiasi, lätkät menevät pelilaudalle, jossa ne pysyvät. Isompi imperiumi joutuu siis maksamaan kalliimmat ylläpitokulut tehdessään saman määrän toimintoja kuin pienempi imperiumi. Mekanismi on yksinkertainen, mutta nerokas.

Orionin hegemonia (musta) hyökkää Hydran edistyksen (sininen) kimppuun. Kuva: Mikko Saari

Toimintaa!

Toimintoja on tarjolla kuusi: kartoitus, rakentaminen, tutkimus, alusten parantelu, liikkuminen ja vaikutusvalta.

Kartoituksessa pääsee lisäämään peliin uuden heksan. Pelialue on alussa tyhjä lukuunottamatta pelaajien aloitusmaailmoja ja galaksin keskusta. Pelaajien kartoittamat heksat määrittävät, millainen pelialueesta muodostuu, joten galaksi on joka pelissä erilainen.

Rakentamisessa käytetään raaka-aineita ja tuotetaan avaruusaluksia ja muita rakennelmia, kuten orbitaaleja, monoliitteja ja avaruusasemia.

Tutkimuksessa ostetaan uusia teknologioita maksamalla tiederesurssia. Varsinaista teknologiapuuta pelissä ei ole, mutta teknologiat antavat alennusta toisiin saman ryhmän teknologioihin, joten halpojen ostaminen ennen kalliimpia on fiksua. Tiedettä saa kuitenkin kehittää vapaasti haluamaansa suuntaan ilman pakottavaa teknologiapuuta, joten peleissä riittää vaihtelua.

Alusten parantaminen päästää pelaajan kehittelemään alustensa pohjapiirroksia. Valtaosa kehitettävästä teknologiasta on alusten osia: moottoreita, tykkejä, ohjuksia, tähtäystietokoneita, kestävämpiä runkoja ja niin edelleen. Pelaajilla on muutama alusmalli ja vapaat kädet kehitellä aluksista sellaisia kuin haluavat.

Liikkuminen päästää alukset liikkeelle. Yhdellä siirrolla saa siirtää kolmea alusta, matka riippuu moottoreista. Heksalta toiselle liikkuminen riippuu siitä, miten madonreiät heksojen välille asettuvat, eli jokaisesta heksasta ei pääse automaattisesti jokaiseen viereiseen. Pelilauta ei siis ole aivan avoin ja omia asemiaan on mahdollista suojata vihollisilta luovalla kartoituksella.

Vaikutusvaltatoiminnolla voi levittää omia lätkiään galaksiin ja kipata kuutioita peliin. Alueet kartoitetaan ja sitten valloitetaan, mutta tähtijärjestelmiä voi myös hylätä, jos tuntuu, että resursseja tarvitaan muualla.

Plantan kasvit (vihreä) ovat valloittaneet galaksin ja voittaneet ylivoimaisesti. Kuva: Mikko Saari

Sotaa!

Sotiminen on olennainen osa Eclipseä. Kun pelaajien alukset kohtaavat, on aika taistella. Sotiminen perustuu nopanheittoihin. Jokaista tykkiä kohden saa heittää yhtä noppaa. Tykistä riippuu, paljonko osuma tekee vahinkoa. Kuutosella osuu ja osumatodennäköisyyttä voi parantaa lisäämällä alukseen tähtäystietokoneita. Vastapuolen suojakilvet vähennetään nopanheitosta.

Alus tuhoutuu ensimmäisestä osumasta, paitsi jos sillä on kestävämpi runko, jolloin se voi ottaa vastaan enemmän vahinkoa tuhoutumatta. Aloitekyky ratkaisee, kuka ampuu ensin. Ohjukset ammutaan ihan ensimmäisinä, mutta vain kerran taistelussa.

Sotiminen on melko nopeaa ja tehokasta, etenkin kun pelaajat hieman kehittävät aluksiaan. Sotiminen myös kannattaa: siitä saa voittopisteitä. Jos osallistuu taisteluun eikä pakene, saa yhden voittopistelaatan. Jokaisesta tuhotusta aluksesta saa lisälaatan. Laatat ovat arvoltaan 1–4 voittopistettä ja niistä saa pitää vain yhden. Lisäksi pelaaja voi pelin aikana kerätä vain 3–5 laattaa, riippuen lajistaan.

Voittajien (ja häviäjien) nimet kirjoitetaan historiaan

On hyvä, että häviäjäkin saa tilaisuuden ansaita pisteitä — voittajat toki muistetaan historiankirjoituksessa kauniimmin, mutta tokihan historiankirjoihin kirjataan, kenet voittajat voittivat. Voittopistejärjestelmä kannustaa myös taistelemaan jo aikaisemmin, kun arvokkaita laattoja on jäljellä enemmän. Myöhemmin pelissä sotiminen ei ole yhtä kannattavaa, kun parhaat laatat on viety pussista ja oma lauta on jo täynnä eli lisäpisteitä saa vain vaihtamalla nykyisiä laattoja parempiin.

Sotiminen on onnistuttu tasapainottamaan melko hyvin. Sotiminen voisi olla varma tie voittoon tai hyvä juttu niille pelaajille, jotka eivät ole taisteluissa mukana, mutta Eclipsessä on löydetty hyvä tasapaino siitä väliltä. “Antaa toisten sotia” ei ole automaattisesti paras strategia ja sotiminen on hyödyllistä jo pelin alkuvaiheissa.  Vastustajaksi saa myös neutraaleja vihollisia, jotka vartioivat osaa galaksista.

Mukana on myös diplomatiaa. Solmimalla rauhansopimuksen saa pisteitä ja hieman lisätuotantoa. Sopimuksen voi myös rikkoa, jolloin saa petturin leiman. Viimeisin petturi menettää pisteitä pelin lopussa.

Kartalla on vahva rintama Muinaisia, eli neutraaleja vihollisia. Kuva: Sampo Sikiö

Näyttävä peli

Jo prototyypit Eclipsestä olivat kaunista katseltavaa ja lopullinen peli on todella näyttävä tapaus. Pelin ulkoasu on tyylikäs ja erittäin toimiva. Pelaaminen on helppoa. Pelaajien omat pelilaudat ovat todella isoja ja peli vaatii muutenkin runsaasti pöytätilaa, varsinkin kuudella pelaajalla, mutta pelilaudan sisältö on järjestelty hienosti ja jokaiselle asialle on selkeä paikkansa. Pelin design on täynnä nokkelia sääntömuistutuksia, esimerkiksi eri lajien erikoissäännöt löytyvät pelaajien alustoilta kätevästi.

Pelin avaruusaluksiin löytyi näppärä ratkaisu jo protovaiheessa. Eclipse käyttää samoja aluksia kuin Galactic Emperor -peli. Nämä alukset ovat sittemmin löytäneet tiensä muun muassa Eminent Domainiin. Alukset eivät ole mitään huippuhienoja, mutta ne ovat selkeitä ja ajavat asiansa. Pidän myös siitä, että alukset ovat kovaa muovia monissa peleissä käytetyn pehmeän kumimaisemman muovin sijasta.

Pakolliset vertailut

Eclipseä verrataan väistämättä Twilight Imperiumiin, joka on eeppisen scifin ykkösnimiä. Peleillä on ainakin yksi selvä ero: siinä missä Twilight Imperiumia varten pitää järjestää kokonainen pelipäivä ja 6–10 tuntia aikaa, kokeneet pelaajat pelaavat Eclipsen noin 30 minuutissa pelaajaa kohden. Aloittelijoiden pitää varata vähän enemmän aikaa, mutta muuten lupaus pitää. Kuusinpelinkin pystyy siis pelaamaan vain kolmessa tunnissa, kun pitää vauhtia yllä.

Eclipse on selvästi enemmän optimointiin ja taloudellisesti toimivan imperiumin rakentamiseen keskittyvä europeli, toisin kuin draamaa ja yllättäviä käänteitä sisältävä jenkkipeli Twilight Imperium. Peliaika lienee käytännössä useimmilla erittäin hyvä syy valita Eclipse ennemmin kuin Twilight Imperium.

Toinen, tuoreempi kilpailija genressä on GMT:n Space Empires 4X, joka puolestaan muistuttaa enemmän perinteistä sotapeliä 4X-mausteilla. Erilaisista peleistä on siis kyse.

Sopivasti vaihtelua ja satunnaisuutta

Pelissä on paljon vaihtelua: lajeja on seitsemän erilaista ja galaksi kehittyy joka pelissä eri tavalla. Pelissä on hyvää satunnaisuutta, joka tuo vaihtelua, mutta ei hallitse peliä. Ongelmia voi tulla lähinnä alkupelin galaksinkartoitusvaiheessa, jossa huono tuuri voi tuoda vähän hankalan aseman, mutta ei se mikään selkeä pelinratkaisija ole.

Taisteluissa nopat voivat tuoda yllätyksiä, mutta pelaajilla on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa todennäköisyyksiin varustamalla aluksiaan sopivalla tavalla. Riskejä voi ottaa, mutta vika on oma, jos tulee nenille. Lisäksi taisteluissa häviäminen ei ole välttämättä mikään katastrofi.

Hyvä alku auttaa aina ja rikkaat rikastuvat. Vaikka pelimekaniikka aiheuttaakin suurelle imperiumille vaikeuksia toimia runsaasti, se ei tasoita peliä aivan tasaiseksi. Välillä nähdään pelejä, joissa muut pelaajat voivat vain todeta, että ylivoimaista voittajaa olisi pitänyt lyödä enemmän ja aikaisemmin.

BoardGameGeekissä on pidetty itkuvirsiä Eclipsen satunnaisuudesta. Peli voi kieltämättä vaikuttaa alkuun hyvin tuuripitoiselta ja aloittelijat pelaavat usein tavalla, joka vielä korostaa pelin satunnaisuutta (esimerkiksi kartoittavat galaksia varovaisesti, jolloin päätyy herkemmin asuttamaan kehnoja osia galaksista).

Vihreä on valloittanut galaksin keskustan. Kuva: Sampo Sikiö

Suomen paras lautapeli

Eclipse on todella hieno peli. Se kiipesi kovaa vauhtia kohti Lautapelioppaan parhaiden pelien listan kärkeä ja vei ykköspaikan Through the Agesilta. Myös kansainvälistä menestystä pelille on helppo povata, innostus on ollut kouriintuntuvaa — esimerkiksi Drakkenstriken videoarvostelu on melkoista ylistystä.

Ylisanoihin on helppo yhtyä. Eclipsen pelimekaniikka on yksinkertaista ja selkeää — peli on helppo opettaa uusille pelaajille ja kun pelaajat osaavat pelin, yksittäiset vuorot etenevät ripeästi ja odottelua ei tule. Erilaisia strategisia lähestymistapoja on paljon, avaruusaluksia voi kehitellä mielensä mukaisesti monin eri tavoin ja sotimattakin voi pärjätä.

Eclipse on vaikuttavinta, mitä suomalainen lautapeliteollisuus on tähän mennessä tuottanut. Tässä pelissä on aineksia klassikoksi ja mestariteokseksi, josta puhutaan vielä vuosien päästä. Hattu päästä ja Maamme-laulu soimaan — tässä on kaikkien aikojen paras suomalainen lautapeli.

Faktat Eclipsestä

Pituus: 60—180 minuuttia eli puoli tuntia pelaajaa kohden. Ensimmäisiin peleihin kannattaa varata enemmän aikaa.

Pelin idea

Pelaajilla on nappula, jolla voi liikkua avaruusaluksen tiloissa. Komentosillalla alusta ohjataan, observatoriossa kerätään tietokortteja, varastossa varustekortteja ja konehuoneessa pistetään alukseen vauhtia.

Alus liikkuu pelilaudalla, joka kuvaa aurinkokuntaa. Kapteeni voi kääntää alusta 45 asteen kulmissa ja jokainen vierailu konehuoneessa lykkää alusta eteenpäin yhden pykälän. Näin matka etenee ja tavoitteena on kiertää Aurinko. Se ei ole aivan helppoa, sillä tiellä on planeettoja ja asteroideja, joihin törmääminen tietää aluksen tuhoa.

Pelissä on kolme tasoa. Helpoimmalla tasolla tuhoutuminen tietää häviötä kaikille ja onnistuneen kierroksen jälkeen pelin voittaa arvokkaimmat tietokortit kerännyt. Keskitasolla pisteiden kerääminen vaikeutuu, sillä pelaajien on hyvät pisteet saadakseen kerättävä tietokorteista tietynlaisia settejä. Kolmas taso lisää peliin pelastuskapselit, joilla voi yrittää pelastautua pois aluksesta sen tuhoutuessa.

Nopea tie tuhoon

Avaruus on julma. Peli tuntuu päättyvän melko herkästi aluksen tuhoutumiseen. Pelaajilta vaaditaan yhteistyötä, jotta avaruusmatka onnistuu ja sittenkään tehtävä ei ole aivan helppo, sillä pelilaudalla olevat sattumakortit johtavat pian tuhoon.

WSOY:n Oppi&ilo-peleissä on aina mukana joku opetuksellinen ulottuvuus ja tässä pelissä se on selvästi itsekkyyden ja yhteistyön välinen tasapainottelu. Se Kosmisesta kierroksesta välittyy: jos pelaajat keskittyvät omaan etuunsa, alus tuhoutuu ja kaikki häviävät.

Vähänlaisesti kortteja

Valitettavasti oman edun tavoittelun puoli pelistä ei täysin toimi. Aikuisten kesken vaikeimmalla tasolla pelit olivat ohi hyvin nopeasti, eikä kukaan oikeastaan ehtinyt kerätä varuste- tai tietokortteja. Varustekortit antaisivat kaikenlaisia lisämahdollisuuksia pelaajille, mutta ei niitä oikeastaan ehdi hankkia. Tuntuu, että kortteja ehtii nähdä pelin aikana vain muutaman, jolloin on aikamoinen tuurielementti, saako hyviä kortteja vai ei. Vaikeimmalla tasolla on esimerkiksi aika ratkaisevaa, saako pelastuskapselin vai ei.

Ainakaan peliharrastajille Kosmista kierrosta en siis voi suositella. Kilpailuhenkisten pelaajien kesken se ei yksinkertaisesti toimi kovin hyvin, jollakulla on aina liikaa motivaatiota täräyttää alus lähimmän planeetan kylkeen — jos ei itse ole voitolla, miksi kannattaisi auttaa alus perille? Settien keräilykin on paperilla näppärää, mutta tuntuu käytännössä täysin sattumanvaraiselta.

Viisivuotiaan pojan kanssa pelatessa peli oli turhan mutkikas, eikä oppimispuoli ihan täysin toimi. Valmistajan suositusikä on 8+ ja koululaisten kanssa peli lieneekin parhaimmillaan. Tietokorteista voi opiskella avaruusfaktaa ja pelikin toiminee vähän paremmin, jos pelaajilla on enemmän motivaatiota suoriutua avaruuskierroksesta maaliin asti ja voittaminen on enemmän sivuseikka, johon paneudutaan vasta pelin lopussa.

Avaruudesta kiinnostuneiden koululaisten vanhempien kannattaa siis Kosmista kierrosta harkita, peliharrastajille Red November on samantyyppinen, mutta paremmin sopiva.

Faktat Kosmisesta kierroksesta

Pituus: 30 minuuttia, tosin lyhyin peli tähän asti oli ohi alle viidessä minuutissa.

Pelin idea

Pelialusta on sininen muovihärpätin, jossa on kaksi säätönuppia. Nuppeja kääntämällä pelialustasta nousee tappeja, jotka nostavat muumia ylöspäin — juuri sopivasti, että alle mahtuu sujauttamaan palikan. Sitten käännetään toista nuppia, jolloin tämä juuri lisätty palikka nousee ylös, niin että alle saa sujautettua uuden palikan.

Tätä jatketaan, kunnes torni ei enää pysy pystyssä ja Muumipeikko rysähtää maan tasalle. Kaikille muille paitsi Muumipeikon pudottajalle tulee piste ja peli voi alkaa alusta. Kun haluttu kierrosmäärä on pelattu tai sopiva pistemäärä saavutettu, peli päättyy.

Näppärä näppäryystesti

Pidä Muumi katolla on hauska peli, varsinkin jos sitä ei ota liian vakavasti. Sitä voi pelata porukalla joko ilman noppaa tai nopan kanssa. Noppa määrää, mitä pitää tehdä: lisätä yksi tai kaksi palikkaa, valita toinen pelaaja lisäämään palikka tai poistaa palikka. Ilman noppaa kukin lisää vuorollaan yhden palikan.

Peliä voi vallan kätevästi pelata myös yksinpelinä, tavoitteena mahdollisimman korkea torni Muumipeikon alla. Jos onnistuu rakentamaan tornin kaikista palikoista — ei ihan helppo juttu, sen verran huteria kevyet muovipalikat ovat — voi alkaa purkamaan tornia yksi kerrallaan.

Pidä Muumi katolla on kenties vähän enemmän lelu kuin peli, mutta voi sitä pelatakin. Pelinä samassa torninrakennusgenressä on parempiakin esimerkkejä, vaikkapa Villa Paletti, mutta ei tämä muumipeli missään nimessä huti ole.

Faktat Pidä Muumi katolla -pelistä

Pituus: 15–30 minuuttia, riippuen siitä miten pitkän pelin haluaa pelata.

Principatolla ei ole mitään hävettävää, sillä se on kaikin puolin hyvin pätevä europeli — jopa tylsyyteen asti.

Pelin idea

Kullakin pelaajalla on oma renessanssin Italian kaupunkivaltionsa hallittavana. Kaupunginmuurien ulkopuolelle rakennetaan peltoja ja maatiloja tuottamaan ruokaa, sisäpuolelle taas palazzoja ja pankkeja tuottamaan rahaa. Muureilla ovat sitten katapultit, nostoväki ja palkkasoturit sotimassa kaupungin puolesta.

Peli kestää kolme vaihetta, joiden aikana pelaajat kehittävät kaupunkejaan ja varustavat joukkojaan. Vaiheiden välissä ja aikanakin soditaan ja kolmannen vaiheen jälkeen lasketaan pisteet ja katsotaan, kenen kaupunkivaltio on pähein. Pisteitä tienaa sotimisesta, kulttuurisaavutuksista ja jokaisella pelaajalla olevista salaisista pistetavoitteista, jotka liittyvät rakentamiseen ja kulttuurisaavutuksiin.

Peli on melko napakka ja kunhan pelaajat tietävät mitä tekevät, kestää nelinpelinäkin vain noin tunnin.

Korteilla toimintoja

Pelin ytimessä on yksinkertaisen näppärä korttimekanismi. Jokaisella pelaajalla on kaksi toimintokorttia ja joka vuoro saa tehdä kaksi toimintoa. Mahdollisia toimintoja ovat kortin käyttäminen, kortin vaihtaminen ja kirkollisten suosioiden (jokeriresurssien) kerääminen. Kortit antavat erilaisia mahdollisuuksia, liittyen resurssien keräämiseen ja käyttämiseen.

Kortteja on kahdenlaisia. Toiset pitää vaihtaa aina käytön jälkeen, toiset ei. Pakkovaihdot ovat käteviä, sillä samalla vaivalla saa uuden kortin, mutta hankalia, jos samaa korttia haluaisi käyttää kerta toisensa jälkeen. Kaikki resurssituotantoa laukaisevat kortit ovat esimerkiksi kierrätettäviä, mutta resursseja tuhlaavat rakennuskortit eivät.

Toimintokortteja on tarjolla rivillinen, viidestä seitsemään pelaajien määrästä riippuen. Joka vuoro jono etenee, eli toisesta päästä heitetään kortti pois ja toiseen päähän tulee uusi kortti. Näin peli etenee, sillä vaiheet päättyvät, kun kyseisen vaiheen toimintokorttipakka on loppu.

Systeemi on varsin näppärä. Vaatii tasapainottelua pitää sopivat kortit käytössä. Hyviä resurssintuotantokortteja on syytä pitää hallussa, sopivien rakennuskorttien metsästäminen on toisaalta oma haasteensa. Sopivasti noussutta korttia voi vähän pantata muiden kiusaksi, toisinaan olisi kovasti tarpeen pitää kolmeakin korttia kädessä, eli joutuu tekemään vähän kompromisseja. Toimintokorttien kanssa puljaamisessa on Principaton ydin.

Valtakunta rakenteilla. Kuva: Mikko Saari

Kevyesti laimeaa resurssinhallintaa

Bloggaaja Brian Bankler lanseerasi termin Just Another Soulless Euro (JASE) kuvaamaan tietynlaisia pelejä. Principato on hyvässä ja pahassa tällainen sieluton europeli: tavoitteena on kerätä keltaisia ja vihreitä kuutioita, jotta niillä saa ostettua sinisiä ja punaisia laattoja, joilla saa voittopisteitä. Pelin renessanssiteema on toimiva, mutta hyvin tavanomainen, eikä erityisemmin tempaise pelaajaa mukaansa.

Principato tuntuu viiden pelin kokemuksella hyvin hiotulta. Siinä ei pärjää satunnaisella rämpimisellä, vaan huolellinen infrastruktuurin kehittäminen alussa palkitaan pelin loppupuolella tuotantokoneistolla, joka tuottaa kalliita tauluja, kirjoja ja veistoksia liukuhihnalta. Muuten varsin vähävuorovaikutuksinen peli saa potkua sotimisesta, joka pakottaa harkitsemaan muidenkin tekemisiä.

Lautapelit.fi kaupittelee Principatoa hyvin edullisesti parillakympillä, joka on tällaista pelistä sopuhinta. Varsinkin jos kokoelmasta puuttuu tällainen perinteinen kuutionkeräämispeli tai optimointihaasteet kiinnostavat, Principato on ehdottomasti tutustumisen arvoinen peli. Se on hyvin tehty ja kaikin puolin edustava ja korttisysteeminsä vuoksi mukavaa vaihtelua nykyään niin suosituille työläistenasettelupeleille, eikä siinä suurempaa vikaa ole — peli vain on hieman hengetön.

Principaton komponentit: pelilauta, pahvilätkät, kortit, kuutiot ja sotapistesetelit. Kuva: Mikko Saari

Faktat Principatosta

Pituus: noin tunti, alkuun jopa 90 minuuttia.