En ole kovin pinnallinen ihminen: pelaan kyllä hyvinkin ruman näköisiä pelejä, jos pelimekaniikka on kohdallaan. Muiden pelaajien mielipiteet sen sijaan saattavat vähän tökkiä vastaan, vaikka itse pelin ulkoasua kestäisikin.
Kauneus on silti silmille ilo, joten osaan kyllä arvostaa hyvännäköisiä pelejä. Miniatyyreillä minua ei suuremmin lumota, mutta kauniit komponentit ovat kyllä silkkaa plussaa – kunhan ne ovat myös käytännölliset.
Tälle listalle olen kerännyt joukon pelejä, joiden komponentit tarjoavat herkkua silmille ja sormille.
Harmoninen kokonaisuus
Tokaidon loistelias Collector’s Edition tarjoaa myös sitä miniatyyrien lumoa, mutta paljon muutakin. Metallikolikot kilisevät mukavasti ja kaikkien osien kuvitus on harmonista ja rauhallista. Tokaido on kaunis peli, miniatyyrit ja metallirahat ovat vain se viimeinen silaus koreaan kokonaisuuteen. Luksusmalli on ihailua herättävä, vaikka peliä turhan vaisuna pitäisikin.
Luksusversioilla on tosiaan paikkansa. Yokohaman Deluxified-laitos on sekin ilo omistaa ja ostovaiheen lisähinta unohtuu nopeasti, kun on metallikolikot, puiset rakennukset pahvilätkien sijasta ja hienot meeplet.
Kokonaistaideteos
Antiquityn yksittäiset osat eivät ole ihmeellisiä, mutta kokonaisuus on erinomainen. Splotterilla on graafinen suunnittelu hallussa: pelien kuvitus ei aina ole kaikista kauneinta, mutta pelien yleisilme on kohdallaan.
Antiquity lienee näistä onnistunein, alkaen huvittavia hylkäysleimoja täynnä olevasta arkistolaatikkoa jäljittelevästä laatikosta päätyen pienimpiin yksityiskohtiin. Pistesijoille pääsevät myös Food Chain Magnaten 1950-luku ja The Great Zimbabwen afrikkalaistyyli.
Terävät meeplet
Joskus pienet yksityiskohdat ratkaisevat. Days of Wonder tunnetaan näyttävistä peleistä ja onhan niissä komponentit kohdallaan, tyyli vain harvoin on ihan täysosuma minun makuuni.
Quadropolis nousee joukosta parhaimmaksi, kiitos muoviosiensa. Puinen meeple on klassikko, mutta Quadropoliksen pienet läpinäkyvät siniset teräväreunaiset meeplet ovat yksinkertaisen valloittavia. Täydellinen valinta!
Muovitiilen taika
Mahjong on aivan ohittamaton, mitä laatukomponentteihin tulee. Hirveästi en tässä suhteessa hifistele materiaaleilla: muovi on aivan hyvä ja itse asiassa oikeastaan paras vaihtoehto. Paksut muovitiilet ovat fantastinen komponentti ja valitsen ne koska tahansa mieluummin kuin bambu- ja luutiilet.
Laatupäivitys kuitenkin kelpaisi: kalliimmissa seteissä väritys pysyy paremmin kaiverruksissa ja on skarpimman näköistä. Hyviä ja käytännöllisiä settejä on perin vaikea Euroopasta käsin löytää. Haaveissani siintää edelleen oikein hieno mahjong-setti, mahdollisimman isokokoisin tiilin.
Myös muut mahjong-estetiikkaan nojaavat pelit miellyttävät sormia. Ta Yü esimerkiksi on hyvä juuri paksujen muovitiiliensä ansiosta.
Näppäryyspelien maailma
Monissa näppäryyspeleissä on osia, jotka herättävät mielenkiintoa. Tästä kategoriasta löytäisi montakin hyvää ehdokasta. Nostetaan nyt ykköseksi Bamboleo, jonka tolpan ja korkkipallon päälle nostettu levy on aika käsittämätön juttu. Niin se vain siinä pysyy.
Toinen helmi on Hamsterrolle, valitettavan vaikeasti saatavilla oleva hamsteripyörä, joka sekin ällistyttää pelaajia takuuvarmasti.
Koreilevat pikapelit
Pokerichipit ovat mainio pelikomponentti. Se oivallettiin hyvin Splendorissa, jonka vetovoimasta reipas siivu tulee pokerichippien käyttämisestä pelimerkkeinä. Lopputulos on paljon mukavampi kuin pahvilätkillä tai puukuutioilla. Pelistä tulee heti monta astetta hypisteltävämpi.
Sama on oivallettu myös muissa Splendorin ekologiseen lokeroon pyrkivissä peleissä. Majestyssä on mukavat muovikolikot pisteenlaskua varten ja Century: Spice Roadissakin on panostettu komponentteihin: on toki peruskuutioita, mutta niille on siivot muovikipot ja mukana on myös metallikolikoita. Kortitkin ovat ylisuuret ja kaikki hyvin koristeellista. Selvästi kauneus käy kaupaksi.
1970-luvun bisnesestetiikkaa
Cartel on listan kuriositeetti, bisnespeli vuodelta 1974. Pelinä se ei ole nerokas (siinä on hieno idea, mutta toteutus jää hitusen puolitiehen, eikä lopputulos ole vaikkapa Acquiren tasoa), mutta pelin graafinen suunnittelu on upeaa.
Pelilauta on täynnä mitä upeampia firmojen logoja, joista monet olisivat aivan mainiosti käytettävissä vaikka heti, kaikesta 1970-lukuisesta estetiikastaan huolimatta.
Koloa ja lokeroa
La Granjan pelaajalauta on yksinkertaisen mahtava. Mutkikas häkkyrä toimii monitoimisten korttien kanssa hienosti (olkoonkin, että se saisi olla kooltaan hieman suurempi, jotta se toimisi vielä vähän kätevämmin). Korteista paljastuu vain tarvittava tieto, kun ne sujauttaa pelilaudan alle oikeaan kohtaan.
Pelilaudan muoto herättää pelin alussa mielenkiintoa ja halua käyttää kortteja monin eri tavoin.
Pehmeä kuin paras itämainen matto
Marrakech on yksinkertainen, mutta erittäin toimiva perhepeli. Sen lumo muodostuu osittain matoista, joita ladotaan pelilaudalle pelin edetessä.
Toki saman voisi tehdä pelikorteilla, se olisi jopa vaivatonta, koska mattoja vain pelataan edellisten päälle, niitä ei tarvitse pujotella aikaisempien mattojen alle, mutta eihän se olisi lainkaan sama. Myös basaaria kiertävä mattovalvoja Assam on kerrassaan mainio pelinappula.
Överiksi meni
Nord Kapp on vähän vaatimaton peli, joka ei kovin suuria aaltoja tehnyt ilmestyessään suomeksi 2014. Mutta onpahan hienot komponentit! Pelaajat pitävät kirjaa merta halkovan laivansa miehistöstä, varustelusta ja rahdista asettamalla nappuloita hienoon kolmiulotteiseen pahvilaivaan. Aseistus on pahvitykkejä laivan partailla.
Voisihan tämän toteuttaa vaikkapa pelilautana, johon rahtinappuloita laitettaisiin ja jossa markkeri liukuisi ympäriinsä, mutta sen jälkeen ei olisi kyllä enää minkäänlaista syytä pelata Nord Kappia.
Viidakon kätköissä
Tikal teki aikoinaan vaikutuksen ulkonäöllään. Vihreän viidakon peittämä pelilauta ja se, miten pelin edetessä viidakko avautui tutkittavaksi toimi hienosti. Kuva on kuitenkin sarjan toisesta pelistä: Mexica tekee vähän samaa, siinä autiota saarta kuvaavalle pelilaudalle pelataan kanavia ja kanavien rajaamille alueille värikkäitä pyramideja, joilla alueiden hallinnasta taistellaan.
Sekä Tikalista että Mexicasta olen luopunut aikaa sitten, mutta Mexican pyramidien pariin mieleni tekisi kyllä palata – eikä asiaa ollenkaan auta Super Meeplen tyylikäs uusi laitos, joskaan en ole aivan varma, pidänkö enemmän räikeistä vanhoista muovipyramideista vai hillitymmistä uusista hartsipyramideista.
Sinun suosikkisi?
Mitkä ovat sinun mielestäsi hienoimmat pelikomponentit? Kerro omat suosikkisi kommenteissa.
4 vastausta aiheeseen “Parhaat komponentit”
Patchworkin pahviset tilkut ovat tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen.
Strongholdin 2. laitoksen puiset puolustajat ja jopa ne harmaat muurinpätkät joissa muurinharjan hammastus, ihan häkellyttäviä.
A Tale of Piratesissakin on hyvin samantapainen pahvilaiva kuin Nord Kappissa.
Tzolk’in: The Mayan Calendar. Siniset kristallit ja pelilaudan hammasrattaat!
Komponenttimielessä yksi parhaista peleistä on Scythe Collectors’ edition. Hieman vastaava tekele siis, kuin Tokaido Collectors’ editionkin. Pääasiassa pelit myytiin Kickstarterin aikana, mutta sen jälkeen joitakin kappaleita myytiin myös perinteisesti, mutta valtavasta painoksesta ei ollut kyse. Parannuksia on monissa komponenteissa. Puiset resurssit on korvattu raskailla keraamisilla ja metallisilla “realistisilla” resursseilla, jotka näyttävät erinomaisilta ja ovat mukavia käsitellä. Paketissa on myös metallirahat, jotka saavat minut aina innostumaan. Muutenkin peli on toteutettu hyvin. Pelilaudat ovat kaksikerroksisia, jolloin kuutioille on pelilaudassa syvennykset eivätkä ne liu vääriin paikkoihin – parannus joka esimerkiksi Terraforming Marssissa olisi ihan ehdoton. Kuvituskin on erinomaista.
Toinen mieleen tuleva peli on New York Slice. Komponentit ovat muuten perustasoa, mutta pitsalaatikon lailla aukeava pelilaatikko ja ruokalistaksi taiteltu sääntökirja ovat temaattisesti nappiosumia.
Yleisesti suhtautumiseni pelin komponentteihin on aika yhdentekevä. Ulkonäkö ei ole yleisesti kovin tärkeä, ja protoa rumemmilta näyttävät Winsometkin maistuvat mitä mainioimmin. Kuitenkin jotkin komponenttiparannuksetkin innostavat minua. Erityisesti pokerichipit, metallikolikot ja animeeplet ovat minun makuuni. Pokerichipeissä ja osin metallikolikoissakin innostus johtuu kyllä käytettävyydestä, ei niinkään ulkonäöstä. Niin ikään käytettävyyssyistä puuosat päihittävät pahvilätkät.
Hieno kilke näyttää toki kivalta, mutta puhtaasti ulkoasu ei pääsääntöisesti juuri vaikuta mielipiteeseeni pelistä. Ne vain luovat silmänruokaa pelaamisen lomaan, eivät paranna peliä.
Figuureista en sen sijaan pidä. Ne eivät tuo minulle yhtään lisäarvoa, mutta hankaloittavat paketointia ja nostavat hintaa. Dawn of Peacekeepersissäkin harmittelen figujen mukaanottamista, koska mielestäni halvempi hinta ja pahviset yksiköt toimisivat vallan mainiosti. Jos tarjolla olisivat vierekkäin pahvilätkät ja figuurit, pelaisin silti mieluummin pahvilätkillä.