Kategoriat
Peliarvostelut

Colt Super Express

Union Pacificin junassa kaikuvat laukaukset, kun pahamaineiset junarosvot ovat kyydissä. Junasta irrotetaan vaunuja yksi kerrallaan. Kuka rosvoista on viimeisenä kyydissä?

Colt Express on pidetty perhepeli, jossa pelaajat ovat villin lännen roistoja tekemässä junaryöstöä. Pelissä ohjelmoidaan komentoja omalle hahmolle ja sen jälkeen toteutetaan komennot yksi kerrallaan, jolloin seuraukset ovat todennäköisesti yllättäviä, kun olosuhteet muuttuvat matkan varrella.

Nyt Colt Express on saanut tiivistyskäsittelyn. Colt Super Express lähtee samasta ideasta ja heittää tutut junavarkaat taas junan kyytiin, mutta siinä missä Colt Express on pöydällä näyttävä ja iso reilun puolen tunnin mittainen peli, Colt Super Express on pienessä boksissa oleva vartin korttipeli, joka kuitenkin pyrkii tiivistämään pieneen tilaan jotain olennaista Colt Expressistä.

Colt Super Expressin kansi

Pieni junaryöstö

Aluksi pöydälle kootaan juna. Kolmiulotteisten pahvivaunujen sijasta juna kootaan korteista: pöydälle asetellaan veturi ja sen perään vaunuja yksi enemmän kuin pelaajia on. Rosvot jaetaan junaan, jokainen omaan vaunuunsa. Sitten alkaa peli.

Rosvoilla on neljä samanlaista toimintokorttia. Niistä valitaan pelattavaksi kolme ja järjestyskin on tärkeä. Colt Super Expressissäkin on siis pieni ohjelmointielementti. Kun kaikki ovat järjestelleet toimintonsa, ne suoritetaan yksi kerrallaan vuorojärjestyksessä: kaikilta pelataan ensimmäinen kortti, sitten toinen, sitten kolmas.

Kun kaikki toimintokortit on suoritettu, junasta poistetaan viimeinen vaunu. Jos joku sattuu olemaan kyydissä, harmi homma… Kauimpana veturista oleva pelaaja saa poistetun vaunukortin itselleen saaliksi, jonka jälkeen aloittajan vuoro siirtyy eteenpäin ja alkaa seuraava kierros.

Peli päättyy, kun junassa on vain yksi rosvo jäljellä. Tämä rosvo voittaa. Jos jäljellä on enää veturi ja useampi pelaajista on onnistunut pysymään kyydissä, voiton vie pelaaja, jolla on eniten ryöstösaalista, eli se, joka on pelin aikana roikkunut kauimpana veturista.

Lähikuva junanvaunuista ja pelinappuloista
Tuco (punainen) ja Cheyenne (vihreä) ovat pyssyt vastakkain, kun Ghost (valkoinen) makaa välissä pökertyneenä. Junan katolla Django (musta) on tainnut ampua Mein (keltainen) matalaksi. Kuva: Mikko Saari

Ajatustenlukua

Toiminnot ovat yksinkertaisia: käänny, vaihda tasoa, liiku, ammu. Jokainen kortti tekee tismalleen sitä, mitä olettaisikin. Peli on sinänsä hyvin intuitiivinen ja selkeä.

Hahmojen sijainnilla kortilla on merkitystä: vaunussa voi olla sisällä tai katolla. Katseen suunnalla on merkitystä, samoin samassa vaunussa samalla tasolla olevien hahmojen keskinäisellä sijainnilla.

Kun ammutaan, rosvo ampuu ensimmäisenä samalla tasolla aseen osoittamassa suunnassa olevaa rosvoa. Ammuttu rosvo kaatuu maahan ja lentää ampumisen voimasta seuraavaan vaunuun. Jos rosvo lentää (tai astuu) pois junasta, pelaajan peli loppuu siihen. Pökertynyt rosvo joutuu käyttämään seuraavan toimintonsa kortista riippumatta pystyyn nousemiseen, mutta on makoillessaan turvassa enemmältä ampumiselta.

Koska kortteja on vain neljä ja niistä pelataan kolme, ohjelmointi ei ole sillä tavalla monimutkaista kuin alkuperäisessä Colt Expressissä. Asiat ovat hyvin suoraviivaisia ja yksinkertaisia. Enemmän on kyse vuorojärjestyksestä ja siitä, osaako lukea toisten pelaajien peliä. Jos olet toisena vuorossa ja aloittava pelaaja osoittaa sinua aseellaan, ammutaanko sinut heti ensimmäisenä toimintona? Silloin kannattaa varautua siihen (ja toivoa, ettei ole junan reunalla), mutta jos varautuu ja sitten ei tulekaan ammutuksi – nämä ajatuspelit ovat Colt Super Expressin suola.

Pelaajaeliminaatio ei tässä tapauksessa haittaa lainkaan, se vain lisää jännitystä. Vaikka putoaisi pelistä nopeasti, loppumatsi ei kestä pitkään ja on mielenkiintoista seurattavaa.

Mei-hahmon neljä korttia
Kortit ovat selkeitä: ammu, vaihda tasoa, käänny, liiku eteenpäin – kuka tahansa ymmärtää korttien tarkoituksen nopeasti. Kuva: Mikko Saari

Lisäosa mukana

Ensimmäiset lisäosat tulevat heti pelin mukana. Refleksi ja hevonen ovat lisäkortteja, jotka voi ottaa halutessaan mukaan. Lisäkorttien kanssa valitaan edelleen kolme pelattavaa korttia, nyt vain valikoima on laajempi.

Jos refleksikortin pelannut rosvo on pökertynyt, kortti on “nouse ylös ja ammu”. Jos rosvo on pystyssä, kortti kaataa rosvon. Tämä lisää mukavan bonustason ajatuspeleihin: jos ennen sinua pelaava pelaaja ampuu sinut, refleksi on oiva kostoliike – mutta jos vastapuoli arvaa että aiot käyttää refleksiä, eikä ammukaan, joudut kärsimään.

Hevosen pelannut rosvo siirtyy suoraan veturiin ensimmäiseksi katse eteenpäin – siis parhaalle paikalle, mutta selkä kaikkia vastustajia kohden ja jos joutuu ammutuksi, putoaa heti junasta. Melkoinen riskitekijä siis. Hevonen toimii myös silloin, jos on juuri ennen hevosen pelaamista pudonnut junasta: hevosen pelannut rosvo pelastuu veturin kyytiin.

Tähän suomenkieliseen painokseen on pakattu mukaan myös Colt Expressistä tuttu aikamatkustusauto eli Paluu tulevaisuuteen -leffojen Delorean (mukana tulee korjaukset pariin painovirheiseen korttiin). Aikamatkustusauto on junan edellä ja tarjoaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia sekin. On vähän siinä ja tässä, onko aikamatkustusauto vähän turhankin mutkikas, mutta kokeneet pelaajat arvostanevat lisämakua.

Rosvokortit
Rosvojoukkio on tuttu alkuperäisestä Colt Expressistä. Kuva: Mikko Saari

Kelpo filleri

Siinä missä Colt Express on kolmiulotteisen pahvijunan ansiosta näyttävä katseenvangitsija, Colt Super Express on huomattavasti vaatimattomampi ilmestys, joka ei herätä samalla tavalla huomiota. Jotain samaa se kuitenkin tarjoaa, nyt vain painotus on vielä terävämmin ajatustenlukemisessa. Väriä ja makua on matkan varrella kadonnut, nyt esimerkiksi kaikki rosvot ovat täysin identtisiä.

Pelaajia Colt Super Express vetää 3–7. Parhaat pelit löytynevät jostain skaalan keskipaikkeilta. Kolminpeli toimii, mutta en suosittelisi tätä pelkästään kolminpelikäyttöön, sen verran selvästi kokemuksesta tuntuu puuttuvan jotain. Toisessa ääripäässä meno lienee niin kaoottista, ettei minkäänlaiselle suunnittelulle ole tilaa. Puolivälissä peleissä on sopivasti vipinää, mutta ei liikaa menoa.

Jos ajatus tiivistetystä Colt Expressistä tai ajatustenlukuun perustuvasta nopeasta filleristä tuntuu hyvältä, Colt Super Express on hyvinkin tutustumisen arvoinen. Peli tekee selvemmin jotain omaa kuin vaikkapa Pandemic: Hot Zone – North America, joka on selvemmin sama kuin iso Pandemic, mutta pienempänä. Colt Super Express on enemmän oma pelinsä.

Colt Super Expressin laatikko sisältöineen
Laatikko on alle 15 senttiä kanttiinsa, eli pienestä pelistä on kyse ihan fyysisestikin. Kuva: Mikko Saari

Faktat Colt Super Expressistä

Suunnittelija: ,

Julkaisija: Ludonaute (2020)

Mutkikkuus: Säännöt ovat yksinkertaiset ja korttien toiminnot sen verran suoraviivaisia, että peli on vaivaton opetettava jokseenkin kenelle tahansa.

Onnen vaikutus: Mitä enemmän pelaajia, sitä enemmän on kaaosta ja yllättäviä käänteitä. Varsinaisia tuurielementtejä ei ole lainkaan, mutta odottamattomia sattumia siitäkin edestä.

Vuorovaikutus: Colt Super Express on pudotuspeli, jossa yritetään saada muut pelaajat pudotettua pelistä. Vuorovaikutusta siis riittää, eikä pelissä sovi pahoittaa mieltään, jos joutuu ammutuksi pois junan kyydistä – se kuuluu asiaan.

Teema: Junaryöstöllä ei sinänsä ole merkitystä, nyt ei yleisesti ottaen lasketa saalista, vaan yritetään vain olla viimeisenä jäljellä. Teema kuitenkin toimii hyvin.

Uudelleenpelattavuus: Jos nauttii kaaoksesta ja toisten pelaajien ajatusten lukemisesta, Colt Super Express on palkitseva peli, muuten se jättää kylmäksi. Sinänsä peli kestää kulutusta, koska se tapahtuu niin paljon pelaajien pään sisässä.

Kieliriippuvuus: Pelaaminen ei vaadi lukutaitoa.

Pelaajamäärä: 3–7.

Pituus: 15–20 minuuttia.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.