Alunperin Fisher kehitti Wizardin jo 1984 ja ensimmäinen kaupallinen laitos ilmestyi vuonna 1986. Euroopassa tunnetuin on Amigon saksalainen fantasiaversio, johon myös Lautapelit.fi:n suomalainen Wizard perustuu. Yhdysvalloista saa perinteisempää, tavallista korttipakkaa muistuttavaa Wizardia.

Pelin idea

Wizard on tikkipeli, jossa käytetään 60 kortin pakkaa. Pakan pohjana on tavallinen ranskalainen 52 kortin pakka, johon on lisätty neljä velho-korttia (W) sekä neljä narri-korttia (N). Peliä pelataan kierroksissa, jolla jaettavien korttien lukumäärä on sama kuin kierroksen järjestysluku (ensimmäisellä kierroksella jaetaan siis yksi kortti per pelaaja, toisella kaksi, jne.) ja viimeisellä kierroksella on jaossa kaikki 60 korttia. Jokaiseen jakoon käännettään pakasta valtti (lukuun ottamatta viimeistä kierrosta, joka pelataan valtittomana) ja tämän jälkeen pelaajat lupaavat vuoron perään, kuinka monta tikkiä he kykenevät kierroksella voittamaan. Lupauksen pitämisestä saa jaon päätteeksi pisteitä ja lupauksen pettämisestä puolestaan menettää pisteitä.

Kun kaikki ovat tehneet lupauksensa, aloittava pelaaja ajaa tikkiin. Pelissä on maapakko eli ajettuun väriin on pelattava saman värisiä kortteja, jos niitä kädestä löytyy. Jos kädessä ei ole ajettua maata, pelaaja voi pelata minkä tahansa kortin. Tikin voittaa pelaaja, joka on pelannut suurimman kortin ajetusta maasta tai suurimman valtin.

Erikoiskortit tuovat edellä mainittuun peruspeliin omat poikkeuksensa. Erikoiskortteja voi pelata mihin tahansa tikkiin eli pelaaja voi pelata erikoiskortin myös sellaiseen tikkiin, johon hänellä olisi laittaa ajetun värinen kortti kädestään. Velho on pelin suurin kortti ja sillä voittaa minkä tahansa tikin, johon velho-kortti on pelattu ensimmäisenä velho-korttina (ensimmäisenä pelattu velho voittaa kaikki myöhemmin tikkiin pelatut velhot).

Narri puolestaan on pelin pienin kortti ja sillä voi väistää minkä tahansa tikin. Jos narrilla ajaa tikkiin, seuraava pelaaja määrää pelaamallaan kortilla ajetun maan. Jos kaikki pelaajat pelaavat narrin, ensimmäisenä narrin pelannut pelaaja voittaa tikin ja tämä on ainut tapa, jolla narrin pelaamalla voi voittaa tikin (koska narreja on neljä pakassa, tämä mahdollisuus on siten vain 3-4 pelaajan peleissä).

Erikoiskortit voivat nousta pakasta myös valtiksi. Jos valtiksi nousee velho-kortti, jaon viimeinen pelaaja määrää valtin tai päättää, että jako pelataan valtittomana. Jos puolestaan valtiksi nousee narri, niin jako pelataan valtittomana.

Kun pelaajat ovat pelanneet kaikki kortit kädestään, jako pisteytetään. Pidetystä lupauksesta saa 20 pistettä plus 10 pistettä jokaisesta voitetusta tikistä. Lupauksen pettäminen (pelaaja voittaa enemmän tai vähemmän tikkejä, kun hän alun perin lupasi) puolestaan johtaa pistemenetykseen, jonka suuruus on -10 pistettä jokaisestä väärin luvatusta tikistä. Pelin voittaa pelaaja, jolla on eniten pisteitä viimeisen kierroksen jälkeen.

Jos pelin idea kuulostaa tutulta, se johtuu siitä, että pohjimmiltaan Wizard on perinteinen korttipeli, joka tunnetaan Suomessa nimellä lupaus ja Yhdysvalloissa nimellä Oh Hell!.

Variantit

Pelissä on mahdollisuus käyttää erilaisia erityisesti lupaamiseen liittyviä variantteja. Pelaajat voivat esimerkiksi luvata ottamansa tikit samanaikaisesti ja salassa (tarvitaan kynä ja paperia jokaiselle pelaajalle) tai pelaajat voivat käyttää varianttia, jonka mukaan kierroksella pitää luvata erisuuri yhteismäärä tikkejä kuin mitä kierroksella on jaossa kortteja. Wizard on parhaimmillaan silloin, kun kierroksella ei ole luvattu samaa määrää tikkejä kuin mitä jaossa on kortteja ja yllä olevat variantit pyrkivät molemmat estämään tällaisen tilanteen syntymisen.

Turnausmuotoisessa pelissä käytetään myös varianttia, jossa pelin kestoa rajoitetaan 10 kierrokseen huolimatta pelaajamäärästä ja tämä on hyvä tapa lyhentää pelin mittaa, jos käytettävissä olevan ajan määrä on rajattu.

Maaginen tikkipeli?

Wizard on näppärä peli ja se on erinomainen tapa tutustuttaa kokemattomampia pelaajia tikkipelien maailmaan. Pelissä on yksinkertaiset säännöt, ja vaikka oikean tikkimäärän lupaaminen on helpompaa kokemuksen karttuessa, ei lupauksen tekeminen ensimmäisten kierrosten aikana ole alhaisesta korttimäärästä johtuen kovin hankalaa.

Kokenutta pelaajaa saattaa häiritä se, että Wizardin ensimmäiset jaot sisältävät runsaasti tuuria, kun jaossa olevien korttien jakaumaa on mahdoton arvioida. Tuurielementti tasoittuu kuitenkin pelin kuluessa ja taidon merkitys korostuu, vaikka huonoilla korteilla ei tietenkään kykene välttämättä kovin montaa tikkiä voittamaan edes optimitilanteessa.

Pelin suurin miinus tulee kuitenkin pelin kestosta, joka on yleensä enemmän kuin paketin lupaama 45 minuuttia. Peli itsessään ei välttämättä kestä kovin pitkään ja ainakin ensimmäisten kierrosten osalta jaot ovat nopeita, mutta lupauskierrokset ennen jaon alkua sekä korttien alituinen sekoittaminen lisäävät pelin joutoaikaa merkittävästi.

Peli toimii hyvin 3-6 pelaajalla, mutta suosittelen peliä nimenomaan 5-6 pelaajalle, jolloin pelissä on vähemmän kierroksia ja enemmän kortteja, ja siten jaossa olevaa informaatiota, per kierros.

Wizard on kuvitettu komealla fantasiagrafiikalla ja pelissä velhot vierailevat säännöllisesti pelipöydällä, mutta aivan maagiselle tasolle tämä tikkipeli ei kuitenkaan yllä. Mielenkiintoinen tuttavuus se kuitenkin on ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen, jollet peliin ole vielä ehtinyt perehtyä.

Faktat Wizardista

Pituus: 45-90 minuuttia pelaajamäärästä riippuen.

Tuula ja Janne matkustivat kumpikin Saksaan MM-kisoihin, mutta tältä reissulta ei valitettavasti irronnut mitaleita. Janne sijoittui turnauksessa paremmin, sijoille 5.-7. (tarkempi tulos päivitetään tähän kun se selviää), Tuula ei päässyt välieriin. Jannen tulokset alkusarjan peleissä olivat joka tapauksessa 1., 2. ja 3., Tuulan 3., 3. ja 4..

Turnauksen voitti Saksan Josef Sigl, kaksinkertainen Saksan mestari. Kakkoseksi tuli unkarilainen Janos Balogh, kolmas oli Astrid Hiob Saksasta ja neljäs kanadalainen Ken McCoy. Tuula kommentoi turnausta kovatasoiseksi ja hyvin järjestetyksi.

Turnauksesta on vähän nihkeästi tietoa netissä, nämä tulokset löytyivät (ilmeisesti) pelin kehittäjän Ken Fisherin blogista.

Onnittelut suomalaispelaajille hienosta edustuksesta, toivon mukaan suomalaisia saadaan nähdä jatkossakin eri pelien MM-turnauksissa.

Varoituksen sanana todettakoon, että ASL ei ole sittenkään helppo peli ja opettelu käy yhä parhaiten kokeneen pelaajan avustuksella. Jos kykenee omatoimisesti opiskelemaan ASL:n säännöt, tulee elämässään selviämään monesta muustakin älyllisestä haasteesta ongelmitta.

Pelin idea

ASL on matalan tason sotimista. Pelaajien ohjastamat yksiköt ovat joukkueita, puolijoukkueita ja yksittäisiä miehiä. Kukin kierros kuvaa kahta minuuttia (ja voitte olla varmoja, että kierrosten pelaaminen kestää kauemmin kuin kaksi minuuttia), skenaarion pelaa parissa tunnissa kunhan tietää mitä tekee.

Starter Kitit perustuvat asioiden opettamiseen vaiheissa. Starter Kit 1 sisältää vain pieniä jalkaväkitaisteluja. Starter Kit 2 sisältää kevyttä tykistöä ja Starter Kit 3 toi mukaan tankit ja muut ajoneuvot.

Näiden jälkeen voikin siirtyä täysimittaiseen ASL:ään, jonka lukuisat moduulit kattavat luultavasti jokseenkin koko toisen maailmansodan

Suomessa toimii ASL-harrastajien yhdistys Self-Rally Platoon Ry. Yhdistyksen kautta voi löytää peliseuraa ja opettajia auttamaan sääntöjen sisäistämisessä.

Muita sotapelejä

Advanced Squad Leader on suosituin lajityyppinsä edustajista, mutta ei suinkaan ainoa. Advanced Tobruk ja Lock’n'Load ovat genren tuoreempia edustajia. GMT Gamesin Combat Commander: Europe on korttivetoinen, tuuripitoinen ja ASL:ää selkeästi helpompi peli toisen maailmansodan pienen mittakaavan taisteluista.

Jos taas haluaa laajemman mittakaavan sotimista, aihetta käsitellään näillä sivuilla muun muassa Hammer of the Scotsin esittelyn yhteydessä.

Suunnittelija: Ken Dunn
Julkaisija: Multi-Man Publishing
Ilmestymisvuosi: 2004-2006
Pelaajamäärä: 2
Pituus: 120-240 min

Lautapelinurkka – World Without End from Antti Koskinen on Vimeo.

Antti Koskisen Lautapelinurkka esittelee joka jaksossaan yhden tutustumisen arvoisen lauta- tai korttipelin. Videosta selviää, miten peli toimii, miltä se näyttää ja onko se mistään kotoisin.

Valikoima on hyvä, eikä joukosta puutu kovin montaa sellaista peliä, joiden ajattelisi automaattisesti olevan mukana tällaista listaa koostettaessa. Räikein puute minun nähdäkseni oli 18xx-sarjan pelien puuttuminen listalta, olisin itse pitänyt itsestään selvänä, että joko 1829 tai 1830 olisi mukana.

Moni helmi on kuitenkin mukana. Monen pelin kohdalla kirjoittajan ja pelin yhdistelmä on mielenkiintoinen. Tietokonepelien suunnitteluguruna tunnettu Warren Spector, esimerkiksi, fanittaa Tikalia.

Esseiden tyyli ja laatu vaihtelee, mutta kokonaisuus on erinomainen. Useat esseet onnistuvat herättämään lukijassa mielenkiintoa käsittelemiään pelejä kohtaan ja saavat aikaan halua tutustua peleihin tarkemmin. Omalla kohdallani useamman pelin kohdalla heräsi halu tutustua ja parissa tapauksessa vanha suola alkoi kummasti janottaa.

On siis helppo todeta, että Hobby Games: The 100 Best kuuluu helposti kenen tahansa peliharrastajan kirjahyllyyn, sen verran herkullisesta kirjasta on kyse.

Tässä koko lista kirjan sisällöstä:

• Esipuhe (Reiner Knizia)
• Johdanto (James Lowder)
• Acquire (Bruce C. Shelley)
• Amber Diceless (Nicole Lindroos)
• Amun-Re (Ian Livingstone)
• Ars Magica (Stewart Wieck)
• Axis & Allies (Thomas M. Reid)
• Battle Cry (Tracy Hickman)
• BattleTech (Philip Reed)
• Blood Bowl (Justin Achilli)
• Bohnanza (Mike Selinker)
• Britannia (Tom Dalgliesh)
• Button Men (Greg Stolze)
• Call of Cthulhu (Monte Cook)
• Carcassonne (Steven E. Schend)
• Car Wars (Jeff Tidball)
• Champions (Bill Bridges)
• Circus Maximus (Stan!)
• Citadels (Tom Jolly)
• Civilization (Steven Savile)
• Cosmic Encounter (Bruno Faidutti)
• Cosmic Wimpout (Andrew Looney)
• Dawn Patrol (Skip Williams)
• Descent (Alan R. Moon)
• Diplomacy (Larry Harris)
• Dungeons & Dragons (Richard Garfield)
• Dynasty League Baseball (William W. Connors)
• El Grande (Christian T. Petersen)
• Empires in Arms (Alessio Cavatore)
• Empires of the Middle Ages (Timothy Brown)
• The Extraordinary Adventures of Baron Munchausen (Allen Varney)
• Fire and Fury (Phil Yates)
• Flames of War (William Jones)
• Fluxx (Rick Loomis)
• Formula Dé (John Kovalic)
• The Fury of Dracula (Anthony J. Gallela)
• A Game of Thrones (Jesse Scoble)
• Gettysburg (Lou Zocchi)
• Ghostbusters (James Wallis)
• The Great Khan Game (James M. Ward)
• Hammer of the Scots (Gav Thorpe)
• Here I Stand (Uli Blennemann)
• A House Divided (S. Craig Taylor, Jr.)
• Illuminati (Scott Haring)
• Johnny Reb (Dana Lombardy)
• Junta (Darren Watts)
• Kingmaker (Greg Stafford)
• Kremlin (Lester Smith)
• Legend of the Five Rings (Wolfgang Baur)
• Lensman (Marc W. Miller)
• London’s Burning (Ted S. Raicer)
• Lord of the Rings (Teeuwynn Woodruff)
• Machiavelli (Mike Breault)
• Magic: The Gathering (Jordan Weisman)
• Marvel Super Heroes (Steve Kenson)
• Metamorphosis Alpha (Gary Gygax)
• My Life with Master (Greg Costikyan)
• Mythos (John D. Rateliff)
• Napoleon’s Last Battles (Chris “Gerry” Klug)
• Naval War (John Scott Tynes)
• Ogre (Erick Wujcik)
• Once Upon a Time (Marc Gascoigne)
• PanzerBlitz (Mike Bennighof)
• Paranoia (Steve Jackson)
• Pendragon (Shannon Appelcline)
• Pirate’s Cove (JD Wiker)
• Plague! (Richard H. Berg)
• Power Grid (Martin Wallace)
• Puerto Rico (Tom Wham)
• Renaissance of Infantry (Joseph Miranda)
• RoboRally (James Ernest)
• RuneQuest (Paul Jaquays)
• The Settlers of Catan (Richard Dansky)
• Shadowfist (Ken St. Andre)
• Shadowrun (Steven S. Long)
• Shadows over Camelot (Peter Corless)
• Silent Death: The Next Millennium (Dale Donovan)
• Space Hulk (Matt Forbeck)
• Squad Leader (Ray Winninger)
• Stalingrad (Lewis Pulsipher)
• Star Fleet Battles (Bruce Nesmith)
• The Sword and the Flame (Steve Winter)
• Tales of the Arabian Nights (Jeff Grubb)
• Talisman (Shane Lacy Hensley)
• Terrible Swift Sword (Douglas Niles)
• Thurn and Taxis (Ed Greenwood)
• Ticket to Ride (Mike Fitzgerald)
• Tigris & Euphrates (Thomas Lehmann)
• Tikal (Warren Spector)
• Toon (David “Zeb” Cook)
• Traveller (Mike Pondsmith)
• Twilight Struggle (Zev Shlasinger)
• Unknown Armies (Kenneth Hite)
• Up Front (Sandy Petersen)
• Vampire: The Eternal Struggle (R. Hyrum Savage)
• Vampire: The Masquerade (George Vasilakos)
• Vinci (Kevin Wilson)
• War and Peace (R.A. Salvatore)
• Warhammer 40,000 (Jack Emmert)
• The Warlock of Firetop Mountain (Chris Pramas)
• The Warlord (Steve Jackson)
• Wiz-War (John Wick)
• Jälkipuheet (James F. Dunnigan)

Peli muistuttaa jonkin verran Caylus‘ta, sillä kummassakin keskeisenä teemana on suuri keskiaikainen rakennusprojekti ja molemmissa on samantyyppinen työntekijöiden sijoittamiseen ja materiaalikuutioiden pyörittelyyn perustuva pelimekaniikka. Siihen yhtäläisyydet kuitenkin jäävät. Siinä missä Caylus on vakava lautapeliharrastajan peli, Taivaan pilarit on tuuripitoisempi ja kevyempi.

Pelin idea

Pelaajat rakentavat katedraalia, käyttäen apunaan erilaisia käsityöläisiä. Pelin aikana pelaajat hankkivat yhä parempia käsityöläisiä, jotka pystyvät muuttamaan pelaajien keräämiä resurssikuutioita voittopisteiksi tehokkaammin.

Kierroksen aluksi pelaajat keräävät kortteja, jotka tuottavat resursseja. Sen jälkeen kukin asettaa laudalle kolme rakennusmestaria. Kun rakennusmestarit on pelattu, lauta käydään läpi ja asiat tapahtuvat, huipentuen katedraalin rakentamiseen. Tätä toistetaan kuusi kertaa, jonka jälkeen peli on ohi ja eniten pisteitä kerännyt voittaa.

Peli on käsikirjoitettu, olennaiset työläiset tulevat tietyssä järjestyksessä. Tämä on pelimekaniikan kannalta välttämätöntä, mutta vähän tylsää. Lisäksi se antaa kokeneelle pelaajalle selvää etua.

Tuuripitoista rakentamista

Kuten Caylus’ssa, pelaajilla on rajallisesti resursseja, joilla pitäisi tuottaa uusia ja lopulta voittopisteitä. Usein tuntuu, että kaikkea on hieman liian vähän. Parhaiden valintojen tekeminen on tarkkaa puuhaa. Kahdella pelaajalla pelissä ei ole aivan riittävästi jännitystä, koska kummallekin riittää aina hyviä paikkoja. Peli on parhaimmillaan kolmella tai neljällä pelaajalla, kun mukaan tulee enemmän taistelua parhaista tilaisuuksista.

Pelissä on varsin paljon tuuria mukana. Joka kierroksella tulee kirjaan liittyvä satunnaistapahtuma, joka tosin vaikuttaa kaikkiin pelaajiin paitsi niihin, jotka ovat nähneet erikoisvaivaa suojautuakseen tapahtumilta. Rakennusmestareita ei laiteta vuorotellen, vaan ne nostetaan pussista sattumanvaraisessa järjestyksessä, ja niin edelleen.

Tuurielementtien tehtävä on pehmentää peliä. Taidokkain pelaaja ei välttämättä voita joka peliä, vaan tuurillakin voi joskus pärjätä. Monille Taivaan pilareissa onkin yksinkertaisesti liikaa sattumanvaraisuutta. Jos siltä tuntuu, vaativampi ja vähemmän satunnainen Caylus on parempi valinta.

Suunnittelija: Michael Rieneck, Stefan Stadler
Julkaisija: Kosmos, Mayfair Games, Marektoy
Ilmestymisvuosi: 2007
Pelaajamäärä: 2-4
Pituus: 90-120 min