Brass: Birmingham

Martin Wallacen Brass on yksi aivan parhaista raskaista talouspeleistä. Se julkaistiin jo vuonna 2007 ja alkuperäisen laitoksen saatavuuden kanssa on ollut ongelmia. Muutamista aiemmista menestyksekkäistä Kickstarter-kampanjoista tuttu Roxley Games tarttui Gavan Brownin johdolla ongelmaan tavoitteenaan tuoda Brass uudelleen saataville ja lisäksi hioa timanttisesta pelistä vieläkin säihkyvämpi.

Joukkorahoituskampanja oli huima menestys: Brassin uusi tuleminen keräsi keväällä 2017 kaikkiaan 1,7 miljoonaa Kanadan dollaria (noin miljoona euroa!) yhteensä yli 13 000 peliharrastajalta ympäri maailman. Mikä parasta, upeasti uusitun Brass: Lancashiren lisäksi kampanjaan kuului kokonaan uusi Brassin perusmekaniikkaa hyödyntävä peli, Brass: Birmingham.

Nyt, reilu vuosi myöhemmin – puoli vuotta alkuperäisestä aikataulusta myöhässä – käsissämme on huiman hieno pelipari, jossa huippuunsa viritetty pelimoottori kohtaa ilmiömäisen viimeistelytason.

Ehjää ei kannata korjata

Brass: Lancashire on pitkälti sama peli kuin alkuperäinen Brass. Uusitun ulkoasun lisäksi mukana on pieniä sääntöjen yksityiskohtien viilauksia, kaikkiaan paremmin kirjoitettu sääntökirja sekä joitakin tasapainotuksia laattojen hintoihin ja pistearvoihin. Kaksinpeli on lisätty virallisesti mukaan netissä kiertäneen variantin lisäksi.

Tässä arviossa keskityn pääosin siihen, miten Brass: Birmingham eroaa veljestään ja mitä muutokset tekevät pelikokemukselle. En myöskään uhraa tässä ajatuksia Age of Industrylle, sillä vaikka Brass: Birminghamissa on joitakin vaikutteita siitäkin, Age of Industry on kuitenkin selkeämmin erilainen, vähän kevyempi peli.

Peruslähtökohta Brass: Birminghamissa on sama kuin Brass: Lancashiressa. Pelissä rakennetaan teollistuvaa Englantia noin vuodesta 1770 vuoteen 1870. Nimensä mukaisesti peliä pelataan Birminghamin ympäristössä. Kartan pohjoisreuna on suunnilleen siinä, missä on Brass: Lancashiren eteläreuna, etelässä kartta rajoittuu Oxfordiin ja Glouchesteriin.

Peli jakautuu kahteen vaiheeseen: kanaaleihin ja rautateihin, ja kummankin vaiheen lopuksi lasketaan pisteet. Kanaalivaiheen päättyessä kanaalit ja perustason rakennukset siivotaan laudalta, ja rautatievaihe alkaa.

Muutamia tärkeitä eroavaisuuksia

Brassia aiemmin pelanneiden on helppo omaksua Birminghaminkin säännöt. Vaikka kokemusta alalta ei olisikaan, pelin monimutkaisuuteen nähden sääntökirja on erinomaisen selkeä. Uusien pelaajien on silti syytä varautua siihen, että ihan vain laatikko avaamalla pelaamisen alkuun ei heti päästä.

Pelaajille jaetaan paikkakuntaan tai teollisuusalaan liittyviä kortteja, joita pelaamalla he tekevät vuorollaan kaksi toimintoa: teollisuuslaattojen tai kulkureittien rakentelua, tavaran myyntiä, lainanottoa, heikompien laattojen poisheittoa. Muiden toimintojen kanssa on samantekevää, mitä kortteja käyttää, mutta teolllisuuslaatan rakentaminen vaatii joko oikean paikkakunta- tai teollisuusalakortin. Birminghamissa uutena toimintona oleva jokerikorttien nosto korvaa Brassissa olleen mahdollisuuden tehdä yksi haluamansa rakennus heittämällä kaksi mitä tahansa korttia pois.

Brassin kriittinen pisteidensaantimekaniikka liittyy teollisuuslaattojen kääntämiseen. Tuotantolaitokset kääntyvät, kun niiden tuotteet on käytetty loppuun, kun taas tehtaat kääntyvät, kun niiden tuotteet myydään. Kääntyminen aiheuttaa nousun kierroksen lopussa annettaviin tuloihin ja toisaalta voittopisteitä kanaali- ja rautatiepisteytykseen.

Kun alkuperäisessä Brassissa tuotteet myytiin satamiin tai satamien kautta “kaukaisille markkinoille”, joihin liittyvä epävarmuus toi peliin pienen tuuri- tai riskienhallintaelementin, myyntipaikat ovat nyt laudan reunoilla olevissa kauppapaikkalaatoissa. Näiden arpominen eri paikkoihin pelin alussa tekee kustakin pelikerrasta hieman erilaisen, sillä käytännössä pelaajat haluavat tehokkaat yhteydet arvokkaampiin kauppapaikkoihin kuin heikompiin.

Birminghamin suurimmat muutokset Brassiin liittyvät saatavilla oleviin teollisuuslaattoihin. Brassista tutut satamat ja laivat ovat poissa (peli tapahtuu sisämaassa), mutta tilalla on puuvillatehtaiden lisäksi kaksi muuta tehdastyyppiä: savenvalamot ja tarkemmin nimeämättömät “laatikkotehtaat”.

Nämä poikkeavat toisistaan oleellisesti vain siten, että niillä on erilaisia hintoja ja pistearvoja. Hyvän pelistrategian voi rakentaa minkä tahansa tuotetyypin ympärille. Rautavalimoiden ja hiilikaivosten lisäksi on kolmantena tuotantolaitostyyppinä mukana panimot.

Juodaan olutta

Nyt aletaan päästä Brass: Birminghamin kovaan ytimeen, sillä oluen tuotanto on se, joka tekee Birminghamista oleellisesti erilaisen pelin – omasta mielestäni vielä paremman kuin alkuperäinen Brass on. Olut vaikuttaa moneen asiaan laudalla: sitä tarvitaan myyntitoiminnossa ja radanrakennuksessa.

Alkuperäisessä Brassissa eräs usein hyvä taktinen liike on ottaa kanaalivaiheen lopussa isot lainat ja päästä näin ensimmäiseksi pelaajaksi rautatievaiheen alkuun, ja rakentaa sitten heti neljä hyvää (joskin kallista) raidelinkkiä. Birminghamissakin tämä teoriassa onnistuu, mutta hiilen saatavuuden lisäksi pitää pitää huoli oluen saatavuudesta. Toisen raidelinkin rakentaminen samalla toiminnolla vaatii jostain päin lautaa olemassaolevien yhteyksien päästä olutta. Koska olutta tarvitaan yleensä myös jokaisen myyntitoiminnon tekemiseen, voivat panimot kanaalivaiheen päätyttyä olla aika tyhjillään.

Myynnin yhteydessä on mahdollisuus saada pieni bonus, jos omien (tai vastapelaajien) panimoiden sijasta käyttääkin teollisuuslaatan kääntöön kauppapaikkalaatan ilmaisen oluen. Näillä bonuksilla voi saada vähän rahaa, tuloja, pisteitä tai kehitystä, mutta merkittävintä on laskea, riittävätkö nämäkään oluet kaikkien teollisuuslaattojen kääntämiseen kerralla.

Ajoitus on siis tärkeä, ja tekemistä riittää. Useampi kuin yksi myynti yhdellä toiminnolla on sääntöjen mukaan sallittu, mutta vain yhden tehtaan kääntäminen yhdellä myyntivuorolla on Brass: Birminghamissa vanhaa Brassia houkuttelevampaa.

Entistä kiivaampaa kilpailua

Tuntuu, että juuri myyntitoiminnon uudistaminen tuo laudalle aiempaa enemmän interaktiota. Monta käännettyä tehdasta tuo suurimmat voittopisteet, mutta ison myynnin onnistuminen riippuu paljon myös kanssapelaajista. Tämä koskee myös rakennustoimintoja. Koska kaikki pelaajat voivat tai joutuvat tietyin ehdoin hyödyntämään muiden pelaajien luomia resursseja tai yhteyksiä, Brass: Birmingham on jatkuvaa tasapainoilua sen suhteen, miten omasta pelisuunnitelmasta saa parhaan lopputuloksen irti.

Brass: Birminghamissa menestyminen vaatii siis paitsi pitkäjänteistä suunnittelua myös taktista reagointia ja toisten pelaajien pelin lukemista. Vuorojärjestyksellä on tärkeä rooli ja siihen vaikuttaminen on tärkeää. Mitä vähemmän rahaa vuorollaan käyttää, sitä edemmäs vuorojärjestyksessä seuraavalla kierroksella pääsee.

Analyysihalvaukseen taipuvaisten pelaajien mukanaolo saattaa pidentää peliä aika paljonkin, sillä vaikka omaa peliään voi (ja pitää!) suunnitella mielellään monta vuoroa etukäteen, lopullisen tilanteen laudalla näkee vasta oman vuoronsa aluksi. “Enpä myykään mitään, kun edellinen pelaaja vei kaiken oluen laudalta, enkä rakennakaan uutta hiiilikaivosta, kun naapuri juuri täytti kysyntätaulun.” Alussa saatu korttikäsi antaa tiettyjä suuntaviivoja sille, mihin suuntaan peliään voi lähteä kehittämään, mutta joka tapauksessa lähes aina on mahdollista toimia useammalla kuin yhdellä järkevällä – tai typerällä – tavalla. Korttituurin puutteeseen ei Brass kaadu. Siihen, miten korttinsa tuhlaa, se voi kaatuakin!

Viimeistely viimeisen päälle

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä maininnan arvoisena asiana Brassin uudesta tulemisesta on mainittava Damien Mammolitin ja kumppaneiden graafinen suunnittelu ja kuvitus. Brass: Birmingham ja Brass: Lancashire ovat uskomattoman kauniita pelejä. Suoraan sanottuna tällaista grafiikan tasoa en ole ikinä nähnyt missään muissa lautapeleissä.

Tummasävyinen temaattinen kuvitus on johdonmukainen läpi kaksipuolisten pelilautojen, pelaaja-alustojen, teollisuuslaattojen ja korttipakkojen aina sääntökirjoihin asti. Lauta on iso ja selkeä, symboleita on paljon, mutta ne kaikki istuvat loogisesti ja vaivatta Mammolitin pikkutarkan yksityiskohtia pullollaan olevan työn lomaan.

Deluxe-laitoksissa pelien pahviset rahat on korvattu Iron Clays -pelimerkeillä, jotka ovat paitsi miellyttävät käsitellä myös silmiähivelevän hienot. Suuri osa pelin viivytyksistä alkuperäiseen ilmestymisaikatauluun johtui nimenomaan siitä, että Roxley Games ei halunnut ottaa riskejä tai tehdä kompromissejä komponenttien laadun suhteen. Valmiita pelejä hypisteltyään pelaajan on helppo antaa nämä myöhästelyt anteeksi. Nämä pelit kestävät aikaa ja katselua. Wau!

Brass on kuulunut pitkään lempipeleihini ja jo pelkkä uusi painos vanhasta pelistä olisi saanut kukkaronnyörini höltymään. Kickstarter-kampanjan ollessa käynnissä en varannut vielä montaa ajatusta Birminghamille, mutta arvelin sen olevan hyvä variantti tutulle pelille ja tilasin sen pakettiin mukaan.

Onneksi tein niin, sillä nyt voin yhtyä peliporukkani mielipiteeseen siitä, että käytännössä kaikki Birminghamiin tulleet sääntömuutokset parantavat jo valmiiksi loistavaa peliä entisestään. Loppuyhteenvetona totean, että Brass: Birmingham tarjoaa elämyksen, josta raskaampien talouspelien ystävän pelikokemus ei juurikaan hienommaksi enää voi muuttua. Hattua päästä – tässä on ehkä kaikkien aikojen paras peli!

Faktat Brass: Birminghamista

Suunnittelijat: Gavan Brown, Martin Wallace, Matt Tolman

Julkaisija: Roxley Games (2018)

Mutkikkuus: Sääntöjä on paljon ja jonkun pelipöydässä on syytä tuntea ne hyvin ennen pelin aloittamista ja opettamista. Brass: Birmingham on lopulta mekaanisesti sangen sulava, mutta pelissä pärjäämiseen tarvittavat päätökset ovat hyvin haastavia ja monimutkaisia.

Onnen vaikutus: Hyvin pieni. Korttikäteensä ei voi vaikuttaa, mutta käytännössä kaiken haluamansa pystyy tavalla tai toisella toteuttamaan, jos osaa.

Vuorovaikutus: Kriittisen korkea. Brass on jatkuvaa tasapainoilua vastapelaajien estämisen ja toisaalta heidän resurssiensa hyödyntämisen välillä. Kaikkea ei ehdi tehdä itse ja useat omat ratkaisut hyödyttävät myös kilpailijaa.

Teema: Teollistumisen vallankumous ja keskinäinen kilpailu siinä toimi hyvin. Pelin kuvitus elävöittää teemaa poikkeuksellisen upeasti.

Uudelleenpelattavuus: Erinomainen. Vaihtoehtoisia menestymisstrategioita on lukuisia.

Kieliriippuvuus: Komponenteissä ei ole paikannimiä kummempaa tekstiä, säännöt ovat saatavilla useilla kielillä.

Pelaajamäärä: 2–4. Peli skaalautuu hyvin kaikille pelaajamäärille, mutta nelinpeli lienee paras.

Kesto: Laatikko lupaa 60–120 minuuttia, mutta kolmisen tuntia tai vähän ylikin on realistinen arvio ainakin tarkemmin analysoivissa porukoissa. Kaksinpelin voi tuntiin pelatakin.