Yatzy

4.1.2011 -  

Yatzy on suosittu noppapeli, jolla on monta nimeä: yatzy, jatsi, yahtzee, yacht… Yahtzee on USA:laisen E.S.Lowe -pelifirman rekisteröimä tavaramerkki ja yatzy pelin ”virallinen” nimi Suomessa. Peliä myydään sen nykyisen kansainvälisen julkaisijan Hasbron mukaan yli 50 miljoonaa kappaletta vuodessa.

Yatzyn tavoitteena on saada täytettyä pistelomake mahdollisimman tehokkaasti. Pelin pelaamiseen tarvitaan vain viisi tavallista kuusisivuista arpakuutiota. Pelaajia voi olla teoriassa rajattomasti. Myös yksin voi pelata.

Pelin kulku

Pelaajien vuorojärjestyksellä ei ole väliä — kaikki pelaavat kuitenkin pelin aikana yhtä monta vuoroa.

Vuoron aikana pelaaja saa heittää noppia korkeintaan kolme kertaa. Jokaisella heitolla voi lukita osan nopista. Loput voi heittää uudestaan. Kolmea kertaa ei ole pakko heittää, kaikki nopat saa lukita vaikka ensimmäisellä heitolla. Yhtään noppaa ei ole pakko lukita.

Kun pelaaja lopettaa heittämisen, saavutettu tulos kirjataan haluttuun kohtaan pöytäkirjassa. Pelaaja saa valita vapaasti kohdan, jonka täyttää. Mikäli heitetty tulos ei sovi valittuun kohtaan lainkaan, pisteiksi merkitään nolla.

Pöytäkirjaa saa täyttää vapaasti haluamassaan järjestyksessä. Tästä on myös muunnelmia.

Täyskäsi yatzyssä

Onnekas heitto. Kuva: Mikko Saari

Yhdistelmät

Tulostettava Yatzy-pöytäkirja löytyy muun muassa Wikimediasta. Käsin kirjoitettukin kelpaa oikein mainiosti, mutta yatzy-settejä saa myös kaupasta varsin edullisesti.

Pöytäkirja jakautuu kahteen osaa: ylä- ja alapuoleen.

Yläpuolella on kohdat:

  • Ykköset
  • Kakkoset
  • Kolmoset
  • Neloset
  • Viitoset
  • Kuutoset
  • Välisumma
  • Bonus

Yläpuolen kohdissa lasketaan yksinkertaisesti kyseisten numeroiden summa. Ykkösiin lasketaan siis noppien ykköset, kakkosiin kakkoset ja niin edelleen. Tulos 3-3-3-6-6 olisi kolmosissa 9 pistettä ja kuutosissa 12 pistettä.

Välisummaan lasketaan kaikkien kuuden numerokentän summa. Jos siihen tulee vähintään 63 pistettä, pelaaja saa kirjata itselleen 50 pisteen bonuksen. 63 pistettä saavuttaa, kun saa jokaiseen kohtaan vähintään kolme oikeaa numeroa.

Alapuolella on kohdat:

  • Yksi pari: kaksi kertaa sama silmäluku. 1-3-4-4-6 = 4+4 = 8 pistettä.
  • Kaksi paria: kaksi eri paria. 1-1-4-4-6 = 1+1 + 4+4 = 10 pistettä.
  • Kolmoisluku: kolme samaa silmälukua. 1-3-3-3-6 = 3+3+3 = 9 pistettä.
  • Neloisluku: neljä samaa silmälukua. 1-3-3-3-3 = 3+3+3+3 = 12 pistettä.
  • Pieni suora: numerot 1-2-3-4-5. 15 pistettä.
  • Suuri suora: numerot 2-3-4-5-6. 20 pistettä.
  • Täyskäsi eli mökki: kolmoisluku ja pari. 3-3-3-5-5 = 3+3+5+5+5 = 21 pistettä.
  • Sattuma: mitä tahansa. Tähän kelpaa mitä tahansa, pisteiksi lasketaan silmälukujen summa.
  • Yatzy: viisi samaa silmälukua. 50 pistettä.

Pelaajan peli on ohi, kun kaikki kohdat pöytäkirjasta on täytetty. Lopputulos saadaan laskemalla pelaajan pisteet yhteen, eniten pisteitä kerännyt voittaa.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Neloset kahtena parina? Neljää samaa ei saa kirjata kahdeksi pariksi. Kahden parin on oltava kaksi eri paria. Sama viiden saman kanssa: se ei käy kahdeksi pariksi eikä täyskädeksi.

Yatzy kertaheitolla? Yatzya ei tarvitse heittää yhdellä kertaa, vaan sen voi rakentaa kolmen heiton aikana lukitsemalla noppia.

Muunnelmia

Pakko-yatzy. Pöytäkirja täytetään järjestyksessä ylhäältä alas. Tekee pelistä todella synkän tuuripelin.

Osto-yatzy. Jos pelaaja ei käytä kolmea heittoa, käyttämättömistä saa pelimerkkejä, joilla voi myöhemmin ostaa lisäheittoja. Jos heittää vuorollaan vain kerran, saa kaksi pelimerkkiä.

Monen sarakkeen yatzy. Jokaisella pelaajalla on monta saraketta, joita täytetään. Yksi versio tästä on kerroin-yatzy, jossa toisesta sarakkeesta saa tuplapisteet ja kolmannesta kolminkertaiset pisteet. Toisessa taas on vapaa sarake ja sen lisäksi pakko-yatzyt ylhäältä alas ja alhaalta ylös.

Kuuden nopan yatzy. Pelissä on kuudes noppa ja uusia yhdistelmiä pöytäkirjassa. 3 paria, 5 samaa, talo (4+2), sauna (3+3), täyssuora (1-6, 30 pistettä). Yatzy vaatii kuusi samaa ja tuo 100 pistettä. Yläkerran bonuksen saa 84 pisteellä.

Amerikkalainen muunnelma. Täyskäsi on aina 25 pistettä, pieni suora 30 ja suuri suora 40 pistettä. Pieni suora on neljän suora, suuri suora on viiden suora. Kolmesta samasta ja neljästä samasta lasketaan kaikkien noppien summa. Paria ja kahta paria ei tunneta.

Kommentit

10 kommenttia merkintään “Yatzy”
  1. Iiro kirjoitti:

    Päivittäkää tänne myös Disney-yatzy:n säännöt.

    -Iiro

  2. Kari kirjoitti:

    Jos saan heittovuorolla esim. 4 kpl numeroa 3, mutta olen jo käyttänyt kohdan numeroille 3 sekä 4 samaa kohdan, mutta 3 samaa on käyttämättä, niin voinko merkitä siihen vaikka oikeasti sain 4 samaa enkä aikoastaan 3 samaa?

  3. Mikko Saari kirjoitti:

    Voit merkitä. Sinähän heitit kolme kolmosta, sillä että niitä oli neljäskin ei ole tässä mitään merkitystä.

  4. Yatzy peluri kirjoitti:

    Voisitteko lisätä tänne myös Maxim yatzyn säännöt :D???

  5. Yatzy peluri kirjoitti:

    Voisitteko lisätä tänne cars yatzyn säännöt???

  6. Ukko Pekka kirjoitti:

    Voisittekohan kertoa miten tuota kuuden nopan yatzyn pelataan? kun saimme tuon nuorin kanssa lapsenlapsiltamme sellaisten yatzyn eikä siinä ole ohjeita.

  7. Mikko Saari kirjoitti:

    Ukko Pekka, hakemalla Googlesta ”kuuden nopan yatzy” ensimmäisenä tuloksena tulee Wikipedian Yatzy-sivu, josta löytyy kuuden nopan yatzyn eli Maxi yatzyn ohjeet. Hakemalla ”Maxi Yatzy säännöt” puolestaan löytää Tacticin sääntö-pdf:n.

    Cars Yatzyn säännöt ovat tekijänoikeuden suojaamat, emmekä voi niitä tänne siksi lisätä.

  8. Pelihirmu kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa US säännöillä kuudella nopalla pelattaessa ROYAL ja 2×3 OF A KIND?
    Latasin tosiaan puhelimeeni yatzin ja en oikein tajua noita kahta kohtaa eikä ole mitään infoa.

  9. Mikko Saari kirjoitti:

    2×3 of a kind on kolme samaa kahdesti, eli esimerkiksi 222 333. Royal on pokerissa kuningasvärisuora, mutta mitäköhän se yatzyssä olisi… Voisiko se olla suora 123456?

  10. Atro Niiniluoto kirjoitti:

    Vuonna 2013 aloin ensi kertaa pelata jatsia sukulaiseni ehdotuksesta. Noppapelit ovat usein jännittäviä.

Antaa palaa!

Kerro meille, mitä mielessäsi liikkuu tai kysy, jos jäi kysyttävää. Laajemmille keskustelunavauksille ja vaativammille kysymyksille suosittelemme Lautapeliseuran foorumia, jossa käydään astetta vilkkaampaa keskustelua peleistä.

Jos haluat kuvasi näkyviin kommentin seuraksi, hanki itsellesi oma gravatar!