Kategoriat
Peliarvostelut

Zoo Vadis

Eläintarhassa kilvoitellaan siitä, mitkä eläimet ansaitsevat paikkansa parhaassa aitauksessa. Tiukkaa neuvottelua ja politiikkaa oleva peli on uudelleentulkinta yhdestä Reiner Knizian varhaisimmista peleistä.

Aivan uransa alkupuolella, niinkin kaukana historian hämärissä kuin vuonna 1992, Reiner Knizia julkaisi yksinkertaisen juonikkaan neuvottelupelin Quo vadis?. Kuten latinankielinen nimi viittaa, pelissä roomalaiset senaattorit kamppailivat vallasta. Neuvottelupelin jippo on yksinkertainen: eniten arvovaltaa pelin aikana kerännyt pelaaja voittaa, mutta vain, jos on saanut oman edustajansa senaattiin.

Vuonna 2023 ilmestynyt Zoo Vadis ottaa saman perusrakenteen, siirtää tapahtumat Rooman senaatista eläintarhaan ja tekee siinä sivussa pelistä modernilla tavalla värikkään. Kwanchai Moriyan kuvitus on jotain ihan muuta kuin alkuperäisen pelin harmaus, mutta perusidea on yhä sama.

Zoo Vadiksen kannessa on maalaus erilaisista inhimillisistä eläinhahmoista, isoimpana valkoinen tiikeri roomalaisen senaattorin asussa.

Eläintarhan valtapolitiikkaa

Pelilauta kuvaa eläintarhan aitauksia, joiden välillä kulkee reittejä. Niitä pitkin pelaajien on tarkoitus kuljettaa omia eläimiään eläintarhan halki kohti tähtiaitausta. Vain sinne päässeet eläimet voivat viedä voiton. Reiteillä on voittopistelätkiä, jotka saa kerätä mukaansa ohi mennessään.

Omalla vuorolla joko edetään aitauksesta toiseen tai lisätään uusi eläin laudalle alkupään aitauksiin. Tätä jatketaan, kunnes tähtiaitaus on täynnä, jolloin lasketaan pisteet ja tähtiaitaukseen päässeistä eniten pisteitä kerännyt vie voiton.

Miten etenemään sitten pääsee? Toisten pelaajien luvalla, tietysti. Jotta aitauksesta pääsee eteenpäin, pitää olla enemmistön lupa. Enemmistö lasketaan koko aitauksen koosta, eli jos aitaukseen mahtuu viisi eläintä, etenemiseen on oltava kolme puoltoääntä, vaikka aitauksessa olisi vähemmän eläimiä. Jos sinulla on tarpeeksi omia eläimiä aitauksessa, hyvä: sen kun etenet. Jos ei ole, äänet on ostettava toisilta pelaajilta.

Zoo Vadis on siis neuvottelupeli. Jos avoimesta neuvottelusta ja kaupankäynnistä ei pidä, Zoo Vadis ei tarjoa mitään pelastavaa ja pelin voi ohittaa saman tien. Lajityypin ystäville peli on mainio tiivis herkkupala, jossa neuvotteleminen on sinänsä varsin yksinkertaista ja suoraviivaista. Laatikon kyljen lupaama 20–40 minuutin kesto vaikuttaisi pitävän kutinsa varsin hyvin, vaikka venyykin toki, jos pelaajat oikein innostuvat vääntämään neuvotteluja – mutta sitten kyllä tiedätte, mitä olette tekemässä.

Zoo Vadis -pelin pelilauta kuvaa eläintarhaa aitauksineen. Aitausten välillä on reittejä ja aitauksissa on eläimiä kuvaavia puunappuloita.
Eläintarha, Rooman senaatti, kuka näistä nyt osaa sanoa. Isot puiset nappulat erottuvat hyvin pelilaudalta. Kuva: Mikko Saari

Eläinmaailman erikoisuuksia

Tähän mennessä kuvattu pätee alkuperäisessä Quo vadiksessa ja uudessa versiossa. Uusintapainos ei tietenkään jätä asiaa kuvituksen päivittämiseen. Ensinnäkin pelaajamäärää on venytetty; alkuperäisen 3–5 on kasvanut 3–7 pelaajaan. Tätä on edesautettu kaksipuoleisella pelaajalaudalla, joka otetaan käyttöön 6–7 pelaajalla.

Kolminpeli taas paranee – ja muutkin pelaajamäärät saavat lisäpotkua – riikinkukoilla. Näitä neutraaleja hahmoja lisätään pelin alussa laudalle joku määrä. Riikinkukkoja voi lahjoa pisteillä äänestämään puolestaan. Tässä on näppärä pikkujippo: riikinkukot vaativat kaksi pistettä, eivätkä kelpuuta kahta yhden pisteen lätkää, jollaisia pelaajat saavat pelin alussa. Niille pitää maksaa vähintään kahden pisteen arvoisella lätkällä, jollaisia saa kerättyä edetessään laudalla. Riikinkukkoja voi myös omalla vuorollaan siirtää eteenpäin ja kyllä, ne voivat myös blokata paikkoja tähtiaitauksesta!

Isoin mullistus on eri eläinlajien ainutlaatuiset kyvyt. Ne ovat hyvin tehtyjä: kyvyt tuovat peliin vaihtelua olematta kuitenkaan liian voimakkaita. Ennen kaikkea: niitä ei saa koskaan käyttää itselleen, vaan ainoastaan antamalla kyvyn toisen pelaajan käyttöön. Sarvikuonon kyvyllä vie edetessään toisen pelaajan nappulan mukanaan, ibiksen kyvyllä voi tunkea täyteen aitaukseen, ja niin edelleen. Kyvyt ovat virkistäviä, eivätkä järin monimutkaisia. Se, ettei niitä saa käyttää itseensä vaan ainoastaan muille, tuntuu vaativan hieman sisäistämistä, mutta muuten ne voi heittää kyllä kepeästi mukaan peliin.

Lähikuva pelilaudasta, jossa on monessa aitauksessa erilaisia eläinnappuloita.
Etualalla reitin päällä on eläintarhanhoitaja. Siinä kohtaa reitti on selvä: aitauksesta pääsee eteenpäin ilman äänestystä, mutta vastineeksi pelaaja ei saa eläintarhanhoitajan alla olevaa pistelaattaa. Kuva: Mikko Saari

Hieno uusintaversio

Zoo Vadis on komea uusintaversio vanhasta klassikosta. Edellisestä Quo Vadis? -julkaisusta on yli 20 vuotta, joten uusi versio oli sikäli paikallaan. Joillekin hillityn roomalaisen ulkoasun vaihtuminen värikkääseen eläintarhaan on varmasti pettymys, mutta Moriyan kuvitus on hienoa ja tukevat puiset eläinnappulat ovat ilo pidellä. Zoo Vadis on kaunis peli.

Itse peliin tehdyt muutokset ovat toimivia. Seitsemän pelaajan peli on hyväksi havaittu, eikä tosiaan kestänyt 40 minuuttia enempää. Kyse ei siis ole mistään pitkästä hivutuksesta, vaan peli etenee sujuvasti ja pääsee maaliinsa nopeasti. Riikinkukot ovat erinomainen lisä peliin ja vähentävät kaikenlaista jumitusta: riikinkukkojen lahjominen on suoraviivaista ja siirtelemällä niitä eteenpäin saa mukavasti painetta pelin päättymisen suhteen.

Erikoisvoimat voi helposti jättää käyttämättä jos siltä tuntuu, mutta pidemmän päälle ne tuovat kyllä hyödyllistä vaihtelua peliin ja antavat mukavasti kättä pidempää neuvotteluihin, olematta silti liian raskaita tai hallitsevia – parhaitakaan voimia ei saa käyttää kuin kaksi kertaa, ellei sitten onnistu saalistamaan laudalta uutta latausta.

Zoo Vadis kelpaa hienoksi esimerkiksi siitä, miten vanhoista peleistä tehdään uusia versioita, vaikka pelinä se varmasti jakaakin mielipiteitä voimakkaasti.

Tiikerien näkösuoja.
Pelaajien keräämät pisteet piilottavan apulapun takana on kätevästi kerrottu kaikkien eläinlajien erikoiskyvyt. Kuva: Mikko Saari

Faktat Zoo Vadiksesta

Suunnittelijat:

Julkaisija: Bitewing Games (2023)

Mutkikkuus: Perussäännöt ovat yksinkertaiset ja peli on helppo opettaa. Erikoisvoimat tuovat pienen lisäkiemuran, mutta se ei ole paha rasti, jos peli on muuten tuttu.

Onnen vaikutus: Isoin tuurielementti on siinä, miten voittopistelaatat asettuvat. Hyvä tuuri niiden kanssa voi edistää menestystä.

Vuorovaikutus: Peli on pelkkää neuvottelua ja kaupankäyntiä ja jää kokemuksena latteaksi, jos pelaajat eivät siitä innostu.

Teema: Eläintarha-aihe on värikkäästi toteutettu ja sopivan leikkimielinen. Eläinten erikoiskyvyissä on jopa jotain järkeä.

Uudelleenpelattavuus: Jos neuvotteluista vääntämisestä nauttii, Zoo Vadis on kestonsa puolesta oiva välipalapeli silloin tällöin pelattavaksi. Erikoiskyvyillä peleihin saa lisävaihtelua.

Saavutettavuus: Kaikkien eläinten erikoiskyvyt on selitetty kätevästi pelaajien näkösuojissa ja eri eläimet erottaa laudalla helposti toisistaan.

Pelaajamäärä: 3–7. Pelkästään kolminpeliksi en välttämättä hankkisi, vaikka riikinkukot siinäkin auttavat, mutta 4–7 pelaajalla Zoo Vadis sujuu mukavasti.

Pituus: 20–40 minuuttia ja jos pelaajat eivät juutu vänkäämään neuvotteluista, peli pysyy näissä rajoissa helposti.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *