Kategoriat
Artikkelit

Niksejä lautapelien kuljetukseen

Lautapelit ovat painavia ja niiden kuljettaminen vaivalloista. Joskus niitä on kuitenkin kannettava. Tässä artikkelissa pohditaan erilaisia keinoja ja välineitä pelien järkevään kuljettamiseen.

Nyt ollaan ensimmäisen maailman ongelmien ytimessä – miten kuljetan lautapelini tehokkaasti paikasta A paikkaan B? Ongelma on minulle kuitenkin tuttu, sillä olen koko lautapeliharrastuksen ajan raahannut pelejä mukanani, milloin minnekin. Yleensä lautapeli-iltamat ovat toteutuneet muualla kuin oman kodin huomassa ja samalla minä olen se, joka maanisesti kerää uusia pelejä hyllyt täyteen.

Alkuaikoina pelejä roijasi ilolla ympäri vuoden erilaisissa pussukoissa, mutta vähitellen pelien kuskaaminen alkoi tuntua taakalta. Oli keksittävä parempia ratkaisuja. Tässä artikkelissa kerron kokeiluistani ja puntaroin erilaisia kuljetusratkaisuja. Pidä kiinni, nyt sukelletaan lautapeliharrastamisen syvään päähän!

Halvimmat ratkaisut

Jos menopelinäsi on pelkästään pyörä, vaihtoehdot vähenevät radikaalisti. Tällöin ainoa järkevä ratkaisu on jonkinlainen reppu tai pieni kassi. Toki olen epätoivoisina hetkinä roijannut pelejä myös isommissa laukuissa ohjaustangolla, mutta en suosittele sitä kenellekään.

Mikä tahansa reppu käy, mutta niiden suurin ongelma on tila – tarpeeksi isoja reppuja on vaikea löytää, sillä useimpien reppujen mitat eivät täsmää lautapelien standardikokojen kanssa. Rinkkoja en ole toki kokeillut.

Jos kuljetat pelejä muulla kulkuneuvolla, tilanne helpottuu huomattavasti. Mikäli vielä kuljetat pelejä harvakseltaan, melkein mikä tahansa pussi käy. Peruskauppakassilla saa kuljetettua pari normikokoista peliä helposti, kunhan varoo, ettei pelilaatikoiden kulmat hinkkaa pusseja rikki jo matkalla.

Hieman normimuovipusseja kestävämpi ratkaisu on sininen, ikoniksi muodostunut Ikean Frakta-kassi. Kassiin mahtuu pelejä melkoisen monta ja se kestää yllättävän suuria painoja. Itse en ole kassiin koskaan tykästynyt, sillä se on peleille välillä melko raju ja joskus turhan iso, mutta väliaikaiseksi kuljetusvälineeksi se sopii hyvin. Pussien yhteinen ongelma säilyy – niissä pelit eivät kestä sadetta taikka lunta. Ikean Fraktasta on toki olemassa myös kärrylaukku-versio, jossa on erikoisvarusteina vetoketju ja olkahihnat.

Ikean Frakta-kassi täynnä pelejä
Ikean Frakta-kassiin mahtuu peli poikineen, mutta kantaminen käy melko raskaaksi. Kuva: Sampsa Ritvanen

Kasseja kaappien pohjilta

Jos haluat pussin sijaan kunnon kassin tai laukun, vaihtoehtoja riittää. Kassia miettiessä kannattaa ensimmäisenä selvittää mitat. Jos tarkoituksesi on kuskata useampaa peliä, kolmesta mitasta (pituus × leveys × korkeus) vähintään kahden tulisi olla 30 senttimetriä. Tällöin nykyisin melko suositut, Menolippu-kokoiset pelit mahtuvat mukavasti. Näihin mittoihin mahtuu myös toinen yleinen laatikkokoko eli Carcassonne-laatikot (30 × 20cm). Toki mittoihin vaikuttaa henkilökohtainen pelikokoelmasi, mutta 30 × 30 cm on hyvä perusmitta, jotta pelilaukkusi on sopiva myös tulevaisuudessa.

Monella lojuu kaapin pohjalla joku urheilukassi, joten houkutus sen käyttämiseen on suuri. Itsekin käytin ensimmäisenä lautapelikassina pitkää urheilukassia. Urheilukasseissa, kuten muissakin kasseissa, on tärkeää tarkastaa kassin pohja. Monessa kassissa se on yleensä pehmeä ja mikäli kassi on vielä pitkä, voi edessä olla ongelmia. Tällaiset kassit taittuvat helposti painon alla keskeltä kahtia, jolloin sisällä olevat pelit painautuvat paikoin rajusti toisiaan vasten. Kovapohjaiset kassit sopivatkin lautapeleille paremmin.

Jos matkustelee paljon, niin saattaa kotoa löytyä myös matkalaukku. Sellaistakin voi kaikin mokomin koittaa, mutta oma kokemuksen on, etteivät lautapelit järjestäydy kunnolla matka- tai lentolaukkuun. Tyhjää tilaa jää erityisesti silloin, jos pelit ovat vaihtelevan kokoisia. Saattaapa matkalaukku herättää myös tietynlaista hilpeyttä kanssapelaajissa.

Cajon – lautapelaajan unelmasoitin

Cajon-laukku täynnä pelejä
Cajon-laukun mitat ovat yleensä 30x30x50 cm. Tässä mallissa leveys ja syvyys ovat 34 cm, joten mukaan mahtuu vielä pari lisäpeliä. Kuva: Sampsa Ritvanen

Kaiken tämän jälkeen on aika puhua cajonista. Cajon on perulainen soitin, vanerista rakennettu laatikko, jota rummutetaan. Ja mikä tärkeintä, se on leveydeltään ja syvyydeltään juuri 30 × 30 cm. Tämä myös lautapelimaailmassa noteerattiin.

Ennen kuin säntäät laukkuostoksille lähimpään musiikkiliikkeeseen, kannattaa huomioida muutama seikka. Laukussa olisi hyvä olla ainakin jonkinlaiset remmit, joilla laukun saa raahattua pelipaikalle. Olkahihna tai muut laukun päällä olevat remmit ovat välttämättömät. Kunnon toppaukset ja kestävät ompeleet ovat myös plussaa, erityisesti täyttä kassia raahatessa. Lautapelit kun ovat yllättävän raskaita.

Jos kuljetat pelejä jonkun matkaa kävellen, suosittelen hankkimaan sellaisen malliin, jossa on olkapäiden yli kulkevat hihnat. Näin laukku muuntuu repuksi ja pelit kulkevat kevyemmin mukana. Ei raahaaminen tällöinkään herkkua ole, mutta menettelee.

Toinen huomioitava seikka on se, miten vetoketju avautuu. Joissain malleissa laukku avautuu yläpuolelta, jolloin pelit ladotaan syvälle sisuksiin. Toinen tyypillinen vaihtoehto on vetoketju edessä. Ylhäältä ladottava laukku on yleensä helpompi pakata, mutta edestä avattava on omaan makuuni parempi vaihtoehto. Silloin vetoketjua avaamalla voi esitellä muille, mitä pelejä on tarjolla, eikä laukkua tarvitse tyhjentää kokonaan pelisessioiden aluksi.

Cajon-laukku, joka aukeaa edestä.
Edestä avattava laukku mahdollistaa mukana olevien pelien esittelyn. Kuva: Sampsa Ritvanen

Rahalla saa ja kassilla pääsee

Mikäli haluaa panostaa laukkuunsa vielä enemmän, on vaihtoehtoja kaksi. Kroisokset kääntävät katseensa Kickstarter-kassien suuntaan, kuten The Game Canopy tai Vault-lautapelilaukkuihin. Nämä statusesineet olivat muutama vuosi sitten monen lautapelajaan kuolansekaisilla huulilla, eikä suotta. Laukut on mitoitettu juuri lautapeleille, ne ovat kestävän oloisia, kauniita ja ne suojaavat pelit erinomaisesti.

Valitettavasti nämä laukut ovat myös todella hinnakaita – esimerkiksi The Game Canopyn peruslaukusta saa pulittaa postikuluineen noin 200 dollaria. Ne ovat siis harvalle varteenotettava vaihtoehto.

Viime vuosina on ilmaantunut myös halvempia lautapeleille tarkoitettuja laukkuja. Suurin osa operoi Yhdysvalloissa, eikä niiden tilaaminen Suomeen ole postikulujen vuoksi järkevää. Yksi poikkeus on BoardGameTables.com, josta Premium-laukun saa posteineen noin 50 eurolla. Tämä on viimeisin oma laukkuhankintani. Saatavilla on myös cajon-laukkujen tapainen peruslaukku, joka on parikymppiä halvempi, mutta se on kirjoitushetkellä loppu.

BoardGameTables.comin Premium-laukku
BoardGameTables.comin Premium-laukussa on kaikki mahdolliset remmit ja hihnat. Olkaremmit löytyvät vielä laukun takaa. Kuva: Sampsa Ritvanen

Onko tällainen Premium-laukku lisäinvestoinnin arvoinen? Suurimmalle osalle ei. Cajon-laukut riittävät yhtä hyvin, eikä kalliimpi laukku ole kuin vähän topatumpi versio samasta asiasta. Ehdottomasti parasta kalliimmassa versiossa on se, että sitä on toppauksien vuoksi mukavampi kantaa selässä.

Ehkä suurempi ilo on samasta liikkeestä löydettävä ”Kevytsarja”-laukku, joka maksaa vain muutaman euron (+ yksistään tilattuna melkein kympin postikulut) ja jolla kantaa näppärästi neljä Menolippu-boksia. Materiaali on hentoa kuitukangasta, mutta halpislaukussa se menettelee. Tämä on nykyisin melkeinpä enemmän käytössä kuin itse isoveljensä.

Lightweight-laukku täynnä pelejä.
BoardGameTables.comin Lightweight-laukku on yllättävän näpsäkkä. Kuva: Sampsa Ritvanen

Muita huomioita

Lähes kaikki pelit kulkevat edellä mainituissa laukuissa, mutta muutama poikkeus löytyy. Omistan halvan Crokinolen, mutta sen saaminen peli-iltoihin tuntui mahdottomalta ajatukselta. Törmäsin kuitenkin vinkin kautta Gongi-laukkuihin. Parhaimmillaan niissä löytyy kokoja 5 cm välein, joten myös Crokinole-laudat saa niihin kivasti suojaan.

Koossa kannattaa olla tarkkana. Laukut on topattu reilusti ja mikäli olet ostamassa laukkua netistä, pelkkä halkaisijan tuijottelu ei välttämättä anna tarkkaa tietoa sopivuudesta. Normaali Crokinole-laudan halkaisija on epämääräinen 78 cm, joten riippuu mallista, mikä koko sopii. Minulla on pienempi, pyöreän mallinen ja läpimitaltaan 65 cm lauta, joka mahtuu täydellisesti musiikkiliike Thomannista ostettuun 60 cm laukkuun. Halkaisijaltaan 65 cm laukku oli jo liian iso.

Tiedän, että Crokinolen lisäksi on olemassa muutamia pelejä, joiden laatikot tai laudat ovat erikoisen muotoisia. Oma kokoelmani on kuitenkin laatikoiden koolta melko homogeeninen, joten en ole joutunut juuri poikkeustapausten kanssa tappelemaan. Miten sinä kuljetat haasteelliset pelisi?  Tai pelit yleensäkin? Jaa tietosi ja niksisi jättämällä kommentti sivun alalaitaan!

Lopuksi on hyvä mainita, että lautapelilegenda Scott Nicholson on tehnyt osittain samasta aiheesta oman videon. Suosittelen sitä kaikille innokkaille pelien raahaajille.

(Artikkelin kansikuva: Andrea Piacquadio / Pexels)

close

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

2 vastausta aiheeseen “Niksejä lautapelien kuljetukseen”

Paljon on kokemusta pelien kuljettamisesta minullakin; viimeinen vuosi on ollut sikäli iloinen poikkeus, että olen pelannut lähes yksinomaan kotona, eikä asiaa ole tarvinnut miettiä, mutta aikaisemmin pelaamiseni on tapahtunut suurissa määrin kodin ulkopuolella.

Itse olen todennut, että harvoin on kuitenkaan tarvetta kuskata kerralla kovin suurta määrää pelejä, koska en ole porukan ainoa pelinomistaja ja lisäksi olemme pelanneet Tavernassa, missä on valmiiksi aika paljon pelejä. Riittää siis, että kerralla mukana kulkee pari peliä. Isompiin tarpeisiin kuten conireissuihin Ikea-kassit tai SmartStore-laatikot (mukavasti tilaa, hyvä suoja vedeltä, kelpo kantokahvat) ovat palvelleet.

Peruskäytössä olen siis satsannut hyvään reppuun. Siinä on tuplahyöty kauppareissuillakin. Pääasiallinen kantovälineeni on Ospreyn Nebula-päiväreppu. Sen reilun 30 litran tilavuus on senteissä 31 × 48 × 30 cm, eli kun leveyttä on 31 cm ja syvyyttä tuo 30 cm, reppuun mahtuu tuskattomasti kaksi tavallisen syvää Menolippu-boksia (tai vierekkäin noin kahdeksan litran maitopurkkia) ja niiden päällekin vielä jotain.

Olen myös todennut, että vähemmän riittää. Varsinkin, jos useampi on tuomassa pelejä. Realismia arki-illan lautapelisession sisällöksi on usein 1-2 erää ison laatikon pelejä ja lisäksi jotain kevyempää. Olkalaukku+kauppakassi komboon saa yleensä sovitettua 2-3 vaihtoehtoa isomman pelin slottiin.

Fillereitä on kuitenkin kiva ottaa isompikin valikoima ja korttipohjaisten sellaisten kohdalla olen suosinut uudelleenpakkausta. Noin sadan kortin pelit menevät muovitettuna kahdessa pinossa puolen litran minigrip-pussiin ja tiiviissä nipuissa olevat kortit eivät kokemukseni mukaan ole vahinkoalttiita. Tällaisia on helppo heittää kassin päällimmäiseksi vaikka koko kokoelma.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.