Kategoriat
Peliarvostelut

Yedo

Feodaaliajan Japanissa pelaajien klaanit taistelevat kunniasta ja suorittavat tehtäviä. Yedo on työläistenasettelua vahvalla teemalla ja runsaalla vuorovaikutuksella.

”Kukaan ei muista kuka tuli toiseksi.” – Walter Hagen

Yedo julkaistiin alunperin jo vuonna 2012, mutta valitettavasti vallan mainio peli jäi samoihin aikoihin julkaistun, hieman kevyemmän työläistenasettelupelin Lords of Waterdeepin varjoon. Yedolla on toki edelleen oma fanikuntansa ja peli komeilee kirjoitushetkellä komeasti BGG:n ranking-listan sijalla 525.

Näytti siltä että peli tulee vaivihkaa jäämään unholaan, kunnes ilmoitus tulevasta Yedo Deluxe Master Setin Kickstarter -kampanjasta kantautui korviini. Mutta mistä peruspelissä on kysymys?

Yedon kansi

Edo, Yedo. Yedo, Edo.

On vuosi 1605 ja Tokugawa Ieyasun kolmas poika, Tokugawa Hidetada, perii Shogunin tittelin isältään, perustaen Tokugawan shogunaatin, joka hallitsi Japania vuoden 1868 Meiji-restauraatioon asti. Pelaajat edustavat vaikutusvaltaisia perheitä Edon (nyk. Tokio) kaupungissa, jossa he pyrkivät pääsemään uuden Shogunin suosioon keinolla millä hyvänsä – pelin tehtäväkortit vaihtelevat tiedon keräämisestä kirkon kolehdin pöllimiseen ja jopa merkkihenkilöiden salamurhaamiseen.

Jos kaikki ässät on vedetty hihasta eikä sekään vielä riitä, suorin tie valtaan on itse Shogunin murhaaminen, jolloin peli loppuu ennenaikaisesti (Shogunin murhaaminen ei sentään takaa voittoa, vaikka antaakin paljon voittopisteitä).

Se temaattisempi Waterdeep

Peliä pelataan yhteensä 11 kierrosta ja jokainen kierros koostuu seitsemästä vaiheesta: valmistelu, huutokauppa, tapahtuma, tehtävänjako, vartiointikierros, kaupankäynti ja toimintovaihe. En käy kaikkia vaiheita läpi, joten keskitytään olennaiseen ja siihen miten Yedo eroaa muista työläistenasettelupeleistä.

Aloitetaan huutokaupasta: pelilaudan yläosa on jaettu seitsemään eri huutokaupan osaan. Tarjolla on aseita, toiminto-, tehtävä- ja bonuskortteja, kotitalon laajennuksia ja geishojen ja työläisten palkkaamista. Joka kierros ensimmäisenä vuorossa oleva pelaaja valitsee kohteen ja aloittaa huutokaupan huutamalla vähintään kyseisen kohteen minimisumman (3–5).

Huutokauppa hoidetaan kerran ympäri -periaatteella, jolloin jokainen vuorollaan joko korottaa aiempaa hintaa tai passaa. Huutokaupan aloittanut pelaaja saa viimeisen valinnan – korottaako pöydän ympäri kiertänyttä huutoa, saaden kohteen itselleen, vai passatako, jolloin viimeisimmän huudon tehnyt voittaa kohteen. Jos voitat huutokaupan, et voi enää osallistua saman kierroksen huutokauppaan, joten jokainen saa varmasti jotain – mutta millä hinnalla?

Asemarkkinat
Asemarkkinoilla käy kuhina. Kuva: Ville Heinonen

Tehtävänjaossa pelaajat asettavat yhden työläisen päälaudan seitsemän eri kaupunginosan toimintaruutuihin tai oman talonsa huoneisiin. Tätä jatketaan vuorojärjestyksessä, kunnes kaikki pelaajat ovat asettaneet työläisensä laudalle, jonka jälkeen laudan keskellä oleva vahtipartio kiertää alueita ympäri joko myötä- tai vastapäivään, pidättäen epäilyttävät hämäräveikot – ellet lahjo partiota. Tähän asti kuulostaa aika perinteiseltä työläistenasettelulta, eikö vain?

Vartio työssään
Vartio pitää järjestystä yllä tavernan seudulla. Kuva: Ville Heinonen

Tästä päästäänkin pelin kekseliäimpään osuuteen eli itse toimintovaiheeseen: pelaajat aktivoivat työläisiään, suorittaen joko tietyn rakennuksen tai kaupunginosan toimintoja tai suorittaen tehtäväkortteja. Tehtäväkortteja on neljää eri vaikeusastetta. Mitä vaikeampi kortti, sitä enemmän vaatimuksia, mutta sitäkin isommat palkinnot.

Tärkeintä on se, että tehtävän suorittamisen hetkellä työläiset löytyvät oikeista paikoista ja että hallussasi ovat oikeat aseet tehtävän suorittamista varten: kidnappaamiseen tarvitaan yleensä köyttä ja savupommeja, salamurhiin heittotähtiä, jousipyssyä ja miekkoja ja niin edelleen. Tämä tekee työläistenasetteluvaiheesta varsin kutkuttavan – vapaita paikkoja ei riitä millään kaikille ja varsinkin vaikeimpien punaisten ja mustien tehtäväkorttien vaatimustasot ovat todella korkeita.

Tapa Shogun!
Ero tehtäväkorttien vaikeustasossa voi olla huikea. Kill the Shogun on lähes mahdottoman vaikea tehtävä. Kuva: Ville Heinonen

Otetaanpa esimerkkitehtävä: ”Keskeytä Daimyo Ishiron naimisiinmeno heittämällä tulevaa morsianta kuolleella kanalla” (älkää kysykö, näin tehtäväkortissa lukee). Vaatimukset: kaksi työläistä (toinen kauppakadulla ja toinen temppelikorttelissa), geisha, pippurisumutetta ja yashiki (talon yksi laajennusosa). Oletetaan, että tehtävänjakovaiheessa laitoit yhden työläinen kauppakadulle ja toisen temppelikortteliin ja toimintovaiheen koittaessa päätät suorittaa tehtävän heti alta pois, aktivoiden joko työläisen kauppakadulta tai temppelikorttelista.

Saat palkinnoksi 3 voittopistettä, bonuskortin, 10 kolikkoa ja jos hallustasi löytyy savupommit edellä mainittujen vaatimusten lisäksi, saat vielä bonusta siunauksen muodossa. Aktivoitu työläinen palaa takaisin kotiin, mutta toinen työläinen, jota ei valittu suorittamaan tehtävää jää laudalle tulevaa vuoroa varten, jolloin voit tehdä laudalla olevan toiminnon tai suorittaa toisen tehtävän.

Tämä varsin yksinkertainen mekaniikka tuo peliin lisäjännitettä, sillä muut pelaajat tekevät tästä kaikesta vielä hankalampaa pelaamalla tiettyjä toimintakortteja ja lahjomalla vahtipartiota siirtymään toiselle alueelle työläistenasettelun jälkeen, pidättäen työläisiäsi matkan varrella, jolloin koko tehtävä epäonnistuu, jos työläisesi eivät ole oikeissa paikoissa oikeaan aikaan.

Varasta geishan kengät
Kuva: Ville Heinonen

Poikkeuksellisen suoran kiusanteon lisäksi satunnaistekijää löytyy myös tapahtumakorttien muodossa, jotka voivat pilata suunnitelmasi heti kierroksen aluksi. Maanjäristys saattaa tuhota juuri rakennetun talon laajennuksen, tsunami puolittaa varallisuutesi tai Shogunin aloitteesta punaisten lyhtyjen alue on täysin suljettu kierroksen ajaksi. Yritä siinä sitten pölliä geisha Marikon tohvelit, kun koko kortteli on suljettu.

Onneksi pelistä löytyy kaksi eri pelimoodia: ”Geisha” ja ”Samurai”. Peliä ensi kertaa pelaaville suositellussa Geisha-moodissa negatiiviset satunnaiskortit ja suoran kiusanteon mahdollistavat kortit jätetään pelilaatikkoon. Peliä jatketaan 11 kierroksen ajan ja lopulta eniten kunniaa (voittopisteitä) kerännyt pelaaja voittaa Shogunin suosion.

Seitsemän vuoden odotus

Kickstarter-kampanjassa palautetta on selkeästi kuunneltu: uusi laitos tulee olemaan modulaarinen ja huomattavasti enemmän kustomoitavissa. Peli tulee sisältämään monta erilaista tehtäväpakettia, joista pelaajat voivat valita mieleisensä, sama pätee myös tapahtumakortteihin. Pelaajat voivat myös valita kuinka pitkän pelin haluavat: kuusi, yhdeksän vai alkuperäiset yksitoista kierrosta. Peruspelin yksitoista kierrosta voi tuntua iäisyydeltä, jos jäät heti alussa muiden jalkoihin, mutta taas toisaalta, saako pelistä tarpeeksi irti vain kuudessa kierroksessa? Epäilen vahvasti. Pelin pituus myös tasoittaa pelissä olevaa tuurielementtia, jolloin esimerkiksi täysin piloille mennyt kierros ei tunnu niin pahalta, kun aikaa tehdä tehtävä valmiiksi on enemmän.

Pelin ulkoasu on myös uusittu ja pelin mukana tulee 50 kustomoitua meepleä muun sälän ohessa. Täysin uutena ominaisuutena peliin tulevat spesialistit, jotka ovat muuten tavallisia työläisiä, mutta varustettuna erikoisominaisuudella (ninja ei jää koskaan kiinni, samurai antaa enemmän voittopisteitä suorituista tehtävistä). Toisena uutena lisänä on teehuone, jonne voit kutsua vieraita, jotka antavat erikoisominaisuuden seuraavalle kierrokselle. Mukana on myös David Turczin kehittämä automa-soolopeli.

Kickstarter-kampanja päättyi 21.9.2019 ja löytyy täältä.

Yedo Deluxe Master Set
Yedo Deluxe Master Set

Yhteenveto

Olen omistanut Yedon jo vuosien ajan, mutta tähän mennessä pelikertoja on kertynyt vaivaiset kaksi. Syy tähän saattaa löytyä pelin suhteellisen vahvasta tuurielementista yhdistettynä hyvinkin suoraan, ilkeään kiusantekoon, mikä on omiaan karkottamaan tietyt pelaajat pelin ympäriltä ja ehkä juuri tästä syystä en ole edes ehdottanut peliä pelattavaksi tietyissä porukoissa. Tästä huolimatta en ole myynyt peliä pois, koska pidän pelin temaattisuudesta ja erilaisuudesta. Ehkä tästä arvostelusta inspiroituneena yritän saada Yedon pöydälle tulevina peli-iltoina nähdäkseni, onko aika kullannut muistot.

Uuden Kickstarter-version myötä peli on helposti muokattavissa mieleisekseen, jos satunnaisuus ja suora kiusanteko haittaa, mutta silti suosittelen pelaajia edes kerran kokeilemaan sitä vaikeinta ”Samurai”-pelimuotoa, jolloin peli pääsee oikeuksiinsa. Ei jokaisen europelin tarvitse pitää pelaajaa kädestä kiinni.

Klaanilinnoituksen huoneita
Pelaajan klaanin linnoituksen huoneita. Kuva: Ville Heinonen

Faktat Yedosta

Suunnittelijat: ,

Julkaisija: IDW Games, Eggertspiele (2012), Board & Dice (2020)

Mutkikkuus: Keskiluokkaa, sääntökirjalla on mittaa 16 sivua, joten pelaaminen vaatii huolellista opettelua.

Onnen vaikutus: Pelimuodosta riippuen joko vähäinen tai mittava, ikäviä satunnaistapahtumia riittää.

Vuorovaikutus: Peli sisältää välillä hyvinkin suoria kiusanteon mahdollisuuksia erilaisten korttien muodossa, mutta peliä voi pelata myös ilmankin kiusantekoa.

Teema: Poikkeuksellisen vahva. Tehtäväkortit käyvät järkeen (ole paikassa x ja tee asia y käyttäen aseita z). Peliä pelatessa tuntee taistelevansa oman klaaninsa kunniasta muita pelaajia kyykyttäen.

Uudelleenpelattavuus: Hyvä.

Kieliriippuvuus: Korteissa on paljon englanninkielistä tekstiä.

Pelaajamäärä: 2–5.

Pituus: 120–180 minuuttia (Kickstarter-versiossa 60–180 minuuttia).

2 vastausta aiheeseen “Yedo”

Onpas kiinnostavan oloinen peli! Mites tuo käytännössä etenee 4-5 pelaajalla? Joutuuko pitkään olemaan toimettomana omaa vuoroa odotellessa? Ja onko tuossa mitään, mikä skaalautuu pelaajamäärän mukaan? Yleensähän noissa worker placementeissa jää se kutkuttava ahtaus mahdollisten toimintojen osalta puuttumaan jos pelaajamäärä on alhaisempi.

2-3p peleissä bidataan vain kolmea isompaa ryhmää (Kortit & aseet, talon laajennukset & geishat ja uudet työläiset & tehtäväkortit). Eri pelaajamäärillä kartalla on x määrä placeholdereita jotka blokkaavat joitain toimintopaikkoja joten peli tuntuu tukalalta pienemmilläkin pelaajamäärillä. Samoin kaikkia laajennuksia ei voi jokainen pelaaja saada, esim. 3p pelissä kutakin huonetyyppiä on vain kaksi – joku jää väistämättä ilman.

Downtimea ei pitäisi olla sen enempää kuin muissakaan työläistenasettelupeleissä, tosin huutokauppavaihe voi venähtää 4-5p peleissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *