Final Girl

Olet viettämässä ystäviesi kanssa aikaa kesäleirillä, jossa on paljon tekemistä. Iloinen päivä muuttui hetkessä helvetiksi, kun alat kuulla kiljuntaa ja huomaat paniikin huumassa ohimennessäsi hahmon, joka essusta päätellen muistuttaa kylillä tuttua hiljaista lihakauppiasta. Nyt saat pitää varasi hyödyntäen kykyjesi lisäksi leirillä näkemiäsi asioita ja varustautumaan. Vene on laiturilla, mutta missä niiden avaimet olikaan?

Nyt päästään kirjoitushetkellä BGG:n suosituimman “vain soolo” -kategorian äärelle. Van Ryder Gamesin Final Girl on jollain tasolla jatkoa Hostage Negotiatorille, jossa neuvotellaan panttivankeja vapaiksi ja yritetään saada kaappari ruotuun. Final Girlissä puolestaan keskitytään kasari- ja ysärifilmin henkiseen slasheriin, jossa ohjataan tyttöä pelastamaan uhreja ja laittamaan kauhua kylväävän antagonistin touhuille piste. Varoitetaan jo tässä, että teema on raaka niin kuvituksen kuin myös kuvailun osalta, eikä välttämättä sovi herkimmille.

Modulaarinen peli

Final Girl on rakennettu useiden tuotteiden ympärille. Välttämätön on “core box”, joka sisältää tarvittavat peruskomponentit. Lisäksi tarvitaan vähintään yksi skenaario, jota kutsutaan tässä arvostelussa filmiboksiksi. Tämä sisältää sitä itse pelattavaa ja on tyylikkäästi pakattu suurin piirtein VHS:n kokoisiin bokseihin, joista toinen kansista toimii pelilautana ja toinen tappajan lautana. Lisäksi filmiboksi sisältää kansissakin esiintyvät kaksi tyttöä pelaajahahmoksi. Kansien käytettävyyttä lisää se, että ne pysyvät kiinni magneettien avulla. Useampaa filmiboksia voidaan hyödyntää samanaikaisesti, kun valitaan kombinaatioita näiden erilaisten moduulien väliltä ja tämä lisää huomattavasti uudelleenpelattavuutta.

Pöytätilaa voidaan tarvita kohtuullisesti, koska pelin mukana tulee paljon erilaisia kortteja ja toimintakortit levitetään ostovaihetta varten. Lisäksi joissakin filmibokseissa tulee omia kortteja, jotka vaativat oman tilansa. Kaikki sisältävät myös negatiivisille vaikutuksille altistavat Terror-kortit sekä pelialueisiin ominaiset Item- ja Event-kortit, jotka tuovat mukavasti erilaisuutta ja uudelleenpelattavuutta.

Kauhuheitot ratkaisevat

Final Girlissä ja Hostage Negatiatorissa yhteistä on noppamekanismi ja nopissa on tasaisesti tyhjää, suoraa sekä osittaista onnistumista. Nopanheitto eli “Horror Roll” muodostaa yhden tärkeimmistä mekaniikoista, mikä on selkeää ja suoraviivaista.

Epäreilussa edeltäjässään tuleekin jo seinä vastaan muiden mekaniikkojen osalta, mutta Final Girlissä pihvinä onkin pelilauta, joka toimii tapahtumien päänäyttämönä. Uhrit ovat ripoteltu ympäri pelialuetta ja pelialueen tietyissä kohdissa on uloskäynnit saattamista varten. Pelastuksien myötä aukeaa tytön omia bonuksia ja kun tietyn verran väkeä on pelastettu, jokin passiivinen kyky tulee voimaan loppupeliksi. Mitä parasta, pelilaudalle on ripoteltu hyödyllisiä esineitä, ne vain tarvitsee käydä poimimassa.

Jotta pelaaja voi liikkua laudalla, dyykata esineitä olinpaikastaan tai torjua murhaajan yllätyshyökkäys, on pelattava vastaavia toimintakortteja. Horror Roll mittaa toiminnan suoriutumista ja siinä tavoitellaan vähintään yhtä tähteä onnistumiseen. Osittaisen onnistuminen muuttuu onnistuneeksi heittämällä kädestä pois kaksi korttia, jonka vuoksi kannattaakin haalia halpoja kortteja. Eikä sovi unohtaa jippoa pitää pelaajahahmon (tai tappajan) terveyttä kriittisenä (yksi sydän), jolloin pelaaja saa tällöin käyttää lisänoppaa Horror Rollien aikana.

Toinen tärkeä mittari on Time Track, joka toimii eräänlaisena valuuttana toimintakorttien hankintaan pelaajan Action-vaiheen jälkeen. Aikaa kuluu myös esimerkiksi toimintojen tekemiseen, joten ajan käyttö on rajallista, vaikka se resetoituu kuuden kohdalle pelaajan vuoron jälkeen.

Toki pelissä on aina käytettävissä kuusi ilmaista korttia, mutta samaa korttia ei voida käyttää vielä heti perään seuraavalla kierroksella, mikä tuokin tiukan rajoitteen keksiä jotain muuta. Ajan käydessä vähiin sitä saa lisää laittamalla kortteja pois Action-vaiheen ja tämä onkin tärkeää erityisesti ilmaisten (tai halpojen) korttien hyödyntämisessä, jos niitä ei juuri muuten tarvita silloin.

Kuolema on loppu – jos on

Peli päättyy joko pelaajahahmon tai murhaajan kuolemaan, mutta murhaajan rökittämisen sijaan tavoite voi olla muukin. Mutta kun jompikumpi tilanne olisi tapahtumassa, peli ei välttämättä ole päättymässä. Molemmilla on viimeisenä oljenkortena alkuasettelun aikana jaettu kiekko, joka paljastetaan ennen mahdollista kuolemaa. Jos takana on sydämiä, adrenaliini nostaa hahmon jaloilleen ja samalla hypätään seuraavaan pelivaiheeseen, joka tuo mukavasti jännitystä mukamas päättyvään peliin. On myös mahdollista, että molemmat osapuolet kuolevat yhtä aikaa ja näin pelaaja voittaa, koska hänen ei itse tarvitse olla hengissä pelin loputtua.

Aina ei kuitenkaan voi olla aina välittämättä tilanteista, jolloin tappaja (tai pelin muut elementit) saavat aikaan sellaisen tappoputken, josta voidaan jo päätellä pelin olevan taputeltu. Minun peleissä on jo muutamaan kertaan poloiset uhrit kokoontuneet yhteen mökkiin, johon yllättäen iski tulipalo.

Toisaalta välillä tuntuu siltä, että monissa filmibokseissa voitot irtoavat samalla väsytystaktiikalla. Tarvitaan vain ekstravahinkoja tuottava ase ja pelataan Retaliate-korttia joka toinen kierros. Lisäksi voi olla fiksua jättää pelastustyöt sikseen mahdollisuuksista huolimatta, jotta pahaa-aavistamattomista poloisista saadaan rakennettua hieman suojamuuria muun touhuilun ajaksi. Näin suoraviivaiset taktiikat eivät aina käy päinsä, kiitos pelin alkuasetelman ja tapahtumien satunnaisuuden sekä ennen kaikkea tappajan verenhimon nousun.

Tuuria, mutta vahvaa teema

Final Girl onkin siis pohjimmillaan tuuripohjainen peli, vaikka mekaniikat eivät pohjaudukaan pelkästään noppiin. Älykäs strategia palkitsee ennen pitkää, mutta joskus se ei auta ja joskus voi tulla turhankin hyvä munkki. Jos teema on kiinnostava ja immersio pelin tapahtumista välittyy hyvin pelaajalle, tämä voisi olla hyvin mukiin menevä kokemus kauhuleffaillan korvikkeeksi elämyksenä, jossa hyväksytään tosiasia, että onni potkaisee jompaankumpaan suuntaan.

Toimivan teeman osalta nuhdeltavaa olisi lähinnä taiteen vähyydessä ja olisin toivonut sitä myös ankean näköisiin Terror- ja Event-kortteihin, mutta käsin tehdyt piirrokset ovat muuten laadukkaita ja täydentävät teemaa erinomaisesti.

Kortteihin on upotettu lore-lainauksia ja jos kunnolla jaksaa lukea enemmän, niin jokaisesta Terror-kortista on jopa laadittu pidempää tarinaa Gruesome Deaths -kirjoihin, jota on painettu sekä fyysisiin vihkoihin että digitaalisesti (saatavilla ilmaiseksi julkaisijan sivuilta).

Selkeät säännöt, mutta silti voisi parantaa

Sääntökirjalla on pituutta lähes parikymmentä sivua, mikä voi kuulostaa paljolta, mutta onneksi sääntökirja on omille silmilleni helppoa luettavaa. Jokaisen filmiboksin mukana tulee kaksi lappua sääntövihkon jatkoksi, joista toinen koskee pelialuetta ja toinen tappajaa.

The Happy Trails Horroria lukuunottamatta kaikissa filmibokseissa tulee mukana erikoissääntöjä, jotka muuttavat alkuasettelua tai pelin aikaisia asioita. Muutoksien määrä on omaan makuuni kohtuullisella tasolla, mutta joidenkin osien kanssa pelin haastavuus on toinen juttu ensikertalaisia ja jopa kokeneita ajatellen. Esimerkiksi The Haunting of Creech Manor ja varsinkin Slaughter in the Groves ovat omalla kombollaan hyvin övereitä.

Vaikka pelin perussäännöt ovat melko suoraviivaiset, siinä voi helposti unohtaa keskeisiä asioita ja joistakin olisi voinut muistuttaa laudallakin. Esimerkiksi toimintakortteja voi ostaa niin, että nykyinen käsi ei ylitä kymmentä korttia. Tappajan Dark Power -kortti käännetään viimeistään sen jälkeen, kun Finale-kortti on käännetty. Lisäksi minionit tuovat hieman sekavuutta, sillä nekin tekevät Terror-korteista nostetut “Killer Actionit”, vaikka termiä “Killer” ei juuri muuten tule sekoittaa minioneihin.

Mikä filmi pyörimään seuraavaksi?

Kirjoitushetkellä kaupoissa on ollut myynnissä kymmenen filmiboksia kahdelta eri kaudelta. Tämä tarkoittaisi, että pelialueen ja tappajan erilaisia kombinaatioita saisi aikaan 100 kappaletta ja määrä olisi sitäkin isompi jouluerikoisuuden ja vignette-lisäosien kanssa.

Allekirjoittanut on nauttinut jokaisen parissa (välillä hiuksia repien), vaikka ykköskaudelta on pari tuhnua. Erityisesti kakkoskauden sisältö on ollut hyvin mielenkiintoista ja niiden antamat lisäykset ovat olleet nerokkaita. Arvosteluhetkellä kolmas kausi on tuloillaan ja en ihmettelisi, jos menestyneelle pelisarjalle taotaan lisää rautaa sen ollessa yhä kuumaa.

Season 1

The Happy Trails Horror: Possunaamion pukeneen lihakauppiaan esiintyminen kesäleiriympäristössä on näytöksistä aloittelijaystävällisin. Tämä toimii erinomaisesti muiden moduulien yhdistämiseen rennompaan opetteluun, sillä tappajalla tai pelialueella ei ole lisäsääntöjä.

Frightmare on Maple Lane: Joku vaanii rauhallisen lähiön asukkaiden unissa Freddy Kruegerin tyyliin. Myös viimeinen tyttö joutuu kouristelemaan nukkuessaan, mutta samalla myös murhaaja on haavoittuvainen.

Carnage at the Carnival: Karnevaaleissa kannattaa olla varuillaan, sillä paikat ovat täynnä ansoja ja lisäksi eräs nukketeatterin pitäjä on kokoamassa “perhettään”.

The Haunting of Creech Manor: Lapsenvahdin työ käy hankalaksi, kun talossa esiintyy yliluonnollisia ilmiöitä ja Carolyn on kateissa. Mielestäni yksi vaikeimmista filmibokseista, mutta toisaalta tässä voi hyvällä tuurilla selvitä nopeasti.

Slaughter in the Groves: Afrikan myyttiset voimat koettelevat turisteja. Tappaja ja ympäristö on vaikeimmasta päästä, joten filmiboksia en voi sellaisenaan suositella, ilman että yhdistät osia helpompien kanssa. Paitsi jos haluat ottaa mittaa siitä, kuinka nopeasti hahmosi kuolee.

Season 2

Once Upon a Full Moon: Satumaa ja iso paha susi, eihän mikään voi mennä pieleen lapsuudenaikaisia tarinoita muistellessa. Tätä filmiboksia suositeltiin kakkoskauden seasta aloittelijoille, mutta suhtautuisin tuohon väitteeseen varauksin, susihukka on kuitenkin aika ketterä kaveri.

Into the Void: Avaruusaluksella tapahtuu kummia Alien-elokuvien hengessä, jossa on oltava tarkkana ilmastointikanavien kanssa. Alus mahdollistaa oikoreittien käyttämistä avainkorttien avulla ja pahimman sattuessa ajastetun itsetuhon voi laittaa päälle.

Panic at Station 2891: The Thing -henkisessa sovituksessa joukossasi on henkilöitä, joiden epäilet olevan muuta. Arktisen tutkimuslaitoksella evakuointikaan ei ole kovin yksinkertainen homma ja helikopteriin mahtuu rajattu määrä pelastettavia kerrallaan.

A Knock at the Door: Kotibileisiisi liittyi kolme vierasta, jotka eivät olleet kutsulistalla. Kun tilanne vaatii jotain kättä pidempää, voidaan erilaisista esineistä askarrella tehokkaampia versioita.

Madness in the Dark: Mielisairaalassa hullujen rivit täydentyvät. Lääkkeet pitävät huolen selviämisestä, kunhan ottaa huomioon mahdolliset sivuvaikutukset.

Muut lisäosat

The North Pole Nightmare: Tässä jouluyllätyksessä tuhmien lista on vajonnut niin pieneksi, että Krampuksen nälänhätä ulottuu Korvatunturille saakka, joka on täynnä (ikäviäkin) yllätyspaketteja. Tämä täysverinen filmiboksi ei kuulu varsinaisesti mihinkään kauteen ja erikoisuutena on, että miniatyyritkin ovat siinä mukana.

Korttipakan kokoiset “vignette”-lisäosat Terror From Above ja Terror From the Grave sisältävät molemmat tappajan korvikkeen, eli ne tarvitsevat jonkin filmiboksin pelilaudan, johon linnut tai zombit voivat levittäytyä ympärille. Vignette-lisäosat lisäävät roimasti haastetta ja niissä onkin ideana, että yhtä tiettyä tappajaa ei ole, joten voittotavoitteet ovat erilaiset.

Jos peleille halutaan lisätä tunnelmaa ja hintalappu ei kokonaisuudessaan huimaa, on myynnissä useita muitakin lisäosia. Puiset meeplet (poislukien uhrit) voidaan vaihtaa erikseen myynnissä oleviin miniatyyreihin, jotka ovat jaettu kausittain (toki tunnelman kannalta tylsän harmaat muovit kannattaa värittää jollain maaleilla). Lisäksi Box of Props muun muassa päivittää pelin komponentteja, lisää action-kortteja ja uusia noppia vaihtoehtoiseen pelaamiseen, tosin pelillisen sisällön hyödyntäminen on minulla jäänyt erittäin minimaaliseksi. Myös esimerkiksi skenaariokirjoja ja pelimattoja on tarjolla.

Omaan pimeään peli-iltaan

Final Girl toteuttaa mielestäni hienosti sen, mitä pitää. Peli voi kompastella alkuun säännöissä, mutta kun vauhtiin päästään, tämä täyttää hyvin raon peli-illoille, joihin ei ole kanssapelaajia odotettavissa. Alkuasettelu on modulaarisen systeeminsä ansiosta näppärää ja se ei vie tuhottomasti aikaa, vaikka se vaihtelee skenaarioittain. Peli vie aikaa alle tunnin ja sitä voi mielellään ottaa perään toisenkin erän.

Peliä harkitsevan ostajan kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että tarvitaan core-boksi sekä vähintään yksi, mielellään useampi filmiboksi. Niiden haastavuus vaihtelee jopa rajusti ja The Happy Trails Horror antaa sääntökeveimmän alun. Omasta mielestäni kakkoskauden tarjonta on mielenkiintoisinta, mutta yleisesti kannattaa valita oman mielenkiinnon mukaan. Kokonaishinta alkaa noin neljästäkympistä ja voi nousta jopa satoihin euroihin asti, varsinkin ottaessa mukaan useita noin parinkympin filmibokseja ja muitakin lisäosia.

Teema ja arvaamattomat tilanteet pitävät huolen siitä, että itse pelaaminen on mukiinmenevää ja yllätyselementtejä riittää. Jos taas et pidä satunnaisuudesta eikä teema auta kääntämään päätäsi, tätä ei tietenkään voida suositella. Jos taas olet kauhufilmien ystäviä, niin onpahan ainakin tyylikästä täydennettävää leffahyllylle.

Faktat Final Girlistä

Suunnittelija: A. J. Porfirio, Evan Derrick (filmibokseilla muitakin tekijöitä)

Julkaisija: Van Ryder Games (2021)

Mutkikkuus: Säännöt ovat melko selkeät, mutta mutkikkuus voi riippua filmiboksista, eikä ensimmäistä peliä kannata aloittaa vaikeimmista.

Onnen vaikutus: Pelissä, jossa ratkaistaan onnistumisia nopanheitolla, tuurilla on merkittävä vaikutus. Samoin huonoon saumaan osuvat tapahtumakortit voivat vaikuttaa paljon. Taidollakin on roolinsa pelin ratkaisussa.

Vuorovaikutus: Soolopelissä ei ole pelaajien välistä vuorovaikutusta.

Teema: Vaihtelee filmiboksin mukaan, mutta yleisesti korkeatunnelmainen slasher-kauhu.

Uudelleenpelattavuus: Alkuasettelu ja nostettavat kortit tuovat vaihtelevuutta, mutta yhteen filmiboksiin voi iskeä kyllästys jossain vaiheessa. Useamman filmiboksin kanssa uudelleenpelattavuus kasvaa, varsinkin kun ympäristö ja antagonistit voidaan sekoitella keskenään.

Saavutettavuus: Englantia on osattava, tekstit ovat muuten selkeää luettavaa.

Pelaajamäärä: 1

Pituus: 30–60 minuuttia (tai jopa vähemmän riippuen siitä, kuinka nopeasti pelaajahahmo kuolee).