Pelin idea

Pelaajan tehtävänä on koota oma huippulentäjien joukkue, jota sitten luotsataan läpi erilaisten sotakampanjoiden. Näissä on tarkoituksena tuhota viholliselle tärkeitä maa- ja merikohteita, joista jokainen on tietyn pistemäärän arvoinen. Kampanjan lopussa pisteet lasketaan ja ne määräävät, mikä on kampanjan lopullinen arvosana.

Värväystilaisuus

Pelin alussa valitaan, halutaanko lentää Yhdysvaltain ilmavoimien(USAF) vai -laivaston (USN) leivissä. Tämä määrää pelin aikana käytettävissä olevat pilotit ja mahdolliset hyökkäyskohteet. Esimerkiksi laivaston lentäjät tekevät enemmän iskuja erilaisiin satamiin, kun taas ilmavoimat keskittyvät maakohteisiin.

Molemmilla asehaaroilla on valittavana kolme erilaista kampanjaa. Ensimmäinen sijoittuu vuoteen 1965 ja se on kolmikon lyhyin ja helpoin. Operaatiot ovat pieniä, eikä vihollisella ole käytössään lentokoneita. Kaksi muuta kampanjaa ovat huomattavasti pidempiä ja niissä vastaan asettuu myös tappavia MiG -hävittäjiä. Jokaisesta näistä on valittavissa pituudeltaan kolme erilaista versiota ja ne voi myös halutessaan yhdistää yhdeksi massiiviseksi kampanjaksi.

Kun asehaara ja sotimispäivä ovat tiedossa, on aika siirtyä kokoamaan oma lennosto. Aluksi valitaan oman laivueen lentäjät, joista jokaisella on oma lentokoneensa, omat taistelukykynsä ja lentonopeutensa. Lentokoneet määräävät mukana kannettavan aseistuksen, pilotin taistelutaidot vaikuttavat hänen rooliinsa varsinaisissa tehtävissä ja lentonopeus määrää sen, missä vaiheessa vuoroa pilotti saa toimia. Tasapainoisen joukon kokoaminen on erittäin tärkeää, sillä vihollisia on yleensö vastassa tasaisesti sekä maalla että ilmassa.

Viidakko tuoksuu napalmilta

Puitteiden ollessa kunnossa siirrytään sitten sotimaan. Kohteet määräytyvät nostamalla tietty määrä tehtäväkortteja, joista sitten valitaan sopiva kohde. Jokaisella kohteella on kolme perusominaisuutta, jotka vaikuttavat pelin kulkuun ja nämä ovat Recon, Intel ja Politics. Recon määrää sen kuinka hyvin tiedustelu on perillä vihollisen toiminnasta ja se avaa enemmän mahdollisuuksia kohteiden valintaan. Intel kertoo puolestaan sen, miten vihollisen puolustus osaa varautua mahdollisiin hyökkäyksiin ja tämä tarjoaa maalitauluiksi vähemmän suojattuja paikkoja. Politics kuvaa sitä, kuinka paljon sodalla on poliittista kannatusta. Isojen kohteiden, kuten voimalaitosten, tuhoaminen on poliittisesti hyvin tulenarkaa, jolloin seuraavien tehtävien aikana on pidettävä matalampaa profiilia.

Oman mausteensa tehtäviin tuovat myös toimintokortit, joita nostetaan yksi aina ennen tehtävää, sen aikana ja sen jälkeen. Näissä kuvataan odottamattomia uhkia ja tapahtumia, jotka saattavat vaikuttaa hyvinkin paljon käsillä olevaan hyökkäykseen. Washingtonista saattaa esimerkiksi tulla käsky, että tarpeettomien siviiliuhrien minimoimiseksi yhtään vihollista ei saa tuhota tai sitten taivaalta saattaa yhtäkkiä syöksyä useita piilossa väijyneitä vihollishävittäjiä ja niin edelleen. Toimintokorteilla saattaa siis olla hyvin dramaattisia vaikutuksia ja nämä luovat pelin hyvin lisäjännitystä.

Taistelut sujuvat vauhdikkaasti

Kaikki taistelut käydään taktisella näytöllä, joka on yksinkertainen abstrakti kuvaus tehtäväalueesta. Sinne sijoitetaan kaikki puolustajat, omat lentokoneet ja tuhoamista odottava maalitaulu. Hyvä yksityiskohta pelissä on epävarmuus vastustajan ilmavoimista, sillä nämä arvotaan vasta kun omat koneet ovat jo lähteneet matkaan. Tämä aiheuttaa sen, että mahdollisiin ilmauhkiin on pakko varautua ennakkoon, mutta liika varustautuminen kostautuu vähäisessä maapommien määrässä.

Varsinainen ampuminen on sopivan nopeaa ja helppoa, sillä kaikki osumat ratkaistaan helpolla nopanheitolla. Ainoat vaikuttavat tekijät ovat lentäjien kyvyt, käytetty ase ja kohde. Näistä tulee nopanheittoon erilaisia plussia ja miinuksia ja jos heiton tulos on vähintään näin suuri, ase osuu ja tekee vahinkoa. Taistelut soljuvat mukavan yksinkertaisen järjestelmän ansiosta eteenpäin todella vauhdikkaasti.

Taistelun kulkuun eniten vaikuttava tekijä noppatuurin lisäksi on aseistuksen valinta. Napalmi ja rypälepommit ovat todella tehokkaita aseita jalkaväkeä vastaan, kun taas ohjuksilla on hyvä hoidella yksittäiset rakennukset ja ilmatorjuntatykit. Mielestäni hieno piirre pelissä on myös se, että napalmilla on myös poliittisia vaikutuksia, sillä tilanne kotona kiristyy aina kun sitä käyttää.

Pidä huolta piloteistasi

Pelissä on myös pieniä roolipelimäisiä piirteitä, sillä kunkin lennetyn tehtävän jälkeen pilotit saavat sekä kokemusta että stressiä. Lentäjät nousevat seuraavalle kokemustasolle, kun lentoja on takana tarpeeksi. Raukkoja ei kannata kuitenkaan kiusata liikaa, sillä jokainen tehtävä nostaa pilottien stressiä. Hermojen kiristyminen aiheuttaa ensin lentäjän ominaisuuksien laskemisen, mutta lopulta raukka ei kykene edes lentämään ja joutuu pakkolomalle.

Kaikki lentokoneet eivät välttämättä palaa takaisin, mutta tippuneet pilotit on onneksi mahdollista pelastaa. Pelastaminen on hyvin epävarmaa ja jollei se onnistu, on kyseinen lentäjä loppukampanjan ajan poissa pelistä. Lentäjien menettämisen pelko luo peliin runsaasti draamaa ja jännitystä ja pienistä lentäjistään on väkisinkin huolissaan.

Loppupuhuttelu

Phantom Leader kuvaa mielestäni onnistuneesti Vietnamin ajan ilmasotaa ja se onnistuu abstraktiudestaan huolimatta luomaan hyvän kuvan pommituslennoista. Pelin tärkeimmät ominaisuudet toimivat todella hyvin ja ne tuntuvat tukevan hyvin toisiaan, sen sijaan että ne olisivat vain päällekkäin liimattuja ominaisuuksia.

Peli on myös todella helppo oppia ja säännöt muistaa jo parin tehtävän jälkeen. Yhden tehtävän pelaa läpi parissakymmenessä minuutissa ja kokonaisen kampanjan ehtii pelaamaan illan aikana.

Faktat Phantom Leaderista

Pituus: 20+ min

Pelin idea

Pelin mukana tulee seitsemän puista noppaa, neljä puista pelilautaa sekä tuhti nippu paperisia pistelaskulomakkeita. Kullekin pelaajalle annetaan yksi pelilauta ja pistelaskulomake. Pelilautaa käytetään viljan ja erilaisten hyödykkeiden määrien kirjaamiseen. Pistelaskulomakkeella pidetään kirjaa kehitetyistä teknologioista, rakennetuista maailman ihmeistä, kaupunkien lukumääristä sekä tuhojen aiheuttamista vaurioista.

Peli päättyy, kun joku pelaajista on kehittänyt viisi teknologiaa tai kukin maailman ihme on rakennettu ainakin kertaalleen. Pelin voittaa pelaaja, jolla on lopussa eniten pisteitä.

Tuotantoa nopilla

Pelin nopat. Kuva: Henk Rolleman / BGG

Aluksi pelaajan sivilisaatiossa on kolme kaupunkia, ja pelaaja saa vuorollaan heittää yhtä montaa noppaa. Ajan kuluessa kaupunkeja voi rakentaa lisää, kuitenkin korkeintaan seitsemän. Nopilla arvotaan sivilisaation tuotanto. Tuotanto voi koostua viljasta, työläisistä, tuotteista, rahasta ja tuhoista. Noppaheittoja saa uusia korkeintaan kolme kertaa samaan tapaan kuin yatzy-peleissä.

Tuotanto on käytettävä kokonaisuudessaan samalla pelivuorolla, eikä tuotteita lukuunottamatta tuotantoa voi siirtää tuleville vuoroille. Tuotteita ja rahaa voi käyttää uusien teknologioiden ostoon, viljaa käytetään kaupunkin ylläpitoon ja työläisillä voidaan rakennuttaa uusia kaupunkeja tai maailman ihmeitä.

Peli on nopea ja suhteellisen yksinkertainen, mutta voittamiseen on silti useampia reittejä, eivätkä pelikerrat toista itseään kovin nopeasti. Alkupelissä joutuu usein pähkäilemään esimerkiksi, suojautuako tuhoilta, kuten tulvalta tai kulkutaudilta, hankkimalla sopivia teknologioita, vai säästääkö tuotteita enemmän pisteitä antavien korkeamman tason teknologioiden ostoon.

Peli kulkee helposti mukana, sillä sen pakkaus on pieni ja kevyt, eikä peli vaadi suurta pöytäpintaa pelaamista varten. Peliä voi pelata myös yksinpelinä.

Lisäosa

Pelin kotisivulta voi ladata ilmaiseksi laajennuksen The Late Bronze Age. Se pidentää peliä siten, että peli päättyy, kun yksinkin pelaaja on kehittänyt seitsemän teknologiaa tai kun kaikki maailman ihmeet on rakennettu kertaalleen. Lisäksi laajennus lisää peliin kaupankäynnin ja neljä uutta teknologiaa, jotka muun muassa helpottavat kaupunkien ylläpitoa ja kalliiden teknologien hankkimista.

Laajennus on niin pieni, että mietityttää miksei sitä lisätty peliin alunperinkin. Laajennuksen käyttö nimittäin vaatii uusien pistelaskulomakkeiden tulostamista, sillä lisätiedot eivät helposti mahdu pelin mukana tuleville suppeammille lomakkeille. Laajennus pidentää peliaikaa, mutta tekee pelistä tyydyttävämmän, koska loppupelistä tulee alkuperäisversiota hieman pidempi.

Faktat Roll Through the Agesista

Pituus: 20-60 minuuttia

Pelin idea

Pelaajat lähtevät liikkeelle pelilaudan omalta puoleltaan kotiriviltä. Näillä riveillä sijaitsevat myös molempien pelaajien tukikohdat. Pelin voittaakseen on valloitettava vastustajan tukikohta, tai kolme vierekkäistä laattaa hänen kotiriviltään tai tuhota kaikki vastustajan yksiköt. Käytettävissä on skenaariosta riippuen erilaisia jalkaväen yksiköitä. Lisäksi erilaisia moottorilla kulkevia pelejä löytyy tiedustelujeepistä telakuorma-auton kautta tankkiin asti.

Pelin moottori ovat kortit, jotka jakautuvat toiminto- ja yksikkökortteihin. Toimintokortit jakaantuvat kolmeen eri kategoriaan: operaatio, taistelu ja yllätys. Kortteja on pelissä 240 kappaletta. Korttien pelaaminen maksaa ja pelaajilla on käytössään tätä varten pisteitä. Pisteitä saa lisää valtaamalla lisää alueita ja tuhoamalla vastustajan yksiköitä. Jotkin kortit antavat myös pisteitä.

Pelilauta on modulaarinen ja sen koko vaihtelee skenaarion mukaan. Kaksipuolisia laattoja on yhteensä 36 kappaletta ja tyypillinen pelialueen koko on 5 × 6 laattaa. Pelilaudan rakentelu vie alkuun jonkin verran aikaa. Samoin skenaarioon kuuluvien korttien etsintä. Muutaman pelin jälkeen alkuvalmistelut sujuvat jo muutamassa minuutissa. Ajallisesti setup on varmaankin Memoir ’44:n luokkaa.

Taisteluvaihe on monipolvinen ja alkuun on hieman hankala muistaa kaikkia vaiheita. Mukana seuraa ohjekortti, jonka avulla eri vaiheita on helpompi seurata.

Pohdintaa

Memoirin myytyäni olen etsiskellyt seuraajaa kevyen sotapelin kategoriassa. Tällä hetkellä valitsisin kevyeksi sotapeliksi empimättä Panzer Generalin. Se on Memoiria huomattavasti syvällisempi ja antaa pelaajalle enemmän vapauksia strategian suhteen. Taisteluissa on käytössä ns. battle back ja muut sopivat yksiköt voivat antaa tulitukea. Enemmän tappiota kärsinyt osapuoli joutuu perääntymään, jos ei tuhoutunut kokonaan. Taistelujen voittamiseen tarvitaan sopivia kortteja — siis hieman onnea. Onnikaan ei tosin auta, jos ei ole tarpeeksi pisteitä jäljellä korttien pelaamiseen.

Muutaman pelin kokemuksella on selvinnyt, että pisteitä on hankalaa saada riittämään kaikkeen haluamaansa. Tästä seuraa se, että päällä on jatkuvasti semmoinen
pieni ahdistus. Yltiöpäinen hyökkääminen ja korttiensa pois pelaaminen voi kostautua vastustajan vuorolla. Uusia kortteja saa näet nostaa vasta seuraavan oman vuoronsa alussa.

Kortit ja countterit ovat hyvälaatuisia ja selkeitä. Pelilaudan palaset ja pistelaskulauta tahtovat käpristellä, vaikka ovat melko paksua pahvia. Se ei kuitenkaan vaikeuta pelaamista. Pelilaatikossa ilmoitettu kesto 45-60 minuuttia on mielestäni optimistinen. Ainakaan aluksi tätä ei pelaa alle tuntiin millään. Tosin kokemusta on
toistaiseksi vain parista skenaariosta.

Pelissä on omat säännöt myös yksinpeliin. Se toimii mainiosti. Kaiken kaikkiaan erittäin mukava tuttavuus, jota voi suositella kevytsotaa harrastaville pelureille.

Faktat Panzer Generalista

Pituus: 45-60 minuuttia, oikeassa elämässä vähän kauemmin.

Pelin idea

Peloponnes kuuluu peleihin, jotka tiivistävät olennaisimman hyvin rajattuun peliaikaan. Koko pelin kesto on täsmälleen kahdeksan kierrosta, joista jokaisen aikana pelaajilla on mahdollisuus liittää valtakuntaansa yksi huutokaupassa voittamansa laatta, tuottaa resursseja ja mahdollisesti kärsiä jonkin onnettomuuden iskiessä. Kolmesti pelin aikana tulee vastaan huoltokierros, jonka aikana pelaajan on pystyttävä ruokkimaan kansansa ja rakentamaan mahdolliset keskeneräiset rakennukset valmiiksi.

Varsinaista pelilautaa ei Peloponnesissa ole, vaan jokaisen pelaajan sivilisaatio on abstrahoitu vain omaksi pelialustaksi, johon lähinnä kirjataan käytössä olevat ja tuotettavat resurssit, sekä laattoihin, joista käydään jokaisella pelikierroksella huutokauppaa. Huutokaupattavat laatat sekoitetaan taustansa mukaan pelin alussa kolmeen pinoon, joista A-pinoon ja B-pinoon tulee 15 laattaa ja C-pinoon 10. Tämä jakaa pelin kolmeen pelivaiheeseen, joista kaksi ensimmäistä kestää kolme pelikierrosta ja viimeinen kaksi.

Laattoja on kahta tyyppiä — rakennuksia ja alueita. Jokaiseen laattaan on kirjattu niiden minimihinta huutokaupassa, pistearvo, sekä mahdolliset kertahyödyt, kierroskohtaiset resurssituotannot, rakennuskustannukset ja erikoistoiminnot. Yleisesti ottaen mitä pidemmälle peli etenee, sen parempia laattoja tulee tarjolle, mutta samalla niiden kustannukset kasvavat.

Pelin alussa jokaiselle pelaajalle arvotaan seitsemästä mahdollisesta erilaisesta alkulaatasta yksi, joka toimii hänen sivilisaationsa keskuksena. Jokainen alkulaatta tuottaa hieman erilaisen yhdistelmän resursseja, ja myös pelin alussa käytettävissä olevat resurssit, rahat ja asukasluku poikkeavat toisistaan. Alkulaatat määräävät myös ensimmäisen kierroksen huutokauppajärjestyksen.

Aluelisäyksiä huutokaupalla

Pelikierroksen tärkein kohta on huutokauppavaihe. Jokaisella kierroksella paljastetaan viisi laattaa, joista varsinaiseen huutokauppaan laitetaan pelaajamäärän verran laattoja. Loput paljastetut laatat jätetään myös saataville valloitusta varten. Esimerkiksi kolminpelissä siis asetetaan huudettavaksi kolme ja valloitettavaksi kaksi, mutta viisinpelissä kaikki laatat tulevat huutokauppaan.

Jokaisella pelaajalla on nyt kierrosjärjestyksessä mahdollisuus tehdä huuto yhdestä laatasta. Minimihinta on siis kirjattuna laattaan, mutta useinkaan tämä ei riitä laatan voittamiseen. Jos joku huutaa samasta laatasta enemmän kuin edellä huutanut, on aiemmalla huutajalla kaksi vaihtoehtoa: siirtyminen toiselle laatalle tai vetäytyminen. Pelaaja voi siirtää panoksensa toiselle laatalle, jos panos on vähintään laatan minimihinnan suuruinen, ja jos siinä ei ole omaa panosta suurempia huutoja. Panostaan ei siirtotilanteessa saa muuttaa. Jos siirtyminen ei onnistu, tai jos mieluisia laattoja ei ole tarjolla, voi yhdellä laatalla hävinnyt pelaaja myös vetäytyä huutokaupasta. Tällöin hän saa pankista yhden ylimääräisen kolikon, mutta uusi sivilisaatiolaatta jää tällä kierroksella hankkimatta.

Laattojen valloittaminen on yksinkertaisempaa, mutta kalliimpaa. Huutokauppaan osallistumisen sijasta pelaajan voi halutessaan myös valloittaa jonkin huutokaupan ulkopuolisista laatoista. Tällöin pelaaja saa laatan itselleen vain maksamalla kolme rahaa yli valloitettavan laatan minimihinnan. Kolmantena optiona pelaajalla on koko huutokauppakierroksen passaaminen, jolloin hän saa kolme ylimääräistä rahaa pankista. Huutokaupan perusteella määräytyy myös seuraavan kierroksen huutojärjestys. Korkeimman panoksen pelannut pelaaja siirtyy vuorojärjestyksen kärkeen, ja muut suuruusjärjestyksessä hänen jälkeensä. Yhtä suuret huudot pelanneiden pelaajien järjestys ei vaihdu. Huutamatta ja valloittamatta jääneet laatat poistetaan pelistä.

Huutokaupan jälkeen pelaajat liittävät uudet laattansa sivilisaatioonsa. Aluelaatat, jotka tuottavat jotain kolmesta mahdollisesta resurssista, viljaa, puuta tai kiveä, kerätään alkulaatan oikealle puolelle, ja rakennukset kerätään alkulaatan vasemmalle puolelle. Aluelaattojen hankkimiseen liittyy rajoite: jos pelaaja haluaa lisätä itselleen uuden laatan, on sen tuotettava vähintään yhtä samaa resurssia kuin viereinen laatta. Pelkän kivilouhoksen viereen ei siis voida laittaa viljaa ja puuta tuottavaa laattaa, mutta sen sijaan esimerkiksi kiveä ja puuta tuottava laatta siihen sopii. Poikkeuksena on ensimmäinen aluelaatta, joka saa olla mikä hyvänsä riippumatta hänen aloituslaattansa tuotannosta. Mikäli pelaaja hankkii vahingossa laatan, jota hän ei voi liittää itselleen, hän vain menettää siitä huutamansa rahat.

Rakennuslaatta puolestaan liitetään omaan sivilisaatioon hieman eri tavalla. Rakennuksesta pitää maksaa siihen kirjattu rakennushinta resursseina. Jos vaadittua hintaa ei pysty maksamaan, on pelaajan asetettava yksi kolikko rakennuksen päälle osoittamaan, että se ei ole vielä valmis. Valmistumattomat rakennukset pitää pystyä rakentamaan valmiiksi seuraavalla huoltokierroksella, tai ne menettää. Jos pelaajalla ei ole rahaa huutokaupan jälkeen jäljellä, ei hän voi liittää Uudet laatat antavat yleensä jonkin kertaluonteisen edun — yleensä rahaa tai asukkaita — jonka saa siitä huolimatta, pystyykö laatan rakentamaan valmiiksi vai ei. Myös laatan tuotannon ja mahdollisen erikoisominaisuuden saa heti käyttöön, vaikka laatan rakennus jäisikin vielä kesken.

Mustan pelaajan sivilisaatio. Kuva: Sonja Tolvanen / BGG

Tuloja ja tuhoja

Uusien laattojen lisäämisen ja niistä tulleiden kertahyötyjen saamisen jälkeen on vuorossa tuotantovaihe. Pelaajat saavat väkilukunsa mukaan rahaa, ja lisäksi he tuottavat laattojensa mukaan viljaa, puuta ja kiveä, ja lisäävät nämä omiin taulukkoihinsa. Taulukoissa on vain rajallinen määrä tilaa kaikille resursseille, mutta ylimenevä tuotanto voidaan kanavoida luksustuotteiden tekoon. Luksustuotteet ovat kätevä jokeriresurssi, sillä niitä voi vaihtaa miksi tahansa muuksi tuotteeksi, jopa rahaksi, aina tarpeen tullen suhteella 2:1. Näin ylituotanto jollakin aluella antaa mahdollisuuden jättää jonkin muun tuotannon vähemmälle, mutta huomattavaa on, että luksustuotteilla maksaminen on siis kaksi kertaa kalliimpaa kuin varsinaisesti vaadituilla tuotteilla. Luksustuotteet ovat kuitenkin useimmiten hyvä hätävara, mutta niiden varaan rakentamisessa on kuitenkin riskinsä.

Tuotannon jälkeen paljastetaan vielä kierroksen päätteeksi kaksi katastrofilaattaa. Pelissä on viisi ikävää onnettomuutta, joista jokainen iskee pelin aikana täsmälleen kerran. Rutto tappaa kolmasosan väestöstä, kuivuus vie kolmasosan viljasta. Myrsky tuhoaa aluelaattoja, ellei maksa kovaa korvausta, maanjäristys puolestaan tuhoaa vastaavasti rakennuksia. Rappio vie tuotettuja luksustuotteita. Onnettomuus iskee, kun kolmas onnettomuuden laatta paljastetaan. Näin ollen onnettomuuksiin ehtii jotenkuten yleensä varautumaan, mutta yhtä kaikki ne tuottavat kyllä kovaa päänvaivaa ja ikävyyksiä. Käytännössä mitä pidemmällä pelissä onnettomuudet iskevät, sen hankalampi niistä on toipua. Pelin loppuun osuu varmasti ainakin yksi onnettomuus, useimmiten kaksi. Jotkut laatoista tarjoavat immuniteetin jotakin onnettomuutta kohtaan, ja ne ovatkin yleensä huutokaupassa melko haluttua tavaraa.

Kerran B-vaiheen aikana, eli kierroksilla 4-6, ja kerran C-vaiheen aikana, eli kierroksilla 7-8, laattapinosta nousee laatta, joka laukaisee välittömästi ennen huutokauppaa huoltokierroksen. Huoltokierroksella pelaajan on pystyttävä maksamaan yksi vilja jokaista asukastaan kohden. Mikäli viljaa ei ole riittävästi, voidaan puutetta korvata luksustuotteilla, mutta jos nekään eivät riitä, on väkeä pakko tappaa nälkään. Edelleen valmistumattomattomien rakennusten rakennusresurssit on nyt pystyttävä maksamaan. Mikäli tämä ei onnistu, poistuu laatta pelistä. Panttina olleen kolikon saa nyt takaisin riippumatta siitä, saako rakennuksen valmiiksi vai ei.

Kahdeksannen kierroksen katastrofien jälkeen tulee vielä kolmas huoltokierros, joka päättää pelin. Tämän jälkeen on vuorossa pisteidenlasku. Pelaajat laskevat ensin laatoissa olevat pistemääränsä, joihin jokaisesta kolmesta jäljelle jääneestä rahasta saa vielä lisää yhden pisteen. Muita ylimääräisiä resursseja ei hyvitetä. Tämän jälkeen he kertovat väkimääränsä kolmella. Pienempi näistä kahdesta luvusta on pelaajan saavuttama pistemäärä. Eniten pisteitä saanut pelaaja on voittaja.

Pelin loppuvaiheet, valtakunnat alkavat olla lopullisella tolallaan. Kuva: Sonja Tolvanen / BGG

Sivilisaation nousu ja tuho pikakelauksena

Bernd Eisenstein on käyttänyt Peloponnesin yksityiskohtien hiomiseen aikaa useamman vuoden, ja se myös näkyy lopputuloksessa: kokonaisuudessa ei tunnu olevan yhtään huonosti toimivaa palasta eikä myöskään mitään turhaa. Oikeastaan pelissä ei ole pelaajaa kohden kuin kahdeksan päätöstä — jokaisella kierroksella pitää päättää, mistä laatasta huutaa ja kuinka paljon — mutta nämä päätökset ovat erittäin herkullisia ja kiperiä. Rahaa ei ole ylenmäärin tuhlattavaksi, ennemminkin seinä tulee vastaan jossain vaiheessa. Jokaisella kierroksella ei mitenkään voi olla varaa valloitukseen, ja joskus pelkästään huutokauppaankin osallistuminen tuntuu liian kalliilta. Kuitenkaan pisteitä ei saa, ellei hanki laattoja. Useimmiten uusien laattojen hankkiminen on myös ainoa konsti väkiluvun lisäämiseen.

Huutokauppaan osallistumista säätelee muu pelistrategia: minkälaista tuotantoa pelaaja tavoittelee. Onko tavoitteena tuottaa hieman kaikkea vai panostaa vahvasti yhteen tuotteeseen, jolloin on mahdollista luksustuotteilla paikata puutetta muusta. Avainkysymys on viljan hankkiminen. Koska toinen pelin pistemääristä perustuu väkilukuun, on kansa saatava pysymään huoltokierroksilla hengissä. Pahimmassa tapauksessa on mahdollista, jopa varsin todennäköistä, että huoltokierroksia tulee kaksi peräkkäin, ja väliin iskee vielä jokin onnettomuus. Jos väkensä joutuu tappamaan nälkään (tai ruttoon), on hyvin hankalaa nousta kilpailemaan pelin voitosta. Tasapaino väkimäärän ja muiden pisteiden välillä on tärkeää. Miten se taas toteutetaan, onkin eri kysymys.

Peloponnes ei siis tarjoa välttämättä mitään erityisen uutta ja vallankumouksellista pelirintamalla, mutta kokonaisuutena peli toimii äärimmäisen nautinnollisesti. Pelin kesto on juuri sopiva pitämään mielenkiinnon yllä alusta loppuun, eikä draaman kaari tunnu jäävän mitenkään olennaisesti vajaaksi. Onnettomuudet ovat juuri riittävän ilkeitä pitämään sopivan ahdistuksen päällä koko ajan. Huutokauppa tarjoaa myös mahdollisuuden pelata toisia vastaan samalla omaa peliään edistäen. Peli toimii hyvin kaikilla pelaajamäärillä; kaksinpeli saattaa pidemmän päälle hukata osan pelin mielenkiinnosta interaktion ollessa vähäisempää. Ainakin sivilisaatiopelien ja huutokauppapelien ystäville Peloponnes tarjoaa mukavaa haastetta pitkäksi ajaksi.

Lisäosa ja yksinpeli

Samaan aikaan varsinaisen pelin kanssa julkaistiin myös pieni lisäosa Peloponnesiin. Sen mukana tulee kahdeksan uutta huutokaupattavaa laattaa, jotka voidaan ottaa joko osittain tai kokonaan peliin mukaan. Näin peli laajenee jopa kuusinpelattavaksi. Myös kuusinpeli toimii mainiosti tehden huutokaupasta erityisesti vuorojärjestyksessä alussa oleville piinallisen hankalan. Mukana tulee myös kuusi merilaattaa, joista arvotaan peliin mukaan yhtä monta kuin pelissä on pelaajia. Jokaisen huutokaupan alussa pelaaja voi hankkia itselleen yhden jäljellä olevista meristä maksamalla sen hankintahinnan. Merilaatat voivat tuoda pisteitä tai kasvattaa väkilukua. Lisäksi jokainen merilaatta korvaa huoltokierroksella yhden viljan kansakuntaa ruokittaessa. Oikeastaan ei ole mitään erityistä syytä, miksei lisäosa olisi voinut olla mukana jo peruspelissäkin.

Peloponnes tarjoaa myös mahdollisuuden soolopeliin, joka soveltuu pelin mekaniikan harjoitteluun ja toisaalta omien taitojen kehittämiseen. Yksinpelissä pelaaja pelaa melko lailla samaan tapaan kuin moninpeleissäkin, mutta huutokaupassa ei tietenkään tarvitse maksaa lähtöhintoja enempää. Lisäksi käyttöön voi ottaa muutamia ylimääräisiä resursseja. Yksinpeliin on laadittu tasojärjestelmä, jossa seuraavalle tasolle pääsee aina saamalla kasaan jonkin vaaditun pistemäärän. Kaikkineen yksinpeli ei välttämättä ole kovin kiinnostava, mutta kyllä se pelin opiskeluun ja satunnaiseksi ajanvietteeksi sopii.

Faktat Peloponnesista

Pituus: 30-60 minuuttia. Isompi pelaajamäärä pidentää huutokauppoja ja samalla myös peliaikaa.

Varsinaisesti Castle Logix on tosiaan enemmän lelu kuin peli, ellei siitä tee peliä itse. Tällaiset pulmatehtävät ovat kuitenkin sen verran lautapeliharrastajienkin mieleen, että tällaisia hieman pääasian ohi liippaavia juttuja Lautapelioppaassa tutkaillaan jatkossakin.

Linnan juju

Logiikkalinna koostuu neljästä puupalikasta, joissa on reikiä. Pienin palikka on yhden palan kokoinen, isoin kolme palaa ja kaksi palikoista on kahden palan kokoisia. Lisäksi mukana on kolme tornia, pituuksiltaan yksi, kaksi ja kolme palaa, jotka sopivat palikoiden reikiin.

Tehtävänannossa näytetään kuva, josta näkee millainen linna palasista on koottava. Palikoista näkyy, mikä kuuluu mihinkin, joten haasteena on saada palikat oikein päin ja tornit oikeille paikoille. Kuvan kääntöpuolella on oikea ratkaisu.

Tehtävät on jaettu neljään vaikeusasteeseen. Ensimmäisellä tasolla käytössä on kolme palikkaa, toisella neljä. Kolmas taso vaatii jo vähän mutkikkaampaa tasapainottelua ja neljäs on oikeasti haastava, sillä siinä näytetään vain linnan muoto ja ratkojan on itse keksittävä, mihin järjestykseen palat kuuluvat.

Pohdittavaa lapsille

Castle Logix on aikuiselle helppo juttu, vaikeimmallakin tasolla. Sen sijaan pienille lapsille vaikeustaso on sopiva. Kolmivuotias selvisi helpoimman tason tehtävistä pienellä yrityksellä ja erehdyksellä. Ohjekirja suositteleekin helpointa tasoa kolmivuotiaille ja siitä seuraavia tasoja aina vuotta vanhemmille.

Valmistaja SmartGames kehuu Castle Logixia opettavaiseksi ja varmasti linnan kanssa puljaaminen hahmotus- ja päättelykykyä kehittääkin ainakin jonkin verran. Ennen kaikkea kyseessä on hauska pulmalelu, jonka todella tyylikäs toteutus tekee siitä mukavan näpertää. Kaikki osat ovat kookkaita ja tukevaa puuta, ei mitään muovihempuloita.

Paketissa on 48 tehtävää, 12 joka vaikeustasolta, joten ratkottavaa riittää jonkin aikaa. Jos taitoa riittää, kaikki tehtävät setvii melko nopeasti, jonka jälkeen pelin vetovoima kärsinee kolauksen, mutta pienemmille ratkojille vaikeustaso lienee riittävän haastava, että kun helpoimmat tasot on tehty, linnan voi laittaa syrjään ja palata asiaan vähän vanhempana. Jos Castle Logixin siis hankkii kolmivuotiaalle, siitä riittää iloa useammaksi vuodeksi.

Faktat Castle Logixista

Pelaajamäärä: 1

Le Havre on nauttinut myös kilpailumenestystä. Se voitti International Gamers Awardsin moninpelisarjan ja tuli toiseksi Deutscher Spiele Preis -äänestyksessä.

Pelin idea

Ranskalaisen satamakaupungin mukaan nimetty Le Havre on optimointia ja resurssisäätöä, jossa yritetään kerätä tuotteita, jalostaa niistä parempia tuotteita ja lopulta rahaa. Agricolan tapaan laudalta poimitaan sinne kertyviä tuotteita, työntekijät pitää ruokkia ja eläimet lisääntyvät, mutta paljoa sen enempää peleillä ei ole yhteistä.

Joka kierros pelaaja tekee kolme asiaa. Ensin pitää siirtää laivaa resurssiradalla. Tämä tuo peliin uusia resursseja ja mittaa ajan kulumista. Sen jälkeen pelaaja joko tyhjentää jonkun laudan ruuduista tuotteista tai rahoista tai käyttää jotain pelissä olevista rakennuksista. Lisäksi pelaaja voi ostaa ja myydä laivoja ja rakennuksia.

Rakennukset antavat erilaisia käteviä toimintoja käyttäjälleen. Niiden käytöstä joutuu maksamaan rakennuksen omistajalle korvausta. Lisäksi rakennusta voi käyttää kerrallaan vain se pelaaja, jonka nappula talossa on. Rakennus pysyy varattuna, kunnes edellinen käyttäjä menee tekemään jotain muuta.

Rakennusten toiminnot mahdollistavat kaiken resurssinkeräystä hienomman. Niillä voi jalostaa tuotteita (tehdä lehmistä nahkoja ja lihaa, polttaa puusta hiiltä, savustaa kalaa, leipoa viljasta leipää ja niin edelleen), kerätä suoraan kehittyneempiä resursseja, myydä tuotteita, rakentaa laivoja, rakentaa uusia rakennuksia ja tehdä muuta hyödyllistä. Iso tavoite on rakentaa laivoja, joiden avulla pystyy tuottamaan runsaasti rahaa.

Henkilökunta on ruokittava joka kierros, tämä tosin ei ole aivan yhtä raskas vaatimus kuin Agricolassa. Lisäksi monien rakennusten käyttäminen vaatii energiaa, jota saa puusta, puuhiilestä tai koksista.

Perusteellista resurssinnypläystä

Le Havressa riittää pikkunippeliä. BoardGameGeekin kuvagallerian perusteella kätevien säilytysratkaisujen kehitteleminen peliä varten on melkoinen kansanhuvi. Vieheboksi vaikuttaisi kieltämättä olevan pakkovaatimus, sillä erilaisia pahvicounttereita riittää runsaasti ja niitä käytetään pelin aikana paljon.

Le Havrea voi Agricolan tavoin pelata yksinkin, mutta parhaimmillaan peli on moninpelinä. Viiden hengen pelit kannattaa kuitenkin jättää väliin, ainakin aluksi. Peliä voi pelata lyhyenä ja pidempänä versiona, vaan lyhyt ei taida olla aivan maatajärisyttävin pelikokemus.

Pidempi peli on pitkä. Kaksi tuntia ylittyy helposti. Oma kokemukseni rajoittuu yhteen kolminpeliin nopeilla pelaajilla. Siihen meni kaksi ja puoli tuntia. Tämä oikeastaan tappoikin mielenkiintoni Le Havrea kohtaan. Pidin pelistä, mutta kaksi ja puoli tuntia on liikaa. Jos tietäisi, että voisi pelata samalla nopealla porukalla niin paljon, että pelin oppisi hyvin, asia olisi toinen, mutta kun käytännössä mukana on aina aloittelijoita, peli on helposti vieläkin pidempi. Kolmi- tai nelituntiseksi pelissä ei riitä pihviä.

On kuitenkin ilmeistä, miksi Le Havre on niin suosittu kuin se on. Jotkut kritisoivat peliä strategisesta yksiulotteisuudesta, mutta monille pelissä on riittänyt purtavaa. Satunnaiseen pelailuun Le Havre ei erityisen hyvin sovellu, mutta ahkeraan pelaamiseen se on erinomainen valinta, joka tarjoaa hauskaa resurssisäätöä ja oman teollisuusimperiumin kehittelyä.

Le Havre -pelilauta pelin aikana. Keskellä on joki, jossa merkitään vuoroja, sen molemmilla puolilla on tavaravarastoja. Kuva: Gary James / BGG

Faktat Le Havresta

Pituus: 120-180 min

Kaupunkia edustavat kortit, joihin on kuvattu sen eri osia ja rakennuksia. Joukkoja komennetaan korteilla, jotka on jaettu, kampanja- (campaign), ryhmitys- (formation) ja taistelukortteihin (combat). Aika etenee omalla kortillaan, jossa etenevät myös tulipalot.

Pelin kulku

Peruspeli kestää kolme kierrosta ja täysi versio kuusi kierrosta. Täyttä versiota pelattaessa peliin tulee lisää taistelukortteja. Peli jakautuu kahteen eri vaiheeseen: strategiaan ja taisteluun. Strategiavaiheessa pelaajat mm. nostavat uuden kampanjakortin sekä täydentävät, huoltavat ja ryhmittävät joukkojaan. Taisteluvaiheessa pelaajat tuovat peliin lisää yksiköitä, tuhoavat vastustajan yksiköitä, käyttävät tarkka-ampujaa, koettavat saada tulipaloja aikaan tai sammuttavat niitä. Tarkka-ampujalla voi yrittää tuhota esimerkiksi vastustajan kenraaleita.

Saksalaiset ryhmittävät aina joukkonsa ensin, mutta neuvostoliittolaiset tuovat omat joukkonsa kaupunkiin ensimmäisenä. Pelin alussa käytettävissä olevat joukot ovat aina samat. Eri yksiköiden päälle asetetaan vielä johtaja eli kenraali.

Ryhmittymisen jälkeen setvitään ryhmityskorteissa mahdollisesti olevat toiminnot. Esimerkiksi Neuvostoliiton kortissa saattaa olla kaksi kypäräää ja yksi sanko. Tämä tarkoittaa että neuvostoliittolaiset tuovat kyseiseen kaupunginosaan kaksi yksikköä ja siirtävät tulipalon sammuttamiseen tarkoitettua sankoa yhden pykälän eteenpäin.

Kampanjakorteilla on omat vaikutuksensa. Edellä mainittuja toimia kuvataan pahvisilla counttereilla, joita liikutellaan ja asetellaan peliin kuuluvien paperisten alustojen ja korttien päällä. Tämän jälkeen selvitetään taistelun intensiteetti. Se ratkaistaan omasta pakastaan nostetulla verilöylykortilla (carnage). Kortissa on numero 2-4 välillä, joka ilmoittaa taistelun keston ja tulipalojen määrän. Jokaisesta infernoon asti ehtineestä tulipalosta hyötyy Saksa. Kortti määrittää myös pelaajan jolla on aloite.

Omalla vuorollaan voi pelata taistelukortin tai nostaa lisää kortteja. Taistelukorttien määrä on yksikkökohtainen. Joillekin yksiköille voi pelata enemmän kortteja kuin toiselle. Kolmas vaihtoehto on suorittaa hold-toiminto. Tämä toiminto siirtää taistelun ”kelloa” yhden pykälän eteenpäin ja antaa kortin nostajalle jonkin toiminnon. Kun taistelun ”kello” on kulunut loppuun ratkaistaan taistelu noppien avulla.

Osapuolet saavat noppia sen mukaan miten taistelu on sujunut. Neuvostoliitto saa aina vähintään jokaisen rakennuksen ilmoittaman määrän noppia. Saksa voi nostaa noppiensa määrä saamalla mahdollisimman monta infernoon asti levinnyttä tulipaloa. Lisäksi ratkaisevat joukkojen määrä ja huollettujen ryhmitysten lukumäärä. Voittaja on pelaaja, jonka heitoissa on suurin luku. Tasatilanteessa heitetään uudestaan.

Jos Saksa voittaa taistelun, otetaan tilalle uusi kortti. Jos kyseessä oli kortti, jonka alue rajoittuu Volgaan, se suljetaan ja se on pois pelistä. Hyvällä onnella pakasta saattaa nousta suoraan tällainen sulkukortti. Saksa voittaa pelin, jos se saa suljettua kaikki alueet pelikierrosten aikana.

Havaintoja pelistä

Sääntökirja on valitettavasti mustavalkoinen (netistä saa väriversion). Säännöt on selitetty perinpohjaisesti esimerkkien avulla, mutta loogisuutta olisi voinut hieman parantaa. Yhtä kaikki lukemalla sääntökirjan peliä pystyy pelaamaan, mutta pientä vaivaa se vaatii.

Pelin parisataa korttia ja reilu kolmisenkymmentä ”postikorttia” eivät laadullaan häikäise, sillä niillä on taipumus taipua kaarelle. Countterit, joita on liki 200, ovat paksua pahvia ja hyvin selkeitä. Pelialustat ovat ohuita, käytännössä paperia.

Peli soljuu vauhdikkaasti eteenpäin. Loppujen lopuksi pelaajalla ei ole aivan älyttömästi valintoja tehtävänä. Toisaalta ne vähätkin saattavat olla vaikeita. Interaktiota on pelissä mukavasti. Varsinkin neuvostoliittolainen saa nyppiä saksalaiselta usein kortteja pois kädestä. Ja sekös kyrsii, kun ne hyvät hyökkäyskortit lennähtävät poistopakkaan.

Ajoitus pelissä tuntuu olevan tärkeää. Pitää miettiä milloin olisi järkevintä pelata, nostaa lisää tai suorittaa hold-toiminto. Filleriksi pelistä ei ole sillä vääntö kestää peruspelissäkin yleensä vähintään tunnin verran.

Muutaman matsin jälkeen pelistä on jäänyt mukava kutina. Aika näyttää tuleeko tästä pelihyllyn ehdoton pönkkä. Pelin kotisivuilla on kaksi valmista skenaariota myös yksinpelaamiseen. Ja tietysti lisäosa on jo suunnitteilla. Sen aiheena on Midwayn taistelu.

Faktat Hell of Stalingradista

Pituus: 60-180 min

Yhteistyöpelejä on jonkin verran, mutta harva on näin sadistisen vaikea. Veikkaan, että useimmilla porukoilla ensimmäinen aloittelija-vaikeustasolla pelattu peli tulee päättymään hyvin nopeasti tappioon ja ensimmäistä voittoa saa odottaa pitkään.

Ulkoiset seikat ovat sentään kunnossa, peli on kertakaikkisen näyttävä. Graafinen ilme on ehkä hitusen levoton, mutta silti toimiva. Tyylikkäät figuurit tuovat tunnelmaa, kummitusnappulat varsinkin ovat karmivan näköisiä.

Pelin idea

Kylä koostuu yhdeksästä laatasta, jotka kootaan pelaajien lautojen keskelle satunnaiseen järjestykseen. Pelaajien vuorot alkavat kummitusvaiheella, jonka aikana pelaajan laudalla olevat kummitukset tekevät ilkeyksiään. Alussa kummituksia ei ole, mutta jokaisen pelaajan kummitusvaiheen lopuksi peliin tulee uusi kummitus.

Kummitukset ovat kortteja, joiden väri määrää, kenen laudalle ne pelataan. Kummituksia on noin karkeasti kolmea sorttia: riivaajia, piinaajia ja muita. Riivaajat riivaavat edessään olevia kylälaattoja joka toinen kierros eli kääntävät niitä nurin. Tämä on paha juttu, sillä peli päättyy, kun vaikeustasosta riippuen neljäs tai kolmas kylälaatta riivataan.

Piinaajat tekevät kiusaa pelaajalle, jonka laudalla ne ovat. Tämä joutuu heittämään joka kierros kirousnoppaa, josta seuraa usein jotain häijyä. Muut kummitukset ovat kesympiä ja tyytyvät olla möllöttämään, ne tosin tekevät usein jotain inhaa tullessaan peliin.

Valikoima kummituskortteja. Kuva: Chris Norwood / BGG

Vuorollaan pelaaja voi kummitusvaiheen jälkeen liikkua kylässä askeleen ja joko käyttää kylälaatan toimintoa tai karkottaa kummituksia. Jokainen kylälaatta tarjoaa oman toimintonsa, jota voi käyttää, jos kyseistä laattaa ei ole riivattu. Kyläläiset auttavat pelaajia eri tavoin, joskin parhailla toiminnoilla on hintansa.

Karkotusyrityksessä pelaajan pitää seisoa kummituksen vieressä olevalla laatalla ja heittää nopilla oikea määrä oikean värisiä pallukoita. Tämä on noin yleensä ottaen aika vaikeaa, vaikka nopassa onkin jokeriväri, mutta onneksi pelaajilla on tao-lätkiä, joilla voi antaa vähän apuja. Karkotuksen jälkeen kummitus voi antaa pelaajalle pienen palkinnon tai paiskata vielä lopuksi jotain häijyä.

Jos pelaajat selviävät kummitusten kauhuista, pakan pohjalta löytyy Wu-Fengin inkarnaatio, jonka päihittämällä voittaa pelin. Inkarnaatio on kummitus, joka vain on muita häijympi, oikea kunnon ilkiö. Kun vaikeustasoa ruuvataan vielä vähän kovemmaksi — jos peli muuten tuntuu liian helpolta, inkarnaatioita pitää voittaa neljä.

Julkean vaikea peli

Pelin nappulat: buddha-patsas, pelaajan munkki ja kummitus. Kuva: Repos Productions

Ghost Stories on vaikea peli. Pelin voittaminen vaatii huolellista yhteistyötä jopa helpoimmalla vaikeustasolla. Peli voi olla yllättävän nopeasti ohi, kun kummitukset riivaavat kylälaattoja kierros toisensa jälkeen. Kummitusten karkottaminenkin on varsin vaativaa puuhaa, eikä onnistu aivan tuosta noin vain.

Pelin luonne riippuu jonkin verran tuurista, eli siitä, miten kummituksia pakasta nousee. Jos paikat täyttyvät riivaajista, peli voi olla nopeasti ohi, helpommat kummitukset antavat pelaajille vähän enemmän hengähdysaikaa

Ghost Stories on tunnelmallinen yhteistyöpeli, jonka riipivä vaikeustaso luo osaltaan oikeanlaista ahdistavaa tunnelmaa — eihän maailman pelastaminen Yhdeksän tuonelan ruhtinaalta kuulukaan olla helppoa! Epäilemättä liian vaikea vaikeustaso voi tehdä pelistä myös tylsän pelaajille, jotka kaipaisivat onnistumisen elämyksiä.

Kaikki informaatio pelissä on avointa, joten pelaajat voivat hioa yhteistyökuviot täysin aukottomiksi. Informaation avoimuus johtaa myös yhteistyöpelien helmasyntiin, hallitseva pelaaja voi helposti pomottaa muiden tekemisiä. Tämä on tietysti paljon peliporukasta riippuva juttu.

Pelaajamäärän suhteen Ghost Stories on joustava, sillä se sopii yhdestä neljään pelaajalle. Yksinpeli on mietteliästä ongelmanratkontaa, nelinpelissä pääsee pohtimaan yhdessä ja hyötymään neljän munkin voimista. Nelinpeliä pidetään BoardGameGeekissä selvästi parhaana tapana pelata ja peli tuntuukin vahvasti nelinpeliksi suunnitellulta.

Ghost Stories on mielenkiintoinen, ulkoisesti todella näyttävä yhteistyöpeli, jossa riittää haastetta pitkäksi aikaa.

Riivaajakummitus uhkaa kylää. Kuva: Chris Norwood / BGG

Faktat Ghost Storiesista

Pituus: Paketin mukaan tunti, mutta luultavasti alussa pelaajat häviävät pelin paljon nopeammin.

Roads and Boats on saavuttanut klassikonasemansa, koska sen kaltaiset pelit ovat harvassa. Neulandissa on jotain samaa, Le Havre tarjoaa vähän samankaltaista tuotteiden jalostamista, Logistico taas logistiikkahaasteita. Mikään toinen peli ei kuitenkaan tarjoa juuri tällaista pakettia. Pelin lähin vertailukappale löytyy tietokonepelien puolelta: minulle Roads and Boatsista tulee heti mieleen vanha Amiga-klassikko Settlers.

Pelin idea

Pelin alussa pelaajilla on koti, kolme aasia, lautoja ja vähän tiiliä. Laudat ja tiilet täytyy heti pistää hyötykäyttöön: niillä on rakennettava tukkeja tuottava puunhakkaaja ja saha, joka tekee tukeista lautoja. Myös kivenhakkaaja on syytä tehdä. Aaseja tarvitaan siirtämään tavaroita paikasta toiseen, sillä pelilaudan alueille mahtuu kullekin vain yksi rakennus.

Taistelua Roads and Boatsin tyyliin. Kuva: Mikko Saari

Pikkuhiljaa pelaajien rakennelmat laajenevat. Uusia rakennuksia perustetaan, rakennukset yhdistetään tieverkolla tavaran kuljettamisen nopeuttamiseksi, aasit vaihtuvat kärryihin, kärryt rekkoihin, joilla kulkevat lautat ja soutuveneet. Vuorilta kaivetaan kultaa, josta rahapajassa lyödään kolikoita. Kolikoista ja paperista — jota paperitehdas tekee puusta — tehdään sitten pörssissä osakkeita, pelin ylintä vaurautta.

Yksi tärkeä juju pelissä on se, ettei rakennuksia omista kukaan. Alkutuottajat lykkäävät joka kierros ilmoille yhden tuotteen, jonka ottaa se, joka ensin ehtii. Sekundäärituottajat tekevät tuotteitaan sille, joka tuo niille raaka-aineita. Jos toinen pelaaja jättää tavaraa lojumaan maahan, sen voi käydä noukkimassa parempaan talteen.

Jos naapurit uhkaavat käydä nenäkkäiksi, heidät voi onneksi aidata pois omilta alueilta. Pelissä on parhaimmillaan erittäin runsaasti vuorovaikutusta, varsinkin jos kartalla on paljon vettä, jolloin laivat pääsevät liikkumaan vapaasti ja nopeasti. Mikäänhän ei ole niin hauskaa kuin marssia kaverin alueille, poimia kaverin maassa makaavat tiilet ja tehdä niistä aitoja keskelle kaverin tieverkostoa.

Erilaisia skenaarioita

Pelin mukana tulee skenaariokirja, josta löytyy valmiita karttapohjia eri pelaajamäärille. Peruspelillä pelaajia voi olla yhdestä neljään, soolopelitkin ovat sellaisesta pitäville varsin miellyttäviä. Lisäosilla pelaajamäärää saa hilattua ylöspäin, mutta neljäkin on tässä pelissä paljon. Jos skenaariot on pelattu läpi, karttoja voi myös tehdä itse oman maun mukaan. Kartat kootaan erilaisista heksalaatoista Catanin uudisasukkaiden tapaan.

Kartta vaikuttaa paljon pelin tunnelmaan. Jos kartta on iso, pelaajilla on runsaasti tilaa ja pelaaminen on rauhallisempaa. Pienemmällä kartalla pelaajat ovat nopeammin toistensa kurkuissa. Mukana on myös yksi skenaario, jossa pelaajilla on omat alueensa, jotka eivät ole missään yhteydessä toisiinsa.

Tila ja sen vähyys on joka tapauksessa tärkeä osa peliä. Pelaajien on mietittävä tarkkaan, mitä rakentavat ja minne ja käytettävä mahdollisuuksien mukaan toisten pelaajien rakentamia tuotantolaitoksia, muuten kaikkea ei saa millään mahtumaan.

Vaatimaton alku. Tästä se lähtee! Kuva: Mikko Saari

Paljon opittavaa

Roads and Boats on vaikea peli. Säännöt ovat sinänsä melko suoraviivaiset, hyvillä apulapuilla pelistä saa tolkkua varsin helposti, eikä vaikeasti muistettavia nippelisääntöjä ole liikaa (voit lisäksi helpottaa hommaa suomenkielisillä säännöillä). Haastetta silti piisaa. Hyvin pelaaminen on etenkin vaikeaa, aloittelijoiden peli on herkästi melkoista räpiköintiä. Koska pelissä on ajastinmekanismi, ihmeen rakentaminen, joka paitsi tuottaa pisteitä myös pakottaa pelin loppumaan joskus, aloittelijapelissä käy herkästi niin, että kun peli on loppu, pelaajat ovat saaneet ehkä kultaa tuotettua. Ei siis puhettakaan rahoista tai osakkeista!

Olisi mielenkiintoista nähdä pelin suunnittelijat pelaamassa. Tehokkuuden taso lienee toista luokkaa. Vaikeudesta seuraa se, että Roads and Boats ei ole erityisen hyvä peli satunnaiseen pelailuun, vaan pelistä nauttiminen vaatii kokemuksen keräämistä. Aloittelijoilla ensimmäiset pelit ovat melkoista haparointia. Kyseessä on pitkä peli, skenaariosta ja pelaajien nopeudesta riippuen peli kestää useita tunteja, mutta vain harvoin alle kolme tuntia, joten se voi tehdä pelin pelaamisesta hitusen hankalaa.

Jos pelin pituus ei ole ongelma, logistiikkahaasteet kiehtovat ja pienten pahvilätkien armadan kanssa puljaamisen kestää (vieheboksi on tähän peliin pakollinen lisävaruste), Roads and Boats on suorastaan hekumallinen pelikokemus, jollaista ei mistään muualta saa. Neuland on kohtalainen korvike tuntuvasti tiiviimmässä paketissa, mutta toisaalta siitä jää puuttumaan juuri se eeppisyys, joka Roads and Boatsissa on niin hienoa.

Kolmen pelaajan peli viimeisellä kierroksellaan. Kuva: Mikko Saari

Ostoksille

Roads and Boats oli pitkään hyvin vaikeasti saatavilla, käytettyjä kaupusteltiin useiden satojen eurojen hinnalla. 2006 ilmestyi pelin tuorein laitos, joka paransi saatavuutta huomattavasti. Suomesta peliä ei saa, eikä välttämättä uutena kaupasta juuri mistään, mutta esimerkiksi BoardGameGeekissä peliä on näemmä tarjolla useita käyttämättömiä kappaleita kohtuullisen järkeviin hintoihin (lue: noin 100 euroa).

Peliin on kaksi lisäosaa, joista Planes & Trains sisältyy myöhempään & cetera -lisäosaan. Juuri yksityiskohtia ja väsättäväähän tästä pelistä puuttuikin! Lisäosan avulla pääsee rakentamaan junaratoja, lentokoneita, sähköverkkoja, kauppatieteiden maistereita, taidetta ja pommeja. Lisäksi peliin saa lisää pelaajia, mikä kuulostaa samoin varsin kummalliselta idealta — peli kun menee ihan tarpeeksi monimutkaiseksi jo neljällä pelaajalla.

Tässä vaiheessa kilpailijat ovat vielä kaukana horisontissa. Kuva: Mikko Saari

Tiivistelmä

Pituus: 3+ tuntia. Alle kolmen tunnin pelit ovat harvinaisia, sopivalla kartalla ja hitailla pelaajilla 5-6 tuntia ei välttämättä riitä.

Tällä pelillä ei ole mitään tekemistä parhaan aikuistenpelin Vuoden peli -palkinnon vuonna 2002 voittaneen Fitsin kanssa, pelit ovat vain jostain syystä samannimiset.

Pelin idea

Jokainen pelaaja saa samanlaisen valikoiman polyominoja, joissa on kolmesta viiteen neliötä. Näillä palasilla pitää peittää pelialuetta, joka on kuusi saraketta leveä ja kaksitoista riviä korkea. Pelaajilla on näppärät telineet, joiden sisälle sujautetaan kyseisen kierroksen pelilauta ja päälle muovi, jossa on urat, joita pitkin palaset liukuvat kätevästi paikoilleen. Alustat ovat mukavasti kaltevat ja mikä parasta, nappulat voi varastoida säilytyksen ajaksi niiden sisälle. Monikäyttöistä ja kätevää!

Peli koostuu neljästä kierroksesta, joista jokainen käyttää omaa lautaa. Kaikissa idea on pohjimmiltaan sama: pelilauta on peitettävä palikoilla. Jokainen tyhjä ruutu maksaa yhden pisteen. Tehtävä olisi helppo, mutta sitä vaikeutetaan sillä, että palikat tulevat peliin satunnaisessa järjestyksessä. Palikoita pudotellaan alaspäin, mutta toisin kuin Tetriksessä, niitä ei voi liikuttaa sivusuunnassa. Niitä ei siis voi sujauttaa toisten palikoiden alle jääviin tyhjiin koloihin.

Jokaisella kierroksella on oma erikoisuutensa. Ensimmäisellä kierroksella saa pisteitä täysistä vaakariveistä ja toisella kierroksella on ruutuja, jotka tyhjiksi jäädessään antavat 1-3 pistettä. Kolmas kierros on toisinto toisesta, mutta mukana on lisäksi häijyjä -5 pisteen ruutuja. Neljännellä kierroksella laudalla on viisi paria symboleita. Jos parista näkyy molemmat, saa 3 pistettä, mutta jos vain toinen näkyy, menettää 3 pistettä.

Rauhallista kilpailua

Joitain pelejä haukutaan moninpelipasiansseiksi suotta, mutta FITS on aito pasianssi. Pelaajilla ei ole pelin aikana mitään vuorovaikutusta, lopussa vain vertaillaan pisteitä. Noh, toisten mokailua on sentään hauska katsella. Jokainen pelaaja saa samat nappulat samassa järjestyksessä, mutta identtinen peli sentään estetään arpomalla jokaiselle erilainen aloituspalikka.

FITS toimiikin varsin hyvin yksinpelinä. Tehtäviä voi ratkoa yksin ja sääntökirjassa on näppärä pisteasteikko, johon menestystään voi kilpakumppanin puutteessa verrata. Mikään ei myöskään estä pelaamasta useammalla kuin neljällä pelaajalle, mikäli käytössä on useampi peli. Silloin tosin pelaajille tulee väkisinkin samoja aloituspalikoita (aloituspalikat arvotaan neljän suhtkoht tasa-arvoisen palikan joukosta).

FITS on mainio täytepeli tällaisten tilahahmotustehtävien ystäville. Pelaajien välistä vuorovaikutusta kaipaaville se ei tarjoa mitään, mutta palvelee toisaalta tarvittaessa myös pasianssina. Tutustumisen arvoinen tapaus, eikä suotta Spiel des Jahres -ehdokas.

Suunnittelija: Reiner Knizia
Julkaisija: Ravensburger
Ilmestymisvuosi: 2009
Pelaajamäärä: 1-4
Pituus: 20-30 min