Kategoriat
Artikkelit

Mikon top 20

Mikko Saaren vuosittaisista top 100 -listoista koottu kaikkien aikojen parhaat -lista. Esittelyssä kaksikymmentä erittäin hyvää lautapeliä.

Teen vuosittain top 100 -listan, jossa pistän pelit paremmuusjär­jestykseen ja listaan sata parasta (näitä listoja löytyy myös Lauta­pelioppaasta). Sadan pelin listassa on lukemista ja toisaalta kun listoja olen tehnyt jo vuodesta 2014 asti, ajattelin tehdä jonkinlaisen tiivistelmän, josta saa nopeammin kuvan siitä, millaisista peleistä pidän ja sitä myöten myös Lautapelioppaan painotuksista.

Tälle listalle on listattu pelejä siten, että top 100 -listan sijoituksista on tullut pisteitä 1–100, siten että ykkössijasta on saanut sata pis­tettä ja siitä eteenpäin sitten vähemmän. Pistemääristä on sitten laskettu peleille keskiarvo, jonka mukaan ne on järjestetty.

Tällä listalla olevat pelit ovat kaikki olleet keskimäärin noin 20 parhaan pelin joukossa jokaisella kerralla ensiesiintymisensä jäl­keen. Päivitän listaa vuosittain kun saan top 100 -listani tehtyä. Viimeksi lista on päivitetty heinäkuussa 2022.

Top 10

1 A Feast for Odin. Uwe Rosenbergin suunnit­telema massiivinen viikinkipeli on työläistenasettelun parhaimmis­toa. Runsaasti mahdollisuuksia tar­joava hiekkalaatikko yhdistelee työläistenasettelua, resurssinhallin­taa ja tetrislaattojen pyörittelyä isoksi kokonaisuudeksi. Strategisia mahdollisuuksia on runsaasti, aina voi kokeilla jotain uutta.

Lisäosa The Norwegians tekee vielä kaksinpelistä entistäkin parem­man ja osaltaan nostaa peliä aikaisempaakin kiinnostavammaksi. Vielä yhden pykälän lisätenhoa peli saa Mini Expansion #2 -lisäosas­ta, jonka myötä lyhyempi kuuden kierroksen peli käy kiinnosta­vammaksi: pelin kesto lyhenee ja peli alkaa nopeammin.

Tetristä Grönlannissa
Erinomainen Tetris-suoritus Grönlannissa: jokainen ruutu on peitetty, joten saarelta irtoaa valaanlihaa, kalaa ja hyvät tulot. Kuva: Mikko Saari

2 Fields of Arle. Listan kakkosena on Uwe Rosen­bergin henkilökohtaisin peli, oman suvun historiaa luotaava maa­seutueepos, jossa pääsee monin eri menetelmin fiilistelemään maa­taloutta Pohjanmeren rannalla. Vaikka pelissä ei ole juurikaan sa­tunnaistekijöitä, siinä on niin paljon mahdollisuuksia, että peli py­syy kiinnostavana.

Pelaan näitä Rosenbergin isoja pelejä pääasiassa kaksinpeleinä, jo­ten ei ole ihme, että alusta pitäen kaksinpeliksi suunniteltu Fields of Arle on maistunut hyvin. Tämä peli teki myös Agricolasta lopulta tarpeettoman: jos haluan pyörittää maatilaa, Fields of Arle tekee sen kiinnostavammin kuin Agricola.

Fields of Arle -peli
Poikkeuksellisen tasapainoinen valikoima eläimiä Fields of Arlessa. Kuva: Mikko Saari

3 Innovation. Pitkäaikainen suosikkipeli herätti mielenkiintoa jo ensimmäisistä maininnoista lähtien ja onkin osoit­tautunut kestäväksi ilon aiheeksi. Pelin teema on klassinen sivilisaa­tion kehitys, joka Innovationissa alkaa kivikaudelta ja etenee aina tulevaisuuteen asti.

Innovation on suunnittelijansa Carl Chudykin tyyliin täynnä villin tehokkaita kortteja ja jos onnistuu saamaan etulyöntiaseman, sitä on hyödynnettävä niin paljon kuin pystyy, sillä välin kun muut pelaajat yrittävät kaikin keinoin horjuttaa sitä.

Innovationiin on olemassa tukku lisäosiakin, mutta en ole koskaan niitä kaivannut. Peruspelin korttivalikoima tarjoaa aivan riittävästi yllätyksiä ja vaihtelua vielä yli 100 pelikerran jälkeenkin. Peli on runsaan korttimäärän ja korttien mielenkiintoisten vuorovaikutus­ten ansiosta aina tuore ja kiinnostava.

Innovationin kortteja
Alkuperäinen ykköslaitoksen Innovation. Kuva: Mikko Saari

4 Samarkand: Routes to Riches. John Bohrer on ristiriitainen henkilö, mutta Winsome Games -pelifirman kautta Bohrer on julkaissut useita junapeligenren mestariteoksia. Tämä Queen Gamesin julkaisema saksalainen perhepeli on myös junapeli, vaikka pelissä puhutaankin kameleista ja naimakaupoista veturien ja osakkeiden sijasta.

Olen aina arvostanut lyhyitä pelejä, jotka pakkaavat pieneen tilaan paljon peliä. Samarkand on ensiluokkainen esimerkki tästä, todella napakka ja tehokas peli, jonka pelaaminen on aina mielenkiintoista.

Samarkand: Routes to Riches on kamelijunailua Lähi-Idässä.
Samarkand: Routes to Riches eli kamelijunailua Lähi-Idässä. Kuva: Mikko Saari

5 Ora et Labora. Viiden kärkeen mahtuu vielä yksi Rosenbergin peli. Ora et Labora on todella mielenkiintoinen resurs­sienhallintahaaste. Mitään turhaa niukistelua peli ei ole, vaan tava­raa tulee paikoittain sisään lapiokaupalla. Silti riittää haastetta, kun tavaraa pitää päivittää ja hallita niin, että kaikki tarpeellinen on saa­tavilla.

Kun lisäksi otetaan vielä rakennusten rakentaminen omalle kasva­valle pelilaudalle ja rakennusten pisteytykseen liittyvä tilanhallinta, käsillä on juuri sopivan monimutkainen paketti erilaisia mahdolli­suuksia. Voi olla, että pidemmän päälle tämä kaipaisi jotain lisäosaa tuomaan vaihtelua, mutta toistaiseksi olen pärjännyt ihan hyvin peruspelin kahdella eri skenaariolla.

Ora et Labora
Tämän luostarikokonaisuuden rakentuminen on vaatinut runsaasti rukoilua ja työntekoa. Kuva: Mikko Saari

6 Pax Pamir. Cole Wehrle on mielenkiintoinen suunnittelija, jonka luovuus kurottelee todella kiinnostaviin suun­tiin. Jokainen uusi Wehrlen peli on aina tutustumisen arvoinen. Käytännössä läheskään jokainen peleistä ei kuitenkaan ole lopulta istunut omaan makuuni.

Pax Pamir kuitenkin istuu, etenkin hiotumpana Pax Pamir Second Editionina. Peli on fantastinen kuvaus valtapelistä Afganistanissa 1800-luvulla. Pelissä sattuu ja tapahtuu, eikä mikään ole varmaa, ennen kuin peli on saatu päätökseen. Pelissä on paljon samaa kuin Innovationissa: molemmat ovat kaoottisia korttipelejä, joissa odotta­mattomat käänteet ovat arkipäivää.

Pax Pamirin kakkoslaitos
Pax Pamirin kakkoslaitos on näyttävän näköinen peli. Kuva: Mikko Saari

7 Die Dolmengötter. Tämäkin kuuluu Samarkandin tapaan tehokkaiden, tiiviiden pelien sarjaan. Eggertspielen varhais­tuotantoon kuuluva peli on ruma kuin mikä, mutta pakkaa pariin­kymmeneen minuuttiin todella kiperän ja kiehtovan aluehallinta­väännön, jossa jokaisella siirrolla on merkitystä ja jokainen pelaaja on riippuvainen kaikkien muiden pelaajien siirroista.

Valitettavasti peli on vanha ja heikosti saatavilla, eikä uusi laitos Dolmen juuri tilannetta parantanut.

8 Hallertau. Lisää Uwe Rosenbergia ja maatalout­ta. Tällä kertaa tapahtumapaikkana on oluen harrastajille humalas­taan tuttu Hallertau Baijerissa. Korttivetoinen Hallertau tuntuu kovin erilaiselta kuin muut listan viljelyspelit, mutta toimii erin­omaisesti.

Peli on pidetty yksinpeli, mutta minä olen pelannut sitä vain kak­sinpelinä. Hallertau onkin mukavan nopea peli ja tarjoaa silti kipe­rästi haastetta. Korttien ansiosta samoja strategioita ei voi pyörit­tää kerrasta toiseen, mutta pelissä voi silti kehittyä taitavammaksi.

9 Mahjong. Kiinalaista kansanperinnettä edusta­va peli on rommipelien laajan genren hienoin edustaja. Perusidea on yksinkertainen: ota laatta, katso voititko, jos et heitä laatta pois ja on seuraavan pelaajan vuoro. Erilaisten voittokäsien laaja valikoi­ma mahdollistaa kuitenkin kiinnostavan riskinoton ja uhkapelaami­sen.

Oma mieltymykseni kohdistuu erityisesti Zung Jung -pelityyliin, joka on selkeä, elegantti ja moderni ja hyvin suunniteltu, toisin kuin monet mahjongin tyylit, jotka ovat vuosien saatossa vain kehitty­neet.

10 Nusfjord. Uwe Rosenbergin vähän pienempi peli Nusfjord ei ole samalla tavalla huikea ja eeppinen kuin isommat pelit, mutta vähät siitä: tämänpä pelaa kaksinpelinä 20 minuutissa ja siinä ajassa on paljon mielenkiintoista pohdittavaa, kun erilaisten rakennusten yhdistelmiä tutkailee.

Lisäosat ovat pitäneet pelin kiinnostavana ja toivon mukaan uusia rakennuspakkoja saadaan vielä jatkossakin.

11–20

11 Tarock. Paras neljän pelaajan tikkipeli on slove­nialainen tarokk, siitä asiasta ei kahta sanaa. Pelissä yhdistyvät mie­lenkiintoinen, mutta riittävän helppo tarjoushuutokauppa, pelinvie­jän parinkutsu ja tikkipelaamisen kiinnostavat kiemurat todella herkulliseksi tikkipeliksi.

12 Altiplano. Pakanrakennus on mieluinen peli­mekaniikka ja Altiplanon versio siitä toimii oivallisesti. Tässä ei pyö­ritellä kortteja, vaan touhutaan laatoilla, joita kerätään pussiin ja joilla sitten toteutaan suunnitelmia.

Peli on melkoista näpertelyä, eikä erityisemmin parane lisäpelaajil­la. Vaan vähät siitä: kaksinpelinä se on erinomainen ja se riittää. Eteläamerikkalainen teemakin alpakoineen erottuu edukseen.

13 Oath: Chronicles of Empire and Exile. Vielä rikollisen vähälle pelaamiselle jäänyt Cole Wehrlen tulkinta legacy-pelistä on oikeastaan peli siitä, miten historiaa kirjoitetaan. Pelaajat ovat epämääräisen valtakunnan hallitsijoita ja maanpakolaisia, jotka taistelevat vallasta. Pelissä käy miten käy, olennaista on lopulta se, mitä historiankirjoihin kirjoitetaan ja miten tapahtumat jäävät muuttamaan pelin maailmaa ja seuraavan pelin lähtötilannetta.

14 Spirit Island. Antikolonialistinen yhteistyöpeli on mielenkiintoinen ja aivan riittävän vaikea haaste, jossa pitää optimoida, jotta tunkeilevat siirtolaiset saadaan heivattua pihalle pelaajien suojelemalta saarelta.

Lisäosat tuovat peliin tolkuttoman määrän sisältöä, jonka parissa saakin aikaa kulumaan mainiosti. Jos haluan pelata raskaampaa strategiaa yhteistyönä, tämä on ykkösvalinta.

15 Magic: The Gathering. Vanhan klassikon on nostanut tälle listalle nettiversio Arenan ilmestyminen Macille. Netissä pelimahdollisuuksia on tarjolla rajattomasti kellon ympäri ja pelaaminen on vaivatonta ja sujuvaa, joten pelikertoja on kertynyt jo tuhansia ja Standard-formaatti on käynyt tutuksi.

16 Monikers. Tämän partypelin parissa nauretaan vedet silmissä. Monikers on vain pakettiin pakattu versio ihan ilmai­sesta partypeliklassikosta, mutta meille valmiit, takuuhauskat ja -omituiset kortit toimivat paremmin kuin itse keksittävät aiheet.

17 Great Western Trail. Pakanrakennusta, ominai­suuksien päivittämistä, strategisia linjanvetoja – tässäpä kaikinpuo­lin tyylikäs ja toimiva peli, joka on joka kerta mielenkiintoista pe­lattavaa. Historiallisesti teema menee vähän vikaan, mutta sen annan anteeksi.

Lisäosaakin olen testannut, mutta ainakaan omaan käyttöön en ko­kenut sitä erityisen tarpeelliseksi. Pelissä on pureskeltavaa sellaise­naankin riittävästi.

18 The Great Zimbabwe. Splotter on raskaiden harrastajapelien boutique-julkaisija, jonka pelit herättävät mielen­kiintoa ja keskustelua. The Great Zimbabwe on Splotterin ludogra­fian kirkkain helmi, ovela ja mutkikas peli mielenkiintoisella afrik­kalaisella aiheella.

19 1825. Raskaiden bisnespelien perusaineistoa ovat 18xx-pelit. Genren loi aikoinaan brittiläinen Francis Tresham, jonka luomus tämä 1825 on – tämä on päivitetty versio koko genren aloittaneesta 1829-pelistä. Aika kömpelö ja kulmikas tämäkin on, virtaviivaistamisen varaa olisi varmasti, mutta toisaalta – Tresham värkkäsi näitä suurin piirtein käsityönä, joten peli on sikälikin jo esineenä hirveän kiehtova.

20 Anno 1800. Martin Wallace on aktiivinen pelisuunnittelija, jonka työn sekaan mahtuu kaikenlaisia osumia ja huteja. Videopelikonversio Anno 1800 on ehdottomasti osuma. En ole alkuperäistä videopeliä juurikaan pelannut; tämä ei ole kuiten­kaan samanlainen, vaikka tuttuja elementtejä säilyttääkin. Lautapeli on omanlaisensa, kiehtova ja nopeatempoinen kilpajuoksu.

close

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.