Raumanmeren laivanvarustajat

Kun suomalainen museo julkaisee oman lautapelin, joka ei ole Monopolyn tai Kimblen kopio, täytyyhän sitä kokeilla! Rauman merimuseon lahjoittama testikappale saatteli välittömästi oikeaan tunnelmaan, sillä postipaketista lehahti ilmoille ihastuttava tervantuoksu.

Kopio tämäkin tosin on, sillä raumalaiset ovat luoneet oman versionsa Kokkolan Matkailu Oy:n vuonna 2009 julkaisemasta Kokkolan laivanvarustajat -pelistä. Lähtöympyrä on siirretty Kokkolasta Raumalle ja kuvitusta on uusittu, mutta muuten pelit ovat ilmeisesti hyvin samanlaisia.

Kyseessä on klassinen nouda-ja-toimita-peli: pelaajat seilaavat Itämerellä ja Pohjanmerellä kuljettamassa tavaraa satamasta toiseen. 1800-luvun kauppamatkoja sotkevat sääolot, taudit, sodat ja muut sattumukset, ja välillä hyvä tuuri tuo tuulta purjeisiin. Lopussa rikkain voittaa.

Käyn merta mä samoamaan

Pelilaudalla kulkee reittejä kahdentoista Itämeren ja Pohjanmeren satamakaupungin välillä. Kaikki aloittavat tietenkin Raumalta. Pelissä on myös hahmokortit, mutta niillä ei ole muuta merkitystä kuin esitellä lyhyesti seudun todellisia historiallisia laivanvarustajia.

Pelaajat eli laivanvarustajat aloittavat uransa pienen laivan ja yhden puutavararahtikortin kanssa. Tehtävänä on viedä aloitusrahti sellaiseen kaupunkiin, joka haluaa ostaa puuta, kerätä myyntivoitot, ostaa seuraava lasti uuteen paikkaan kaupattavaksi, ja niin edelleen.

Hinta- ja rahtitaulukko kertoo, mikä kaupunki myy ja ostaa mitäkin seitsemästä tuotteesta ja mihin hintaan. Taulukko on kiinteä, eli esimerkiksi kalaa saa joka pelissä vain Stavangerista ja suolasta maksetaan paras hinta aina Tukholmassa. Yleensä suurempi tuotto vaatii pidemmän matkan, eli pelaajan on päätettävä, käyttääkö enemmän aikaa kääriäkseen suuremmat voitot vai tekeekö pienemmät kaupat nopeammin.

Tuurilla ne laivatkin seilaavat

Päätöksentekoa sotkemassa on pelissä aimo annos tuuria. Ensinnäkin kartalla liikutaan noppaa heittämällä, ja on toki aivan eri asia kiitää Kokkolasta Lontooseen heittämällä paljon viitosia ja kuutosia kuin räpiköidä ykkösillä ja kakkosilla.

Lisäksi joka kerta satamasta lähtiessä on nostettava merikortti, joka heittää peliin jonkin sattuman. Suurin osa korteista vaikuttaa etenemisnopeuteen: esimerkiksi uudet purjeet antavat lisätä nopanheittoihin +1, mutta miehistöön iskenyt lavantauti pakottaa vähentämään noppatuloksesta kaksi aina seuraavaan satamaan saakka. Pahimmillaan laiva juuttuu paikoilleen, kunnes noppa taas suosii.

Korteista voi tulla myös sotia (tietyllä alueella joutuu jättämään vuoron välistä), merirosvoja (rahdin menetys), luotseja (pääsee nopeammin satamaan) tai erikoishintoja, jolloin ensimmäinen tiettyyn kaupunkiin tietyn lastin toimittanut pelaaja saa siitä tavallista korkeamman hinnan.

Onnea tarvitaan joskus myös rahdin ostamisessa. Osa kaupungeista myy kahta eri tuotetta, ja ne ostetaan jostain syystä sikana säkissä: lasti maksetaan ensin ja arvotaan sitten kaupungin rahtikorteista.

Tuurin merkitystä voi hiukan vähentää ostamalla tykin, joka karkottaa merirosvot. Vaurastumisen alkuun päässeellä laivanvarustajalla on varaa myös suurempaan laivaan, johon mahtuu kaksi rahtia kerralla.

Meidän laivassa on reikä pohjassa

Pelissä on mukava historiallinen maku, sillä kuvitukset ovat onnistuneita ja korteista löytyy paljon tietoa 1800-luvun tapahtumista, olosuhteista ja henkilöistä. Komponentit ovat kohtalaisen hyvälaatuiset ja selkeät. Aluksi tuntuikin ihan mielenkiintoiselta miettiä, mihin satamaan kulloistakin lastia kannattaa lähteä viemään. Perheen 10-vuotias innostui pelistä heti. Kohtasimme kuitenkin pian myös heikkouksia. 

Suurin ongelma on pelin pituus suhteessa sen antiin. Peli päättyy vasta, kun kaikki 43 rahtikorttia eri kaupungeista on noudettu. Luvatun tunnin sijasta kesto nousee helposti jopa yli kahteen tuntiin, elleivät pelaajat nimenomaan tähtää nopeaan lopettamiseen hakemalla rahteja mahdollisimman vikkelästi hinnasta piittaamatta.

Rahtien ja hintojen tultua tutuiksi Raumanmeren laivanvarustajat pelkistyy lähinnä merimatkojen nopanheittelyksi ja oman heittovuoron odotteluksi, ja sellaiseksi se on valitettavasti ylipitkä. Testiryhmän alakouluikäisten kanssa oli pidettävä tauko, jotta he jaksoivat keskittyä loppuun asti, vaikka pelistä muuten tykkäsivätkin. Kahden hengen “speed run” -kokeilussa saimme peliajan puristettua 50 minuuttiin, kun oikein yritimme.

Hyvä ominaisuus on, ettei peli todennäköisesti juurikaan pitene useammalla pelaajalla, vaan saattaa jopa hiukan nopeutua, kun rahtikorteille on enemmän ostajia. Tosin omaa vuoroa joutuu silloin odottamaan pidempään.

Toinen vuoto tässä laivassa on, että jo ensimmäisessä pelissä keksimme useita tilanteita, joihin sääntökirja ei ota kantaa, ja joihin oli siksi joko pääteltävä vastaukset tai kehitettävä kotisääntöjä. Esimerkiksi sovimme, että jos noppa pakottaa “pysähtymään” sellaiseen satamaan, josta pelaaja olisi muuten mennyt ohi, ei merikorttia ole pakko vaihtaa uuteen – mutta silloin ei toki voi käydä kauppaakaan.

Purjehdusta aloittelijoille

Komponenttipuolella lieviä moitteita saavat kovin pienellä präntillä tehty hintataulukko (sen oli epäilemättä mahduttava standardikokoiselle pelikortille) sekä pelilaatikon sulkemiseen muovikäären sijasta käytetyt sivuteipit, jotka eivät irtoa laatikosta repimättä sitä, vaan ne on leikattava auki. Muovin vähentäminen on hyvä tavoite, mutta harrastajat tuskin kiittävät laatikon reunoihin jääviä teippejä.

Toisaalta ei tätä peliä olekaan suunnattu harrastajille. Raumanmeren laivanvarustajat on selkeästi peli tilanteisiin, kun kaivataan vaihtelua perinteiseen Afrikan tähteen. Kartassa ja nopanheittelyssä on paljon samaa, mutta mukana on jännittävä uusi elementti, kun erilaisia rahteja pitää kuskata eri määränpäihin. Peli on kiltti, sillä toisia pelaajia ei juuri voi kiusata, tappiota ei kaupoissa voi tehdä, eikä puille paljaille voi joutua muuten kuin omaa tyhmyyttään, toisin kuin Afrikan tähden rosvon iskiessä.

Raumanmeren laivanvarustajat on helppo oppia, näyttää hienolta ja on hieman opettavainenkin. Jos pitkä kesto ei haittaa ja teema miellyttää, se sopii mainiosti etenkin kokemattomille pelaajille kouluikäisistä alkaen.

Faktat Raumanmeren laivanvarustajista

Julkaisija: Rauman merimuseo (2025)

Mutkikkuus: Pääosin helppo ja perinteinen nopanheittely- ja liikkumispeli. Säännöissä on muutamia pieniä aukkoja, joihin voi keksiä omat ratkaisut.

Onnen vaikutus: Suuri: noppatuuri ja sattumakortit voivat ratkaista pelin, mutta päätöksilläkin on merkitystä.

Vuorovaikutus: Hyvin pientä. Toisille ei voi tehdä juuri muuta kiusaa kuin viedä halutun lastin nenän edestä.

Teema: Raumanmeri ei pelissä näyttele järin suurta roolia, mutta laivanvarustaminen teemana toimii hienosti tällaisessa nouda-ja-toimita-pelissä.

Uudelleenpelattavuus: Asetelma on aina sama ja peli alkaa toistaa itseään varsin nopeasti. Perheissä voi maistua pitkäänkin, mutta peliharrastaja ei kovin montaa kertaa jaksa innostua.

Saavutettavuus: Säännöt ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, korttien tekstit suomeksi ja englanniksi. Kortit ovat julkisia, joten riittää, että joku pelaajista ymmärtää ne, ja niiden selkeä kuvitus auttaa. Pelinappuloita on kuusi perusväriä, joista kannattaa tarvittaessa valita parhaiten toisistaan erottuvat.

Pelaajamäärä: 2–6. Vaikuttaa toimivan hyvin kaikilla määrillä, joskin kuusinpeli on kokeilematta.

Pituus: 1–2 tuntia tai jopa enemmän.