Kategoriat
Peliarvostelut

Minun ensimmäinen pelini

HABAn Minun ensimmäinen pelini -sarja sisältää ensipelien klassikoita. Koska pikkupelaajille peli on leikkiä, arvioimme sarjan pelejä sekä peleinä että leluina.

Ensipelit, eli pelit aivan pienimmille pelaajanaluille, ovat oma vaikea kategoriansa. Tulevan lautapelaajan kouliminen alkaa perusteista ja tärkeäksi nousevat sellaiset perusasiat kuten oman vuoron odottaminen ja pelisääntöjen noudattaminen. Eikä yhtään haittaa, vaikka osilla voisi myös leikkiä, koska itse pelaaminen ei aina taaperoa innosta.

Keltainen laatikko ja HABAn punainen logo ovat olleet ensipelien kohdalla laadun tae jo pitkään. “Minun ensimmäinen pelini” -sarja on laajentunut jo kymmeniin peleihin, jotka ovat tarjonneet monenlaisia tapoja koukuttaa perheen pienimmät. Tärkeänä osa-alueena pelit pyrkivät yleensä myös opettamaan jotain, tavallisimmin värejä, lukuja tai teemaan sopivaa sanastoa.

Alla löydät lyhyet arviot eri “Minun ensimmäinen pelini” -sarjan peleistä. Jutun julkaisuhetkellä suurin osa nimikkeistä pitäisi olla hankittavissa jotakin kautta. Eri pelien saatavuus voi kuitenkin vaihdella ajan saatossa suuresti.

Sisällysluettelo

Minun ensimmäinen pelini: Työmaa

Työmaa-pelin kansi

Lyhyesti: Yhteistyöpeli, jossa rekka-autoista kiinnostunut lapsi pääsee rakentamaan taloa ja harjoittelemaan värien ja muotojen tunnistamista.

Toimivuus pelinä: Kohtalainen

Toimivuus leluna: Erinomainen

Suunnittelija: Christiane Hüpper

Pelaajat rakentavat pelin edetessä taloa isoista puupalikoista. Tämä tehdään yhteistyöllä nostamalla laattakasasta vuorotellen sopivia laattoja. Kun pelaajat saavat nostettua kaksi harmaata laattaa, lisätään työmaalle harmaa perustuspalanen. Sen jälkeen nostellaan laattoja, kunnes saadaan kaksi oranssia laattaa, jolloin lisätään oranssi palanen. Tätä jatketaan, kunnes kaikki palaset ovat paikoillaan.

Työmaassa on hyvin vähän peliä mukana. Valintoja ei pääse tekemään, sillä palaset pinotaan aina samassa järjestyksessä. Onkin lähinnä tuurista kiinni, milloin värilaatat sattuvat pinosta löytymään. Toisaalta vääristä nostoista ei sakoteta, eikä peliä voi hävitä, niin eipä nostoilla ole niin väliä. Mukana on eteville pelaajille lisäys, jossa laattojen sekaan laitetaan lintuja, jotka eivät vain tee mitään.

Peli kyllä opettaa värejä ja muotoja kivalla tavalla, mutta laattojen graafinen toteutus hankaloittaa oppimista. Esimerkiksi punaisen laatan keskellä on vihreä sammakko, vihreän laatan keskellä taas oranssi kettu. Tämä sekoittaa turhaan värien opettamista – olisin mieluummin nähnyt laatoissa selkeästi kyseisen värin mukaisia eläimiä tai esineitä.

Lelumaisuus on pelissä huipussaan, sillä jokainen pelaaja saa viedä puupalikan työmaalle lelukuorma-autolla. Auto on laadukkaan jämäkkä ja sillä pääsee leikkimään jo pelin aikana. Lapsitestaajat leikkivät mielellään autolla ja palikoilla myös pelin jälkeen.

Työmaa-peli käynnissä ja komponentit esillä.
Työmaassa talo rakennetaan vähitellen. Nyt perustukset ja seinät ovat jo paikoillaan. Kuva: Sampsa Ritvanen

Minun ensimmäinen pelini: Pörriäinen

Pörriäisen kansi

Lyhyesti: Muistipeliin nojaava yhteistyöpeli, jossa Mette Mehiläinen kerää mettä ja pelaajat opettelevat värejä.

Toimivuus pelinä: Hyvä

Toimivuus leluna: Kohtalainen

Suunnittelija: Tim Rogasch

Vuorollaan pelaajat heittävät noppaa, joka kertoo nostettavan kukan värin. Helpoimmassa versiossa kukat ovat heti esillä, vaikeammassa ne ovat nurinpäin, jolloin mukana on muistielementti. Oikean kukan löytyessä se muutetaan medeksi ja kun kuusi mettä on kerätty, pelaajat voittavat.

Nopassa on myös kuihtuvan kukan symboli. Tällöin yksi pelissä olevista kukista poistetaan pelistä. Jos pelistä kuihtuu kukkia niin monta, että mesien kerääminen ei enää onnistu, pelaajat häviävät.

Pelin koukku on pelilaatikkoon rakennettava mehiläispesä. Pesän yläosassa on reikä, johon kukkalaatta syötetään ja laatta tulee ulos alareiästä vastakkainen eli mesipuoli ylöspäin. Laatan kääntäminen on siis koko hökötyksen ainoa funktio. Lapsista se on kuitenkin jännää, joten pisteet siitä.

Muuten peli on perinteistä muistipeliä. Värien tunnistaminen on muuten hyvä lisä, mutta mukana on yksi kuvitusmoka – sininen kukka on erehdyttävästi valkoisen näköinen ja menee helposti myös aikuisella sekaisin. Jos tämän ei anna haitata, niin peli tarjoaa kelpo johdatuksen yhteistyöpelien maailmaan.

Pörriäisen laatikosta rakennettava mehiläispesä on melkoinen ilmestys. Kuva: Sampsa Ritvanen

Minun ensimmäinen pelini: Maatila

Maatila-pelin kansi

Lyhyesti: Laskemispeli, jossa yritetään syöttää eläinlapsille apiloita

Toimivuus pelinä: Kohtalainen

Toimivuus leluna: Tyydyttävä

Suunnittelija: Markus Nikisch, Imke Storch

Pelin alussa kullakin pelaajalla on kolme apilanlehteä, joista on tarkoitus päästä eroon. Pelaaja saa antaa apilanlehden eläimelle, kun polulla liikkuva maanviljelijä pysähtyy apilanlehtiruutuun tai nopasta tulee apilan kuva.

Apilan lisäksi nopasta voi tulla jonkin eläimen kuva. Samoja eläimiä on pelilaudan keskellä eläinlaatoilla. Maanviljelijä liikkuu nopanheittojen mukaan siten, että pelaaja laskee, kuinka monta nopan näyttämää eläintä on eläinlaatoilla näkyvissä – tämä on liikkeen määrä. Kun pelaaja sitten onnistuneesti antaa apilanlehden eläimelle, hän kääntää yhden laatan ympäri ja eläinten lukumäärä keskellä muuttuu.

Pelivuoroon sisältyy paljon laskemista, kun ensin lasketaan eläimiä, sitten maanviljelijän askeleita. Laskemisen vaikeusastetta voi säätää (määrät 1–5 tai 1–10), mutta siitä huolimatta lapsipelaaja saattaa tarvita paljonkin apua ja ohjausta vuoronsa suorittamiseen varsinkin lähellä kahden vuoden ikää. Kaikki toiminnot eivät myöskään ole kovin loogisia: anna apila possulle ja possu muuttuukin kahdeksi hevoseksi.

Pelilauta kootaan palapelinpaloista, mikä on näppärä ratkaisu, sillä se estää pelilaudan napsahtamisen poikki pois laittaessa. Se on monesti riskinä taiteltavien pelilautojen kanssa. Muutenkin pelin komponentit ovat pieniin käsiin sopivia – isokokoisia puisia tai tukevia pahvisia. Pelilaudan kuvituksessa on hauskoja pieniä yksityiskohtia, mikä on huomioitu myös ohjekirjassa: siellä on listattuna mitä kaikkea pelilaudalta voi halutessaan etsiä. Näitä pystyy pienemmänkin kanssa hyvin tekemään, jos laskeminen tuntuu vielä vaikealta.

Maatila-pelin pelilauta
Maatilassa pelaajat pääsevät laskemaan oikein urakalla. Kuva: Mirva Jääskeläinen

Minun ensimmäinen pelini: Hedelmätarha

Minun ensimmäinen pelini: Hedelmätarhan kansi

Lyhyesti: Klassisen yhteistyöpelin juniori-versio, jossa kerätään hedelmiä, opitaan värejä ja varotaan ahnasta korppia.

Toimivuus pelinä: Tyydyttävä

Toimivuus leluna: Erinomainen

Suunnittelija: Anneliese Farkaschovsky

”Minun ensimmäinen pelini” -sarjan yksi tunnetuin peli on juuri Hedelmätarha. Inka Plit on kirjoittanut pelistä tyhjentävän arvostelun, joka kannattaa lukaista. Lelukerroin pelissä on erityisen toimiva, sillä puiset hedelmät sopivat monenlaisiin keittiö- tai ruokailuleikkeihin.

Minun ensimmäinen pelini: Palokunta

Palokunta-pelin kansi

Lyhyesti: Palomiesteemainen yhteistyöpeli, jossa muistipelin kautta sammutellaan paloja ja opitaan palokunnalle tyypillistä sanastoa.

Toimivuus pelinä: Erinomainen

Toimivuus leluna: Erinomainen

Suunnittelija: Annemarie Hölscher

Tässä pelissä päästään toimimaan palomies Maxin apuna sammuttamassa paloja. Vuorollaan pelaaja tarkastaa palopaikan – onko sammutusvälineenä vesisanko, vaahtosammutin vai letku. Pelaajan on sen jälkeen nostettava kuudesta laatasta kyseistä sammutusvälinettä kuvaava laatta.

Oikean laatan löytäessään pelaaja sammuttaa palon eli kääntää palopaikkalaatan ympäri palamattomalle puolelle ja Max siirtyy seuraavaan kohteeseen. Tätä jatketaan, kunnes kaikki palot on sammutettu.

Palokunnassa hauskinta lapselle on leikkimielinen palojen sammuttaminen. Sammutusvälineistä puinen vaahtosammutin ja vesisanko menettelevät, mutta paras kaikista on vesiletku. Sen toinen pää kiinnitetään pelilaatikossa olevaan reikään (palopostiin tai paloautoon) ja toinen pää Maxin suuttimeen. Pelilaatikko on myös kuvitettu paloaseman näköiseksi, joten se, yhdessä muiden pelivälineiden kanssa, sopii hyvin myös leikkitarkoitukseen. Palopelastajista innostuneelle pikkulapselle peli on melko täydellinen hankinta.

Yhteistyöpelinäkin Palokunta toimii. Pelissä ei voi hävitä, mutta nostettavien laattojen mukana on myös liekkilaattoja, jotka nostaessaan pelaajan on käännettävä yksi sammutetuista laatoista jälleen palamaan. Ihan umpimähkää ei siis kannata pelata ja muistista on hieman hyötyä. Toki kuuden laatan muistamisessa ei enää muistipelejä pelaavalle kolmevuotiaalle ole suurta haastetta.

Pieni huomio pöydällä lautapelejä pelaaville. Palokunta toimii parhaiten maassa pelattuna, sillä paikkalaatat asetetaan laatikon ympärille. Pöydällä laatoille yltäminen ja niiden näkeminen on hankalaa.

Palokunta-pelin palomies vesiletkuineen.
Palokunta-pelissä pääsee käyttämään muun muassa vesiletkua. Kuva: Sampsa Ritvanen

Minun ensimmäinen pelini: Nyt nukkumaan

Nyt nukkumaan -pelin kansi

Lyhyesti: Yhteistyöpeli, jossa yritetään saada eläinlapset nukkumaan ja samalla käydään läpi iltarutiineja.

Toimivuus pelinä: Tyydyttävä

Toimivuus leluna: Hyvä

Suunnittelija: Kristin Dittmann

Karhu, kissa ja pupu pitäisi saada yöpuulle ja omiin sänkyihin. Tätä varten pelaajat nostavat pinosta laattoja yksi kerrallaan. Jos laatasta tulee jonkun eläimen sänky, tyyny, peitto tai unilelu, tavara viedään sen eläimen luokse. Jos pelaajat saavat kaikki  esineet kerättyä, eläin peitellään sänkyyn. Tavoitteena on peitellä kaikki eläimet.

Jos laatasta paljastuu potta, hammasharja, nokkamuki tai satukirja, eläimellä oli vielä iltatouhuja tekemättä. Tämä laatta siirretään sivummalle. Mikäli pelaajat keräävät kaikki kahdeksan häiriölaattaa peli hävitään.

Nyt nukkumaan -pelin pelillinen anti on melko ohut. Laatta nostetaan ja joko siirretään sivummalle tai kyseinen esine viedään eläimelle. Mitään järkeviä päätöksiä ei ole tarjolla. Testipelaajia asia ei liiemmin haitannut, mutta aikuiselle peli on aika puuduttava.

Peli on myös tällaiseksi ensipeliksi yllättävän haastava. Useamman pelin jälkeen olemme voittaneet noin joka neljännen pelin. Aika usein pelit loppuvatkin “fifty-fifty”-tilanteeseen eli jäljellä on enää kaksi laattaa, joista toisen nostamalla peli hävitään, toisella voitetaan. Yhteistyöpeliksi draaman kaari on näin toki mainio.

Peli sopii parhaiten parivuotiaalle, jonka unirutiineissa on vielä harjoiteltavaa. Pelatessa voi samalla rutiineja vähän kertailla ja lapsi niitä prosessoida. Myös leikkiminen itse osilla on ihan mukavaa. Karhu, kissa ja pupu ovat kovia puuosia, jotka saa näppärästi peiteltyä sänkyihinsä.

Nyt nukkumaan -pelin osia
Nyt nukkumaan -pelissä nalle on jo valmis, mutta pupulla ja kissalla on iltatouhut vielä kesken. Kuva: Sampsa Ritvanen

Minun ensimmäinen pelini: Kalastus

Kalastus-pelin kansi

Lyhyesti: Ensimmäinen näppäryyspeli, jossa kalastellaan erivärisiä kaloja ja opetellaan samalla värejä.

Toimivuus pelinä: Hyvä

Toimivuus leluna: Erinomainen

Suunnittelija: Kristin Mückel

Pelaajien tehtävänä on kalastaa magneettipäisellä ongella nopan väriä vastaava kala. Jos tässä onnistuu, saa kerätä lautaansa samanvärisen esineen. Kaikki eriväriset esineet ensimmäisenä kerännyt voittaa pelin.

Kalastus-peli on henkilökohtainen suosikkini tämän sarjan peleistä. Valintoja pelissä ei kyllä pääse tekemään, mutta ensimmäisenä näppäryyspelinä se puolustaa paikkaansa. Kalastaminen ei ole kaksivuotiaalle liian haastavaa, mutta aivan miten sattuu ei voi onkia, muuten nappaa vääriä kaloja. Aikuiselle kalastus on auttamattoman helppoa, mutta käytännössä noppa se lopulta ratkaisee, kuka pelaajista voittaa.

Pelin osista huokuu laatu. Kalojen väritys on selkeä (onpa mukana myös hohtava jokerikala), kalan ja ongen kiinnittyessä kuuluu tyydyttävä “KLIK”-ääni ja magneetit pitävät puiset kalat napakasti kiinni ongessa. Myös esineet eli pelin pisteet napsautetaan kiinni pelaajan omaan kehikkoon, mikä tukee pelin fyysistä ulottuvuutta.

Meillä molemmat lapset ovat jaksaneet onkia ihan omaksi ilokseen, vaikka itse peli ei enää kiinnostaisi. Hieno peli, jota voin suositella melkein kaikille kaksivuotiaille.

Kalastus-pelin kalansaalista laatikosta.
Kalastus-pelissä mato-onkeen tarttui tällä kertaa meritähti. Kuva: Sampsa Ritvanen

Minun ensimmäinen pelini: Nälkäinen nalle

Nälkäinen nalle -pelin kansi

Lyhyesti: Näppäryyttä vaativa ensipeli, jossa nallea syöttämällä käydään läpi ruokia ja ruokailua.

Toimivuus pelinä: Kohtalainen

Toimivuus leluna: Tyydyttävä

Suunnittelija: Eljan Reeden

Karhunpoika harjoittelee syömistä ja silloin rapatessa roiskuu. Pelaajat auttavat nallea ja yhteisvoimin syöttävät nallelle tiettyjä ruokia käyttäen apuna kartonkilusikkaa. Lopuksi verrataan, kumpaan meni enemmän ruokaa – ruokalapulle vai nallen vatsaan. Mukana on myös arvaus- ja muistipelikin, jotka ovat nimensä veroisia turhia täytepelejä.

Nallen syöttäminen on yllättävän haastavaa puuhaa, enkä usko, että kovin moni kaksivuotias onnistuu tehtävässä. Toisaalta peliä on mukana vähänlaisesti, joten on siinä mielessä aika sama, syöttääkö nallea käsin vai lusikalla.

Itse nallen kokoaminenkin on sen verran hankalaa, että kaksivuotias ei selviä hommasta yksin, joten itsenäinen leikkiminen on sekin vähänlaista. Eivätkä kartonkiosat, vaikka paksuja ovatkin, kovaa leikkiä kestä. Meillä nalle on jo kursittu kasaan teipillä.

Parhaiten Nälkäinen nalle sopii niille lapsille, joilla on ruokailun kanssa haasteita tai joita ruoat sekä syöttäminen erityisesti kiinnostavat. Pelillisiä ansioita on niukasti.

Nälkäisen nallen ruokkimista pahvilusikalla.
Nälkäinen nalle ei ole nirso, hälle kelpaavat niin herneet, porkkanat kuin mansikatkin. Kuva: Sampsa Ritvanen

Minun ensimmäinen pelini: Aistit

Aistit-pelin kansi

Lyhyesti: Tunnustelupeli, jossa yritetään selvittää, mitä lammas on syönyt

Toimivuus pelinä: Tyydyttävä

Toimivuus leluna: Hyvä

Suunnittelija: Jutta Neundorfer

Pelissä on kaksi eri pelitapaa, mutta molempien ytimenä on, että pehmoisen lampaan sisään on laitettu yksi puisista elintarvikkeista, joka sitten pitää tunnistaa. Helpommassa vaihtoehdossa pelaaja näkee vaihtoehdot pöydällä, jolloin hän voi valita niistä miltä lampaan sisällä oleva ruoka-aine tuntuu. Vaikeammassa vaihtoehdossa lampaan tunnustelun jälkeen pitää etsiä vielä sama ruoka tunnustelemalla kankaisesta pussista. Oikeista arvauksista saa palkinnoksi apilan, ja pelin voittaa eniten neliapiloita kerännyt pelaaja.

Pelin komponentit ovat herkulliset. Suklaata tai vaikkapa nakkia syövä lammas on hauska juttu ja siksipä itse peli meinaa jäädä taka-alalle. Vanhempi–lapsi-pelissä haasteena on myös, että aikuiselle lampaan sisällä olevan kurkun tunnistaminen on aika itsestään selvää, joten aikuisella on selkeä etulyöntiasema pelissä, jossa tuurielementtiä ei ole lainkaan.

Tunnusteluleikki toimii kyllä hyvin, vaikka apiloita ei keräisikään tai sääntöjä soveltaisi reilusti. Valkoinen pehmolammas on konepestävä, joten jos siihen jotain likaa tarttuisi, se olisi helposti putsattavissa.

Aistit-pelin komponentteja ja itse pehmolammas.
Mitä lammas nyt on syönyt? Sitä arvuutellaan Aistit-pelissä. Kuva: Mirva Jääskeläinen
close

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.