A Feast for Odin

Uwe Rosenbergin vuoden 2016 suurin julkaisu oli viikinkipeli A Feast for Odin. Peli on kirjaimellisesti suuri. Laatikko on korkeudel­taan ja leveydeltään tavallisen kokoinen, samaa kokoluokkaa kuin muutkin Rosenbergin pelit, mutta syvyyttä riittää vähän totuttua enemmän: 12 senttiä, kaksi senttiä enemmän kuin Cavernalla.

Sisältä paljastuu kiitettävän reipas määrä rompetta, muun muassa valmiit lajittelurasiat pahviosille. Yleensähän saa tyytyä minigrip-pusseihin, mutta lajittelurasiat ovat todellakin tarpeen pelin sisällön kanssa selviämiseen ja hieno veto julkaisijalta. Vaan on laatikossa myös peliä. Rosenberg on yhdistellyt työläistenasettelua ja Patch­workista tuttua puzzlea mielenkiintoisella tavalla.

Viikinkien matkassa

Koska kyseessä on viikinkiaiheinen peli, pelaajat pääsevät teke­mään kaikenlaista, mitä viikingit tekivät: hoitamaan eläimiä, met­sästämään, jahtaamaan valaita, käymään kauppaa, löytöretkeile­mään Pohjois-Atlantille ja Pohjois-Amerikkaan ja toki myös ryöstö­retkille. Vaihtoehtoja on paljon: pelilaudalta löytyy heti pelin alusta alkaen yli 60 paikkaa, johon viikinkityöläisiään voi asetella.

Erilaiset toimet vaativat yhdestä neljään viikinkiä. Pelin alussa käy­tössä on viisi viikinkiä, mutta joka kierroksella heimo kasvaa yhdel­lä. Alussa huomattavan kalliilta tuntuvat neljän viikingin toiminnot käyvätkin loppua kohden enemmän ja enemmän käyttökelpoisiksi, vaikka kalliita ne sittenkin ovat.

Vaikka erilaisia toimintoja on tarjolla paljon eikä pelilauta varsinai­sesti skaalaudu millään tavoin pelaajamäärän mukaan, jopa kahdella pelaajalla paikoista voi tulla kiistaa, elleivät pelaajat pelaa aivan eri­laisilla strategioilla. Sittenkin ryöstöretkeilyn kaltaiset toiminnot ovat haluttuja käytännössä aina, joten jonkin verran kontaktia tulee myös kaksinpelissä.

Valikoimaa on alkuun vähän liiaksikin, mutta aivan Cavernan huo­neiden kaltaiseen vaihtoehtojen pökerryttävyyteen ei päästäkään. Toiminnot on ryhmitelty selkeästi ja osa toiminnoista toistaa toi­siaan, sitten että kahden viikingin versio on vähän parempi kuin yhden ja kolmen viikingin version on vähän parempi kuin kahden.

Laattatetristä

Pelin tavoitteena on kerätä mahdollisimman mittava pistesaalis. Parhaiten pisteitä kertyy, kun harrastaa maastamuuttoa, kartoittaa maita ja rakentaa rakennuksia. Myös eläimistä, laivoista, ammateis­ta ja rahasta kertyy pisteitä. Pelkkä positiivinen pistesaalis ei kui­tenkaan riitä: hyvätkin pisteet voivat haihtua tyystin miinuspistei­siin, joita kertyy pelilaudoille (oma pelilauta, hankitut rakennukset ja asutetut maat) jääneistä tyhjistä ruuduista. Tätä varten pitää ke­rätä maallista omaisuutta: siitä ei saa suoraan pisteitä, mutta tava­raa voi pelata pelilaudoille peittämään lautojen miinuspisteitä.

Tämä miinuspisteiden peittäminen on se Patchwork-osio, joka mo­nia silittelee vähän vastakarvaan. Tavaratetriksessä peitetään oman pelilaudan ruutuja erilaisilla tuotteilla. Tuotteita on neljää eri väriä ja monta eri kokoa. Siniset ovat kaikista arvokkaimpia aarteita ja sopivat laudoille mutinoitta minne vain. Vihreätkin ovat ihan hyvää tavaraa, mutta useimmilla laudoilla kaksi vihreää tuotetta ei saa koskea toisiaan: se rajoittaa aika lailla rakentelua.

Punaiset ovat eläimiä ja ruokaa ja oranssit vain ruokaa: näitä ei saa tärkeimmille laudoille pelata ollenkaan. Pienempiin rakennuksiin näitäkin saa pelata. Raha ja malmi kelpaavat joka paikkaan täyttä­mään pienempiä koloja. Tuotteita on myös mahdollista päivittää, jolloin oranssi tuote muuttuu samankokoiseksi punaiseksi, punai­nen vihreäksi ja vihreä siniseksi.

Pelilaudat tarjoavat myös tuloja. Oman pääpelilaudan halki kulkee tulotason määrittelevä vinolinja, jonka pienin näkyvä rahamäärä kertoo joka vuoro kertyvät tulot. Tämän linjan jippona on, ettei numeroita saa peittää, ellei ole peittänyt kaikkia numeron alla ja vasemmalla olevia ruutuja. Tämä taas on vierekkäisyyssääntöjen vuoksi kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Lisäksi laudoilla on tuo­tantoruutuja, jotka piirittämällä saa itselleen joka vuoro tuotantoa.

Tavaratetris hallitsee peliä: kaikki muu on oikeastaan puitteita sille ja keinoja saada lisää tavaraa, jota tunkea ruudukkoon. Jos tuntuu, että omassa pelilaudassa ei ole riittävästi täyttämistä, tutkimus­mat­kailulla saa uusia pelilautoja, joita täyttää. Jos puzzleruudukoiden kanssa pähkäily tuntuu mukavalta, Odinin pidoissa viihtyy, muuten peli on tervanjuontia.

Ruokintaa, emigraatiota ja nopanheittoa

Aivan pelkästään tavaratetrikseen ei voi keskittyä. Viikingit kaipaa­vat myös ruokaa. Joka vuorolla täytyy pitää pidot ja ruokkia omat viikinkijohtajat pelaamalla punaisia ja oransseja tuotteita pitora­dal­le. Radan pituus riippuu siitä, kuinka monta viikinkiä sieltä on otettu pois, eli pelin edetessä ruokintatarve vain kasvaa. Tässäkin on omat sääntönsä: ei oransseja vierekkäin, ei punaisia vierekkäin, eikä samanlaista laattaa saa pelata kahdesti vaakasuoraan (koska se nyt vain olisi liian helppoa).

Oranssia ruokaa kertyy pelin edetessä itsestään sadonkorjuista, mutta se ei yksinään riitä, eli ruokaa pitää saada jostain muualtakin, jotta viikingit pysyvät tyytyväisinä ja miinuksilta välttyy. Ruokinta­tarvetta on mahdollista helpottaa ja pisteitä kerätä runsaasti emig­roitumalla. Maksamalla rahaa ja veneen, pääsee muuttamaan ulko­maille, tienaa paljon pisteitä ja välttyy käyttämästä ruokaa myö­hemmissä pidoissa.

Ryöstely ja metsästys vaativat nopanheittoja, ovathan ne pohjim­miltaan sattumanvaraista toimintaa. Puhtaasta tuuripelistä ei ole kuitenkaan kyse. Ryöstelyssä on tavoitteena heittää kahdeksan- tai kaksitoistatahoisella nopalla vähintään viitonen, ja mitä isomman tuloksen heittää, sitä parempiin aarteisiin on oikeutettu. Nopan­heittoa voi säätää ylöspäin maksamalla miekkakortteja ja kiviresur­sseja. Hyvinvarustellut laivatkin auttavat asiassa.

Metsästyksessä taas tarkoitus on saada nopanheiton tulos vähen­nettyä nollaan käyttämällä puuta ja jousia, keihäitä tai ansoja, met­sästyksen lajista riippuen. Metsästys ja valaiden saalistaminen on varsin tuottoisaa puuhaa, vaikka siihen sisältyykin riskejä.

Riskinottoa pienentää jonkin verran se, että heittoa on mahdollista yrittää kolme kertaa ja keräämällä hyvät resurssit etukäteen voi käy­tännössä varmistaa onnistumisensa. Jos kuitenkin yrittää riskillä ja epäonnistuu, saa lohdutuspalkintona tavaraa, joka auttaa seuraa­vassa yrityksessä: ryöstön epäonnistuminen tuottaa miekan ja ki­ven, metsästyksen epäonnistuminen taas puuta ja metsästysvälinei­tä.

Reippaimmat tuurielementit piilevätkin muualla kuin nopissa: ammattikortit, joita pelissä on paksu nippu, ovat laadultaan hyvin vaihtelevia. Osa on selvästi parempia kuin toiset ja hyvä tuuri ammattikorttien nostamisessa voi auttaa paljon.

Paljon tekemistä isossa laatikossa

A Feast for Odinissa riittää tekemistä. Erilaisia mahdollisuuksia on runsaasti ja peliä voi lähestyä monin eri tavoin. Yhtä selvää voitta­jastrategiaa tuskin on. Valtaisa toimintopaljous on osin hämäystä: tietyt avaintoiminnot ovat haluttua tavaraa ja kaksinpelissäkin jou­tuu vähän pohdiskelemaan toimintojen tärkeysjärjestystä.

A Feast for Odin toimii myös erittäin hyvin yksinpelinä, mikäli sel­laisesta pitää. Yksinpelin mekanismi on yksinkertaisen nokkela: peliä pelataan kahdenvärisillä viikingeillä vuorotellen väriä kierros­ten välillä, eli edellisen kierroksen toiminnot blokkaavat vaihto­eh­toja seuraavalla kierroksella.

Pelin luonne vaihtelee hieman pelaajamäärästä riippuen. Nelinpelis­sä asutettavat kohteet ovat pahimpia pullonkauloja, sillä niitä on aina tarjolla vain neljä. Kokeneemmat pelaajat täyttäisivät niitä mieluusti parikin. Lisäosissa asutuskohteita tulee enemmänkin; tämä on nelinpeleihin varsinkin hyvä parannus.

On päivänselvää, että joka makuun A Feast for Odin ei iske, vaikka muuten Rosenbergin peleistä pitäisikin. Pelin pahvipaljous voi yk­sin­kertaisesti olla liikaa. Eleganssi on usein paikallaan ja erityisen elegantti tapaus A Feast for Odin ei missään nimessä ole. Toisaalta jos rakastaa peleissä runsaita mahdollisuuksia ja hiekkalaatik­ko­mai­suutta, nämä pidot kannattaa kokea. Näkisin aika vahvan korre­laa­tion Feastin ja Fields of Arlen välille, esimerkiksi.

Hinta on kova ja saatavuus on ollut matkan varrella sen verran heikkoa, että useimmille ei tee tiukkaa jättää peli väliin. Majesteet­tisen suurten ja runsaiden pelien ystäville A Feast for Odin on kui­tenkin hintansa arvoinen.

The Norwegians -lisäosa

Vuonna 2018 ilmestyi The Norwegians, Gernot Köpken kehittämä lisäosa A Feast for Odiniin. Lisäosa laajentaa alunperin varsin mitta­vaa peliä kunnon läjällä uutta materiaalia.

Mukana on ensinnäkin neljä uutta saarta (Man-saari, Skye, Islay ja Ulko-Hebridit), joiden kääntöpuolilta löytyy Irlannin rannikon vii­kinkiasutuksia (Waterford, Wexford, Cork ja Limerick). Uusista laatoista löytyy 2×5 ruudun kokoisia hevosia ja muita eläimiä no­peammin lisääntyvät 2×3 ruudun sikoja.

Iso uudistus on uusi toimintojenvalintalauta, joka on jaoteltu osiin ja eri versioihin pelaajamäärän mukaan: yksin- ja kaksinpelille on omansa, kolminpelille omansa ja nelinpelille vielä erikseen. Tämä on erittäin hyvä uudistus erityisesti kaksinpelin näkökulmasta: toi­mintovalikoima on nyt aikaisempaa tiukempi ja kiinnostavampi.

Uusia toimintovaihtoehtojakin tulee, kuten hirvenmetsästys. Lau­dalla on myös uusi viides sarake, jossa saa hyviä toimintoja yhdellä tai kahdella viikingillä, mutta vain kierroksen viimeisenä toimin­to­na.

Pelaajat saavat myös yksilölliset aloitusrakennukset. Nämä käsi­työ­läisvajat tekevät pelin aloituksesta hieman erilaisen eri pelaajille. Erot eivät ole suuria, mutta hauskoja.

The Norwegians on melkoinen runsaudensarvi uutta tavaraa A Feast for Odinin pelaajille. Peruspeli ei varsinaisesti tunnu peliltä, joka eri­tyisesti kaipaisi lisää uusia herkkuja, mutta kyllä tämä lisäri toimii. Erityisesti kaksinpeleihin lisäri on jopa kriittisen tärkeä: en enää haluaisi pelata kaksinpeliä ilman lisärin kahden pelaajan toiminto­lautaa.

Faktat A Feast for Odinista

Suunnittelijat: Uwe Rosenberg

Julkaisija: Feuerland Spiele, Z-Man Games (2016)

Mutkikkuus: Säännöt eivät ole juuri muita raskaampia Rosen­bergejä haastavammat: yksityiskohtia on runsaanpuoleisesti ja säännöt pitää opetella kunnolla, mutta pelin kulku on selkeä ja looginen.

Onnen vaikutus: Tuurielementtejä on noppien ja etenkin am­mattikorttien muodossa. Tuuri ei kuitenkaan ratkaise voittajaa erityisen herkästi, kyllä voiton vie käytännössä aina taitavimmin pelannut.

Vuorovaikutus: Suoraa vuorovaikutusta pelaajien välillä ei ole, mutta halutuimpia toimintoja blokkaillaan aina, joten priotiteettien miettiminen on tärkeää. Toisten vuorot kiinnostavat kyllä.

Teema: Pelissä on abstraktit piirteensä, mutta europeliksi se on vahvasti teemoitettu. Monien pelisuunnittelullisten ratkaisujen taustalla on tutkimustyötä ja pohdintaa, ja mukana tulee paksu almanakka, jossa kerrotaan, miten pelin piirteet liittyvät viikin­keihin.

Uudelleenpelattavuus: A Feast for Odin kestää runsaasti kulu­tusta. Erilaisia strategioita on paljon ja toimintokortteja paksu nippu.

Kieliriippuvuus: Pelissä on sen verran runsaasti tekstiä, että pelaajien on syytä osata kieltä.

Pelaajamäärä: 1–4. Toimii hyvin eri pelaajamäärillä, itse pidän paljon kaksinpelistä, joka on tolkullisemman mittainen.

Pituus: Nelinpeliin on syytä varata aloittelijoiden kesken 3–4 tuntia, kaksinpelin nopeat pelaajat pelaavat läpi korkeintaan 90 minuutissa.