Terraforming Mars

Terraforming Mars

Marsin maankaltaistaminen on kunnianhimoinen tavoite, jossa riittää tekemistä sukupolviksi. Terraforming Mars on vuoden 2016 Essenin messujen hittilautapeli aiheesta.

Agricola

Agricola

Agricola on huippusuosittu lautapeli, jossa kehitellään omaa maatilaa ankeissa olosuhteissa. Perhe on ruokittava ja saatava kasvamaan, jotta saadaan lisätyöläisiä hommiin. Kestosuosikiksi noussut peli on työläistenasettelupelien klassikko.

Gloomhaven

Gloomhaven

Gloomhaven on luolaholvauspelien tuoreinta sukupolvea, legacyelementtejä sisältävä kampanjapeli, josta riittää mielenkiintoista pelattavaa tuntikausiksi.

Wingspan

Wingspan

Tarkkaile lintuja, kerää kortteja, poimi ruokaa, muni munia ja yritä kerätä enemmän pisteitä kuin vastapelaajasi. Wingspan on menestynyt lintulautapeli, joka on noussut BGG:n perhepelilistan ykköseksi – eikä suotta.

Arkham Horror

Arkham Horror

H.P. Lovecraftin Cthulhu-mytologia on kauhun ystäville mieleen. Paitsi kiehtovaa kirjallisuutta, mytologiasta on syntynyt hyviä pelejä. Call of Cthul...

Scythe

Scythe

Vuoden 2016 suosituimpiin Kickstarter-julkaisuihin kuuluu ehdottomasti Scythe, vaihtoehtoiselle 1920-luvulle sijoittuva peli, jossa mechit marssivat, kun Itä-Euroopan kansat ottavat toisistaan mittaa.

Castles of Mad King Ludwig

Castles of Mad King Ludwig

Baijerin kuningas Ludvig II tunnettiin hulluna, joka hassasi valtion rahat upeiden linnojen rakentamiseen. Pelaajat pääsevät hullun kuninkaan rakennusmestareiksi luomaan mielikuvituksellisia ja näyttäviä linnoja.

A Feast for Odin

A Feast for Odin

Valtavassa laatikossa on paljon puuta ja pahvia – Odinille kelpaavat pidot, suorastaan! A Feast for Odin on massiivinen viikinkiaiheinen peli Uwe Rosenbergiltä.

Viticulture

Viticulture

Oletko aina halunnut oman viinitilan Toscanassa? Viticulture-lautapelissä pelaajat viljelevät viiniä ja yrittävät menestyä viinitilallisina.

Spirit Island

Spirit Island

Yhteistyöpeli Spirit Islandissa pelaajat ovat paratiisisaaren henkiä, joiden tehtävänä on auttaa alkuasukkaita potkimaan uudisasukkaat kauas pois pelon ja väkivallan keinoin.

Everdell

Everdell

Kauniissa Everdellin laaksossa kuhisee, kun pienet metsän asukkaat työskentelevät rakentaakseen lisää asutuksia suuren Evertreen vehreitten lehvien suojaisaan varjoon. Rakennettavaa on paljon ja työtä on tehtävä.

Flamme Rouge

Flamme Rouge

Pyöräilypeli Flamme Rouge simuloi pyöräkilpailujen viimeistä kilometriä. Riittääkö loppukiri maaliin asti, vai loppuvatko voimat kesken matkan? Flamme Rougen tyylikäs pakantrimmausmekaniikka on mainio mallinnus kestävyysurheilusta.

Mage Knight Board Game

Mage Knight Board Game

Arvostettu pelisuunnittelija Vlaada Chvátil ei tälläkään kertaa osu harhaan. Mage Knightissä pelaajat ovat sankareita, jotka tutkivat ja valloittavat...

Arkham Horror: The Card Game

Arkham Horror: The Card Game

Arkham Horror, Mansions of Madness, Eldritch Horror, Elder Sign, Cthulhu Wars, Mountains of Madness... H.P. Lovecraftin Cthulhu-mytologiasta on vuosien varrella tehty peli jos toinenkin. Vieläkö kosminen kauhu jaksaa kiinnostaa, vai oletko menettänyt järkesi Suurille Muinaisille jo liian monta kertaa?

Unlock!

Unlock!

Pakohuonepelien huippua edustava Unlock! on älypuhelinsovellukseen perustuva ongelmanratkaisupeli, jossa yhdistellään kortteja paon edistämiseksi.

Exit: The Game

Exit: The Game

Saksalainen Exit: The Game -sarja on pakopeli pienessä laatikossa: ratkaise tehtävät mahdollisimman nopeasti. Kertakäyttöinen peli on oikeastaan puzzle, mutta viihdyttää kyllä koko hintansa edestä.

Dune: Imperium

Dune: Imperium

Rohto, kallisarvoinen hallusigeeni ja eliksiiri, kasvaa ainoastaan karulla Arrakisin aavikkoplaneetalla. Olet yksi suursuvun jäsenistä, jonka tavoitteena on hallita kyseistä planeettaa sekä sen arvokkainta aarretta tässä alkuperäiseen scifi-klassikkoon perustuvassa pelissä.

Lost Ruins of Arnak

Lost Ruins of Arnak

Pakanrakennusta ja työläistenasettelua yhdistävä Lost Ruins of Arnak on löytöretkeilyä ja seikkailua, kun pelaajat yrittävät rosvota aarteita Arnakin kadonneista raunioista.

It's a Wonderful World

It’s a Wonderful World

Tulevaisuus on ihana dystopia, jossa kansa lomailee rannoilla ja toisaalla sotakoneet taistelevat resursseista. It's a Wonderful World on korttidraftia ja koneistonrakennusta virtaviivaisen sujuvasti.

Nations

Nations

Vuoden 2013 odotetuimpiin peleihin kuuluva Nations jatkaa Lautapelit.fi:n laadukkaiden julkaisujen sarjaa. Hypetys pelin ympärillä sai odotukset nousemaan kattoon, mutta Nations kykenee vastaamaan niihin varsin hyvin.

Suburbia

Suburbia

Kaupunginrakentelupeli Suburbia on eräänlaista Sim Cityä lautapelimuodossa. Kuka rakentaa houkuttelevimman kaupunginosan?

Le Havre

Le Havre

Agricolan suurmenestyksen jälkeen Uwe Rosenberg ja Lookout Games -yhdistelmä oli luonnollisesti suuren kiinnostuksen kohteena. Rosenbergin seuraava peli Le Havre saikin runsaasti huomiota.

Space Alert

Space Alert

Vlaada Chvatilin Space Alert on hauska ja toiminnantäyteinen avaruusseikkailu, jossa pelaajien pitää selvitä cd-levyltä tulevasta tehtävästä yhtenä kappaleena.

Gaia Project

Gaia Project

Kun Terra Mystica ei riitä: huippupelin avaruusteemainen uusintaversio sukkuloi europelien syvässä päässä, mutta onko suunta kirkkaimpiin tähtiin vai mustan aukon uumeniin?

Ark Nova

Ark Nova

Eläintarhanhoito vaatii nykypäivänä paitsi maksavan yleisön huomioimista, myös tarkkaa luonnonsuojelullista silmää. Hittipeli Ark Novassa rakennetaan kilpaa houkuttelevia eläintarhoja.

Sagrada

Sagrada

Sagrada Familian lasimaalaukset kaipaavat mestareita töihin. Sagradassa pelaajien tehtävänä on rakentaa kauniit lasimaalaukset tarkkoja sääntöjä noudattaen, jotta pisteitä kertyy mahdollisimman paljon.

Robinson Crusoe: Adventure on the Cursed Island

Robinson Crusoe: Adventure on the Cursed Island

Selviättekö hengissä autiolla saarella Robinson Crusoen tapaan? Robinson Crusoe: Adventure on the Cursed Island on vaativa peliharrastajan yhteistyöpeli, jossa hengissä selviäminen on kaikkea muuta kuin helppoa.

Lord of the Rings: The Card Game

Lord of the Rings: The Card Game

Fantasy Flight Gamesin Taru sormusten herrasta -aiheinen Living Card Game tarjoaa vaikeita seikkailuja Keskimaassa yksin- tai kaksinpelinä.

Ghost Stories

Ghost Stories

Ghost Stories on kiinalaistyylinen kummitustarina, jossa pelaajien taolaismunkit torjuvat kiinalaisessa pikkukylässä ilkeän Wu-Fengin, Yhdeksän tuonelan ruhtinaan paluuta. Kummitukset riivaavat kylää ja mikäli ne onnistuvat saamaan tarpeeksi valtaa kylässä, ihmisten aika on ohi. Pelaajat taistelevat siis yhdessä peliä vastaan.

Cartographers

Cartographers

Kartat ovat kiehtovia. En varmastikaan ole ainoa, joka saa iloa karttojen katselemisesta. Keksittyjen maiden karttojen piirtäminenkin ilahduttaa monia. Cartographersissa pääsee piirtämään itse karttoja, joten jo siksi peli herättää mielenkiintoa.

Anachrony

Anachrony

Kickstarter-menestys Anachrony on työläistenasettelua scifi-teemalla, aikamatkustuksella, eksopuvuilla ja monenlaisella muulla outoudella kuorrutettuna.

Sherlock Holmes Consulting Detective

Sherlock Holmes Consulting Detective

Lähde Sherlock Holmes -seikkailuihin ratkomaan rikoksia kuuluisan salapoliisin jalanjäljissä. Oletko yhtä taitava kuin Conan Doylen mestarietsivä?

Welcome To...

Welcome To…

Rakenna oma unelmalähiösi 1950-luvun Yhdysvaltojen tunnelmissa. Welcome To... on kupongintäyttöpeli, jossa kortit määräävät, mitä voi kaavoittaa.

Tapestry

Tapestry

Jamey Stegmaierin sivilisaatiopeli Tapestry on näyttävästi toteutettu optimointipeli, jossa pääsee nysväämään siirtojensa parissa ja hiomaan strategioita.

Roll Player

Roll Player

Fantasiaroolipelien hahmonluonti on Roll Player -pelin aiheena. Nopista kehitellään roolipelihahmoja, joista pyritään tekemään mahdollisimman päteviä.

Cascadia

Cascadia

Luo harmonisin ekosysteemi tässä Pohjois-Amerikan luoteisosan ja Kanadan rajamaiden eläimistöä ja ympäristöä esittelevässä pelissä. Luvassa on soljuvaa laattojen asettelua, joka sopii niin perheen kuin harrastajienkin peli-iltaan.

Glass Road

Glass Road

Uwe Rosenbergin Glass Road kertoo lasin- ja tiilenvalmistuksessa Baijerissa. Tyylikäs, toimiva peli on Rosenbergin peliksi nopea. Nelinpelinkin voi pelata vain tunnissa. Nokkela pelimekaniikka ja siivo toteutus toimivat erinomaisesti.

Nations: The Dice Game

Nations: The Dice Game

Nations-lautapelin nopilla pelattava pikkuveli on yksinkertaista sivilisaationoppailua, joka muistuttaa isoa Nationsia, mutta on oma pelinsä. Taistelu sivilisaation kehityksestä on kiivasta ja vuorojärjestyksellä on merkitystä. Nations: The Dice Game on vaihteeksi noppapeli, joka ei perustu Yatzyyn.

Teotihuacan: City of Gods

Teotihuacan: City of Gods

Teotihuacanin kaupunki kehittyy Daniele Tascinin suunnittelemassa lautapelissä, jossa pelaajat käyttävät noppiaan työläisinä. Pisteitä ja bonuksia kertyy joka puolelta.

Second Chance

Second Chance

Yksinkertainen, minimalistinen kupongintäyttöpeli Second Chance on helppoa 9×9-ruudukon täyttämistä korteista nousevilla polyomino-kuvioilla.

Imperial Settlers

Imperial Settlers

Neljä kansakuntaa kilvoittelee tuotantokoneistojen rakentelemisessa. Imperial Settlers on teoriassa nelinpeli, mutta toimii erinomaisesti yksinpelinä ja loistaa kaksinpelinä. Eri kansakunnat tuovat vaihtelua peliin, mutta vuorovaikutusta on melko rajallisesti.

Aeon's End

Aeon’s End

Aeon's End on pakanrakennusta yhteistyössä: onnistuuko pelaajien velhojen torjua yhdessä Graveholdia uhkaava vaara? Aeon's End tarjoaa uusia kiemuroita pakanrakennuspeleihin.

Lord of the Rings: Journeys in Middle-earth

Lord of the Rings: Journeys in Middle-earth

Seikkailuja Keskimaassa tarjoava Journeys in Middle-earth on Fantasy Flightin iso laatikko, joka vie Mansions of Madnessin appivetoisen pelimekaniikan Tolkienin maailmoihin ja kampanjapelin muotoon.

Barrage

Barrage

1920-luvun Alpit ja vesivoima - siinäpä aihe lautapelille! Kiehtova teema kätkee alleensa armottoman mutta upean europelin, jossa riittää mietittävää.

Parks

Parks

Kerää resursseja, ota kuvia ja ihastele luonnonihmeitä tässä kuvankauniissa pelissä, joka esittelee upealla taiteellaan Pohjois-Amerikan kansallispuistoja. Kuka onkaan paras kansallispuistobongari?

Underwater Cities

Underwater Cities

Synkässä tulevaisuudessa ylikansoitus ja ilmastonmuutos on ajanut etsimään asuinsijaa merten alta. Pelaajat kilvoittelevat merenalaisten kaupunkien rakentajina siitä, kuka saa aikaan maineikkaimmat asuinsijat.

Ginkgopolis

Ginkgopolis

On vuosi 2212 ja ihmiskunta on ajautunut kuilun partaalle resurssien ja tilan puutteen vuoksi. Ainoa tapa selviytyä on rakentaa ylöspäin symbioosissa luonnon kanssa. Yhdestä maailman vanhimmasta puulajista, neidonhiuspuusta (ginkgo biloba), on tullut uuden rakennusarkkitehtuurin symboli. Paras arkkitehti voittakoon!

Fields of Arle

Fields of Arle

Uwe Rosenberg muistelee lapsuutensa Itä-Friisinmaata Fields of Arle -lautapelillä, joka tarjoaa maataloushenkistä työläistenasettelua korkeintaan kahdelle pelaajalle. Vaihtoehtoja on paljon, joten voit kehittää maatilaasi haluamaasi suuntaan kaikessa rauhassa näperrellen.

Peloponnes

Peloponnes

Antiikin Kreikka on kiehtonut jo pitkään pelisuunnittelijoita, eikä hellenistinen kulttuuri aihepiirinä pelille ole mitenkään erityisen omaperäinen. M...

Escape: The Curse of the Temple

Escape: The Curse of the Temple

Kickstarter-joukkorahoituspalvelusta ponnistusvoimaa hakenut Escape: The Curse of the Temple on reaaliajassa pelattava yhteistyöpeli. Pelaajat ovat In...

Mondo

Mondo

Galaxy Trucker on pidetty peli, jossa pelaajien on koottava avaruusalus laatoista mahdollisimman nopeasti ja yhtä aikaa muiden pelaajien kanssa. Kaikk...

Nova Luna

Nova Luna

Ensin oli Corné van Moorselin eläinaiheinen Habitats, sitten tuli Uwe Rosenberg ja halusi kehittää peli-ideaa eteenpäin. Syntyi abstraktimpi Nova Luna, jonka kuuteema kätkee taakseen koukuttavan pelin.

Meadow

Meadow

Tänään astumme luontopolulle etsimään kasveja, ötököitä ja metsän eläimiä. Näkyvissä on myös huikeita maisemia, ja hyvällä tuurilla voit löytää matkamuistoja!

Maracaibo

Maracaibo

Maracaibo on Karibianmeren rannalla sijaitseva Venezuelan toiseksi suurin kaupunki ja Alexander Pfisterin 1600-luvulle sijoittuva lautapeli, jossa pelaajat pääsevät harjoittamaan romantisoitua merirosvousta.

Railroad Ink

Railroad Ink

Railroad Ink on nopilla pelattava kupongintäyttöpeli, jossa piirretään mahdollisimman eheää rautateiden ja valtateiden verkostoa. Pelistä on saatavilla useampi erilainen versio, joista jokainen on mainio genrensä edustaja.

Calico

Calico

Lähes tusinan palkintoja ja ehdokkuuksia kerännyt Calico on täydellinen esimerkki modernista perhepelistä: yksinkertainen idea ja viehättävä ulkoasu vetävät puoleensa niin kokeneen pelaajan kuin aloittelijankin.

Chronicles of Crime

Chronicles of Crime

Dekkaripeli Chronicles of Crimessa ratkotaan rikoksia Lontoossa käyttäen apuna älypuhelinsovellusta. Skannaamalla QR-koodin sovellus kertoo, mitä löytyy. Rikospaikkoja tutkitaan virtuaalitodellisuudessa. Näppärää ja toimivaa.

That's Pretty Clever

That’s Pretty Clever

Kennerspiel des Jahres -kisassa finaalisijalle yltänyt That's Pretty Clever on mainio abstrakti kupongintäyttöpeli, jossa kombot ja bonukset viuhuvat.

Pandemic Iberia

Pandemic Iberia

Taistelua pandemioita vastaan 1800-luvun Iberiassa – Pandemic Iberia on itsenäinen sisarpeli Pandemialle, joka vie pelaajat historialliseen kamppailuun. Lavantauti, kolera, malaria ja keltakuume uhkaavat!

La Granja

La Granja

Maataloutta Mallorcalla. Pelaajat kehittävät maatilojaan ja yrittävät menestyä, jotta juuri heistä tulee suuren La Granja -kartanon herra. Andreas Odendahlin ja Michael Kellerin peli tarjoilee monikäyttöisiä kortteja, noppadraftia ja lautapelimaataloutta.

Burgle Bros.

Burgle Bros.

Yhteistyöpeliä klassisten heist-leffojen hengessä: Burgle Bros. -pelissä pääsee tekemään ryöstökeikan elokuvatyyliin. Onnistuuko keikka? Pelaajien on tehtävä tiivistä yhteistyötä vältellen vartijoita ja pankin turvajärjestelmiä jahdatessaan kassakaappeihin kätkettyjä arvotavaroita.

Firefly: The Game

Firefly: The Game

Firefly-tv-sarjaan perustuva lautapeli on uskollinen tv-sarjan hengelle ja sarjan faneille tutustumisen arvoinen – jos jaksaa vähintään parituntisen ja säännöiltään yksityiskohtaisen pelin opetella.

Zombicide

Zombicide

Zombiet ovat olleet viime vuosina yksi kuumimmista trendeistä. Tietokonepelit, kirjat, roolipelit, TV-sarjat, tanssiesitykset ja elokuvat pursuavat zo...

Hallertau

Hallertau

Oluenharrastajat lienevät heti kartalla, kun Hallertausta puhutaan. Baijerissa Saksassa sijaitseva alue on maailman suurin humalantuotantoalue. Humalaa pääsee viljelemään myös Uwe Rosenbergin Hallertaussa, toki vain yhtenä osana maanviljelyksen kokonaisuutta.

Trails of Tucana

Trails of Tucana

Tucanan saari kaipaa reittejä kylien ja nähtävyyksien välille. Reittejä rakennellaan pakasta nousevien korttien avulla. Kaikki saavat samat kortit, mutta kuka tekee toimivimmat reitit?

Kadonnut kaupunki

Kadonnut kaupunki

Salaisuuksien saari oli menestys, peli voitti muun muassa Mensa Selectin ja Suomessakin Vuoden peli -palkinnon. Näin ollen ei ole suurikaan yllätys, e...

MicroMacro – Rikospaikalla

MicroMacro – Rikospaikalla

MicroMacro – Rikospaikalla on Missä Vallu? -kirjasarjan sukuinen puzzle, jossa tutkaillaan isoa mustavalkoista kaupungin karttaa ja setvitään rikosmysteereitä. Mitä tapahtui, kuka oli syyllinen, mikä oli motiivi?

Magic Maze

Magic Maze

Velho, barbaari, haltia ja kääpiö kävelevät ostarille… harvoin on pelin juoni kuulostanut yhtä paljon vitsin alulta. Magic Maze on hauska yhteistyöpeli.

Bananagrams

Bananagrams

Bananagrams on Scrabblea nopeatempoisempi sanapeli, jossa pelaajat rakentelevat pussista nostamiseen sanoista omia sanaristikoitaan. Kuka saa kirjaimensa ensin käytettyä?

Ora et Labora

Ora et Labora

Uwe Rosenbergin pelisarjan osa Ora et Labora on luostarinrakentelua Ranskassa tai Irlannissa. Aseta työläisiä, kerää resursseja ja menesty! Muista Rosenbergin peleistä Ora et Labora on läheisintä sukua Le Havrelle.

Aikamatka: Suomi

Aikamatka: Suomi

Lautapelit.fi:n julkaiseman Aikamatka: Suomi -pelin pintaa ei tarvitse paljon raaputtaa, jotta pelin tausta paljastuu: Aikamatka on uusi tulkinta Time...

At the Gates of Loyang

At the Gates of Loyang

Uwe Rosenbergin sadonkorjuutrilogian kolmas osa on At the Gates of Loyang, kiinalainen maanviljely-, kaupankäynti- ja optimointipeli. Se ei nauti aivan muiden Rosenbergin isojen pelien kaltaista suosiota, mutta on oivallinen valinta optimoinnin ystäville, joita vuorovaikutukseton yksinpelaaminen ei pelota.

Space Hulk: Death Angel

Space Hulk: Death Angel

Space Hulk on vanha Games Workshop -klassikko vuodelta 1989. Viimeksi vanha sotaratsu oli tapetilla 2009, kun pelin kolmas laitos ilmestyi sakean kohu...

Carnegie

Carnegie

Onko sinusta kulkemaan Andrew Carnegien jalanjäljissä ja yhdistämään teollisuudella vaurastumista avokätiseen filantropiaan? Carnegie on vuosisadan vaihteeseen sijoittuva vaativa talous- ja hyväntekeväisyyspeli.

0–9

0–9

0–9:ssä pinotaan mutkikkaita numerolaattoja korkeaksi torniksi. Mitä isompia numeroita ja mitä korkeammalla ne ovat tornissa, sitä enemmän saat pisteitä. Peli näyttää todella helpoilta ja sääntöjen puolesta sitä onkin, mutta menestyminen? Ei ihan niin helppoa.

Walnut Grove

Walnut Grove

Törmäsin Walnut Groveen siinä vaiheessa, kun Touko Tahkokallio ja Paul Laane vielä kehittelivät peliä puolivalmiista prototyypistä hiotuksi julkaisuke...

Friday

Friday

Friday on Friedemann Friesen näkemys viimeisimmäksi villitykseksi nousseesta pakanrakentamisesta. Muihin pakanrakennuspeleihin verrattuna peliseuraa e...

Escape Room – Pakohuonepeli

Escape Room – Pakohuonepeli

Pakopelisarja Escape Roomin erottaa kilpailijoistaan “Chrono Decoder” eli muovipömpeli, jossa yhdistyvät tehtävien ratkominen, pelikello ja salakirjoitusavaimet. Kun laite käynnistetään, tunnin kello alkaa tikittää ja taustamusiikki soida.

Dark Souls: The Board Game

Dark Souls: The Board Game

Legendaarinen videopelisarja Dark Souls on kääntynyt tyylilleen uskolliseksi lautapeliksi, jossa kannattaa valmistautua kuolemaan – usein.

No Retreat! The Russian Front

No Retreat! The Russian Front

Tämä paketti on GMT Gamesin vuonna 2011 julkaisema peli, joka yhdistää aiemman Victory Point Gamesin julkaiseman No Retreat! -pelin (2008) sekä sen ka...

Under Falling Skies

Under Falling Skies

Suuri Maan ulkopuolinen uhka on koitumassa ihmiskunnan kohtaloksi. Viimeisenä keinonaan ihmiset vetäytyvät yhä syvemmälle bunkkereihin ja yrittävät kaikin keinoin suojautua lähestyviltä vihollisaluksilta. Vaikka apunasi on joukko eri alojen huippuosaajia, tärkein kysymys silti jää: pystytkö juuri sinä pelastamaan Maan?

Tiny Towns

Tiny Towns

Teoriassa rajattoman pelaajamäärän lupaava Tiny Towns on kaupunginrakentelupeli, jossa pelaajat kehittävät pieniä 4×4 ruudun kaupunkeja rinnakkaisena pasianssina.

The Colonists

The Colonists

Eeppinen rakentelupeli The Colonists nojaa The Settlersin ja Anno-sarjan kaltaisiin tietokonepeleihin. Peli on pitkä ja laatikko täynnä sälää, mutta kaiken roinan alta löytyy todella mielenkiintoinen resurssinhallintapeli.

Agricola: Family Edition

Agricola: Family Edition

Agricolan perhepeli Family Edition on perinteistä Agricolaa yksinkertaisempi ja virtaviivaisempi pelikokemus, mutta valitettavasti säännöiltään tarpeettoman hankala.

Lewis & Clark

Lewis & Clark

Lewis & Clark kartoittivat Yhdysvaltojen länsiosia. Tässä pelissä pääset suurten tutkimusmatkailijoiden saappaisiin – kuka löytää ensimmäisenä reitin länsirannikolle?

Roll Through the Ages: The Bronze Age

Roll Through the Ages: The Bronze Age

Roll Through the Ages kuuluu sivilisaatiopelien joukkoon, mutta muista sen erottaa pelimekaniikka, joka perustuu yksinomaan noppiin. Peli on lainannut...

Dawn of Peacemakers

Dawn of Peacemakers

Dale of Merchants -pelien maailmaan sijoittuva Dawn of Peacemakers on yhteistyöpeli, jossa pelaajat yrittävät saada aikaiseksi rauhaa sotivien osapuolten välille.

Deckscape

Deckscape

Italialainen Deckscape on sarja pieniä yhden korttipakan kokoisia pakohuonepelejä. Pulmat ovat melko suoraviivaisia, eikä peli voi jäädä jumiin.

The Networks

The Networks

Oletko aina halunnut olla televisiotuottaja? The Networks on korttien keräilyyn perustuva lautapeli, jossa tehdään omalle tv-kanavalle ohjelmistoa.

Herbaceous

Herbaceous

Kickstarterin kautta liikkeelle lähtenyt Herbaceous on kepeä korttipelifilleri yrttien istuttamisesta. Kenen puutarhassa yrtit kukoistavat?

Take It Easy

Take It Easy

Satoja tuhansia myytyjä pelejä yli 30 vuoden aikana – Take It Easy on kiistatta klassikko. Eikä ihme: se on yksinkertainen, fiksu ja hauska peli, joka tarjoaa pelaajille miellyttävän pienen aivopähkinän ratkottavaksi. Kaikki saavat samat laatat, mutta kuka onnistuu asettelemaan ne laudalleen parhaalla tavalla?

Onirim

Onirim

Yksinäinen lautapelaaja on surullinen näky. Tai ainakin ennen oli, nykyään useita elektronisia lautapelejä voi pelata netissä kellon ympäri. Myös peri...

Red Rising

Red Rising

Pierce Brownin kirjoihin perustuva Red Rising nojaa Fantasy Realms -pelin pelimekaniikkaan ja tarjoaa korttisettien keräilyä scifidystopian puitteissa.

Gemblo

Gemblo

Blokus, mutta kuusikulmion muotoisella laudalla ja kuusiokulmion muotoisilla palikoilla, ja jopa kuudelle pelaajalle – siinä Gemblo ytimekkäästi.

Crisis

Crisis

Tulevaisuusdystopian Axia on talouskriisissä. Pelaajat yrittävät hyötyä ja rikastua, mutta voi olla, ettei rikastumisesta ole iloa, jos maa menee nurin.

Merkator

Merkator

Uwe Rosenbergin neljäs iso peli Agricolasta alkaen oli Merkator, varsin abstrakti kaupankäyntipeli, jossa puljataan kuutioilla mahdollisimman tehokkaasti. Kuivakka peli ei suurta arvostusta nauti, mutta on itse asiassa oikein mainiota viihdettä.

Freedom: The Underground Railroad

Freedom: The Underground Railroad

Freedom on yhteistyöpeli, jossa pelaajat auttavat orjia pakenemaan Yhdysvaltojen etelävaltioiden plantaaseilta vapauteen. Samalla pitää kerätä rahaa orjien vapautusliikkeelle. Luvassa on tiivistä yhteistyötä vaativia haasteita.

FITS

FITS

Reiner Knizian kehittelemä moninpelattava pasianssi FITS muistuttaa Tetristä pintapuolisesti, mutta on lopulta luonteeltaan vähän toisentyylinen peli....

Blitzkrieg! World War Two in 20 Minutes

Blitzkrieg! World War Two in 20 Minutes

Blitzkrieg sijoittuu toisen maailmansodan pyörteisiin, mutta käsittelee aihetta omintakeisesti – kyseessä on nopea kaksinpeli, joka yhdistää ilman karttaa pelattavaa aluehallintaa ja kevyttä pussinrakennusta.

Descent: Legends of the Dark

Descent: Legends of the Dark

Tervetuloa takaisin Terrinothiin! Fantasy Flight Gamesin kolmas Descent vie pelaajat sovellusavusteisiin seikkailuihin tutussa fantasiamaailmassa.

Age of Civilization

Age of Civilization

Age of Civilization on sivilisaatiopeli ja sen pienestä laatikosta löytyy genren edustajalle ominaiset lähtökohdat: sivilisaatioita, tiedettä ja ihmeitä. Pelin kehityskaari ulottuu pronssikaudesta uudelle ajalle toimintojen, teknologioiden ja ihmeiden myötä eli peli kattaa historiaa metsästyksestä ruutiin ja purjehdustaidosta Machu Picchuun. Voiko sellainen toimia?

Colony

Colony

Nanomaailmanloppu meni jo, nyt on jälleenrakentamisen aika. Colony on näppärä noppapeli, joka ei teemalla juhli, mutta tarjoaa päänvaivaa, kun nopat pitäisi saada käytettyä mahdollisimman kätevästi.

Om Nom Nom

Om Nom Nom

Om Nom Nom on peli ravintoketjuista: kuka syö kenet? Tässä pelissä pärjää, kun osaa lukea muiden pelaajien ajatukset.

Bios: Megafauna

Bios: Megafauna

Phil Eklundilla on melkoinen maine. Miehen kaikkia pelejä pidetään kautta linjan todella vaikeina ja ainoa poikkeus tähän sääntöön löytyy ehkä hiljatt...

Pendulum

Pendulum

Stonemaier Gamesin työläistenasettelussa pelaajat pyrkivät kalifiksi kalifin paikalle asettelemalla työläisiä, keräilemällä resursseja ja hankkimalla voittopisteitä – tosin tällä kertaa kaikki tapahtuu reaaliajassa.

Smartphone Inc.

Smartphone Inc.

Smartphone Inc. on sulava talouspeli, jossa pelaajat ovat älypuhelinvalmistajia tavoitteenaan ansaita eniten rahaa myymällä uusia puhelinmalleja vaativille markkinoille.

Circadians: First Light

Circadians: First Light

Universumista on juuri löydetty Ryh-planeetta, jota pelaajat kiirehtivät tutkimaan oman tutkimusryhmänsä kanssa. Laita turvavyöt kiinni ja syöksy Ryh'lle, sillä luvassa on pientä kilpajuoksua ja paljon noppakikkailua.

Cities: Skylines – The Board Game

Cities: Skylines – The Board Game

Paradox Interactiven julkaisema Cities: Skylines -kaupunginrakennuspeli ilmestyi vuonna 2015. Kehuttua peliä on myyty yli 6 miljoonaa kappaletta. Niinpä kun Paradox alkoi teettää lautapeliversioita peleistään, Cities: Skylines oli ilmiselvästi listalla.

Samurai Spirit

Samurai Spirit

Antoine Bauzan yhteistyöpeli Samurai Spirit kierrättää Akira Kurosawan Seitsemää samuraita lautapelimuotoon. Puolustakaa kyllä hyökkääviltä vihollisilta.

The Pursuit of Happiness

The Pursuit of Happiness

Eikö oma elämä riitä? Ota uusi! The Pursuit of Happiness on elämäpeliä ja onnen tavoittelemista työläistenasettelun keinoin. Elämäpeli toimii hyvin.

Rallyman

Rallyman

Ralliautoilupeli Rallyman on toisaalta oiva simulaatio ralliautoilusta, toisaalta lähes abstrakti puzzlepeli, jossa haetaan parhaita ajolinjoja.

Träxx

Träxx

Matopeli Träxx on viivan piirtelyä niin, että pisteitä kertyy mahdollisimman paljon. Nopea moninpelipasianssi on mainio saksalainen filleripeli.

Cottage Garden

Cottage Garden

Uwe Rosenbergin puutarhapeli Cottage Garden on kukkapenkkien rakentelua polyomino-laattoja asettelemalla. Pelin kuvitus on todella kaunista, muuten se kaipaisi vielä ehkä viimeisen kierroksen hiomista.

Flip City

Flip City

Mikrokokoinen pakanrakennuspeli, jossa rakennetaan omaa kaupunkia ostamalla pakkaan kortteja. Kortteja voi myös päivittää kääntämällä ne ympäri.

Between Two Cities

Between Two Cities

Kaupunginrakennuspeli Between Two Cities on leppoisaa laatankierrätystä ja kaupunginrakennusta 1–7 pelaajalle. Erittäin joustava pelaajamäärä toimii hyvin ja tekee Between Two Citiesistä monikäyttöisen pelin. Peliharrastajille peli ei kuitenkaan tarjoa kovin tiukkoja haasteita.

Peikkopolku

Peikkopolku

Ikä: 4+. Peikkopolku on helppo ja ympäristöystävällinen yhteistyöpeli, joka sopii jo nelivuotiaille pelaajille.

Libertalia: Winds of Galecrest

Libertalia: Winds of Galecrest

Taivasmerirosvot etsivät tuulista seikkailuja, aarteita ja kunniaa. Joka päivä vaihteleva miehistö laskeutuu uudelle saarelle, vaan miten mahtaa ryöstelyn käydä?

Cóatl

Cóatl

Värikkäällä asteekkiteemalla koristeltu Cóatl on pohjimmiltaan abstrakti peli, jossa yritetään rakentaa mahdollisimman näyttäviä ketjuja värikkäistä muovipaloista.

Lands of Galzyr

Lands of Galzyr

Lands of Galzyr on avoimen maailman hiekkalaatikkopeli, jossa pelaajat ovat seikkailijoita. Galzyr on kiinnostava paikka täynnä seikkailuja, joihin tarttua. Mitä haluat tehdä? Valinta on sinun, peli ei sinua tietylle linjalle pakota.

On Tour

On Tour

Kupongintäyttöpeli On Tour tarjoaa teemaksi rock-bändin Yhdysvaltojen-kiertueen suunnittelemista. Pistä keikkapaikat järjestykseen ja voita!

My Little Scythe

My Little Scythe

Isä-tytär-kaksikon suunnittelema My Little Scythe on söpö lastenpeliversio aikuisten Scythestä. Pelimekaniikka on tuttua, teema vain paljon söpömpi. Peliä on myös yksinkertaistettu reippaalla kädellä.

Caverna: Cave vs Cave

Caverna: Cave vs Cave

Uwe Rosenbergin isojen pelien kutistaminen kaksinpelimuotoon jatkuu Cavernalla. Cave vs Cave ei aivan vakuuta Lautapelioppaan arvostelijaa.

Tramways

Tramways

Ranskalaisen Alban Viardin tausta Age of Steam -karttojen parissa näkyy tässä 1920-luvun ratikkalinjojen rakentelemisesta kertovassa pelissä. Tramways tarjoaa epätavallisen julman huutokaupan ja paljon muuta luovaa vuorovaikutusta.

Mistfall

Mistfall

Vaikea yhteistyöpeli Mistfall tarjoaa fantasiaseikkailua ja todellisia haasteita. Tätä peliä ei noin vain voiteta. Jo ensimmäisestä tehtävästä selviytyminen vaatii työtä. Peli toimii hienosti myös yksinpelinä.

Subdivision

Subdivision

Subdivisionissa kilvoitellaan siitä, kuka kaavoittaa parhaimman kaupunginosan. Erilaisten tarpeiden pallottelu on mukava haaste, jossa toiset pelaajat eivät onneksi pääse häiritsemään.

Heroes Wanted

Heroes Wanted

Heroes Wanted -pelissä monipuoliset supersankarit taistelevat pahiksia vastaan pulp-sarjakuvien hengessä.

Dawn of the Zeds

Dawn of the Zeds

Zombit ovat nyt muodissa. Niitä näkee jo lähes kaikessa mahdollisessa viihteessä. Eläviä kuolleita laahustaa televisiosarjoissa, sarjakuvissa, tietoko...

Cities

Cities

Cities on pasianssimainen laattojenasettelupeli, jonka mekaniikka on yhdistelmä kahdesta vanhemmasta klassikosta Take it Easysta ja Carcassonnesta. Pe...

Rune Age

Rune Age

Fantasy Flight Gamesin pelisuunnittelija Corey Konieczka teki vuonna 2011 pakanrakennuselementtejä sisältävän korttipelin, joka erottuu muista peleist...

Uluru

Uluru

Ulurun aiheeksi on valittu jostain syystä australialaiset unilinnut, vaikka tarjolla olisi ollut pykälää ilmeisempi illallisvieraiden pöydittäminen. P...

Phantom Leader

Phantom Leader

Phantom Leader on yksinpelattava lautapeli Vietnamin ilmasodasta. Pelaajan tehtävänä on luotsata laivueensa kunnialla läpi jostain kolmesta mukana tul...

Castle Logix

Castle Logix

Ikä: 3+. Linnojen rakentaminen on hauskaa. Castle Logix -pulmapeli tarjoaa rakennushaasteita kolmivuotiaasta alkaen ja kehittää samalla hahmotuskykyä.

Smitten

Smitten

Smitten on uunituore mikropeli, jota voi pelata sekä yksin että kaverin kanssa. Tämä Stonemaier Gamesin uusin luomus on mainio välipala, jossa yhdistyvät pasianssin kaltainen aivopähkinä ja yhteistyö rajatulla kommunikaatiolla.

Heat: Pedal to the Metal

Heat: Pedal to the Metal

Autojen vauhti kasvaa, ohitukset lisääntyvät ja moottorit kuumenevat! Liika vauhti tai moottorin kuumeneminen voi kuitenkin aiheuttaa ongelmia. Autonsa ja vauhtinsa parhaiten hallitseva pääsee lopulta podiumin huipulle!

Challengers!

Challengers!

Pakanrakennusautomaattitaisteluturnaus - anteeksi mitä? Älä anna ennakkoluulojen hämätä, sillä Challengers! on parasta lautapeliviihdettä pitkään aikaan.

Isle of Cats

Isle of Cats

Kissasaari yhdistää kaksi suosittua mekaniikkaa eli korttien värväyksen ja polyominolaatoilla pulmailun. Yhdistelmä sopii hyvin harrastajille, mutta mukana olevien lisäsääntöjen avulla myös perheille.

Star Wars: The Clone Wars

Star Wars: The Clone Wars

Kloonisodat raivoavat galaksissa! Tasavallan suurarmeija on vaikeuksissa kreivi Dookun ja separatistien droidiarmeijan hurjien hyökkäysten alla. Vain Tasavallan maineikkaat rauhanlähettiläät, jedit, voivat estää galaksia vajoamasta varjoihin. Vai voivatko?

Next Station: London

Next Station: London

Piirrä oma versiosi Lontoon metrosta. Next Station: Londonissa on vartin peliksi paljon sisältöä ja se näyttää poikkeuksellisen hyvältä kynä- ja paperipeliksi.

Rolling Realms

Rolling Realms

Stonemaier Gamesin pelejä esittelevä Rolling Realms on rajattomasti skaalautuva kupongintäyttöpeli, joka tarjoaa pelinkehittäjillekin hauskan hiekkalaatikon, jossa kehitellä omia ideoita.

Kids Chronicles: Kuukiven Metsästys

Kids Chronicles: Kuukiven Metsästys

Kids Chronicles on yhteistyönä pelattava lastenpeli, joka yhdistää vanhoja seikkailupelejä ja interaktiivista satua. Lautapelin tukena käytetään mobiililaitetta, jolla tutkitaan kolmiulotteisia panoraamakuvia ja skannataan QR-koodeja.

Etsivä Hiiri: Hurja pakoyritys

Etsivä Hiiri: Hurja pakoyritys

Ikä: 5+. Komisaario Hiiri tarvitsee apuasi, sillä rikolliset suunnittelevat vankilapakoa. Tässä lastenpelissä pelaajat tarvitsevat päättelyn alkeita ja hyvää muistia, jotta rosvot saadaan taas kiinni.

Bubble Stories

Bubble Stories

Bubble Stories on hyvin pienille lapsille tarkoitettu pakohuonepelin tapainen kokemus. Hyvin suoraviivaiset, korttien avulla pelattavat seikkailut muistuttavat Unlock-pakohuonepelejä, mutta eivät vaadi sovellusta, aikarajaa, eivätkä pulmien pohditaan.

Monsters on Board

Monsters on Board

Monsters on Board on Hotel Transylvania -elokuvista innoitusta hakeva hirviöpeli joka kärsii hätäisestä suunnittelusta ja yhteensopimattomista pelivälineistä.

Viticulture World

Viticulture World

Tutustu maailman viineihin yhdessä muiden pelaajien kanssa. Viticulture World on yhteistyössä pelattava lisäosakampanja Viticultureen.

Betta

Betta

Lemmikkieläinkaupassa henkilöstö koettaa saada muodostettua mahdollisimman houkuttelevia näyteikkunoita erivärisistä taistelukaloista. Kenen luomukset miellyttävät asiakkaita eniten?

V-Sabotage

V-Sabotage

Toisen maailmansodan kommando-operaatioita kuvaava yhteistyöpeli V-Sabotage pistää pelaajat miettimään tarkkaan, miten hiippailla vihollisten keskellä.

Marvel Champions

Marvel Champions

Vuonna 2019 julkaistu Marvel Champions: The Card Game on Fantasy Flight Gamesin elävien korttipelien uusin tulokas, joka on yhteistyöpeli 1–4 pelaajalle. Pelaajien ohjaamat sankarit keskittyvät laittamaan stoppia konnien juonille rähisten, samalla turvaten sivullisia konnien ja niiden kätyrien muodostamista uhista.

Gloomhaven: Forgotten Circles

Gloomhaven: Forgotten Circles

Gloomhavenin ensimmäinen suurempi lisäosa tuo alkuperäisen pelin veteraaneille tiukkoja haasteita uuden kampanjan muodossa.

Crime Scene

Crime Scene

Crime Scene: Brooklyn on Tacticin uuden rikospelisarjan avausosa, joka vie pelaajat tutkimaan murhajuttua Brooklyniin vuonna 2002. Saavatko pelaajat murhan selvitettyä?

X-Men: Mutant Insurrection

X-Men: Mutant Insurrection

X-Men-mutanttisankarit suojelevat maailmaa pahuuden voimilta, arvosti maailma sitä tai ei. Mutant Insurrection on kepeä noppavetoinen yhteistyöpeli Marvel-supersankarien taistelusta pahiksia vastaan.

Sukkela siili

Sukkela siili

Ikä: 4+. Siilit kiiruhtavat metsän siimeksessä määränpäänä kotikolo. Kuka ehtii ensimmäisenä maaliin ja voittaa kisailun? Kilpajuoksun taustalta paljastuu vekkuli lastenpeli, jossa vieritetään siilipalloa keräten matkalta tarraherkkuja.

Yatzoo

Yatzoo

Ikäsuositus: 5+. Yatzoo on hieno kevytversio kaikkien rakastamasta Yatzysta. Se tuo pelin myös perheen pienimpien ulottuville kauniilla elännopilla ja oivaltavan yksinkertaisella pistelaskulla.

Unlock! Star Wars

Unlock! Star Wars

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa kapinalliset pakenivat Hothilta, salakuljettaja joutui vaikeuksiin Imperiumin kanssa ja Imperiumin agentti jahtasi kyberkristalleja.

Honeycombs

Honeycombs

Rakenna hunajakenno kuusikulmaisista paloista yhdistämällä symbolit toisiinsa dominopelin tapaan. Honeycombsia voi pelata kilpailuna tai yhteistyöpelinä: pelissä on mukana säännöt kolmeen erilaiseen pelimuotoon.

Escape from the Starline Express

Escape from the Starline Express

Juna Lontoosta Pariisiin joskus 1920-luvulla – minne varastettu timanttikoru on kätketty? Escape from the Starline Express on tyylikäs ja helppo pakohuonepeli, jossa selvitellään timanttivarkautta kiitävässä junassa. Juoni on silkkaa höttöä, mutta toteutus toimii.

Escape Room in a Box: The Werewolf Experiment

Escape Room in a Box: The Werewolf Experiment

Pakohuonepeli Escape Room in a Box: The Werewolf Experiment pistää pelaajat etsimään vastamyrkkyä ihmissudeksi muuttavalle myrkylle. Aikaa on tunti... Tavallista kalliimpi pakohuonepeli lupaa vähän tavallista hienomman pakohuone-elämyksen.

18Lilliput

18Lilliput

18Lilliput on erikoinen, mutta toimiva tapa kastaa varpaitaan raskaiden 18xx-junapelien maailmaan pienemmässä ja kompaktimmassa muodossa.

Valley of the Kings

Valley of the Kings

Egyptiläisteemaisessa Valley of the Kings -pakanrakennuspelissä valmistaudutaan tuonpuoleiseen egyptiläisten aatelisten tapaan täyttämällä hautaa kaikenlaisella arvokkaalla ja hienolla tarpeistolla.

FUSE

FUSE

Onnistutteko purkamaan pommin? FUSE on yhteistyöpeli, jossa noppia käsitellen yritetään purkaa pommeja mahdollisimman nopeasti.

Discover: Lands Unknown

Discover: Lands Unknown

Fantasy Flight Gamesin Unique Game takaa, että jokainen Discover: Lands Unknown -boksi on vähän erilainen kuin muut. Mutta onko siitä mitään iloa pelaamiseen?

Heroes of Land, Air & Sea

Heroes of Land, Air & Sea

Scott Almesin Heroes of Land, Air & Sea on Warcraftia muistuttava lautapeli, jossa rakennellaan joukkoja ja soditaan maalla, ilmassa ja merellä alueiden hallinnasta.

Exodus: Proxima Centauri

Exodus: Proxima Centauri

Perinteistä avaruusteemaista 4X-seikkailua tarjoava Exodus: Proxima Centauri on kelpo kilpailija Eclipselle ja Twilight Imperiumille.

Sweet Spot

Sweet Spot

Tennispeli Sweet Spot pistää pelaajat hikoilemaan pallorallissa. Saatko juoksutettua vastapelaajasi loppuun ja vietyä eräpallot?

Kepler-3042

Kepler-3042

Italialainen avaruudenvalloituspeli Kepler-3042 vie pelaajat tuhat vuotta ajassa eteenpäin valloittamaan avaruutta ja maankaltaistamaan planeettoja.

Days of Ire: Budapest 1956

Days of Ire: Budapest 1956

Vuoden 1956 Unkarin kansannousu on unkarilaisille tärkeä aihe. Kun unkarilaiset tekevät aiheesta pelin, voi olla varma, että kohtelu on tarkkaa. Historiallisten simulaatioiden ystäville Days of Ire on herkkua.

30 Rails

30 Rails

Ilmaiseksi jaeltava 30 Rails on helppo ja hauska kupongintäyttöpeli, jossa piirrellään nopanheiton sanelemia kiskoja laudalle ja kerätään pisteitä.

The Dwarves

The Dwarves

Saksalaiseen Markus Heitzin kirjoittamaan kirjaan perustuva The Dwarves on kääpiöiden tähdittämää fantasiaseikkailua, jossa nopat lentelevät.

Puzzlo

Puzzlo

Ikä: 6+. Kaikki pelaajat rakentavat samaa palapeliä kilpaa. Kenen paloja palapelissä lopulta on eniten? Puzzlo on palapelikisa, jossa nopein pelaaja vie voiton.

Puzzle Battle

Puzzle Battle

Ikä: 5+. Palapelien rakentamisestakin saa kilpailullisen lautapelin. Puzzle Battlessa palat ovat yhdessä kasassa ja jokaisella oma palapeli, joka pitää koota mahdollisimman nopeasti.

Tiny Robots

Tiny Robots

Kotimainen Tiny Robots on robotinkokoamispeli, jossa kerätään robottilaattoja, yritetään koota niistä ehjä virtapiiri ja mielellään kerätä paljon pisteitä kokoamalla yksivärisiä robotteja, joissa on oikeat teknologiamerkit.

Dungeon Saga: Dwarf King's Quest

Dungeon Saga: Dwarf King’s Quest

Luolaholveissa seikkaillaan, kun Dungeon Saga: Dwarf King's Quest vie pelaajat Descentiä muistuttavaan seikkailuun. Taktista taistelua ja kepeää roolipeliä on luvassa, ja tietysti tyylikkäät miniatyyrit ja pahvisia huoneita ja käytäviä.

Xoliba

Xoliba

Xoliba on suomalainen abstrakti kaksinpeli, joka perustuu kolmioiden muodostamiseen pelilaudalla. Yritä vangita nappuloita sulkemalla ne kolmioiden sisään. Analyyttisille laudantuijottajille sopiva Xoliba on elegantti ja helposti mukanakulkeva peli.

XenoShyft Onslaught

XenoShyft Onslaught

Pelaajat käyvät Starship Troopersin hengessä yhdessä loppumatonta avaruushirviöiden virtaa vastaan. Selviävätkö pelaajat hengissä? XenoShyft Onslaught on haastava selviytymiskauhuhenkinen scifi-yhteistyöpeli.

Bohnanza: Al Cabohne & Ladybohn

Bohnanza: Al Cabohne & Ladybohn

Al Cabohne & Ladybohn -paketti sisältää kaksi lisäosaa Bohnanzaan. Al Cabohne on yksin- tai kaksinpelattava muunnelma, Ladybohn tuo peliin tuottoisammat rouvapavut ja lähes arvottomat vauvapavut. Varsinaisesti kyse on sisarpelistä, sillä näiden lisäosien pelaaminen ei edellytä peruspelin omistamista.

Skyline

Skyline

Skyline on yksinkertainen noppapeli, jossa rakennetaan pilvenpiirtäjistä mahdollisimman näyttävä skyline eli taivaanranta.

The Hunters : German U-Boats at War 1939–1943

The Hunters : German U-Boats at War 1939–1943

Ota komentoosi saksalainen sukellusvene toisen maailmansodan alkuvaiheissa, upota mahdollisimman paljon laivoja ja selviydy hengissä – siinä haaste, jonka The Hunters pelaajille asettaa.

Darkest Night

Darkest Night

Darkest Night on yhteistyöpeli, jossa pelaajien on yhdessä tuumin taisteltava pahaa Necromancer-velhoa vastaan ja pelastettava geneerinen fantasiamaailma.

Circus Train

Circus Train

Saatko Yhdysvaltoja kiertävän sirkuksen menestymään? Circus Train on lautapeli, jossa pelaajat johtavat sirkuksiaan ja yrittävät saada aikaan mahdollisimman vetävän show'n.

Yhtä juhlaa!

Yhtä juhlaa!

Ikä: 4–7. Löydättekö syntymäpäiväjuhliaan viettävän mummon ja kaikki synttäritarvikkeet ajoissa, jotta juhlat saadaan käyntiin ennen iltaa? Yhtä juhlaa! on helppo ja hauska yhteistyöpeli 4–7-vuotiaille pelaajille.

Phantom Fury

Phantom Fury

Operaatio Phantom Fury oli Irakin sodan verisimpiä. Tässä yksinpelattavassa sotapelissä pääset kokeilemaan, miten operaatio sinulta onnistuisi.

Kellotornin kummitukset

Kellotornin kummitukset

Ikä: 5+. Kummitusaiheinen Kellotornin kummitukset on jännittävä yhteistyömuistipeli, jossa yritetään löytää kellotornin kummituslapset ajoissa.

Infection: Humanity's Last Gasp

Infection: Humanity’s Last Gasp

Virusepidemiat tuntuvat olevan nyt muodissa. Pandemia sai juuri toisen suomenkielisen painoksensa ja sarjakuvat, tv-sarjat ja videopelit suorastaan pu...

Swing States 2012

Swing States 2012

Presidentinvaalit tuntuvat olevan yhdysvaltalaisille elämää suurempi asia. Aiheesta on kehitelty myös lukuisia pelejä, joissa käsitellään muun muassa ...

Last King of Scotland

Last King of Scotland

Afrikan mantereella on sodittu runsaasti, mutta lautapeleissä aihetta on käsitelty jostain syystä ainoastaan toisen maailmansodan yhteydessä. Silloink...

Gears of War: The Board Game

Gears of War: The Board Game

Viime vuosina on nähty jonkin verran erilaisiin tietokonepeleihin tai konsolipeleihin pohjautuvia lautapelejä. Vuonna 2011 Fantasy Flight Games julkai...

Thunderstone Advance: Towers of Ruin

Thunderstone Advance: Towers of Ruin

Thunderstone on alunperin vuonna 2009 ilmestynyt Dominionia muistuttava korttipeli, johon on vuosien varrella julkaistu useita lisäosia. Vuonna 201...

Dungeons & Dragons: The Legend of Drizzt

Dungeons & Dragons: The Legend of Drizzt

Syvällä Underdarkissa on käytävä verkostoja, jotka toimivat kotina miljoonille toinen toistaan tappavammille otuksille, pääiljetyksenä ja Drizztin suu...

Colorpop

Colorpop

Colorpop on värikäs ja yksinkertainen peli, jonka säännöt on nopeasti selitetty. Pelaajien on kliksuteltava värillisiä kiekkoja pois pelistä ja tavoit...

Wobble

Wobble

Wobble – golfia keikkuvalla pelilaudalla. Tämä Tacticin julkaisema peli on alkuperältään hollantilainen. Menestys vaatii tarkkaa tasapainottelua keikk...

Pidä Muumi katolla

Pidä Muumi katolla

Ikä: 5+. Onnistutteko pitämään Muumin katolla? Pidä Muumi katolla on huikean jännittävä torninrakennuspeli, jota voi pelata myös yksin.

Dizios

Dizios

Dizios on dominoa uudella tavalla, lupaa paketti. Kyseessä on laattojenlatomispeli, jossa pelataan laattoja pöytään niin, että ne sopivat viereisiin l...

Salaisuuksien saari

Salaisuuksien saari

Suosittu koko perheen yhteistyöpeli Salaisuuksien saari tarjoaa seikkailua ja jännitystä, kun pelaajien on saatava kerättyä aarteet saarelta, joka on koko ajan vaarassa upota pinnan alle. Onnistuuko operaatio ennen kuin vesi peittää kaiken?

Dungeons & Dragons: Wrath of Ashardalon

Dungeons & Dragons: Wrath of Ashardalon

Punainen lohikäärme on herännyt tulivuoren alla ja terrorisoi lähialueita hirviöarmeijansa kanssa. On taas aika kaivaa miekat, jousipyssyt ja taikasau...

Chromino

Chromino

Chromino on dominoa väreillä. Pelinappulat ovat kolmesta neliöstä koostuvia suorakaiteita, joissa on eri värejä, ja niitä lätkitään pöytään niin, että...

Field Commander: Alexander the Great

Field Commander: Alexander the Great

Field Commander: Alexander the Great asettaa pelaajan Aleksanteri Suuren saappaisiin tämän marssiessa läpi Vähä-Aasian. Tässä yksinpelattavassa sotape...

Hell of Stalingrad

Hell of Stalingrad

Korttivetoinen sotapeli Stalingrading taisteluista. Saksa ja Neuvostoliitto taistelevat kaupungin hallinnasta, samalla kun tulipalot tuhoavat kaupunkia.

Roads and Boats

Roads and Boats

Logistiikka on ala, jossa pitää saada oikeat tavarat oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Siinä on myös Roads and Boatsin ydin. Tässä klassikossa pelaajie...