Aqua Romana

22.3.2009 -  

Antiikin Rooman akveduktit ovat meidän päiviimme asti säilynyt arkkitehtuurin ihme. Jos tähän peliin on luottaminen, putket rakennettiin vähän miten sattuu. Mitenköhän on? Aqua Romanassa näkyy sama kuin Metrossa eli kun putkien pistemäärä riippuu niiden pituudesta, niin tokihan niitä kieputetaan mutkalle, vaikka se ei realistista olisikaan.

Pelin idea

Aqua RomanaAqua Romanassa tavoitteena on rakentaa mahdollisimmat pitkät vesiputket. Pelaajien työläiset aloittavat vesisäiliöstä ja lähtevät etenemään laattoja latoen. Rakentaminen edellyttää, että työläinen näkee laudan reunalla kulkevan rakennusmestarin eli on samalla rivillä pysty- tai vaakasuuntaan.

Jos näköyhteys syntyy, työläinen saa jatkaa putkeaan mestarin osoittamalla laatalla. Valikoima on pieni, mutta selkeä: suora, mutka, risteys ja kaksi rinnakkaista mutkaa. Työläinen siirtyy putkensa päähän ja rakennusmestari astuu askeleen eteenpäin. Kun putki törmää toiseen putkeen tai laudan reunaan, se on valmis ja pisteytetään. Putken saa myös pisteyttää keskeneräisenä.

Pisteenlaskussa on mutka matkassa, sillä pisteradan ruutuihin mahtuu vain yksi nappula kuhunkin. Jos putki on 12 pisteen arvoinen, mutta kyseinen ruutu on jo varattu, nappula asetetaan seuraavaan tyhjään ruutuun. Siksi lopettaminen ajoissa voi olla hyvä idea.

Rauhallista rakentelua

Aqua Romanaa verrataan usein Metroon, mutta pelit ovat luonteeltaan täysin erilaisia. Koska laattoja ei saa rakentaa vapaasti vaan rakentaminen riippuu mestareista, peli etenee eri lailla. Tarkka pelaaja huolehtii, että omat työläiset näkevät rakennusmestareita, ettei vuoroja tarvitse jättää väliin sen vuoksi. Tietty suunnitelmallisuus onkin paikallaan.

Aqua Romana on kaikinpuolin näyttävä peli. Pelilauta on kaunis, rakennusmestarit isoja puunappuloita, laatat siistejä, selkeitä ja tukevia. Vaikka tosiharrastaja pistääkin pelimekaniikan korean ulkoasun edelle, näin kaunista peliä on ilo pelata. Pelaajamäärästä riippuu, paljonko pelissä on kaaosta, kaksinpeli on hallitumpi ja nelinpeli yllätyksellisempi.

Suunnittelija:
Julkaisija: Queen Games, Tactic
Ilmestymisvuosi: 2006
Pelaajamäärä: 2-4
Pituus: 60 min

Katso myös

Aqua Romana Tacticin nettisivuilla.
Osta peli Lautapelit.fi-kaupasta!Osta Aqua Romana Lautapelit.fi-verkkokaupasta.

Peli kuuluu ryhmiin: , , , ,

Jos tämä kiinnostaa, katso myös nämä: Metro · Mallorca (Finca) · Menolippu Pohjoismaat · Kingdom Builder · Repello

Lisätietoja BoardGameGeekistä: Aqua Romana

Arvostele Aqua Romana

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:27
Aito keskiarvo:3.22
Tasoitettu keskiarvo:3.23
  • 0: 0
  • 1: 1
  • 2: 1
  • 3: 16
  • 4: 9
  • 5: 0

Lukemisen arvoinen juttu

Eclipse

Antaa palaa!

Kerro meille, mitä mielessäsi liikkuu tai kysy, jos jäi kysyttävää. Laajemmille keskustelunavauksille ja vaativammille kysymyksille suosittelemme Lautapeliseuran foorumia, jossa käydään astetta vilkkaampaa keskustelua peleistä.

Jos haluat kuvasi näkyviin kommentin seuraksi, hanki itsellesi oma gravatar!