Hutan: Life in the Rainforest

Asmodee tarjosi lisää luontoteemaista peliä arvioitavaksi. Tällä kertaa lähdetään Indonesiaan kasvattamaan sademetsää helposti opeteltavan, näyttävän fillerin muodossa. ”Hutan” on indonesiaa ja tarkoittaa metsää.

Hutan: Life in the Rainforest on uusin peli Asger Harding Granerudilta ja Daniel Skjold Pederseniltä, suositun Heat: Pedal to the Metalin suunnittelijakaksikolta, joka on luonut monia muitakin perhepelejä, kuten Copenhagen ja Deep Blue. Tälläkin kertaa vuorossa on kevyttä strategiaa, tällä kertaa sademetsässä.

Peli on jonkinlaista henkistä jatkoa saman julkaisijan aiemmalle Aqua: Biodiversity in the Oceans -pelille, mutta sinänsä peleillä ei ole muuta yhteistä kuin luontoaihe.

Kukista kasvaa sademetsää

Hutan on valmistettu Euroopassa ja avattaessa huomaa, että valmistus on pyritty ottamaan vastuullisesti. Muovia ei juurikaan ole ja kortitkin on paketoitu paperiin. Pelaajien iloksi mukana tulee kaunis kartonki-insertti, joka toimii yllättävän hyvin. Pahvilaatat on mitoitettu tarkasti ja pienetkin komponentit pysyvät kasassa jopa pystyasennossa.

Jokaisella pelaajalla on neljästä laatasta koostuva pelilauta, jossa on 2–5 ruudusta koostuvia alueita. Lisäksi on valtava määrä puita, kukkia, muutama puueläin sekä muurahaiskäpylaatta, joka toimii sekä ensimmäisen pelaajan merkkinä että villinä kukkana. Siinäpä ne komponentit.

Vaativaa istuttamista

Peli koostuu yhdeksästä kierroksesta. Kierroksen aikana jokaisella pelaajalla on kaksi vuoroa, joista jokaisella valitaan kukkakortti ja istutetaan kortin mukaiset kukat sademetsään. Kukkien pitää olla kosketuksessa sekä toisiinsa että pelilaudan nykyisiin kukkiin jollain lailla. 

Haastavuus piilee siinä, että kukkia on viisi erilaista ja alueille halutaan levittää vain samanvärisiä kukkia. Jos alue sisältää sekaisin eri kukkalajeja tai aloitettua aluetta ei ole täytetty loppuun kukkien avulla, niin kirjaimellisesti metsään meni ja tämä alue tuottaa miinuspisteitä. Mutta ei hätää, täysin tyhjät alueet jäävät pisteytyksen ulkopuolelle, joten peli haastaa pelaajat hyödyntämään jo aloitettuja alueita.

Kukkia voi ripotella myös samanväristen aiemmin pelattujen kukkien päälle. Tällöin siihen kasvaa puu. Alueen viimeisen puun tilalle houkutellaan vastaavanvärinen eläin, mikäli sellainen on tarjolla. Eläimen ilmaantuessa se voi lannoittaa kukkia kaikkiin viereisiin alueisiin, mikä vauhdittaa alueiden kasvua. Lisäksi eläimet tuovat pisteitä, runsaasti varsinkin suurilla alueilla.

Vuorot ovat kokeneillekin pelaajille toisinaan hyvin analyyttisia näinkin kevyessä pelissä. Rupeanko ripottelemaan useita kukkia ympäri karttaa, vai aloittaisinko seuraavan kierroksen ensimmäisenä ja samalla kasvatan yhden puun ahtaasta peränurkasta? Miten varmistan, että ahtaan alueen kesken jääneet nurkkakolotkin kukkivat? Ja varsinkin vuorovaikutuspainotteisessa nelinpelissä: miten ehdin nappaamaan viimeisen tiikerin ennen muita?

Tämä voisi kuulostaa analyyttisesti rikkaalta peliltä ja sitä monet pelikerrat ovatkin lyhyeen peliaikaansa nähden. Useammalla pelaajalla kierroksen aikana kukkakortteja on tarjolla enemmän ja joistakin korteista voi tulla kova kilpailu.

Toisaalta kukkavalikoima perustuu tuuriin ja tämä korostuu erityisesti kaksinpeleissä, jolloin valikoima on joka kierroksella hyvin suppea jopa ensimmäisellä pelaajalla. Tämän voisi jotenkin paikata virallisella muunnelmalla (numero 10), jossa on kuusi kierrosta ja jokaisella kierroksella pelataan kolme vuoroa.

Kaunista, hieman päälleliimattua teemaa

Hutanissa ei ole mitään muita kasveja kuin puut sekä kukat. Pelilauta on toisinaan täynnä elefantin kokoisia kukkia puihin nähden, jolloin tuntuu, että tässä ollaan kasvattamassa sademetsän sijaan jotain siirtolapuutarhaa. En tunne Indonesian sademetsiä eivätkä nämä kosmeettiset epämäärät sinänsä haittaa pelaamisessa, mutta voisi olla myös vaikka puskia, lätäkköjä tai vaikka muurahaispesiä (hei, onhan tässä pelissä kiertävä muurahaiskäpykin!).

Vincent Dutrait’n kuvittama Hutan on kyllä muuten hyvin näyttävä, varsinkin lopputilanteessa, jolloin pelilauta on täynnä puita ja eläimiä. Puueläimet ovat pelin kauneimpia komponentteja ja tuntuvat laadukkailta. Puitakin on neljää erilaista ja vaikka jokaisella on oma nimensä, mekaanisesti ne eivät kuitenkaan eroa pelissä mitenkään.

Pahvipuut ovat toisinaan huteria kukkien päällä ja kaatuvat välillä kömpelöiden käsissä, varsinkin jos ne laitetaan valkoisten arabianjasmiinien kapeiden lehtien päälle tai pelatessa tuulisella terassilla. Mutta kyllä ne uutena pääosin pysyvät hyvin kasassa ja tarvittaessa ne voi liimata yhteen.

Kevyttä strategiaa jokaiselle

Mainituista epätäydellisyyksistä huolimatta Hutan on lopulta toimiva paketti kaikenlaisille pelaajille. Peli on helppo opettaa ja strategiapeliksi on sopivan mielenkiintoinen myös minunkaltaiselle peliharrastajalle, ainakin suhteessa nopeaan peliaikaansa. Myös sooloilijoille on luvassa viralliset ja varsin yksinkertaiset säännöt. Tarvittaessa sääntökuormaa voidaan keventää perhepelimuodolla, jossa eläimet eivät lannoita lainkaan ja epätäydelliset alueet eivät tuota miinuspisteitä.

Toisaalta ymmärrän, jos Hutan tuntuu liiankin kevyeltä tai tuuripainotteiselta peliltä, jossa ei ole kovin merkittävästi sisältöä järeästä laatikostaan huolimatta. Pelissä ei tehdä varsinaisesti muuta, kuin istutetaan tarjolle tulleita kukkia sopiviin paikkoihin, joissa niistä vähitellen muodostuu puita ja jopa eläimiä.

Siinäpä ne mekaniikat ovatkin, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Yhteisiä tavoitteita ja lisäpisteitä tarjoavat ekosysteemikortit sentään ohjaavat tekemään sademetsästä tietynlaisen ja ne ovat meillä olleet käytössä joka kerta. Ne tuntuvat ehkä tärkeimmältä tekijältä tuomaan uudelleenpelattavuutta, ainakin lyhyen ajan sisään. Kovin monta pelikertaa Hutan ei kuitenkaan tunnu vaativan ennen kuin tuntuu jo pelatulta, mutta silloin tällöin peli toimii vähintään välipalana astetta raskaampien pelien kylkiäisinä.

Faktat Hutanista

Suunnittelijat: Asger Harding Granerud, Daniel Skjold Pedersen

Julkaisija: Sidekick Games (2025)

Mutkikkuus: Peli on helppo opetella. Ekosysteemikortit lisäävät haastavuutta. Peliä voi pelata myös perhepelimuotoa kevennetyillä säännöillä.

Onnen vaikutus: Kukkakortit tuovat hieman satunnaisuutta, mutta samalla pakottavat pelaajat varautumaan toisenlaisiin istutussuunnitelmiin.

Vuorovaikutus: Vuorojärjestyksellä on yleensä suuri merkitys ja eläimetkin loppuvat pelin aikana kesken. Omaa metsää tässä kuitenkin rakennellaan.

Teema: Sademetsäinen teema on päältä kaunis, mutta mekaanisesti peli on hyvin abstrakti.

Uudelleenpelattavuus: Modulaarinen pelilauta ja erilaiset ekosysteemikorttien antamat tavoitteet tuovat vaihtelevuutta jonkin verran.

Saavutettavuus: Säännöt ovat suomeksi, mutta pelissä ei ole tekstiä. Kukkien väreillä puolestaan on merkitystä, mutta ne tunnistaa helposti myös muodoista.

Pelaajamäärä: 1–4. Toimii kaikilla pelaajamäärillä, joskin enemmän on parempi, sillä varsinkin neljällä pelaajalla kilpailu eläimistä on tiukempaa. Kaksinpelissä on oma haasteensa, sillä joka kierroksella on hyvin niukka määrä kortteja tarjolla.

Pituus: 30–45 minuuttia.