Kategoriat
Peliarvostelut
Kestosuosikki – yli 10 vuotta suosiossaKESTO- SUOSIKKI

Pandemic

Neljä vaarallista kulkutautia uhkaa maailmaa. Ihmiskunnan pelastuminen on muutaman neuvokkaan tutkijan väsymättömän työn varassa. Kuulostaako tutulta? Matt Leacockin yhteistyöpeli Pandemia on tänään pelottavankin ajankohtainen.

Pandemian suomalaisen kakkoslaitoksen kansikuva

Pelin idea

Pandemiassa pelaajien tehtävänä on keksiä parannuskeino neljään maailmalla leviävään sairauteen. Parannuskeinon keksiäkseen pelaajan pitää pystyä keräämään käteensä – joko itse tai kanssapelaajien avustuksella – sarja samanvärisiä kortteja. Samalla, kun pelaajat koettavat saada käsiinsä tarvittavat kortit, heidän pitää pyrkiä hillitsemään jo maailmalla leviäviä tartuntoja.

Pelilaudan  maailma on jaettu verkostoon, jossa jokaisesta kaupungista on yhteys muutamaan muuhun kaupunkiin. Eri puolilta maailmaa liikkeelle lähtevät taudit leviävät mielenkiintoisen mekaniikan mukaan: jokaiseen kaupunkiin mahtuu vain kolme samanväristä tautia merkitsevää kuutiota. Mikäli lisää pitäisi laittaa, tauti leviääkin jokaiseen ongelmakaupungin naapurikaupunkiin. Tästä puolestaan saattaa aiheutua uusia ongelmia, mahdollisesti jopa tuhoisa ketjureaktio, jossa taudin yksi leviäminen aiheuttaakin kerralla useita samanlaisia leviämisiä.

Pelaajan vuoro muodostuu kolmesta osasta. Ensin pelaaja tekee muutamia toimintoja: liikkuu, lääkitsee, kerää tietoa, perustaa tutkimuskeskuksia ja niin edelleen. Sitten hän nostaa lisää kortteja käteensä ja lopulta nostaa pakasta uusia alueita, joissa tauti puhkeaa. Korttiennostot voivat myös aiheuttaa epidemioita, joita on ripoteltuna melko tasaisesti pelaajien nostopakkaan. Epidemian aikana jo tartunnan saaneet kaupungit palaavat nostopakan päälle, minkä vuoksi samoilla alueilla, josta tauti on jo puhdistettu, joudutaan mahdollisesti lisätöihin – tai mikä pahempaa, ellei puhdistusta ole vielä tehty, saattavat fataalit tautien ulosleviämiset tulla ajankohtaisiksi.

Pelaajille arvotaan pelin alussa oma hahmo viiden mahdollisen hahmon joukosta, joista jokaisella on jokin erityisominaisuus. Yksi pystyy kuljettamaan tehokkaammin muita paikasta toiseen, toinen jakaa tietoa vapaammin, kolmas voi lääkitä sairastuneita alueita nopeasti, neljäs keksii parannuskeinoja helpommalla ja viides perustaa tutkimusasemia ilman rajoituksia. Yhtenä haasteena on suunnata pelistrategia niin, että jokaisen pelissä olevan hahmon erityiskyvystä saadaan paras teho irti. Erilaisia kombinaatioita ja pelistrategioita on siis monia.

Yhteistyöllä voittoon

Pandemiassa kaikki pelaajat pelaavat yhdessä peliä vastaan, ja siis kaikki voittavat tai kaikki häviävät. Menestys pelissä perustuukin hyvään yhteistyöhön – ja hieman onneenkin. Voittoehtoja on vain yksi: kaikki parannuskeinot ehditään keksiä. Tappioehtoja on puolestaan useita: liian monta taudinleviämistä, liian paljon samanlaisia tautikuutioita laudalla ja nostopakan loppuminen. Voittoon joutuu usein tekemään paljon työtä riskirajoilla, kun taas tappio voi iskeä musertavasti silmänräpäyksessä.

Pelin vaikeustasoa voi säätää nostopakkaan asetettavien epidemioiden määrällä. Mitä enemmän epidemiakortteja, sitä hankalammaksi peli käy. Pelin vaikeustaso muuttuu myös pelaajamäärän mukaan: periaatteessa peli on sitä haastavampi, mitä enemmän pelaajia on mukana, sillä käsikortteja saa silloin pelin alussa vähemmän, ja oikea korttiyhdistelmä pitää haalia ehkä useammasta kuin yhdestä kädestä. Toisaalta, useamman pelaajan pelissä pelaajat pystyvät levittäytymään tehokkaammin kartan kaikille suunnille, ja muutenkin hyödyntämään monipuolisesti useampia erikoiskykyjään yhteiseksi hyväksi. Kaiken kaikkiaan peli tuntuu olevan hyvin tasapainossa, ja peli kestää uudelleenpelaamista melko hyvin.

Pelin ratkaisu riippuu jonkin verran korttituurista, mutta ei mitenkään liiaksi. Lyhyeen loppuva tappiopeli jättää yleensä melkoisen revanssihengen, ja koska peliaika on vain puolisen tuntia, on uuden erän ottaminen yleensä helppoa.

Lisäosat ja sisarpelit

Jos peli alkaa tympiä, lisäosa Pandemia – Tuhon partaalla auttaa asiassa. In the Lab on toinen lisäri, jossa on uusi laboratoriopelilauta, jossa tuateja tutkitaan. Tämä lisäri mahdollistaa kilpailullisen pelitavan joukkuepelinä. Kolmas lisäri State of Emergency tuo uusia haasteita: taudit leviävät eläimistä ihmisiin, yllättävät tapahtumat haittaavat ja vastassa on supertauti, jota ei voi alkuun edes hoitaa, sitä voi vain hidastaa karanteenilla.

Pandemicin perusrunkoa on kierrätetty useissa eri peleissä. Menestynein on Pandemic Legacy: Season 1, joka oli jonkun aikaa BoardGameGeekin ranking-listan ykkösenäkin. Pandemic Legacy: Season 2 jatkaa samaa, mutta ei ole yhtä menestyksekäs kuin ykkösosa.

Alankomaalaisen Jeroen Doumenin kanssa tehdyssä Pandemic: Rising Tidessä ei torjuta tauteja, vaan estetään nousevaa vettä valtaamasta Alankomaita. Espanjalaisen Jesús Torres Castron kanssa tehdyssä Pandemic: Iberiassa torjutaan malariaa, koleraa, keltatautia ja lavantautia 1840-luvun Iberiassa.

Pandemic: Reign of Cthulhussa sekoittaa Pandemiciin Arkham Horroria: pelissä torjutaan Suurten Muinaisten ilmestymistä tuhoamaan maailmamme. Pandemic: Fall of Romessa vastassa ovat Rooman valtakuntaa uhkaavat barbaarilaumat.

Pandemic: Rapid Response on kiivastahtinen noppapeli, jossa taistellaan kelloa vastaan kovalla vauhdilla. Vähän rauhallisempi noppaversio on Pandemic: The Cure.

Pandemic: Hot Zone – North America on pelkästään Pohjois-Amerikan kartalle rajoittuva miniversio, jonka pelaa noin vartissa. Pandemic: Hot Zone – Europe on vastaava, mutta Euroopan kartalla.

Jos tautien torjunta kyllästyttää, Pandemic: Contagionissa pelaajat ovat kilpailevia sairauksia, jotka kisaavat siitä, kuka saa pyyhkäistyä ihmiskunnan pois kartalta.

Faktat Pandemiasta

Suunnittelija:

Julkaisija: Lautapelit.fi, Z-Man Games (2008)

Mutkikkuus: Ei kovin monimutkainen, vuoron toimintomekaniikka on melko yksinkertainen.

Onnen vaikutus: Ei kovin keskeinen suuressa mittakaavassa, mutta joskus toki sofistikoitu riskianalyysi ennen päätöksentekoa on paikallaan.

Vuorovaikutus: Peli joko voitetaan tai hävitään tiiminä, joten pelaajien välinen vuorovaikutus on kriittinen.

Teema: Ajankohtainen kulkutautiteema purkautuu melko elegantisti pelimekaniikkaan. Pandemia ei tunnu kovinkaan abstraktilta.

Uudelleenpelattavuus: Kohtuullisen hyvä, tautien alkupuhkeamispaikkojen arvonta tuo satunnaisuutta, ja pelin vaikeusastetta on mahdollista säätää.

Kieliriippuvuus: Korteissa on jonkin verran tekstiä, apulapuilla kuitenkin selviää tarvittaessa.

Pelaajamäärä: 2–4. Peli tuntuu sitä helpommalta, mitä vähemmän on pelaajia.

Pituus: 20–45 min.

Jutun otsikkokuva: Chris Norwood / BGG. CC BY-NC 3.0.

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

10 vastausta aiheeseen “Pandemic”

Otettiin eilen tuntumaa tähän peliin porukalla, joka koostuu lautapelejä hieman tavallista enemmän harrastavista pelaajista. Arkham Horrorin jälkeen odotukset Pandemian suhteen olivat itselläni ristiriitaiset, sillä en uskonut että ~30-45min kestävä peli pystyisi tiimipelinä tarjoamaan yhtä syvällistä kokemusta kuin AH. Pandemia onnistui kuitenkin yllättämään positiivisesti. Säännöt olivat helpot, pelit riittävän lyhyitä ja vaihtelevuutta mukavasti. Nelinpelinä toimi loistavasti ja kolmas peli päättyikin hiuksia nostattavaan kilpajuoksuun nostopakan loppua vastaan… ja viimeisellä mahdollisella kierroksella onnistuimme pelastamaan ihmiskunnan. JEJ! :)

Tuoko Pandemian 2. laitos ulkonäkö uudistusten lisäksi muita uudistuksia.

Puolitoista peliä keskenkasvuisten pelikavereiden kanssa takana, pikkuhiljaa alkaa aueta. Vielä kaipaisin varmistusta yhteen kysymykseen: Riittääkö esim. sinisen hoidon hankkimiseen, että on kädessä viisi sinistä korttia ja nappula jossakin tutkimuskeskuskaupungissa, vai pitääkö tuon tutkimuskeskuksenkin olla sinisessä kaupungissa? Säännöistä en löytänyt ihan selvää mainintaa, mutta esimerkkivuorossa oli tutkimuskeskus samalla värillä kuin kortit (ja saatava hoito).

Kivan tuntuinen peli! Salaisuuksien saarta on tullut muutama peli pelattua, mutta jotenkin tässä tuntuu olevan enemmän järkeä.

Kolmannella kerralla peli sitten meni läpi; toki neljällä epidemialla ja kahdella hahmolla. Tästä on hyvä peliä vaikeuttaa… Peli on kyllä huippu! Sopivan mittainen ja varsin selkeä peli ohjeita myöten. Jokainen peli on myös erilainen. Loistava yhteistyöpeli, jossa teema ja tunnelma välittyy.

Kirjastosta lainasin, mutta pitänee ostaa kyllä nyt itselle. Pelin 2. laitokseenhan tuo Tuhon partaalla -lisäosa ei käy, mutta Hätätilahan kävisi…

Siinä suomen- ja ruotsinkielisessä painoksessa on käännös- ja taittovirheitä, jonka kannessa lukee “Pandemic” ja jonka tautikuutiot ovat läpikuultavaa muovia. Tämän painoksen on ilmeisesti julkaissut Enigma.

Suomenkielisessä sääntökirjassa sanotaan virheellisesti, että “Tartuta kaupunki asettamalla 1 taudin värinen tautikuutio kaupunkiin, paitsi jos tämä tauti on parannettu.” Pitäisi olla “paitsi jos tämä tauti on tuhottu”. Peliesimerkki vahvistaa tämän.

Sääntötiivistelmäkorteissa ovat sukkulalennon ja suoran lennot tekstit vaihtaneet paikkaa.

Tapahtumakortissa “Valtionapuraha” on jäänyt ylin tekstirivi pois. Siinä pitäisi kaiketi lukea “Rakenna tutkimuskeskus mihin tahansa kaupunkiin (kaupunkikorttia ei tarvita).” Kolme ensimmäistä sanaa puuttuvat kortin suomenkielisestä tekstistä.

Joo, nuo virheet sieltä ainakin löytyy.
Informoin aikanaan Asmodee Nordicia tuosta ”Valtionapuraha” tapahtumakortin virheestä. Aikoivat korjata sen tuleviin painoksiin ja lähettivät s-postiin uuden korjatun kortin, jonka tulostin ja liimasin ko. korttiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *