Pingwin (Hey! That’s My Fish!)

Monella eri nimellä julkaistu peli on ulkoasultaan ja eläinteemaltaan lähes lapsellinen, mutta itse asiassa kyseessä on täyden informaation abstraktista lautapelistä. Kaloja keräävät pingviinit piristävät peliä ja tekevät siitä helpommin lähestyttävän, mutta kuoren alla on ihan oikeasti aivoja vaivaava peli.

Pelin idea

Pingwinin kansiPelilauta koostuu kuusikulmaisista jäälaatoista, joilla on yhdestä kolmeen kalaa. Pelaajat asettelevat aluksi pingviininsä laudalle, jonka jälkeen alkaa varsinainen peli. Pingviinit liikkuvat laudalla suoraviivaisesti vapaavalintaisen määrän (mutta eivät toistensa ohi). Kun pingviini on liikkunut, pelaaja ottaa itselleen laatan, jolta pingviini lähti.

Pikkuhiljaa liikkuminen käy yhä vaikeammaksi ja lopulta kun pingviini ei enää kykene liikkumaan, se ja laatta jolla se seisoo otetaan pois. Peli päättyy, kun kukaan ei voi enää siirtää pingviinejään, jolloin eniten kaloja kerännyt vie voiton.

Kevyttä strategiointia

Hienot puiset pingviinit. Kuva: Arthur

Hienot puiset pingviinit. Kuva: Arthur

Pingwinin pelaaminen vaatii ajatustyötä. Pelkkä säntäily kolmen kalan laatoille ei riitä, vaan nokkela pelaaja järjestelee pingviininsä siten, että ne voivat kaikessa rauhassa kahmia kaloja toisilta suljetuilla alueilla.

Vaikka Pingwin onkin nopea ja helppo peli ja toimii mainiosti koko perheen kesken, se tarjoaa riittävästi pähkäiltävää aikuisillekin. Pingwin onkin mukava täytepeli isompien pelien keskellä: pikkupurtavaa, mutta ei silkkaa höttöä.

Alkuperäisessä Pingwinissä pelinappulat ovat puisia pikkupingviinejä, mutta pelistä on ilmestynyt myös uusi Pingwin Deluxe, jossa on isommat ja hienommat pelinappulat.

Suunnittelija: ,
Julkaisija: Phalanx Games, Mayfair Games, Lautapelit.fi
Ilmestymisvuosi: 2003
Pelaajamäärä: 2-4
Pituus: 20 min

Katso myös

Osta peli Lautapelit.fi-kaupasta!Osta Pingwin Lautapelit.fi-verkkokaupasta.

Peli kuuluu ryhmiin: , , , , ,

Jos tämä kiinnostaa, katso myös nämä: Genial (Ingenious, Einfach Genial) · Cartagena · Koukussa! (Gone Fishing!, Petri Heil!) · Bluff (Call My Bluff, Liar’s Dice) · Blokus

Lisätietoja BoardGameGeekistä: Pingwin (Hey! That's My Fish!)

Arvostele Pingwin (Hey! That’s My Fish!)

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:74
Aito keskiarvo:3.45
Tasoitettu keskiarvo:3.45

Pelin fanit: Tapani Aulu

  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 6
  • 3: 30
  • 4: 37
  • 5: 1

Lukemisen arvoinen juttu

Eclipse

Kommentit

5 kommenttia merkintään “Pingwin (Hey! That’s My Fish!)”
  1. Tapani Aulu kirjoitti:

    Superfilleri, jota itse voisin pelata vaikka pääpelinä 10 erää. Ongemana lähinnä on se, että muut pitävät minua hulluna (muutenkin kuin vain tästä syystä). Ja tietysti siinä, että nopealla porukalla laudan rakentaminen kestää kauemmin kuin peli.

  2. otjp kirjoitti:

    Olisiko yksi parhaita filleripelejä. Toimii kaikilla pelaajamäärillä ja tarjoaa mielekkään pelikokemuksen pelkän ajanvietteen sijaan. Helppo raapaista pöydälle esim. isompaa peliporukkaa odotellessa. Peliaika skaalautuu sitten fiiliksen mukaan.

  3. Antti Koskinen kirjoitti:

    Itse pidän tästä pelistä nimenomaan kahden pelaajan pelinä, jolloin kontrolli on korkeimmillaan ja peli parhaiten hallittavissa. Toki peliä voi käyttää myös uusien pelaajien tutustuttamiseen uusiin lautapeleihin, jolloin edellä mainitulla ei ole niin suurta painoarvoa.

  4. Hannu Sinisalo kirjoitti:

    Joo, kaksinpeli rokannee parhaiten, sen verran abstrakti peli on kyseessä. Vaikka ovathan ne pingviinit kyllä kivoja. Käy fillerinä ja vaikka turnauspelinä. Kerralla kannattaa pelata enemmän kuin yksi erä.

    Onhan niitä huippufillereitä toki muitakin. Esimerkiksi Kilpikonnakisa ja Eläinpyramidi sekä vaikkapa Battle Line ja For Sale.

  5. Tapani Aulu kirjoitti:

    Kaksinpelissä voi lisäksi antaa helposti ensikertalaiselle tasoitusta antamalla enemmän pingwiinejä käyttöön. Yksikin voi jo vaikuttaa suht paljon.

Antaa palaa!

Kerro meille, mitä mielessäsi liikkuu tai kysy, jos jäi kysyttävää. Laajemmille keskustelunavauksille ja vaativammille kysymyksille suosittelemme Lautapeliseuran foorumia, jossa käydään astetta vilkkaampaa keskustelua peleistä.

Jos haluat kuvasi näkyviin kommentin seuraksi, hanki itsellesi oma gravatar!