Tämä juttu edustaa omaa vuosien varrella hioutunutta ajatteluani siitä, millainen on hyvä lautapeliarvostelu. Tämä on toisaalta tarkoitettu ohjeeksi Lautapelioppaan uusille avustajille, mutta ei kannata huolestua: ei tämä mikään vaatimuslista ole, lähinnä vain jonkinlainen ideaali. Varmastikaan jokainen oma arvosteluni ei vastaa tätä.
Kannattaa siis suhtautua tähän tekstiin ohjenuorana ja tukena uusille kirjoittajille.
Arvostelutekstin alku
Arvostelun avaa ingressi, joka tulee ennen isoa otsikkokuvaa. Ingressi näkyy myös heti etusivulla, joten sen pitäisi johdattaa nopeasti pelin maailmaan.
Varsinaisen arvostelun alussa on hyvä vähän taustoittaa, mistä on kyse. Jos kyse on käännöspelistä, kuka on alkuperäinen julkaisija ja milloin peli on alunperin ilmestynyt? Samoin jos peli on ilmestynyt monina eri laitoksina, aikaisempia julkaisuja voi vähän avata. Pelin saamiin merkittäviin palkintoihin voi hyvin viitata tässä kohtaa.
Alussa on myös hyvä avata, jos arvostelu vaatii tuekseen jotain kontekstia (peliä on esimerkiksi pelattu vain jollain tietyllä pelaajamäärällä, ja se tieto vaikuttaa arvosteluun).
Pelikokemus
Arvostelu ei ole sääntökirjareferaatti. Jos joku haluaa tutustua peleihin säännöt lukemalla, se heille suotakoon: pelien sääntökirjat ovat usein verkossa. Arvostelun perusteella ei siis tarvitse oppia pelaamaan peliä (vaikka yksinkertaisimpien pelien kanssa niin voi käydäkin).
Olennaisempaa on se, että arvostelusta välittyy se, millaisia päätöksiä pelissä tehdään. Millaisten asioiden parissa aikaa vietetään, millaisia juttuja pelatessa mietitään?
Tunteisiin pureutuminen on hyvä: miltä pelin pelaaminen tuntuu? Millaisia tunteita peli herättää? Aiheuttaako se turhautumista, ärsyttääkö siinä jokin, onko pelissä jotain, mikä erityisesti tuottaa iloa?
Dan Thurot on sanonut, että ”fun” on kielletty sana peliarvosteluissa ja olen samaa mieltä. Pelit eivät ole hauskoja, pelaaminen on hauskaa. Hauskuus on peliporukan ominaisuus, ei pelin. Hyvällä porukalla kamala pelikin voi olla hauska kokemus, mutta se ei ole arvostelussa kiinnostavaa tai hyödyllistä. Jos peli kuitenkin saa nauramaan vedet silmissä jokaisella pelikerralla (kuten Monikers), jotain siinä on. Mutta peliporukasta kumpuavan peli-ilon ja pelin osuuden erottaminen toisistaan on hyvä.
Kohderyhmä
Kenelle peli sopii? Tämä on etenkin lasten- ja perhepeleissä olennainen kysymys. Lähtökohdaksi voi ottaa pelilaatikkoon präntätyn ikäsuosituksen. Tuntuuko se pitävän paikkansa? Jos olet sen kanssa vahvasti eri mieltä, asia kannattaa ehdottomasti mainita. Tavanomainen esimerkki on laatikkoon säästösyistä laitettu 13+, kun pelin kannalta oikeampi ikäsuositus olisi vaikkapa 8+. Harvemmin vastaan tulee tapauksia, joissa ikäsuositus olisi reippaasti alakanttiin.
Myös aikuisten kohdalla on hyvä tehdä selväksi, miten monimutkaisesta pelistä on kyse. Onko kyse sellaisesta pelistä, jonka voi iskeä kenen tahansa eteen ja odottaa menestystä, vai onko peli sellainen, että se vaatii huolellista opiskelua ja paneutumista?
Tässä ei ole parempia tai huonompia, vain makuasioita. On kuitenkin hyvä, että arvostelusta selviää, onko kyseessä helppo peli, jonka kanssa on helppo päästä vauhtiin, vaikka kukaan ei olisi pelannut ennen, vai vaatiiko pelin aloittaminen perinpohjaista opiskelua? Entä kun pelin on opiskellut, onko se sen jälkeen helppo opettaa muille? Turhautuminen toistuviin sääntökämmeihin on ehdottomasti mainitseminen arvoinen asia.
Lopetus
Lopuksi voi vetää vähän yhteen ja tiivistää pelin olennaiset vetovoimatekijät kasaan. Palveleeko peli esimerkiksi jotain tiettyä pelaajamäärää hyvin? Onko se aivan lyömätön alle tunnin viisinpelien joukossa? Paras johdanto huutokauppapeleihin lapsiperheille? Mitä nyt ikinä.
Jutun loppuun sopii oivallisesti myös lisäosien käsittely, jos niitä on, eivätkä ne ole luontevasti nousseet esiin muuten. Jokaista pikkupromoa ei tarvitse esitellä, mutta muuten lisäosista on hyvä sanoa jotain. Jos ei ole itse testannut, osannee kuitenkin sanoa, että mitä lisäosa peliin lisää, ei tarvitse sen kummemmin arvioida.
Arvostelutekstin toimittaminen
Avustajilla on tunnukset Lautapelioppaseen ja niillä pääsee kirjoittamaan jutun suoraan WordPressiin. Niin saa ehdottomasti halutessaan toimia.
Otan juttuja vastaan myös sähköpostitse. Silloin paras formaatti on liittää teksti suoraan sähköpostiin, se voittaa erilliset liitteet. Liitetiedostojen formaateista avaan kyllä lähes mitä tahansa, mutta vaivattomin minulle on RTF. Google Drivessä jakaminen on aivan kelpo vaihtoehto sekin. Kovin paljon ei kannata muotoiluihin panostaa, ellet sitten tee tarkkaan Lautapelioppaan tyylin mukaan – eikä tarvitse.
Kuvituksesta
Lautapelit ovat visuaalisesti mielenkiintoisia ja siksi Lautapelioppaassa jutuissa on yleensä paljon isoja kuvia. Se vaatii vähän aktiivisuutta arvostelijoilta, koska lautapelijulkaisijat tarjoavat erittäin harvoin promokuvia käyttöön – hyvistä kuvista nyt puhumattakaan. Juttujen kuvitus on siis arvioijan käsissä.
Ymmärrän, että kaikki eivät ole kuvaamisen mestareita, eikä tarvitse ollakaan. Sitä suuremmalla syyllä olen tähän koonnut joitain huomioita pelien kuvaamiseen liittyen.
Ota riittävästi kuvia. Yleensä hyvä periaate on, että jos olet mielestäsi ottanut tarpeeksi kuvia, ota vielä pari kuvaa lisää. Laitan mielelläni juttuun paljon kuvia.
Otsikkokuva on tärkeä. Se näkyy arvostelun yhteydessä kaikkialla sivustolla ja somejaoissa. Siihen soisi tulevan jotain, mistä saisi hyvän yleiskuvan pelistä. Korttipeleissä olen usein käyttänyt pöydälle levitettyä korttiläjää, joko laatikon kannen kanssa tai ilman. Mallia otsikkokuville voi katsella juttuarkistosta.
Kansikuvaa ei tarvitse ottaa. Otsikkokuvassa kansi saa olla mukana (mutta siihenkin sen voi aivan hyvin liittää kuvankäsittelyssä). Varsinainen juttuun tuleva kansikuva on mieluummin netistä poimittu suoraan edestä oleva kuva. Kansi tarvitsee kuvata vain, jos kansikuvaa ei valmiiksi löydy netistä riittävän laadukkaana.
Kuvasuhde on otsikkokuvassa aina 16:9-laajakuva, mikä kannattaa huomioida kuvatessa: ei mitään tärkeää ylä- ja alareunaan. Muuten sivustoa luetaan paljon puhelimella, joten 4:3-kuvasuhde ja neliö toimivat hyvin. Pystykuvat rajaan käytännössä aina neliöiksi, mikä kannattaa huomioida kuvattaessa. Yleisesti ottaen pidä kamera vaakatasossa. Pystykuva on parhaimmillaan, jos se on joku pieni yksityiskohta palstan vieressä.
Kuvan tekniseen laatuun kannattaa kiinnittää vähän huomiota. Kuvaamisoppia löytyy netistä paljon, ei siitä sen enempää kuin että a) mitä enemmän valoa, sen helpompaa minun on jälkikäsitellä kuva nätin näköiseksi, b) mitä rauhallisempi tausta, sen parempi eli ne kaikista kukertavimmat pöytäliinat pois, pliis ja c) kuvat kannattaa toimittaa alkuperäisessä koossa. Lautapelioppaassa käytetään mieluiten 2560 pikseliä leveitä kuvia, eli saa lähettää ihan surutta kameran tuottamia 3000–4000 pikseliä leveitä kuvia. Minä rajaan ja säädän kyllä. Kuvat voi toimittaa sähköpostilla, Drivellä, Dropboxilla, mitä nyt tykkää käyttää.
Videotakin voi käyttää. Isommat videot laitetaan Youtubeen, mutta pienet (10 sekuntia tai alle) voidaan upottaa tekstiin. Tässä sopii oivallisesti neliömuoto, se on kätevä. Joskus lyhytkin äänetön video selittää pelin idean nopeasti. Videon voi toimittaa lähes missä formaatissa tahansa, minä kyllä huolehdin sen neliöksi ja WebM-muotoon.
Faktat arvostellusta pelistä
Loppuun tulee tällainen faktalaatikko:
Suunnittelijat: Kirjoittaessa listaa tähän vain suunnittelijoiden nimet, järjestelmä lisää linkit suunnittelijoiden arkistoihin automaattisesti.
Julkaisijat: Peleillä voi olla useita julkaisijoita. Meitä kiinnostaa suomalaisen ja alkuperäisen laitoksen julkaisijat, ei muut. BoardGameGeekissä on yleensä listattu ensimmäinen alkuperäinen julkaisija.
Mutkikkuus: Kuinka helppo peli on oppia, entä kuinka helppo se on opettaa muille? Kuinka paljon pelin opettelemiseen on syytä panostaa aikaa ja vaivaa? Aukeneeko peli ensimmäisellä pelikerralla?
Onnen vaikutus: Minkä verran pelissä on tuuria mukana? Onko sitä sopivasti vai liikaa? Voittaako taitavampi pelaaja aina? Onko se ok? Tuntuuko peli turhauttavalta vai sopivan palkitsevalta? Onko jotain yksittäisiä häiritseviä satunnaistekijöitä?
Vuorovaikutus: Onko peli rinnakkaista rakentelua vai tiukkaa taistelua, jossa kaikki saavutettu on pois joltain muulta? Onko vuorovaikutus tiukkaa mutta rehtiä kilpailua, vai ilkeää ja mielivaltaista toisten lyömistä? Tuleeko paha mieli?
Teema: Toimiiko teema? Tukeeko se pelaamista ja pelin opettamista? Voisiko sen vaihtaa toiseksi, onko se kuinka kytköksissä itse peliin? Ulkoasuakin voi kommentoida tässä kohtaa: onko se toimivaa ja käytännöllistä? Herättääkö ulkoasu huomiota jompaankumpaan suuntaan?
Uudelleenpelattavuus: Kestääkö käyttöä? Onko pelin hienoudet nähty parilla pelikerralla? Millaista vaihtelua eri pelikertojen välillä on odotettavissa?
Saavutettavuus: Yksi tärkeimpiä elementtejä on kieliriippuvuus. Minkä verran lukemista ja kielitaitoa peli vaatii? Onko pelin osissa tekstiä ollenkaan? Onko sitä sen verran, että apulapuilla selviää, vai onko pelin pelaaminen kenties mahdotonta, jos kaikki pelaajat eivät osaa lukea pelin kieltä? Teksti ei haittaa yhtä paljon, jos sitä on vain avoimissa osissa, jolloin riittää että joku osaa lukea ne muille.
Mieti myös muita saavutettavuusasioita:
- Miten peli toimii visuaalisesti? Onko ongelmia värisokeille? Pitääkö olla hyvät silmät tai hyvä valaistus, koska teksti on pientä ja kontrasti heikkoa?
- Vaatiiko pelaaminen kuuloa? Voiko peliä pelata hälyisässä ympäristössä?
- Onko pelaaminen kognitiivisesti erityisen vaativaa?
- Onko peli kuormittava tunteellisesti?
- Vaatiiko pelaaminen pelaajien motoriikalta paljon?
- Millaisia vaatimuksia kommunikaatiotaitojen suhteen on?
- Millaisia sosioekonomisia piirteitä pelissä on? Onko peli kallis? Onko kuvitus seksististä?
Pelaajamäärä: 2–5, ja mieluusti perään jotain arviota siitä, mitkä pelaajamäärät toimivat parhaiten ja mitkä ovat ongelmallisia. BGG:n huutoäänestys aiheesta on usein hyvä antamaan suuntaa asiassa. Onko mukana yksinpelimahdollisuuksia?
Pituus: Ensin arvio minuuteissa (joko kesto yhteensä, tai kesto per erä tai kesto per pelaaja, mikä nyt on mielekkäintä). Hyvä on mainita, jos vaikka ensimmäistä pelikertaa varten on syytä varata enemmän aikaa. Ei siis ihan suoraan lukemaa boksin kyljestä, se on harvoin oikea.
Pelimekaniikat
Lautapelioppaan arvosteluja luokitellaan myös pelimekaniikkaluokituksilla. Nämä auttavat yhdistelemään samankaltaisia pelejä. Minäkin voin näitä ihmetellä, mutta luokitteleminen on aina helpompaa, jos on pelannut peliä. Pelkästä listasta voi olla vähän vaikea arvioida, joten siksi on olemassa laajempi lista selityksineen.
Tämän listan saisi silmäillä läpi ja poimia sieltä sopivat. Joka pelillä pitäisi olla jotain STR-, TRN- ja VIC-kategorioista, yleensä myös jotain ACT-kategoriasta. Ihan kaikkea mahdollista, mitä pelistä löytyy ei tarvitse luokitella, kannattaa pysyä pääasioissa ja merkittävimmissä pelimekaniikoissa.
Tämä on kohta, josta ei missään tapauksessa odoteta mitään täydellistä suoritusta, tiedostan että tämä on minun henkilökohtaisia pakkomielteitäni, mutta arvostan, jos asian eteen on nähty edes vähän vaivaa, koska kuten sanottua, tämä on helpompaa, jos on pelannut peliä.