Pelisarjan perinteisen nimikäytännön murtava Steam over Holland on kuitenkin mielenkiintoinen ja tyylikkäästi toteutettu peli, joka tarjoaa talous- ja junapelien ystäville mukavasti purtavaa.

Pelin idea

Pelaajat ovat sijoittajia, jotka yrittävät rikastua Hollannin rautateiden kehityksellä. Pelin alussa kartta on tyhjä. Pelaajat perustavat rautatieyhtiöitä, jotka rakentavat rataa kartalle, hankkivat junia ja ajavat kaupunkien välillä, tuottaen rahaa. Rahat jaetaan sijoittajille osinkoina ja kierrätetään edelleen uusiin yhtiöihin. Pelin edetessä kartta täyttyy radasta, junayhteyksiä syntyy entistä enemmän, uusia yhtiöitä perustetaan ja pelaajat sen kun rikastuvat.

Peli loppuu tietyn ajan kuluttua, jolloin lasketaan pelaajien käteisvarat ja osakeomistusten yhteisarvo. Suurimman summan kerännyt vie voiton tässä kapitalismin juhlassa. Tärkein keino tienata rahaa on tehdä osakesijoituksia yhtiöihin, joiden pörssiarvo on vakaassa nousussa, mutta myös osinkotulojen jakaminen on tärkeää.

Steam over Holland noudattaa monin osin 18xx-sarjan perinteitä. Peli jakautuu osakekierroksiin, joiden aikana pelaajat ostavat ja myyvät osakkeita, ja operaatiokierroksiin, joiden aikana firmat toimivat. Osakekierroksilla pelaajilla on vuorollaan tilaisuus ostaa yksi markkinoilla oleva osake, perustaa uusi yhtiö tai myydä haluamansa osakkeet. Peli loppuu 15 kierroksen jälkeen, tällä tavoin varmistetaan suhtkoht lyhyt ja tiivis kesto, jonka aikana kartta ehditään sopivasti rakentaa täyteen.

Näyttävä peli

Tässä välissä on syytä lausua muutama sana pelin ulkoasusta. Se on nimittäin hätkähdyttävän komea, noin 18xx-peliksi. Yleensä 18xx-pelit ovat susirumia tai vähintäänkin varsin minimaalista estetiikkaa toteuttavia käsityötuotteita, mutta Steam over Hollandista haluttiin Vendetta Gamesin lippulaiva. Jälki on sen mukaista. Peli on pakattu peruslaatikon sijasta tuplapakkaukseen, laatikon päällä on erillinen liukuva kotelo ja molemmat osat ovat todella tuhtia materiaalia. Laatikko on yksinkertaisesti upea.

Ratalaatat ovat tavallisen europelin tasoa, kun yleensä parhaimmillaan tarjolla on laminoitua paperia. Asemanappulat ovat puumökkejä ja ylipäätään kaikki sälä on siististi tehty. Mukana on tyylikkäänä yksityiskohtana aitoustodistus. Pelin rahatkin ovat paperin sijasta kortteja (silti ne kannattaa korvata välittömästi pelimerkeillä). Ulkoasua haittaavat hieman pienet värivirheet, keltaiset laatat ovat varsin vihreitä ja violetin firman mökit ovat vaaleanpunaisia, mutta silti, kokonaisuus on oikein näyttävä — ja antaa siten täysin väärän kuvan 18xx-maailmaan tutustuvalle!

Kuudes operaatiokierros alkaa, neljä rautieyhtiötä rakentaa ratojaan Hollannissa. Kuva: Jim B / BGG

Osakekauppaa

Eri yhtiöt aloittavat eri kaupungeista, mutta muuten ne ovat identtisiä. Jokaisella on yhdeksän osakekirjaa, kahdeksan 10 % osaketta ja yksi yhtiön johtajalle kuuluva 20 % osake. Kun firma perustetaan, se myy osakkeitaan pelaajille ja saa rahaa kassaansa. Steam over Hollandissa firmat aloittavat toiminnan heti, kun ne perustetaan ja rahaa kertyy kassaan sitä mukaan kun firman hallussa olevia osakkeita ostetaan.

Osakkeiden myyminen heilauttaa firman kurssia alaspäin yhden pykälän pörssissä. Pörssi on lista arvoja, joiden jujuna on se, että alapäässä muutokset ovat pienempiä ja yläpäässä suurempia, eli mitä arvokkaampi osake, sitä suuremmin heilahduksin sen arvo muuttuu. Firmojen arvoa suojelevat kuitenkin “hyllyt”, pörssitauluun merkityt rivit, joiden alapuolelle osakkeen arvo ei myymällä laske, jos osakkeita myy joku muu kuin firman johtaja. Tämä on aloittelijahelpotusta, jollaista ei juuri muissa 18xx-peleissä näe.

Ostamista ja myymistä Steam over Hollandissa ei paljoa nähdä. Pelissä on melko vähän rahaa liikkeellä. Yleensä pelaajat perustavat yhtiöt ensimmäisellä kierroksella, eivätkä tee juuri mitään seuraavalla osakekierroksella: osakkeita ei kannata vielä myydä, eikä osingoista ole vielä kertynyt tarpeeksi rahaa. Myöhemmillä kierroksilla keskitytään lähinnä sijoittamaan saadut osingot uusiin osakkeisiin. Osakemarkkinat eivät ole erityisen elävät tai monipuoliset. Se on pidemmän päälle huono puoli, mutta aloittelijoiden kanssa pelattaessa se ei haittaa.

Operaatioita

Operaatiokierrokset menevät tavalliseen tapaan. Firmat toimivat pörssikurssin mukaisessa järjestyksessä, parhaat ensin. Ne voivat kierroksen aluksi ostaa ja myydä omia osakkeitaan. Tämä on tärkeä tapa saada firmaan lisärahoitusta alussa, varsinkin kun yhden osakkeen myynti ei vielä pudota firman arvoa. Jos firman kurssi on alhaalla, osakkeiden ostaminen takaisin on fiksu veto, jolla saa myöhemmin lisää rahaa.

Pelin ratalaattojen valikoima. Kuva: Bart van Dijk / BGG

Rataa rakennetaan perinteiseen tapaan ensin yksinkertaisilla keltaisilla radoilla kaupungista toiseen. Kun peli etenee, käyttöön tulee vihreät radat, jotka mahdollistavat erillisten ratalinjojen yhdistämisen ja lopulta käytössä ovat vielä mutkikkaammat ruskeat radat. Myös kaupunkien arvo kasvaa pelin edetessä. Radanrakennus on ilmaista, paitsi isoja jokia ylitettäessä. Kaikki rakennettu rata on yhteistä.

Kartalle voi lätkiä myös asemia. Ensimmäinen asema pelataan kotikaupunkiin, sen jälkeen kullakin firmalla on kolme muuta asemaa. Niiden pelaaminen maksaa, mutta asemat ovat tärkeitä: niillä määritellään oma reviiri. Jokaisen junareitin pitää sisältää vähintään yksi oman firman asema ja mikä tärkeintä, sellaisen kaupungin läpi ei saa ajaa, joka on täynnä muiden firmojen asemia. Asemien avulla voi siis blokkailla muiden firmojen mahdollisuuksia.

Sitten ajavat junat. Junilla on numero kahdesta kuuteen — se kertoo, monessako kaupungissa juna voi vierailla. Matkan varrella olevia pikkukyliä ei tässä pelissä lasketa mukaan, mutta niistä saa sentään vähän lisätuloa. Vierailtujen kaupunkien arvot summataan ja sen verran juna tuottaa. Jos firmalla on monta junaa, ne eivät saa ajaa samoilla reiteillä. Junien ajojen summa on firman kierroksen tulot, jotka voidaan joko pitää firman kassassa tai maksaa osinkoina.

Osingot jaetaan osakkeenomistajille prosenttiosuuksien mukaan. Firma pitää itse hallussaan olevien osakkeiden osingot, markkinoilla olevien osakkeiden osingot menevät hukkaan. Jos firma maksaa osinkoja enemmän kuin sen senhetkisen kurssin verran, kurssi nousee pykälän tai kaksikin, jos osingot olivat riittävän suuret. Jos tulot pidetään kassassa — esimerkiksi uutta junaa varten — kurssi laskee.

Lopuksi voi ostaa veturin. Markkinoilla on aina yhdenlaisia junia ja kun yhdet on ostettu loppuun, seuraavat tulevat tarjolle. Junat myös ruostuvat, eli nelosen junat ruostuttavat kakkoset, viitoset ruostuttavat kolmoset ja kuutoset ruostuttavat neloset. Viitosen junat ovat sitten pysyviä. Ruostuvat junat poistuvat pelistä välittömästi, jättäen omistajansa herkästi pulaan. Firmalla on pakko olla juna, joten uusi on ostettava vaikka väkisin. Jos firma ei pysty raapimaan kasaan tarpeeksi rahaa, johtaja voi maksaa omasta pussistaan, mutta jos johtaja ei pysty tai halua, firma menee konkurssiin.

Helppoa hupia

Steam over Holland kesyin elementti liittyy juuri konkursseihin. Tavallisesti tilanteessa, jossa juna on pakko ostaa, johtaja on täydessä vastuussa ja mikäli rahaa ei yksinkertaisesti löydy, firman johtaja tekee konkurssin. Steam over Hollandissa kaatuu vain firma. Junien yllättävä ruostuminen eli train rush on 18xx-peleissä keskeinen jännitystekijä, jota on tässä tapauksessa loivennettu aika lailla. Toki yllättävät ruostumiset aiheuttavat firmoille vaikeuksia ja voivat pahimmassa tapauksessa kaataa menestyvänkin firman, joten niihin on varauduttava.

Aloittelijaystävällisen pelistä tekee myös sen pienten sääntöyksityiskohtien vähäinen määrä. Mukana ei ole monista peleistä tuttuja mutkikkaampia kuvioita. Pelaajien hallussa olevat pienet yksityiset firmat ovat varsin yksinkertaisia, kartalla ei ole juurikaan kummallisuuksia, eivätkä erikoissäännöt ole vaikeita. Yksityisfirmatkin voi haastavamman huutokaupan sijasta yksinkertaisesti jakaa pelaajille pelitasapainon pahemmin kärsimättä.

Tiettyjä vaikeuksia seuraa siitä, että pelin ohjekirjan on laatinut 18xx-asiantuntija, joka on unohtanut kirjoittavansa aloittelijoille. Säännöistä yksinkertaisesti puuttuu monia olennaisia kohtia, jotka ovat 18xx-pelaajalle itsestäänselviä. Tämä tekee pelistä hyvin vaikean opetella. Onneksi sääntökirjasta on ilmestynyt korjattu laitos, jonka avulla pelin opettelemisen pitäisi sujua myös noviiseilta. Aloittelijoiden kannattaa silti varautua siihen, että sääntövirheitä korjaillaan vielä muutaman pelin jälkeen. Jos mukana on yksikin kokenut pelaaja, pelaaminen sujuu ongelmitta.

NSM-rautatieyhtiön kotiasema Nijmegenissä. Kuva: Jim B / BGG

Kevyeksi raskas

Vaikka Steam over Holland onkin kevyt ja helppo, se kestää silti helposti yli kaksi tuntia. Jos tietää mitä tekee eikä juutu lillukanvarsiin tai laskemaan reittejä liian perusteellisesti, pelin pelaa kuitenkin kaikkineen noin kolmessa tunnissa. Noviisien kannattaa varata muutama tunti enemmän, sillä pelin nopeutuminen vaatii jonkin verran rutiinia.

Peli vaikuttaisi olevan parhaimmillaan kolmella pelaajalla, sillä varsinkin viisinpeli on hyvin köyhää puuhaa, rahaa on pelaajaa kohti liian vähän. En tiedä, paranisiko peli lisäämällä pelaajille käteistä pelin alussa, mutta nelinpelissä ja kolminpelissä rahaa on paremmin. Kaksinpeli toiminee jotenkuten. 18xx-pelit ovat yleensä ottaen varsin heikkoja kaksinpelejä, eikä Steam over Hollandissa ole mitään, mikä tekisi siitä erityisen hyvän kaksinpelin, mutta sääntöjen harjoitteluun kaksinpeli käy.

Steam over Holland vastaa siis tarkoitustaan, tietyin varauksin. Se on toimiva, kevyt 18xx-peli, jonka avulla pelisarjan perusjuttujen opetteleminen sujuu mukavasti. Näyttävä paketti on komea hyllyssä ja itse aion jatkossakin käyttää Steam over Hollandia aloittelijoiden kouluttamiseen, mutta kokeneiden pelaajien kesken pelaisin mieluummin jotain muuta 18xx:ää. Kun Steam over Holland on hitusen vaikea hankkia ja maksaa helposti lähemmäs sata euroa, kannattaakin miettiä, onko se sittenkään hinnan arvoinen, kun tarjolla on myös 18AL:n ja 18GA:n tapaisia ilmaisversioita.

Tiivistelmä

Pituus: 180 min, aloittelijoilla helposti pari tuntia enemmän, kokeneet pelaavat alle kolmeen tuntiin helposti.

StreetSoccer on Cwali-nimellä pelejä julkaisevan Corné van Moorselin rakas hengentuotos, jota mies on omien sanojensa mukaan kehitellyt jo parikymmentä vuotta. Vuonna 2002 peli vihdoin julkaistiin ja on syytä uskoa, että pahimmat puutteet on pelistä ehditty hioa pois.

Pelin idea

Monille vakavien lautapelien ystäville StreetSoccer voi olla järkytys. Pelissä on yksi pikku vika, se nimittäin perustuu oikeastaan täysin nopanheittoon. Noppaa heittämällä miehet juoksevat ja potkivat palloa, eikä pelimekaniikka ole monimutkaisuudella pilattu.

Silkka tuuripeli StreetSoccer ei kuitenkaan ole, vaan muistuttaa jonkin verran backgammonia. Taidokkaampi pelaaja osaa asetella miehensä kentällä siten, että useampi nopanheiton tulos on eduksi. Ero taitavan ja kokemattoman pelaajan välillä ei ole niin suuri, etteikö sitä sopiva hyvän ja huonon noppatuurin yhdistelmä kuroisi kiinni, mutta vaikea aloittelijan on taitavaa pelaajaa voittaa.

StreetSoccer on joka tapauksessa kevyt peli. Se on nopea ja hauska peli, joka ei suurta päänvaivaa vaadi. Pelin säännöt ovat pääasiassa varsin intuitiiviset ja helpot oppia ja opettaa. Pallottelemaan pääsee hetkessä ja pelikin on ohi 20-30 minuutissa. Syöttöpeli toimii komeasti ja pelissä on ihan oikean jalkapallon tuntua.

Golemit pelaavat jalkapalloa

Keltainen joukkue hyökkää tarmolla. Kuva: John Carlton

Pelin ulkoasu on asiallisen tyylikäs. Pelinappulat ovat miellyttävän isoja. Toteutan kuitenkin omaa StreetSoccer-addiktiotani pääasiassa Little Golem -pelipalvelimen verkkoversion parissa. StreetSoccer on sopivan lyhyt postipeliksi ja turnaukset tuovat lisämakua pelaamiseen. Turnauksista mielenkiintoisin on tietysti mestaruusturnaus. Sen on kolmella ensimmäisellä kerralla voittanut itse Corné van Moorsel, mikä kertoo jotain kokemuksen tuomasta edusta.

Nettipeli on joka tapauksessa näppärä tapa kokeilla, onko StreetSoccer mieleinen, jos vain kärsivällisyys riittää jopa muutaman viikon kestäviin peleihin. Ripeämmällä tahdilla voi pelata BrettSpielWeltissä.

Hyvistä jalkapallopeleistä ei ole varsinaista ylitarjontaa, joten sikälikin StreetSoccer on peli paikallaan. Urheilusta vähät välittävienkin kannattaa kokeillla, jos haluaa jotain hauskaa, nopeaa ja sopivan tuuripitoista.

Suunnittelija: Corné van Moorsel
Julkaisija: Cwali
Ilmestymisvuosi: 2002
Pelaajamäärä: 2
Pituus: 30 min

Sittemmin 18xx-sarja on saanut runsaasti jatkoa. Francis Tresham teki muutaman pelin lisää, mutta myös muut suunnittelijat innostuivat hyödyntämään hyvää runkoa. Kaikki 18xx-pelit muistuttavat vahvasti toisiaan, mutta eri pelien välillä on muutakin eroa kuin alue, jota kartta kuvaa.

Lähes kaikki pelit on kuitenkin nimetty saman 18xx-kaavan mukaan. Alkuun nimet olivat 1800-luvun vuosilukuja, mutta koska rautatiet saivat jotakuinkin kaikkialla alkunsa pienen ajan sisällä, vuosilukujen lisäksi on käytetty kirjaimia, esimerkiksi Georgian osavaltioon sijoittuva peli on nimeltään 18GA.

Olennaisimmat tunnusmerkit

Pelejä yhdistää armoton kapitalismi ja oman edun tavoittelu. Pelaajia ei oikeastaan kiinnosta se, miten yhtiöille käy, vaan se, paljonko pelin lopussa omassa taskussa on rahaa. Yhtiöiden etu kiinnostaa juuri niin kauan, kuin kyseisen firman osakkeita omasta salkusta löytyy. Pelaajilla ei siis ole omia yhtiöitä, vaan jokaista yhtiötä johtaa sen suurin osakkeenomistaja, joka päättää, mitä yhtiö tekee. Kun omistukset muuttuvat, johtaja vaihtuu.

Peli jakautuu osakekierroksiin (“Stock rounds”) ja toimintakierroksiin (“Operating rounds”). Osakekierrosten aikana pelaajat ostavat ja myyvät osakkeita. Pelaajat voivat aloittaa uusia yhtiöitä ja mikäli niiden osakkeita myydään tarpeeksi, yhtiöt aloittavat toiminnan seuraavalla toimintakierroksella.

Toimintakierroksilla — joita on tavallisesti yhdestä kolmeen jokaista osakekierrosta kohden, määrä yleensä lisääntyy pelin edetessä — vuoron saavat yhtiöt. Yhtiöt voivat vuoronsa aikana rakentaa rataa kartalle, perustaa asemia, ajaa junilla ja hankkia lisää vetureita.

Radanrakentaminen tapahtuu lätkimällä kartalle kuusikulmion muotoisia ratapaloja. Rata on yhteistä, jokainen yhtiö voi käyttää kaikkea rataa. Radankäyttöä rajoittavat asemat: yhtiöt aloittavat yhdellä asemalla kotikaupungissaan ja voivat rakentaa lisää. Kaupungeissa on rajallisesti paikkoja ja täyteen rakennetun kaupungin läpi ei voi ajaa junilla. Pelin edetessä käytössä oleva radat monipuolistuvat ja kaupunkien arvo kasvaa. Erilaisia ratapaloja on tarjolla rajallisesti, joten reittien suunnittelu on tarkkaa puuhaa.

Junat ajavat kaupunkien välillä. Pelin alussa käytetään kakkosen junia, jotka ajavat kahden kaupungin väliä. Pelin edetessä junat muuttuvat paremmiksi ja yhtiöiden ajot tuottoisammiksi. Pelin lopussa voi olla käytössä tehokkaita dieseleitä, joilla voi parhaimmillaan ajaa hyvin pitkiä ajoja. Ajot tuottavat rahaa, jonka yhtiön johtaja joko jakaa osakkeenomistajille osinkoina tai pistää firman kassaan. Jos osinkoa jaetaan tarpeeksi, firman osakkeen arvo nousee, mutta jos osinkoja ei heru, arvo laskee. Rahaa kuitenkin tarvitaan myös kassaan veturien ja asemien ostamista varten.

Veturit eivät kelpaa ikuisesti. Ne ruostuvat, kun tarpeeksi kehittyneitä vetureita tulee peliin. Tämä taas pakottaa yhtiöt ostamaan uusia junia. Ilmiö on nimeltään “train rush” ja joissain 18xx-peleissä se on hyvin jyrkkä, veturit voivat pahimmillaan ruostua ennen kuin niillä on ehditty ajaa kertaakaan! Sellainen vaatii huolellista suunnittelua, sillä jos firman kassassa ei ole rahaa ostaa uutta veturia, toimitusjohtajan on yleensä maksettava se omista rahoistaan.

Näin peli etenee. Pelit loppuvat tavallisesti kun joku tulee kolmesta tapahtumasta: pankki loppuu, pelaaja menee konkurssiin (kun ei voi maksaa köyhälle yhtiölleen uutta veturia) tai kun jonkun osakkeen arvo nousee maksimiin.

Puutteet ja viat

Pahimpana ongelmana peleissä on niiden pituus. Lyhyt 18xx-peli kestää noin kolme-neljä tuntia, isot 18xx-pelit vievät helposti neljästä kuuteen tuntia ja enemmänkin. Pelit tarvitsevat tämän pituuden, jotta niiden draaman kaari toimii, lyhyt 18xx-peli ei taida oikein olla mahdollinen. Onneksi pelien lyhentämiseen on joitakin keinoja.

Tärkeä keino lyhentää peliä on unohtaa paperirahat, sillä raha liikkuu pelissä paljon. Käyttämällä pelimerkkejä voi lyhentää peliaikaa tuntuvasti. Toinen tapa oikaista ajassa tuntuvasti on käyttää Lemmin moderaattoria, tietokoneohjelmaa, joka pitää kirjaa rahoista, osakkeista ja muusta sälästä. Tällä tavoin voi ilmeisesti leikata tunteja peliajasta, mutta moderaattorin käyttäminen ei ole aivan yksinkertaista.

Yksi tavallinen ongelma 18xx-peleille on loppupelin tylsyys. Viimeisillä kierroksilla kyse on yleensä vain pienestä reittien optimoinnista ja pankin jauhamisesta tyhjäksi, mutta tähän vaiheeseen kuluu helposti paljon aikaa.

Radanrakentelua 1856:n Kanadassa. Kuva: Ove Hillep / BGG

18xx-pelejä

Pelien saatavuus on yleisesti ottaen nihkeää. 18xx-pelit ovat melko pieni alaryhmä, joka on pääasiassa harrastajajulkaisijoiden ja pienjulkaisijoiden kenttää. Siksi monien pelien saatavuus on heikkoa. Onkin vähän vaikea suositella esimerkiksi hyviä aloittelijapelejä, kun melkeinpä paras vinkki on hankkia sitä, mitä sattuu löytämään.

Tässä kuitenkin pieni pikakatsaus olennaisimpiin 18xx-peleihin (jos listasta puuttuu mielestäsi jotain, jätä kommentti):

• 1829 (Francis Tresham / Hartland Trefoil, 1974). Pelisarjan alku ja juuri. Etelä-Englanti. Pitkä peli, jossa on paljon sittemmin hylättyjä piirteitä, kuten maanmittarit, joita käytetään radan rakentamiseen. Vuonna 1981 ilmestyi Pohjois-Englannin kartta. Vuonna 2005 ilmestyi 1829 Mainline, nopeasti etenevä peli, jossa on kovimpia harrastajia kauhistuttavia tuurielementtejä. Seurapelillinen, mutta kestää silti vähintään nelisen tuntia.
• 1830: The Game of Railroads and Robber Barons (Francis Tresham, Bruce Shelley / Avalon Hill, 1986). Koillis-Yhdysvallat. Vaikka 1830 ei ollutkaan ensimmäinen 18xx-peli, se on silti vaikutusvaltaisin, suurin osa myöhemmistä 18xx-peleistä on nimenomaan 1830:n perillisiä. 1830-tyylisissä peleissä osakemarkkinat ovat kaksiulotteiset, osakkeiden kurssit elävät taulukossa ylös, alas ja sivuille. 1829:n perillisissä markkinat ovat yksiulotteiset ja usein muutenkin staattisemmat. 1830:ssä osakekeinottelu on tärkeämpää ja esimerkiksi yhtiöiden imeminen kuiviin ja dumppaaminen vähemmistöosakkaiden kiusaksi on tavallinen, rakastettu taktiikka. Tällä hetkellä pelin ostaminen vaatii kärsivällistä eBayn seurantaa (tilaa tästä RSS-syöte 1830-peleistä eBayssä). BoardGameGeekissä on kuitenkin vihjailtu, että Mayfair Gamesillasaattaa olla jotain suunnitelmia tämän suhteen.
• 1825 (Francis Tresham / Hartland Trefoil, 1994-2004). Modernisoitu versio 1829:stä. Tätä voi löytää silloin tällöin ulkomaisista nettikaupoista ja noin yleensä ottaen kyseessä on hyvä ostos 1829:n perillisistä kiinnostuneille.. Peli koostuu kolmesta Unitista, joista kolmonen on erityisen kiinnostava, koska se on vain kahdelle pelaajalle. Unitteja voi yhdistää kattamaan koko Englannin, lisäksi on runsaasti pieniä lisäosapaketteja, joilla settiä voi laajentaa. 1825 -arvostelu.
• 1835 (Michael Meier-Bachl / Hans im Glück, Mayfair Games, 1990). Saksa. Jotkut sanovat, että peli on toivottoman kehno, toiset pitävät kovasti. Joka tapauksessa kyseessä on 1830:n sukulainen, mutta tuntuvasti hillitympi peli, jossa firmojen dumppaaminen ei ole yhtä tehokas taktiikka. Käytettyjä kappaleita näyttäisi olevan saatavilla melko hyvin.
• 1841 (Federico Vellani, Manlio Manzini / Deep Thought Games, 1994). Italia. Osakemanipuloinnin huipentuma ja kaikista monimutkaisin ja haastavin 18xx-peli. Yhtiöt voivat omistaa toistensa osakkeita, eivät vain pelaajat, ja lisäksi yhtiöt voivat yhdistyä. Veturien ruostuminen on ilmiömäisen nopeaa — tässä pelissä voi tosiaan käydä niin, että veturi ruostuu ennen kuin sillä ehditään ajaa kertaakaan. Tätä voi yhä ostaa Deep Thought Gamesilta.
• 1853 (Francis Tresham / Hartland Trefoil, 1989). Intia. Tämä erittäin harvinaiseksi käynyt peli on suunnattu “insinööreille, jotka ovat kyllästyneet rahamiehiin”. Peli keskittyy vahvasti radanrakentamiseen ja yhtiöiden kehittämiseen laudalla. Lookout Games on julkaissut tästä pelistä uuden, todella näyttävän laitoksen Mayfair Gamesin kanssa.
• 1856 (Bill Dixon / Mayfair Games, 1995). Tämä Kanadaan sijoittuva peli on yksi parhaiten saatavilla olevista 18xx-peleistä, sillä sitä löytää jopa suomalaisista kaupoista. Pelin yhtenä tunnusmerkkinä on Kanadan valtion rautateiden muodostuminen, pelaajien on tärkeää päättää, haluavatko yhdistää omat yhtiönsä valtiolliseen rautatieyhtiöön ja milloin. Lisäksi tarjolla on valtion lainoja. 1856-arvostelu.
• 1870 (Bill Dixon / Mayfair Games, 1992). Keskiset Yhdysvallat. Tämäkin peli on yhä helposti saatavilla. Pelissä on iso kartta, mielenkiintoisia pikkuyhtiöitä ja isoille rautatieyhtiöille tavoiteajoja, joiden suorittamisesta palkitaan.
• 18AL (Mark Derrick / print-n-play, 1999). Alabamaan sijoittuva peli on hyvä esimerkki pienestä, yhden osavaltion pelistä, jonka pelaa jopa alle kolmessa tunnissa. Peliä oli aikaisemmin myynnissä, mutta nykyisin sitä saa vain itse tulostettavana. Sellaisena se on mainio ja edullinen tapa tutustua 18xx-peleihin, jos viitsii nähdä vaivan. Tiedostot saa John David Galtilta.
• 18EU (David G. D. Hecht / Deep Thought Games, 2001). Tämä koko Euroopan kattava 18xx-peli on Deep Thought Gamesin parhaiten myynyt peli — sitä on myyty jopa 300 kappaletta. Hyvän myynnin kunniaksi peli on nyt tarjolla ilmaiseksi tee-se-itse-versiona Deep Thoughtin sivuilla. Pelissä on mielenkiiintoisia piirteitä, kuten pikkufirmoja, jotka pitää yhdistellä pelin aikana isommiksi. Se on vaikeustasoltaan keskitasoa (18xx-peliksi) ja kestää 4-6 tuntia. Ei ihan ensimmäiseksi peliksi, mutta hyvä lisä kokoelmiin myöhemmin.
• 18GA (Mark Derrick / print-n-play, 1998). Tämä Georgian osavaltioon sijoittuva peli on samoin pieni yhden osavaltion peli, jonka voi printtailla itse John David Galtin tiedostoista.
• 18Scan (David G. D. Hecht / Deep Thought Games, 2005). Tämä Pohjoismaihin sijoittuva peli lienee syytä mainita jo siksi, että pelin kannessa pönöttää Helsingin rautatieasema ja pelissä pääsee operoimaan VR:llä. Suunnittelijan tavoitteena oli lyhyempi peli, jossa riittää silti jekkuja.
• Steam over Holland (Bart van Dijk / Vendetta, 2007). Tämä Alankomaihin sijoittuva peli rikkoo nimikäytäntöjä, mutta myös ulkonäkökäytäntöjä: kyseessä kun on oikeasti näyttävä ja hieno peli. Yleensä kaupallisetkin 18xx:t ovat hyvin rujoja (esimerkiksi Mayfairin ja Hartland Trefoilin julkaisemat), mutta tämä on silkkaa luksusta, slipcase-kuoria ja aitoustodistuksia myöten. Peli on ovela, sillä se kestää vain viisi osakekierrosta ja kymmenen operaatiokierrosta. Tiivistä siis on, ja nopeaa, pelin pelaa aloittelijoidenkin kesken alle kolmeen tuntiin suhtkoht vaivatta. Steam over Holland -arvostelu.

Jos tuntuu, että tämä ei riitä, kannattaa jatkaa tutustumista vaikkapa Definitive 18xx list -listasta BoardGameGeekissä. 18xx Rules Differences List on myös hyvä tapa tutustua eri pelien eroihin. Blackwater Station ei ole päivittynyt aikoihin, mutta on silti pätevä tiedonlähde.

18xx-pelien julkaisuun erikoistuneesta Deep Thought Gamesista pitää mainita sen verran, että kyseessä on John Tamplinin harrasteprojekti, joka valmistaa noin 5-10 tilausta viikossa. Tämän vuoksi kaupalla on melkoisen pitkät jonot. Sivuilla puhutaan 3-4 kuukaudesta, mutta todellisuudessa tilauksensa valmistumista voi joutua odottamaan jopa puolitoista vuotta.

Rataa Alabamassa. Kuva: Peter Evett / BGG

Jos näistä jotain pitäisi suositella, aloittaminen 18AL:lla tai 18GA:lla ei ole ihan pöllömpi idea, varsinkin jos käsityö kiinnostaa. Valmiin ostaminen sen sijaan on hieman vaikeampaa. 1856 ja 1870 ovat helpoimmin saatavia Suomesta, mutta eivät aivan parhaita aloittelijoille. Kokeneet lautapelaajat voivat silti halutessaan hypätä niillä altaan syvään päähän.

18xx-peliperhe on joka tapauksessa ehdottomasti tutustumisen arvoinen kaikille talouspelien ystäville. Varsinkin 1830-sukuisissa peleissä pörssin manipuloiminen on ensiarvoisen tärkeää ja yhtiöiden operoiminen oikeastaan vain tapa saada osakekursseihin eloa, kuten JC Lawrence on kommentoinut. Kaikissa 18xx-peleissä pääsee toki junailemaan asioita, mutta radanrakennuksesta kiinnostuneille houkuttelevampia voivat olla 1829-sukuiset pelit, kuten 1829.

Kommentteja otetaan vastaan mieluusti, esimerkiksi pelikokemuksia tässä mainituista peleistä ja vinkkejä tutustumisen arvoisista — ja saatavilla olevista — 18xx-peleistä.

Pelin idea

Joka kierros pelaajille tarjotaan joukko koneita, yksi jokaista pelaajaa kohden. Perinteisemmän huutokaupan sijasta koneet valitaan siten, että pelaajat ottavat koneen, jonka haluavat. Nopeimmat saavat parhaat, mutta liian nopeasti tehdyistä huonoista valinnoista joutuu kärsimään. Koneet yhdistetään toisiinsa putkilla, jotka maksavat, samoin kuin aikaisempien koneiden siirtely.

Koneita kertyy, ja ne yhdistellään toisiinsa siten, että koneiden tuottamat eriväriset tuotteet virtaavat tehtaassa oikein. Koneiden asettelu tehtaaseen parhaalla mahdollisella tavalla on miellyttävä pähkinä, joka sisältää myös jonkin verran pitkän aikavälin suunnittelua.

Factory Fun on nopea, vauhdikas ja viihdyttävä peli, joka sopii erityisesti pulmien ja pähkinöiden ystäville. Vuorovaikutus pelaajien kesken rajoittuu koneiden kilpavalintaan ja toisten epäonnelle naureskeluun, eikä pelin pieni nopeuselementti varmasti miellytä kaikkia. Nopeaa ajattelua vaativien pelien ystäville Factory Fun on kuitenkin varma valinta.

Pelin pelaajamäärä on joustava. Yhdellä kappaleella peliä mukaan mahtuu neljä pelaajaa. Lisäämällä useampia kappaleita pelejä, peliin voi mahduttaa neljä pelaajaa lisää. Ylärajan määrää se, montako pelaajaa pöydän ympärille mahtuu. Pelin kotisivulta voi printata ylimääräisen pelilaudan, jolla saa viidennen pelaajan mukaan ostamatta uutta peliä.

Suunnittelija: Corné van Moorsel
Julkaisija: Cwali
Ilmestymisvuosi: 2006
Pelaajamäärä: 2-4
Pituus: 45 min

Pelin idea

Pelaajat asettavat zombieitaan pelin eri toimintopaikkoihin. Yhteen paikkaan mahtuu vain yksi zombie. Keskeisessä osassa on hautausmaata esittävä pieni pelilauta, jonne asetetut zombiet luovat laudan ruutuihin kaivuupotentiaalia. Kierroksen päättyessä kussakin ruudussa oleva tavara, joka voi olla ruumiinosa, aarre tai erityinen työkalu, menee sille pelaajalle, jonka zombiet tuottivat kyseiseen ruutuun eniten kaivuupotentiaalia.

Muita paikkoja joihin zombiensa voi pelata ovat toisten pelaajien laboratoriot ja aarrekammiot, joista voi varastella aarteita ja ruumiinosia, sekä mausoleumi, jonne menemällä voi haastaa vastustajan zombien kaksintaisteluun. Lisäksi pelissä on aloituspelaajalaatta, jonka päälle menemällä saa valita seuraavan kierroksen aloittajan, ja samalla saa muita pieniä etuja. Perus europelimeininkiä siis.

Zombiet pelataan peliin ylösalaisin niin, että zombien vahvuus ei paljastu muille pelaajille. Pelissä on kuitenkin muutamia keinoja selvittää muiden pelaamien zombien vahvuuksia.

Pelin lopussa eniten tavaraa kerännyt pelaaja voittaa. Pelissä on myös hauska toinen voittoehto, jonka toteutuessa pisteitä ei tarvitse laskea ollenkaan.

Hyödyntämätöntä potentiaalia

Zombieiden asettelu eri toimintopaikkoihin ja ruumiinosien keräily on ihan mielenkiintoista puuhaa, ja pelaaminen on sujuvaa. Valitettavasti zombieiden rakentelu on hieman tympeämpää kuin mitä se tällä määrällä pelikomponentteja voisi olla. Sillä, mistä osista zombiensa kasaa, on pelin kannalta melko pieni ja ennalta arvaamaton vaikutus. Pelaaja saa sitä isomman zombien, mitä suurempi summa hänen ruumiinosalaatoissa olevista pisteistä kertyy, ja pienistä osista koottu zombie on taistelussa hieman kestävämpi. Osassa laatoista on taisteluefekti, jolla voi olla vaikutusta taistelujen lopputulokseen. Tylsää on kuitenkin se, että käytännössä pelaajien kannattaa haalia samanlaisia ruumiinosalaattoja riippumatta pelitilanteesta ja siitä, minkälaista zombieta he tarvitsisivat.

Taistelun yksi hyöty on siinä, että myös taisteluun haastettu zombie siirtyy yleensä mausoleumiin, vapauttaen siten paikan jossa seisoi. Hyökännyt pelaaja pääsee silti harvoin laittamaan omaa zombietaan kyseiseen paikkaan. Taistelussa zombiet keräävät myös pysyvää vauriota ja lopulta tuhoutuvat. Pelaajille jää hieman epämiellyttävältä tuntuva mahdollisuus kiusata voitolla olevaa pelaajaa hyökkäämällä porukalla hänen zombieidensa kimppuun.

Pelaajia kuormitetaan pelin alkuasetelman järjestelyssä turhanpäiväiseltä tuntuvalla ruumiinosalaattojen etsimisellä, kun heidän pitää koota ennalta määrätyt aloitus-zombiensa oman värisistä laatoista. Nämä laatat voivat tulla pelissä esiin vain, jos aloituszombiet sattuvat taistelemaan. Valmisteluun käytettävän ajan lisäksi tämä ominaisuus lähes tuplaa peliin kuuluvien komponenttien määrän.

Pelin säännöt on kirjoitettu hieman sekavasti ja laveasti, ja joitakin asioita saa etsiä sääntöläpyskän eri puolilta turhan pitkään. Peliä saattaa päätyä pelaamaan väärillä säännöillä, jos jokin yksittäinen sana jää huomaamatta sääntöteksteistä.

Ihan freesi europeli

Koska zombieiden kasaamiseen tarvitaan ruumiinosia, joiden keräämiseen taas tarvitaan zombieita, on vaarana että pelin alussa paljon ruumiinosia kerännyt pelaaja kasvattaa etumatkaansa koko loppupelin ajan. Tämä efekti ei ole ihan ylitsepääsemätön, koska peli etenee nopeasti ja varmasti kohti loppua, jossa jännitetään ratkeaako peli pistevoittoon vai saako joku pelaajista kerättyä kaikki kolme “muinaisen mestarin” ruumiinosaa. Vaikka tämä yllätysvoiton mahdollisuus tekee pelin lopputuloksesta satunnaisemman, itse pelikokemukselle se tekee hyvää, koska kukaan pelaajista ei putoa pelistä täysin pois, ja voitolla olevien on käytettävä zombieitaan myös muuhun kuin aarteiden keräämiseen.

Mainitut puutteet eivät tee Grave Businessista kuitenkaan huonoa peliä. Zombieiden asettelu hautausmaan eri ruutuihin on itsessään niin vahva mekaniikka, että pelin pieniä outouksia sietää sen turvin. Minion Gamesilla on selvästi näkemystä siitä, miten tehdään hauska peli, joka vaivaa aivosoluja ilman turhaa hampaiden kiristelyä. Pelissä on aloittelevaa tai keskivertoa kasuaalipelaajaa miellyttävässä suhteessa etenemisen tunnetta tuottavaa keräilyä, pientä bluffaamista ja päättelyä. Myös vastapelaajien luonteiden tuntemuksesta voi olla hyötyä varastelun ja taistelun seuraamusten arvioimisessa.

Teema on hauska, kuvitus hienoa (hyvällä tavalla jopa hieman etovaa) ja pelaajahahmoilla on omaperäistä luonnetta. Joistakin erikoisista suunnitteluratkaisuista huolimatta Grave Business on solidi seurapeli vaikkapa sinne pukin konttiin.

Faktat Grave Businessista

Pituus: 30–55 min.

Voittajat julkistetaan 28.6. (pääsarja) ja 2.8. (lastenpelit).

Varsinaisesta palkinnosta kilpailevat:

• Dixit (Jean-Louis Roubira, Asmodee)
• Identik (Amanda Kohout ja William Jacobson, Asmodee)
• A la Carte (Karl-Heinz Schmiel, Moskito / Heidelberger)
• Roll Through the Ages: The Bronze Age (Matt Leacock, Pegasus / Gryphon Games)
• Fresko (Marco Ruskowski ja Marcel Süßelbeck, Queen Games)

Dixit voitti As d’Orin eli Ranskan vuoden peli -palkinnon viime vuonna, Identik puolestaan tänä vuonna. Saapa nähdä osuuko saksalaisten maku yksiin ranskalaisten kanssa. A la Carten on tehnyt Die Macherista tuttu Karl-Heinz Schmiel, mutta kyseessä on täysin hömppä kokkauspeli. Roll Through the Ages on kevyehköä sivilisaationoppailua ja Fresko sitten setin vaativin peli, perinteisempää europeliä.

Saapa nähdä — pari palkittua seurapeliä, näyttävä ja hauskasti teemoitettu hömppäpeli — kyllä näistä voittajan saisi. Toisaalta jos raati haluaa vähän perinteisemmän pelin, silloin voitto menee selvästi Freskolle. Queenin edellisestä voitosta on jo seitsemän vuotta (silloin voiton vei Alhambra), toisaalta muilla listan firmoilla ei taida olla edes sitä yhtä Spiel des Jahres -voittoa tilillään.

Haastavan pelin lisäpalkinto myönnettiin World Without End -pelille (Stefan Stadler ja Michael Rieneck, Kosmos), josta löytyy Lautapelinurkka-video.

Lastenpelipalkintoa tavoittelevat seuraavat pelit:

• Diego Drachenzahn (Manfred Ludwig, HABA)
• Octopus (Oliver Igenhault, Kosmos)
• Panic Tower! (Andrew Lawson ja Jack Lawson, Goliath)
• Vampire der Nacht (Kirsten Becker ja Jens-Peter Schliemann, Drei Magier Spiele)
• Turi-Tour (Alessandro Zucchini, Selecta)

Tällä listalla ovatkin hyvin edustettuna parhaat lastenpelien valmistajat — Drei Magier, HABA, Selecta… Veikkaan, että näitä pelejä nähdään vielä suomeksi, eiköhän Competo näistä sieppaa ainakin Turi-Tourin ja Vampire der Nachtin. Suunnittelijoissakin on tuttuja nimiä: Becker-Schliemann-kaksikko on Velhojen yön takana, Manfred Ludwig taas on suunnitellut Viva Topon ja monia muita menestyneitä lastenpelejä. Lawsonit taas ovat Monumenton tekijöitä.

Suosituslistat

Ehdokkaiden lisäksi listattiin raadin suositukset, eli joukko hyviä pelejä, joissa ei kuitenkaan ollut aineksia finaaliin. Tältä listalta löytyy useita kiinnostavia ja haastavampiakin pelejä.

• Level X (Stefan Risthaus, Schmidt Spiele)
• Mosaix (Christof Tisch, Schmidt)
• Don Quixote (Reinhard Staupe, Pegasus)
• Jäger und Sammler (Reiner Knizia, Amigo)
• Jaipur (Sébastien Pauchon, GameWorks)
• Kamisado (Peter Burley, HUCH & Friends)
• Samarkand (Harry Wu ja David V. H. Peters, Queen)
• Tobago (Bruce Allen, Zoch)
• Hansa Teutonica (Andreas Steding, Argentum)
• Endeavor (Carl de Visser ja Jarratt Gray, Z-Man Games / Lookout Games)

Lastenpelien listalla on seuraavat suositukset:

• Mein Mäuschen-Farbspiel (Thomas Daum ja Violetta Leitner, Ravensburger)
• Die kleine Raupe Nimmersatt – Das Originalspiel zum Buch (Kai Haferkamp, Schmidt)
• Combino (Angelika ja Jürgen Lange, Beleduc)
• Ab auf die Wippe (Anja Dreier-Brückner, Die Spiegelburg Coppenrath)
• Gackerei ums Hühnerei (BD 2005/Random Games, Kosmos)
• Razzo Raketo (Steffen Bogen, Selecta)
• Schatz der Mumie (Marco Teubner, HABA)
• Schaun das Schaf — Echt Schaf! (Matthias Prinz, Kosmos)
• Inspektor Hase (Heinz Meister, HABA)
• Mausgeflippt (Chislaine van den Bulk, Zoch)

Lisätietoa löydät Spiel des Jahresin nettisivuilta.