Die Tavernen im Tiefen Thal

Wolfgang Warschin tuotoksia on tullut katseltua sillä silmällä viime vuodesta lähtien: sen verran vankan vaikutuksen The Quacks of Quedlinburg ja The Mind tahoillaan tekivät. Uusi Warschin iso laatikko Quacksin julkaisseelta Schmidtiltä? Kyllä kiitos!

Syvälaakson Tavernasta oli jo tiedossa, että Quacksin englanninkielisen laitoksen julkaissut North Star Games kääntää pelin englanniksi, mutta koska englanninkielinen laitos tulee vasta loppuvuodesta 2019, en jaksanut odottaa, vaan hankin saksankielisen. Pelissä oli sen verran paljon kiinnostavia piirteitä, että pakko tähän oli tutustua.

Pakanrakennusta, päivityksiä ja noppadraftia

Pelaajat luotsaavat omia tavernoitaan, tavoitteenaan maine ja kunnia. Mekaniikaltaan pelin ytimessä on pakanrakennusta, tavernan päivittämistä ja noppadraftia.

Kierrokset alkavat sillä, että asiakkaita ja henkilökuntaa sisältävästä omasta pakasta nostetaan kortteja yksi kerrallaan, kunnes tavernan pöydät ovat täynnä. Pakasta voi nousta henkilökuntaa tai lisäpöytiä, mutta kun jokaisessa pöydässä istuu joku, tupa on täynnä ja ovi menee kiinni. Huonolla tuurilla kolme ensimmäistä korttia ovat asiakkaita ja pöydät täyttyvät heti, hyvällä tuurilla saa suurimman osan pakasta käyttöönsä. Kyse ei ole ihan samasta asiasta kuin Quacksin onnenkoetuksessa, mutta samalta lopputulos tuntuu.

Kortit eivät itsessään riitä: ne pitää saada aktivoitua. Se tapahtuu nopilla, joten korttien nostamisen jälkeen hankitaan noppia. Jokainen pelaaja heittää neljä valkoista noppaa. Nämä draftataan, eli jokainen ottaa yhden nopan, antaa nopat eteenpäin, ottaa toisen ja niin edelleen, kunnes kaikilla on neljä noppaa. Tarjoilijat antavat lisäksi heittää henkilökohtaisia noppia, jotka saa pitää draftaamatta.

Nopilla aktivoidaan kortteja ja tavernan kiinteää kalustoa. Asiakkaat tuottavat rahaa, kun kortille laittaa tietynnumeroisen nopan (aloituspakassa ykkösen tai kakkosen, josta seuraa yksi tai kaksi rahaa). Oluentoimittaja vaatii ykkösiä tai kuutosia ja tuottaa niistä lähtökohtaisesti yhden oluen noppaa kohden, oluentoimittajakorttien avustuksella useammankin. Tiskillä majailee kantapeikkona munkki, joka antaa viitosista etenemistä luostariradalla. Lisäksi on rahalipas ja oma oluttynnyri, joista saa millä tahansa nopalla yhden yksikön verran rahaa tai olutta.

Hankintoja ja houkutuksia

Kun nopat on sijoiteltu paikoilleen, alkaa toteutusvaihe, joka tehdään pelaaja kerrallaan. Rahalla voi ostaa tavernakortteja eli henkilökuntaa ja pöytiä. Lisäksi rahalla on mahdollista päivittää omaa tavernaa: lisätä pöytien määrää neljään, hankkia pysyvän tarjoilijan tai tiskaajan, vaihtaa munkin paremmaksi ja niin edelleen.

Oluella taas houkutellaan asiakkaita. Tarjolla on aina perustason asiakkaita ja satunnainen valikoima parempia, joista saa enemmän pisteitä, paremmat tulot ja mahdollisesti jonkun pienen bonuksen ostovaiheessa. Jos olutta on oikein todella reippaasti, arvokkaita aatelisia voi houkutella suoraan oluella, mutta se ei ole ihan helppoa. Aatelisia saa myös palkkioksi, jos päivittää tavernaansa.

Yli jääneitä rahoja ja oluita voi varastoida korkeintaan kaksi kumpaakin, eli enimmäkseen varat on syytä käyttää heti. Kun kaikki pelaajat ovat toimintonsa tehneet, kierroksen kortit menevät poistopakkaan ja aloitetaan uusi kierros. Uudet hankinnat tulevat suoraan pakan päälle, eli ne saa nostaa heti käyttöön. Se onkin tarpeen, sillä peli kestää vain kahdeksan kierrosta. Se on aika vähän: lopussa jää helposti halu pelata vielä yksi kierros.

Moduuleihin pilkottu peli

Die Tavernen im Tiefen Thal on jaettu viiteen moduuliin. Tämä on hieman hässäkkäinen ratkaisu ja osaltaan varmaan selitys sille, miksi peli ei Kennerspiel des Jahresissa pärjännyt Quacksin tavoin. Yllä kuvattu peruspeli on moduuli yksi. Se on toimiva runko, mutta suosittelen lähinnä hyvin kokemattomien pelaajien kanssa pelattavaksi – ja sellaiselle porukalle peli voi olla näinkin hieman haastava.

Kakkosmoduuli lisää uuden valuutan, snapsilasit. Snapsia jaellaan pelin aikana ja sitä voi käyttää paitsi suoraan pisteinä, myös viihdyttäjien käyttämiseen. Viihdyttäjiä tulee pelin aikana tavernaan kolme ja jokaisella on kaksi ominaisuutta, joista toisen voi valita käyttöön. Flamencotanssija muuttaa snapseja olueksi tai rahaksi, tulennielijä joko päivittää tavernaa tai jakelee asiakkaille porttikieltoja ja jonglöörillä voi laittaa kortin laudalta takaisin pakan päälle tai kääntää nopan haluamakseen.

Ominaisuudet ovat vahvoja, mutta snapseja kertyy rajallisesti. Niitä voi siis käyttää vain harkiten. Tuuria niillä pystyy kuitenkin loiventamaan, mikä on tervetullut asia.

Kolmosmoduulin uutuutena tulee maine. Baaritiskilaatta käännetään toisinpäin. Kääntöpuolelta paljastuu mainerata, jota pitkin edetään. Matkan varrelta saa palkinnoksi snapseja, mahdollisuuden jaella asiakkaille porttikieltoja ja radan lopussa tienaa aatelisen, jonka jälkeen aloitetaan uusi kierros. Mainetta kertyy joka kierroksella rahatulojen tai oluentuotannon mukaan: pienemmän näistä verran saa mainetta. Lisäksi pakkaansa voi ostaa bardeja, jotka lisäävät mainetta musisoimalla.

Neljäs moduuli on kaikista pienin. Aloituspakassa on normaalisti perusasiakkaiden lisäksi tarjoilija, pöytä ja oluentoimittaja. Nelosmoduulissa tulee joukko kortteja, joista nostetaan kolme, ja näistä saa valita oman aloitussettinsä korvaamaan tarjoilijan, pöydän ja oluentoimittajan. Tarjolla voi olla muita kortteja ja tavernan osien päivityksiä. Jokainen pelaaja saa valita settinsä vapaasti kolmesta vaihtoehdosta.

Viimeisessä moduulissa tulee vieraskirja. Tavernan asiakkaat kirjoittavat nimensä vieraskirjaan, eli aina kun houkuttelet uuden asiakkaan, saat myös nimmarilaatan, joka laitetaan vieraskirjaan sopivalle kohdalle asiakkaan hinnasta riippuen. Kun vieraskirjaa täyttää, saa erilaisia palkintoja – mainetta, snapseja ja niin edelleen – ja jos saa rivin tai sarakkeen täyteen, saa palkkioksi aatelisen. Kannattaa siis joko kerätä paljon tietynhintaisia asiakkaita tai yrittää saada laajasti kaikkea. Yhtä kaikki vieraskirja tekee asiakkaista houkuttelevampia.

Moduulit on otettava mukaan järjestyksessä, eli jos haluaa vieraskirjan, pitää ottaa kaikki muutkin moduulit. Sääntökirjassa suositellaan peliharrastajille aloittamista vähintään kolmosmoduulista. Olen samaa mieltä: aion jatkossa uusille pelaajille tarjota suoraan koko pakettia, ehkä nelosmoduulia lukuunottamatta – kun ei ole koskaan pelannut, hyvää aloitussettiä on vaikea hahmottaa. Nelosmoduulin skippaaminen ei ole mikään ongelma.

Himmelin tuntua

Die Tavernen im Tiefen Thal tuntuu vähän himmeliltä. Liikkuvia osia on paljon, sääntökirja antaa kuvan aika mutkikkaasta pelistä, moduulit eivät varsinaisesti auta asiaa ja sääntökirjan lopussa on vieläpä pahamaineinen “helposti unohtuvia sääntöjä”-osio. En enää ihmettele, miksei peli pärjännyt Kennerspiel des Jahres -kisassa: se on yksinkertaisesti liian mutkikas.

Peliharrastajan näkökulmasta peli ei ole mitenkään liian raskas, vaikka kaikki osat olisivat mukana. Toisaalta peliharrastajan näkökulmasta tuuria voi olla mukana liikaakin. Perhepelien ystävälle tuurin taso olisi sopivampi, mutta peli voi muuten olla vähän monimutkainen. Moduuli kerrallaan etenemällä ja lukemalla säännöt huolellisesti peliin pääsee kuitenkin varmasti sisään, etenkin jos pakanrakennusmekanismi on itsessään jo tuttu jostain.

Peli on säläisyydestään huolimatta kiehtova. Dennis Lohausenin kuvitus on erinomaista ja jo kansikuva houkuttelee pelin pariin. Komponentit, joita on runsaasti, on kuvitettu taitavasti ja ne ovat täynnä pieniä, kiinnostavia yksityiskohtia. Minulle Die Tavernen im Tiefen Thal on nappiveto, tähän mennessä yksi vuoden 2019 parhaimmista peleistä: sopivan lyhyt, mukavasti nokkela, käyttää pakanrakennusta hauskalla tavalla ja näyttää todella hyvältä.

Faktat Die Tavernen im Tiefen Thalista

Suunnittelija: Wolfgang Warsch

Julkaisija: Schmidt Spiele, North Star Games (2019)

Mutkikkuus: Sääntökirja vaikuttaa vähän pelottavammalta kuin olisi syytä. Pelissä on aika paljon liikkuvia osia, mutta tarvittaessa sitä voi opetella moduuli kerrallaan. Kokeneet lautapeliharrastajat voi heittää suoraan syvään päähän, mutta pelin sääntöjen opetteluun on syytä käyttää hetki vaivaa.

Onnen vaikutus: Tuurilla on paljon sijaa, mutta kaikki satunnaisuus on syötesatunnaisuutta: pakasta nousee mitä nousee ja sitten kortteja aktivoidaan nopilla, joita sattuu saamaan. Peli tarjoaa mahdollisuuksia korjata tilannetta, mutta joskus yksinkertaisesti tulee parempia kierroksia ja joskus huonompia – se on hyväksyttävä.

Vuorovaikutus: Pelin ainoa kontaktipinta toisiin pelaajiin on noppadrafti, jossa kannattaa kyllä olla silmä tarkkana: jos toinen pelaaja tarvitsee kiperästi kuutosta parhaalle asiakkaalleen ja draftissa pyörii yksi kuutonen, sitä ei tietenkään kannata päästää perille. Joku voi myös viedä haluamasi asiakkaan nenäsi edestä. Muuten kukin pelaa omaa peliään.

Teema: Jo pelin kansikuva houkuttelee astumaan peremmälle. Teema on hauska ja toimiva ja Dennis Lohausenin kuvitus on huippuluokkaa.

Uudelleenpelattavuus: Jotain koukuttavaa tavernanpidossa on, peli kiinnostaa ainakin tällä hetkellä kovasti ja mieluusti pelaisin vaikka useamman erän putkeenkin. Pidemmän aikavälin vetovoima on vielä mysteeri.

Kieliriippuvuus: Pelin osissa ei ole tekstiä.

Pelaajamäärä: 2–4. Kaksinpeliä pidetään parhaimpana. Olen samaa mieltä: lisäpelaajista ei ole suuresti hyötyä. Ero ei kuitenkaan ole suuri, peli toimii aivan hyvin myös useammalla pelaajalla. Nelinpeli saattaa olla hivenen parempi pienemmällä määrällä moduuleja, jolloin peli ei veny niin paljon.

Pituus: 30–60 minuuttia.