Kategoriat
Artikkelit

100 parasta peliä 2020

Mikko Saaren top 100 -lista vuosimallia 2020 listaa vuoden parhaat pelit. Listasta saa hyvän kuvan siitä, mikä Lautapelioppaan päätoimittajaa peleissä miellyttää.

Harrastan vuosittaisia top 100 -listoja – tein tänä vuonna jo seitsemännen. Perinteinen aika listan koostamiselle on elokuussa, kun edellisvuoden Essen-uutuuksilla on ollut lähes vuosi aikaa tulla pelatuiksi.

Teen listat järjestämällä suuren peliturnauksen, jossa sadat pelit kohtaavat toisensa kaksinkamppailuissa: kumpi on parempi, peli A vai peli B? Voittaja saa pisteen ja tasapelit ratkaistaan sillä, kumpi on voittanut parempia pelejä turnauksen aikana.

Aloitin kaikista peleistä, joille olen BoardGameGeekissä antanut vähintään seiskan reittauksen ja joita olen pelannut viimeksi vuoden 2018 aikana tai myöhemmin. Tämä rajasi valikoiman noin 230 peliin, joista muodostui sitten tällainen sadan pelin lista.

Sijat 100–91

100 At the Gates of Loyang. Tämä peli poistui kokoelmasta viime vuonna, koska koin sen jääneen vähän muiden Uwe Rosenbergin pelien jalkoihin – sille ei oikein löytynyt peliaikaa. Kelpo virityshän se sinänsä on, tarjoaa aivan mainiota pulmanratkontaa, kun tuotantoja ja tilauksia sommitellaan. Niinpä se kummittelee vielä listan hännillä. Samoista kuvioistahan Rosenberg sommitteli sittemmin Reykholtin, mutta valitsen kyllä Loyangin koska tahansa ennen Reykholtia.

99 Glass Road. Tämäkin peli lähti kokoelmista, koska ei vain ollut niin kiinnostava kaksinpeli. Pelaisin yhä mielelläni, jos tilaisuus moninpeliin tarjoutuisi, mutta suuremmin en ole kaivannut, Nusfjord ajaa saman asian paremmin.

98 L.A.M.A.. Tätä kevyttä korttipeliä läiskisi lasten kanssa enemmänkin, paljon mieluummin tätä pelaisi kuin UNOa. Valitettavasti tästä ei ole Harry Potter -versiota…

97 String Railway. Hittipeli vuosien takaa löytyi kaapista ja palasi taas käyttöön. Mikä parasta, kävi ilmi, että kaksinpeli, jossa molemmat pelaajat pelaavat kahdella värillä on kenties jopa paras tapa pelata tätä peliä: siinä on nelinpelin hyvät puolet ja lisäksi saa tuplasti peliaikaa!

96 Yokohama. Syöksykierre jatkuu, tätäkään sinänsä oivallista peliä en ole pelannut sen jälkeen kun omasta kappaleestani luovuin.

95 Mystery Rummy: Jack the Ripper. Viiltäjä-Jack jäi vähän pelaamisen vuoksi viime vuonna niukasti listan ulkopuolelle. Nyt se pääsi taas mukaan, kun pelasimme sitä pari kertaa. Tätä ei juuri tule kaivattua silloin kun tätä ei pelaa, mutta aina kun pelaa, niin onhan tämä hyvä ja sinänsä klassikkoasemansa ansainnut.

94 Machi Koro. Nämä arpajaiset olivat monta vuotta pois listalta, vaikka ensimmäisellä listalla vuonna 2014 sijoitus oli niinkin korkea kuin 11. – heti seuraavana vuonna peli oli sitten sijalla 92. Nyt se teki paluun, koska olen pelannut sitä taas jonkun verran, kun äkkäsin sen olevan aika lähellä 50 pelikertaa ja paikkaa 50×50-listalla. Sinne se toki pelataan ja edelleen peli kyllä maistuu, vaikka siinä turhauttavatkin piirteensä on.

93 The Mind. Alkuinnostuksen kadottua pelin vetovoima on haihtunut kovin, eipä tätä juuri ole tullut pelattua. Uusia pelaajia tällä olisi hauska hämmentää edelleen, mutta koskapa minä uutta peliseuraa kohtaisin, nykyoloissa en käytännössä koskaan. Veikkaan, että ensi vuonna The Mindiä ei enää listalla nähdä.

92 Trains. Kun Dominion sai lähteä, Trains edustaa nyt tätä perinteisintä pakanrakennusta. Kyllähän tämä näppärämpi paketti on ja koska omistan alkuperäisen japanilaisen version josta harva ostaja lienee ylipäänsä kiinnostunut, niin eiköhän tämä kokoelmissa pysy toistaiseksi. Mukavahan tätä on välillä pelata.

91 Carcassonne. Viime vuonna listalta puuttunut vanha klassikko palasi taas. Varsin vähän tätä enää tulee pelattuakaan, etenkin suhteessa siihen, että omistan näitä kaksi, uusimman suomalaisen painoksen ja alkuperäisen saksalaisen ykköspainoksen. Enimmäkseenhän tätä tulee pelattua odotushuoneissa puhelimella, ei juuri muuten.

Lähikuva Machi Koron aloituskorteista
Machi Koron japanilainen tyyli on viehättävää. Kuva: Mikko Saari

Sijat 90–81

90 La Boca. Tätäkin tuli taas parin vuoden tauon jälkeen pelattua. Pidän tätä edelleen erinomaisena perhepelinä, joka vetää mukavasti 3–6 pelaajaa, eikä niin paljon haittaa, jos pelaajien välillä on vähän taitoerojakin. Meillä oli nyt tapahtunut kehitystä: kun pari vuotta sitten viimeksi pelattiin, vaikeammat tehtävät tuntuivat vielä vähän liian vaikeilta. Nyt pelasimme kaikki sujuvasti vaikeitakin tehtäviä ja pääsimme ne läpi enimmäkseen hyvin nopeasti.

89 Splendor. Toimii yhä. Tässä on elegantti peli, joka tekee melko yksinkertaisen jutun selkeästi ja hyvin. Siksi tätä jaksaa yhä pelata, vaikka olen pelannut jo yli 50 kertaa. Kovin usein en tätä hyllystä enää kaiva, mutta aina tätä on mukava pelata.

88 Europa Tour. Tämä oivallinen perhepeli on tehnyt vähän paluuta, tästä meillä pitävät kaikki. Olen yhä lähestulkoon voittamaton tässä, mikä on hauskaa, sillä päällisin puolin peli tuntuu melkoiselta tuurihimmeliltä. Ei muuten ole. On oikein hauska juttu, että pelistä tullut uusi laitos (nimellä 10 Days in Europe) on tänä vuonna tulossa myös suomeksi.

87 Die Quacksalber von Quedlinburg. Viime vuonna jo kommentoin, että suurin innostus on hiipunut. Tosiaan: tämä kyllä maistui nuorisolle, mutta ei tätä silti ole juurikaan tullut pelattua, sinänsä oivallisesta Herb Witches -lisäristä huolimatta. Kakkoslisäri jää varmasti ostamatta, ennemmin peli poistuu kokoelmasta kokonaan. Omalta kohdaltani Quacksin pahin vihollinen on Die Tavernen im Tiefen Thal – pelit eivät ole samanlaisia, mutta kuitenkin jos on on tilaisuus pelata Quacksia, on myös tilaisuus pelata Tavernsia, ja minun valintani on käytännössä aina Taverns.

86 Flamme Rouge. Omasta kokoelmastani poistunut pyöräkisa on hiipumaan päin, koska sitä ei ole juuri tullut pelattua. On se edelleen kelpo peli, vähänlaisesti on yhtä hyviä kevyitä viiden ja kuuden pelaajan pelejä.

85 Ta Yü. Jo sentimentaalisista syistä kokoelmassani pysyvästi majaileva Ta Yü teki paluun listalle, viimeksi se on top 100 -listallani ollut vuonna 2015. Viime vuosina pelitahti on ollut sellaista kerran vuodessa -tasoa, vaikka olisin kyllä kuvitellut pelanneeni tätä useamminkin. Tämä voisi sinänsä olla potentiaalinen peli 50×50-listallekin, jos ottaisi asiakseen pelailla erän-pari edes kerran kuussa.

84 Neuland. Kuten viime vuonna sanoin, minulla on erityinen suhde omistamaani yksilöön. Tätä tulee pelattua harvakseltaan, mikä on tässä tapauksessa ihan ok, koska mistään A-sarjan pelistä ei missään nimessä ole kyse. Hauska Neulandia silloin tällöin on kuitenkin pelata.

83 Minecraft: Builders & Biomes. Uutuus. Oikein mainio perhepeli meidän perheessä vetävällä teemalla. Tätä pelattiin kesäkuussa pari viikkoa innokkaasti, sittemmin on joku muu vetänyt aina pidemmän korren, mutta eipä tämä ollenkaan hullumpi peli silti ole. Ehkä vähän kevyt meidän makuumme, mutta jos perhepelille on tarvetta ja Minecraft on kova juttu, tätä on kyllä helppo suositella.

82 Duck Dealer. Viime vuonna totesin Merchant of Venuksen olevan edelleen testaamatta – no, ei ole enää, ja niinhän siinä kävi, ettei Duck Dealer enää ole avaruuteen sijoittuvien nouda-ja-toimita-pelien ykkössijalla. Tämä on silti yksi harvoista Splotterin peleistä, jotka kokoelmastani löytyvät.

81 The City. Ensimmäinen peli listalla, jolla on täydet seitsemän vuotta täynnä: The City on ollut jokaisella top 100 -listallani. Parhaimmillaan sijoitus oli 10., siitä on sitten tultu alas. Syystä tai toisesta peli unohtuu herkästi, mutta aina kun sitä pelaa, on kivaa, joten… pelaillaan tätä nyt sitten silloin tällöin kun muistetaan ja iloitaan siitä.

Minecraft-lautapelin resurssikuutio
Kyllähän tästä heti Minecraftin tunnistaa. Kuva: Mikko Saari

Sijat 80–71

80 Chicago & NorthWestern. Kerran vuodessa pelattava B-listan Winsome-junailu. Tänä vuonna jäänee pelikerta väliin, koska tämä ei toimi kaksinpelinä. Sinänsä joutaisi ehkä kiertoonkin. On tämä sen verran kiinnostava, että olettaisin Capstonen tai Rio Granden tähän jossain vaiheessa päätyvän, mikäli Winsome-junailut käyvät edelleen kaupaksi.

79 Le Havre: The Inland Port. Lisää näitä kerran vuodessa pelattavia. Ei nyt varsinaisesti mikään välttämättömyys kokoelmassa, tiukemmassa karsinnassa saisi luultavasti mennä, mutta on tässä jotain omintakeista ja tasaisesti tämä on listasijoituksia saanut, jokaisella top 100 -listallani tämä on ollut.

78 Blue Lagoon. Vuonna 2018 Blue Lagoonille tuli lyhyessä ajassa yli kymmenen pelikertaa, vuonna 2019 ei yhtään. Tänä vuonna peli on päässyt pöydälle kerran. Pikkuisen siis hetken huuma -ilmiötä havaittavissa. Peli löytyy kuitenkin yhä hyllystä, koska se kyllä tekee monta juttua oikein ja toimii lokerossaan hyvin. Nykyisillä pelimäärillä se kyllä joutaisi sinänsä kiertoon, eli seuraavassa isommassa karsinnassa se saanee lähteä.

77 Klunker. Kolmen euron sijoitus tuntuu edelleen hyvältä hankinnalta, vaikka kolmen pelaajan vaatimus vähän rajoittaakin – kovin harvoin on koolla kolme pelaajaa, joista yksi on poikani, joka rakastaa tätä peliä. Tahtoo siis sanoa, että pitäisi varmaan kokeilla, josko tyttäreni tästä tykkäisi, sillähän se ratkeaisi.

76 Agricola. Vanha kunnon Agricola… Muutama päivä sitten tätä viimeksi pelasimme ja kyllä se vain niin on, että Rosenbergin uudemmat pelit toimivat minulle paremmin. Olen kuitenkin päättänyt, että Agricolan haluan 50×50-listalleni maksoi mitä maksoi, joten ne puuttuvat kuusi pelikertaa täytyy vielä saada kasaan – sen jälkeen Agricola saanee tehdä tilaa Hallertaulle

75 Rails of New England. Iso laatikko, monessa kohtaa huonosti suunniteltu peli – ja nyt puhutaan ongelmista sekä pelisuunnittelussa että graafisessa suunnittelussa – ja silti tässä on jotain todella viehättävää. Ehkäpä se on pelin tarina tai mittakaava, joka tässä jaksaa kiinnostaa. Tuskin tätä kukaan ostaakaan haluaisi, mutta en ole kyllä myymässäkään: haluan pelata tätä aina silloin tällöin.

74 Tapestry. Uutuus. Listan toinen uusi tulokas. Toisissa oloissa sijoitus olisi voinut olla korkeampikin. Lähestyin peliä ilman suurempia odotuksia ja yllätyin iloisesti. Päädyin jopa pelaamaan tätä yksin useammankin kerran, mikä on täysin poikkeuksellista. Yksinpelin vetovoima ei kuitenkaan kantanut pitkälle, eikä poikani ollut tästä erityisen kiinnostunut, joten selvä juttu oli, ettei tälle ollut kotona oikein mitään käyttöä, joten peli päätyi Tavernan hyllylle. Pelaisin tätä kyllä mieluusti koska tahansa.

73 Kingdom Builder. Mystinen juttu: minä pidän tästä, poikani pitää tästä, mutta jostain syystä emme pelaa tätä juuri koskaan. Selittäkääpäs se. Jotain kriittistä vetovoimaa tästä puuttuu. Onko se sitten vain yksinkertaisesti uutuudenviehätyksen puute, joka saa kääntymään aina toisten pelien pariin, onhan Kingdom Builder jo lähes kymmenen vuotta vanha.

72 Linko! On muuten nokkela ja kaikin puolin hieno korttipeli. Tulee vain pelattua harvakseltaan. Kaksinpeliversio, joka on sinänsä ihan hyvin tehty, ei tee tästä niin houkuttelevaa, että kahdestaan viitsisin pelata.

71 A Few Acres of Snow. Hieno pakanrakennus-, kehitys- ja sotapeli. Muutaman vuoden kaverilta lainassa viipynyt peli palasi taannoin omistajalleen, joten voi olla, että pelaaminen jää nyt toistaiseksi aika vähiin. Muutenkin tämä on vähän hankala, molempien pelaajien sietäisi olla suunnilleen samantasoisia, jotta pelaaminen on mielekästä.

Lähikuva Tapestryn pelitilanteesta
Tapestry oli paikoin vähän ylituotettu, paikoin oikein nätti, ja varsin mukava pelata. Kuva: Mikko Saari

Sijat 70–61

70 Tyrants of the Underdark. Uutuus. Olen päässyt pelaamaan tätä melko perinteisen pakanrakennuksen ja laudalla pelattavan aluehallinnan yhdistelmää vain kerran, mutta siitä kerrasta jäi varsin hyvät fiilikset. Asiaa tietysti auttoi se, että voitin selvin lukemin. Mitä opittiin? No se, että jos jonkun pakanrakennuspelin strategioista ei ole selkoa, aina voi luottaa siihen että pakan trimmaaminen toimii.

69 Krass Kariert. Viime vuoden uutuus säilyy listalla. Kepeää ja tuuripitoistahan tämä on, mutta Krass Kariertin tarjoama yhdistelmä tikkiä, kiipeämispeliä ja rajoitettua pääsyä kortteihin toimii hienosti. Tästä on ilmestynyt nyt kesällä 2020 uusi englanninkielinen versio Dealt!, jonka myötä peli saattaa saada laajempaa jakelua.

68 Lokomotive Werks. Winsomen karuakin karumpi junateollisuuspeli on sellainen kestosuosikki, joka säilyy kyllä kokoelmissa, vaikka sitä ei kovin usein pääsekään pelaamaan.

67 Completto. Kovin into on hiipunut, mutta eipä se mitään, tässä romminkaltaisessa pelissä on kuitenkin jotain kaunista ja eleganttia. Lisäksi tyttäreni pitää tästä ja suostuu pelaamaan mutinoitta, mikä varmistaa pelille toistaiseksi pysyvän sijan kokoelmissani.

66 Abandon All Artichokes. Uutuus. Perhepeliosastolle W. Eric Martinilta bongattua. Arvelin, että tämä voisi toimia: yksinkertainen peli, söpö kuvitus, sopivan kiehtova kierre pakanrakennukseen. Toimihan se ja ennen kaikkea tyttärellekin kelpasi, joten tätä ollaan pelattu lasten kanssa kolmistaan.

65 Wabash Cannonball. Viime vuonna veikkasin, ettei Wabash Cannonball pääsisi listalle tänä vuonna. Pääsipä kuitenkin, vaikka sijoitus parillakymmenellä putosi. Tätä on jopa tullut pelattua parikin kertaa viime listan laatimisen jälkeen. Vanha klassikko ei siis ole täysin unohtunut.

64 The Quest for El Dorado. Tämä Reiner Knizian pakanrakennuspeli pysyy listalla edelleen viimevuotisen debyyttinsä jälkeen. Pakanrakennusgenren aloittelijaystävällisellä laidalla se on oikein kelpo edustaja, jonka kautta on helppo tutustua genreen. Sen yksinkertainen kilpajuoksu jaksaa viehättää kokeneempaakin pelaajaa, joka osaa arvostaa selkeyttä. Uusi Vincent Dutrait’n kuvittama suomenkielinen laitos on vieläpä varsin näyttävän näköinen.

63 Potion Explosion. Uutuus. Olen pelannut tätä taikajuomansekoituspeliä muutaman kerran syksyn 2019 Lautapelaamaan-tapahtumassa, mutta sen jälkeen en ole fyysistä kappaletta nähnyt. Olen kuitenkin pelannut jonkun verran puhelimella, mobiiliversio tästä on oikein näppärä. Täytyisi jostain saada lainakappale tai käytetty kopio, olisi kiinnostavaa tietää, miten Harry Potterista innostunut tytär tästä innostuisi.

62 Go. Tämä jaloista jaloin lautapeli on vähän hankala tapaus tällaisen listan kannalta. Ei tätä oikein lasten kanssa ole vieläkään voinut pelata, tulee vaan pahaa mieltä. Pelaan kuitenkin itse päivittäin ei-reaaliaikaisena nettipelinä tätä, joten sikäli paikka listalla on hyvä – jos nuo ei-reaaliaikaiset pelit laskee tilastoihin, niin pelikertoja on kyllä kertynyt satoja, jos ei jo nelinumeroista määrää.

61 Mottainai. Tämän pelin menettäminen kirpaisi ja harmittaa edelleen. Pidän suuresti ja ymmärrän täysin, miksi Mike Fitzgerald jaksoi tätä Ludologyssä kerta toisensa jälkeen hehkuttaa. Onhan tämä aivan upea peli. Vaan kun säännöllistä peliseuraa tälle ei ole, niin aivan turha tätä on kerran vuodessa tai harvemmin pelailla, tämä peli vaatisi säännöllistä pelaamista ja toistoja.

Lähikuva Abandon All Artichokesin Peas-kortista
Kuka näille herneille voi sanoa ei? Abandon All Artichokesin kuvitus on Bonnie Pangin käsialaa ja söpöä! Kuva: Mikko Saari

Sijat 60–51

60 Battle Line. Jostain aivan käsittämättömästä syystä Battle Line puuttui viime vuoden listalta. Tämä on todellinen kestoklassikko, pelasin peliä ensimmäisen kerran vuonna 2000 kun se oli uusi ja sen jälkeen olen pelannut sitä melkein joka vuosi. Tässä vaiheessa se ei ole erityisen innostava, mutta se on tuttu ja turvallinen, joten pelin pariin on aina mukava palata. Se on myös yksi vanhimpia pitkäikäisimpiä pelejä kokoelmassani.

59 Shards of Infinity. Tämä on pysynyt kokoelmissa ja jonkun verran on pelattukin. Toisen lisärin kampanjapeli toi vähän lisäpelikertoja, mutta ei suuremmin vakuuttanut. Yhteistyöpelimuoto ei oikein inspiroinut. Nelinpeliä paripelinä olisi kiinnostava kokeilla, mutta sille ei ole vielä tullut tilaisuuksia. Genressään tämä on kyllä edelleen ykkönen.

58 San Juan. Tämäkin, kuten Battle Line, nojaa nimenomaan tuttuuteensa. Mitään erityisen jännittävää tai uutta San Juan ei enää tässä vaiheessa tarjoa. Kyse on vain siitä, kumman tutun strategian tällä kertaa valitsee. Tällainen syvä tuttuus on arvokasta sinänsä.

57 Texas Showdown. Viime vuoden uutuus on saavuttanut peliporukassamme sellaisen peruspelin aseman, että se kaivetaan usein hyllystä, kun tarvitaan nopeaa filleriä vähän isommalle porukalle. Parhaimmillaan peli onkin vähintään viidellä pelaajalla.

56 EXIT: The Game. Roima pudotus top 20 -joukoista tänne selvästi alemmas. Olen läpeensä kyllästynyt 2/5-tasoisiin helppoihin pulmiin. Ostin juuri tänään tätä kirjoittaessani pitkästä aikaa uuden boksin, koska Theft on the Mississippi lupaa vaikeustason 3/5. Jos tämä ei ole lällyhelppo, voin jatkossakin ostaa 3/5-tasoisia, mutta sitä helpommat jätän kyllä armotta kaupan hyllylle.

55 Conflict of Heroes. Viime vuonna tässä oli täsmällisemmin Awakening the Bear, mutta nyt laajemmin koko sarja samalla. Olemme mieltyneet Storms of Steelin kolmosedikan mukana tulleisiin uusiin sääntöihin, jotka parantavat pelikokemusta entisestään. Vähänhän tämä on raskas peli, jota ei mitenkään aina jaksa pelata, mutta jos sotia haluaa, tämä on kyllä ykkösvalintamme.

54 Antike II. Viime vuonna lahjoitin pelini Tavernaan siinä toivossa, että sitä tulisi pelattua. Tulihan sitä, parikin kertaa. Nyt kun vielä pelattaisiin sen verran lisää, että muutkin oppisivat voittamaan, nämä kaksi viimeisintä pelikertaa voitin aika näytösluontoisesti…

53 Carcassonne: The Castle. Nyt kun pelaan entistä enemmän kaksinpelejä, The Castlen pelaajamäärärajoitus haittaa vain vähemmän. Minun pitäisi varmaan hankkiutua eroon perus-Carcassonnesta; miksi sitä pelaisin, kun on tämä.

52 Antiquity. Poikani on kasvanut kypsään 14 vuoden ikään, jossa Antiquityäkin voi jo pelata menestyksekkäästi. Hyvä niin, kyllähän tätä on mukava pelata aina silloin tällöin. Muita Splottereita olen paljon myynyt pois, mutta tämä saa pysyä kokoelmissa, tunnesyidenkin vuoksi.

51 Merchant of Venus. Uutuus. Tätä peliä olen pohtinut usein, kunnes lopulta päädyin ostamaan sen, kun käytettynä löysin. Peli on nouda ja toimita -genren klassikoita vuodelta 1988, minulla on uudempi vuoden 2012 painos – jolla voi onneksi pelata myös klassista peliä lähes muuttumattomana. Sitä me olemme pelanneet ja peli toimiikin mainiosti. Kahdestaan pelattuna se on myös mukavan nopea.

Lähikuva Merchant of Venuksen pelilaudasta
Merchant of Venuksen pelilauta on melkoinen hässäkkä, jonka tulkitseminen vaatii keskittymistä. Kuva: Mikko Saari

Sijat 50–41

50 Decrypto. Alkuinnostus on haihtunut, mutta Decrypto maistuu edelleen. Se on edelleen vertailukohta tällaisille partypeleille ja osin Decrypton vuoksi esimerkiksi Wavelength ei tehnyt niin suurta vaikutusta. Vähän tätä on tullut pelattua sattuneista syistä, mutta genressään peli on kyllä ykkönen toistaiseksi.

49 Caverna: Cave vs Cave. Enimmäkseen tätä on tullut pelattua Iron Age -lisärin kanssa, vaikka lisäri keston käytännössä tuplaakin. Kovin suuriin pelimääriin peli ei nouse, mutta viime vuonna pelasimme sentään neljä kertaa, mikä on varsin hyvin.

48 De Vulgari Eloquentia. Uutuus. Puutyöläisen kehujen perusteella Kickstarterista hankittu peli on osoittautunut oikein viehättäväksi ja miellyttävän vanhanaikaiseksi tuttavuudeksi. Tässä on oikealla tavalla niukkuutta toimintomahdollisuuksissa ja temaattista tunnelmaa. Deluxe-versio on monessa kohtaa kaikkea muuta kuin luksusta, mutta onneksi peli kestää sen.

47 On the Underground. Viime vuonna odoteltiin vielä uutta Kickstarterista tullutta London/Berlin -versiota. Se saapui ja sitä on sittemmin pelattu pari kertaa kummallakin puolella. Uusi Berliini on jopa vähän alkuperäistä Lontoota vetävämpi. Uuden laitoksen ulkoasu on minun makuuni istuva, joten mukavahan tämä oli päivittää uuteen versioon.

46 Terraforming Mars. Viime vuonna jo pohdiskelin, jokohan olisi aika luopua Terraforming Marsista. No, en ole luopunut, vaihdoin vain englanninkielisen suomenkieliseen. Pelikertoja on tullut viime vuonna yksi, samoin tänä vuonna, joten sen valossa peli saattaisi kiertoon joutaakin. Peli on kyllä hyvä, kun sitä pelaa, mutta harvoin tekee mieli. Koneistonrakentelugenressä on vetävämpiäkin tapauksia.

45 Colony. Kuten tämä! No, ihan ymmärrettävistä syistä Terraforming Mars on huomattavasti Colonya suositumpi noin yleisesti ottaen ja itsekin suosittelisin muille herkemmin Terraforming Marsia, mutta Colonyn noppien kanssa näpertely sopii minulle.

44 Coco Loco. En tiedä tuleeko tämä nyt ensimmäiseksi mieleen peleistä, jotka tällä listalla kukoistavat vuodesta toiseen, mutta niin vain apinakatapultti viettää seitsemättä vuottaan top 100 -listallani! Sijoitukset ovat vaihdelleet välillä 39.–72., eli nykyinen on sieltä paremmasta päästä. Tätä pelataan kerralla useampi erä ja sen verran paljon on jo pelattu, että seuraavalla kerralla pelaan jo sadannen eräni tätä. Nautin tästä edelleen tismalleen yhtä paljon kuin ensimmäisellä kerralla vuonna 2014, jos en enemmänkin.

43 London. Toinen seitsemän vuoden klassikko. Aina joskus pohdin, hankkiutuisinko eroon, koska tätä pelataan harvakseltaan, mutta sitten pelaan tätä ja muistan taas, miten paljon tästä pidän. Viime vuonna pohdin, pitäisikö kokeilla Ben-Luca-sääntöjä kaksinpeliin. Kokeilin ja pidin, mutta poikani taas ei, joten sittemmin olemme pelanneet perussäännöillä.

42 The Crew. Uutuus. Tämä supersuosittu yhteistyötikkipeli ehti saapua minulle juuri ennen COVID-19:n iskeytymistä niskaan, joten ehdimme pelata sitä peliporukkani kanssa kerran. Olen joutunut tyytymään muuten kaksinpeleihin, mutta hyvin se on niinkin toiminut. Idea on loistava ja peli toimii fantastisen hienosti. Ei ihme, että peli voitti Kennerspiel des Jahresin tänä vuonna.

41 Attika. Klassikko sai uutta nousua, kiitos 50×50-projektin. Siitä on tullut vakiopeli, jota pelataan, kun ei muuta keksitä. Niinpä peliä on pelattu tänä vuonna saman verran kuin koko 2010-luvun aikana. Tämäkin on yksi vanhimpia pelejä kokoelmissani, olen omistanut pelin siitä asti kun se ilmestyi vuonna 2003, sen vuoden Essenin-uutuus oli pöydällä jo lokakuun lopussa. Hauska anekdootti: pelin nimi on Attika, mutta pelin neljästä kaupunkivaltiosta vain yksi, Ateena, sijaitsee Attikassa. Sparta, Theba ja Korintti ovat kaikki muualla.

Lähikuva De Vulgari Eloquentiasta
De Vulgari Eloquentiassa paavi on kuollut ja kansa on kutsuttu Roomaan. Punainen kardinaali tekee vielä viime hetken käsikirjoituksenhakuretken Arezzoon… Kuva: Mikko Saari

Sijat 40–31

40 Everdell. Uutuus. Välillä kannattaa olla avoimena uusille peleille. Everdellin olen ohittanut tavallisen joutavana Kickstarter-pelinä, vaikka sitä on kehuttu aika lailla. Bongasin pelin kuitenkin kirjaston valikoimista ja päätin varata sen kokeeksi. Kävi ilmi, että Everdell on itse asiassa varsin herkullinen koneistonrakennuspeli – siinä määrin jopa, että päädyin sitten ostamaan pelin omakseni ja Bellfaire-lisäosan myös.

39 Crokinole. Aika vähiin on jäänyt Crokinolen pelaaminen. Viime vuonna se naksuteltiin 50×50-listalle, mutta tänä vuonna ei ole pelattu lainkaan. Vähän hermoja raastava ja turhauttava peli tämä on. Kuten goossa, sattumanvaraisuuden puute ja se, että kyseessä on hyvinkin näkyvästi ja selkeästi puhdas taitopeli, on edelleen vähän liian raskasta.

38 Web of Power. Viime vuonna käyttöön otettu vuosirajaus pelien valinnassa sulki Web of Powerin pois listalta. Nyt sitä on taas pelattu, joten se on hetken taas turvassa. Toivon mukaan koronaviruksen helpottaessa Web of Powerin pelaaminen saa jatkua, klassikko on edelleen mitä maukkain kolminpeli.

37 Suburbia. Pitkään noin kerran vuodessa pelattu Suburbia on tänä vuonna päässyt pöydälle jo kolme kertaa. Ei siis edelleenkään mitään järkeä hankkia Collector’s Editionia. Perusmalli saa riittää, eiköhän se näillä pelaamisilla saa taas hetken pysyä rauhassa kokoelmassa. Peli on kuitenkin edelleen kaupunginrakennuspelien ykkönen (kilpailija Cities: Skylines jäi listan ulkopuolelle sijalle 109.).

36 New York Central. Rikollisen vähän pelattu korttipeli, oivallinen valinta kolmelle pelaajalle. Vähän veikkaan, ettei nykyinen Winsomen pelien uudelleenjulkaisuinnostus ulotu tähän peliin asti, mutta saisi kyllä.

35 Age of Steam. Vanha suosikki on uuden laitoksen myötä löytänyt tiensä useampiin käsiin meidän peliporukassamme ja saanut sitä kautta uutta nousua. Se on hyvä se, sillä peli on vajaan parinkymmenen vuoden iästään huolimatta edelleen täysi käypä junapeliklassikko.

34 Venäläinen preferanssi. Samat sanat kuin joka vuonna: preferanssi on edelleen paras perinteisen pakan tikkipeli kolmelle pelaajalle.

33 Preußische Ostbahn. Vuosirajaus pyyhkäisi Ostbahnin pois listalta viime vuonna, edellinen pelikerta kun oli rajan väärällä puolella vuonna 2016. Nyt pelasimme vuoden 2020 puolella, joten peli saa taas pysyä listalla muutaman vuoden ajan. Toivon mukaan pelikertojakin kertyy, koska onhan tämä edelleen mainio huutokauppa- ja junapeli.

32 South African Railroads. Tämä on muuten vielä parempi. Viime vuonna veikkasin, että Capstone Games olisi jo julkistanut tämän uudelleenjulkaisun. Ei ole, eikä Rio Grandekaan ole tätä tehnyt vaan sen sijaan paljon huonomman Trans-Siberian Railroadin. Nyt olisi jo aika tarttua tähän aivan erinomaiseen junapeliin.

31 Concordia. Noin kerran vuoteen pelattuna tämä jatkuvasti keikkuu myyntilistan reunalla. BoardGameGeekissä puhuivat lisäosien puolesta, Balearica / Cyprus -paketin pitäisi olla hyvä kaksinpelinä, mutta toisaalta nykyisellä pelimäärällä tuntuisi kyllä fiksummalta pistää peli kiertoon kuin heittää siihen lisää rahaa.

Everdellin pelilauta ja kortteja
Everdellissä on Tapestryn tapaan Andrew Bosleyn kaunis kuvitus ja muutenkin tyylikkäät komponentit. Tässä kuvassa mukana vähän Bellfaire-lisäriäkin. Kuva: Mikko Saari

Sijat 30–21

30 Dale of Merchants. Viime vuonna sijoitus oli 60:n huonommalla puolella ja fiilikset odottelevaisia Dale of Merchants Collectionin suhteen. No, Collection tuli ja virkisti elämää toviksi, sitten tuli Dale of Merchants 3:n previkkaversio ja teki saman ja seuraava potku tullee sitten kolmosen lopullisen version ilmestymisestä. Näin tämä Dale of Merchantsin kanssa tuntuu toimivan: välillä on hiljaisempaa, välillä pelataan enemmänkin.

29 Oregon. Tämä 20 minuutin turbofilleri tuntuu asettuvan mukavasti tähän parinkympin paikkeille listalla: se on erittäin hyvä peli, vaan ei ihan terävintä kärkeä. Se on kuitenkin sellainen peruspeli, jonka parissa on aina kivaa ja joka ei lyhyenä pelinä ole koskaan turhan hankala saada pöytään.

28 Root. Tässäpä vähän hankala peli, joka tällä hetkellä aiheuttaa enemmän pahaa mieltä kuin hyviä pelikokemuksia. Pitkään odotettu Underworld-lisäosa saapui, mutta sitä ei olla vielä oikeastaan päästy edes testaamaan. Uusia Clockwork-lisäosan botteja testattiin kyllä ja karu totuus on, etteivät ne kyllä kaksinpelistä moninpelin veroista tee. Root on siis hyllyssä iso pino peliä, joka lupaa mielenkiintoisia elämyksiä, jos vain joskus onnistuisi saamaan peliä pöydälle. Se vain tuntuu kovin vaikealta.

27 Eurorails. Nouda ja toimita -genren helmi, jota Merchant of Venus ei ainakaan vielä kyennyt ohittamaan. Euroopan kartta ja rautatieverkoston piirteleminen vievät voiton nopparallista pitkin ja poikin avaruutta.

26 Love Letter. Toimii yhä. Pelikertoja on kertynyt melkein 200 ja peli maistuu edelleen siinä missä ennenkin. Mitään erityistä kaipuuta uusia versioita tai kaikenmaailman variantteja kohtaan ei ole, vaan nautimme edelleen yksinomaan peruspelistä. Toisinaan tuttuus ja turvallisuus ovat kaikista parasta.

25 Unlock! Aikaisemmin pidin Exitiä pakohuonepeleistä kovimpana, mutta Unlock! menee nyt ohitse. Unlockitkin ovat tuntuneet vähän helpoilta, mutta toisaalta niissä helppous ei ole niin ärsyttänyt. Yksi etu on ainakin se, että joka boksissa on kolme skenaariota, joten pienemmällä vaivalla saa enemmän pelattavaa ja ostaminen ja myyminen sujuu vaivattomammin. Lisäksi pidän kyllä siitä, että Unlockit pysyvät myyntikunnossa ilman vaivannäköä.

24 Spirit Island. Olin viime vuonna huolissani siitä, maistuuko Spirit Island enää ollenkaan siinä vaiheessa kun vuonna 2018 kovimman innostuksen aikaan Kickstarterista hommattu Jagged Earth -lisäri keväällä saapuu. No, eihän se ensinnäkään saapunut (tätä kirjoittaessani se on viimein postissa tulossa) ja toisaalta huoli pois, peliä on pelattu tänä vuonna jo viisi kertaa, eli kyllä tämä vain edelleen kiinnostaa ja miellyttää ja nauttii ykkössijasta parhaana yhteistyöpelinä.

23 The Great Zimbabwe. Harvakseltaan tätä tulee pelattua, mutta viimeksi Lautapelaamaanissa päästiin onneksi nelinpeli pelaamaan, niin poikani sai siitäkin kokemusta pelkän kaksinpelin sijasta; kaksinpelikin on hyvä, mutta aivan erilainen kuin nelinpeli. Valtaosan Splottereista olen siivonnut pois kokoelmistani, mutta tämä on siinä kolmikossa, joka on saanut jäädä.

22 Brass. Viime vuonna maalailin jo vähän piruja seinälle Brassin kohtalosta. Tottahan se on, että vähän hiilensynkältä näyttää: kaksinpelinä tätä on pelattu viime vuonn pari kertaa, edellisestä nelinpelistä on jo kolmisen vuotta aikaa, eikä Birminghamin suosion vuoksi uusia mahdollisuuksia taida ihan heti olla tulossa. Toistaiseksi peli saa kuitenkin pysyä kokoelmissani.

21 Great Western Trail. Sijoitus kärkikympissä alkaa olla jo menneisyyttä, tässä näyttäisi olevan ihan hyvä paikka tälle pelille. Pidän kyllä kovasti ja nyt näyttäisi olevan vähän käännettä parempaan luvassa, viimeksi kun pelasimme kahdestaan niin peli oli jo aikaisempaa tasaisempi ja sitä kautta kiinnostavampi. Veikkaisin, että pelimäärät saattavat jopa kääntyä vähän nousuun.

Lähikuva Spirit Islandin korteista
Joskus Spirit Islandissa on kiva vain riehua kunnolla. Talons of Lightning on tappava ja nopea, Rain of Blood taas aiheuttaa mukavasti pelkoa hitaasti, mutta ilmaiseksi. Kuva: Mikko Saari

Sijat 20–11

20 Die Tavernen im Tiefen Thal. Viime vuoden uutuuspeli on pitänyt sijansa ja jopa parantanut sijoitustaan muutaman pykälän. Mikäpä ettei. Yleisesti ottaen peli ei ole ollut mikään ihan huikea menestys, mutta minun makuuni se osuu ja uppoaa siinä määrin, että se on mennessään upottanut Quacksin lähes kokonaan. Pakanrakentaminen on koukuttavaa, vaikka BGG:ssä pelin ylivoimaiset strategiat onkin tuomittu pelin rikkoviksi – minä vain en ole vielä koskaan onnistunut toteuttamaan sitä strategiaa yhtä hyvin kuin BGG:n viisaat, joten ei se nyt ihan niin läpihuutojuttu ole.

19 1860: Railways on the Isle of Wight. Tämä vanha suosikki putosi viime vuonna listalta aikarajauksen vuoksi. Tajusin, että kotoa löytyy 18xx-peleihin kykenevä pelikaveri ja 1825:n lisäksi pelasimme tätäkin keväällä pari kertaa. Pelit menivät sutjakkaasti parissa tunnissa, joten tätä tullaan varmasti pelaamaan jatkossakin. Näiden pelien myötä peli oli myös oikeutettu palaamaan listalle, jonne se ehdottomasti kuuluu.

18 Merkator. Viime vuonna luonnehdin Merkatoria kerran kesässä pelattavaksi, mutta mainitsin, että pelasimme kaksinpelin kymmenessä minuutissa ja totesin, että voisihan tätä pelata enemmänkin – ja niin on tosiaan tehty, Merkator on noussut hyvinkin aktiiviseen käyttöön. Kaikista pelaamistani matseista lähes puolet on pelattu tämän vuoden aikana, joten peli on tosiaan noussut suosioon. Meille se on turbofilleri, joka vie sen 15–20 minuuttia korkeintaan ja tarjoaa siinä ajassa mukavan kilpajuoksun.

17 1846: Race to the Midwest. Viime kesän kolmen pelin putken jälkeen 1846:tta ei ole tullut pelattua. Vaikka kaksinpelin pelaakin parissa tunnissa, aikaa sellaiselle ei silti kovin usein ole ja 1825 ja 1860 ovat nyt menneet edelle. 1846 on silti erinomainen peli ja jos pelaajia on neljä, se on oivallinen valinta.

16 Gulf, Mobile & Ohio. Tämä vanha suosikki olikin pitkällä jäähyllä, edellinen pelikerta oli vuonna 2014, joten viime vuoden listalle sillä ei ollut mitään asiaa. Nyt sitä on taas pelattu ja olikin jo korkea aika. Onhan tämä aivan erinomainen junapeli ja on ilo, että Rio Grande tästä julkaisi uuden version, mielestäni tämä on Winsomen junapelien valikoiman paras.

15 Res Arcana. Uutuus. Vuoden kovin uusi peli listalla saapui alkuvuodesta lainaan peliporukan Villeltä ja jäi sille tielleen; Ville ei tästä välittänyt, mutta me ihastuimme heti. Pelikertoja on tullut jo yli 40 ja peli pääsee kyllä vielä tämän vuoden aikana 50×50-listallekin. Lisäosa Lux et Tenebrae on omaksuttu käyttöön, sitä on helppo suositella. Mikä ihana peli, nostan tämän kyllä Tom Lehmannin kovimpien saavutusten joukkoon.

14 Tarok. Slovenialainen tarok maistuu aina, se on edelleen kirkkaasti paras neljän pelaajan tikkipeli. Sitä on jo vähän ikävä, kun moninpelejä ei pääse pelaamaan. Kaksinpelattava Strohmann-Tarock on laiha lohtu.

13 Altiplano. Viime vuonna tismalleen samalla sijalla debytoinut Altiplano jatkaa suosiotaan. The Traveler -lisäri on edelleen katsottu tarpeettomaksi, olemme pelanneet sitä pari kertaa ja todenneet, että lisärin parasta antia on peruspelin aloittajan alpakan pienempi ja kätevämpi versio…

12 Magic: The Gathering. Magic on vahvasti nousussa kiitos Arenan, jossa olen nyt muutaman viikon ajan pelannut päivittäin. Paperilla on tullut pelattua vähemmän, draftikuutiomme kaipaisi ehkä päivittämistä, mutta uusien paperikorttien hankkiminen tuntuu vähän ankealta. Digikokoelma on niin näppärä, että paperisten korttien kanssa plärääminen tuntuu kovin hankalalta. Netissä Magicin pelaaminen on sen sijaan sujuvaa, vauhdikasta ja kiinnostavaa. Kaveripyyntöjä otetaan vastaan, nimimerkkini on Hutilointia, mutta pelaan pääasiassa aamuisin ennen kuutta…

11 Nusfjord. Peli kipuaa pikkuhiljaa kohti kymmenen kärkeä. Voisi se sinnekin sopia, se on nimittäin aivan erinomainen. Varsin yksinkertainen työläistenasettelurunko toimii hyvin kehyksenä herkulliselle rakennuskombottelulle. Kampelapakka on osoittautunut oikein mukavaksi lisäriksi, seuraavaksi tuleva lohilisäri on pakkohankinta heti kun se tulee saataville.

Lähikuvassa Res Arcanan kortteja
Tanssiva miekka vai tuulilohikäärme? Res Arcanan kauniita kortteja on tuijoteltu monet kerrat. Kuva: Mikko Saari

Sijat 10–1

10 1825. Viimevuotisen koko Englannin kattavan pelin voimilla 1825 uusii historiansa korkeimman sijoituksen. Valitettavasti tänä kesänä COVID-19 esti ison pelin pelaamisen – toivottavasti tartuntataudit mahdollistavat pelin uusimisen ensi vuonna. Olemme kuitenkin pelanneet muutaman kerran kotona kaksinpelejä, sellaisen saamme pyöräytettyä nykyään läpi selvästi alle kahdessa tunnissa.

9 Mahjong. Pelin ensimmäinen top 10 -sijoitus tällä listalla kuvastaa vain ja ainoastaan sitä, miten polttavasti kaipaan sitä pelaamaan. Edellisestä nelinpelistä on jo viitisen vuotta aikaa ja vaikka jonkun verran on tullut kaksinpeliä pelattua, ei se nyt ihan sama asia ole. Valitettavasti mahjongille ei ihan helposti ystäviä löydy, etenkin jos ei oikeastaan välittäisi lainkaan pelata riichiä.

8 Pax Pamir. Tässäkin polttelisi päästä moninpelien pariin. Mieleen on jäänyt eräskin reipas kolminpeli, joka Tavernassa pelattiin. Onneksi Pamiria voi pelata kaksinpelinäkin. En ole muuten vielä koskaan voittanut poikaani Pamirin kaksinpelissä! Vaatii siis lisää harjoitusta.

7 Monikers. Viime vuonna valittelin, että Monikersilla ei ole yhtään pelikertaa melkein puoleentoista vuoteen. Lokakuussa onneksi saatiin yksi peli pelattua. Tätäkin pitäisi päästä pelaamaan, mutta se on tarpeeksi vaikeaa ihan jo ilman COVID-19:ää. Listasijoitus on kuitenkin paikallaan: minkään muun pelin parissa ei koskaan ole ollut yhtä hauskaa.

6 Die Dolmengötter. Jos enimmäkseen kaksinpelien parissa pärjäänkin hyvin, tämäkin on yksi niistä peleistä, joita varten tarvitaan enemmän pelaajia. Tasan neljän pelaajan vaatimus tarkoittaa, että tänä vuonna Dolmengötteriä tuskin enää pelataan.

5 Samarkand: Routes to Riches. Jossain vaiheessa väheksymäni kaksinpelimuunnelma osoittautuikin oikeastaan aika hyväksi, joten vaikka tämän vuoden pakolliset Samarkand-pelit pelattiin jo alkuvuodesta, kaksinpeliä sietäisi kyllä pelata lisää. Toki Samarkand on parhaimmillaan neljällä pelaajalla.

4 Ora et Labora. Tänä vuonna tuuli puhaltaa sillä tavalla, että pari vuotta ykköspaikalla viettänyt Ora et Labora putoaa tähän asti huonoimmalle sijoitukselleen. Neljäs sija ei ole kuitenkaan häpeäksi, kun ottaa huomioon, mitä yläpuolelle päätyi. Oran et Laboran kohdalla yksi miinus on se, että voitan pelit edelleen joka kerta. Vaihtelullekin olisi toisinaan tarvetta, Irlannin ja Ranskan pelimuotojen välillä vaihtelu käy joskus vähän tylsäksi.

3 Fields of Arle. Olen minä tässäkin edelleen käytännössä voittamaton (19 pelattua peliä, 18 voittoa), mutta tappioista huolimatta tämä on pojalleni maistunut. Minulle myös, juuri nyt Fields of Arle on vähän nosteessa ja siksi viime vuoden kuudes sija vaihtuu nyt takaisin kolmanneksi.

2 Innovation. Vuodesta 2015 asti kärkikymmenikössä viihtynyt Innovation uusii viimevuotisen kakkossijansa. Ei siis ihan pelkkää Rosenbergia tämä kärkijoukko! Viime vuonna Innovationia pelattiin vain kerran, mutta nyt peliin on löytynyt jostain uutta intoa, sillä tänä vuonna sitä on jo pelattu jo kymmenen kertaa eli enemmän kuin minään vuonna aikaisemmin. Ja miksipä ei, tämä on edelleen huikean hyvä peli, joka on jokaisella pelikerralla mukavasti tuttu ja silti aina uudenlainen.

1 A Feast for Odin. Tässäpä vasta hyvien lisäosien peli. Viime vuonna The Norwegians teki vaikutuksen, tänä vuonna vuorossa oli huomattavasti pienempi Mini Expansion #2, joka oli pienestä koostaan huolimatta huikea lisä peliin. Pelaamme nykyään yksinomaan lyhyempää kuuden kierroksen peliä, jota ennen ei edes harkittu. Nyt Mini Expansionin tuoman vauhdikkaamman aloituksen myötä kuuden kierroksen peli on ainoa oikea. Kyllä voikin pieni lisäri tehdä ihmeitä! Tuleva The Danes -lisäri puolestaan vaikuttaa yhtä aikaa kiehtovalta ja pelottavalta…

A Feast for Odin The Norwegians -lisäosan osilla
A Feast for Odin ja The Norwegians – tänä vuonna lyömätön parivaljakko. Kuva: Mikko Saari

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.