Mahjong

Mahjong on kiinalainen perinnepeli, joka kiinalaisten puheiden mukaan on tuhansia vuosia vanha, mutta todellisuudessa on peräi­sin 1800-luvun puolivälistä. Mahjongin keskeisin tuntomerkki on sen peliväline, mahjong-tiilet, jotka ovat korttipakan vettä ja tuulta kestävä muunnelma. Tätä moninpeliä ei pidä sekoittaa mahjong-tiilillä pelattavaan pasianssiin, joka on monille se ensimmäinen mielleyhtymä nimestä.

Mahjong on rommipeli, itse asiassa yksi varhaisimmista. Pelimeka­niikka on monelle tuttu rommista, ginirommista tai jossain määrin jopa Menolipusta, joka sekin on rakenteeltaan rommipeleille velkaa.

Nimi mahjong on kiinaksi 麻將, modernimmalla pinyin-latinisoin­nilla májiàng. Alunperin kiinalainen nimi on tarkoittanut varpusta, nimi viitannee tiilien sekoittamisesta kuuluvaan ääneen, joka muis­tuttaa varpusparven sirkutusta. Japaniksi nimi on マージャン, lati­nisoituna suunnilleen maajan. Käytän kuitenkin nimeä mahjong, koska sillä nimellä peli Suomessa parhaiten tunnetaan.

Nosta, tarkastele, heitä

Mahjongin idea on yksinkertainen. Alussa kaikki neljä pelaajaa saavat läjän tiiliä, jonka jälkeen vuorot kiertävät: nosta tiili, katso täydentääkö se kätesi voitokkaaksi ja jos näin ei käy, heitä joku tiili pois. Ensimmäisenä voitokkaan käden saanut voittaa erän ja saa pisteitä käden harvinaisuudesta riippuen, mahdollisesti siten, että voittotiilen poisheittänyt pelaaja joutuu maksamaan voittajan pis­teet. Tätä toistetaan sopiva määrä eriä.

Voitokkaassa kädessä on viisi yhdistelmää, joista neljä on kolmen tiilen värisuoria tai kolmen samanlaisen tiilen settejä ja viides pari. Käden koko on siis 14 tiiltä. Käsi on tavallisesti sitä arvokkaampi, mitä hienompia yhdistelmiä siitä löytyy: pitkiä suoria, identtisiä sarjoja, erikoistiiliä, kaikki tiilet vain yhtä maata ja niin edelleen.

Vuorovaikutusta peliin tulee siitä, että toisten poisheittämiä tiiliä voi kerätä itselleen, kuten monissa rommipeleissä on tapana. Nou­kitut tiilet täytyy heti pelata pöytään, jolloin yhdistelmä on lukittu, eikä sitä voi kierroksen aikana enää muuttaa. Useimmat mahjong-säännöt rankaisevat siitä, jos heittää pois tiilen, jolla joku toinen voittaa, joten tätäkin riskiä voi joutua puntaroimaan.

Viehättävät pelivälineet

Mahjongia pelataan tavallisesti tiilillä. Pelin juuret ovat korttipeleis­sä ja tiilet ovat vain toisenlainen korttipakka. Kevyenä matkaratkai­suna onkin mahdollista käyttää kortteja. Tiilet ovat nykyään tavalli­sesti muovia, mutta myös bambusta ja luusta tehtyjä tiiliä näkee. Luu oli ennen fiinisti norsunluuta tai tavallisemmin lehmänluuta (Yhdysvalloista kuljetettiin pahimman mahjong-buumin aikoihin laivalasteittain lehmän sääriluita), mutta nykyään luu on peräisin kaloista.

Mahjong-setissä on 136 tiilen perussetti, joka on käytössä käytän­nössä aina. Tähän sisältyy kolme maata, kolikot, bambut ja merkit, joista jokaisessa on numerot 1–9. Lisäksi on erikoistiilet eli ilman­suunnat ja lohikäärmeet (punainen, valkoinen ja vihreä). Tästä saa­daan 34 tiilen perussetti, joka esiintyy täydessä setissä neljä kertaa.

Tähän settiin saatetaan sitten lisätä yhtä jos toista. Tavallinen lisäys on neljä kukkaa ja neljä vuodenaikaa, jolloin saadaan 148 tiilen setti. Jos ostat länsimaissa mahjong-setin, saat yleensä tällaisen setin. Joissain muunnelmissa erilaisia bonustiiliä on paljon enemmänkin.

Lukuisia muunnelmia

Mahjongin perusteet ovat yksinkertaiset ja melko lailla muuttu­mat­tomat, mutta erilaisia sääntömuunnelmia on silti kymmeniä, jos ei satoja. Kansanperinnepeliä on pelattu vuosien varrella hyvin monin eri tavoin. Muunnelmat liittyvät ensisijaisesti pisteenlaskuun, jossa on erilaisia käytäntöjä siitä, miten pisteitä lasketaan, kuka ylipää­tään saa pisteitä ja niin edelleen.

Säännöissä vaihtelee paljon muun muassa se, minkä verran pelissä on erilaisia erikoiskäsiä, jotka poikkeavat tavanomaisesta neljä yh­distelmää ja pari -formaatista, tai erikoisbonuksia joistain har­vinais­laatuisista suorituksista.

Käyn tässä lyhyesti läpi keskeisimmät säännöt ja kerron sitten, mil­lä säännöillä mahjongia oikeasti kannattaa pelata.

• Klassiset kiinalaiset säännöt ovat ne, jotka valloittivat maa­ilman 1920-luvun mahjong-buumin aikoihin. Babcockin tai Millingtonin kirjoihin perustunut pelitapa sisältää vähänlai­ses­ti erikoiskäsiä. Pisteenlasku antaa pisteitä yhdistelmistä ja sitten tuplauksia. Kaikki pelaajat saavat pisteitä, ei vain voittaja.
• Hong Kong -säännöissä pisteenlaskussa lasketaan kertoimia, jotka muutetaan pisteiksi. Pisteitä tulee reippaasti, mikä tekee pelaamisesta dramaattista ja uhkapelaajia kiinnostavaa. Sään­nöistä on vanha ja uusi malli, joiden erona on pääasiassa se, että uudessa on paljon runsaammin erilaisia poikkeuskäsiä.
• Klassinen japanilainen mahjong on elegantti peli, jossa laske­taan pisteitä käden yhdistelmistä ja annetaan sitten tuplaus­ker­toimia poikkeuksellisista saavutuksista. Erilaisia voittokäsiä on varsin paljon. Puolustuspelille on paljon tilaa.
• Riichi eli moderni mahjong on tällä hetkellä kaikista suosituin muoto mahjongista, joka on levinnyt anime- ja muun Japani-har­rastuksen yhteydessä runsaasti länsimaihin. Varsinkin nuorem­mat mahjongin harrastajat pelaavat hyvin suurella todennäköi­syydellä riichiä. Riichi on uhkapelaajien mahjong, jossa suosi­taan suljettuja käsiä ja kaikenlaisia yllätyksiä. Peliin on mahdol­lista lisätä monenlaisia tuurielementtejä.
• Mahjong Competition Rules eli viralliset kiinalaiset säännöt on moderni sääntöjärjestelmä, joka on luotu mahjong-turnaus­ten tarpeisiin. Kiinan valtio promotoi näitä sääntöjä, joissa muun muassa kielletään tupakointi ja sopimaton käytös. Tämä järjestelmä on aloittelevan harrastajan näkökulmasta tarpeetto­man mutkikas, enkä suosittele sitä muille kuin MCR-turnauk­sista innostuneille.
• Amerikkalainen NMJL-mahjong on jenkkimummojen har­rastus, jolla on varsin vähän tekemistä varsinaisen mahjongin kanssa. Voittokädet katsotaan kortista ja joka vuosi tulee uusi kortti, jolla pelataan.

Paras tapa pelata

Lautapeliharrastajalla on tietysti vaatimuksensa ja niihin vaatimuk­siin vastaa parhaiten Zung Jung, hongkongilaisen Alan Kwanin suunnittelema järjestelmä. Kwan on pitkän linjan lautapeliharras­taja ja tuttu BoardGameGeekistä. Sääntöjä on testattu myös käy­tännössä World Series of Mahjong -turnauksissa.

Siinä missä monet säännöstöt ovat kehittyneet vuosien varrella ja keränneet mukaansa kaikenlaista painolastia, Zung Jung on suunni­teltu alusta pitäen syvää harkintaa käyttäen. Eri yhdistelmien piste­arvot eivät perustu tottumukseen, vanhoihin tapoihin tai komitea­mietintöihin, vaan ne on huolella suunniteltu ja suhteutettu yhdis­telmien harvinaisuuteen ja vaikeuteen.

Lisäksi erilaisia yhdistelmiä on tolkullinen määrä ja ne muodostavat loogisen kokonaisuuden, joka on helppo hahmottaa. Yksi tärkeä sääntö on lisäksi se, että jokainen säännönmukainen käsi voi voit­taa. Monissa muissa järjestelmissä (muun muassa riichi, MCR ja Hong Kong) kädellä on keinotekoinen minimipisteraja, jonka alit­tavat kädet eivät ole kelvollisia voittamaan. Tämä on aloittelijoille hyvin vaikeaa ja kokeneemmillekin pelaajille turhaa. Hyvin tasapai­notettu järjestelmä kestää kyllä huonoilla käsillä voittamisen.

Löydät tarkemmat Zung Jung -säännöt suomeksi Mahjong­opas.infosta.

Toki parhaat säännöt ovat ne, joilla pääsee pelaamaan, eli jos tar­jolla on riichiä paikallisten animeharrastajien kanssa, kokeneiden pelaajien kanssa on helppo päästä alkuun, mutta jos joudut opette­lemaan pelin tyhjästä, suosittelen lämpimästi Zung Jung -sääntöjä.

Taitopitoinen tuuripeli

Mahjong on hauska peli, jossa tuurilla on paljon merkitystä yk­sit­täisen jaon voittajaa ratkaistaessa, mutta pidemmän päälle onni tuntuu kummasti suosivan taitavampaa pelaajaa. Menestyminen pelissä piilee käden hahmottamisessa, nopeimpien voittoon vievien reittien hahmottamisessa ja siinä, että huomaa, milloin kannattaa pelata voitosta ja milloin luovuttaa ja varmistella, ettei syötä voit­ta­jalle kallista ratkaisutiiltä.

Kuten rommipeleissä yleensä, huono pelaaja jää herkästi odotta­maan yhtä tiettyä tiiltä voittaakseen, taitavampi pelaaja taas osaa rakentaa käden, jolla pystyy voittamaan usealla eri tavalla. Näin todennäköisyys osua kohdalle on parempi.

Alkuvaiheessa pelaaminen on hidasta ja ensimmäisiin peleihin on syytä varata aikaa koko ilta. Kun taidot kehittyvät, pelaaminen käy nopeammiksi ja sujuvammaksi. Tämä on yksi mahjongin heikkouk­sia: kokemattomien pelaajien kesken peli etenee niin hitaasti, että mielekästä päätöksentekoa minuuttia kohden on vähänlaisesti. Ko­keneiden pelaajien vauhdilla peli etenee ripeästi ja kierroksia ehtii pelata lyhyemmässäkin ajassa sen verran monta, että pelaajien taito pääsee näkymään.

Faktat mahjongista

Mutkikkuus: Pelin kulku on yksinkertaista, mutkikkuus piilee enimmäkseen pisteytyksessä. Kannattaakin aluksi opetella perus­kuviot kaikessa rauhassa ilman pisteytystä. Kun pelin kulku on hal­lussa, pisteenlasku on helppo ottaa mukaan.

Onnen vaikutus: Yksittäisessä erässä hyvällä tuurilla voi voittaa ja huonolla tuurilla hävitä, mutta pidemmän päälle taitavampi pe­laaja voittaa paljon useammin. Eri sääntöversioiden välillä on myös eroja, toisissa tuurielementtejä on enemmän kuin toisissa.

Vuorovaikutus: Pääasiassa jokainen kehittää omaa kättään, mut­ta toisten peliä on syytä seurata, jotta tietää, mitä tiiliä muut hake­vat. Siitä tiedosta on paljon hyötyä.

Teema: Mahjong on täysin abstrakti peli.

Uudelleenpelattavuus: Mahjong on elämäntapapeli, eri puolilla Aasiaa on kymmeniä miljoonia ihmisiä, jotka eivät muuta pelaa­kaan kuin paikallista mahjongin muotoa. Pelistä riittää siis loppu­elämäksi pelattavaa, jos sopivasti hullaantuu.

Kieliriippuvuus: Peli ei edellytä lukutaitoa. Joissain seteissä on syytä osata kiinalaiset numerot 1–9 (ne oppii melko helposti).

Pelaajamäärä: 4, varsinaisesti, mutta jos ei ole turhantarkka, peli toimii myös kahdella tai kolmella pelaajalla.

Pituus: Täysi peli kestää usein 16 erää, yhteen erään menee 5–30 minuuttia pelaajien kokemuksesta ja nopeudesta riippuen. Aina ei ole pakko pelata täyttä peliä.