Suomen lautapelikehittäjät perustettu

16.2.2010 -  

Tuonela Productions järjesti viime viikonloppuna tapaamisen suomalaisille lautapelikehittäjille. Suunnittelijat kohtasivat ja tuloksena perustettiin Suomen lautapelikehittäjät -yhdistys, joka ottaa asiakseen lautapelisuunnittelijoiden edunvalvonnan, tiedonvälityksen ja yhteistyön. Yhdistyksen tavoitteena on edistää suomalaista lautapelien kehittämistä muun muassa jakamalla tietoa ja kokemuksia ja neuvomalla pelinkehittäjiä sopimuksiin ja pelien valmistamiseen liittyvissä asioissa.

Lisäksi yhdistys pyrkii kehittämään lautapelaamisen kulttuurista statusta. Tuonela Productionsin Jussi Aution mukaan lautapelikehittäjät kokevat ongelmalliseksi sen, miten lautapelit nähdää etenkin kaupan puolella osana leluja, sen sijaan että pelit nähtäisiin peleiksi. Tästä kytköksestä leluihin kun seuraa toisaalta lautapelien liittäminen pelkästään lapsiin ja toisaalta se, että lautapelit joutuvat kilpailemaan hyllytilasta lelujen kanssa. Lautapeleille haluttaisiin myös julkista tukea siinä missä muuhunkin pelien kehittämiseen.

Yhteistyö tulee näkymään julkisuuteen muun muassa nettisivuina, joilla esitellään suomalaisia lautapelejä. Mallia tähän löytyy Tšekistä Czech Gamesilta.

Yhdistys on avoin vakavasti pelien kehittämisestä ja julkaisemisesta kiinnostuneille. Suomen lautapelikehittäjät ei ole mikään suuren yleisön yhdistys, vaan liittyminen tapahtuu hakemuksella, joka yhdistyksen hallituksen täytyy hyväksyä. Liittymismaksu on 50 euroa. Toistaiseksi mukana ovat Tuonelan lisäksi muun muassa Onni Gamesin, Sorsamo Designin, Dragon Dawnin ja Hypticin edustajat.

Toivon mukaan yhdistys näkyy suomalaisille lautapelaajille uusina, kiinnostavina kotimaisina lautapeleinä ja toivon mukaan myös lautapelaamisen yleisen arvostuksen nousussa.

Suomen lautapelikehittäjät -yhdistyksen perustajia

Suomalaisia lautapelikehittäjiä keskustelemassa tapahtumassa. Kuva: Mikko Lahtinen / Tuonela Productions

Lukemisen arvoinen juttu

Eclipse

Kommentit

2 kommenttia merkintään “Suomen lautapelikehittäjät perustettu”
  1. Orski kirjoitti:

    Toivotaan, että tästä poikii samanmoista kotimaista menestystä kuin noilla tsekkien mallipojilla on ollut…

  2. kaali kirjoitti:

    Onnea kehittäjille! Toivottavasti saatte hommat rullaamaan ja laadukkaita julkaisuja kauppojen hyllyille.

Antaa palaa!

Kerro meille, mitä mielessäsi liikkuu tai kysy, jos jäi kysyttävää. Laajemmille keskustelunavauksille ja vaativammille kysymyksille suosittelemme Lautapeliseuran foorumia, jossa käydään astetta vilkkaampaa keskustelua peleistä.

Jos haluat kuvasi näkyviin kommentin seuraksi, hanki itsellesi oma gravatar!