Firefly: The Game. Kuva: Chris Norwood

Firefly: The Game

Suosittuun sci-fi sarjaan perustuvalla lautapelillä on aina ennakko-odotuksia. Takana piilee myös pelko siitä, että sarjan nimellä yritetään markkinoida puolivillaista tekelettä, joka ei kelpaa pahvisena edes verkonpainoksi. Firefly: The Game on onneksi hyvä peli, joka kunnioittaa tv-sarjan henkeä.

Pelin idea

Firefly: The Gamen kansiPelaajat ohjastavat Firefly-luokan avaruusalusta, tavoitteenaan suorittaa päätehtävän vaatimukset erilaisia tehtäviä tekemällä. Kaikki keinot ovat sallittuja.

Pelin alussa valitaan pelattava päätehtävä, joita on peruspelissä useita. Pelaajat ottavat aluksensa, joilla ei ole ulkonäön lisäksi muuta eroa, sekä alussa saatavat varusteet. Varsinaiset eroavaisuudet pelaajien kesken tulevat kapteenien valinnan kautta. Kapteeneilla on erilaisia taitoja ja erikoisominaisuuksia. Nämä vaikuttavat heti alkumetreillä saatavilla olevien tehtävien valintaan.

Pelaajat valitsevat alussa tehtävän, jota he alkavat suorittaa. Pelistä saatavilla tehtävillä rahoitetaan aluksen ylläpitoa, miehistön palkkoja, maksettavia palkkioita etsintäkuulutuksista tai ostetaan erilaisia apuvälineitä, joita on aseista valehenkilöllisyyksiin. Tehtävien valinnassa on syytä huomioida vaatimukset, jotka täytyy täyttää, ennen kuin tehtävän voi aloittaa.

Tehtävien suorittaminen on tärkeä elementti pelin voittotavoitteen saavuttamiseksi, joka on päätehtävästä riippuen joko yksi, kaksi tai kolmeosainen.

Pelaaja voi vuorollaan tehdä kaksi toimintoa pelin neljästä eri toimintoluokasta. Samaa toimintoa ei kuitenkaan voi toistaa vuoron aikana. Toimintoja ovat: liikkuminen, sopimusten solmiminen, ostaminen ja työskentely. Liikkumistoiminto pitää sisällään erilaisia liiketoimintoja, esimerkiksi ”Full Burn” -toiminnolla alus liikkuu sen maksimiliikkeen verran, kun taas varovaisemmalla etenemisellä alus liikkuu yhden ruudun. ”Full Burn” kuitenkin kuluttaa polttoainetta ja varomattoman liikkumisen vuoksi pelaaja joutuu nostamaan jokaista liikkumaansa ruutua kohden kortin alueen korttipakasta.

Korttipakka pitää sisällään erilaisia tapahtumia. Liittoutuneiden alueella liikkumisen aikana voi pelaaja saada niskaansa liittoutuneiden risteilijän, kohdata kauppiaita, löytää aluksen hylyn josta voi pelastaa myymisen arvoista tavaraa tai vain liikkua eteenpäin ilman häiriöitä.

Sopimuksien solmiminen on pelin tärkein toiminto. Sopimukset vaihtelevat laittomista salakuljetuksista laillisiin matkustajakuljetuksiin. Joskus tehtävä vaatii lentämistä tietylle planeetalle ja esimerkiksi jonkun tavaran varastamista. Onnistuneesti suoritetun tehtävän jälkeen kapteeni saa palkkion. Palkkiot ovat pienempiä laillisissa tehtävissä, mutta lailliset tehtävät eivät altista liittoutuneiden tarkastuksista saataville etsintäkuulutuksille. Joskus palkkio annetaan laittomina tavaroina, jotka pelaajan täytyy itse myydä.

Kapteenin valinta. Kuva: Christopher Ross / BGG
Kapteenin valitseminen on tarkka paikka. Kuva: Christopher Ross / BGG

Kapteeni käskee

Tehtäviä tehdessä tarvitaan miehistön ja kapteenin kykyjä. Tavarat taas auttavat tietyn tehtävän suorittamisessa tai jopa mahdollistavat tehtävän suorittamisen ilman nopan heittoja. Tietokone esimerkiksi auttaa hakkeroinnissa ja ase taas ammuskelussa. Kukin miehistön jäsen voi kantaa kerrallaan yhtä esinettä, loput ovat aluksessa. Tehtävissä lasketaan tehtävää suorittavien miehistön jäsenien ja tavaroiden kyvyt yhteen, heitetään kuusisivuista noppaa ja tarkastetaan tulos tehtäväkortista. Joskus onnistunutkin tehtävä saattaa johtaa miehistön jäsenen kuolemaan tai vaikka tavaroiden menettämiseen. Jokaisen tehtävän voi suorittaa kahdella erilaisella tavalla ja ne johtavat erilaisiin lopputuloksiin, tehtävää suorittava pelaaja valitsee tavan.

Miehistön jäseniä on paljon erilaisia ja tv-sarjasta tutut henkilöt löytyvät pelistä. Sarjan tunteminen auttaa hieman, mutta ei ole pakollista itse pelaamisen kannalta. Miehistön jäsenien kyvyt vaihtelevat ja samaten miehistöllä mahdollisesti olevat erikoiskyvyt. Miehistöllä on myös ammatteja. Ammatteja saatetaan vaatia joidenkin tehtävien suorittamiseen tai vaikkapa auttavat pääsemään jostakin tilanteesta eteenpäin pienemmillä haitoilla. Esimerkiksi lääkintähenkilöstö saattaa omilla kyvyillään onnistua pelastamaan kuolevan miehistön jäsenen tai taitava pilotti säästää tiukassa tilanteessa polttoainetta.

Miehistön valinnassa kannattaa ottaa huomioon kapteenin uravalinta. Jos pelaaja hyväksyy ja tekee laittomia tehtäviä, ei kannata palkata miehistöön korkean moraalin henkilöitä. Jos miehistön jäsen pahoittaa mielensä kaksi kertaa, hän lähtee pois aluksesta. Pahalla mielellä olevan miehistön jäsenen voi myös toinen, samalla planeetalla, oleva pelaaja palkata. Monipuolisuus on vain yksi mahdollinen tapa lähestyä peliä miehistöä palkatessa. Yksipuolinen pyssyjä heiluttava miehistö ei välttämättä pärjää avaruudessa yhtä hyvin kuin monipuolinen miehistö, mutta taas tehtävien suorittaminen on monissa tapauksissa helpompaa.

Tehtävän hyväksymisen jälkeen pelaaja voi käyttää yhden toiminnon työn aloittamiseen. Aloittaminen täytyy tehdä tehtäväkortissa mainitussa aloituspaikassa.

Tietyt planeetat mahdollistavat miehistön, aluksen päivitysten ja tavaroiden ostamisen. Näillä planeetoilla pelaajan on mahdollista esimerkiksi saada alukseen lisää tilaa ruumaan, palkata uusi mekaanikko tai vaikkapa ostaa kivääri. Planeettojen tarjonta vaihtelee ja pelaajan halutessa ostaa jotakin voi hän tehdä valinnan kolmesta saatavilla olevasta kortista. Samalla pelaaja voi täydentää polttoaine- ja osavarastojaan, sekä myydä matkalla löydettyjä hylkyjen osia.

Peliä pelataan vuorotellen kunnes päätehtävä on saatu suoritettua.

Vuoromerkkinä dinosaurus. Kuva: Tero Oksala
Vuorossa olevan pelaajan merkkinä pelissä käytetään dinosaurusta. Älkää kysykö miksi… Kuva: Tero Oksala

Lentely on kivaa

Peli on rakennettu toimivaksi kokonaisuudeksi, joka henkii sarjan tunnelmaa. Pelistä saa ehdottomasti enemmän irti sarjasta ja elokuvasta pitävät tai ne nähneet henkilöt. Teema on erittäin vahva, eikä se tunnu päälleliimatulta. Pelin säännöt on saatu riittävän selkeiksi ja yksinkertaisiksi, sillä muissa pelin asioissa on paljon huomioitavaa. Miehistön jäsenen palkkaamisessakin saa olla tarkkana, että saa oikeanlaisen, omia tavoitteita tukevan jäsenen. Määrä ei tuo laatua. Tehtävät ovat myös luonteeltaan erilaisia, joten ihan saman toistamiseksi peli ei mene.

Toivoisin että pelissä olisi hieman enemmän pelaajien välistä vuorovaikutusta, sillä nyt se rajoittuu pääsääntöisesti liittoutuneiden tai Reavereiden alusten liikutteluun ja miehistön värväämiseen toisen pelaajan aluksesta. Tämä ”puute” saattaa olla joidenkin mielestä hyväkin asia.

Tehtäväkortissa mainittu kaksi tuntia on melko optimistinen arvio ja uskoisin todellisen peliajan olevan hieman pidempi, erityisesti neljällä pelaajalla pelattuna. Ensimmäiseen peliin taisi kulua aikaa noin neljä tuntia neljällä pelaajalla. Sääntöjä ei ole paljon, mutta lautapelaamista vähemmän harrastaneet saattavat olla pelin kanssa aluksi vaikeuksissa, sillä pelissä on paljon asioita muistettavana ja huomioitavana.

Pelin komponentit ovat laadullisesti hyviä ja erityisen maininnan ansaitsevat setelirahat, joita ei nykyään ole peleissä näkynyt. Kuvitus on otettu elokuvista ja sarjoista, mikä sopii tähän peliin kuin nakutettu ja ajaa asiansa todella hyvin.

Pelissä on vaarana yhden pelaajan karkaaminen muista kauaksi, mikä tapahtui myös ensimmäisessä pelissä. Peliä täytyy kuitenkin vielä opetella pelaamaan ja muutaman pelin jälkeen päästään tilanteeseen, jolloin pelin mahdollisuudet hahmottaa paremmin. Peli on kuitenkin laadukas ja hyvin tehty. Annan erityisesti sarjasta ja lautapeleistä pitäville suosituksen kokeilla peliä. Pelissä on paljon syvyyttä ja mahdollisuuksia pelata erilaisilla taktiikoilla.

Peli alkuasetelmissaan. Kuva: Tero Oksala
Peli alkuasetelmissaan. Kuva: Tero Oksala

Lisää hyvää

Peliin on julkaistu jo lisäosia ja vuonna 2014 julkaisulistalla on yksi suurempi, jotka ilmestyivät myös omalle hankintalistalleni. Lisäosat nostavat pelaajamäärää, tuovat uusia kortteja (tavarat, miehistö, tehtävät ja aluspäivitykset). Vuonna 2014 tuleva lisäosa lisää peliin uusia aluksia, lisää tehtäviä, varusteita ja henkilöitä, sekä tuo peliin pelaajien väliseen vuorovaikutukseen liittyviä sääntöjä.

Faktat Firefly: The Gamesta

Suunnittelija: , ,

Julkaisija: Gale Force Nine (2013)

Mutkikkuus: Pelin säännöt ovat selkeät. Pelissä on kuitenkin paljon asiaa muistettavana ja huomioitavana. Vaatii muutaman pelin pelaamisen ennen kuin peli alkaa sujumaan.

Onnen vaikutus: Onnea on noppien heittelyn ja kohtaamiskorttien nostamisessa. Ei kuitenkaan häiritsevän paljon.

Vuorovaikutus: Pelaajien välinen toiminta on hyvin vähäistä.

Teema: Firefly: The Game on uskollinen tv-sarjalle, joten sarjan fanien kannattaa peliin tutustua. Kokemus tv-sarjasta ei kuitenkaan ole välttämätöntä.

Uudelleenpelattavuus: Hyvä, erilaisia tehtäviä riittää melko paljon.

Kieliriippuvuus: Pelin korteissa on paljon tekstiä.

Pelaajamäärä: 1–4

Pituus: 120 minuuttia

Osta peli itsellesi

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Arvostele Firefly: The Game

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:21
Aito keskiarvo:3.81
Tasoitettu keskiarvo:3.46
  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 1
  • 3: 7
  • 4: 10
  • 5: 3

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Osta Löydä lautapelit -kirja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.