Kategoriat
Peliarvostelut

Ensimmäinen tietopelini

Ikä: 4+. Ensimmäinen tietopelini on helppo ja hauska lasten tietovisapeli. Lasten ja aikuisten vuorovaikutusta ja helppoja tietovisakysymyksiä.

Tactic on tehnyt jo neljävuotiaille suunnatun tietopelin. Ensimmäinen tietopelini on pienille pelaajille tarkoitettu tietopeli, jossa mitellään tietoja yksinkertaisten tehtävien parissa. Peliin tarvitaan innokkaiden lapsukaisten lisäksi yksi aikuinen, jonka osana on esittää kysymykset ja toimia tuomarina.

Pelin idea

Ensimmäisen tietopelini kansiPelaajat etenevät pelilaudalla ja keräävät eläinlaattoja vastaamalla oikein kysymyksiin. Tehtäväkorteissa on aina kuva ja neljä kysymystä kuvaan liittyen. Pelilaudan ruutu kertoo, mikä kysymyksistä kysytään. Kissakysymyksissä luetellaan asioita, hevoskysymyksissä pitää keksiä ja kertoa, kanakysymyksissä on sekalaisia tehtäviä ja koirakysymyksissä pitää kertoa kuvasta.

Esimerkiksi kortissa, jossa on polkupyörän kuva, kissakysymyksessä pitää keksiä kolme asiaa, joissa on pyörät. Hevoskysymyksessä pitää kertoa, miksi pyöräillessä täytyy käyttää kypärää. Kanakysymyksessä pitää kysyä, monellako pelaajista on polkupyörä ja koirakysymyksessä pitää kertoa, mitä kuvan pyörän ohjaustangosta roikkuu.

Kysymykset eivät siis ole perinteisiä tietokilpailukysymyksiä, vaan paremmin lasten maailmaan sopivia. Pelinjohtajalla on paljon vapautta tasoitella peliä kaikille osallistujille sopivaksi.

Hyvä tietovisa

Ensimmäinen tietopelini on oivallisen opettavainen peli, jos vain käsillä on sopiva lauma pikkutietäjiä. Yhdelle aikuiselle ja lapselle peli toimii jotenkuten, parempi on jos mukaan saadaan vähintään kaksi lasta. Pelinappuloita on neljälle.

Pelin säännöt ovat hivenen sekavat ja antavat pelistä vähän hämmentävän kuvan. Jäi vähän epäselväksi, mikä säännöissä erikseen mainittujen kulmaruutujen varsinainen merkitys on. Onneksi yksityiskohdilla ei tässä pelissä ole niin väliä.

Pääasia, eli kysymyskortit, on toteutettu oikein fiksusti. Pelissä on hyvää aikuisten ja lasten välistä vuorovaikutusta ja opettavaisia kysymyksiä, jotka herättelevät lasta ajattelemaan asioita. Ensimmäistä tietopeliä on helppo suositella lapsiperheisiin, joista löytyy useampi suunnilleen samanikäinen, noin 4–8-vuotias lapsi.

Ensimmäinen tietopelini -pelilauta. Kuva: Tactic
Kuva: Tactic

Faktat Ensimmäisestä tietopelistäni

Julkaisija: Tactic (2011)

Mutkikkuus: Pelin säännöt ovat hivenen sekavat, mutta perusidea on yksinkertainen. Kysymysten vaikeustaso on lapsille varsin sopiva, useimpiin kysymyksiin löytyy vastaus pienellä miettimisellä.

Onnen vaikutus: Onnea on hieman, mutta kysymyksiin vastaamisella on suurempi merkitys.

Vuorovaikutus: Pelaajien välistä vuorovaikutusta ei juuri ole, mutta se on tässä tapauksessa lähinnä hyvä asia.

Teema: Kirkas, värikäs ja selkeä kuvitus tekee pelistä miellyttävän näköisen.

Uudelleenpelattavuus: Kysymyskortteja on paksu nippu, joten pelattavaa riittää.

Kieliriippuvuus: Vaatii aikuisen tuomariksi ja lukemaan kysymyksiä.

Pelaajamäärä: 2–4 ja aikuinen päälle.

Pituus: 20 minuuttia.

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *