Aqua
Kasvata koralleja, jotka houkuttelevat pieniä merieläimiä, jotka puolestaan houkuttelevat suuria merieläimiä. Aqua on leppoisa ja värikäs laattojenasettelupeli koko perheelle.
Kasvata koralleja, jotka houkuttelevat pieniä merieläimiä, jotka puolestaan houkuttelevat suuria merieläimiä. Aqua on leppoisa ja värikäs laattojenasettelupeli koko perheelle.
Lista on järjestyksessä pelikertojen määrän mukaan. [anfangi]1[/anfangi] Peikkopolku (Troll Trail) on yksi parhaita tuntemiani lastenpelejä, ja sen huomaa myös pelikertojen…
Mielikuvituksellisen värikkäät paratiisilinnut ovat haluttuja kuvauskohteita. Lähde viidakkoon kilpailemaan siitä, kuka keräilee kuviin kiinnostavimmat linnut ja julkaisee niistä tuottavimmat tutkimukset.
Vuonna 2022 julkaistu kaksinpeliversio on oikeastaan ihan sama kuin peruspeli: viidestä palikasta pitää muodostaa esiin käännetyn kortin muodostama kuvio. Nyt…
Pidän kirjaa pelatuista peleistä, mutta en juurikaan seuraa tilastojen kertymistä vuoden aikana. Niinpä oli hauskaa tarkistaa, mitkä olivat päättyneen vuoden…
Bezzerwizzerin vuonna 2022 uusittu versio on käytännössä sama peli kuin alkuperäinen, mutta muutamilla näppärillä ja yleisilmettä kohentavilla viilauksilla – joskin…
Ota kori ja paistinpannu mukaan, nyt lähdetään sienimetsään. Nimillä Fungi ja Morels tunnettu korttipeli on sienestystä kahdelle.
Perhoset viihtyvät niittykukkien luona. Biotopia-korttipelissä pelaajat kilpailevat siitä, kuka saa hienoimmat perhoset houkuteltua omalle perhosniitylleen.
Koulua uhkaa päälle vyöryvä zombielauma. Saavatko lapset lukittua koulun pihaportit ja estettyä zombiehyökkäyksen? Zombie Kidz Evolution on lasten legacy-peli, jota voi suositella lämpimästi.
[anfangi]1[/anfangi] Kukkulan kuningasta nopilla ja hirviöteemalla, mikä voisi olla hauskempaa? King of Tokyon suola on toisten virtuaalinen mäiskiminen ja pelaajaeliminaatio,…
Muuttuva labyrintti tarjoaa pelikentäksi sokkelon, jonka seinät liikkuvat ja käytävät vaihtavat alati paikkaa. Kuka löytää aarteet sokkelosta ensimmäisenä? 1980-luvun klassikkopeli on kestänyt aikaa hyvin.
Kuka myyristä pääsee kaivautumaan syvimmälle ja voittaa halutun kultaisen lapion? Lastenpelien klassikko Myyräpeli on edelleen 25 vuotta ilmestymisensä jälkeen kiinnostava ja toimiva perhepeli.
Jos metsään haluat mennä nyt, niin tällä ruotsalaisella lautapelillä se onnistuu. Kuka saa metsäluonnon kukoistamaan parhaiten?
Ikä: 5+. Kummitusportaat-pelin jatko-osa Kummitusmetsä vie lapset kulkemaan kummittelevan metsän halki, apunaan mystinen jättiläiskääpiö, joka vie lapsia turvaan.
Ikä: 2+. Haban Hedelmätarha on vanha pienten lasten pelien klassikko. Minun ensimmäinen pelini – Hedelmätarha on uusi, vielä hieman yksinkertaisempi ja suoraviivaisempi versio pelistä.
Päitä tulee putoilemaan, ja paljon, ja sinä haluat päästä kehuskelemaan niillä giljotiinin käyttäjien pukuhuoneessa. Teet suuren vaikutuksen, jos mestaat Marie Antoinette'n tai kuningas Ludvig XVI'n, mutta ketä kiinnostaa, jos katkot palatsinvartijan pään? Varmista siis, että keräät arvovaltaisimmat päät, ja olet päätä pidempi muita!
Päitä tulee putoilemaan, ja paljon, ja sinä haluat päästä kehuskelemaan niillä giljotiinin käyttäjien pukuhuoneessa. Teet suuren vaikutuksen, jos mestaat Marie Antoinette'n tai kuningas Ludvig XVI'n, mutta ketä kiinnostaa, jos katkot palatsinvartijan pään? Varmista siis, että keräät arvovaltaisimmat päät, ja olet päätä pidempi muita!