Rails of New England

Vuonna 2011 ilmestynyt Rails of New England herätti mielenkiintoni, mutta jätin sen silloin hankkimatta, koska peli oli silloisiin oloihin turhan hankala kolmen tunnin kestollaan. Hyvä niin, sillä pelin ilmestymisen jälkeen kävi ilmi, että pelin sääntökirja on täysin käyttökelvoton ja pelissä oli kaikenlaista muutakin ongelmaa.

Palasin kuitenkin pelin pariin joitain vuosia myöhemmin, kun sain sen Lautapelaamaan-tapahtuman yhteydessä ketjuvaihdosta tai huutokaupasta edullisesti. Siinä vaiheessa sääntökirjakin oli ehditty kirjoittaa uudestaan huomattavasti ymmärrettävämpään muotoon.

Rails of New England on monin tavoin kiehtova kuvaus Uuden-Englannin rautateiden historiasta. Samalla se havainnollistaa selvästi, miksi hyvä pelinkehitys on tärkeä taitolaji – ja mihin sen puuttuminen johtaa.

Taloudellista kehitystä

Rails of New England kuvaa Uuden-Englannin teollistumista 1800-luvulla. Pelaajat ovat jonkinlaisia sijoittajia, jotka operoivat alueella useita yrityksiä ja rakentavat niiden tueksi rautatieverkostoa.

Pelaajat aloittavat pelin parilla pienellä yrityksellä. Yrityksillä on hinta ja tuotto. Tuotto riippuu kahdesta asiasta: siitä, onko yritys yhdistetty isoille markkinoille rautateillä ja siitä, onko nyt normaalit ajat, lama vai nousukausi. Pahimmillaan yritykset tuottavat tappiota, maukkaimmat tuotot kerää tietysti nousukaudelta isoilta markkinoilta.

Jokaisella kierroksella tarkastetaan ensin taloudellinen tila. Nopanheitto määrää, onko tulossa nousua vai laskua. Nopanheitto perustuu nykyiseen olosuhdekorttiin: joskus lamaa seuraa helpommin nousu ja toisinaan lama jämähtää päälle. Taloudellinen tila määrätään pari kierrosta etukäteen, joten siihen ehtii hieman varautua.

Sen jälkeen tapahtuu satunnaistapahtuma. Näissä on seassa muutama väistämätön tapahtuma, jotka ohjaavat pelin kulkua, muuten luvassa on esimerkiksi sekalaista riesaa, kuten tulvia ja myrskyjä.

Pelaajat saavat myös uusia kortteja. Esiin nostetaan kaksi korttia pelaajaa kohden ja pelaajat saavat kukin valita yhden. Osa korteista on toimintokortteja, suurin osa yrityksiä. Kortin voi pelata välittömästi, tai säästää myöhemmäksi. Pelaaminen maksaa, mutta sillä säästää toiminnon myöhemmin.

Rakenna, perusta ja tienaa

Varsinaisessa toimintovaiheessa pelataan kaksi kierrosta ja pelaajat saavat tehdä kummallakin kierroksella yhden toiminnon. Toiminto voi olla kortin pelaaminen – toimintokortti tekee jotain, firma perustetaan maksamalla sen hinta. Lisäksi on mahdollista nostaa uusia kortteja. On myös mahdollista hankkia tuottoisia postisopimuksia, osavaltioiden tarjoamia etuuksia ja erikoisreittejä, jos pystyy täyttämään niiden vaatimukset.

Radan rakentaminen on kallista, mutta tarpeellista. Rataverkosto on piirretty laudalle valmiiksi hintoineen, eli mitä pidempiä pätkiä rakentaa kerralla, sitä enemmän se maksaa. Samoin omien tönöjen perustaminen on sitä kalliimpaa, mitä useamman haluaa kerralla tehdä. Ajan säästämisestä joutuu maksamaan kalliisti.

Kun pelaajat ovat tehneet toimintonsa, on rahaliikenteen vuoro. Lainojen 20% korot erääntyvät joka kierros. Sen jälkeen tienataan tulot omista yrityksistä ja siirrytään sitten seuraavalle kierrokselle.

Peli kestää korkeintaan 16 kierrosta, mutta voi myös päättyä aikaisemmin, jos pelaajat ovat oikein tehokkaita rakentamaan. Pelin aikana käydään läpi kolme aikakautta, A, B ja C, joista jokaiselle on omat korttipakkansa. Ostettavat firmat kehittyvät pelin edetessä paremmiksi, mutta myös kalliimmiksi. Aikakaudelle B siirrytään, kun pelin alussa rahaa tuottava villabuumi päättyy tai viimeistään kierroksella 6, aikakaudelle C taas siirrytään aina kierroksella 11.

Pelin lopussa vain raha ratkaisee, eli kädessä oleva käteinen, omistettujen firmojen arvo, rakennettujen rautatietönöjen arvo ja mahdolliset lisäbonukset lasketaan yhteen ja eniten rahaa kerännyt vie voiton.

Rakkaudesta Uuteen-Englantiin

Pelin kehittäjät Walter H. Hunt ja Gregory M. Pozerski eivät ole tehneet muita pelejä (Huntilla on krediittejä parista BattleTech-lisäristä). Tämä on miesten ainoa tuotos, joka on tehty syvästä rakkaudesta Uuden-Englannin historiaan. Olen keskustellut suunnittelijat tuntevan Eric Brosiuksen kanssa, jonka mukaan pelin pelaaminen suunnittelijoiden kanssa on ilo, sillä miehet pystyvät kertomaan tarinat jokaikisen pelissä olevan firman taustalta – vaikka niillä ei nimiä olekaan, ne perustuvat pitkälti todellisiin yrityksiin.

No, meillä ei täällä ole Huntia ja Pozerskia pöydässä selittämässä, ja se onkin yksi Rails of New Englandin heikkouksista. Pelilauta on kauniisti kuvitettu, sen on piirtänyt sittemmin omista peleistään paremmin tunnettu Ryan Laukat (esimerkiksi Above & Below), mutta pelin sujuva pelaaminen edellyttää melko vankkaa Uuden-Englannin maantieteen osaamista, jotta osaa sijoittaa kaikki firmat kartalle. Tekstien suttuisuus ei lainkaan helpota navigointia.

Toinen huomattava heikkous on peliin sisältyvä huikea määrä kirjanpitoa. Pelaajilla voi olla alkuvaiheessa peliä kahdeksan yritystä, myöhemmin kymmenen, eli joka kierros tulojen tienaaminen tarkoittaa monen firman läpikäymistä ja tarkastamista, onko kyseinen firma yhteydessä markkinoihin ja mikäs se taloustilanne olikaan. Periaatteessa arvot voi laskea ja merkata laudalle, mutta muistaako niitä aina päivittää, kun joku muuttuu… eli virheitä tuloissa tekee varmasti pelin aikana. Voi kun nämä saisi laskettua automaattisesti, sen verran paljon pelin aikana on ynnäiltävää.

Taloustilanteesta puheen ollen: taloustilanteen muuttuminen on pelin hauskoimpia piirteitä, mutta ei se ihan täysin toimiva juttu ole. On luontevaa, että nykyiset olot vaikuttavat tuleviin, mutta kun asiaa tarkastelee lähemmin, huomaa, että kakkoskierroksen tilanne vaikuttaa kierroksella neljä, kolmoskierroksen tilanne kierroksella viisi, neloskierros kierroksella kuusi ja niin edelleen: tässä menee siis kaksi täysin erillistä sykliä vierekkäin! Joka toinen kierros voi olla nousujohteinen sykli, joka toinen kierros synkkää lamaa. Hupsis. Käytännössä tämä toimii kuitenkin ihan riittävän hyvin.

Kaikkiaan peli huutaa huonoa kehitystyötä. Rio Grande Games ei ole koskaan erityisemmin loistanut omalla tuotannollaan, eikä varsinkaan vuonna 2011. Toki silloin olivat ilmestyneet jo laadultaan ihan toista luokkaa olevat Dominion ja Race for the Galaxy, mutta Dominionilla oli kehittäjinä Dale Yu ja Valerie Putman ja Race for the Galaxy on kokeneen Tom Lehmannin käsialaa ja apuna hääräsi Wei-Hwa Huang. Rails of New England olisi kaivannut kipeästi ulkopuolista kehittäjää, jota ei kuitenkaan apuna ollut.

Hyvä huono peli

Kovin herkästi en siis lähtisi Rails of New Englandia kenellekään suosittelemaan. Minun kokoelmastani se yhä löytyy ja tulee varmasti löytymäänkin – ensinnäkään, kuka tämän minulta pois ostaisi ja toiseksi, jotain siinä määrin kiehtovaa tässä kuitenkin on, että haluan silloin tällöin pelata.

Kysymys on siitä, minkä kokemuksen peli tarjoaa ja Rails of New England tarjoaa sellaisen kokemuksen bisnesten pyörittämisestä, etten ole vielä keksinyt toista peliä, joka tarjoaisi samaa. Tämä ei ole 18xx-pelien tai Winsomen kuutiojunailujen kaltaista osakesijoittamista, vaan yritysportfolion pyörittämistä: uutta on hankittava, vanhasta luovuttava, ja olosuhteita kehitettävä. Taloudellisten olosuhteiden vaihtelu piristää peliä ja pitkä kesto luo peliin vähän pidempää kaarta. Pelin edetessä tunnelma vaihtelee velkakierteestä rahoissa pyörimiseen.

Niinpä Rails of New England saa pysyä kokoelmissani elämyspelinä, joka nostetaan pöytään kerran vuodessa, jolloin sukelletaan Uuden-Englannin talouskasvuun täysin siemauksin – eikä silloin niin haittaa, jos peli on vähän kömpelö pelata. Hauskaa sen parissa silti on.

Faktat Rails of New Englandista

Suunnittelijat: Gregory M. Pozerski, Walter H. Hunt

Julkaisija: Rio Grande Games (2011)

Mutkikkuus: Säännöillä on mittaa parikymmentä sivua ja niissä on monenlaista kiemuraa. Opettelemiskynnys on varsin korkea, mutta kun pelin osaa, se on huomattavasti yksinkertaisempi opettaa muille.

Onnen vaikutus: Osa satunnaistapahtumista lyö ikävästi tiettyjä pelaajia, mutta mitään kovin räikeitä satunnaiselementtejä ei kuitenkaan ole.

Vuorovaikutus: Pelissä on mukana suoria kiusantekokortteja, jotka olen itse siivonnut pakasta pois. Vuorovaikutusta on minun makuuni riittävästi ilmankin.

Teema: Yhteys Uuden-Englannin teolliseen historiaan on sen verran vankka, että aihetta ei noin vain vaihdeta. Taustalla tuntee selvästi perinpohjaisen aiheeseen perehtymisen.

Uudelleenpelattavuus: Harva tätä varmasti puhki pelaa, sen verran vaihtelua pelikertojen välillä on (BGG:n tilastojen perusteella tätä ylipäänsä pelataan enää kovin vähän).

Kieliriippuvuus: Auttava englannin osaaminen on hyödyksi.

Pelaajamäärä: 2–5. Olen pelannut kahdella ja neljällä ja molemmat toimivat, mutta on tämä parempi useammalla pelaajalla.

Pituus: 2–3 tuntia ja etenkin ensimmäisiin peleihin on hyvä varata pidemmältikin aikaa.