Le Havre: The Inland Port

Uwe Rosenberg tunnetaan erityisesti raskaammista lautapeleistään kuten AgricolastaLe Havresta ja Cavernasta. Mies on kuitenkin alkanut viime aikoina tehtailemaan tunnetuimmista peleistään kevyempiä kaksinpeliversioita. Ensimmäisenä julkaistiin Agricola: All Creatures Big and Small, sen jälkeen laihdutuskuurille joutui Le Havre.

Verrattuna herran edelliseen kaksinpeliin, Le Havre: The Inland Portissa taiteellisia vapauksia on otettu enemmän. Peli ei nimestään huolimatta juuri muistuta alkuperäistä versiota, vaikka molemmissa resurssien kanssa näperretään.

Pelin idea

Le Havre: Inland Portin kansiPelaaja tekee vuorollaan yhden kahdesta toiminnosta – joko hän ostaa rakennuksen tai käyttää rakennusta. Rakennukset ostetaan resursseilla, jonka jälkeen rakennus siirretään hyrrää muistuttavalle rakennuslaudalle.

Käyttäessään rakennusta pelaaja valitsee jonkun oman tai vastapelaajan rakennuksen ja käyttää sen toimintoa. Toimintojen määrä riippuu siitä, kauanko rakennus on lojunut käyttämättömänä. Joka kierros rakennuslaudan hyrrä liikkuu yhden pykälän, jolloin myös rakennuksesta saatavien toimintojen määrä kasvaa. Kun rakennusta käyttää, se palautetaan taas laudan nollakohtaan.

Jos rakennus jää pölyttymään laudalle liian kauan, se on pakko myydä pois puoleen hintaan ja palauttaa jälleen ostettavaksi. Rakennuksia ei siis voi ahnehtia omalle laudalle hirvittäviä määriä.

12 kierroksen jälkeen pelaajat myyvät kaikki lautansa rakennukset ja laskevat niistä saadut tuotot. Eniten kolikoita kerännyt on voittaja.

Resurssikuutioiden liikuttelua

Peli keskittyy vahvasti resurssien optimointiin. Pelaajan tavaran määrää kuvataan varastolaudalla ja neljällä eri resurssikuutiolla. Ynnäämällä vaaka- ja pystysarakkeen numeron yhteen, pelaaja saa tietää kyseisen tavaran määrän. Esimerkiksi punaisen lihakuution ollessa pystysarakkeen 6 ja vaakasarakkeen 4 leikkauskohdassa, hänellä on 10 lihaa. Tuotteiden määrät myös lisääntyvät laudalla kätevästi. Kuution siirtyessä yhden pykälän oikealle kyseinen resurssi lisääntyy yhdellä, ylös siirtyessään kolmella ja yläviistoon liikkuessaan neljällä.

Resursseja saa lisättyä rakennusten toiminnoilla. Rakennus saattaa esimerkiksi siirtää jotain kuutiota niin monta pykälää oikealle, kuin toimintomäärä sallii. Rakennukset saattavat siirtää kuutioita myös muihin suuntiin, jolloin resurssit voivat jopa vähentyä.

Kun rakennuksia ostaa, saa resursseja vähennellä vapaasti. Ongelmia voi tulla, jos kuutio ei voikaan liikkua joka suuntaan ja joutuu ”maksamaan” ylimääräistä. Hyvitystä ei nimittäin saa. Näin kuutiot pitäisi pelin aikana saada sijoitettua niin, että ne voivat liikkua suht vapaasti.

Koko pelin ydin nojaa kuutioiden liikutteluun, mikä on yllättävän antoisaa puuhaa. Kuutioiden sijoittelu, rakennusten oikea-aikainen käyttäminen ja ostaminen tekevät simppelistä pelistä sopivan haastavan. Kaiken aikaa kapuloita rattaisiin tökkii toinen pelaaja, sillä maksamalla yhden kolikon toisen pelaajan rakennusta saa vapaasti käyttää.

Le Havre: Inland Portin rakennuslauta
Rakennuslauta. Kuva: Sampsa Ritvanen

Optimointia pa(r)h(a)immillaan

Kuvitus on pelissä toimivaa ja pahviosat ovat tarpeeksi laadukkaita. Tavaraa on kuitenkin määrällisesti aika vähän, jos vertailupohjaksi ottaa vaikkapa Agricolan kevytversion. Kun hinta on molemmissa melkein sama, voi Le Havre: Inland Port tuntua kalliilta sijoitukselta.

Satunnaiselementtien puuttuminen on myös vähän outo ratkaisu. Näin kevyelle pelille tekisi vain hyvää, jos osa rakennuksista vaihtuisi joka pelissä uusiin, kuten alkuperäisessä Le Havressa. Rakennuslisäosia kaivattaisiin, mutta niitä ei taida olla tulossa. Nykyisellään uudelleenpelattavaa löytyy jonkun verran, muttei mahdottomasti.

Peli on kaiken kaikkiaan mukava tuttavuus, vaikka tällainen optimointihässäkkä tarvitsee seurakseen tietynlaiset pelaajat. Testaajista kukaan ei peliä vihannut, mutta vastaanotto ei ollut yhtä innokasta kuin Agricola: All Creatures Big and Smallin kohdalla. Sen verran kuivaa optimointia Le Havre: Inland Port tarjoaa.

Varastolauta. Kuva: Sampsa Ritvanen
Varastolauta. Kuva: Sampsa Ritvanen

Kaikesta edellisestä huolimatta pidän pelistä. Toivonkin, että Rosenberg jatkaa kevyiden, nopeiden, mutta silti ideaa sisältävien kaksinpelien tekemistä. Näitä kun pelaa oikein mielellään.

Faktat Le Havre: The Inland Portista

Suunnittelija

Julkaisija: Lookout Games, Z-Man Games (2012)

Mutkikkuus: Helppo oppia, vaikka rakennusten symboliikka ei aina ole ihan selkeimmästä päästä.

Onnen vaikutus: Peli on todella deterministinen, mukana ei ole mitään satunnaiselementtiä.

Vuorovaikutus: Toisten rakennuksia käytetään jatkuvasti hyödyksi ja niitä ostetaan toisten edestä. Vuorovaikutusta on siis yllättävän paljon.

Teema: Le Havresta tuttu kuvitus toimii, vaikka peli on muuten lähes teematon.

Uudelleenpelattavuus: Rakennuksia on mukava määrä, joten pelissä on haastetta ainakin joksikin aikaa. Silti satunnaisuuden ja vaihtelun puutos harmittaa.

Kieliriippuvuus: Tekstiä on vain rakennusten nimissä. Peli on siis käytännössä kieliriippumaton.

Pelaajamäärä: 2.

Pituus: 20–30 minuuttia.

Osta peli itsellesi

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Arvostele Le Havre: The Inland Port

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:22
Aito keskiarvo:3.45
Tasoitettu keskiarvo:3.33
  • 0: 0
  • 1: 1
  • 2: 1
  • 3: 7
  • 4: 13
  • 5: 0

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Yksi vastaus artikkeliin ”Le Havre: The Inland Port”

  1. Minä olen kyllä fani. Hieman mietityttää pidemmän aikavälin uudelleenpelattavuus, mutta eipä tätä toisaalta niin paljon tule pelattua, että tähän ehtisi kyllästyä. Rakennuksia on kuitenkin niin paljon erilaisia, että joka pelissä tulee käytettyä jotain uutta yhdistelmää.

    Kestokin on pudonnut ensimmäisen pelin 50 minuutista sinne 20-30 minuutin paikkeille, niin mikäpä tätä pelatessa – mainio peli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *