Koukussa! (Gone Fishing!, Petri Heil!)

20.12.2008 -  

Kalastusaiheisia pelejä ei ole markkinoilla tungokseksi asti. Koukussa on epäsymmetrinen kaksinpeli, jossa pelaajat vuorottelevat kalamiehen ja Ahdin rooleja. Pelimekaniikaltaan peli yhdistelee muistipeliä ja bluffausta.

Pelin idea

Kalamies kiertää lampea kahdella kalastajallaan. Kalastaja valitsee rivin, josta onkii. Kalapelaaja näyttää yhden rivillä olevista laatoista, jonka jälkeen kalastaja valitsee, minkä rivin laatoista onkii. Onkimista rajoittavat numerokortit, joten aina ei voi onkia mistä haluaa. Laatoista paljastuu joko vaihtelevan kokoisia kaloja tai roskaa. Sen jälkeen kaloilla pelaava saa siirrellä kaloja lammessa, tavoitteenaan harhauttaa kalamies onkimaan roskia.

Kun kalastuspäivä on ohi, osat vaihtuvat. Kun kumpikin on kalastanut vuorollaan, peli on ohi ja eniten saalista kerännyt vie voiton. Tasapelin tullen voitto menee ensimmäisenä onkineelle, koska jälkimmäisellä on pieni etu eli tieto siitä, montako kalaa voittoon tarvitaan.

Koukussa

Kevyttä bluffia

Koukussa on varsin satunnainen peli. Vaikka kummallakin puolella on hivenen taitoa pelissä, tuurilla on erittäin vahva osa pelissä. Ahdin puolella pelaava voi yrittää bluffata kalamiestä näyttämillään laatoilla ja tärkeää on myös seurata, mitkä onkimiskortit kalastajat ovat jo käyttäneet. Kalamiehen on oltava tarkkana ja luotettava vaistoonsa.

Suunnittelija:
Julkaisija: Kosmos, Rio Grande Games, Marektoy
Ilmestymisvuosi: 2005
Pelaajamäärä: 2
Pituus: 40 min

Katso myös

Osta peli Lautapelit.fi-kaupasta!Osta Koukussa! Lautapelit.fi-verkkokaupasta.

Peli kuuluu ryhmiin: , , , , ,

Jos tämä kiinnostaa, katso myös nämä: Pingwin (Hey! That’s My Fish!) · Flowerpower · Balloon Cup · Batik · Ubongo Duel

Lisätietoja BoardGameGeekistä: Koukussa! (Gone Fishing!, Petri Heil!)

Arvostele Koukussa! (Gone Fishing!, Petri Heil!)

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:16
Aito keskiarvo:2.63
Tasoitettu keskiarvo:2.95
  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 6
  • 3: 10
  • 4: 0
  • 5: 0

Lukemisen arvoinen juttu

Eclipse

Antaa palaa!

Kerro meille, mitä mielessäsi liikkuu tai kysy, jos jäi kysyttävää. Laajemmille keskustelunavauksille ja vaativammille kysymyksille suosittelemme Lautapeliseuran foorumia, jossa käydään astetta vilkkaampaa keskustelua peleistä.

Jos haluat kuvasi näkyviin kommentin seuraksi, hanki itsellesi oma gravatar!