Kategoriat
Pelisuunnittelu

Lautapelisuunnittelun askeleita 8 – Pelitestaus

Pelitestaus on tärkeässä osassa pelin suunnittelua. Millaisia vaiheita testauksessa on, mistä testaajia löytää ja mitä heidän pitäisi tehdä? Muun muassa näihin kysymyksiin Kalle Malmioja vastaa tässä jutussa.

Tässä kuussa käsitellään sitä seuraavaa vaihetta prototyypistä. Sen testaamista, kuka, missä, milloin ja mitä siitä saa irti.

Olet itse tärkein pelitestaajasi

Aloitetaan siitä tärkeimmästä, sinusta. Pelien suunnittelu on pitkäveteistä hommaa, joten sinun täytyy olla mukana täysillä. Alkuhuuman jälkeen pelistä täytyy vielä pitää, jotta siitä voi tulla jotain. Olet siis pelisi tärkein pelitestaaja!

Oma systeemini pelitestauksen alkuun on, että pelaan idea pari kierrosta päässäni. Aloitus on helppo miettiä itsekseen päässä, mutta nopeasti otan prototyypin esiin. Itsekseen pelaaminen on hyvä alku, siinä näkee jo tiettyjä rajoituksia mitä ideallasi voi olla. Komponenttien sijoitus ja ensimmäiset toiminnot on helpompi nähdä kun ne tekee oikeasti. Tässä on se huono puoli tosin, että prototyypeistä tulee suht tiuhaa vauhtia uusia versioita. Kun olen muutaman pelin itsekseni pelannut, otan Kumppanin mukaan.

Kumppanipelitestaaja eli hiljainen testaaja

Kumppanipelitestaaja ei yleensä ole erityisen kiinnostunut pelisuunnittelusta, mutta haluaa olla avuksi. Kumppania voisi myös kutsua hiljaiseksi testaajaksi.

Hiljaisen testaajan tarkoituksena on tuoda peliin toinen aivo, tehdä toimintoa ennalta-arvaamattomasti. Erittäin harvoin hiljainen testaaja kommentoi peliä tai mekaniikkaa. Se kelpaa, kunhan peli etenee ja joskus loppuu.

Hiljaisen testaajan kanssa tehdyt pelitestit ovat tärkeitä, teemoja ja mekaniikkoja voi kokeilla mielivaltaisesti samasta ideasta.

Ystävät ja pelikerhon vakionaamat

Hiljaisen testaajan jälkeen mukaan tulee ystävät ja pelikerhon vakkarit. Tämä erittäin heterogeeninen ryhmä saattaa sisältää kokeneita pelaajia, jotka eivät enää jaksa pelata protoja ja uusia innostuneita, jotka eivät vielä tiedä mihin ovat ryhtymässä. Tästä ryhmästä tulee seuraavia tyyppejä:

  • Minun peli -testaaja on pelaaja, jolla on oma idea lautapelistä ja joka haluaa vahvasti tuoda ideaansa sinun peliisi. Tällaisten testaajien kanssa pitää olla varuillaan. Usko omaan ideaasi ja keskustele, miksi teet jotain pelissäsi. Suosittele tällaista testaajaa tekemään oma pelinsä ja toimi testaajana hänelle.
  • Rikkoja-testaaja on pelaaja, joka yrittää kaikin keinoin saada mekaniikat taipumaan hänen tahtoonsa. Rikkoja kokeilee kaikkea ja yleensä on hyvä huomaamaan suuret epätasapainot pelissä pelin alussa. Alkuvaiheessa nämä testaajat ovat kultaa, vaikka testipelit eivät välttämättä ole kovin hauskoja heidän kanssaan. Sinun tehtävänäsi on huomata myös nämä epätasapainot ja todeta vain, että seuraavassa pelissä tämä on erilainen.
  • Ihan ok -testaaja on suht tasoissa hiljaisen testaajan kanssa, mutta on pelannut enemmän pelejä.  Hän voi kommentoida, että tämä muistuttaa sitä toista peliä X tai huomauttaa että tämä kohta oli hauskaa kun tuo toinen taas ei. Suurin osa pelitestaajista menee tähän kategoriaan ja sinun tehtävänäsi on kaivaa ne pienet tiedonjyvät ulos hänestä.
  • Pelisuunnittelija-testaaja on arvokas tapaus. Jos saat ensimmäisten testien jälkeen oman proton muiden suunnittelijoiden kanssa pelattavaksi on sinulla pullat hyvin uunissa. Pelisuunnittelijat ajattelevat mielestäni pelejä eri tavalla kuin ihan ok -testaajat. Heidän on helpompi ymmärtää mekaniikkojen ja pelaamisen flow, koska he ovat itsekin samoja asioita miettineet. Pelisuunnittelija-testaaja on se, joka ehdottaa muutoksia mekaniikkoihin ja pelaamiseen helposti. Voisit tehdä tämän toisella tavalla, oletko miettinyt tätä? on jotain, mitä voit heidän suustaan kuulla. Pelkkä keskustelu pelistäsi toisen suunnittelijan kanssa auttaa sinua eteenpäin, muista vain auttaa kaveria mäessä, kun hän kysyy pelaisitko hänen peliään.
  • Kehittäjä-testaajat ovat sitä parasta A-ryhmää sinun pelillesi. He hyväksyvät pelisi sinun pelinäsi ja visionasi. He uskovat peliin ja haluavat tehdä siitä paremman. Kehittäjä jaksaa pelata peliä useampaan otteeseen ja haluaa tehdä muutoksia, jotka auttavat peliä kokonaisuudessa. Kehittäjällä on yleensä kokemusta peliteollisuudesta ja eikä hän lähde enää suinpäin ehdottelemaan ideoitaan. Visio on sinun, kehittäjä vain hioo sitä paremmaksi.

Missä ja milloin pelitestataan?

Kun itse aloittelin pelisuunnittelua, tuotin protoja parhaimmillaan yhden viikossa ja vein heti kun pystyin uuden proton peli-iltaan testattavaksi. Pelillä ei ollut niin suuresti merkitystä, kunhan sai vain ideat pöytään. Pelikerhossani Kärmeksessä jaksettiin katsoa tätä todella pitkään (kiitos kaikille siellä). Elämä oli silloin suoraviivaisempaa.

Nykyään lähipelipiirissä monella on lapsia ja muuta elämää, joten peli-illat on enemmän pyhitetty julkaistuja pelejä varten. Ymmärrän sen täysin, koska pelisuunnittelijana sinun pitää koko ajan pelata uusia pelejä pysyäksesi mukana. Jos ei ole mahdollisuuksia kuin yhteen peli-iltaan viikossa, niin pelitestaus on aika vähäistä.

Paikalliset pelikerhot ovat kuitenkin paras paikka saada proto pöydälle. Lupaa kunniaa ja kaikkea muuta mitä voit järkevästi peliporukallesi toimittaa. Pelikerhoista voi vielä löytyä muita suunnittelijoita, jolloin molempien on helpompi pyhittää aikaa protoille. Tosin jos mukana on muitakin pelisuunnittelijoita, kannattaa pitää erillinen protopäivä.

Asuessani Oulussa sain tämän jotenkuten toimimaan. Parin viikon välein kokoonnuimme ja pelasimme ainoastaan protoja. Kaikki tiesivät, että samat rikkinäiset ja keskeneräiset pelit ilmestyvät pöydälle, mutta viikkojen ja kuukausien jälkeen nämä rikkonaiset pelit paranivat ja kehittyivät ihan kelpo peleiksi. Itsellä on siis hyvä kokemus säännöllisistä protopäivistä suunnittelijoiden kesken.

Yksi varteenotettava paikka peluuttaa omia protoja on lautapelitapahtumat. Tuttujen ja tuntemattomien hihoista nykiminen ja pelaamaan saattaminen coneissa on ihan varteenotettava taktiikka. Massan keskeltä saatat löytää kehittäjän itsellesi.

Mitä minä haen pelitestauksesta?

Se riippuu pelin tilasta. Jos peli on vasta hyvin alkuvaiheessa, etsin vain sitä potentiaalia. Suuria kysymyksiä tässä alkuvaiheessa ovat: oliko testaaminen hauskaa? Mikä teki pelaamisesta hauskaa? Voiko tämä idea kehittyä peliksi? Harvemmin kuuntelen taiteeseen tai teemaan liittyviä kommentteja alkuvaiheessa, mutta mekaniikat kiinnostavat. Toimiiko peli odotetusti? Olivatko kaikki mukana pelissä vai katosivatko pelaajat kännyköiden ruutuihin?

Jos peliä on jo hieman pelattu, kysymykseni muuttuvat tarkemmiksi. Kestikö peli sopivan aikaa vai oliko se liian lyhyt tai liian pitkä? Pystyitkö suunnittelemaan ja toteuttamaan sen mitä halusit? Oliko toiminnot tasapainoisia ja tehtiinkö niitä tasapuolisesti? Tässä vaiheessa olen lisännyt teemallisia elementtejä peliin ja niistä keskustelu auttaa myös.

On erittäin hyvä tapa tuoda peliin teemaan sidottuja asioita. Tarvitset mekaniikan ytimen, joka ei välttämättä ole täysin teemallinen, mutta tämän jälkeen muut toiminnot pitäisi pystyä selittämään teeman kautta. Tämä auttaa pelaajia pääsemään mukaan peliin nopeammin ja he suhtautuvat peliin myös suopeammin, jos he pystyvät muodostamaan koherentin kuvan toiminnoista teeman kautta.

Loppuvaiheessa pelitestausta hion enää tasapainoa. Kysymykset edellisten lisäksi voivat olla: onko ensimmäistä kertaa pelaavilla yhtä hyvä mahdollisuus voittaa kuin kokeneella? Tarvitseeko olla? Onko pelissä tarpeeksi suunnitelmallisuutta? Vaikein kysymys taitaa kuitenkin itselle olla, onko tämä peli jo valmis?

Huolellinen kirjanpito

Pelitestauksen kaikissa vaiheissa kirjaan vähintään seuraavat tiedot pelistä ylös

  • päivämäärä
  • aloitusaika
  • lopetusaika
  • pelaajien nimet
  • kommentit pelaajilta ja toimenpiteet seuraavaan versioon
  • loppupisteet, mahdollisimman tarkasti mistä kukin sai pisteitä
  • valokuvat jokaisen pelaajan pöydästä
  • loppuvaiheessa pelitestausta kirjaan myös tehdyt toiminnot ylös

Pelitestaajat ovat hyvin tärkeä lenkki polulla julkaisuun. Pelitestaus onkin tiimityötä parhaimmillaan. Sen takia pyydänkin kaikkia kokeilemaan ennakkoluulottomasti sitä kaverin protoa ja sanomaan totuudenmukaisen mielipiteen siitä. Näin kaikki voittavat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *