Fist of Dragonstones

16.3.2009 - Mikko Saari  

Michael Schacht ja Bruno Faidutti vaikuttavat aluksi oudolta parilta. Schacht tunnetaan pienistä ja nokkelista peleistä, Faidutti kaoottisista ja temaattisista peleistään. Fist of Dragonstones onkin mielenkiintoinen yhdistelmä yksinkertaista huutokauppapeliä ja fantasiateemaa kaikkine koristeineen.

Pelin idea

Fist of Dragonstonesin kansiFist of Dragonstones on pelkkää sokkohuutokauppaa koko peli. Pelaajat ostavat rahoillaan erilaisia hahmokortteja.

Hahmoilla saa lisää rahaa, arvokkaita lohikäärmekiviä ja ennen muuta pystyy muuttamaan lohikäärmekiviä voittopisteiksi. Pelaajat yrittävät saada rahoillaan mahdollisimman paljon hahmoja ostettua, mutta liika säästely johtaa siihen, että häviää huutokaupan toisensa perään.

Jokaisella kierroksella käydään kymmenen sokkohuutokauppaa — rahat nyrkkiin ja yhtä aikaa katsotaan, kuka maksoi eniten. Kymmenestä hahmosta kahdeksan on perushahmoja, jotka toistuvat joka kierros.

Loput kaksi vaihtelevat ja tuovat peliin väriä ja erilaisia mahdollisuuksia sotkea muiden peliä ja edistää omaansa. Hahmoista löytyy melkoinen kavalkaadi stereotyyppisiä fantasiahahmoja.

Toistoa, toistoa

Fist of Dragonstones on hyvin monotoninen peli. Pelissä on yksi ainoa mekanismi, sokkohuutokauppa, ja siinä kaikki. Pelaajien on toki pohdittava, milloin panostaa oikeaa rahaa, milloin taas keijukultaa, jonka saa takaisin kierroksen päätyttyä. Muiden pelaajien aikeita on tuumittava ja estettävä tarvittaessa.

Sokkohuutokauppa on mielipiteitä jakava mekaniikka, eikä tällä pelillä lautapeliharrastajia hurmata. Pelin kohderyhmää ovat luultavasti kevyttä sosiaalista lautapeliviihdettä hakevat roolipelaajat – siis sama porukka, joka pelaa Munchkinia ja muita Steve Jackson Gamesin pelejä. Peli sopii myös pienemmille pelaajille. Vaikka kortit ovatkin englanninkielisiä, riittää että porukassa on mukana yksi, joka osaa ne selittää.

Mikäli pelin tausta kiinnostaa, lue juttu Pelin taustaa: Fist of Dragonstones, jossa Bruno Faidutti kertoo, kuinka peli sai alkunsa.

Suunnittelija: ,
Julkaisija: Days of Wonder
Ilmestymisvuosi: 2002
Pelaajamäärä: 3-6
Pituus: 45 min

Katso myös

Osta peli Lautapelit.fi-kaupasta!Osta Fist of Dragonstones Lautapelit.fi-verkkokaupasta.

Peli kuuluu ryhmiin: , , , , , ,

Jos tämä kiinnostaa, katso myös nämä: Karibia (Caribbean, Karibik) · Merirosvopoukama (Pirate’s Cove) · For Sale · Beowulf: The Legend · Areena — Titaanien taisto

Lisätietoja BoardGameGeekistä: Fist of Dragonstones

Arvostele Fist of Dragonstones

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:13
Aito keskiarvo:2.92
Tasoitettu keskiarvo:3.18
  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 3
  • 3: 8
  • 4: 2
  • 5: 0

Antaa palaa!

Kerro meille, mitä mielessäsi liikkuu tai kysy, jos jäi kysyttävää. Laajemmille keskustelunavauksille ja vaativammille kysymyksille suosittelemme Lautapeliseuran foorumia, jossa käydään astetta vilkkaampaa keskustelua peleistä.

Jos haluat kuvasi näkyviin kommentin seuraksi, hanki itsellesi oma gravatar!