Kategoriat
Peliarvostelut

Pandemic: Hot Zone – Europe

”Kuuleeko keskus? Tutkimustiimi on matkalla valmistamaan lääkkeen punaiseen tautiin! Tämä ratkaisee kaiken!” ”Ei, ei, ei… Mutaatio muuttaa kaiken, tauti leviää nopeammin!”

Klassikkopelien pienversioilla on tapana monistua ja varioitua ajan myötä. Menolipun miniversioita on jo useampi, Catanin kaksinpelattava korttipeli on nykyään poistolaarien kamaa ja Pandemiakin saa nyt jo toisen Hot Zone -miniversion. Pelilauta vaihtuu Pohjois-Amerikasta Eurooppaan, ja mukana on muitakin pieniä muutoksia. Pandemic-duo on jälleen yhdessä, kun suunnittelija Matt Leacock on saanut rinnalleen Tom Lehmannin, jonka kanssa Leacock on suunnitellut ison Pandemian lisureita.

Kuten edellisen pelin kohdalla, COVID-19-pandemia jyllää edelleen niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa, ja ongelmia niin pelilaudalla kuin oikeassa maailmassa aiheuttavat taudin mutaatiot. Zeitgeist on siis jälleen todella tiukasti mukana.

Pandemic: Hot Zone – Europen kansi

Muunnoksia pelattavuudessa

Peruspelattavuudesta en pölise kauheasti, sillä kyseessä on yhä pienempi versio Pandemiasta, ja miniversion sääntöerot emopeliin on selitetty mainiosti edellisen osan arvostelussa. Isoimmat erot ovat kartan keskittyminen pienemmälle alueelle, tautien määrän väheneminen neljästä kolmeen sekä rajoitukset parannuskeinon keksimiseen ja sen käyttämiseen.

Ensimmäisen pelikerran kannalta ainoa ero Pohjois-Amerikan Pandemiapesäkkeeseen on uusien hahmoroolien mukaan tuominen. Uudet roolit mahdollistavat tehokkaita vuoroja ja toimintoja, jolloin pelin tiukka toiminta pysyy yllä. North American rooleihin verrattuna liikkuvuutta on hieman vähemmän ja uudet hahmot painottavat vahvemmin tautien hallintaa.

Hot Zone – Europen roolikortit
Uusien roolien värit olisivat saaneet olla paremmin erottuvia. Nyt Virologi ja Hallinta-asiantuntija ovat todella lähellä toisiaan, mikä aiheuttaa ongelmia värinäköhäiriöstä kärsiville. Kuva: Veeti Kainulainen

Toinen merkittävä ero vanhaan on kriisikorttien muuttuminen muunnoskorteiksi. Pohjois-Amerikassa pelaajien riesana olivat kertaluontoiset onnettomuudet ja pitkäaikaisemmat rajoitukset pelattavuuteen, kun taas Euroopassa tutkijoita piinaavat virusmuunnokset. 

Muunnoskortteja on kolmenlaisia: ne voivat vaikeuttaa tautikuutioiden poistamista kaupungeista, joissa on jo kolme kuutiota, lisätä ylimääräisen kuution tyhjään kaupunkiin tartuntavaiheessa tai lisätä nostettavien tartuntakorttien määrää yhdellä. Jokaiselle taudille on kaikki kolme muunnosta, ja ne voivat olla pelissä yhtä aikaa.

Muunnoskortit ovat itsessään ihan nokkela idea, mutta ne nostavat vaikeusastetta kriisejä vähemmän. Muunnokset katoavat, kun tauti paranee, eikä muunnoskortilla ole mitään vaikutusta, jos tauti on jo parannettu. Peli etenee nopeasti, ja parannuskeinoja keksitään äkkiä, jolloin muunnoksen mahdollisuus heittää kapulaa rattaisiin heikkenee pelin edetessä. Uudet roolit pelaavat vahvasti tautikuutioiden kanssa, jolloin muunnoksien kanssa on helpompaa toimia.

Kaksi tautimuunnosta.
Kaksi kolmesta taudista on mutatoitunut, mutta kolmas, jo parannettu tauti ei muunnu. Toimisipa tämä näin myös oikeassa elämässä. Kuva: Veeti Kainulainen

Laajennusperuspeli

Hot Zone -sarjaa suunnitellaan selvästi isompana kokonaisuutena. Pelit ovat keskenään niin samanlaisia, että niistä voi hankkia itseään miellyttävän version, ja kortteja ja hahmoja voi kierrättää pelistä toiseen. Eurooppa-version korttien alakulmaan on merkattu pieni maapallo, jotta kortit on helpompaa erotella toisistaan pelin jälkeen. Sekoittelulla ja yhdistelemisellä voikin saada lisäelämää kummallekin pelille ja kokeilla vaihtoehtoisia strategioita.

Pelistä on jälleen saatavilla englanninkielinen print’n’play-versio, ja julkaisijan sivuilta löytyy sen lisäksi säännöt niin yksinpeliin kuin kaksi pelilautaa yhdistävään isompaan peliin. Massa-pikku-Pandemia on konseptina hieman outo, sillä iso Pandemia on jo olemassa, ja pienen Hot Zonen vahvuus on juuri sen kompaktiudessa ja yksinkertaisuudessa.

Hot Zone – Europe tarjoaa hyvin vähän uutta edelliseen pikkupeliin verrattuna. Molemmat ovat oikein toimivia ja kompakteja perhepelejä, mutta molempien pitäminen hyllyssä ei tarjoa älyttömän paljon lisäarvoa. Print’n’playn avulla oman suosikin löytäminen on helpompaa, eikä parinkympin hintainen boksi ole muutenkaan suuri lovi lompakkoon.

Pelin kortteja
Kortit ovat edelleen pieniä, mutta tällä kertaa vain kieliriippuvaiset kortit, kuten toimintomuistilaput, on painettu useaan otteeseen, eikä mukana ole North American tapaan esimerkiksi neljää tartuntapakkaa. Kuva: Veeti Kainulainen

Faktat Pandemic: Hot Zone – Europesta

Suunnittelijat: ,

Julkaisija: Z-Man Games (2021)

Mutkikkuus: Sopii hyvin Pandemic-noviiseille. Säännöt ovat lyhyet ja selkeät.

Onnen vaikutus: Ainoa tuurielementti on nostopakka, mutta sitäkin voi manipuloida tietyillä pelaajakorteilla. Yleensä parin seuraavan pelaajan vuoroja on mahdollista suunnitella melko tarkasti.

Vuorovaikutus: Yhteistyöpelissä tiimityö on erittäin merkityksellistä. Vaaraksi muodostuu yhden pelaajan ”yksinpeli” avoimen tiedon avulla, jota kannattaa varoa.

Teema: Pieneen tilaan tiivistetty peli tiivistää pandemian nopeuden tuntua. Tautien leviäminen voi olla haastava teema maailman nykytilanteessa, etenkin kun pelin ominaispiirre on tautien mutaatio.

Uudelleenpelattavuus: Pelin pienuus tiivistää sitä nopeaksi pelattavaksi, vaikkakin pelin ”ratkaisu” ja hallinta normaalitilassa nopeutuu. Mutaatiot lisäävät haastetta ja uudelleenpeluuarvoa, ja julkaisijan sivuilta löytyy resurssit niin yksinpeliin kuin kaksi peliä yhdistävään peliin.

Kieliriippuvuus: Yksittäisissä tapahtuma- ja mutaatiokorteissa on hieman tekstiä, mutta yhden henkilön kielitaito riittää, sillä kaikki tieto on avointa. Markkinoilla on suomenkielinen painos.

Pelaajamäärä: 2–4. Neljällä pelaajalla pakka hupenee käsiin todella nopeasti, kolme pelaajaa on ehkäpä paras pelaajamäärä.

Kesto: 10–30 minuuttia.

close

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.