Azul Kids

Moni julkaisija on ottanut elämäntehtäväkseen tarjota kaikista klassikkopeleistään omat lastenpeliversiot. Näistä Asmodee on kaikista innokkain. Muun muassa Ticket to Ride, Dixit, Unlock ja Splendor ovat saaneet omat Junior-versionsa (osa kylläkin vain englanniksi). Nyt vuorossa on sitten Michael Kieslingin Azul, ihan Kieslingin itsensä muokkaamana. Kuluttajana en siis yhtään valita.

Olenkin aina miettinyt, että Azulin yksinkertainen perusasetelma eli nappuloiden valinta ja keskelle dumppaaminen toimisi varmasti myös lastenpelissä. Toden totta, sehän toimii! Azulin hengen voi etäisesti aistia lastenversiossa, vaikka kokemus on räätälöity selvästi päiväkoti- ja eskari-ikäisille pelaajanaluille.

Minun ensimmäinen mosaiikkityöni

Kaakelilaattojen sijaan nyt lisäillään mosaiikkipaloja, sillä pelaajien eteen annetaan yksi tai useampi mosaiikkikuvio, jotka tulee täyttää sopivilla palasilla. Paloja saadaan Azulia pelanneille tutulla tavalla eli nappaamalla kaikki samanväriset laatat joko jostain viidestä reunakupista tai keskeltä. Jos ottaa laatat reunalta, joutuu laittamaan loput ylimääräiset laatat keskelle.

Kun laatat loppuvat, reunakupit täytetään uudestaan ja alkaa uusi kierros. Lopetus riippuu sitten pelitavasta, joita Azul Kids tarjoaa kaksin kappalein. Helpommassa tavassa kaikille jaetaan pelin alussa yksi iso mosaiikkikuvio ja sitä sitten täytetään, kunnes joku saa sen valmiiksi. Tämä pelitapa soveltuu ensimmäiseksi pelikerraksi, jos modernit lastenpelit ovat uusi tuttavuus, tai 3–4-vuotiaille pelaajille.

Toisessa pelitavassa, johon voi hypätä myös suoraan, kaikki saavat monta pienempää mosaiikkityötä. Niitä saa täyttää vapaasti, mutta vain yhtä kerrallaan. Ylimääräiset palat menevät siis hukkaan, kun niitä ei saa käyttää muiden töiden valmistamiseen.

Samalla kuppeja täytetään ja peliä pelataan rajallinen määrä eli pelaajamäärän verran. Kun kierrokset ja laatat loppuvat, jokaisesta kokonaan täytetystä mosaiikkiteoksesta saa tietyn verran tähtiä, ja eniten tähtiä kerännyt voittaa pelin.

Helppoja, leppoisia valintoja

Alkuperäinen Azul on tiukka ja jopa ilkeä peli, jossa saa olla tarkkana, muuten joutuu ottamaan läjän sopimattomia laattoja, joista tulee sitten kasa miinuspisteitä. Azul Kids ei lastenpelinä luonnollisestikaan ole samankaltainen. Nyt ylimääräiset laatat lahjoitetaankin vasemmanpuoleiselle naapurille. Tällainen lahjojen jakaminen on lapsista jopa mieluisaa puuhaa.

Toisen peliin on muutenkin vaikea vaikuttaa mitenkään radikaalisti. Kaikki keräävät kaikkia värejä melko tasaisesti ja toisen epähuomiosta voi harvemmin hyötyä. Joskus joku saa kaikki yhden värin laatat kerättyä tai yksi väri jää keräämättä, mutta pääosin laattoja keräillään rauhallisessa sopusoinnussa.

Omilla valinnoilla on kuitenkin merkitystä. Lapset eivät alkuun hoksaa ajatella kuppien tai vastapelaajien toimia oikeastaan ollenkaan. He saattavat valmistaa töitä yksi kerrallaan, ottaa reunakupista iloisena yhden sinisen laatan ja samalla kaataa keskelle laattoja niin, että seuraavalla on oikeat kissanpäivät. Tämä pätee erityisesti pelin suositusiässä oleviin eli 5-vuotiaisiin. Vähän vanhemmat lapset hoksaavat parin pelin jälkeen, etteivät anna toisilleen suuria laattakasoja. Meillä eivät kyllä kouluikäisetkään tajua aina vilkuilla, mitä värejä muut tarvitsevat.

Ei Azul, vaan jotain muuta

Nimestään huolimatta Azul Kidsin rinnastaminen isoveljeensä ei ole välttämättä kovinkaan järkevää. Pienten Azul on pienten lasten peli, ei mikään apujakkara Azulin maailmaan, ja se on tärkeä pitää mielessä. Muuten peli voi tuottaa pettymyksen.

Jos laattojen nostamista ei huomioida, peleillä ei ole hirveästi muuta yhteistä, ja tunnelmaltaan ne ovat kovin erilaisia. Kun pois on kuorittu sekä miinuspisteangsti että laattaseinän täyttämisen vaikeus, myös suurin osa jännityksestä on kadonnut ja aikuiselle erät voivat olla jopa tylsähköjä. Lastenpelille Azul Kidsin zenimäisyys taas soveltuu hyvin, enkä kaipaisikaan hampaat irvessä vääntöä omaa 5-vuotiasta vastaan.

Myös jonkinlainen kontrolli on näennäisesti olemassa, mutta todellisuudessa sitä on melko vähän. Kaksinpelissä toisen voi joskus pakottaa lahjoittamaan itselle pari lisälaattaa, joten jäljellä on edes pienenpieni ripaus isoveli-Azulin hallinnan tunteesta. Nelinpeli on kuitenkin jo erittäin kaoottinen kokemus. Useimmiten järkevintä on vain ottaa se kuppi, josta saa eniten laattoja, eikä miettiä sen enempää.

Peruslaadukasta Azulia

Azul Kidsin komponentit ovat yhtä laadukkaita kuin isoveljensä – muovilaatat ovat yhtä hypisteltäviä, vaikka eivät tylsine perusväreineen yllä aivan alkuperäisten kaakelikuvioiden tasolle. Laattapussi on tarpeeksi iso ja hauskin lisä ovat suoraan pelilaatikkoon upotetut kupit, jotka tekevät laattojen ottamisesta ja siirtelystä harvinaisen selkeää. Kerta kaikkiaan kekseliäs lisä.

Azul Kids on siis oikein pätevä, eskari-ikäisille suunnattu abstrakti peli ja leppoisaa ajanvietettä myös hieman tätä vanhemmille. Pelissä voi jonkin verran kehittyä, se on helppo oppia ja lopussa piste-erot ovat maltilliset. Neljällä laatikon lupaama 20 minuutin peliaikakin ylittyy vain hitusen. Kaksinpeli on erityisen säpäkkä ja ohi jo kymmenessä minuutissa.

Faktat Azul Kidsistä

Suunnittelija: Michael Kiesling

Julkaisija: Asmodee (2026)

Mutkikkuus: Säännöt opettaa nopeasti ja aloittaminen vaatii vain kuppien täyttämistä ja lautojen jakamista. Pelaaminen on kaikin puolin hyvin kivutonta.

Onnen vaikutus: Varsinkin aloittelijapelissä laattojen ilmestymisjärjestys korostuu. Aikuisella on etulyöntiasema pieniä lapsia vastaan eli taidollakin on merkitystä.

Vuorovaikutus: Yhteiset laattakupit yhdistävät pelaajia mukavasti, vaikka muuten peli on sellaista oman laudan täyttämistä. Vuorovaikutus on kaikin puolin hyvin lempeää.

Teema: Azulejo-laattojen muuttaminen mosaiikkitöiksi on ihan hauska idea, vaikka vahva teema ei ole koskaan ollut Azulien vahvuus.

Uudelleenpelattavuus: Erilaiset mosaiikkityölaudat tuovat periaatteessa lisävaihtelua, mutta käytännössä eivät. Pelin pulma pysyy samana kerrasta toiseen.

Saavutettavuus: Päävärit ovat selkeitä, ja laattojen muodot auttavat myös värisokeita.

Pelaajamäärä: 2–4.

Pituus: 10–25 minuuttia.