Kategoriat
Peliarvostelut

Neuland

Neuland on logistiikkapeli ajalta, jolloin Eggert-Spiele oli vielä varsin pieni julkaisija. Tämän vuoksi pelin ensimmäinen painos on huikaiseva 300 kappaletta, eikä pelin alkuperäistä laitosta Suomesta montaakaan kappaletta löydy (BoardGameGeekin mukaan peräti kaksi).

Tilanne kuitenkin muuttui vuoden 2008 aikana, kun Z-Man Games julkaisi pelistä uuden laitoksen. Se on iloinen juttu, sillä Neuland on hieno peli, joka on suotta jäänyt harvinaisuudeksi.

Valitettavasti uudessa pelissä on pehmennetty sääntöjä, selvästikin suurempaa suosiota tavoitellen. Tuloksena on sääntöjen perusteella leppoisampi peli — kenties liiankin leppoisa. Onneksi uudenkin pelin kanssa voi käyttää vanhoja sääntöjä.

Pelin idea

Uuden Neulandin kansiLogistiikka on siis päivän sana. Pelin tavoitteena on saada tuotettua voittopisteitä rakentamalla ensin laudalle voittopisterakennuksia ja sitten käyttämällä niitä. Voittopisterakennukset ovat kertakäyttöisiä ja vaativat raaka-aineekseen kehittyneitä tuotteita, joiden tuottaminen vaatii omat tuotantorakennuksensa ja raaka-aineensa ja niin edelleen.

Tyypillinen ketju menee tähän tapaan: metsästäjä tuottaa ruokaa, puunhakkaaja syö ruoan ja tuottaa puuta, puulla rakennetaan kaivos. Kaivos tuottaa ruoalla rautaa, josta hiilen — joka tuotetaan kaivoksissa ruoalla tai poltetaan puusta — kanssa voidaan tehdä terästä, josta voi tehdä työkaluja tai aseita. Näillä sitten voi jo päästä voittopisteisiin käsiksi.

Tuotantoketjujen hallitseminen on hankalaa, varsinkin kun kaikki rakennukset ovat yhteisiä. Rakennuksia saa siis käyttää kuka tahansa, jos pystyy toimittamaan tarvittavan raaka-aineen. Kerralla rakennusta voi kuitenkin käyttää vain yksi pelaaja kerrallaan. Pelaajat laittavat rakennuksiin nappuloitaan merkiksi tuotannosta. Puunhakkaajan päällä oleva nappula edustaa puuta, esimerkiksi, ja sen voi siitä siirtää jonnekin, missä puuta tarvitaan. Niin kauan kuin nappula on rakennuksessa, kukaan muu ei voi hyödyntää samaa rakennusta. Rakennuksia voi siis blokkailla muilta pelaajilta ja tämä onkin pelin avaintaktiikoita.

Aikaa kuluu

Peli käyttää varsin tyylikästä toimintapisteratkaisua, joka on tuttu esimerkiksi Thebesistä. Toiminta vaatii pisteitä, jotka kuvaavat aikaa. Yleensä toiminto vie yhden pisteen, mutta jos esimerkiksi raaka-aineita haluaa kuljettaa pitkien matkojen päähän, etäisyys lisää aikaa ja vaatii siten enemmän pisteitä.

Kun pelaaja käyttää pisteitä, hän siirtää nappulaansa eteenpäin ympyrän muotoisella radalla. Vuorossa voi käyttää korkeintaan kymmenen pistettä. Kun siirto on tehty, nykyhetkeä osoittava nappula lähtee kiertämään rataa ja pysähtyy seuraavan pelaajan kohdalle. Nyt on tämän pelaajan vuoro, ja hän voi käyttää korkeintaan kymmenen pistettä ja niin edelleen.

Pelaaja voi siis tehdä lyhyen vuoron, jos ei ole paljon tehtävää tai käyttää kaikki kymmenen toimintapistettä, jos tuntuu että tekemistä riittää. Mitä lyhyemmän vuoron pelaa, sitä nopeammin saa seuraavan vuoron. Toisinaan on mahdollista ja järkevää pelata kaksi vuoroa peräkkäin.

Toisten pelaajien blokkaaminen tukkimalla tuotantolaitoksia on mahdollista ja usein kannattavaa. Avainjuttu on myös tarpeellisen perustuotannon varmistaminen kierroksen lopussa, ettei tule blokatuksi. Rakennusta ei voi varata loputtomiin, sillä edellisellä vuorolla laudalle pelatut poistetaan vuoron lopussa, jos niitä ei ole käyttänyt vuoron aikana.

Sotkuista kamppailua

Vanhan Neulandin kansiNeuland on varsin omaperäinen peli. Se muistuttaa tavallaan Roads and Boatsia — molemmat ovat logistiikkapelejä — mutta on paljon aggressiivisempi. Siinä missä Roads and Boats on tavallisesti varsin rauhallista rakentelua varsinkin alkuun, Neuland käy pienemmän pelilautansa johdosta hyvin nopeasti hyvin kilpailulliseksi.

Jatkuva blokkaaminen voi johtaa melko kinkkisiin ja lukittuneisiin loppupeleihin, joissa voiton vie se, joka pääsee hyötymään toisen pelaajan virheestä ensimmäisenä. Nämä eivät aina ole miellyttäviä ja uuden laitoksen sääntömuutoksilla on tähdätty osin tällaisia jumittuneita loppupelejä vastaan. Vanhassa laitoksessa varsinkin tasaisten pelaajien välillä on vaara, että peli saa vähän lattean lopun.

Neuland sopii parhaiten kolmelle pelaajalle. Neljällä pelaajalla odotteluajat vuorojen välillä venyvät ehkä hieman liikaa ja peli on muutenkin kaoottisempi, jolloin odotteluaikaa ei voi oikein käyttää seuraavan siirron miettimiseen. Kaksinpeli toimii, mutta parhaimmillaan Neuland on nimenomaan kolmella pelaajalla.

Karua tai kaunista

Alkuperäinen Neuland on suorastaan legendaarisen ruma peli, joskin itse oikeastaan pidän pelin karusta ja pelkistetystä graafisesta ilmeestä. Minulla on erikoinen maku. Mitenkään helposti lähestyttävä peli alkuperäinen laitos ei missään nimessä ole. Uudessa versiossa on uusi kuvitus, mutta erityisesti sääntöjä pehmentämällä pelistä on pyritty tekemään helpompi ja miellyttävämpi.

Joka tapauksessa on hienoa, että uusi laitos julkaistiin, sillä Neuland on erinomainen peli. Uuden laitoksen säännöt tuntuvat paikoin typeriltä, mutta onneksi vanhoja sääntöjä voi käyttää uuden laitoksen kanssa. Haasteita kaipaavalle pelaajalle vanha Neuland on yksi parhaista kolminpeleistä.

Suunnittelija:
Julkaisija: Eggert-Spiele / Z-Man Games
Ilmestymisvuosi: 2004, 2008
Pelaajamäärä: 2-4
Pituus: 90-120 min

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *