30 Rails

30 Rails

Myönnän heti, etten ole suuri print-n-play-pelien ystävä. En jaksa askarrella, enkä varsinkaan jaksa etsiskellä suurista valikoimista niitä parhaita pelejä. Jostain ohimennen vastaan sattunut 30 Rails piti kuitenkin testata, sillä peli vaikutti ilmiselvästi kokeilemisen arvoiselta, eikä se edellyttänyt askartelua.

Nimensä mukaisesti peli on junapeli. No, junilla ei varsinaisesti pääse ajelemaan, sillä pelissä rakennellaan vain ratoja. Kuvio on tuttu Take It Easystä tai Karubasta: arpaonni sanelee, millaista rataa ruudukkoon on tehtävä, ja lopputuloksesta pitää saada mahdollisimman hyvä.

Heitä ja piirrä

30 Railsin logo

Pelilautana toimii 6×6-ruudukko, joka alustetaan ensin viidellä vuoristolla ja yhdellä kaivoksella. Laudan ulkopuolelle lisätään neljä asemaa, yksi joka sivulle. Tavoitteena on saada yhdistettyä asemia toisiinsa mahdollisimman pitkillä radoilla ja lisäksi asemilta pitäisi tehdä reitit kaivokseen.

Joka vuoro heitetään kahta noppaa. Toinen määrää rivin tai sarakkeen, johon rataa on piirrettävä, toinen taas kertoo, millaista rataa on tarjolla: piirretäänkö suoraa, mutkaa, risteävää rataa vai erilaisia liittymiä.

Kun pelilauta on täynnä (tai kaikki mielekäs rata rakennettu), lasketaan pisteet. Asemien yhdistämisestä tulee tietty vakiomäärä pisteitä, radan pituudesta tulee lisäpisteitä ja lisäksi laudalle pelin alussa merkatun bonusruudun läpi kulkevat radat saavat myös lisäpisteitä. Eniten pisteitä kerännyt voittaa.

Valmis peli
Reitit eivät menneet tällä kertaa ihan putkeen. Kuva: Mikko Saari

Lisää vaikeusastetta

Pelistä on myös kehittynyt versio, joka lisää haastetta osakkeiden muodossa. Pelissähän tulee helposti piirreltyä paljon turhaa rataa, joka ei johda mihinkään. Kehittyneessä versiossa piirtämisen sijasta voi ottaa nopista suuremman ja kirjata sen jonkun kahden aseman välisen radan osakkeiksi.

Osakkeita voi hankkia pelin aikana useampaankin otteeseen ja pelin lopussa kun pisteitä lasketaan, jokainen rata tuottaa joko normaalin pistemäärän tai osakkeiden lukumäärän – sen mukaan kumpi on pienempi. Joutoradat pitää siis muuttaa osakkeiksi ja mielellään niin, että osakkeita on siellä, missä niitä tarvitaan.

Kehittynyt versio poistaa myös peruspelistä löytyvät ohitukset, jotka antavat kerran pelissä vaihtaa kummankin nopan tuloksen haluamakseen.

Osakepeliä
Kehittyneessä pelissä pitää olla osakkeita. Osakkeista ei tosin ole mitään hyötyä, jos radatkin epäonnistuvat, kiitos huonon noppatuurin… Kuva: Mikko Saari

Helppoa ja hauskaa eri pelaajamäärillä

Yksinpelien ystävät saavat 30 Railsista mukavan pasianssiajanvietteen. Pelissä kilvoitellaan pistetavoitetta vastaan, sen kummempaa tavoitetta tai tekoälyä ei vastassa ole.

Moninpelissä pelaajia voi lisätä mukaan niin monta kuin huvittaa ja miten käytännön olosuhteet sallivat. Minkäänlaista vuorovaikutusta pelaajien välillä ei ole, peli on täysin puhdasta moninpelipasianssia useammalla pelaajalla. Olen pelannut 25 pelaajalla luokkahuoneessa dokumenttikameran avulla, se toimi aivan mainiosti, vaikka veikin aika paljon aikaa.

Koska 30 Rails on niin vaivaton tulostettava – yksi lomake pelaajaa kohden, säästäväinen laminoi ja käyttää pyyhittäviä tusseja – peliä kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos pitää tällaisista pasianssihenkisistä kupongintäyttöpeleistä.

Kehittynyt peli
Osakkeiksi pelatut ruudut pitäisi merkata rastilla, mutta paljon hauskempaa on piirrellä ne täyteen maisemaa ja muita koristeita. Kuva: Mikko Saari

Faktat 30 Railsista

Suunnittelija

Julkaisija: vapaasti saatavilla (2015)

Mutkikkuus: Säännöt ovat helpot ja selkeästi selitetyt. Ne oppii nopeasti niin hyvin, ettei sääntöjen mukana pitämiselle ole tarvetta, riittää että mukana on pistelomakkeita.

Onnen vaikutus: Noppapelissä tuuri sattuu joskus kehnosti. Yksi peli meni penkin alle, kun ratanopasta tuli koko pelin aikana tasan yksi kuutonen ja suunnitelmien onnistuminen olisi edellyttänyt muutaman lisää. Taitava pelaaja saa kuitenkin pisteitä, joista vasta-alkaja voi vain haaveilla.

Vuorovaikutus: Ei lainkaan, peli on puhdas moninpelipasianssi.

Teema: Aika abstraktihan tämä on, mutta junateema toimii kuitenkin riittävän hyvin.

Uudelleenpelattavuus: Kulutusta kestävä filleri, silloin tällöin pelattuna toimii kyllä. Takuuvarmasti hintansa arvoinen.

Kieliriippuvuus: Pelissä ei ole lainkaan tekstiä.

Pelaajamäärä: 1–, yläraja riippuu enemmän käytännön seikoista kuin pelin rajoituksista.

Pituus: 10–20 min, yksinpelin nakuttelee nopeastikin, isommalla porukalla odottelua tulee helposti. Luokkahuoneelliselle neljäsluokkalaisia saa varata koko oppitunnin.

Osta peli itsellesi

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Arvostele 30 Rails

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:12
Aito keskiarvo:3.42
Tasoitettu keskiarvo:3.29
  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 0
  • 3: 8
  • 4: 3
  • 5: 1

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *