Peli on myös siitä erikoinen, että maksimipelaajamäärää rajoittaa lähinnä se, miten paljon pöydän ympärille mahtuu väkeä. Pelaajat voivat osallistua peliin ohikulkiessaan ja säännötkin oppii helposti tarkkailemalla hetken aikaa sivusta.

Pelin idea

Laudalla on halli, jossa on seiniä ja symboleita. Joka vuoro käännetään esiin yksi symbolilaatta ja pelaajien tehtävänä on juoksuttaa symbolin värinen robotti kyseisen symbolin päälle laudalla. Robotit liikkuvat suoraviivaisesti kuin shakkitornit, mutta eivät voi pysähtyä muuten kuin törmäämällä seiniin ja toisiin robotteihin.

Pelaajat hahmottelevat tilannetta päässään ja laskevat, monellako siirrolla pystyvät tavoitteen saavuttamaan. Kun ensimmäinen pelaaja saa ratkaisun valmiiksi, hän ilmoittaa siirtomäärän ja kääntää tiimalasin. Muut yrittävät nyt kuumeisesti keksiä pienempiä ratkaisuja.

Pienimmän numeron sanonut pelaaja näyttää ratkaisunsa ensin. Jos se on toimiva, hän saa palkkioksi symbolilaatan. Jos ratkaisu ei toimikaan, mikä ei ole tavatonta, seuraavaksi pienimmän numeron sanonut saa vuoron ja niin edelleen. Kun kaikki laatat on pelattu, eniten laattoja kerännyt pelaaja voittaa.

Hankala haaste

Ricochet Robots on erikoinen peli, joka pistää pelaajien hahmotuskyvyn koetukselle. Peliin on helppo liittyä ja tasaväkisten pelaajien kesken se on mielten taistelua parhaimmillaan. Kuten muissa vastaankaltaisissa peleissä, peli lässähtää helposti täysin, mikäli pelaajat eivät pysty kilpailemaan tasaväkisesti. Tämä ongelma rajoittaa Ricochet Robotsin käyttökelpoisuutta huomattavasti.

Pelin ensimmäinen englanninkielinen painos on nimeltään Ricochet Robot. Toinen painos lisää nimeen s-kirjaimen loppuun. Uusissa laudoissa on erikoisia värillisiä seiniä, jotka mutkistavat peliä ja lisäävät vaikeustasoa hieman. Ilmankin erikoisseiniä voi pelata, mikäli haluaa hieman yksinkertaisemman pelin. Kumpikin painos on joka tapauksessa hankkimisen arvoinen, mikäli peli tuntuu kiehtovalta.

Ricochet Robotsin lähisukulaisiin kuuluu Binary Artsin yksinpelattava Lunar Lockout -pulmapeli, johon kannattaa tutustua, mikäli Ricochet Robots -pulmien ratkominen miellyttää.

Lue Ricochet Robotsin suomenkieliset säännöt.

Suunnittelija: Alex Randolph
Julkaisija: Hans im Glück, Abacus, Rio Grande Games
Ilmestymisvuosi: 1999
Pelaajamäärä: 2+
Pituus: 45 min

Pelin idea

Ponte del Diavolon pelialustana on 10×10 ruudun lauta, jota pelaajat täyttävät vuorotellen omanvärisillä neliönmuotoisilla pelilaatoillaan. Yhdellä pelivuorolla pelaaja voi joko laittaa kaksi omaa saarilaattaansa tai yhdistää kaksi aiemmin laitettua laattaansa sillalla. Pelin tavoitteena on tehdä täsmälleen neljästä vierekkäisestä (ei kulmittain asetetusta) omasta palasesta koostuvia saaria ja yhdistellä näitä siltojen avulla mahdollisimman pitkiksi ketjuiksi.

Laattojen asettelun sääntönä on, että saman pelaajan kaksi saarta ei saa koskea toisiaan edes kulmittain. Vajaat saaret saavat olla kiinni toisissaan myös kulmittain, mutta saariksi yli neljän laatan yhdistelmiä ei saa yhdistää. Silta yltää yhden tai kahden ruudun yli siitä riippuen, laitetaanko se vinoon vai suoraan. Ruutujen, joiden yli silta asetetaan, täytyy olla tyhjiä, eikä kerran laitetun sillan alle saa enää laattoja asettaa.

Peli päättyy, kun laudalle ei enää voida laittaa laattoja eikä siltoja. Pisteitä saa jokaisesta valmiista saaresta, mutta silloin yhdistetyt saariketjut tuottavat huomattavasti tehokkaammin kolmiolukuina: yksinäinen saari on yhden pisteen arvoinen, kahden ketjusta saa kolme pistettä, kolmen ketjusta kuusi, neljästä kymmenen ja niin edelleen. Vajaaksi jääneet saaret eivät pisteitä tuota, mutta saaria voidaan ketjuttaa niiden kautta. Eniten pisteitä saanut pelaaja on voittaja.

Silta vai saari?

Siltoja ja saaria rakenteille. Kuva: David Namaksy / BGG

Jokaisella pelivuorolla pelaaja on tiukan valinnan edessä. Mahdollisia siirtopaikkoja on monia, ja yhden siirron toteuttaminen saattaa vaikuttaa toisen mahdollisuuden kumoutumiseen. Ponte del Diavolosta on pasianssi kaukana — useimmiten peli etenee melkoisena kissa ja hiiri -leikkinä alusta loppuun pelaajien blokkaillessa parhaansa mukaan toistensa suunnitelmia.

Omaa peliä pitää pystyä näkemään jonkin verran eteenpäin, ja peliaseman mahdollisuuksia ja uhkia pitää arvioida jatkuvasti. Aina ei ole helppoa valita, laittaako vuorollaan sillan vai kaksi saarilaattaa, ja siirtojen ajoittaminen oikein on lopputuloksen kannalta ensiarvoisen tärkeää. On opittava tunnistamaan, mitkä siirrot ovat kiireellisiä, ja mitkä voivat odottaa loppupeliä.

Usein laudalla on itselle edullisia saari- tai siltapaikkoja, joihin vastustaja ei enää voi vaikuttaa valmiiden saariensa vuoksi. Toisaalta jossain muualla on reagoitava heti, tai muuten vastustaja pääsee joko etenemään tai pysäyttämään oman etenemisen.

Abstrakteihin kaksinpeleihin mieltyneille Ponte del Diavolo on kokeilemisen arvoinen pikku helmi, jonka säännöt opettelee muutamassa minuutissa. Tunnelma pelissä on melko samantyyppinen kuin vaikkapa Genialissa tai Blokuksessa — omaa tilaa pitää raivata vastustajan kustannuksella ovelasti omia suunnitelmiaan paljastamatta. Koska peli on varsin lyhyt, korkeintaan puolisen tuntia, voi sen kaivaa esille monenlaisissa tilanteissa fillerikäytöstä turnauksiin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan Ponte del Diavolo on erinomaisen onnistunut pulmapala.

Faktat Ponte del Diavolosta

Pituus: 20-30 min

Homesteadersin suunnittelija Alex Rockwell tuntee resurssinhallintapelit ja on muun muassa ansioitunut Puerto Rico -strategiaoppaiden laatijana, joten Homesteaders on takuutoimivaa resurssinhallintaa ja optimointia.

Pelin kilpailuasetelma on vähän pöhkö. Voittopisteitä kerätään ja eniten voittopisteitä saa nimetä kaupungin itsensä mukaan! Jes! Upeaa! Muuten teema toimii vähintään kohtuullisesti, eikä teema optimointi- ja resurssinhallintapelien genressä ole koskaan mikään kynnyskysymys ollut.

Pelin idea

Homesteaders on rakenteeltaan varsin yksinkertainen peli. Pelataan kymmenen kierrosta, joista jokainen noudattaa samaa kaavaa. Ensin asemoidaan työläiset rakennuksiin, kerätään tulot ja maksetaan palkat. Sen jälkeen huutokaupataan rakennuslupia ja rakennetaan. Kymmenen kierroksen jälkeen tulee vielä yksi tulovaihe, jonka jälkeen lasketaan pisteet.

Rakennuksia on paljon, mutta valikoimaa rajoittaa pelin kulku. Ensimmäiset neljä kierrosta ollaan settlement-vaiheessa, sitten neljä kierrosta town-vaiheessa ja lopulta kaksi kierrosta city-vaihetta. Rakennukset ovat tarjolla jonkun tietyn vaiheen aikana, osa sekä settlement- että town-vaiheessa.

Rakennukset tekevät kaikenlaista: tuottavat raaka-aineita duunareilla tai ilman, antavat pisteitä tai rahaa, tuottavat lopussa bonuspisteitä tietyillä ehdoilla ja niin edelleen. Tutunoloista tavaraa. Paremmat rakennukset ovat kalliimpia rakentaa ja monet rakennukset sopivat hyvin yhteen jonkun toisen rakennuksen kanssa.

Huutokauppaa

Huutokauppa tekee pelistä mielenkiintoisen. Huutokaupassa on tarjolla kaksi tai kolme kohdetta, eli yksi vähemmän kuin pelaajia. Käytössä on Evo-huutokauppa, eli laudalla on tietty asteikko, johon laitetaan kuutio huudon merkiksi ja mikäli toinen pelaaja kiilaa edelle, ohitettu pelaaja saa siirtää kuutionsa jonnekin muualle. Huutokauppa on yleensä nopea ja tehokas.

Huutokaupassa myydään kortteja, jotka antavat rakentaa tietyntyyppisen rakennuksen. Rakennuksia on neljää lajia, kortti voi rajata vaihtoehdot yhteen tai kahteen, osa antaa rakentaa mitä tahansa. Joissain korteissa on muita etuja, kuten “etene bonusradalla ja ota duunari”. Lähestymistapa on omaperäinen ja kiinnostava, kun huutokaupasta ostetaan tietyntyyppistä rakennusoikeutta, eikä suoraan rakennusta. Tämä idea olikin Alex Rockwellin johtoajatuksia peliä suunnitellessa (designer notes).

Yksi pelaajista joutuu väistämättä passaamaan. Lohdutuspalkinto on sekin ovela. Tarjolla on rata, jossa ensimmäisessä ruudussa on tarjolla trade token, sitten lisäduunari, sitten rautatiemerkki, sitten vapaavalintainen tuote ja lopulta voittopisteitä. Kun etenee radalla, saa ottaa palkinnoksi jonkun siihen mennessä saavutetun ruudun edun.

Monta lähestymistapaa menestykseen

Erilaisia  lähestymistapoja pelissä on runsaasti, rakennukset yhdistyvät toisiinsa riittävän monin eri tavoin. Selkeää optimistrategiaa tuskin löytyy. Olennaista on miettiä, mitä haluaa tehdä ja tehdä sitten työtä tavoitteen saavuttamiseksi. Suunnittelematta huomaa pian keränneensä komean kasan lainaa, josta joutuu maksamaan ankarat sakot lopussa. Pelissä on hauska par-mekanismi, sillä pelkästään passailemalla saa jo lähes 30 pistettä — sen verran siis vähintään pitäisi saada pisteitä kokoon.

Genreen olennaisesti kuuluva resurssisuhmurointi on viety Homesteadersissa pitkälle. Käytännössä lähestymistapoja on kaksi: tuota sitä mitä tarvitset tai käy kauppaa. Kaupankäynti tapahtuu trade tokeneilla, joita jotkut rakennukset tuottavat. Antamalla rahaa ja trade tokenin saa tuotteen, trade token ja tuote taas tuottaa rahaa ja voittopisteen. Ahkera trade tokenien keräilijä veivaa tavaraa miten haluaa, toisaalta juuri oikeaa tavaraa valmistava säästää jonkin verran.

Kosteusvaurioita ja painovirheitä

Homesteaders on nuoren Tasty Minstrel -pelifirman ensimmäisiä julkaisuja ja pelin ensimmäinen laitos kärsi pahasti huonosta tuotannosta. Osa peleistä on kärsinyt niin pahoja vesivahinkoja, että komponentit ovat homeessa. Jos homevaurioita ei olekaan, pahvilätkät on todennäköisesti painettu ihan hutiin.

Pelin ensimmäistä laitosta ei kannata ostaa varomatta. Käytetty ja ehjäksi havaittu on turvallinen ostos, muuten kannattaa ostaa vain paikasta, jossa palauttaminen ja vaihtaminen käyvät kätevästi. Suosittelen odottamaan tulossa olevaa kakkoslaitosta, jossa pelin ulkoasua on muutenkin kohennettu.

Sinänsä pelin osat ovat tyylikkäät. Varsinkin monipuoliset ja -muotoiset puuosat ovat hienoja. Tyylikkäät pikku-cowboyt ja mustatäpläiset lehmät ovat hauskoja ja pahviosienkin kuvitus on selkeää ja tyylikästä. Ensimmäisen laitoksen osissa on jokunen valituksen aihe, mutta näyttäisi siltä, että ne paikataan hyvin toiseen laitokseen.

Upea optimointipeli

Homesteaders on yhtä kaikki hieno peli, jota on helppo suositella genren ystäville. Miksei muillekin, vain runsasta vuorovaikutusta ja tuurielementtejä kaipaavien kannattaa Homesteaders ohittaa saman tien. Tuotantoketjujen ja rakennusstrategioiden ystäville Homesteaders on varmaa herkkua.

Pelin parhaita puoli on ehdottomasti sen pituus: siinä missä joku Caylus venyy herkästi pariin tuntiin ja ylikin, Homesteadersin pelaa hitaimmillaankin varmasti alle puolentoista tunnin ja helposti noin tunnissa. Kiireinen ihminen arvostaa kompaktia peliaikaa, etenkin kun peliin on saatu silti pakattua hyvä dramaattinen kaari alun hitaasta rakentelusta lopun kriittisiin kaupunkikierroksiin.

Punaisen pelaajan näkökulma. Kuva: Mikko Saari

Faktat Homesteadersista

Pituus: 60-75 minuuttia.

Julkaisija Winning Moves on oivaltanut tämän ja pelissä tulee mukana kahdet nappulat, toiset aikuisille ja toiset lapsille. Aikuisten nappulat ovat puupalikoita, lasten nappulat Rolf Vogtin kuvittamia värikkäitä eläinlaattoja.

Pelin idea

Palikoista tai laatoista muodostetaan pöydälle rinki. Lisäksi on pelinappula, jota pelaajat juoksuttavat pitkin rinkiä. Aikuisten pelissä nappuloita on kuutta lajia ja kuutta väriä, lastenpelissä värejä ja lajeja on viisi.

Vuorollaan pelaaja siirtää nappulaa yhdestä kolmeen askelta ja ottaa itselleen palikan, jonka kohdalle nappula pysähtyy. Mikäli palikka oli viimeinen lajiaan jossakin mielessä, se aikaansaa pisteytyksen. Kukin palikka voi siis mahdollisesti aiheuttaa kaksi erilaista pisteytystä, joko väri- tai lajipisteytyksen. Silloin jokaisesta kyseisenlaisesta palikasta saa yhden pisteen.

Lastenpeli loppuu viiden ja aikuisten peli kuuden pisteytyksen jälkeen. Pöydälle jää siis palikoita, eikä jokaisesta palikasta pääsee tienaamaan pisteitä, ainakaan kahta kertaa. Vaatii siis hieman pelisilmää valita pöydältä sopivia palikoita.

Juoksija etenee radalla keräten palikoita pelaajille. Kuva: Mikko Saari

Monikäyttöinen peli

Bunte Runde toimii oman kokemukseni perusteella erittäin hyvin niin aikuisilla kuin lapsilla. Aikuisten peli on parhaimmillaan pienen sääntömuunnelman kanssa. Bruno Faidutti suosittelee Alex Randolphin Veleno-pelissään käyttämää sääntöä, jossa pelaajan pisteet ovat omien pisteiden ja vasemmanpuoleisen naapurin pisteiden summa. Tämä pieni muutos tekee Bunte Rundesta todella mainion pelin.

Näppärä pikku peli onkin täynnä pientä yhteistyöelementtiä, jossa pelaajan pitää pohtia omien pisteiden maksimoinnin lisäksi myös muita pelaajia. Tietyn värin tai muodon rohmuaminen itselle ei kannata, sillä silloin kukaan muu ei varmasti auta tyhjentämään kyseistä lajia pöydältä, jolloin pisteitä ei saa. Tällainen yhteistyöelementti on aina mukava.

Bunte Rundea onkin helppo suositella. Pientä laatikkoa on helppo kuskata mukana ja palikat ja pelimerkit voi pistää pussiin, jolloin ne vievät vielä vähemmän tilaa, joten Bunte Rundesta saa kätevästi mukana kulkevan fillerin.

Palikat pinottuna ja juoksija pinon päällä. Kuva: Mikko Saari

Palikoista kootaan ympyrän muotoinen rata. Kuva: Mikko Saari

Rolf Vogtin värikkäät eläinlaatat. Kuva: Mikko Saari

Faktat Bunte Rundesta

Pituus: 15–20 minuuttia

Lautapeliseuran foorumilla kehuja kerännyt Eclipse on Touko Tahkokallion ja Sampo Sikiön kehittämä eeppinen avaruusmittelö, jossa taistellaan galaksin herruudesta. Lautapelioppaan toimituskin on päässyt peliä testaamaan ja Eclipse on täälläkin todettu erinomaiseksi sekoitukseksi mekaanisesti toimivaa europeliä ja temaattista avaruusoopperaa.

Mutta nyt päästämme ääneen Touko Tahkokallion:

Suivaantunut alku

Eclipsen tarinan alku voidaan nähdä siinä, kun pelasin Through the Agesia ensimmäistä kertaa vuoden 2009 keväällä ja olin järkyttynyt pelin resurssimekaniikan kirjanpidollisesta raskaudesta. Ajattelin, että täytyy löytyä joku kätevämpi tapa jolla resurssituotantoa voidaan seurata.

Tästä suivaantuneena pohdin asiaa ankarasti ja keksinkin mielestäni ovelan tavan, jolla kirjanpidollinen urakka helpottuu. Tämän resurssimekaniikan ympärille rupesin kehittämään yhtä pelisuunnittelijan graalinmaljoista, eli eeppistä historiallista sivilisaationrakennuspeliä — kartan kera tottakai. Työstin peliä jonkun matkaa eteenpäin, mutta se jäi lupaavasta alusta huolimatta kiireiden keskellä hyllyyn odottamaan parempaa aikaa ja odottaa siellä vieläkin.

Sinisen pelaajan pelilauta, jossa alhaalla tiede ja ylhäällä näppärä resurssijärjestelmä. Kuva: Sampo Sikiö

Eeppistä avaruudenvalloittamista eli Twilight Imperium

Syksyn 2009 mittaan ajatukset alkoivat pyöriä toisen haaveen eli eeppisen avaruudenvalloituspelin ympärillä. Twilight Imperium lienee markkinoilla olevista peleistä paras vastine tälle. Olin kuitenkin lukenut ja kuullut pelin tietyistä ominaisuuksista jotka eivät kaikkia europelien parissa kasvaneita ole miellyttäneet. Halusin kuitenkin ehdottomasti päästä peliä kokeilemaan.

Tilaisuus Twilight Imperiumin pelaamiseen järjestyikin: pelasin peliä kuuden kokeneen pelaajan kanssa Shattered Empire -lisäosalla varustettuna. Peliaikaa kertyi yli kahdeksan tuntia ja tunnelmani olivat pelin jälkeen ristiriitaiset. Pidin pelin eeppisestä luonteesta ja fiiliksestä joka avaruusimperiumin hallinnasta syntyi. Kuitenkin peli oli omaan makuun ehdottomasti liian pitkä ja luppoaikaa kertyi aivan järkyttävästi.

Twilight Imperiumin ongelmat

Twilight Imperiumissa itseäni häiritsivät erityisesti seuraavat ominaisuudet: pelin alkupuolella taisteleminen on liki takuuvarma pilata molempien taistelevien osapuolien peli. Pelissä olevien korttien ja äänestyksien satunnaisuus luo hauskoja tilanteita, mutta ei mielestäni sovi parhaalla tavalla näin pitkään peliin. Tiedepuu oli myös omaan makuuni tylsän lineaarinen.

Yksi suurimmista murinan aiheistani liittyi kuitenkin heksagonaalisen kartan avoimeen luonteeseen: Twilight Imperiumin avaruudessa kun ei ole muutamia esteitä lukuunottamatta lainkaan liikkumisrajoitteita ja pelaajien sotalaivueet pääsevät heksagonaalisten ruutujen kautta kulkemaan hyvin moneen suuntaan.

Kartan avoimuus aiheuttaa seuraavan ongelman: yksittäistä heksaa lukuunottamatta omaa aluetta on äärimmäisen vaikea puolustaa. Tilanne eskaloituu helposti, koska jos lähetät omat joukkosi hyökkäykseen, oma avaruus jää puolustuskyvyttömäksi ja naapurisi pääsevät valtaamaan alueesi (asiasta kiinnostuneiden kannattaa lukea myös pelivelho Alex Rockwellin kommentit BoardGameGeekissä). Twilight Imperium antoikin hyvän lähtöpisteen sille, mitä asioita haluaisin ratkaista toisin omassa pelissäni.

Twilight Imperiumin avointa avaruutta. Kuva: Chris Norwood / BGG

Muita vaikutteita

Twilight Imperiumin lisäksi muita Eclipseen voimakkaasti vaikuttaneita tekijöitä ovat olleet muun muassa Master of Orion -sarjan tietokonepelit, joita lapsuudessani pelasin paljon, sekä Iain M. Banksin Kulttuuri-sarjan kirjat. Eclipsessä pelaajat suunnittelevat omien aluksiensa pohjapiirustukset, mikä ajatus lienee kummunnut alunperin juuri lämpimistä muistoistani Master of Orion -pelin parissa.

Sampo Sikiö kommentoi väliin: Itselleni ehdottomasti merkittävimmät ei-pelilliset vaikutteet ovat olleet Banksin Kulttuuri-sarjan sekä Alastair Reynoldsin romaanit. Avaruusooppera-tyylistä scifiä en ole juuri televisiosta katsonut, pakollisia Star Warseja lukuunottamatta, eikä Master of Orionkaan ole minulle tuttu muuten kuin nimeltä.

Ensimmäiset versiot pelistä

Loppusyksyn 2009 ja talven aikana kirjoitin ensimmäisiä sääntöhahmotelmia vielä nimeämättömään avaruuspeliin, kuten ensimmäisen version teknologiapuusta ja teknologiamekaniikasta, avaruusalusten suunnittelusta, sekä pelaajalaudasta. Olin myös pohtinut, kuinka avaruuden avoinaista luonnetta voisi välttää ja tullut siihen tulokseen, että koska pelin kokoskaala olisi galaksi, olisi jopa luonnollista, että heksasta toiseen liikuttaisiin madonreikien kautta. Pelillisesti madonreikien tarkoituksena oli luoda sopivia rajoitteita kartalle.

Stefan Engblomin kanssa yhdessä käyty pitkä keskustelu johti nykyisen kaltaiseen Explore-mekaniikkaan, jossa että avaruutta tutkitaan heksoja kääntämällä ja heksan saa asettaa pelilaudalle haluamallaan tavalla, mikä asettaa madonreikäverkoston tiettyyn muotoon.

Pelin megalomaanisesta luonteesta ja omista kiireistäni johtuen etsin pelin kehittämiseen yhteistyökumppania. Olin tehnyt Sampo Sikiön kanssa yhteistyötä Arvuuttimen kuvituksen kanssa, joten kysyin häntä mukaan projektiin alkukeväästä 2010. Sampo innostui ajatuksesta kovasti ja aloitimme sääntöjen ja mekaniikkojen hiontaprosessin kovalla sykkeellä.

Tiesin kokemuksesta, että näin megalomaanisen pelin suunnitteleminen on aina suuri riski, koska jos peli ei ensimmäisillä kerroilla toimi kunnolla voi erinäisten vuotojen tukkiminen olla ylivoimaisen suuri tehtävä.

Pelaajan kehittämät alustyypit. Kuva: Sampo Sikiö

Ensimmäinen prototyyppi toimi!

Noin kuukauden intensiivisen mentaalisen hionnan tuloksena saimme tehtyä pelistä ensimmäisen prototyypin ja pääsimme testaamaan sitä erinomaisessa testiporukassa Petri Savolan ja Anttoni Huhtalan kanssa. Ensimmäinen pelitesti oli menestys ja pelasimme kolmituntisen testipelin alusta loppuun, pelin säilyttäen jännityksen viime metreille asti!

Vaikka Eclipseen on ensimmäiseen testiin verrattuna tehty hyvin monta pientä muutosta, on pelin perusrunko pysynyt hämmästyttävän samana. Saimme Sampon kanssa hiottua jo suunnitteluvaiheessa suurimmat särmät pois ja tämä on mahdollistanut vauhdikkaan ja alati eteenpäin menevän kehitysprosessin.

Eclipsen keskeisimmät piirteet

Tarkoituksenamme oli tehdä eeppinen avaruudenvalloituspeli, joka olisi kuitenkin pelattavissa yhden illan aikana, eli tavoittelimme maksimissaan kolmen tunnin peliaikaa. Eclipsessä jokainen pelaaja pelaa omaa rotua (oikeammin lienee kyllä lajia), joka pyrkii laajentamaan hallitsemaansa valtakuntaa mahdollisimman suureksi, kehittämään uusia teknologioita ja rakentamaan sota-aluksia sekä jättimäisiä rakennelmia (englanniksi Structures).

Pelin yksi mielenkiintoinen ominaisuus on myös se, että pelaajat voivat suunnitella omien aluksiensa pohjapiirrokset erilaisista komponenteista. Parempiin komponentteihin pääsee käsiksi tutkimalla uutta teknologiaa tai löytämällä avaruudessa lymyävän muinaisen rodun käyttämiä komponentteja.

Peli kuuluu niin sanottuun 4X-genreen (eXplore, eXpand, eXploit, eXterminate) ja sisältää pelaajien välistä suoraa konfliktia. Yhtenä suunnittelulähtökohtana oli kuitenkin seuraava: halusimme tehdä pelin, jossa sotiminen on integroitu oleellisena osana peliin. Liian useassa konfliktia sisältävässä pelissä on se ongelma, että sotivat osapuolet vain lähinnä kuluttavat resurssejaan taistelemalla, mistä taas hyötyvät ainoastaan neutraalit osapuolet. Vaihtoehtoisesti sotiminen on ainoa tapa pärjätä pelissä.

Peruslähtökohtana olikin, että taistelusta pitäisi saada voittopisteitä. Kuinka tällaisen mekaniikan käytännössä parhaiten toteuttaisi oli kuitenkin kysymysmerkki — sääntödraftissamme lukikin pitkään taistelun kohdalla “taistelusta saa pisteitä algoritmin f(x)=… mukaan”, algoritmia sen kummemmin täsmentämättä.

Lopulta tähän löytyi kuitenkin mielestäni varsin oiva ratkaisu, joka takaa, että taisteluun kannustetaan, mutta sen avulla ei voi kerätä kuitenkaan määrättömästi pisteitä.

Galaksin keskustassa on tungosta. Kuva: Sampo Sikiö

Eclipse toimii jopa hämmästyttävän hyvin eri pelaajamäärillä. Pelin Influence-kiekkomekaniikka antaa luonnollisen rajoitteen rotujen eksponentiaalisen tuotannon kasvun hyödyntämiseen. Yhdessä sen ominaisuuden kanssa, että avaruus muodostuu modulaarisesta laudasta, jonka kokoa muutetaan joustavasti pelaajamäärästä riippuen, voidaan sanoa, että peli toimii yhtä hyvin niin kuudella kuin kolmellakin pelaajalla. Jopa kaksinpeli on toimiva, vaikkakin hieman erilainen pelikokemus.

Pelin mukana tulee useita rotuja, joka yhdessä galaksin modulaarisen luonteen, teknologiapuun vaihtelun ja discovery-laattojen tarjoamien erilaisten tapahtumien johdosta (kiitos Stefulle tästä ideasta) Eclipse tarjoaa joka kerta uuden pelikokemuksen.

Eclipse voidaan kenties sijoittaa pelinä europelin ja amerikkalais-tyylisen pelin välimaastoon — molemmista genreistä on toki pyritty poimimaan ne parhaat puolet! Pelimekaniikka tarjoaa europelaajille tuttua pohdittavaa ja pelin tasapainoa on pyritty hiomaan huolella. Tässä kohtaa onkin hyvä kiittää Petri Savolan erinomaisia kommentteja pelin tasapainottamiseen liittyen. Peli on kuitenkin teemallisesti rikas ja taisteluineen tarjoaa erilaista jännitystä, kuin mitä monesta europelistä löytyy. Komponenttipuolella tätä hybridiajatusta tukee myös hauskasti muovisten alusten ja puukuutioiden yhteismarssi pelilaudalla.

Suurimmat haasteet pelinkehityksessä

Mekaniikkojen naksahdettua alusta asti hyvin paikalleen, on suurimmaksi haasteeksi on jäänyt eri rotujen, teknologioiden, tähtijärjestelmien ja eri voittopistehankintareittien tasapainottaminen. Halusimme eri rotujen olevan aidosti erilaisia pelata, joten usean rodun ominaisuuksien tasapainottaminen on ollut työläs projekti ja pyrimme vielä testamaan niitä lisää. Sampolle paljon työtä on tuottanut myös toimivan symboliikan ja käyttöliittymän kehittäminen.

Yksi haaste on ollut tietysti myös fyysisen prototyypin rakentaminen. Olemme tehneet pelistä useamman kopion (itse olen askarrellut näitä jo ainakin kolme) ja työmäärä on valtaisa. Komponenttipuolella myös sopivien muovisten alusten löytäminen pelin useaan kopioon oli haaste. Huomasimme Sampon kanssa BoardGameGeekissä, että Galactic Emperorin suunnittelijalla ja julkaisijalla Adam Westillä oli runsaasti muovisia aluksia, joille ei ollut käyttöä. Otin yhteyttä häneen ja West lähetti hyvin ystävällisesti meille aluksia käyttöömme.

Sampo kommentoi: Pelin käytettävyyden ja toteutettavuuden kannalta suuri haaste on ollut komponenttien suunnitteleminen sellaisiksi, että ne ovat helppoja lukea ja käsitellä mutta kuitenkin myös järkevän kokoisia (ns. keittiön pöytä -periaate) ja että niiden määrä on toteutettavissa realistisen julkaisuhinnan puitteissa. Itselleni on luontevaa ajatella ja ratkaista ongelmia visuaalisesti, joten prototyypin ulkoasua on kehitetty koko ajan pelin sääntöjen täsmentyessä.

Jos peliä haluaa ihailla enemmän, lisää kuvia löytyy Flickristä ja BoardGameGeekistä.

Vasemmalla keltaiset, oikealla punaiset ja keskellä mystisiä muinaisia. Kuva: Sampo Sikiö

Pelaamaan Eclipseä?

Pelin julkaisu ensi vuoden puolella näyttää lupaavalta, mutta sitä ennen peliä pääsee pelaamaan ainakin pääkaupunkiseudun lautapeliseuran pelikerhoissa (esim. Leppävaara, Nihtisillan N-BGC tai Kirjasto 10). Yhteyttä kannattaa ottaa suoraan joko minuun tai Sampoon — testautamme peliä kyllä mielellämme!

Pelin idea

Pelaajilla on joukko laattoja, joihin sisältyvät kaikki Tetriksestä tutut neljän neliön muodostamat kuviot, niitä pienemmät yhden, kahden ja kolmen neliön kuviot ja isommat viiden neliön kuviot. Pelaajat latovat laattoja laudalle vuorotellen siten, että laatat saavat koskettaa pelaajan omia laattoja vain ja ainoastaan kulmittain.

Peli päättyy, kun laudalle ei enää pysty pelaamaan uusia laattoja. Pelaajat saavat sakkoa käteen jääneistä laatoista. Pelaaminen on yhtä aikaa hyvien paikkojen luomista itselle ja vastapelaajien blokkaamista. Toisia on vaikea sulkea kokonaan pois, väleistä pääsee aina kiemurtelemaan, mutta varsinkin jos toisella on jäljellä vain isoja paloja, jumiin jää helposti.

Blokus on niitä harvinaisia pelejä, joita on helppo suositella lähes kaikille. Vaikka ei olisikaan abstraktien pelien ystävä, Blokukseen on helppo jäädä koukkuun.

Helpot ja intuitiiviset säännöt tekevät Blokuksesta erittäin helposti lähestyttävän. Todennäköisesti tästä syystä peli voitti myös Vuoden peli -palkinnon ja aivan varmasti se auttoi Mensa Selectin voittamisessa. Peli on voittanut myös As d’Or -palkinnon.

Jatko-osat

Perus-Blokus on erittäin hyvä nelinpeli. Kolminpelinä se on kehno, pelaajat pelaavat vuorotellen neutraalia väriä, eikä se ole erityisen elegantti ratkaisu. Kaksinpelinä peli toimii, mutta pelilauta on turhan lavea, jos pelaajat eivät käytä kahta väriä kukin. Siksi jatko-osat.

Blokus Duo (alias Travel Blokus) on pienempi kaksinpelattava Blokus. Kaksi väriä ja 14×14-kokoinen pelilauta — tätä voi pelata helposti perus-Blokuksellakin, jos haluaa tiiviimmän kaksinpelin, merkitsee vain pelilautaan pienemmän kentän rajat.

Blokus Trigon paikkaa ongelman kolminpelin kanssa. Laatat muodostuvat neliöiden sijasta kolmioista ja pelilauta on kuusikulmio, jolloin peli toimii kolmella pelaajalla paljon paremmin. Peliä voi pelata myös kahdestaan ja neljällä pelaajalla. Laattojen uusi muoto tuo uusia haasteita myös kokeneille Blokus-mestareille.

Suunnittelija: Bernard Tavitian
Julkaisija: Educational Insights, dan-spil
Ilmestymisvuosi: 2000
Pelaajamäärä: 1-4
Pituus: 20 min

Alex Randolphin peli. Käännös julkaistu Hans im Glückin luvalla.

Lue Ricochet Robotsin arvostelu.

Sisältö

• 4 kaksipuoleista lautaa
• 1 muovinen keskuskappale
• 4 muovista eriväristä robottia
• 4 neliskulmaista merkkiä robottien väreissä
• 17 pyöreää kohdenappuloita
• 1 tiimalasi (n. 1 min)
• 1 säännöt

Alkuvalmistelut

• Aseta pelilaudat kummin päin tahansa ja yhdistä ne toisiinsa keskuskappaleella.
• Aseta robottien merkit satunnaisiin ruutuihin laudalla (ruuduissa ei saa olla kohdemerkkejä) ja laita robotit merkkien päälle.
• Sekoita kohdemerkit kuvapuoli alaspäin pöydällä.
• Aseta tiimalasi laudan viereen.
• Ota yksi kohdenappula sattumanvaraisesti pöydältä ja aseta se keskuskappaleen päälle kuvapuoli ylöspäin. Peli voi nyt alkaa.

Pelin tavoite

Joka kierros tavoitteena on saada kohdenappula. Yhdessä laudan ruuduista (kohderuutu) on sama kuvio samanvärisenä kuin kohdenappulassa. Sinun tehtäväsi on keksiä kuinka senvärinen robotti saadaan siirrettyä kohderuutuun mahdollisimman vähillä siirroilla. Pelaaja, joka keksii lyhyimmän ratkaisun, saa nappulan — ja se, joka kerää eniten nappuloita, voittaa!

Robottien siirtojen suunnittelu

Aluksi robotit liikkuvat vain pelaajien mielissä; toisin sanoen, jokainen pelaaja yrittää kuvitella lyhyimmän reitin kohderuutuun siirtämättä nappuloita. Robotit liikkuvat vaaka- ja pystysuuntaan, mutta niissä ei ole jarruja. Tämä tarkoittaa sitä, että kun robotin laittaa liikkeelle, se pysähtyy vasta törmätessään esteeseen. Esteitä ovat laudan reunat, laudalla olevat seinät, keskuskappale ja muut robotit. Kun robotti törmää esteeseen, se voi joko pysähtyä tai kimmota suorassa kulmassa oikealle tai vasemmalle, kunnes törmää taas uuteen esteeseen.

Jokainen siirtyminen uuteen esteeseen asti lasketaan yhdeksi siirroksi.

Kierroksen pelaaminen

• Kierros alkaa kun joku pelaajista poimii nappulan ja asettaa sen esille.
• Kukin pelaaja yrittää miettiä kuinka siirtää aktiivinen robotti (nappulan värinen robotti) saadaan siirrettyä kohderuutuun (ruutuun, jossa on sama kuvio samanvärisenä kuin nappulassa) mahdollisimman vähin siirroin. Useimmissa tapauksissa, muita robotteja täytyy siirtää esteiksi sopiviin paikkoihin, ja nämäkin siirrot lasketaan mukaan (kts. esimerkki 1).
• Jos nappulassa on “kosminen pyörre” (jossa on kaikkia värejä), mikä tahansa robotti käy aktiiviseksi robotiksi, joka pitää siirtää pyörreruutuun.
• Matkallaan kohderuutuun robotin on törmättävä ja kimmottava vähintään kerran. Jos robotti pääsee kohderuutuun kääntymättä, suoraan yhdellä siirrolla, tulee keksiä joku toinen reitti.
• Heti kun pelaaja keksii ratkaisun, hän sanoo ääneen sen vaatimien siirtojen määrän ja kääntää tiimalasin ympäri. Muilla pelaajilla on nyt minuutti aikaa keksiä ratkaisu. Pelaajat voivat ehdottaa omia ratkaisujaan vapaasti ja useammin kuin kerran. Ehdotukset ovat yleensä pienempiä kuin voimassa oleva ehdotus, mutta voivat olla myös yhtä suuria tai suurempia. Kun pelaaja on tehnyt jonkun ehdotuksen, hän ei voi enää tehdä suurempaa ehdotusta.
• Kun tiimalasi loppuu, pienimmän ehdotuksen tehnyt pelaaja toteuttaa sen. Hän siirtää robotteja laudalla kuten suunnitteli, laskien siirtojaan ääneen. Jos siirtomäärä on yhtä suuri tai pienempi kuin hänen ehdotuksensa, hän saa nappulan ja kierros loppuu siihen. Jos hän epäonnistuu, hän palauttaa robotit aloituspaikoilleen (merkitty neliskulmaisilla merkeillä) ja vuoro siirtyy seuraavaksi pienimmän numeron ehdottaneelle. Yhtä suurien ehdotusten kohdalla vuoron saa se, joka on jäljessä pelissä (eli jolla on vähemmän nappuloita). Tätä jatketaan, kunnes joku onnistuu. Jos kukaan ei onnistu, kukaan ei saa nappulaa vaan se sekoitetaan takaisin muiden joukkoon.
• Heti kun kierros on loppunut, alkaa uusi. Neliskulmaiset merkit siirretään paikoiltaan liikkuneiden robottien alle osoittamaan uutta aloituspaikkaa ja uusi nappula käännetään esiin.

Pelin loppu

Kahden hengen peli päättyy kun toinen pelaajista on voittanut kahdeksan nappulaa, kolmen hengen peli kun joku on voittanut kuusi nappulaa ja neljän hengen peli kun joku on voittanut viisi nappulaa. Jos pelaajia on yli neljä, pelatkaa kunnes kaikki nappulat on voitettu. Myös muista voittoehdoista voidaan sopia pelaajien kesken ennen pelin alkua.

Huom: Useimmat asetelmat selviävät alle kymmenellä siirrolla, mutta toisinaan joku asetelma vaatii 20 tai enemmän. Tällaiset tilanteet ovat kiinnostavia puzzleina, mutta voivat olla turhauttavia pelatessa. Siispä suosittelemme, että jos neljän-viiden minuutin kuluessa kukaan ei tee ehdotusta, joku pelaajista kääntää tiimalasin. Jos kukaan ei keksi minuutin kuluessa ratkaisua, nappula sekoitetaan takaisin muiden joukkoon ja tilalle nostetaan uusi.

Turnausvariantti

Turnauksissa tai muissa kilpailullisemmissa tilanteissa, suosittelemme seuraavaa muutosta: yhtä suurista tarjouksista ensimmäisenä esitetty tulee ensin.

Catan sai alkunsa Klaus Teuberin kehitellessä tutkimusmatkailuun ja löydettyjen maiden asuttamiseen liittyvää peliä. Kokonaisuus oli turhan monimutkainen, joten Teuber ja julkaisija Kosmos pilkkoivat pelin pienempiin osiin. Catan on osista suosituin ja menestynein, mutta myös muut osat on julkaistu (Entdecker, josta tuli myöhemmin Uudet löytöretket ja Löwenherz, josta tuli Domaine).

Pelin suomenkielistä laitosta saatiin odottaa pitkään, mutta 2004 sekin ilmestyi. Siinä vaiheessa aika oli ajanut sen verran pelin ohi, että Vuoden peli -kilpailussa voitto meni sivu suun (Carcassonnelle) ja Catanin oli tyytyminen kunniamainintaan. Carcassonne tai Menolippu ovatkin nykyään suositumpia (ja kieltämättä hivenen yksinkertaisempina parempia) aloituspisteitä peliharrastukselle. Hieman pidempään lautapelejä harrastaneet ovat kuitenkin lähes säännönmukaisesti saaneet alkupotkun harrastukselleen Catanista.

Catan on kuitenkin edelleen erinomainen peli ja oivallinen valinta toiseksi peliksi Carcassonnen tai Menolipun jälkeen. Vaikeusasteeltaan peli sopii koko perheelle, tosin lasten keskenään pelattavaksi peli on liian vaikea.

Pelin kulku ja pelimekaniikka

Pelin alussa Catanin saari on tyhjä. Yksi pelin erikoisuuksista perinteisiin lautapeleihin verrattuna näkyy jo alkuvalmisteluissa, sillä pelilauta kootaan erilaisia maastotyyppejä kuvaavista laatoista. Tuloksena on joka kerta hivenen erilainen lauta. Pienet erot aiheuttavat kuitenkin suuria muutoksia pelin kulkuun. Alueet tuottavat eri raaka-aineita ja raaka-aineiden yleisyys ja harvinaisuus vaikuttaa omalla tavallaan pelin dynamiikkaan.

Pelaajat aloittavat rakentamalla saarelle kaksi kylää. Kylät pelataan kuusikulmion muotoisten laattojen risteyksiin siten, että ne koskettavat kolmea eri laattaa. Laatat on numeroitu 2-12; numerot vastaavat kahden kuusisivuisen nopan tuottamia tuloksia. Catan-peleille tunnusomaiseen tapaan joka vuoron aluksi heitetään kahta noppaa. Nopanheitto aktivoi laudalta tulosta vastaavalla numerolla merkityt alueet. Nämä alueet tuottavat raaka-aineita kaikille pelaajille, joilla on kylät laattojen vieressä.

Sen jälkeen vuorossa oleva pelaaja saa käydä kauppaa muiden pelaajien kanssa. Pelaajat tuottavat eri raaka-aineita ja harvoin pelaaja tuottaa kaikkea niin paljon, että tavaraa riittää. Vaihtamalla raaka-ainekortteja muiden kanssa saa sitä, mitä juuri kyseisellä vuorolla tarvitsee. Materiaalia tarvitaan rakennustöihin eli tieverkkoon, kyliin jotka rakennetaan teiden varsille, kaupunkeihin jotka kohoavat kylien tilalle ja kehityskortteihin, joilla peliään voi edistää muuten vain.

Rosvo on tärkeä elementti. Seiska on yleisin tulos heitettäessä kahta kuusisivuista noppaa, mutta laudalta sitä ei löydy. Seiskan heitto aktivoi rosvon. Noppia heittänyt pelaaja saa siirtää rosvon haluamalleen alueelle — tämä alue ei tuota mitään niin kauan kuin rosvo on paikalla — ja varastaa kortin alueen vieressä olevalta pelaajalta. Lisäksi liikaa kortteja käteensä hamstranneet joutuvat luopumaan osasta korteistaan.

Competon julkaisema Catanin uudisasukkaat.

Peli etenee vääjäämättömästi eteenpäin. Toisten pelaajien rakennuksia ei voi tuhota, joten peli ei voi missään vaiheessa “peruuttaa”. Rakennuksista saatavia voittopisteitä kertyy ja lopulta joku pelaajista saavuttaa voittoon tarvittavat kymmenen voittopistettä. Kokonaiseen peliin menee tyypillisesti noin tunti, korkeintaan puolitoista.

Catanin salaisuus piilee suhteellisen yksinkertaisissa ja helposti opittavissa pelimekaniikoissa, jotka kuitenkin luovat dynaamisen peliympäristön. Pelin ytimessä oleva kaupankäynti pelaajien välillä luo vuorovaikutusta ja pitää kaikki pelaajat koko ajan mukana pelissä, kun myös muiden vuoroilla voi osallistua. Rakentaminen on mukavaa ja pelissä voi saavuttaa onnistumisen elämyksiä, vaikka ei lopulta voittaisikaan. Vaihtuva pelilauta varmistaa, että pelit ovat riittävän erilaisia, jotta toistaminen ei ala tympiä.

Jos haluat kehittää Catan-taitojasi, lue Petri Savolan kirjoittama strategiaopas Cataniin.

Lisäosat

Spiel des Jahres -voittajiin kehitellään nykyään lähes varmasti jatko-osia. Tämä trendi näyttäisi alkaneen Catanista. Peliin on saatavilla melkoinen parvi jatko-osia ja jopa ulkopuolisten tahojen tekemiä lisävarusteita ja apuvälineitä.

• Catanin merenkävijät (Seafarers of Catan) lisää peliin laivat ja vettä. Pelilauta on yhden saaren sijasta kokonainen saaristo. Laivat kuluttavat kätevästi lampaita, joista tuppaa peruspelissä olemaan loppua kohden ylitarjontaa.
• Kaupungit ja ritarit -lisäosassa (Cities and Knights) kehityskorttien ritarit saavat muutakin merkitystä kuin rosvon siirtämisen. Niistä kootaan puolustusjoukkoja, jotka suojelevat Catania barbaareilta. Lisäksi pelaajien on kehitettävä kaupunkejaan eri osa-alueilla.
• Kauppiaat ja barbaarit (Traders and Barbarians) on kolmas virallinen lisäosa ja koostuu monesta eri skenaariosta ja pienemmästä laajennoksesta, joita voi yhdistellä keskenään ja aikaisempien lisäosien kanssa mielensä mukaan.

Peruspeliin ja kaikkiin lisäosiin löytyy viiden ja kuuden pelaajan lisäosat, jotka mahdollistavat useamman hengen pelit.

Historialliset skenaariot (saatavilla vain saksankielisinä) ovat tiettyjä ennaltamäärättyjä skenaarioita, joissa rakennetaan esimerkiksi pyramideja tai Kiinan muuria.

10-vuotisjuhlalaitos on valtava ja näyttävä paketti, joka sisältää peruspelin ja Cities and Knightsin käsinmaalatuilla 3D-laatoilla. Peli on iso, hieno ja hirvittävän kallis. Vain todellisille faneille!

Eri versioita

Catanista on ilmestynyt vuosien varrella useita erilaisia laitoksia. On alkuperäinen saksalainen laitos puisilla osilla, Mayfairin englanninkielinen laitos puuosilla sekä uutta saksalaista laitosta muoviosilla. Suomeksi peli on ilmestynyt kahteen kertaan, ensin 2004 Competon julkaisemana nimellä Catanin uudisasukkaat ja toisen kerran vuonna 2011 Lautapelit.fi:n julkaisemana nimellä Catan. Competon peli perustuu vanhempaan saksalaiseen painokseen, Lautapelit.fi:n taas uusimpaan saksalaiseen.

Kannattaa siis olla tarkkana lisäosien kanssa. Competo julkaisi aikoinaan lisäosista vain Merenkävijät, Lautapelit.fi puolestaan on julkaissut Kaupungit ja ritarit ja koko settiin 5-6 pelaajan lisäosat, Kauppiaat ja barbaarit on tulossa vuonna 2012.

Itsenäiset Catan-pelit

Muita Cataniin liittyviä itsenäisiä pelejä on koko joukko. Näillä sivuilla on esitelty Catanin uudisasukkaat -korttipeli, Elasund, Catanin uudisasukkaat Junior ja Taistelu Roomasta. Tässä osa muista Catan-peleistä tiiviisti:

Candamir: The First Settlers on Elasundin kanssa samaa Catan-seikkailujen sarjaa. Candamir muistuttaa itse asiassa enemmän Runeboundin kaltaisia seikkailupelejä kuin varsinaisia Catan-pelejä, vaikka joitain tuttuja piirteitä pelissä onkin.

Kids of Catan on yksinkertainen peli pienille lapsille Catanin hengessä. Peli on näyttävä ja helppo, mutta sisältää tuttuja Catan-elementtejä eli rakentamista, resurssinopan ja rosvon.

Settlers of Canaan on vanhatestamentillisella teemalla varustettu laitos pelistä. Kiinteällä kartalla pelattava peli hyödyntää joitain Cities and Knightsin ja historiallisten skenaarioiden piirteitä.

Settlers of Stone Age taas on historiallinen peli, jossa kivikauden heimot vaeltavat asuttamassa maailmankarttaa. Heimot aloittavat Afrikasta, ja valloittavat muita alueita, joka taas tekee Afrikasta tuottamatonta autiomaata. Peli on samaa historiallisten Catan-pelien sarjaa kuin Taistelu Roomasta.

Settlers of Zarahemla on toinen uskonnollisteemainen peli. Mormoneille (jotka ovat ainakin Yhdysvalloissa lautapelien suurkuluttajia) markkinoidussa pelissä peruspeliä on laajennettu Zarahemlan temppelin rakentamisprojektilla historiallisten skenaarioiden tapaan.

Simply Catan on yksinkertaistettu versio, jota myydään Yhdysvalloissa kotikutsuilla Tupperware-tuotteiden tapaan.

Starfarers of Catan vie uudisasukkaat vaeltamaan avaruuteen. Planeettojen asuttaminen tapahtuu jotakuinkin samaan tapaan kuin Catanin saarenkin.

Starship Catan on kaksinpelattava korttipeli Catan-korttipelin tapaan Starfarers of Catanin hengessä.

Catanin uudisasukkaista on julkaistu lisäksi muutamia mainosversioita, jotka ovat identtisiä peruspelin kanssa. Ne ovat pääasiassa todellisia keräilyharvinaisuuksia.

Turnaukset

Pelin suosio näkyy puitteissa. Catan on niitä harvoja uusia lautapelejä, joissa on minkäänlaista organisoitua kilpailutoimintaa (Carcassonne on toinen hyvä esimerkki). Essenin lautapelimessuilla pelataan vuosittain MM-kisat, joihin suomalaiset karsivat Ropeconissa pelattavien SM-kisojen kautta. Viime vuosina kisoissa on nähty suomalaisedustusta joka vuosi ja myös hyviä suorituksia. Vuonna 2006 maailmanmestariksi pelasi suomalainen Markus Nuopponen.

Faktat Catanista

Pituus: 45–60 minuuttia, lisäosien kanssa enemmän.