Kilpikonnakisa

Reiner Knizian valtavasta lautapeliarkusta löytyy hauska pikku helmi lapsille ja lapsenmielisille. Kilpikonnakisasta riittää riemua kaikenikäisille.

Pelin idea

Kilpikonnakisassa pelaajan tavoitteena on juoksuttaa nopeimmin oma kilpikonnansa pitkä yhdeksän ruudun matka herkullisten salaatinlehtien luo. Koska matka on raskas ja vaivallonen, on oveluus tarpeen. Miksipä ei varastaisi kyytiä joltakin toiselta konnalta, tai laittaisi muita hieman peruuttamaan, jotta itse ehtisi mukaan?

Pelin aluksi jokaiselle pelaajalle arvotaan yksi viidestä erivärisestä kilpikonnasta. Tämän jälkeen pelaajat pelaavat vuorotellen kortteja kädestään, joilla konnalaumaa saadaan liikuteltua. Oma kilpikonna on syytä pitää salassa, sillä pelaajat voivat liikuttaa vuorollaan mitä tahansa kilpikonnaa, ei pelkästään omaansa, ja kaikki viisi konnaa ovat pelissä mukana pelaajamäärästä riippumatta. Viekkaus palkitaan lopussa, jos onni on myöden.

Pelin hauskin idea liittyy kilpikonnien liikutteluun. Jos kilpikonna päätyy samaan ruutuun jonkun toisen kilpikonnan kanssa, laitetaan viimeksi tullut edellisen päälle. Jos kilpikonnaa liikutetaan, liikkuvat kaikki sen päällä olevat konnat myös samalla kyydillä — eteenpäin tai taaksepäin. Näin ollen ei olekaan lainkaan harvinaista, että koko viiden kilpikonnan lauma liikkuu yhtenä kasana.Kilpikonnakisa

Jännittävää ryömimistä

Kilpikonnakisa on hyvä esimerkki mainiosti toimivasta lastenpelistä, jossa menestys ei perustu pelkkään onneen. Se on hauska, kevyt peli, joka soveltuu pelattavaksi oikeastaan minkälaisessa porukassa hyvänsä. Vaikka peli onkin selvästi lapsille suunnattu, ei aikuisellakaan ole tylsää sen parissa, ja kyllä Kilpikonnakisa puhuttelee vakavampaakin peliharrastajaa, ainakin satunnaisena fillerinä. Teema istuu pelin mekaniikkaan ainakin kohtalaisesti, ja pelin pirteä kuvitus tuo hymyn paatuneimmankin yrmyn kasvoille.

Hyvää tuuria Kilpikonnakisassa tarvitaan toki jonkin verran, sillä jos kädessä ei ole kunnollisia kortteja, on omaa konnaa vaikea viedä kohti voittoa. Toisaalta useimmiten kädessä on ainakin pari edes jollakin tavalla tilanteeseen sopivaa kortttia. Pelitaitoja ja onnistunutta bluffia ei voida sivuuttaa. On taito kerätä vähitellen käteensä ratkaisevia kortteja, ja parhaassa tapauksessa antaa pelitoverin tuoda voitto omalle konnalle laittamatta itse tikkua ristiin sen hyväksi. Tehdyillä liikuttelupäätöksillä on oikeasti merkitystä, ja vallankin viimeisten ruutujen hallinta on hyvin keskeistä voiton kannalta. Viisivuotiaan ensimmäinen analyysihalvausko? Tuskin sentään, mutta hyvin uudelleenpelaamista kestävä vauhdikas kilpajuoksu Kilpikonnakisa on.

Voit tutustua peliin myös Tuomo Pekkasen Kilpikonnakisa-videoesittelyn avulla.

Faktat Kilpikonnakisasta

Suunnittelija:

Julkaisija: Marektoy, Winning Moves (2004)

Mutkikkuus: Peli on suunniteltu lastenpeliksi, joten se on hyvin yksinkertainen.

Onnen vaikutus: Tuuria on sopivasti. Korttituuri on tärkeää, mutta pelaajan ratkaisuilla on silti paljon merkitystä.

Vuorovaikutus: Suuri. Käytännössä voittaakseen pelaaja tarvitsee muiden apua ja toisaalta auttaa itse jatkuvasti muiden etenemistä.

Teema: Hauska kilpikonnateema on mukavasti mukana koko ajan.

Uudelleenpelattavuus: Kevyenä pikkufillerinä kestää hyvin pelikertoja.

Kieliriippuvuus: Sääntöjä lukuunottamatta täysin kielivapaa.

Pelaajamäärä: 2-5

Pituus: 5-15 min, pelin kestoon pystyy vaikuttamaan melko paljon.

Katso myös

Osta peli Lautapelit.fi-kaupasta!Osta Kilpikonnakisa Lautapelit.fi-verkkokaupasta.
Osta peli Fantasiapelit-kaupasta!Osta Kilpikonnakisa Fantasiapelit-verkkokaupasta.

Peli kuuluu ryhmiin: , , , ,

Jos tämä kiinnostaa, katso myös nämä:

Lisätietoja BoardGameGeekistä: Kilpikonnakisa

Arvostele Kilpikonnakisa

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:44
Aito keskiarvo:3.73
Tasoitettu keskiarvo:3.73

Pelin fanit: Hannu Sinisalo · Mikko Saari · Antti Koskinen · motobari · siirtola

  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 1
  • 3: 15
  • 4: 23
  • 5: 5

Kommentit

7 kommenttia merkintään “Kilpikonnakisa”
  1. motobari kirjoitti:

    Kyllä AP saattaa yllättää vanhemmankin pelaajan
    kesken kilpikonnakisan. Pelistä tekee mainion juuri se,
    että korttituuria voi selättää taktikoinnilla. Alussa kannattaa
    bluffina siirrellä vääriä pakettimarsuja, jotta saisi parempia
    lappuja käteen. Sitten toiseksi viimeisen askelman kohdalla täytyy iskeä
    oman kilpikonnan plussa-kortit pöytään.

    Kilpikonnapeli soveltuu mielestäni parhaiten 3-5 pelaajalle.
    Erittäin hauska filleri ja toimii seurapelinä illanistujaisissakin.

  2. Mikko Saari kirjoitti:

    Jos jollakulla on joutilas Kilpikonnakisa, ostaisin mieluusti sen parempaan talteen. Myös ulkomaiset laitokset kelpaavat. Hyväkuntoisesta maksan helposti 15 euroa, etenkin jos ei tarvitse postikuluja maksaa.

  3. marsunorsu kirjoitti:

    Onko mitään järkeä pelata lapsen kanssa kahdestaan? Vai vaaditaanko enemmän pelaajia? Entäpä jos kumpikin pelaaja ottaa pelin alussa kaksi väriä?
    Tuo videoesittely näytti niin söpöltä, että taitaa mennä harkintaan ja hankintaan…

  4. Hannu Sinisalo kirjoitti:

    Kaksinpeli on mielestäni parhaita pelaajamääriä, ja ehkä kuitenkin vain yhdellä kilpikonnalla per nuppi. Oikeastaan peli toimii pelaajamäärästä riippumatta käytännössä yhtä hyvin, paitsi viisinpeliä en oikein suosittelisi. Silloin siitä jää se oleellinen bluffielementti kovin vähälle.

  5. Mikko Saari kirjoitti:

    Tulipa testattua se pienille lapsille helpotettu versio, jossa kilpikonnat ovat julkista tietoa ja kortit auki. Toimi hyvin, Nooa tykkäsi ja minäkin viihdyin. Eihän se oikealle pelille vedä vertoja, mutta on silti paremmasta päästä alle nelivuotiaan kanssa pelattavista peleistä. Ja toimii kahdestaan, ehdottomasti, ilman sen kummempaa säätöä.

    Erinomainen peli siis. Sainkin jo oman kappaleen, kiitos Hannun.

  6. Aleksi Siirtola kirjoitti:

    Hmm,

    Tämä on kyllä ehdotonta lastenpelien eliittiä. Pelissä on vain yksi paha vika, sitä ei löydy mistään.

    Aikuisten kesken en peliä ole testannut, mutta uskon toimivan hyvin myös fillerinä heille.

    Peliä voi pelata myös niin että kortit ovat avoinna ja kilpikonnat salaista tietoa. Yksi muunnos on myös käden täydentäminen vasta kun kaikki kortit kädestä on pelattu.

  7. Hannu Sinisalo kirjoitti:

    Toinen mahdollinen talonsääntö liittyy pelin lopetukseen: kun nostopakka loppuu, pelataan enää korkeintaan käsi tyhjäksi, jonka jälkeen lähimmäksi maalia ehtinyt voittaa.

Antaa palaa!

Kerro meille, mitä mielessäsi liikkuu tai kysy, jos jäi kysyttävää. Laajemmille keskustelunavauksille ja vaativammille kysymyksille suosittelemme Lautapeliseuran foorumia, jossa käydään astetta vilkkaampaa keskustelua peleistä.

Jos haluat kuvasi näkyviin kommentin seuraksi, hanki itsellesi oma gravatar!