The Ark of the Covenant

The Ark of the Covenant

The Ark of the Covenant on raamatullinen Carcassonne-muunnelma, jonka alunperin julkaisi Überplay-julkaisija uskonnollisesti virittyneellä Inspiration Games -brändillä. Pelin kohderyhmänä ovat erityisesti olleet mormonit, jotka ainakin Yhdysvalloissa harrastavat keskivertoväestöä enemmän lautapelejä.

The Ark of the Covenant on itsenäinen Carcassonnen sisarpeli, eikä siis tarvitse seurakseen peruspeliä. Lautapelit.fi on julkaissut pelin myös suomeksi vuonna 2011.

Pelin idea

The Ark of the Covenantin kansiPeli ei eroa juurikaan tavallisesta Carcassonnesta, vehreiden niittyjen tilalla on vain keltaista autiomaata. Autiomaahan rakentuu teitä, kaupunkeja ja temppeleitä. Vuorolla pelataan yksi laatta, jolle saa laittaa yhden oman seuraajan. Kun alue valmistuu, eniten seuraajia alueelle saanut pelaaja vie pisteet.

The Ark of the Covenantinkin juju on siinä, että seuraajia ei saa laittaa sellaiselle alueelle, jossa niitä jo on. Toisen pelaajan alueille on kuitenkin mahdollista ujuttautua kiertoteitse, pelaamalla laatta ja seuraaja lähistölle ja yhdistämällä alueet sen jälkeen.

Mitään suurensuuria muutoksia peruspeliin The Ark of the Covenant ei tuo, eli tavoitteena on selvästi ollut ottaa toimiva ja hyvä peli ja tehdä siitä hieman houkuttelevampi uskonnolliselle kohderyhmälle.

Erot tavalliseen Carcassonneen

Peltojen sijasta The Ark of the Covenantissa on lammaspaimenia. Samalle alueelle sattuvat lampaat ovat kahden pisteen arvoisia ja lisäksi on susia, jotka syövät lampaita. Idea on siis sama kuin Carcassonne Kivikaudessa ja tässäkin se toimii erinomaisesti.

Luostarit on korvattu temppeleillä. Temppelit pisteytetään, kun jokaisella sivulla niiden ympärillä on laatta, siis ristin muodossa. Temppeli on seitsemän pisteen arvoinen pelaajalle, jolla on eniten seuraajia temppelin vieressä olevilla laatoilla. Tässä kohtaa on jonkinmoinen houkutus pitäytyä alkuperäisessä luostarisäännössä, temppelit eivät ole ihan yhtä elegantti ratkaisu.

Kaupunkeihin voi pelata tavallisen pelaajan sijasta profeetan. Profeetta on kertakäyttöinen seuraaja, joka tuplaa valmistuvasta kaupungista saatavat pisteet.

Pelille nimen antanut liitonarkki ilmestyy laudalle ensimmäiseen valmistuvaan kaupunkiin. Jos ei vuorollaan pelaa seuraajaa, saa siirtää liitonarkkia. Arkki liikkuu laudalla korkeintaan viisi askelta ja aina kun se sattuu samaan ruutuun seuraajan kanssa, seuraajan omistaja saa viisi pistettä. Arkki on hauska lisä peliin, sillä se antaa mainion mahdollisuuden tahkota vähän lisäpisteitä sellaisilla vuoroilla, jolloin ei voi laittaa seuraajaa.

Ark of the Covenant. Kuva: Mikko Saari
Pelin yleisilme on keltaharmaa; ei ihan yhtä vetävä kuin alkuperäisen Carcassonnen vehreät niityt. Kuvassa näkyy puinen arkki, jota suomalaisessa laitoksessa ei ole. Kuva: Mikko Saari

Toimiva peli

The Ark of the Covenant on muiden itsenäisten Carcassonne-pelien tapaan varsin toimiva tapaus. Carcassonnen hyvä perusidea on tallella ja peliä on kehitetty sopivasti. Lampaat ovat hyvä tapa laskea peltopisteitä, profeetalla voi kerätä kunnon läjän pisteitä ja liitonarkkikin on varsin näppärä keksintö.

Pelistä on olemassa kahdenlaista versiota: toisissa liitonarkki on ständissä pystyssä oleva pahviläpyskä, toisissa puinen häkkyrä. Suomalaisessa laitoksessa on pahviläpyskä, puinen malli löytyy uudemmasta englanninkielisestä painoksesta. Se uudempi laitos on tosin ilmestynyt 2005, eikä ole enää erityisemmin saatavilla. Vuonna 2011 ilmestynyttä suomenkielistä laitosta on vielä kaupoissa.

Uskonnollista teemaa ei tarvitse säikkyä: peli sopii kyllä ateistillekin. Suurensuurta eroa perus-Carcassonneen se ei tarjoa, joten vaihtelunhaluiselle enemmän uutta tarjoaa Carcassonne: The Castle tai Carcassonne: Etelämeri. Toisaalta jos haluaa kokoelmiin yhden Carcassonnen, eikä kaipaa lisäosia, se voisi ihan hyvin olla tämäkin.

Faktat The Ark of the Covenantista

Suunnittelija: ,

JulkaisijaÜberplay (2003), Lautapelit.fi (2011)

Mutkikkuus: Säännöt ovat helpot, samaa tasoa kuin peruspelissä. Jos on koskaan pelannut Carcassonnea, The Ark of the Covenant on helppo juttu.

Onnen vaikutus: Samaa luokkaa kuin tavallisessa Carcassonnessa: hyvä tuuri laattojen kanssa auttaa, mutta menestymisen edellytyksiin voi vaikuttaa.

Vuorovaikutus: Peliä voi pelata rauhallisemmin tai aggressiivisemmin, parhaimmillaan taistelu alueiden hallinnasta on tiukkaa.

Teema: Toimii, vaikka ei kovin syvällinen olekaan. Uskonnollinen sisältö on sen verran ohutta, ettei varmasti ärsytä ketään, mutta voi toisaalta joillekin olla ihan mukava bonus.

Uudelleenpelattavuus: Hyvä, vaikka mahdollisuutta lisäosilla laajentamiseen ei olekaan.

Kieliriippuvuus: Sääntöjen lisäksi pelissä ei ole lainkaan tekstiä.

Pelaajamäärä: 2–5

Pituus: 30 minuuttia

Osta peli itsellesi

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Arvostele The Ark of the Covenant

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:28
Aito keskiarvo:3.61
Tasoitettu keskiarvo:3.42
  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 1
  • 3: 9
  • 4: 18
  • 5: 0

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.